lauantaina, toukokuuta 02, 2015

Sipilä ei ole pääministeri


Vaikka miten valtamedia eli oikeiston ideologisesti ohjaama massamedia yrittää nyt puhua turruttavalla toistolla  "tulevasta pääministeristä" niin ei ole lakia, joka oikeuttaa Sipilää pääministeriksi.
  
Jos nousee demokraattinen vastarinta niin keskusta tai vain Juha Maximus Sipilä  syrjäytetään miljonääribrändistään huolimatta.


Sipilä ei ole pääministeri.

  Se on niin yksinkertaista.


Sinua kusetetaan valmiiksi käsikirjiotettuun näytelmään.
Jotta puoluekuri olisi taas eduskuntaa ohjaavin ja sabotoivin toimintatapa.

 
Ja keskustalaisia kansanedustajia kusetetaan myös. Ehkä jopa etupäässä.

Heille myydään halpaa voitonriemua joka perustuu tyhjälle hypetykselle,

jotta he eivät kävisi keskenään kriittistä keskustelua, mitä arvoja ja päämääriä Sipilä edustaa.













" On tässä jo vähän ehditty miettiäkin vapun puheita ja maan tilannetta.
SOS.dem.puolueen johdon puheista voi päätellä, että hinku hallitukseen on kova. Puoluesihteeri Reijo Paananen kiteytti sen Jyväskylässä näin: sosialidemokraateilla ei ole suuria kynnyskysymyksiä. Ei kynnyskysymyksiä historiallisen vaalitappion jälkeen! Ei voi kuin ihmetellä. Muistin virkistämiseksi puoluehajaannuksen aikaan v.1962 vaaleissa demarit saivat vielä 19,5% äänistä, nyt 16,5%.
Kaikki puheet viittaavat nyt siihen, että demarit ovat valmiita toimimaan taas oikeistoenrmmistöisen hallituksen apupuolueena. Erkki Tuomiojakin on ainakin pari kertaa puhunut hallitsemisen ihanuuden puolesta.
Kansakin on puhunut. Nyt kannattaisi kuunnella kansan viestiä. Ministeripaikkoihin ei saa rakastua.





III

Vasemmiston rooli oikeistolaisen  talousopin romahtamisen piilottamisessa?

Vasemmistolla on ainoa mahdollisuus uskottavuudessa ja siis tosiasioissa yhteiskuntasopimuksen todellisista ehdoista.

 Sen täytyy olla vastavoima kun kapitalismin kauhut ja korruptio paljastuu suomalaisille. Jos vasemmisto on aitoa ihmisarvon ja todellisen yhteiskuntasopimuksen humanismia.
 

Arhinmäki ja Rinne eivät halua olla vastapainoja vaan ovat Amerikan ja Naton sotahysterian eli sotatalouden nukkeja geopoliittisessa jyräyksessä tietysti myös suomen taloutta tuhoamassa.




















Ei kommentteja: