Sufipilvi

Juhlateltassa oli sufilaista runoutta ja musiikkia

Ensemble Al-Kindi  - Sheikh Habboush

Sufismi
ei ole muslimikulttuuria siinä mielessä, mitä olemme valtamediassa "oppineet" kovan moraalin Islamista. Sufilaiset ovatkin usein olleet kiihkomuslimien vainon kohteena - tietysti jumalanpilkasta. Sufilaiset eivät pidä Koraania jumalallisena päämääränä, vaan vain lähtökohtana. Mystinen kokemus antaa kaiken Islami-kulttuurin hipeille.

Elämä on suurempi kuin teksti.
Järkeä pakoilematta viisauden alkulähteille järkeä sammuttaen intuitiolla.

Alussa oli valo.
Alussa oli sokaistuminen.

Alkuseurakunnan kristittyjen mystiikka ja elämänasenne on ollut aika lähelle sufilaista ihmiskuvaa.

Ibn `Arabin elämän merkittävimpiä tapahtumia oli hänen

pyhiinvaelluksensa Mekkaan, jossa hän koki oman kertomuksensa mukaan

vahvan mystisen elämyksen. Kertomuksensa mukaan Ibn `Arabi näki

vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän tapasi profeetta Muhammedin.

Ibn `Arabi viipyi Mekassa kolme vuotta ja kirjoitti kokemuksensa

seurauksena teoksen "Mekkalaisia ilmestyksiä" (al-Futuhat al-Makkiyah).

Ibn Arabi matkusti vuonna 1204 Bagdadiin ja sieltä Kairoon 1206.

Molemmilla matkoilla hän joutui avoimiin väkivaltaisuuksiin

islamilaisten fundamentalistien kanssa. Suufit hankkiutuivat

tietoisesti konflikteihin ympäröivän kulttuurin kanssa. Seurauksena

oli usein teloitus. Kun Al-Hallaj, eräs Ibn `Arabin oppi-isistä,

nousi vuonna 946 teloituslavalle tanssien, muut suufit heittivät hänelle ruusuja.

Maineen ja yhteiskunnallisen aseman tavoittelu on turhaa, sillä ihmisen yritykset ja teennäiset sosiaaliset pelit ovat turhaa mystisen Jumalan/jumaluuden edessä. Ehkä vielä lähempänä on ollut gnostilainen uskonsuuntaus, sillä sufilaisuudessakin tavoiteltavaa ei ole täyttää opettajien moraalikoodistoa ja saavuttaa yhteisön kiitosta vaan löytää mystinen kokemus/suhde Jumalaan.

Instituutioiden ja lahkojen eksistentiaalinen "lohdutus" jäsenilleen on valmiin ideologian ja ratkaisupakettien tarjoileminen ja sen hyväksyminen suopeassa epämääräisyyden muodossa. Jäsen saa armon, vaikka ei ymmärräkään tai ymmärtää väärin - kunhan hyväksyy opin antajan ja takojan. Jäsenyys ja rooli ennen olemista.

Keskiajalla elänyt saksalainen mestari Eckhart oli osittain sufilaisempi kuin sufilaiset itse.  

"On kauheaa suuruudenhulluutta tuntea tyytyväisyyttä
Jumalan määrittelystä ja oikeaoppisuudesta."

Eckhartin mielestä uskonto, joka keskittyy instituution ylistämiseen ja pönkittämiseen ja korostaa totuutta enemmän kuin etsimistä, on turha ja tuhoisa uskonto.

Jumalaa ei saavuteta lisäämällä jotain sieluun
vaan vähentämällä siitä jotain pois.

Mestari Eckhartin saarna

Echartille uskonnollisuuden vastakohta oli uskonto, jossa instituutio ja tavat ovat uskon keskipisteessä, ei elämän ihme. Pelastusvarmuus oli Eckhartille samaa kuin henkinen kuolema, fasistisen halveksuntakulttuurin ilmentymä. Faustilainen ihmiskuva, jossa korruptoitunut ja vieraantunut ihminen kokee pelastuksen viime hetkillä ihan vain maagisen pelastususkon takia on Eckhartille esimerkki dogmaattisesta, institutionaalisesta ja epäeettisestä valheesta. Elämää suuremmista opinkappaleista, jumalasuhteen ohi. Kirkon valhe olemisen ohittamisesta. Armon väärinkäyttöä jäsenten kosinnassa.

Jos teko on todiste, on teko turha ja vaarallinen.
Armo pakenee armottomia pilveen.

Teot ovat rukouksia.
Oleminen ennen olemusta.
Rakkaus rakastettua tärkeämpi.
Lopussa on valo.

"Viisas on aina huolissaan ja etsii kuuluisuutta;
rakastaja on itsensä kadottanut ja järjiltään.
Viisas on aina varuillaan ja välttyy hukkumasta;
rakastajan työ ja toimi on hukkua.'

Mawlana Jalaladdin Rumi:
Rakkaus on musta leijona
Basam Books 2002, Jaakko Hämeen-Anttila (suom.)

-Rumin kerrotaan sanoneen että "monet tiet johtavat jumalaan,
minä olen valinnut musiikin ja tanssin tien.' Runonsa hän
luki ääneen tanssin pyörteissä, oppilaat kirjasivat ne ylös, ja Rumi itse
korjaili näitä jälkikäteen. Runojen mitta ei ole klassisen täsmällinen,
mutta runoilla ei olekaan tarkoitus osoittaa oppineisuutta.

Helsingin Juhlaviikot.

Maailmanlopun komiikkaa

Maailmanloppu ei ole kovinkaan kevyt aihe - ellei se ole mestarillista komiikkaa. Ja taas vain harvat taide-entusiastit saivat nauttia superajankohtaisesta aivojen päivittymisestä taidefestivaaleilla.

Tampereen teatterikesässä 2007 käytiin syvällä. Ja Espoon Cine-elokuvafestivaaleilla. Ihmismielessä ja ihmiskunnan sosiologisessa arkkityyppitajunnassa.

"Platform"-esitys Tampereella (NTGent Belgia, Michel Houellebecqin romaanin "Oikeus nautintoon" pohjalta sovittanut Tom Blokdijk; Ohjaus Johan Simonsoli) on virkistävän eksistentiaalista teatteria paratiisin epätoivoisesta kaipuusta. Tanskalainen Euroopan sotatilasta spekuloiva How to Get Rid of the Others-elokuva taas on eksistentiaalista komediaa sotaisesta ja näkymättömästä filosofiasta, jonka länsimaat ovat omaksuneet USA:n kintereillä.

Juutalaisten viisauskirjoitusten mukaan Jumala ei karkoittanut ihmistä paratiisista vaan ihminen karkoitti Jumalan.

Ja mitä on paratiisi?

Paratiisin lupaus kiehtoo ihmisiä valtavasti. Uskonto, teknologia, taiteellinen ryhmä, tupakka ja muut huumeet, esteettisen ahminnan muotinäytökset, alastomana seksin harrastaminen luonnossa - kaikki on sitä paratiisin etsintää.

Sinä olet tuhonnut onnemme.
Sinä et antanut mitä tahdoimme.

Tuota voisi kutsua lankeemuksen tiivistelmäksi.
Tyytymättömys ja kyltymättömyys.

Voidaan sanoa, että "paratiisin lankeemus" on tragedian arkkityyppi.

Kaikki on hyvin mutta tyypit alkavat säätämään ja ahnehtimaan ja kaikki menee päin helvettiä. Ensimmäinen tragediatarina (jo Gilgameshin originaalissa tarinaversiossa), mikä on säilynyt kirjauskontojen mukana.

Ihminen ei jaksa olla ihminen vaan haluaa luoda Jumalasta oman kuvansa. Niin ateisti kuin fundamentalistikin tukeutuu Jumalaan, joka mahdollistaa väittämät ehdottomasta todellisuudesta ja varmuuden suomasta vapaudesta.

Buddhalaisuutta kutsutaan uskonnoksi mutta tavallaan se on kuitenkin epäuskonto. Buddhalaisuuden mukaan ihmisen täytyy riisuutua turhasta itseydestä ja kaipauksesta. Rajoittavista ja vammauttavista haaveista.

Jos on kristinusko valjastettu omahyväisyyden ja vastuuttomuuden magiaksi niin voi buddhalaisen tarvenihilismin kääntää hedonismiksi. Kun vain keinot keksitään. "Platformissa" päähenkilöt ovat kuin uusi Aatami ja uusi Eeva, jotka riisuutuvat kaikista kulttuurisista hyvän kansalaisen määritelmistä ja puraisevat mielihyvän omenaa ilman huonoa omatuntoa.

Buddhalaista ontologiaa materialismin kautta - ja orgasmin ylistämistä nirvanan sijaan.

Koska heidän elämänsä alkupuoli on mennyt pelkästään huonon omantunnon tuottamaan elämänhallintaan muiden kiitoksen saavuttamiseksi. Aatami ja Eeva kohtaavat toisensa. Kohtaavat pelkonsa. Kohtaavat nautintonsa. Kohtaavat vapahduksen kuolemanpelosta kaiken merkityksettömyydessä - ja nautinnossa.

"Platformia" voisi kutsua teatterikappaleeksi, jonka shokeeraavuutta voi sanoa itsetarkoitukselliseksi. Hyvä taide on aina itsetarkoituksellista ja subjektiivista. Koko todellisuuden itseensä kätkevää, koko todellisuuden tulkinnan kaappaavaa.

Puhdas tietoisuus.
Puhdas varmuus.
Puhdas terroristi.

Onko hedonistisella vapautumisella ja fundamentalismilla sittenkään mitään eroa?

Vihainen ja puhtautta vaativa fundamentalisti päättää "Platform"-kirjassa/teatteriesityksessä päähenkilöiden riemullisen ideologian, seksuaalisen kuluttamisen hedonismin, puhtaimman länsimaisen uskonnon.

Länsimaisen kulttuurin selkeimpänä tunnusmerkkinä on pidetty omasta itsestään vieraantumista. Omaa ruumista kohtaan koettu inho on yksi vieraantumisen maratontaipaleita. Itsehillintä ja sivistyneisyys pornoteollisuuden ehtona. Kun paettava ja painostava valtakulttuuri toimii arvojensa vastaisesti mutta silti esittää vaativasti olevansa arvojensa kantaja, voidaan puhua syvästä vieraantuneisuuden tilasta.

"Platform":issa päähenkilöt vieraantuvat täydellisesti ja omaehtoisesti itsestään suorituskulttuurin jäseninä ja kokevat sen riemullisen itseoivalluksen huipentumana. Moraali onkin oiva käyttöväline, hyvä renki hedonistisille isännille.

"Platform":in seksuaalisanarkistisen ihmiskuvan esikuvana on ollut todellinen ekstaattis-sekstaattinen ilmiö Venäjällä ennen vallankumousta, Hlystiläisyys. Heille kävi samoin kuin näytelmän hahmoille. Ortodoksinen kirkko kidutti, hukutti ja repi lahkolaisia kappaleiksi verisessä ajojahdissa. Todellisuuden omistajat olivat raivoissaan todellisuuden purkajille.

"Platform" on länsimaisen vieraantuneisuuden päätepysäkin karnevaalia. Yksilön hedonismista saadaan viimeinen ismi, jolla voisi pelastaa koko mailman.

"Platform":ssa päähenkilöt keksivät "ekologisen" ja rehellisen seksiturismin merkityksen koko maailman pelastukseksi. Rahat kolmansiin maihin ja köyhien viaton ja kaunis ruumis kuluttajien kuninkaille käytettäväksi. Uusi seksikolonialismi, joka vapauttaa kulttuurien seksuaalisista rajoista, antaa alistumiselle intiimin arvon ja luo aineellista hyvinvointia nautinnon hinnalla.

Seksiturismi on todellisuutta hämärissä dokumenttielokuvissa mutta jossakin niin kaukana, että se ei tunnu uhkaavan eurooppalaisten kulttuurien perusarvoja. Irakin sota ei periaatteessa ole hyvä asia mutta länsimainen media on lanseerannut väistämättömien tilanteiden mediatodellisuuden ja pitää sotaa itsestään selvänä. Afganistaniin täytyy lähettää suomalaisia
sotilaita, silla muutkin lähettävät. Seksiturismia täytyy kokeilla koska... sitä ei voi pysättää.

Mieluummin maailmanloppu kuin linnottautuva paratiisi.

Eihän Guantamo bay ole tuunattua natsien keskitysleiriestetiikkaa? Voimattomuuden rituaali voimantunnon fundamentalisteille? Eihän? Tanskalainen How to Get Rid of the Others on hurja raina...

- katso kirjoitus elokuvasta How to Get Rid of the Others

taas ensi kesänä tajunnan tuuletusta

www.teatterikesa.fi

Tags:: dramaturgia vaihtoehtoinen teatteri fi teatterivierailu teatteritaide eksistentialismi kafka draama näyttelijätyö näyttelijät teak 2008 ontologia kirkko pahuuden ongelma filosofia dogmatiikka paavalin teologia vieraannuttamisefekti

Yli-ihmisen ylistäjät

"Huiput uupuvat? Kukkua."

- Sarasvuo 2007

Sarasvuo hohtaa taas.


Jari Sarasvuo on jälleen paljastanut Taloussanomissa oman ideologisen galleriansa ja sivistymättömyytensä synkän arsenaalin. Hän vastaa humanistin ja professorin Kari Uusikylän työntekijän ihmisarvoa pohtivaan artikkeliin - ja tuomitsee uupujat ja tehottomat yksilöt sillä petauksella heikoimmaksi lenkiksi. Menestyjät ja uupujat. Vapauttava jako.


On aivan eri asia pohtia ihmisen jaksamisen näköaloja ja motivoinnin lisäämistä työnantajan vastuun kartoittamisella kuin Sarasvuon tapaan luoda uhoa ja tuhoa superihmismyytin avulla.

Mitä on henkinen kasvu kilpailukulttuuria ylistävien mielestä?
Onko vain sopeutumista ja pätemistä? Tsemppaaja toteuttaa ihmisyyttä!
Mutta kenen ehdoilla?

Kännykkämediabisneksessä mukana oleva kaverini toisaalta kertoi, että jokaisessa suurehkossa firmassa kehitysprojektien vetäjät valehtelevat aivan tietoisesti projektien starteissa ja lupaavat tuloksia nopeammin kuin on mitenkään rationaalista arvioida.
Miksi?

Koska pomot haluavat kuulla tehokkaita lupauksia ja kilpailuhenkistä innovatiivisuutta. Asennetta. "Tahtoa ylittää itsensä". Suuria päämääriä. Ja saavat johtotasolla siitä tyydytyksensä kun "meidän pojat" lupaavat olla tehokkaampia kuin kukaan muu. Siinä se. Sitten on lopulta yhdentekevää, jos projektin vetäjä vuoden päästä ilmoittaa että kehitysaika onkin kaksi kertaa pidempi tms - ainakin siis yrittivät ja uhosivat miehekkäästi.


Persoonallisuushäiriöisten uhoteatteria.

Huvittavaa on tässä valossa tämä Sarasvuon hyökkäys Uusikylän inhimillisiä rajoja ja resursseja käsittelevää artikkelia kohtaan. Molemmat miehet ovat poleemisia, mutta Sarasvuo käyttää taas tyylilleen uskollisena keinona toisen poleemisuuden halveksimista - vaikka on itse selkeästi poleemisempi ja ideologisempi. Yksilön rajoista välittämättä. Sarasvuo ei ymmärrä terveen persoonallisuuden kehittymistä rajojen ja maltin kautta. Inhimillinen laatu ja viisaus elämässä kun ei kapitalistisessakaan todellisuudessa noudata määräfaktoreita.

Asiantuntijuus voi estää luovuuden

Statuksesta luopumien ruokkii luovuutta

-Tekniikka&Talous

Jari Sarasvuon retoriikassa "epäonnistuja" on selkeästi uhka. Varoittava esimerkki. Tärkeä uhkatekijä pelon motivaatioteoriassa.

Se sama luuseri, jota jo kuusi miljoonaa vuotta ovat ihmisapinoiden alfaurokset rökittäneet varoittavaksi esimerkiksi muille lauman uroksille. Esa Saarisella tämä uhkakuva on piilotetumpi mutta jännävällä tavalla yksilön uskomattomien voimavarojen tsemppamiseen ja korostamiseen käärittynä. Taustalla leijuva uhkakuva on se "lataus", johon ei tarvitse suoraan viitata. Nimeämätön nimittäjä. Häviäjän uhkakuva, joka motivoi "järkevää" ihmistä pakenemaan luuserin leimaa. Luodaan ihanneihmiskuva, joka pyhittää keinot. Ihaillaan systeemiin alistuvaa ylpeää "kilpailuhenkistä" asennetta.

Miten epäonnistuja määritellään?
"Onnistujien" itse valitsemilla kriteereillä.

Hyvä ihminen on siis ihailtava ihminen, joka selviää menestyväksi.
Joka osaa ja uskaltaa todistaa oman arvonsa.

Arvoahan ei saa antaa ilmaiseksi.

Jos hyvinvoinnin arvoiksi valitaan päteminen ja ihmisarvo rahan määrän kautta, niin ei se kerro jostakin ainoasta Todellisuudesta vaan arvovalinnoista. Kun kilpailu on itse tarkoitus ja ihailtava arvo sinänsä, on ihmisarvo toissijaista. Vain onnistuja on ihailun arvoinen. Kilpailuyhteiskuntaa puskevat asiantuntijat eivät näytä ymmärtävän ollenkaan hyvinvointiyhteiskunnan merkitystä innovatiivisten nuorten insinöörien taustalla kun puhutaan esim Nokiasta.

- "Huiput palautuvat puristuksessa, joka traumatisoi normaalijakauman vasemman puoliskon." - Sarasvuo

Työpaikat ovat täynnä näitä Hohtajia, jotka haluavat omia toisten saavutukset omaan taskuunsa. He voivat olla tehokkaita ja energisiä pomojen silmissä, mutta ovat tosiasiassa verrattavissa loiseläimiin strategioiltaan. Hohtajat pyrkivät nimenomaan luomaan peliteoreettisia "tehokkuus"-asetelmia, joissa olet joko ystävä tai vihollinen. Ja työpaikan dynamiikka on sitten mennyttä.

Alfauros kerää valitusryöpyn työpaikalla
Työntekijöiltä kuluu vähintään kymmenen tuntia kuukaudessa pomosta valittamiseen, väittää amerikkalainen tutkimus.

-Taloussanomat

Ideavarkauksista on tullut uusi uhkatekijä pienille kasvuyrityksille, näkee hallituskonkari Tapio Hintikka.

-Taloussanomat

Mitä on henkinen kasvu yritysmaailmaa ylistävien mielestä?

"Tehokkuutta". Tulosten saavuttamiskykyä suppeiden kriteerien mukaan ja mielistelytaitoa jonkin keinotekoisen systeemin ja peliteorian mukaan. Pörssihypoteesien ja kaupallisten ratkaisujen rakastamista.

- "Jos pelaat rentoutuneesti, kun pöydällä on vuosipalkkasi verran panoksia, nautit kisan jännityksestä. Mutta jos osaamisen kaupallistaminen on mielestäsi väärin, koska et osaa sitä, väsyhän sellaisesta seuraa." - Sarasvuo

Pelimetaforiahan tässä nyt kaivataankin, kun ohitetaan eettiset arvoasetelmat. Pelatkaa, niin voitte voittaa. Muista viis veisatkaa.

- "Seuraan työkseni hyvässä asemassa olevia viisikymppisiä. Osa kuihtuu käsiin ja osa hehkuu uutta nuoruuttaan. Kun sulkee pois vastuutaakat ja elämäntaparasitteet, jäljelle jää hypoteesi. Se, joka kokee olevansa lähempänä kykyjensä kattoa, uupuu. Se, joka kokee, että työssä kilvoittelun tarkoitus on kiihdyttää oppimista ja että rajat ovat vielä kaukana, kukoistaa." - Sarasvuo

Sarasvuolle ei tule mieleenkään, että sortuvat ihmiset ja työyhteisöt kaipaisivat toisenlaisia arvoja ja henkistä kasvua, kuin neljennesvuosipörssihysteriaa tai voittomarginaalin onanointia. Että kilpailu ei ole ensisijassa uuvuttavaa ja tuhoavaa, vaan yksilön on "ymmärrettävä" mahdollisuutensa. Jotta kilpailu olisi rajoittamatonta, "vapaata". Että yksilön arvo on saavutettavissa vain ylhäältäpäin asetettujen arvoasetelmien kautta kilpailussa ja mielistelyssä.

Onkohan esim Linus Thorvald menestyjä vai luuseri kapitalististen positivistien mielestä? Toisaalta hän on saanut mainetta ja työtarjouksia mutta tehdessään pyyteettömästi ja ilmaiseksi ilmaista ohjelmaa, jotta ihmisillä olisi ilmaisia vaihtoehtoja - ja vapautta suuryhtiöistä. Kunnioittamatta menestyvien yhtiöiden standardeja, voiton maksimointia ja kaupallisuuden toimintakaavoja. No, tietysti Saarinen voisi komentoida Linusta fantastiseksi itsensä toteuttajaksi. Koska menestyi.

Sarasvuo on startannut omaa uraansa aika lailla Saarisen positivistisen kapitalismifilosofian jäljiltä. Heidän logiikassaan vain yksilö on vastuussa itsestään ja siten yhteiskunnan tasa-arvosäädökset, hyvinvointiperiaatteet, elämänlaadun pohdinta ja hyvinvoinnin tasaamisperiaatteet ovat uhka "yksilölliselle yrittämisen vapausprojektille". Sarasvuo pyrkii luomaan retoriikallaan illuusion, että ei käyttäisikään retoriikkaa vaan puhuu todellisuudesta kun puhutaan kovista arvoista. Että Koviin arvoihin vetoaminen on "realistista". Tsempatkaa, perkele. Oma syy, jos ette ole päässeet johtajatasolle.

Ikäänkuin "suurten mahdollisuuksien todellisuus"-tilanteessa on ummistettava silmänsä johtotason ja suuryritysten systemaattiselta hyväksikäytöltä, uhkakuvien kärjistämiseltä ja kilpailutukseen liittyvältä kauhun tasapainoilu-periaatteelta. Se, että johtotaso saa bonuksia sata tai tuhat kertaa enemmän kuin alemman tason todella ahkerat innovaattorit, on hyväksikäyttöä. Ei motivointia.

Sarasvuon tunnari on kuulemma "Tyydy osaasi, nosta tasoasi".

Eli hyväksy systeemi ontolla positiivisella asenteella, käytä kilpailukulttuurin painetta hyväksesi, mittaa kaikki äärimmäisen ahtailla ja rajoittuneilla mittareilla - ja yritä löytää itsesi vain määrittelemällä ja vertailemalla itseäsi ja saavutuksiasi muihin ihmisiin kilpailua korostavilla määreillä.

Tehoprofeetoille ei ole olemassa sellaista ilmiötä kuin rakenteellinen väkivalta.

Voittajia ja häviäjiä.
Häiväjät ovat niitä, jotka valittavat.
Valittajat eivät ymmärrä systeemin hienoutta.

Sota mielenharjoituksena

Kenraali Gustav Hägglund

ryhtyy yritysvalmentajaksi

kw: työuupumus loppuunpalaminen sisäinen sankari stressiperäiset sairaudet
taudit ongelmat työpaikkakiusaaminen työpaikkakiusaamisen .

Voittoa takova kirkko

Kirkon verotulot ovat lisääntyneet.
Taas.

Talouselämä-lehdessä on erittäin pirteä artikkeli kirkon bisneksestä ja realiteettiperiaatteista. Lihavat vuodet ovat nyt vyöryttämässä kirkon ihraa entisestään kapitalistisessa karusellissa.

"Kirkon verotulot

Vaikka kirkosta eroaminen ovat lisääntynyt, lähes 4,4 miljoonaa maksavaa jäsentä takaavat vahvan tulovirran. Virta on viime vuosina ylittänyt 700 miljoonaa euroa.

Sillä rikashan kirkko on. Seurakuntien yhteenlaskettu tase on mahtavat 2,7 miljardia euroa. Summaa voi verrata vaikkapa Helsingin pörssin suurimpien yritysten markkina-arvoihin tai taseeseen. Kansankirkon taseen loppusumma sijoittuisi Koneen reilun kahden miljardin euron ja Metson lähes neljän miljardin euron taseen välimaastoon. Kirkolla on merkittäviä maa- ja kiinteistöomaisuuksia, satoja kirkkoja ja koko Helsingin Lehtisaari."

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1058676

Kirkko voi saarnata mitä tahansa, mm. lähimmaisrakkaudesta ja "Jumalan todellisuudesta", mutta sen reaalipoltiikka nojautuu väkevästi kapitalistiseen vedätykseen, pörssispekulaatiosysteemiin, kiihtyvän kasvun ahneuteen ja planeetan kaupallistamiseen. Eli mitä passiivisempi kirkko on, sitä vähemmän menoja voidan sijoittaa pörssikeinotteluun ja sijoitteluun.

Mutta tämä kirkon finanssimiesten taloudellinen autuus ja tulevaisuustoivo perustuu harhalle.

Materialistiselle ihmiskuvalle ja sokean hierarkisen instituution ylistämiselle.

Todellisuuskuvassa on myös vakavia vääristymiä kirkon norsunluutornissa. Jos perheet joutuisivat piiloveron sijaan maksamaan todellakin suoraan jäsenmaksunsa kovilla euroilla maksusiirtona kirkolle, kirkosta eroaminen olisi välitön massaliike. Kirkon jäsenyys on suomalaisille vain tapa ja mielikuvaturvatakuu mutta tuhtia hintaa tälle pyhien lupauksien organisaatiolle moni ei tiedä. Ollaan vaan mukana ja saadaan kivoja pappeja kastamaan ja hautaamaan. Eikä sitä ajatella, kuinka kirkko lihottaa omaisuuttaan, panee sitä piiloon ja älyvapaaseen kiinteistöpolitiikkaan toiminnan ja kohtaamisen kustannuksella - samalla kun diakonityössä rääkätään alipalkattuja vaativasti raskautettuja monitaitoammattilaisia ylitöillä ja kirkkoherran mummojen yhteisellä vittuilulla.

Kirkko säästää siis pahan päivän varalle - eikä keskity henkiseen muutokseen. Ei ole tarvetta kun olo on turpean turvallinen. Kaikki on hyvin. Maallisin arvoin ja numeroin laskettaessa. Kirkko on hyvä firma. Muutosta ei tarvita.

Pahan päivän varalle varautumiselle voi perustaa koko systeemin toiminnan ja johtamisen - mutta "pahoista päivistä" ei saa keskustella. Ne vain tulevat. Kirkon päätehtävä on pitää kiinni kirkon torneista ja pilleistä. Lutherin oppeihin vannotaan mutta Lutherin kapinallisuudelle hymyillään.

Piispojen paradoksaalinen henkisen ja maallisen erottelu sekä samalla niiden retorinen yhdistely on huikeaa juhlapuheiden häränpyllyä. Piispat (+ 7000 e kk + asuntoetu + päivärahat + autoetu + ekumeniamatkat minne tahansa) kutsuvat ääni väristen diakoneja kirkon selkärangaksi - mutta sallivat diakonien toimivan henkisesti uhrautuvasti lähes minimipalkalla, joskus 12 h per vuorokausi. Ettei siitä koituisi liikaa kuluja. Piispojen logiikalla diakonien ammatti on "kutsumusammatti" ja siten usean ammatillisen roolin osaava psykologi- perheneuvoja-huumevieroittaja- sosiaalitäti-velkaneuvoja- seniorityöläis- lapsityöntekijä- diakoni voi tehdä pienipalkkaista työtään kevyin mielin.
Mutta piispojen palkkatasossa ei tarvitse välittää tästä kutsumusteesistä. Siinä on käytössä suurfirman logiikka, ihan noin muuten vain.

Ja nuorille näytetään ynseän pitkää nenää, koska eläkkeelle kulkevat kirkon aktiivijäsenet eivät voisi vähempää välittää mikä on kirkon tuleva kohtalo, kun valittuna uskontona on vahvan perinnekirkon muutosvastarinta, fundamentalistien pyörittämä rituaalipakoisuus - radikaalin muutoksen kehittämisen torjunta. Eihän kirkko voi olla tässä ajassa avoimesti muutoksenalainen ja tapoja moralisoimatta, koska perinnehän se sanelee "uskonnon" autuuden määrän ja tavat.

Mikä onkaan kuuluisan vertauksen hyvän palvelijan palkka henkisen pääoman saldona?

Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö oli Kirkko&kuponki- haastattelussa nähnyt oman tulosvastuullisen sijoitusonnistumisensa ja kiitettävyytensä suoraan Raamatun vertaukseen verrattavissa hyvin sijoitetun isännän antaman kolikon moninkertaistamisessa. Voiko materialistisempaa paskaa kuvitella hengellisenä valheena? Vain kirkon kaltaisessa instituutiossa joku voi kuvitella henkisen kasvun vertauksen olevan perusteena rahan sitomiseen kiinteistöpeliin.

Nuorten eettisessä tavoittamisessa ei käytetä indikaattoreita kuten talousasioissa.

Kirkon oppikuvaelmissa unohdetaan aina että Jeesus vihasi instituutioita. Ja korosti vain ihmisten kohtaamista ihmisten ehdoilla. No, pientä moraalin vaatimusta yksilölle Jeesuskin uhosi mutta ilman mitään järjetöntä instituution turva-ajatusta varmuudesta ja taloudellisesta laskelmoinnista.

Bytheway, Jos kuulut kirkkoon niin tiesitkö uskovasi Neitsyt Marian ikuiseen neitsyyteen?


Kirkko uskoo jatkuvuuteen ja myy jatkuvuuden fantasioita perinteillä. Kirkon kuvastossa pysähtyneisyys on yhtä kuin jatkuvuus, "ikuisuuden" näkökulmasta.

Jatkuvan kasvun rationaalinen pörssifantasia kirkon todellista valtaa käyttäville, talousasiantuntijoille, talouspäälliköille, kiinteistöjohtajille (siis piispojen neuvonantajille), perustuu sille kalvinistiselle pakkomielteelle, että raha sikiää itsekseen. Se on kaunis todellisuuspakoinen valhe, samassa kategoriassa planeetan ja nälkäpalkkaorjatyövoiman raiskaamiselle.

Pörssi perustuu vain hypoteeseille. Nokian arvokin perustuu kasvun kasvulle, eksponentiaalisen kasvun eksponentiaaliselle kiihtymiselle. Uskolle.

Kirkkokin sijoittaa helvetin optimistisesti ja ahkerasti. Rahan arvo on siis rahan lisäämisessä, ei jäsenten henkisessä hyvinvoinnissa. Tuomiokapituleissa korkataan pullo, jos asuntojen hinnat nousevat Suomessa. Hallelujaa.


Jatkuvan kasvun ja rahantulon usko perustuu perverssille apokalyptiselle maailmankuvalle: kun maailma on imetty tyhjiin ja jauhettu tomuksi, tulee masokistisesti helpottava loppu ja enkelten kuoro julistaa kalvinistisen uuden maailman alun. Tuhotkaa vanha niin Jumala pääsee luomaan uuden.

Niin Reagan kuin Bush ovat kertoneet uskovansa apokalyptiseen futurologiaan. Lopun koittamisen edistämiseen ja verisen vapauttavaan profeetalliseen taisteluun tämän maailman uuvahdettua. Fundamentalistinen lopunajan orgasmi, todellisuuspaon äärimmäisin muoto.

Monelle iäkkäälle kirkon valtapoliitikolle amen ja se lopullinen tulevaisuuskuva on vain henkilökohtaisesti käytetty kirkon viimeinen peruspalvelu, vainajan sokerointi, maahan pano pastorin mielistellessä itselleen tuntematonta vittumaisintakin vainaata katteettoman rasvaisen imelyyden nimeen, puhdistettua taivasimagoa maalaten kevyin lupauksin multaan upotetulle, nimeen kasteen automaattiseen taivaspilettiin. Mitäs kirkon muutoksesta kun on bileet tiedossa.


Mikä olisi tulevaisuuden henkinen uskonto?
Sillä ihmisen täytyy aina uskoa johonkin.

Kirkon tulisi lähestyä kansalaisia purkamalla dogmaattisen ylpeyden fanaattista muuria. Ihmisiä kiinnostaisi etupäässä "new age"-tyyppinen mietiskely ja laajakatseinen eettinen pohdiskelu, keskustelu ja toiminta. Mutta kirkko on tukevasti juntannut toimintansa rituaaliseen asemasotaan, jossa mollivallit jyräävät kirkossakävijän tuomion ja synnin perinteisillä pasuunoilla. Armosta puhutaan mutta synnille ja passiivisuudelle kaikki dogmaattiset rituaalitoiminnot kuitenkin rakennetaan. Rahaa ei ryhmätoimintaan heru ellei se kiillota piispan jalometallisauvaa.

Kirkko odottaa täysin hallitsematon rakennemuutos, koska muutosta ei etsitä - siihen ei uskota - eikä asiakkaita tavoiteta muuta kuin rituaaliautomaattina ja evankelis-luterilaisten fundamentalistien julmana hiekkalaatikkoleikkinä.

"Tämä on osinkosi Kristuksen ruumiista."

"Edessämme historian nopein rakennemuutos"

Pontus Salmi on huolissaan kirkon tulevaisuudesta, sillä keski-
vertosuomalaisten ja kirkon työntekijöiden arvot eivät enää kohtaa.


Liperiläinen insinööritoimisto Keskinen Engineering Oy kiitti
Helsingin Sanomissa lehti-ilmoituksella Jumalaa
viime tilikautensa menestyksestä.



.

Tasa-arvon ja jaetun suojan kauhua

Tasa-arvo herättää kauhua.

Onnistuneissa.
Valituissa.
Suojellussa kansanosassa.
Vakituisten työsuhteiden sisäpiiriin päässeissä.

Horror.

Puoluejohtajat: "Perustulo passivoisi kansalaisia"

Freelancerinä minun täytyy omiin ja kavereideni kokemuksiin pohjautuen sanoa että tämä maa on jaettu ensisijaisesti pätkätyöläisiin ja sitten työsopimus-hautaan-saakka-onnelafantasiaan kuluviin ihmisiin.

Miksi n. 60% työssäkäyvistä tulisi nauttia "koskemattomuutta" jos 40% joutuu polkemaan palkkojaan, turvallisuuttaan, hermojaan ja työaikojaan - vain sen takia ettei kuulu etuoikeutettujen luokkaan?

En todellakaan pysty tuntemaan empaattista heilahdusta kun joku etuoikeutettuihin itsensä lukeva kokee tulleensa loukatuksi ikuisen työsuhteen loppumisesta. He kauhistuvat freelancerin kohtaloa, sillä he ovat itse halveksineet freelancerin asemaa ja katsoneet onnellisen piittaamattomina turva-aitauksensa ulkopuolelle.

Poliitikot ja ennenkaikkea etujärjestöt ovat olleet kylmiä ja aktiivisen laiskoja ajamaan valvottuja freelancer-sopimusjärjestelyjä ja palkkatasoja - koska he edustavat "onnistuneita", varsinaisia kunnon kansalaisia, niitä, joilla on "vaki"työpaikka. Jotka kuuluvat sisäpiiriin, perinteisiin järjestelyihin, kansakunnan selkärankaan? Suojeluksen piiriin valittuihin.

Joille muut saavat sitten olla pirteitä, alati alttiita palvelijoita, muutosta pelkäämättömiä joustavan rohkeita freelancereitä.

Mutta tilanne on muuttumassa.
Työntekijän markkina-arvoon ollaan heräämässä.

Niukkuus pakottaa työnantajat joustaviksi
Kari Puron mukaan työelämä vaatii suurta muutosta. Joka vuosi työmarkkinoilta poistuu noin 10 000 henkeä enemmän kuin nuoria ja vetreitä tulee tilalle. Vakuutusyhtiö Ilmarisen entisen toimitusjohtajan Kari Puron mukaan työelämän on muututtava, nyt se on liian jäykkää ja kaavamaista.

- Taloussanomat

Ruotsin toimittajaliitto SJF julisti ylityökiellon
-Suurimmat ongelmat liittyvät huonoimmin palkattujen liiton jäsenten palkkojen nostamiseen, työsuhteiden pysyvyyteen ja tekijänoikeuksien parantamiseen. - MTV3

Suomi on jaettu kahtia
- ja se on sopinut mainiosti onnistumisen ja varmuuden tuntemuksien pönkittämille kansalaisille.

Jokainen työssäkäyvä olisi vedettävä freelancer-tasolle, jotta etujärjestöt heräisivät todella junttaamaan inhimilliset sopimusehdot ja työeläkemaksukäytännöt sen käytännön ja todellisuuden pohjalta. Yhteiskuntajärjestyksemme on jätetty suojelemaan vain vakityösuhteessa kelluvia olentoja. Kaikki systeemiksi rakennettu on järjestetty suojamaan vain vakityösuhteessa työskenteleviä.

Puhumattakaan siitä todellisuudesta, jossa virka- yms tosivarmaa työsuhdetta nauttiva henkilö häikäilemättömästi delegoi oman työnsä työpaikallaan alempipalkkaisille, nuorille ja freelancereille sietämättömillä deadline-ajoilla kokiessaan oleva koskematon ja vastuuvapaa omasta työtehostaan. Koska on tasa-arvoisempi kuin muut työehtosopimusten ulkopuolelle somasti jätetyt?


Olen humanistisen hyvinvoinnin jakoon keskittyvän yhteiskuntakulttuurin kannattaja mutta kapitalismista ei ikinä pääse eroon. Se on osaltaan kontrolloituna tärkeimpiä ihmisten motivointisysteemejä ja takaa tiettyjä vapauksia mm yksityisyrittäjyyttä tms.

Kulttuurimme ja "automaattiset" työehtosopimukset on kuitenkin jäänyt kymmeniätuhansia vuosia vanhaan kulttuurijärjestelmään ja ideologiaan, jossa heimon vanhimmat ovat kaiken toiminnan ja päätöksen keskipisteenä.

Tähän näkökantaan perustuu ideologia, jonka mukaan palkan pitäisi kasvaa ikävuosien mukaan suuremmaksi. Tällä palkitsemisideologialla ei ole mitään tekemistä työntekijän työtehon, tasa-arvon tai motivoinnin suhteen, se on ideologia ja sellaisenaan hyväksytty. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Mitä tasa-arvoa on automaattinen palkan nousu iän myötä? Toisenlaisen logiikan mukaan nähtynä nimenoman nuoret tarvitsevat aktiivisina ja alusta alkavina enemmän rahaa kuin vanhemmat työntekijät.

Tämä kysymys ei nyt tarkoita sitä, että olisi oikeutettua potkaista pellolle viimeisinä työvuosina työntekijä vaan on nähtävä se tosiasia, että hyvin suojeltujen kansalaisten turva- & palkkiosysteemimme on yhä aika korruptoitunut ideologia perusteltuna heimon vanhinten näkökulmasta.


Tässä valittujen joukkoihin kuuluvien tuntemus tasa-arvon uhasta:

Osa puoluejohtajista epäilee erityisesti nuorten passivoituvan, jos kaikille kansalaisille myönnettäisiin perustuloa 440 euroa kuukaudessa. Perustulomallin kehittäjien mielestä pitkäaikaistyöttömät taas ottaisivat hanakammin satunnaistöitä, jos he saisivat perustuloa. Perustuloa vastustavat kokoomus, SDP, keskusta, kristilliset ja RKP. Puoltajia ovat perustulomallin kehittäneet vihreät sekä tietyin varauksin vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id67094.html

Entäs työnantajien vastuu motivoida työntekijöitä?
Muuten kuin vaatimusten ja kätkettyjen uhkausten muodossa?
Työnantajan vastuu freelancereiden jaksamisesta?

Työnantajien vastuu palkita nuorten työteho, tarkkanäköisyys ja luovuus?
Tehdä työtaakasta tasainen jokaiselle työntekijälle - niin että nuoret eivät joudu työpaikalla tekemään rennolla otteella eläkettä odottavien duunimäärää?
Työnantajan kiitollisuus luoville työntekijöille - muussa muodossa kun vaatimuksina?

Huippuosaaja kuluu äkkiä loppuun

Huippujen merkitystä korostamalla haluttiin Prof. Kari Uusikylän mukaan tuoda kilpailu työpaikalle: ajateltiin, että ihmisistä saadaan enemmän irti, kun kaikki laitetaan kilpailemaan toisiaan vastaan. Trendikäs ajattelutapa on levinnyt koulumaailmaankin.
– Vanhemmilla saattaa olla suunnattomia tiedollisia vaatimuksia jo ekaluokkaisille. He ovat kamalan huolissaan siitä, vaaditaanko oppilailta tarpeeksi.

Työkavereiden kokeminen kilpailijoiksi on kuitenkin todettu tutkimuksissa ilmapiiriä heikentäväksi perustekijäksi. - Taloussanomat

Nukkukaa autuaat vanhan maailman järjestystä vaativat vain Ruususen unta - ja kuvitelkaa olevanne jumalallisen etuoikeutettuja kun nuoret maksavat työllään teidän hoitamattomat eläkekertymänne. Vanhakantainen heimon vanhinten ikärasismi ei tunne empatiaa nuoria kohtaan tässä valtakunnassa. Teidän valitsemanne poliitikot ovatkin nyt valitsemassa kovan kapitalismin arvoja.

KW: Tasa-arvo arvokysymys, arvokeskustelu, eläkekysymys, hyvinvointi, hyvinvointiyhteiskunta.

Antonioni

“My subjects are, in a very general sense, autobiographical,” he once wrote. “The story is first built through discussions with a collaborator. In the case of “L’Eclisse,” the discussions went on for four months. The writing was then done, by myself, taking perhaps fifteen days. My scripts are not formal screenplays, but rather dialogue for the actors and a series of notes to the director.

When shooting begins, there is invariably a great amount of changing. When I go on the set of a scene, I insist on remaining alone for at least twenty minutes. I have no preconceived ideas of how the scene should be done, but wait instead for the ideas to come that will tell me how to begin.”

-Antonioni / NYTimes

Scorsese on Antonioni's

expanding worlds

Kaikenkarvaiset käsikirjoitusoppaat ja elokuvatoimittajat kirkuvat nykyään epävarmuudessa kiehuville lukijoilleen muodon ja struktuurin tärkeyttä. Rytmiä, tulkinnallista selkeyttä, "loogisuutta" - yhteisen kokemuksen ja kulttuurin jaettavaa autuutta yhteisillä kriteereillä. Moraliteettilogistiikkaa.

Tämä johtuu pitkälle median hellimästä tuottajakeskeisestä katsojalukumäärä-kulttuurista, mitattavuuteen keskittyvästä kulutuskulttuurista, jolla on haluttu ohittaa elokuvan itseisarvo kulttuurina - ja korostaa siis elokuvaa standardien mukaan havaittavana välineenä, tuotekulttuurina. Määritelty tarve ja siten taattu tyydytys. Kiistämätön koodiavain elämyskulttuurin tuotepaketeille. Määrittelymania nojautuu aivan perustelemattomasti amerikkalaisen massatuotantokulttuurin kaava ja ratkaisu -hegemonialle. Moviemoralismille.

Elokuva luokiteltuna välineenä ja tuotteena mm romanssina, kauhuviihdepakona, (moraliteettina, rohkaisevana) "kasvu"kertomuksena tai oudon turvallisen amerikanisaation komediapakettina. Elokuvakulttuurin leimaajat ja linjaajat haluavat tietää ihanne-elokuvien määreet ja verrata kaikkia tuotoksia näihin ahtaisiin turvamielikuviin ja ihanteisiin. Ohjelmoiduilla syy-seuraus-suhteilla.

Tuotteistettu kokemistapahtuma on tarkkaan standardisoitu ja ohjattu.

Rituaali on ollut aina sitä shamanistisesta kulttuurista lähtien. Vaikka shamaani on tehnyt shamaanitrippinsä koko heimon puolesta, on hänen elämysmatkaansa ohjattu lauluilla, rytmivaihdoksilla ja kemikaaleilla haluttuun lopputulokseen, shamaania auttaen ekstaattisessa matkanteossa henkien maailmassa halutulla lopputuloksella. Shamaanin tehtävänä on yhteisön arvojen palauttaminen ja rajojen määrääminen henkien miellyttämiseksi. Henkien matkan lopputulos ja päätelmät ovat voineet olla (dramatisoituna) yllätys mutta shamaanin voimainkoetus ja matkan tehtävänasettelu on ennalta odotettu ja asetettu.

Elokuvan "laatua" ja genrekelpoisuutta voidaan mitataan jopa matemaattisella määrittelyllä "kolmiosaisesta kerronnasta", minuutintarkasti neuroottisten elokuva-asintuntioiden asettaessa kokemuksen kriteerejä omassa umalallisessa universumissaan. Ja kuinka hyvä on esim päähenkilön jämäkkä vakiolohdutus katsojalle päähenkilöyden suorittajana, suuresta voitosta, saavutuksesta ja autuudesta ongelmien yli. Vastoinkäymiset, tehtävä ja suoritus - lopputulos kuin pyhässä ikonostaasina.


Bergman ja Antonioni eivät lähteneet muodosta.

Heille muoto on vain sisällön ja sanoman palveluksessa. Sovelluksena.
Selkeyskään ei ollut heille itsetarkoitus tai kriteeri. Heille elokuvan jaottelu tai rytmitys ei noudattanut mitään yleistettäviä "sääntöjä" tai käsikirjoituslakeja. He eivät noudattaneet, he tekivät.

Muoto muotoutui kunkin itsenäisen teoksen itsenäiseksi muoto-opiksi. Voit tulkita taideteosta vain taideteoksen itsensä kautta. Heidän elokuviaan ei voi purkaa muotokoodeiksi sairaalloisen ratkaisukeskeisen plot-rakennekaavan ihmellisissä raameissa ja mitta-asteikoissa. Vaikka Bergman teki kuvakulmiltaankin ennalta määriteltyjä käsikirjoituksia, niin käsikirjoituksen muokkausprosessissa Bergmanilla ei ollut "työkirjassaan" ensin valittuna tyyliä ja muototavoitteita.

Vaikka he eivät lähteneet muodosta, on estetiikka äärimmäisen oleellinen osa heidän elokuviensa "ymmärtämisessä", non-verbaalisessa ja non-lineaarisessa aistimisprosessissa.

Elokuvan rytmitys, tyyli, fokusointi ja jaottelu seuraa täysin heidän teostensa yksittäistä ja yksilöllistä jänniteseikkailua. Muuttuen ja vaihdellen. Jopa lähtökohta voi muuttua kesken elokuvan. Juonikuvio vääristyä (harkittusti "tehokeinona"). Tulkintalähtökohdat vaihtua. Arvot haihtua. Varjo voi olla kuvaa tärkeämpi.

Jokaisen eksistentialistisen elokuvan sisäisten jännitteiden kudelma ei vertaudu mihinkään ohjeellistavaan kaavaan. Jokaisen elokuvan muotoutuminen on monitahoista ja katsojan subjektiiviseen tulkintaprosessiin ja omaan havaintorytmitykseen nojautuvaa. Eli jokainen katsoja on ikäänkuin evankeliumin evankelista, koetun todistuslausunnon ja merkitysskenaarion kirjoittaja mestareiden elokuvaa katsoessaan. Katsoja katsoo omaa katselukokemustaan - metakokemus ja metatulkinta, kaiken ytimenä.

Sivistykseltään hyvinkin vajaiden toimittajien pyörittämä elokuvakulttuurin raiskale on nyt todella puutuneessa ja korruptoituneessa tilassa. Toimittajien "kritiikit" ja tyytyväisyysperustelut ovat melkein aina kuin tuoteselosteita siitä, kuinka hyvin kukin elokuvatuote soljahtaa "genreen", jota oletettu "tiedostava" tilaaja/katsoja haluaa tilata valitessaan kyseisen ajanviete- ja emootioidenohjaustuotteen.

Psykologiassa neuroosin yleisin määre on toistopakko.

Samaan tapaan, uudestaan ja uudestaan, ilman prosessia, tyydytys neuroottisen toistopakon kaavamaisena toteuttamisena ja siis yllykkeiden rituaalinomaisena vaimentamisena. Toistopakon hallintaa toistopakon kautta. Jos neuroottinen kulutuskulttuuri tähtää neuroottisesti ohjattuun asiakkaaseen ja lokerointibrändeihin, johon vetoavat yksioikoisen neuroottiset markkinoimis- ja profiloimiskikat, ovat elokuvat ihailtavasti syventämässä neuroottisen turvallisuuskuluttamisen uria.


Bergman ja Antonioni loivat taideteoksia, joissa on usein vapaa pudotus.
Ultrasubjektiivinen tila ja kokijakeskeinen havaintomoodi.

Päähenkilön motiiveja ei aina eritellä, elokuvan rytmi muuttuu ilman selitystä, huomion siirtymistä ilman alustusta ja monimuotoista tyylivaihtelua. Eri katsojien tulkinnat ja reaktiot voivat vaihdella silloin todella hyvinkin rajusti.

Taide on taidetta vain silloin kun se haastaa. Iskee. Muotoilee lastuja hakkaamalla. Tarttuu hylättyyn ja hylkää tavanomaisen. Elokuvalla ei tarvitse olla koostavaa ja lohdullista wrapping-tarkoitusta. Katsomiskokemuksen voi jättää keskeneräiseksi, jatkuvasti muuttuvaksi tulkintaparadigmaksi, osaksi katsojan elämää. Sinertäväksi mustelmaksi, tulevia tapahtumia muuttavaksi kokemukseksi.

Elämän tunnusmerkki on keskeneräisyys ja muutos. Elämä on fragmenteissa, sattumissa, rytmimuutoksissa, havaitsijan tilannekeskeisessä tarpeiden tangotanssissa, elämän muljahduksissa ja nytkähdyksissä.

Kaupallinen mediaelokuvakulttuuri on nykyään kuin uskonnon korvike. Tuotteistetut "genret" luovat jäykkien arvojen ja moralististen teemojen laintaulun, joka luo lokeroja ja helposti jaettavia kriteerejä, painajaismaisen erehtymättömän tulkintakokemuksen takuun, muotin.

Kaikkien on tällöin tässä massamediassa ymmärrettävä ja koettava samalla tavalla, jotta kuluttajana voisi kokea tuotteilla hallitun yhteisen kokemuksen ja helpotuksen autuuden. "Meillä oli kivaa." "Tämä oli juuri sitä mitä odotin." Kollektiivinen tarve kohtaa siten kollektiivisen tuotteen ja jonkinlaisen hurmoksellisen helpotuksen maailmantulkinnan eheydestä. Positivistinen harha pakenee yksilön eksistentiaalista ainutlaatuisuutta ja individuaatiota, prosesseja. Se pakenee subjektiivisuutta.

Suomalaisessa elokuvakulttuurissa on täydellisesti hylätty Bergmanin ja Antonionin perintö. Totaalisesti.

.

Huumenirvana ja paholaisen portti

Vapautus vai ei?

Maailman terveysjärjestön (WHO) sekä Euroopan huumausaineiden seurantakeskuksen viime vuotiset raportit kertovat monen korvaan erikoista kieltä. Raporteissa nimittäin pidetään kannabiksen terveyshaittoja ainakin osin alkoholia lievempinä.

Asiantuntijat sanovat, että todellisten vaikutusten vertailu on hankalaa johtuen erilaisista käyttötavoista ja määristä. Kauko Aromaa olisi valmis sallimaan kannabiksen kotikäytön. "Asiaan tulee suhtautua henkilökohtaiseen terveyteen vaikuttavana asiana, ei rikoksena", hän linjaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti on täysin eri mieltä. "Ei kannabiksen laillistaminen vähennä alkoholin juontia, vaan lisää yleisesti päihteidenkäyttöä ja sitä myötä ongelmia yhteiskunnassa. Tätä ei tule sallia." - Kaleva plus

Ihmiskunnan huumehistoria
Tapio Onnela

Riippuvuuden hoidossa ja todellisten ongelmien kohtaamisessa on Tanskassa otettu askel todellisuutta päin.

Tanskan kokeiluun valitut heroiiniriippuvaiset voisivat hakea sairaalasta kahdesti tai kolmesti viikossa ilmaisen annoksen heroiinia. Kokeilun tarkoitus olisi auttaa rikoskierteessä olevia narkomaaneja lopettamaan prostituutio ja rikokset. - MTV3

Keskustelin kaverini kanssa yhteiskuntamme suhtautumisesta huumeisiin ja varsinkin median ongelmallisesta huumehysteriasta. Kuinka huumeet ovat jotenkin yhteiskunnan ulkopuolelta tuleva uhka.

Hänkin oli kuullut erään terapeutin ihmettelevän median ja addiktien vanhempien luomaa outoa vastakkainasettelua, jossa huumeet ovat olevinaan itse ongelma - eivätkä ne ongelmat, jotka ajavat ihmisiä vakaviin pakoretkiin huumeiden avulla. STAKES ja valtamedia kuuntelevat etupäässä huumeidenkäyttäjien vanhempia, jotka käyttävät porttiteoriaa kaiken pahan lähteenä. Kuinka lievät huumeet ovat se piru, jotka varastavat ihmisten sielun ja tahdon.

Että huumeista on rangaistava.
Että pahasta olosta on rangaistava.

Median asenne huumeongelmaan on outoa. Ei kuunnella ammattilaisia, jotka voisivat kertoa, että huumeet eivät alunperin synnytä huumeidenkäyttäjien kompulsiivista käyttäytymistä - vaan onneton lapsuus. Ei ole huumeen käyttäjää, joka kertoisi lapsuutensa olleen onnellinen. Huumeidenkäyttäjä pakenee aina todellisia ongelmia, joiden takana on heidän lapsuudestaan vastuussa olevat ihmiset.

Porttiteoria on selityksenä ja kulissina vain hysteerinen todellisuuden pakokeino aikuisille, jotka kieltävät aikuisen vastuun lasten elämänhallinnan puutteista ja turvallisuudentunteen puutteista.

Huumeet nähdää uhkaksi mutta uhkana ei nähdä tätä valtion mieletöntä heitteillejättöoperaatiota, jonka ansiosta nähdään kaikki mielenterveyspalvelujen säästötoimenpiteet ja "rationalisoinnit" ihmeellisenä saavutuksena - ja näin luodaan väistämättä yhteiskuntaluokka, joille ei terapiaa tipu kuin huumeiden luomasta nirvanasta.

STAKES ei ole rahoittanut tutkimusta, jossa tutkittaisiin nykyisen huumeiden kriminalisoinnin vaikutusta rikoksien ja rikollisjärjestöjen syntyyn. Huumeiden kriminalisointi on juuri se voimakkain tekijä, joka mahdollistaa rikollisjärjestöjen oman alakulttuurin ja pimeät bisnesvoimavarat.

Tekopyhyys on tuhoisaa poliittista toimintaa, koska tekopyhä moralismi kieltää todellisuuden todelliset syy- ja seuraussuhteet. Paavin kondomikieltosaarnat eivät eroa luonteeltaan mitenkään huumeiden kriminalisoinnista. Huumeiden kriminalisointi on vain yhteiskuntamme taustalla olevan aidosti tuhoisan väkivallan sokeaa kieltämistä. Jos ovat huumeidenkäyttäjät pakoretkellä niin kahta kauheammin ovat myös "oikeiden arvojen" ikoneita julkisesti suutelevat moralistitkin.

Antropolgiassa on tuttu ilmiö, jossa kulttuuri valitsee yhden tai kaksi hyväksyttyä huumetta - ja demonisoi muut huumeet. Löytyykö suomesta montaa tutkijaa, jotka väittävät marihuanaa rankemmaksi huumeeksi kuin alkoholia? Marihuana taitaa olla liian naisellinen ja rauhallinen huume sotaveteraanien huureisia juttuja lapsuudessaan kuunnelleille miespoliitikoille.

Neljä vankia viidestä päihderiippuvaisia



Ja vuosituhannen turhin kampanja tiedossa:

EU perustaa laajan huumetorjuntaohjelman

KW vieroitushoito, huumeongelma, vieroitusoireet, perheväkivalta, heitteillejättö

.

Nasan alkometri ja Rosenholzin muuttuja

Nasan henkilöstöpolitiikan ongelmien barometri on alkanut näyttämään uusia strategioita - maailmapolitiikan hengen mukaisesti. Huomion ohjaamista muualle - moraalisen kannatuksen kasvattamiseksi, moraalittomien imagolipsahdusten vastapainoksi.

Juuri kun uudet julkisuusongelmat psykoottisen astronautin mustasukkaisuussalamurhayrityksen jälkeen alkoivat horjuttaa Nasan lähes uskonnollista statusta ihmiskunnan tulevaisuuden airueena...

Aviation Week -lehti kertoo, että Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasan astronauttien terveysasioita tutkinut ryhmä raportoi "voimakkaasta alkoholinkäytöstä" ennen lentoa. - IS

...niin samalla Nasa ilmoittaa mysteerisestä sabotaasista:

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on saanut selville, että yhtä sen tietokoneista on sabotoitu. Nasan mukaan sabotoitu tietokone oli tarkoitus kuljettaa Kansainväliselle avaruusasemalle Endeavour-sukkulan seuraavalla lennolla. - IS

Simsalabim. Kuinka mahdottoman sopivasti.

Salaliittojen toteuttamisen ensimmäinen sääntö on hämäys.

Toinen sääntö on julkeus ja moraalin ohittaminen moraaliin samalla vedoten - paradoksaalinen tuplahämäys. Kolmas sääntö on äärimmäisten viholliskuvien tuottaminen tekojen oikeutukseksi tai peittämiseksi. Salaliitto on ihmiskunnan historiassa aina sekä jonkun vallan horjuttamista valheilla että samalla jonkun vallan pönkittämistä.

Salaliitot ovat aina mielikuvasotaa. Keisari Nero oli umpikujassa Rooman palon jälkeen kansalaisten raivon edessä ja kas, outoja ehtoollisrituaaleja ja veren juomista noudattavat kristityt olivatkin syypäitä ylikansoitetun ja paloherkän Rooman paloon. Kristityt leijonien ruuaksi ja kansan viihteeksi. Ongelma hoidettu ja valta palautettu. Tuntematon uhka nimetty.

Salaliiton motiivi voi siis olla abstrakti aihe, kuten valtakuntaa uhkaava kaaos ja jäsentymättömyys (myös siis Neron vainojen tapauksessa). Salaliitto voi olla uhkatekijän masinointi, jos uhkatekijää ei ole olemassa. Uhkatekijä on poliitikkojen valinnoille mitä mieluisin motivaatio selkeänä asetelmana ja pelon ilmapiirin luojana. Salaliitto luo usein varjosalaliiton, uhkaava ulkoinen salaliitto vastustajana, jotta toiminnan pohjalla oleva aito sisäinen salaliitto toteutuisi.

Hyvä vihollinen on siunaus, oli se sitten keksittyä tai ei.

Salaliiton tärkein määre on epädemokraattisuus. Kontrolloiva sisäpiiri.
Salainen toiminta vallan saavuttamiseksi tai vallan ylläpitämiseksi. Salaliitto sanana on leimattu lähes epämääräisyyden synonyymiksi mutta liitto, ryhmittymä, joka toimii salassa tietoja tai henkilöitä salaten, on historian saatossa toistuva ilmiö.

Kylmän sodan aikana Suomi osallistui Neuvostoliiton salaliittoihin itä-blokin maiden miehittämisessä. Suomi hyväksyi diplomaattisesti kaikki Neuvostoliiton panssari-invaasiot ja poliittiset teloitukset ja nukkehallitukset. Suomen hallitus ei ole vieläkään korjannut omaa kantaansa Lipposen Irakin sodan kannatuksesta vaikka tunnetusti ja USA:n senaatinkin myöntäessä Irakin sota käynnistettiin tiedustelulähteiden salaliitolla ja väärällä tiedustelutiedolla.

Salaliitoksi voi määritellä myös Suomen Pankin 1989 revalvaation, jolloin Suomen poliitinen johta vakuutti, ettei markan revalvaatiota missään tapauksessa tehdä. Ja sehän tehtiin jyrkästi teollisuuseliitin toiveesta, kun markkinat oli saatu jonkinverran rauhoitettua - valheen voimalla.


Ensimmäisiä dokumentoituja salaliittoja ovat olleet Egyptin ja Heettien kuningashuoneiden sisäiset salaliitot. Heettien suuri sotilasvaltakunta tuhoutui dramaattiseen petturuuteen, sisäiseen salaliittoon, jossa kaksi valtakunnan arvoa punnittiin kohtalokkaasti.

Heetit olivat militaristisin siihen asti kehittyneistä kulttuureista. Heettien taisteluhurmokseen perustuva uskonto oli täydellisesti muokattu tukemaan sodan mielikuvamalleja ihannesotilaasta, tottelevaisuuden hierarkiasta ja kunniakkaasta kuolemasta viikinkityyliin (viikingit ovatkin luultavasti suoraan indoeurooppalaisten heettiläisesten jälkeläisiä). Vain Heetit olivat siihen saakka voittaneet Egyptin voittamattoman valtakunnan sodassa. Heettiläisten täydellisen sotakoneiston kuitenkin tuhosi shakespearelainen salaliitto, jossa korkein kenraali syrjäytti kuninkaan vangikseen. Heettiläisten kulttuuri oli kuitenkin niin täysin uskollisuuden valan kautta rakennettu hierarkiasysteemi, että kenraalin omat perusteet salaliitolle vahvimpana johtajana eivät saaneet valtakuntaa tehokkaammaksi ja pelottavammaksi - vaan kuninkaaseen sidotun uskollisuusvalan murentuminen murensi hetkessä, päivissä koko yhteiskunnan, sen kaikki urheuden uskomukseen sidotut mielikuvamallit ja toimintatavat.


Suojeluspoliisin tuoreet valheetkin ovat kirkkaasti salaliiton puolella, poliitikkojen poliittista manipuloimista ja vaikuttamista tietoja pimittämällä. Tieto on valtaa.

Asiantuntija: Oikeudenkäynti voi pakottaa Supoa paljastuksiin

Suojelupoliisi otti haltuunsa suomalaisia Stasi-vakoojia koskevat arkistotiedot vastoin ulkoministeriön luomia pelisääntöjä. Avoimuutta korostavat säännöt loi ulkoministeriön tuolloinen valtiosihteeri Jukka Valtasaari keväällä 2000. Hän hyväksytti linjauksen pääministeri Paavo Lipposella (sd.) ja ulkoministeri Erkki Tuomiojalla (sd.). Linjasta tiedotettiin myös muille Lipposen kakkoshallituksen jäsenille ja presidentti Tarja Haloselle. Suojelupoliisi ei ole antanut aineistoa edes oikeusistuimen käyttöön. _ Verkkouutiset / Aamulehti

Supo on jakanut Rosenholz-aineistosta ristiriitaista tietoa. Supo vakuutti kesäkuussa, ettei sen hallussa olevalla Stasi-aineistolla ole mitään tekemistä Rosenholzin kanssa. Valtio on kuitenkin lausunnossaan Helsingin käräjäoikeudelle myöntänyt Rosenholz-aineiston olevan supolla. * 25.7.07 - MTV3

Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala eroaa tehtävästään. ”En ymmärrä keskustelun syytä lainkaan. On mysteerio, miksi vuosien takaisesta asiasta aletaan puhua nyt”, sanoi Nevala, joka siivosi perjantaina virkapaikkansa pöytää Ratakadulla Helsingissä. - HS

Sisäasiainministeri Anne Holmlund (kok.) kiisti tänä aamuna Ylen aamu-TV:ssä, että Supolla olisi kyseisiä tiedostoja hallussaan. - IS

Se, joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta.
Se, joka hallitsee tulkintoja, hallitsee motiiveja.
Se, joka suojelee kiitollisten salaisuuksia, hallitsee kiitollisia.

Motiivit perustuvat aina perusteluihin, selitysmalleihin. Ihminen on henkinen olento, joka luo toiminnalleen tavoitteellisia mielikuvia, joita pitävät kasassa valitut seliysmallit ja ideologiat.

Vihreiden kansanedustajan Heidi Hautalan mukaan niin sanottua
Rosenholz-aineistoa ei tarvitse salata julkisuuslain määräyksillä eikä
kansainvälisillä sopimuksilla.

Eduskunnan lakivaliokuntaa johtavan Hautalan mukaan julkisuuslaki ei aseta esteitä valtion turvallisuutta vaarantaneen toiminnan tutkimiselle, eikä siihen asianosaisille aineistoon
pääsemiselle. Yhdysvallat ja Saksa purkivat Rosenholz-aineiston salaisuusluokituksen jo vuonna 2003. Hautalan mielestä Lipposen hallituksen vuonna 2000 tekemä avoimuuslinjaus on vihdoin pantava täytäntöön. Kiireisin tehtävä on selvittää, mitä tietoja Suomeen on saatu. - Yle

Rosenholz-keskustelu IS

-Ongelma on se, että neuvostotiedustelun ja DDR:n arkistot periytyivät Venäjän nykyiselle FSB:lle ja SVR:lle. - Mikä edelleen johtaa siihen loppupäätelmään, että samat henkilöt saattavat joutua jopa oman tahtonsa vastaisestikkin toimimaan vielä tänä päivänäkin tiedonluovuttajina tai yhteistoimintahenkilönä Moskovaan.

viesti 7/198 - Tsaudi64 - IS 26.7.2007 10:15

Supon värikkäät vaiheet - IL

Menneisyys on usein ensimmäinen ase.
Menneisyyden muuntelu ja totuuden välttely.

Sitten seuraa totuuden vääristely; Venäjällä on otettu uhkaavasti 1939 talvisodan aloittamiseksi kyhätty salaliitto voimaan: valtion palkkalistalla olevat sotatutkijat ovat nostaneet taas esille Stalinin Mainilan laukauksien ampujiksi suomalaiset.

Suomen historian lukion opetuksessa ei esimerkiksi oteta vieläkään huomioon Kekkosen useita salaliittotemppuja, kuten Kekkosen tilaama noottikriisi 1961. Jatkosotaa opetetaan yhä puolustussotana eikä Saksan liitolaisuuden poliittisena valintana, vaikka Suomi hylkäsi liittoutuneiden poliittisen ja taloudellisen tuen. Suomalaisen fasistisen salaliittoperinnön kruununjalokivi on Jatkosota-käsite, jonka Presidentti Ryti keksi jo talvisodan aikana, siis enne sodan päättymistä, poliittisena valintana Saksan ja Italian fasistien liittolaisena.

Tämän vuosisadan räikein salaliittotemppu Euroopassa on ollut ehkä Natsien valtiopäivätalon polttaminen - Se oli natsien omaa työtä ja syntipukiksi valittiin tietysti imaginaarinen ideologisen vastustajan esikuva, kommunisti juutalainen. New Yorkin kaksoistornien räjäyttäminen lentokoneiden törmäyksen jälkeen on verrattavissa suoraan natsien valtiopäivätalon tuhomediaspektaakkeliin. USA on kongressin omien asiakirjojen mukaan ollut mukana 72:ssa salaliitossa vieraan valtion vallan vaihtamiseksi. Irak on vain jonon viimeisin ilmiö.


Nasa on onnistuneesti markkinoitu rauhanomaisena avaruusjärjestönä. Kuitenkin Nasan rahoituksen taustalla on sotilasteknologian kehittäminen avaruuskuntoon. Nasa on toimittanut avaruuteen kaksi kertaa enemmän sotilaallisia satelliitteja siviilisatelliittien painomäärään verrattuna.

Nasan historiassa on muitakin hyvin hämäriä tapahtumia, jotka noudattavat länsimaisen historian salaliittoaktiviteetin tunnusmerkkejä. Yhdysvaltain senaatille äärimmäisen kriittisen ja perusteellisen raportin tehnyt avaruusteknologian insinööri Tom Baron kuoli rautatiekiskoille junan alle juuri raportin jättämisen jälkeen. Raporttia ei sitten enää kukaan uskaltanut puolustaa ja Nasan propaganda-aineisto ohitti riippumattoman tutkimuksen. Tutkimusraportti kaiken lisäksi hävisi - mysteerisesti.


Salaliitot ovat ahdistavia,
sillä todellisuuden ja historian hämärtyminen on painostavaa, ihmisten kaivatessa selkeää, omaa, moraalista, perusteluta, havaittua ja ristiriidatonta historian ymmärrystä.

Salaliitto uhkaa lineaarista ja kausaalista todellisuuden käsiteltävyyttä. Moraalista maailmanjärjestystä, sitä koheesiota, jota varten uskonnot on kehtetty tuudittamaan selkeitä vastauksia, kiistämättömiä toivonkappaleita ja "selkeitä" dogmaattisia järjestelmiä.

Tavallaan kaikki nykyinen identiteetti ihmisen määreenä, kansalaisena ja länsimaisena uskollisen valtion kansalaisena perustuu historian selityksille, selkeälle menneisyydelle. On vaikea käsittää ja uskoa, että historian kirjoitus olisi jossakin kohdin "epäonnistunut" tahallisen vääristelyn vuoksi. Ikäänkuin todellisuus olisi väärä.

Identiteetti on psykodynaamisessa (perus)psykologiassa ja psykoanalyyttisessä ihmiskuvassa aina selkeän menneen tulkintaa selkeiden tulevaisuuden arvopäämäärien määrittämiseksi. Salaliittoihin on parempi olla uskomatta mielenrauhan vuoksi.

Tärkeitä, myyttisiä ilmiöitä ja hahmoja ei haluta nähdä manipuloinnin välineiksi ja manipuloinnin strategialla toteutetuksi. Länsimainen historian käsitys esitetään usein "kehityksen" vertauskuvana ja selkeäksi lineaariseksi aikajanaksi - vaikka on selkeitä perusteita siitä, että monin osin ihmiskunnan historia ei ole lainkaan kehitystä - vaan sarja syklejä.


Mika Waltari
oli ennen kuolemaansa suunnittelemassa massiivista opusta uskontojen ja kulttuurien kehityksestä ja assimilaatiosta. Waltarin uskontopoliittinen megaeepos jäi kuitenkin valitettavasti tekemättä. Kuinka uskonto syntyy ja muokkautuu poliittisten turva- ja voimamielikuvien vanavedessä. Vanha testamentti eli Toora on itse jo kehityskertomus. Jumalakuva muuttuu koko ajan sitä enemmän mitä tärkeämmäksi yksilön subjektiivinen kokemusmaailma heimoideologian yhdenmukaistamispaineiden vähentyessä. Uskonto on aina tulevaisuuden määrittelemistä. Ilmestyskirjan maailmanloppuvisiot ovat spektaakkelina aina olleet rakkaita presidentti Bushin suvulle. Presidentti Reagan teki kylmän sodan poliittiset päätöksensä myös selvännäkijöiden ja ilmestyskirjan avustuksella.

911: In Plane Site

.

Ruotsalainen laumahenki

Ruotsin verovirasto otti mallia apinoiden sosiaalisesta hierarkiasta uudistaessaan Ruotsin postia. Miksipä ei? Täytyyhän sitä kunnioittaa korkeampia elämänmuotoja.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1409908

Huipputusta

"Huipulla" - Tommi Hoikkala

Huippuyliopisto - on semanttisen sodankäynnin tuorein esimerkki.

Otetaan käyttöön tai siis kaapataan vastapuolen käsitteet ja puhutaan suurista tavoitteista, jopa luovuudesta, ennen näkemättömistä saavutuksista, joilla vanhat periaatteet voidaan pyyhkiä pois. Puhutaan humanistisista periaatteista mutta ultrakaupallisilla päämäärillä.

Ensin vanha yliopisto uuvutetaan - se ajetaan mielipuoliseen määrämittaukseen ja itsetarkoitukselliseen määräkilpailuun päämäärättömien suorituspisteiden haalimisella, samalla kun resursseja leikataan hulppeasti. Sitten kun humanistinen perintö on hakattu henkihieveriin, aletaankin puhua "oikeasta laadusta". Tulevaisuuden haltuunotosta. Vanha yliopisto on uuvutettu, eläköön uusi vaihtoehto. Epämääräisesti ja valmiiksi hajottavasti hallinnoidulta Taideteolliselta korkeakoululta nyt mitään odottamattakaan.

Laatua olisi sitten se uusi Huippuyliopisto. Jotakin Muuta. Unelma. Niin uutta, että sitä ei tarvitse harkita hitaasti eikä useita osapuolia kuullen. Uusi viisaus ei tarvitse harkintaa.


Innovaatiosta näyttävät puhuvan kaikki ne luovuutta pakenevat pellet, jotka rakastavat organisaatioita ja mahdollisimman suuria yksiköitä, koska suurissa yksiköissä tapahtuu eniten turhaa tyhjäkäyntiä ja toimintaa estävää kaaosta. Kaaosta on sitten helppo hallita keskitetysti voimattomuuden hallitessa yksilöitä. "Innovaatio" on semanttinen sateenvarjo, jonka alla saa kaupallisuus antaa sen suuren merkityksen ja kaupallisen hyvinvoinnin tulosvastuulliseksi osastoksi.

Suurin innovaatio on valta.

Henkinen hyvinvointi olisi tuhlausta, sillä luovuuden hedelmällinen kaaos on epävarmuudessaan mitä uhkaavinta byrokraateille. Hallitsematon tulevaisuus ja hallitsematon yksilö. Kauhistus.

Kvantitatiivinen julistetaan kvalitatiivisen kaltaiseksi ja jopa suuremmaksi. Organisaatiolle kelpaa organisaation valitsemat, organisaatiolle innovatiivisesti alistuvat. Ne Kiitolliset. Eikä yrityselämän synergiaa fantasioivat todellakaan siedä kriittisen vapaita ajattelijoita. Laatua on tilaustyön toimittaminen annettujen speksien mukaisesti. Kvantitatiivisen innovaation paradoksi, kaapattujen käsitteiden häränpyllyä. Superorganisaattoreiden ideologiset julistukset kiittävät vain saman ideologian omaksuvia suorittajia. Jotka hyväksyvät politisoidun "huippuideologian" sitä turhaan politisoimasta.

Hurmaa, hajota ja hallitse.

Puhu innovaatiosta.
Luo stalinistiseen tyyliin viisivuotisjuhlapuhesuunnitelma.
Ohita henkilöt, joita asia suoraan koskee.

Politisoi kaikki visionäärisesti ja kiellä vastapuolelta politisointi ja turha asenteellisuus.
Runno suunnitelmat läpi itsestäänselvyyksinä.
Tuhoa eri tavalla ajattelevat ja luo mahdollisimman jäykkiä määreitä mahdollisimman nopeasti muuttuvilla arvosteluperiaatteilla.

Hurmaa, hajota ja hallitse. Persoonallisuushäiriöisiltä eivät keinot eivätkä käsitevarkaudet lopu, kun luodaan erilaisuutta murskaavia monokulttuureja.

.

Itseaiheutetut liikenneonnettomuudet lisääntyneet

Itseaiheutetut liikenneonnettomuudet lisääntyneet

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/07/545008




.

Katolisen kirkon takautuva moraali

LA Church 'in record abuse deal'

Cardinal Mahony has said property will be sold to raise the funds The Catholic Church in Los Angeles has reached a financial deal with more than 500 people alleging sexual abuse by priests, the plaintiffs' lawyer says.

Church abuse victims speak out
- CNN video via Yahoo! News

Suomen luterilaisessa kirkossakin on piispojen hyväksynnällä yhä virassa toimivia pappeja, jotka on tuomittu lasten tai seurakuntalaisten seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä. Täällä kirkko ei aiokaan puhua edes korvauksista.

Vatican and sex crimes

- BBC documentary

Markiisi de Sade Justine - 10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa

Markiisi de Saden elämä oli täynnä vapauden kaipuun kaaosta, impulssien orjuutta, merkityksettömyyden anomaliaa, sadistista voimantunteen hakemista ja epävarmuutta tarkoituksen ja tiedostamisen julman vaatimuksen edessä. Unohduksen ja piittaamattomuuden orgasmi oli ainoa tyhjä avaruus, josta de Sade ammensi vapauden mielikuvansa.

De Sade eli myös Ranskan kiihkeimmän ja verisimmän vallankumouksen aikaa.

Jumala oli kumottu ja nyljetty mutta ihmisen tekopyhyyttä ja jumalaksi pyrkivää Napoleonia ei voitu kumota. De Sade halusi kumota kaiken säännönalaisen oman ja ihmisen mielettömyyden takia. Puhtaus ja hyvyys oli raiskattu Katolisen kirkon kaikkivaltiaan tulkintavallan voimalla. Instituution epäinhimillinen, yli-ajallinen Totuus oli yksilön alistumisen ja mitättömyyden evankeliumissa. Kirkon kaappaama maailmankuva äärettömän keinotekoisilla merkityssysteemeillä suorastaan vaati yksilön subjektiivisen vapauden väistämättömyyttä, uutta yksilökeskeistä maailmankuvaa. Maailmanjärjestys ei rakentanut enää yksilöä vaan yksilö rakensi maailmankaikkeutensa.

Uskonnollisen elitismin korruptoima, täysin synteettinen ja manipuloitu ihmiskuva kirkon nukketeatterissa oli kohdannut umpikujansa.

De Saden kirjoja on turha lukea elämänhallinnan oppaina, kuten on mahdotonta lukea Franz Kafkan kirjojakaan. Kummankaan kirjailijan elämästä tai etiikasta ei voi lukea (tai toivoa) mitään heidän kirjojensa kautta suoraan. Heidän kirjoituksissaan ja pakkomielteisen painajaismaisissa visioissa on paljon yhtenevyyksiä ja syviä ahdistetun alitajunnan pohjavirtauksia - mutta heidän elämänhallintansa ja ihmiskuvansa poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Siinä missä Kafka keskittyy kuvaamaan valtakoneiston murskaavaa ylemmyyttä ja epäloogisuuden jumalallista asubjektiivisuutta, De Sade kuvaa ihmisyksilön biologisen pimeitä ja kiihkeitä yllykkeitä, jotka saavat vallan, jos ihmisellä ei ole mitään korkeampia tavoitteita tai tapoja määrittää itseään kuin kiihkon ja mielivallan luoma nyt-hetki. Jos ihminen ei pysty samaistumaan toiseen ihmiseen vaan kaikki on itsensätoteuttamisen orgiaa vain nyt-hetkessä, ajattomuudessa ja seuraamattomuudessa - sillä huomenna me kuolemme. De Saden "vapaa ihminen" syntyi giljotiinin alla.

Ranskan vallankumouksessa kumottiin kiveen hakattu, valtapoliitiikan valikoima mennyt historia ja kirkon polttoleimaama, ennaltamäärätty tulevaisuus - kaikki kumottiin nyt-hetkessä, jotta nyt-hetkessä voitaisiin luoda "uusi ihminen". Riippumaton, kapinallinen, vapaa vihaamaan väkivaltaa, joka on tehnyt kapinallisesta väkivaltaisen. Vallankumouksen piti tuoda ihmisen parhaimmat puolet esiin mutta innokkaimmat vallankumoukselliset paljastuivatkin verenhimoisiksi valtapelureiksi - jotka kuitenkin siis kohtasivat saman lopun mitä olivat itse lietsoneet verisesti.

Pariisi oli siihen aikaan pornoteollisuuden ja kaksinaismoralismin valtakunta - ilotalot olivat Pariisin suurin bisnes juutalaisen kaksinaismoralismin perinteen mukaisesti: mies sai käydä temmeltämässä mutta naisen täytyi pitää perheen maineen turvaamiseksi siveyttä ja pidättyväisyyttä. Nainen sai luvan olla kohde - tähän kirkon moraaliopetus käytännössä keskittyi.

De Sade halusi kumota kirjoissaan ja inhorealismissaan ennen kaikkea instituutioiden ja ihmisen omahyväisen pyhyyden ja vallan koskemattomuuden. De Sade näki kuinka kirkon (poliittinen) valtapeli ikuisilla valttikorteilla oli kiinni hyvinkin raadollisen korruptoituneessa valtapelissä eikä kirkko elänyt niin kuin opetti - kuten ei vallankumouskaan. De Sadelle elämä oli kamppailua ja nautinto taistelua, kuolemalla kuolemaa vastaan.

Elämän hallintaa kuolemaa ja rajallisuutta halveksimalla, hyvin esifreudilaisissa kehyksissä jäsentymättömän libidon kaoottisissa yllykeorgioissa. Himo ja inho olivat toisiinsa sidottu (kirkon) perintö, jota de Sade osittain tiedostamattaan toisti epäpyhässä ehtoollisessaan, elämässään ja kirjoissaan, yrittäen negaatioiden kautta vapautua tuskasta, jonka epäseksuaalisuuden kristillinen ihannekuva oli kansan päälle langetettu Kirkon vallan korkeimpana saavutuksena. Puhumattakaan lapsuuden traumoistaan ankaran äidin jäljilät, joita hän viimeksi olisi suostunut suoraan käsittelemään kirjallisessa pakoretkessään rajallisuuden tyranniasta.


Justine-kirjassa nuori nainen joutuu rankemman version synkässä "Liisa ihmemaassa"-tarinassa miesten himojen raatelemaksi. Käsittämättä ihmisen tahallista pahuutta ja eliittimiesten kykyä välineellistää kaikki ilman mitään omantunnon soimaa. Ilman miesten sosiaalisen hierarkian arvostusta ei olisi mahdollista toteuttaa sitä, mitä yhteisön nokkamiehet naiselle tekevät - mitä tahansa. Avuttomuutta halveksivassa yhteiskunnassa halveksitaan avuttomia, ne ovat vapaata riistaa ja huvittelun kohteita moraalittoman valtapolitiikan pelikentällä. Yksilön arvo määräytyy vain instituutioiden mukaan, mitään ihmisarvoa ei ole. Valta on vapautta ja häpeän siirto voimattomille kohteille on suurinta iloa psykopaateille.

De Sadelle sadistinen tuska oli (ainakin fantasiana) autuutta ja valtaa, vapautta kieron systeemin luomasta moraalista, jumalallisen aseman saavuttamista lihallisuuden saarnaajana. De Sade ei halunnut palvoa kärsivää kristusta mutta kaikesta muusta kärsivästä hän etsi lohdutusta rajallisuuden intensiivisenä kokemuksena, kuilun reunalla, pyhimpänä jumalanpilkkana, nyt-hetken pimeänä messuna historiattomuuden hetkellä. Toisen maailmansodan loppuhetkillä, ennen Berliinin murtumista, silminnäkijöiden mukaan kerrotaan SS-sotilaiden turvautuneen sodankäynnin primitiivisimpään fantasiaan, viimeisen tuomion ja repivän taistelun lähestyessä SS-eliittijoukot juoksivat kuin suoraan de Saden kirjan sivuilta alastomina pitkin Berliinin katuja kaapaten naisia kellareihin. Viimeinen elämän perversio kuolemalle omistautuneilta miehiltä.


Psykoanalyyttisessa, psykodynaamisessa mielen mallissa aikuisten aggressio omia lapsiaan kohtaan on aivan samaa sadistista juurta kuin Saden fantasiat avuttomista ja antautuvista halun kohteista.

Jos aikuinen, joka luo lapsesta fantasian"hyvän olon tuojana", ei näe lapsen tarpeita tärkeinä, niin hän kokee lapsen ilmaisemien tunteiden ja varsinkin lapsen tuskan ilmaukset uhkana aikuisen hyvälle ololle ja "rauhalle". Lapsi ei toteutakaan rooliaan, aikuisen fantasiaa ihmelapsena, onnen tuojana. Aikuinen oikeuttaa silloin itselleen vapaan aggression ja sadistisen asenteen lasta kohtaan. Lapsen tunteiden tukahduttaminen tuo sadistista helpotuksen tunnetta aikuiselle, joka näkee lapsen velvollisempana yksilönä. Sadistinen alistaminen on aina vastuusta pakenemista ja oman arvon keinotekoista korostamista, oman avuttomuuden kieltämistä negaatioiden kautta, halveksunnalla ja vihalla. Oman psyykkisen tuskan muistojen neutralisoiminen toisen ihmisen tunteita halveksimalla on tämän maailman yleisimpiä pakokeinoja.

Samalla sadistisella logiikalla ja ärtymyksellä ihmiset hylkäävät söpöt kesälemmikkinsä kylmään syksyyn, koska lemmikki on epäsöpöllä vaativuudellaan pettänyt isäntänsä mukavat mielikuvat.


Silloin kuin pitäisi itkeä, de Sade nauraa.

10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa:
Pornoa ja jumalanpilkkaa 200 vuoden takaa.
Keskustelu, aiheena Teemu Mäki ja de Sade:n "Justine".

Ylen Areena-nettivideona - katso online

http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade

Quotations

Perversioiden luonnollisuus
- Markiisi de Saden hahmotelma uudeksi etiikaksi

Markiisi De Saden nauru
- Arvio N&N / Timo Airaksinen, Markiisi de Saden filosofia (The Philosophy of the Marquis de Sade, 1991). Suom. Manu J. Vuorio. Gaudeamus, Helsinki 1995. 272 s.

keywords: sadomasokismi, porno, häpeäkonflikti, neuroosi, neuroosit,
masokismi, ego, freud, kiihottuminen, kielletty, kirjallisuus, alistaminen,
psykopatia, persoonallisuushäiriö, narsistinen, narsismi, historia,
seunsuuri, sensurointi, pakkomielteet, moralismi, etiikka, eettinen,
patoutunut, viha, inversio,

.

Tshetshenia medianurkassa - Epäolennaisuuksien mediatodellisuus, Spektaakkeli viihteen ehdoilla

"Mielivaltaiset pidätykset ja teloitukset, ihmisten katoamiset ja kidutus ovat edelleen osa Venäjään kuuluvan Tshetshenian arkipäivää, vaikka kansainvälinen media on niistä pääosin vaiennut. Ne, jotka uskaltavat hakea oikeutta Venäjän oikeuslaitokselta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, joutuvat Venäjän viranomaisten uhkailujen kohteiksi. Samoin käy usein heidän asianajajilleen."

-Verkkouutiset

Silloin kun palavat autot Britanniassa
ja miljonääri Hiltonin itku putkassa kiinnostavat enemmän kuin jokapäiväiset raiskaukset ja teloitukset Tshetsheniassa, voi puhua todella ihmisten viihteellisestä mediakulutustottumuksesta - sillä siihen ihmisiä on totutettu järjestelmällisesti. Kaikesta on voitava nauttia, myös uutisista.

Spektaattelimedia ilman realistisia merkityssuhteita, ilman todellisuuden hahmottamiskykyä. Ilman todellisuustajua. Vapauttavasti.

Vastaanottaja on kuluttaja. Kuluttajan mielenkiinnosta on kilpailtava ja kysyntään on vastattava sopivalla tarjonnalla. Uutisoinnin ei tule järkyttää vaan kutkuttaa ja tuottaa jännitystä, sopivasti annosteltuna. Ikään kuin jatkosarjana.

Dramatisointi on valitun tyylilajin tehokeinojen ja tyylilajin rajojen käyttämistä tavoite-elämyksen toteuttamiseksi. Ja kun viihde on itse "medium", väline, välittäjä, se määrittelee valittujen tosiasioiden luonteen ja painoarvon.

Venäläisten toinen vietnam Afghanistanin jälkeen, venäläisten sota Tshetsheniassa ei ole tarpeeksi viihdyttävä, jännittävä - vaan aivan liian ahdistava ja psykoottinen, liian aito... sota.
Liian paljastava sodan todellisista kasvoista.
Liian paljastava aiheesta nimeltä valtioterrori, siirtomaaterrori, raaka-aineiden ryöväys, kapitalistinen fasismi - aikakautena, jolloin terrori halutaan liittää mielikuviin: vieras, vieras uskonto, viekkaat terroristisolut keskuudessamme, kulttuuriamme ja hyvinvointiamme uhkaavat raivoisat hullut yksilöt.

Venäläisten sota on sallittu sota, poliittisesti tabu ja suojeltu kohde sillä Venäjän kauppasuhteita Eurooppaan ei haluta horjuttaa.


Tärkein keino todellisuuden hallitsemisessa on aina todellisuuden rajaaminen. Huomion ohjaamisessa. Poliittisten arvojen mukaan. Kulloistenkin turvallisuuden määreiden mukaan. Kulloistenkin turvallisuutta luovien uhkakuvien mukaan.

Mainonta on osa kulttuuriamme.
Kulttuurimme on osa mainontaa.

Todellisuuden retusoiminen on osa kulttuuriamme.
Ikonostaasinen pyhä todellisuus(selitys) uskontojen ja poliitikkojen kehystämänä.

Jokainen mainos on spektaakkeli, jossa tuote on ratkaisu todellisuudenhallintaan.
Jokainen rajattu/tuotteistettu uhkakuva tarvitsee poliittisen tuotteen eli "selkeän" poliittisen ratkaisun. Poliitikkojen on tyydytettävä valittujen uhkakuvien kuluttajien turvallisuustarpeet. Mainonnan perussääntö on: luo tarpeita, tarjoa ratkaisuja.

Haluamme itsestäänselvyyksiä ja selvästi rajattuja todellisuuden hahmotustapoja.
Tarkasti valitut uhkakuvat ovat aina olleet uskonnon ja politiikan polttoainetta. Pelätkäämme yhdessä yhteisiksi valittuja pelkoja ja poliittisesti valittuja vihollisia, jotta voisimme palvoa meitä pelastavia mielikuvia. Ja valmiita ratkaisuja Johtajiltamme.

Venäläisten sota on myös sallittu sota - siinä missä muutkin viholliskuvia etsivät "rauhanturvaaja"-sodat.

"Deception is a state of mind
and the mind of the State"
James J Angleton, Head of CIA Counter intelligence 1954-74


"Jokainen ihminen ansaitsee
tulla palvotuksi - Magnum"


"There is thing in my pocket
- it´s not a thing, it´s many. Nokia.





.

Daniele Ganser:
NATO'S SECRET ARMIES
Operation Gladio and Terrorism in Western Europe

"Laajaan tutkimukseen nojautuen Ganser selvittää miten Naton salaiset joukot sekaantuivat laittomuuksiin, jotka useissa tapauksissa johtivat väkivaltaisiin terroritekoihin, joiden tarkoituksena oli mustamaalata vasemmistoa. 'Terrorismin vastaisen sodan' aikakaudella tri Ganserin tutkimustulokset nostattavat perustavanlaatuisia kysymyksiä tiedustelupalveluiden roolista demokraattisissa yhteiskunnissa." - Professori Jussi Hanhimäki, Graduate Institute of International Studies, Geneve

http://www.saunalahti.fi/wtc2001/kirjamyynti.htm

.