Markiisi de Saden elämä oli täynnä vapauden kaipuun kaaosta, impulssien orjuutta, merkityksettömyyden anomaliaa, sadistista voimantunteen hakemista ja epävarmuutta tarkoituksen ja tiedostamisen julman vaatimuksen edessä. Unohduksen ja piittaamattomuuden orgasmi oli ainoa tyhjä avaruus, josta de Sade ammensi vapauden mielikuvansa.
De Sade eli myös Ranskan kiihkeimmän ja verisimmän vallankumouksen aikaa.
Jumala oli kumottu ja nyljetty mutta ihmisen tekopyhyyttä ja jumalaksi pyrkivää Napoleonia ei voitu kumota. De Sade halusi kumota kaiken säännönalaisen oman ja ihmisen mielettömyyden takia. Puhtaus ja hyvyys oli raiskattu Katolisen kirkon kaikkivaltiaan tulkintavallan voimalla. Instituution epäinhimillinen, yli-ajallinen Totuus oli yksilön alistumisen ja mitättömyyden evankeliumissa. Kirkon kaappaama maailmankuva äärettömän keinotekoisilla merkityssysteemeillä suorastaan vaati yksilön subjektiivisen vapauden väistämättömyyttä, uutta yksilökeskeistä maailmankuvaa. Maailmanjärjestys ei rakentanut enää yksilöä vaan yksilö rakensi maailmankaikkeutensa.
Uskonnollisen elitismin korruptoima, täysin synteettinen ja manipuloitu ihmiskuva kirkon nukketeatterissa oli kohdannut umpikujansa.
De Saden kirjoja on turha lukea elämänhallinnan oppaina, kuten on mahdotonta lukea Franz Kafkan kirjojakaan. Kummankaan kirjailijan elämästä tai etiikasta ei voi lukea (tai toivoa) mitään heidän kirjojensa kautta suoraan. Heidän kirjoituksissaan ja pakkomielteisen painajaismaisissa visioissa on paljon yhtenevyyksiä ja syviä ahdistetun alitajunnan pohjavirtauksia - mutta heidän elämänhallintansa ja ihmiskuvansa poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.
Siinä missä Kafka keskittyy kuvaamaan valtakoneiston murskaavaa ylemmyyttä ja epäloogisuuden jumalallista asubjektiivisuutta, De Sade kuvaa ihmisyksilön biologisen pimeitä ja kiihkeitä yllykkeitä, jotka saavat vallan, jos ihmisellä ei ole mitään korkeampia tavoitteita tai tapoja määrittää itseään kuin kiihkon ja mielivallan luoma nyt-hetki. Jos ihminen ei pysty samaistumaan toiseen ihmiseen vaan kaikki on itsensätoteuttamisen orgiaa vain nyt-hetkessä, ajattomuudessa ja seuraamattomuudessa - sillä huomenna me kuolemme. De Saden "vapaa ihminen" syntyi giljotiinin alla.
Ranskan vallankumouksessa kumottiin kiveen hakattu, valtapoliitiikan valikoima mennyt historia ja kirkon polttoleimaama, ennaltamäärätty tulevaisuus - kaikki kumottiin nyt-hetkessä, jotta nyt-hetkessä voitaisiin luoda "uusi ihminen". Riippumaton, kapinallinen, vapaa vihaamaan väkivaltaa, joka on tehnyt kapinallisesta väkivaltaisen. Vallankumouksen piti tuoda ihmisen parhaimmat puolet esiin mutta innokkaimmat vallankumoukselliset paljastuivatkin verenhimoisiksi valtapelureiksi - jotka kuitenkin siis kohtasivat saman lopun mitä olivat itse lietsoneet verisesti.
Pariisi oli siihen aikaan pornoteollisuuden ja kaksinaismoralismin valtakunta - ilotalot olivat Pariisin suurin bisnes juutalaisen kaksinaismoralismin perinteen mukaisesti: mies sai käydä temmeltämässä mutta naisen täytyi pitää perheen maineen turvaamiseksi siveyttä ja pidättyväisyyttä. Nainen sai luvan olla kohde - tähän kirkon moraaliopetus käytännössä keskittyi.
De Sade halusi kumota kirjoissaan ja inhorealismissaan ennen kaikkea instituutioiden ja ihmisen omahyväisen pyhyyden ja vallan koskemattomuuden. De Sade näki kuinka kirkon (poliittinen) valtapeli ikuisilla valttikorteilla oli kiinni hyvinkin raadollisen korruptoituneessa valtapelissä eikä kirkko elänyt niin kuin opetti - kuten ei vallankumouskaan. De Sadelle elämä oli kamppailua ja nautinto taistelua, kuolemalla kuolemaa vastaan.
Elämän hallintaa kuolemaa ja rajallisuutta halveksimalla, hyvin esifreudilaisissa kehyksissä jäsentymättömän libidon kaoottisissa yllykeorgioissa. Himo ja inho olivat toisiinsa sidottu (kirkon) perintö, jota de Sade osittain tiedostamattaan toisti epäpyhässä ehtoollisessaan, elämässään ja kirjoissaan, yrittäen negaatioiden kautta vapautua tuskasta, jonka epäseksuaalisuuden kristillinen ihannekuva oli kansan päälle langetettu Kirkon vallan korkeimpana saavutuksena. Puhumattakaan lapsuuden traumoistaan ankaran äidin jäljilät, joita hän viimeksi olisi suostunut suoraan käsittelemään kirjallisessa pakoretkessään rajallisuuden tyranniasta.
Justine-kirjassa nuori nainen joutuu rankemman version synkässä "Liisa ihmemaassa"-tarinassa miesten himojen raatelemaksi. Käsittämättä ihmisen tahallista pahuutta ja eliittimiesten kykyä välineellistää kaikki ilman mitään omantunnon soimaa. Ilman miesten sosiaalisen hierarkian arvostusta ei olisi mahdollista toteuttaa sitä, mitä yhteisön nokkamiehet naiselle tekevät - mitä tahansa. Avuttomuutta halveksivassa yhteiskunnassa halveksitaan avuttomia, ne ovat vapaata riistaa ja huvittelun kohteita moraalittoman valtapolitiikan pelikentällä. Yksilön arvo määräytyy vain instituutioiden mukaan, mitään ihmisarvoa ei ole. Valta on vapautta ja häpeän siirto voimattomille kohteille on suurinta iloa psykopaateille.
De Sadelle sadistinen tuska oli (ainakin fantasiana) autuutta ja valtaa, vapautta kieron systeemin luomasta moraalista, jumalallisen aseman saavuttamista lihallisuuden saarnaajana. De Sade ei halunnut palvoa kärsivää kristusta mutta kaikesta muusta kärsivästä hän etsi lohdutusta rajallisuuden intensiivisenä kokemuksena, kuilun reunalla, pyhimpänä jumalanpilkkana, nyt-hetken pimeänä messuna historiattomuuden hetkellä. Toisen maailmansodan loppuhetkillä, ennen Berliinin murtumista, silminnäkijöiden mukaan kerrotaan SS-sotilaiden turvautuneen sodankäynnin primitiivisimpään fantasiaan, viimeisen tuomion ja repivän taistelun lähestyessä SS-eliittijoukot juoksivat kuin suoraan de Saden kirjan sivuilta alastomina pitkin Berliinin katuja kaapaten naisia kellareihin. Viimeinen elämän perversio kuolemalle omistautuneilta miehiltä.
Psykoanalyyttisessa, psykodynaamisessa mielen mallissa aikuisten aggressio omia lapsiaan kohtaan on aivan samaa sadistista juurta kuin Saden fantasiat avuttomista ja antautuvista halun kohteista.
Jos aikuinen, joka luo lapsesta fantasian"hyvän olon tuojana", ei näe lapsen tarpeita tärkeinä, niin hän kokee lapsen ilmaisemien tunteiden ja varsinkin lapsen tuskan ilmaukset uhkana aikuisen hyvälle ololle ja "rauhalle". Lapsi ei toteutakaan rooliaan, aikuisen fantasiaa ihmelapsena, onnen tuojana. Aikuinen oikeuttaa silloin itselleen vapaan aggression ja sadistisen asenteen lasta kohtaan. Lapsen tunteiden tukahduttaminen tuo sadistista helpotuksen tunnetta aikuiselle, joka näkee lapsen velvollisempana yksilönä. Sadistinen alistaminen on aina vastuusta pakenemista ja oman arvon keinotekoista korostamista, oman avuttomuuden kieltämistä negaatioiden kautta, halveksunnalla ja vihalla. Oman psyykkisen tuskan muistojen neutralisoiminen toisen ihmisen tunteita halveksimalla on tämän maailman yleisimpiä pakokeinoja.
Samalla sadistisella logiikalla ja ärtymyksellä ihmiset hylkäävät söpöt kesälemmikkinsä kylmään syksyyn, koska lemmikki on epäsöpöllä vaativuudellaan pettänyt isäntänsä mukavat mielikuvat.
Silloin kuin pitäisi itkeä, de Sade nauraa.
10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa:
Pornoa ja jumalanpilkkaa 200 vuoden takaa.
Keskustelu, aiheena Teemu Mäki ja de Sade:n "Justine".
Ylen Areena-nettivideona - katso online
http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade
Quotations
Perversioiden luonnollisuus
- Markiisi de Saden hahmotelma uudeksi etiikaksi
Markiisi De Saden nauru
- Arvio N&N / Timo Airaksinen, Markiisi de Saden filosofia (The Philosophy of the Marquis de Sade, 1991). Suom. Manu J. Vuorio. Gaudeamus, Helsinki 1995. 272 s.keywords: sadomasokismi, porno, häpeäkonflikti, neuroosi, neuroosit,
masokismi, ego, freud, kiihottuminen, kielletty, kirjallisuus, alistaminen,
psykopatia, persoonallisuushäiriö, narsistinen, narsismi, historia,
seunsuuri, sensurointi, pakkomielteet, moralismi, etiikka, eettinen,
patoutunut, viha, inversio,.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti