keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009

Uskontojen kierrättäminen ja uskomusten evoluutio

- päivitetty -

Uushenkisyys hylkää
institutionalisoituneet uskonnot

– Uushenkisyys on laaja ja hajanainen uskonnollis-kulttuurinen kenttä, jolla ei ole omaa keskusorganisaatiota tai virallista oppia, linjaa uskonnollisten liikkeiden tutkija Jussi Sohlberg.
Sohlbergin mukaan uushenkisyyttä voi pitää tietyssä määrin modernina kansanuskona. Se sisältää runsaasti elementtejä länsimaisesta esoteerisesta traditiosta sekä aasialaisesta uskonnollisesta ja hengellisestä perinteestä. Vanhoja perinteitä on uudelleentulkittu ja modernisoitu populaaripsykologista termistöä apuna käyttäen. - Pod.fi

Uskontojen yksi varmin piirre on niiden jatkuva muutos. Uskonnon tärkein funktio on palvella yhteisön yhtenäisyyttä - sekä yksilön sopeutumista yhteisöön ja tulevaisuusmielikuvien hallintaan. Mitä löyhemmäksi heimon tai valtion yhtenäiskulttuuri/hierarkia vapautuu, sitä vapaammaksi yksilön mielikuvitus itselleen sopivista rituaaleista muuttuu. Moraalilla ja moraalimagialla sidotut rituaalit häviävät ja "henkinen", terapeuttinen aspekti tulee tilalle.
Ihminen on homo religiosus, hän etsii aina yhtenäisselityksiä ja kokonaishahmotuksia luodakseen itselleen jatkuvuuden, tulevaisuuden.

Yksilön funktionaalisuuden painopiste ei ole enää yhteisön (sääntöjen ja tapojen) korostamisessa vaan henkilökohtaisessa valaistumisessa ja tyytyväisyydessä. Ihanteet ohjaavat toki moraalista toimintaa mutta hyvänmielen mielikuvien kautta, ei yhteisön kontrollin kautta.
Kun uskonnon yksinoikeus oli kuninkaalla ja kuninkaan kirkolla 1100-lähtien enenevästi, pääpaino valtion uskonnossa oli helvetillä ja ahdistuksella, joihin ainoa ratkaisu oli "alistuminen", "nöyrtyminen". Uskonnon pääfunktio oli vallan ja auktoriteetin ehdottomuuden korostamisessa ja samalla siis loogisesti kaikkivaltiaan ja etäisen, epäinhimillisen Jumalan korostaminen. Mielikuvat kärsivästä ja karmealla tavalla raadellusta Jeesuksesta on toiminut epäinhimillistämisen ja rituaalietäännyttämisen funktiona.

Nyt tässä ajassa uskonnollisen toiminnan pääfunktio on vapautumisessa. Jumala on kaikkialla. Jumala on salaisuus, joka avautuu kaikille eri tavoilla. Ja se on jees, ihquu, uususkonnollisessa kulttuurissa.
Back to the basics?
Esi-isämme elivät 1000 vuotta sitten myös monitahoisen, henkilökohtaisen uskonnollisen ritualismin aikaa. Jokainen sai valita omat henget, hengettäret, loitsut ja visiot, joita palvoi, eikä kukaan tullut urputtamaan yhtenäisen ainoan uskon puolesta.
Shamaaneilla eli noidilla oli omat erityistaitoiset henget ja sieluoppaat, joiden mukaan ihmiset saattoivat valikoivat eri shamaaneja erityisongelmiinsa ja joiden apuun ihmiset turvautuivat ongelman luonteen mukaan.
Parantajia oli eri tasoisia, naapurin mies saattoi olla verenseisauttaja tai sydämenkäynnistäjä ja hengenpelastaja. Naapurin ämmä saattoi sitten olla kyrvännostattaja ja hedelmällisyyden loihtija, eikä shamaania erikseen tarvittu joka ongelmaan. Tietysti oli yhteisiä suuria jumaluuksia, joita juhlapäivinä yhdessä juhlittiin, kuten meillä nyt jouluna.



Uskonnontutkijan uusi numero on ilmestynyt. Vuoden toisessa Uskonnontutkijassa Tom Sjöblom pohtii druidien, kelttien pyhien miesten, syvintä olemusta ja uskontohistoriallisen tutkimuksen periaatteita. Toisessa artikkelissa Titus Hjelm keskustelee Peter Bergerin uskontososiologiasta ja sen merkityksestä sekularisaatiota käsittelevässä tutkimuksessa.
lue artikkeli - uskontotiede, uskonnontutkimus:


maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Soinaamista ja Urhoutta - Timo Soini ja valtakunnan marssijärjestys ilman Jussi Halla-ahoa





Soinaamista ja Urhoutta?


Tässäkö nyt sitten on poliittinen ajankuvamme?

Soinaamista ja Urhoutta.

Ääripopulistinen liike sensuroi itseään ja vanhoillisin puoluesysteemi haikailee Neuvostoliitolta apinoidun hierarkisen poliittista (t)aikaa ja muuttumattomuuden illuusiota, itsesensuuria. Vahvoja Arvoja. Kyseenalaistamatonta Johtajaa.

Minkälainen on yhteiskunta, jonka poliittinen systeemi ja käytäntö ei ole muuttunut 80 vuoteen?



Timo Soinilla on pelisilmää.
Niin medialle kuin oman piirin kilpailijoille.

Soini on tasan tarkkaan aina tiennyt, mitä aatteita Halla-aho on alusta saakka kannattanut. Mutta nytpä hän sai kätevän syyn uhata puolueen hajoamisella ja samalla kukistettua suorasanaisen ja monia tunteita herättävän kilpailijansa. Soini on tapaus. Valtaa vallanmenetyksellä uhkaamalla. Historia toistaa itseään.

Ensin Soini puolustelee omaa äkkinäistä mielihalun heräämistä EU-ehdokkaaksi "koska Halla-aho ei ole lähdössä". Ja nyt Halla-aho taipuu kumartuvaksi marttyyriksi lopulta sen takia, kun puolueella on jo nimekkäämpi ehdokas, joka lisäksi näkee hänet uhkana koko puolueelle. Joviaali-Soinin sulavaa kynärpäätaktiikkaa.

Soini herättää hilpeyttä.
Kunnes saa huomiota ja kannatusta.

Vuorossa onkin nyt pelko:


Nyt poliitikkojen kuoro aloittaa närkästyneen ja pelästyneen aarian (perinteisen) poliittisen uskottavuuden ja pseudosivistyneen jargonin puolesta. Virallisilla puolueilla on harvinaisen yhteinen ja vihainen rintama Soinia vastaan. Vuorossa on kuitenkin pelko, poliittisen kulttuurin paljastumisen pelko. Poliitiikan ytimen, populismin moottorin levähtäminen tielle kaikkien nähtäväksi.

He rikkovat nyt jopa poliitikkojen keskinäisen sovinnaisuuden, julkiseen henkilöön kohdistuvan kunnioittamisen ja epäemotionaalisuuden konsensuskoodia, kun haluavat niin palavasti leimata Soinin olevan sisäpiirin ulkopuolella. Mukana Kokoomuskin, joka itse julistautui hihitellen mm. työväenpuolueeksi - ja menettikin vaalipelleilyillään viimeisenkin totisuuden ässä-arvan poliittisessa pelissa.

Reino Paasilinnan paatos Soinin ja Perussuomalaisten halventamiseksi on aika yllättävän hurjaa: "Soini päätyy lopulta keräilyryhmaan, jonne kootaan muualle sopimattomat ryhmat".

Miksi tämä artikuloitu halveksunta muuten niin ultramaltillisilta ja konfliktivapailta poliitikoilta? Kuinka voi olla näin sokeaa ryhmähysteriaa ja julkisen teilaamisen harvinaista tarvetta poliittisen eliittimme joukossa? Eliitti siis halveksii aktiivisesti ja hermostuneesti jotakin "keräilyryhmää".

Eivätkö ammattipoliitikot näe, että Suomi on keräilyryhmä?

Vieraantuneiden, työkyvyttömien, stressattujen ja maailmanennätystahtiin psyykelääkkeisiin tukeutuva kansakunta. Aikaisempien sukupolvien nimettömiä traumoja polvet notkuen kantava tuntematon sukupolvi laskevan elintason kynnyksellä.

Vieraantuneisuus on jo kansallisuusaatetta ja puolueuskollisuutta yleisempi aate.

Kansakunta ajaa suksilla alas ja lujaa ja politiikan aatelisilla on yhä varaa kauhistella toista poliittista populistia? Eduskuntatalo täynnä mietoon yhtenäiskulttuuriin ja kirkkokristillisyyteen yhä uskovia ihmisiä?

Näennäisesti tyhjästä ilmestneen Soini-kauhistelun takana on poliitikkojen ainainen pelko suomalaisten todellisesta tyytymättömyydestä tuntemattomana poliittisena voimana, joka on onnistuttu aikaisemmin murskaamaan eliitin ylimielisellä välinpitämättömyydellä ja lama-ajan nöyryytyksillä. Pelko suomalaisten politisoitumisesta ja narkoottisten juhlapuheiden torjumisesta.

Lama 1989 olisi voinut politisoida ja nostaa suomalaista kulttuuria eurooppalaisten tasolle - mutta suomalaisten tyypillinen reaktio valtaeliitin nopeasti lanseeraamaan vihaan ja syytöksiin kansalaisia kohtaan oli taas kansan lamaannus ja pelko. Eliitti, joka petasi laman, sai entistä vakaamman vallan lamaantuneilta kansalaisilta. Saksan ystävyyttä lanseeranneet poliitikot olivat sitten lanseeraamassa korvaamatonta ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa.

Hyväksytyn poliittisen populismin nimi on meillä ollut konsensus, "virallinen" politiikka. Virallinen ajattelu ja viralliset arvot ilman keskusteluja, ilmoituspohjalta. Kunnon kansalainen sai tuntea olevansa hyvä ihminen, kun ei vastustanut mitään ja nojasi virkamiesten hyväntahtoisuuteen.

Tuleva eläkepommi on yksi esimerkki tämän virkamiesten hyväntahtoinen ja lahjova ele suurelle ikäluokalle. Suuri ikäluokka sai kevyemmän verotuksen, jotta heidän lapsensa saisivat sen maksaa raskaammalla verotuksella.

YYA-Suomessa ei ollut tulevaisuutta. Siis mitään tilaa muutoksen minkäänlaiselle pohtimiselle millään tasolla. Vain iänikuinen nyt-hetki ja kyseenalaistamaton valtakunnan linja. Kelpaavuuspisteitä poliitikkona tai kansalaisena sai vain tyytyväisyydellä. Oli Kekkosen ja Koiviston sanelema yksimielisyys ilman mitään muuta reagoivaa prosessia kuin vain toisinajattelevien yksilöiden ulostaminen poliittisten valtaklikkien ulkopuolelle.

Nyt, kun poliittista valtaa on saavuttamassa Soinin suojissa toisenlainen populismi, alkaa poliitikkojen päässä kilistä.

Jos kykenemme muistamaan, kuinka finanssimies Mauno Koivisto pääsi sympaattisella "työmiehen" roolin populismilla ja "käytännön järjen" höpinällä valtaan ja sitten paljasti Kekkostakin kovempaan tyyliin näköalattoman vallankäyttäjän olemuksensa (pankkien suojelua, paljon salaisia kokouksia ja kansalaisten moittimista). Yhteistyössä Holkerin kanssa he päästivät vapaaksi saatanallisen kovan kapitalismin, jotta 1989 laman aiheuttajat pääsisivät tanssimaan taskut täynnä rahaa.

Kekkonen hiihti ja poseerasi muut teilaavana epäjumalankuvana vain populismin voimin. Onko tämä kaikki todella unohdettu? Ovatko suurten puolueiden kaikki sadat rikotut populistiset vaalilupaukset unohdettu?


Nyt ehkä ymmärrämme hieman politiikan historiaa tirkistellessämme, kuinka oleellinen osa poliittista epäevoluutiotamme populismi on ollut. Emme voi unohtaa historiaa ja toivoa vain parasta hyvää tahtovilta poliitikoilta.

Suurpuolueidien populistit hermostuvat aina uudesta populismista, joka ei samaistu muiden puolueiden elitistiseen tapakulttuuriin. Silti Soini haluaa nyt matalaa profiilia ja tavallisuuden leimaa - ja menettää huimasti äänestäjiä.

Näinkin mediademokratia voi toimia maltillistavana voimana ääriryhmille, vallanhimon ja sosiaalisen kelpaavuskaipauksen kautta poliittisesti kunnianhimoisille urakarttureille.




Keskustan taantuva nojautuminen Kekkosen imagoon puoluekokouksen julisteissa ja iskulauseissa ei ole yllättävää.

Suomalainen politiikka on yhä wannabe-kekkosten ja lipposten hallussa. Yrmeää, salailevaa, uhkaavaa, satuttavaa ja syyllistävää johtajaa yhä ihaillaan sen mukaan, miten paljon hän saa aikaan pelkoa ja varpaillaan oloa. Pelonsekaista kunnioitusta aatelisten "vahvuuden" perinteisillä keinoilla. "Antakaa meille työrauha" - ja unohtakaa demokratia.

Vanhanen on ilmaissut 6-vuotissuunitelmansa pysyä vallassa 2015 saakka. Miten minusta tuntuu kuin olisin käynyt hetken aikakoneella vuodessa 1979?

Suomalaisilla on hyvin lapsellinen ja kehittymätön asenne patriarkaaliseen politiikkaan.

Vihreätkin ovat nyt sopeuttamassa itsensä hengiltä sopeutumalla Kokoomuksen marssijärjestykseen värittömänä sylikoirana. Anni Sinnemäen ja muiden vankasti vihreässä urahississä asemaansa vakiinnuttavat ammattipoliitikot toivovat nöyrälle käytökselleen sitten joskus kiitosta, vakiintunutta hyväksyntää ja armonpaloja Kokoomukselta.

Kannattajat kannattaa unohtaa poliittisen pelikentän syöttökuviossa ja nenänhieronnassa? Miksiköhän suomalaiset eivät arvosta poliitikkoja?

A.-P. Pietilä, Pankkikriisin peitellyt paperit.
Art House, 283 s., Keuruu 2008
”Koivisto ei ainoastaan ottanut julkisestikin jyrkästi kantaa pankkien puolesta niiden velallisia vastaan, vaan myös järjesti oikeushistoriallisesti ainutlaatuisen puhuttelun presidentinlinnassa eräille korkeimman oikeuden jäsenille ja muille oikeuslaitoksen johtaville tuomareille ja alan huippujuristeille. Tilaisuuden jälkeen KKO:n linja muuttui ja se asettui uusissa ratkaisuissaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta pankkien puolelle velallisia vastaan.” - www.tuomioja.org


Kenelläkään ei siis ole poliittista valtaa ilman populismia. Suomessa populismin nimi on "virallinen linjaus".

Paitsi Ikellä, joka unohti aseksuaalisuuden tärkeän osana moraalisen arvovaltakulttuurimme ongelmajätteena.

Siksi niin karnevalistinen Ilkka Kanervan mediateilaus maistui syntisen hyvältä ja tapahtui voimalla. Historiallinen tapaus, jonka merkittävyyttä eivät vielä kaikki kommentaattorit ymmärrä.

Se oli ensimmäinen julkinen ja estoton isäntappo-orgia Suomen poliittisessa elämässä. Kansa sai kerränkin käyttää kätevintä valtaa, moraalia valtaapitävää kohtaan. Vanhat kalavelat pontimena ja poliittisen kulttuurin tuhoamisunelma.

Eliitti on aiemmin pönkittänyt jumalallisen vallanpitäjän profiiliaan Suomessa aseksuaalisuudella, Kanervalle se vallan vallattomuus kääntyi median aseeksi, keisaria nähtiin ilman vaatteita. Kanervan nautinnollinen julkkisarvo ja hedonistinen tottumus suojatun poliitikon asemaan vuosikymmenestä toiseen kääntyi lyijypainoksi.

Politiikka on aina tarvinnut leipää ja sirkushuveja, populismia kansalle. Kansan tuntemusten kanavoimista todellisen valtapolitiikan prosessien ja sisäpiirin toiminnan ohi.

Muut poliitikot ehkä myös näkivät, että tässähän onkin loistava päästöventtiili ja syntipukki kansan vanhoille ja käsittelemättömille aggressioille politiikkaa kohtaan - ja näytös olikin valmisteltu pikavauhtia. Kansan aggressio ei näin osunut systeemiin vaan karikatyriseen hahmoon, turvallisesti ohi puoluekoneiston ja hallituksen.

Kanerva unohti roolistaan tavanomaisen eliitin perinteisen aseksuaalisen moraalikoodisuojauksen ja antoi siten medialle vapaat kädet pommittaa ja revitellä hänen seksuaalisuutensa rahvaanomaisuudella. Tavanomainen himojen mukaan rallatteleva sisäpiirin mies kun ei ole Suomen kansalle opetetun puolijumalallisen aatelieliitin profiilin mukainen johtaja. Jos ei korosta etäisyyttä rahvaaseen, ei Suomessa (eikä Venäjällä) saa rahvaan (ja median) kunnioitusta.

Vallan statusasemaa on kuninkaan ja keisarin valtakunnan Suomen läänissä korostettu vastauksilla. Vallan statusta ylläpitävä ei ole ollut kysymysten kysyjä vaan nopeiden vastausten latelija.

Suomi on politiikan kehitysmaa, on aina sitä ollut ja tulee olemaan, jos valtapoliitikot luulevat olevansa Soinin yläpuolella moraalisesti oman puolueensa poliittisen aseman taustatekijöiden kannalta.

Keräilyerä.
Rakas Suomi, synnyinmaa.



Vanhasen esteetön suojeluoperaatio 2011







.

sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2009

Kapitalismi käräjillä - Televisio Yle Areena Ajankohtaisohjelma - Keskustelu A2 Teema


Keskustelu:

Kapitalismi käräjillä

TV2 YLE Areena Video


Valitse videon laaduksi korkea, jos tietokoneesi on uudehko


Talous syöksyi pohjamutaan. Onko syynä ahneus vai sokeus?

Kuinka syvälle sukelletaan ja kuka maksaa laskun? Suoran lähetyksen juontavat Jyrki Richt ja Salla Paajanen. Keskustelijoina studiossa Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja Risto E.J. Penttilä, kansanedustaja Liisa Jaakonsaari, kansanedustaja Kimmo Sasi, investointipankkiiri Yrjö Kopra, Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi, europarlamentaarikko Esko Seppänen, kirjailija Kalle Isokallio, yrittäjä Jutta Gustafsberg, professori Teivo Teivainen, diileri Emma Laaksonen, toimitusjohtaja Pekka Markula, Sakki ry:n puheenjohtaja Susanna Haapalainen, Maan Ystävien kansalaisaktivisti Jarna Pasanen, Metso Oyj:n asentaja Pertti Turtiainen, Ryhmäteatterin johtaja Esa Leskinen, Kommunistisen Nuorisoliiton puheenjohtaja Aaro Kare, pastori Kai Sadinmaa, sosiologi Anna Kontula


Oikeistolaiset vapaan yrityskulttuurin, sosiaalidemokraattien naamariin kätkeytyneet liberalismin kannattajat ja Fortumin lipunkantajat eivät oikein näytä ymmärtävä, miksi Fortum on saanut Pohjois-Euroopan öljy-yhtiöiden parhaimman tuloksen viime vuosina. Niin, miksi? Miten vaikeaa onkaan infrastruktuurimonopoliasemassa olevalla yrityksellä vetää fyrkat pois asiakkailtaan, monopoli-pelialueen kansalaisilta?

Rahastoyhtiöt myyvät tuotteitaan Ruotsissa ilman merkintä- ja lunastuspalkkioita; Suomessa samoista tuotteista peritään esimerkiksi prosentin palkkio... http://www.kauppalehti.fi


USA:n pankkien voitolliset tulokset kirjanpitotemppuja - sosialismi.net



Nouriel Roubinin mukaan viimeaikainen "ääliöralli" (suckers rally) osakemarkkinoilla tulee päättymään. Odotukset elpymisestä ovat nostaneet osakekursseja eri puolilla maailmaa viimeisen kuuden viikon aikana. – Niille, jotka ovat nähneet vihreitä versoja, sanon, että olen nähnyt vain keltaista ruohoa, Roubini sanoi Hongkongissa CNBC:n mukaan. - taloussanomat.fi



On pelättävissä, että TGK-10:n ostoa varten otetut (Fortumin) lainat tulevat maksuun suomalaisissa sähkön hinnoissa. - http://www.eskoseppanen.net


Yhä useampi lapsi pelkää väkivaltaista vanhempaa - Iltasanomat



Max Keiser on

THE ORACLE

America is the pyramid scam

BBC



Talouskriisi nielaisi jo 3 000 miljardia
- Taloussanomat


Kansainvälisen valuuttarahaston tuore raportti maalaa aiempaa synkemmän kuvan maailmatalouden tilasta.



Yhdysvaltalaisen asuntolainajätti Freddie Macin talousjohtaja David Kellermann on löytynyt kotoaan kuolleena.



Helsingin sosiaalijohtajalle uusi sisustus - 72 000 euroa


lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Ei ydinvoimaa mielenosoitus - Valokuvia


by Arhi Kuittinen - Paina Pause vasemmalta
ja nuolinäppäimillä
pitäis voida ohjata kuvien vaihtumista








Sunnuntaina sosiaalifoorumissa



Näkökulmia Freiren pedagogiikkaan

Miten kasvatus voi edistää demokratiaa? Onko koulujärjestelmämme passivoiva?
Miten opetus voi syntyä yhteisessä, muuttuvassa ja elävässä dialogissa? Onko oppiminen vapautumisen prosessi?
Voiko itsensä tidostaminen olla oppimista?

Brasilialaissyntyisen kasvatusfilosofi Paulo Freire on yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista kasvatusteoreetikoista, ja häntä pidetään nykyaikaisen kriittisen pedagogiikan alulle panijana. Perinteisen koulutus-kasvatuksen sijaan Freire korosti oppilaan aktiivisuutta sekä opettajan ja oppilaiden vastavuoroista dialogia, jossa opetus etenee luovasti ja uutta tietoa toimintatilanteessa etsien. Hän vastusti yksilöitä sopeuttavaa ja passivoivaa kasvatusta. Oppimisen on tarkoitus johtaa toimintaan ja muutokseen. Freiren pedagogiikan avainsanoja ovat dialogisuus, tiedostaminen, tasavertaisuus, ongelmalähtöisyys, autenttisuus, vapautuminen ja sosiaalinen muutos.

Puhujat: Rauhankasvattajana tunnettu Helena Kekkonen välitti Freiren ajatuksia Suomeen jo 1970-luvulla. Hän myös sovelsi Freiren pedagogiikkaa vankilaopetuksessa sorrettujen pedagogiikkana, opiskelijoiden ja opettajan yhteisenä oppimisprosessina, jossa keskeistä on ihmisyyden edistäminen. Kommenttipuheenvuoro: Jyri Komulainen, uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori, Helsingin yliopiston Soveltavan kasvatustieteen laitos. Järjestäjä: Avoimet opit -opintopiiri

Global impact

Freire's major exponents in North America are Peter McLaren, Donaldo Macedo, Joe L. Kincheloe, Ira Shor, and Henry Giroux. One of McLaren's classic texts, Paulo Freire: A Critical Encounter, expounds upon Freire's impact in the field of critical education. In Mexico, La Fundacion McLaren has developed an ongoing conversation with Freire's work at http://www.fundacionmclaren.org/


Johdatusta Paulo Freiren pedagogiikkaan
- Esa Pikkarainen

" Kirjallisen yrityskonsultin työssä on kyse siitä, että kykenee soveltamaan olemassa olevaa, tutkittua tietoa johonkin, joka on jo unohdettu, jota ei vielä tiedetä tai joka muuten on pelkän kuvittelukyvyn varassa. Tieteisromaani on näiden ajatusten levittämiseen oiva väline. Risto Isomäen mielikuvituksellisiin faktoihin perustuvat ekotrillerit ovat saavuttaneet tietokirjoja huomattavasti suuremman, moniarvoisemman ja tekijän mukaan myös sattumanvaraisemman lukijakunnan. Sarasvatin hiekkaa on käännetty mm. saksaksi sekä kuudelle muulle kielelle.

Lue laajempi artikkeli Risto Isomäestä sunnuntain Helsingin Sanomista.


FUTURE IS NO SCIENCE FICTION - News from the future



Germany joins ranks of anti-GMO countries

Wednesday 15 April 2009
Berlin yesterday (14 April) joined France, Greece, Hungary and other EU countries opposed to GM crop cultivation by ordering a ban on Monsanto's MON 810 maize, despite European rulings that the biotech grain is safe. http://www.euractiv.com/


Skandaali Ranskassa laajenee - ydinvoimayhtiö vakoili järjestelmällisesti Greenpeacea

Ranskassa paljastui viime viikolla, että valtion energiamonopoli EdF oli tunkeutunut Greenpeacen tietoverkkoihin. Kaksi EdF:n johtoportaan jäsentä sekä yhtiön palkkaaman yksityisen etsivätoimisto Karguksen toimitusjohtaja ja kaksi työntekijää ovat syytettyinä vakoilusta. Yksi työntekijä on jo tunnustanut rikoksen.


Toinen aikaisempi kuvagalleriani

Yliopistolaki - Mielenosoitus
Superyliopisto, suuryritysten tilausakatemia





Valokuvaaja Arhi Kuittinen - Kuvien käytöstä yhteydenotot : arhimail ath gmail.com - Photographer Helsinki 0415 2440 82 - Finland - Ydinvoiman vastainen mielenosoitus Helsingissä -

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Kuluta tai syrjäydyt

Jokainen vippi on häpeävippi.

Kuluta tai syrjäydyt

"Merkkivaatteet ja erilaiset kulutustavarat ovat usealle lapselle ja nuorelle merkki joukkoon kuulumisesta. Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreen selvityksen mukaan lapset ja nuoret ovat vaarassa syrjäytyä kuluttamisen aiheuttamien vaikeuksien vuoksi."
MTV3 Huomenta Suomi hastattelu Anu Raijas & video

Vanhempien lamaongelmat
tekevät lapsista uhreja

- Iltasanomat


Kateus



Kuluttava lapsi

haastaa monessa mielessä aikuiset. Amerikkalainen taloustieteilijä Juliet B. Shor kertoo kirjassaan Born to Buy kiintoisan havainnon. Tutkiessaan amerikkalaisia ylityön ja kulutuksen kierteessä eläviä ihmisiä hän haastatteli myös sellaisia, jotka olivat jättäytyneet oravanpyörästä pois. Heillä oli yksi yhteinen piirre: ei lapsia.



Lamadokumentit


Laman kuva - Suurtyöttömyys on valinta

YLE Areena - Raportti talouspolitiikasta, joka johti suurtyöttömyyteen.
Toimittaja Timo-Erkki Heino. vuodelta 1995.


Anu Kantolan väitöskirja :

Markkinakuri ja managerivalta

kuvaa suomalaisen taloudellisen ja poliittisen eliitin
ajattelua vuosien 1990-94 talouskriisissä.


torstaina, huhtikuuta 16, 2009

Liberalistisen globalisaation satoa


Huono sato Intian Chattisgarhin osavaltiossa johti traagisiin seurauksiin, kun 1 500 maanviljelijää päätti päivänsä surmaamalla itsensä joukkoitsemurhassa, The Independent -lehti kertoi. - IL


Liberalismi – Wikipedia


Merenpinta voikin nousta jopa metrejä 50 vuodessa. - Verkkouutiset


Uudet todisteet tulivat ilmi lähes vahingossa. Saksalaisen meritutkimusinstituutin tutkijat löysivät Meksikosta Jukatanin niemimaalta koralliriuttojen jäänteitä, joista saattoi mitata muinaisia merenpinnan muutoksia tarkasti. - Uusi Suomi


Valtava ruoka-, energia- ja vesikriisi iskee koko maailmaan vuoteen 2030 mennessä, varoittaa Britannian hallituksen korkea-arvoinen tiedemies John Beddington. -US



Organized Crime Behind a Majority of Data Breaches

A string of data breaches orchestrated principally by a handful of organized cyber-crime gangs translated into the loss of hundreds of millions of consumer records last year, security experts say. www.washingtonpost.com


Nokian kännykät lähettävät salasanoja Nokialle - Taloussanomat.fi


Rubinan isä Rafiq Qureshi haluaa antaa tyttärensä adoptoitavaksi ja pyytää kaupan päälle 200 000 puntaa (n. 227 000 euroa). - Iltalehti


perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Kiirastorstain kuva-albumi


Kiirastorstain kuva-albumi


Picture Album Helsinki 4 2009

Hetkiä Helsingistä, 2009 kiirastorstai.

Tämä kuvakansio on leikkiä ja uhmaa perspektiivin konventioita vastaan. Kuvan komposition voi perustella vain jännitteillä, ei vain maalattujen taulujen taideperinteen perspektiiviperinnöllä. Kiihkeä 15 minuutin kuvaussessio.



Search millions of historical photos

Search millions of photographs from the LIFE photo archive search, stretching from the 1750s to today. Most were never published and are now available for the first time through the joint work of LIFE and Google.




Kuka heittää ensimmäisen kiven

- päivitetty -



Kuka heittää ensimmäisen kiven?

Ei ainakaan piispa Eero Huovinen.

Enää.




Tämä on todella historiallista. Enää Huovinen ei erota tai käskytä piiloutumaan kulissien takana vapisevia homoseksuaaleja alaisiaan. Kuinka tämä Huovisen äkillinen ja yllättävän julkinen ja opillinen mielenmuutos (ilman kirkolliskokouksen päätöstä!) tulee nyt ymmärtää?

- Joskus pappiin saattaa kohdistua niin kohtuutonta kritiikkiä, että hän joutuu avoimesti puolustamaan omaa hyväksytyksi tulemistaan.
Eli onko tässä tämä Huovisen lauseen "kritiikkiä kohtaava pappi" nyt kuitenkin itse Huovinen, joka joutuu avoimesti puolustautumaan häntä koipien välissä ja hakemaan hyväksyntää luovuttamalla omista opinkappaleistaan ja ihmiskuvastaan? Kun ei uskalla julkisesti pitää kiinni enää uskonnollisesta ihmiskuvastaan?

Huovinen on aika häkeltynyt ja vaimennettu kaveri. Mutta kirkkopoliittisena strategina siis aina uudestaan luovuttamassa oikealla/viime hetkellä ilman todella julkista konfliktia.

Tämäkin haastattelun lausahdus (Joskus pappiin saattaa kohdistua niin kohtuutonta kritiikkiä) on hyvin peiteltyä katkeruutta siitä, että hän tietää jo hävinneensä median "painostukselle" (instituutioiden toimintatapojen paljastumiselle) eikä voi enää ylpeänä julistaa patriarkaalisen kirkon oppia heterojen rituaalipuhtaudesta ja naisten sekä muiden poikkeavien periaatteellisesta kelpaamattomuudesta Jumalan edustajiksi.

Media ja julkisuus on liian hurja vastustaja uskonnolliselle taantuneisuudelle, joka tavoittelee suomalaisittain mahdollisimman laajaa hyväksyntää, konsensusta. Jos yleistä mielipidettä vastustettaisiin vanhoillisten kannalta loppuun asti, voisimme nähdä ev.lut-kirkon lopun kirjaimellisesti ja nopeasti. Muutos olkoon siis väistämätön vaikka karvas pala jumallalliseen johtajuuteensa uskoville.

Instituution tärkeimpiä hattutemppuja on ollut yksilön asettaminen pohtimaan jatkuvaa riittämättömyyttään ja muutoksentarvetta. Instituutio itse on siis itse sitä vapautuneempi tästä kyseisestä itsensä kyseenalaistamisen opista mitä enemmän sen jäsen asetetan kyseisen opin toteuttajaksi. Instituutio luo oppeja joiden toteuttamista se sitten valvoo ihanteilla ja tuomioilla.

Ikuiset arvot ovat instituution paras suoja ja vastuuttomuuden tae. Tai siis olivat.


Seksuaalisuus on aina ollut (hyödyllinen) ongelma kirkolle, ja julman julistuksen aihe, koska jokaiselle kontrolli-instituutiolle yksilön itsemääräämisoikeus ja itsemäärittämisoikeus on este instituution "vapaudelle", instituution harjoittamalle kontrollille ja määräämisoikeudelle. Itsekkyys on ollut vuosisatojen saatossa suomalaisille kirkkoherrojen saarnoissa paljon vähäpätöisempi ongelma kuin kirkon ihanteita uhkaava vapaa seksuaalisuus.

Synti ja ahdistus ovat virsien lempiaiheita pelastautuvalle uskovalle, jolle häpeä, samankaltaisuus ja nöyrtyminen näyttäytyvät ainoina ratkaisuina kelpaavuuden alttarilla. Armahdus sidotaan kelpaamattomuuteen ja ulkoiseen määrittelyyn.

Suomalaisen kiusaamiskulttuurin tärkein starttilausahdus usein onkin "Kuka tuokin luulee olevansa?" Eli luuleeko kiusattavaksi kohteksi valittu voivansa olla erilainen omin ehdoin.

Syntikeskeinen ihmiskuva ei ole onnikeskeistä pohdintaa eikä suhteellisuudentajun kehittämistä. Kirkon funktio on synneistä päästämiskoneisto eikä synnistä käsiteapparaattina ja vetoamisperusteena siksi voida päästää irti noin vain. Synneistä vapauttavana toimijana esiintyvän on ensin aina määriteltävä synti.

Tärkeintä kirkon ihmiskuvalle ja teologialle ei ole ollut pohtia onnen enentämistä vaan synnin määrittelyä. Synnin välttely on onnen tavoittelua olennaisempi teologinen taktiikka - näin elämänhallinnan keskellä on instituution tai intiimin lahkon kontrolli.

Seksuaalisuus on ongelma suomalaisille koska siitä on tehty ongelma. Kirkolla ei ole ollut eettistä strategiaa vaan syntien hallintastrategia - syntisten hallintastrategia.

Nyt avointa ja kriittistä mediatodellisuutta taktisesti kohdatessaan kirkon opetuksen syntihegemonian tilalle on tullut media damage control eli dynaaminen uudelleentulkinta, perääntyminen lähestyvien julkisten ja juridisten konfliktien uhatessa. Kirkollista krapukävelyä.

Ennen kuninkaan antamana tehtävänä yhteiskuntarauhan käsite "vaati" yhä tiukempaa opillista kuritusta kansaa kohtaan, nyt taas opillista irtipäästämistä ja kuluttajaystävällisyyttä helppokäytöisenä ja mahdollisimman neutraalina rituaalilaitoksena. Kehdosta hautaan, no problems, keine angst.

Kirkon ainoa oppi on oikeastan ollut tottelevaisuuden oppi. Yhdenmukaisuuden onni ja määritellyn kelpaavuuden autuus.

Mikael Agricola tallensi paperille kauhistelevan raporttinsa seksuaalimoraalista vapaasta pohjoisesta pakanakansasta ja säilyttimeille samalla ainutlaatuisen kuvan suomalaisista "hippi"yhteisöistä, joissa ei avioliittoa, seksuaalista syntiä tai stressiä tunnettu. Seksuaalisuus oli kuin hengittämistä tai syömistä, mm. hedelmällisyysriutaaleihin miellettyä juhlintaa, ei synnintuntoon tai kelpaavuuden ehtoihin sidottua häpeäkulttuuria.

Avioliitto oli ennen kristinuskon hapatusta vain naisten kontrolloima käytännön järjestely, jonka purkamisesta ei suurempaa stressiä otettu. Tärkeintä oli taloyhteisö ja lasten yhteishoitajuus - ihmisiä ei ollut syyllistämässä mikään ydinperhepakkomielle ja -moraali. Lapsen isän tietämiselläkään ei ollut oikeastaan väliä. Lapsen kasvatukseenhan tarvitaan koko kylä.

Nytkin monessa nettikeskustelussa "kirkon perinteistä" eli opista on vedottu ns avioliiton sakramenttiin - vaikka Luther poisti sen omalta kirkoltaan. Suomen ev.lut. kirkon papit ahkerasti juhlapuheissaan tuputtavat "pyhän avioliiton" käsitettä (vastoin kirkon protestanttisia tunnustuskirjoja) eivätkä siis halua luopua katolisen kirkon sakramenttiopista, "tehtävästä" ja omistusoikeudesta avioliiton ja ihmisten seksuaalisuuden määrittelyssä.

Luostareissa homoseksuaalisuus on ollut ja on oleva yhä vaijettu mutta totuttu käytäntö. Perinteisen kaksinaismoralismin perinteisin muoto.


- Seksuaalisuus on niin väkevä voima, että se helposti peittää alleen muut asiat. (Huovinen IS)

Kontrollin tärkein ehto on saada ihmiset varpailleen. Jos yksilö häpeää itseään, hän hakee hyväksyntää instituutiolta. Jos tehtäväjako on seuraava: yksilö tuntee riittämättömyyttä ja instituutio tarjoaa pelastusta - niin vallan ja kelpaavuuden kaava on selkeä.

Normaalit normitetaan ja jos haluat olla hyväksytty, ole normaali.
Hierarkia on aina antanut turvallisuudentunnetta onnesta jo laumaelämästä saakka. Jokainen tietää paikkansa ja yhteisö elää hierarkian mukaista status quo-elämää.

Yksilön vapaus itsensä määrittämiseen on uhka itseään tarkasti määrittävälle yhteisölle. Seksuaalinen häpäisy (nonverbaalisenakin uhkailuna ja torjuntana) on voimakkainta yksilön hämmentämisen ja psykologisen ohjaamisen kontrollia.

Kirkko on virallisesti menettänyt viimeisenkin seksuaalimoraalisen tuomiovallan suomalaisiin. Kirkko ei voi toimia enää salassa sisäpiirin ohjaamana. Unelma yhden kirkon hallinnoimasta yhtenäiskulttuurista on median paistatuksessa lopullisesti haihtuva pilvi.

- Toivoisin, että me kristityt onnistuisimme paremmin kunnioittamaan toisiamme. Yhteisiä asioita on enemmän kuin niitä, jotka eroavat. (Huovinen IS)
Ihanaa. Näin se kirkon sisäinen kunnioittaminen eteni taas vain mediajulkisuuden armosta ja humanistisia arvoja vastaan suuntaavasta yhteentörmäyskurssista.


Valtiokirkon purku on tavallaan etenemässä vaikka kirkko sopeutuu kuin kameleontti. Ihmisarvo on nyt tärkeämpi määrittelijä kuin uskonnollisesti obsessiiviset määrittelyt kaikille elämän ilmiöille.

Toisaalta mitä kauemmin kirkko pysyy lain säätelemänä, virkamiesten valtiokirkkona, niin sitä uskonnollisena yhteisönä sitä laimentaa ja hillitsee juuri virkamieslaki ja yleiskelpaavuuden konsensus. Mutta mitä pidemmälle yhteiskunnan solidaaristuminen etenee, sitä lähemmäksi tulee valtion suora erottaminen kirkon hallintasuhteesta - ja virallisesti valtiosta ja verotusoikeudesta erotessaan kirkon valtavaa omaisuutta valvova vanhoillisen ytimen perikuntakirkko voi radikalisoitua huomattavan jyrkästi kohti katolisen kirkon perinteitä. Ja ehkä suoraan liittyä siihen takaisin.

Tämä on kuitenkin hiljaisen historiallinen hetki. Vedenjakaja.
Tasapainon muuttaja? Korsi, joka murtaa kamelin selkän?

Hurja muutos 50 vuoden takaiseen Jumalan suojelijoiden ja omistajien kirkkoon, helvettijulistukseen ja jumalanpilkkaajien vastaiseen laki-ideologiaan. Yleisradio on vieläkin lakisääteisesti velvoitettu tuottamaan kirkon oppien mukaista radiotuotantoa.

Media ja kansalaisten (myös kirkon jäsenten enemmistön) demokraattinen mielipide on murskannut kirkon perinteen, ns. "successio"-opin, eli opillisen jatkuvuuden muuttumattomuuden edellytyksen ja mieskeskeisen uskonnollisuuden. Teologisesta tiedekunnastakin valmistuvista n. 80% on jo naisia. Naiset perivät kirkon ja tekevät siitä uuden? Miesten synnyttämä ja muokkaama oppi ei voi olla muuttumatta vaikka kuinka on armokirkon lanseerausta harrastettu imagoprojektina.

Uudistaja-Lutherin kirkon on siis pakko hyväksyä uudistus jatkuvaksi prosessiksi, vaikkakaan ei vapaaehtoisesti. Uudistukset taitavat tulla aivan liian myöhään, perässä, pitkällä ja merkitysettömällä viiveellä. Kukaan ei taida kaivata tai odottaa kirkon uutta tulemista. Eivät tavalliset oman elämänsä hallintaan ja etäisyyteen tottuneet hiljaiset rivijäsenet eivätkä hampaita kirskuttelevat vanhoilliset.




torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Mullan alla - Televisio Teema, Keskiviikkoisin ja Perjantaisin - Six Feet Under TV-Sarja


Six Feet Under
Mullan alla

Keskiviikkoisin ja Perjantaisin



Kuinkahan paljon tätä sarjaa uskaltaa kehua, ettei arvon blogin lukija pelästy? Tässä sarjassa yhdistyy eteenpäinkuljettava tyylirakenne ja draaman rakentamisen sisällöllisesti vapaa rohkeus. Visio ja toiminta. No, kaikenlaisia kliseitä käytetään mutta hyvällä maulla ja omintakeisilla kombinaatioilla.

Roolihahmot ovat eläviä ja yllätyksellisiä, emotionaalisesti ristiriitaisia, siis hyvin todellisia.

Jotain aivan muuta kuin suomalaisen ylituotetun, siloitellun käsikirjoitusmasinoinnin ja elokuvasäätiöimäisen tuotantopolitiikan mukainen konsensusdraama ja sen pullauttamat epäuskottavat paperihahmot.

Mullan alla-sarjan hahmojen tuska on todellista tuskaa ja joskus elämänhallinta on vain kaaoksenhillintää, kouraisevan hahmotonta epätietoisuutta. Elämää ja angstia.

Kuolemakin on elämää, ainakin tässä sarjassa, mutta ei välttämättä oikeistokristillisessä juppi-Suomessamme, jossa YLE:n viivästyneeseen kuolema-sarjaan ("Viimeiset sanani") ei hyväksytty onnettomia ihmisiä kuolemaan kameran edessä, vain onnellisia ja itsetyytyväisen kelvollisia, julkisesti kuolemaan valmiita veronmaksajia, ylistävien, sukulaisten sokean kuoron säestämänä.

Dialogi eli keskusteluosuudet tässä Six Feet Under -sarjassa on vapaata eli keskustelun teema ei ole suoraan epätoivoisesti pönkittämässä käsikirjoituksen "vaihetta" ja kerronnan "sanomaa", "selkeyttä". Kohtausten tietty tunnistettava samankaltaisuus on sarjassa pitkälle tyylikysymys, ei muoto- ja plot-kaavakysymys. Sarjassa on toimintaakin mutta eleettömän irrallisia dialogiosuuksia on kuvattu huolettomasti ja vapautuneesti.

Henkilöhahmojen prosessi on kokonaisuutena johdonmukainen ja tuotettu mutta katsojilla voi olla hyvinkin erilaisia mielipiteitä sarjan kunkin jakson sisällöstä, tuntemusten seuramuuksista ja käsitellyistä aiheista. Karakteerien rakentuminen ja hedelmällinen harhailu on näin tärkeämpää kuin "johdonmukaisen" sarjan profiilin pönkittäminen. Kaaoksessa antiteesi teesiin on paljon mielenkiintoisempi - ja synteesi sitäkin yllättävämpi.

Prosessimaisen joustava kerronta antaa tilaa katsojan omalle prosessille. Keskeneräisyydelle.

Six Feet Underin kohtausten rakenne on ennemminkin tyylin luomaa hahmottumisen rakennetta, prosessipaineen esilletuomista. Kiinnostuksen polttopiste ei välttämättä aina ole henkilössä vaan muutosprosessissa. Pääosassa voi olla siis prosessi.

Ja jokainen katsoja voi tehdä eri tulkinnan siitä persoonasta, jonka prosessia esitellään.

Eli kokonaisuuden rakenne on enemmänkin kohtausten kemiassa, hahmojen kuplivassa reaktioketjussa toisiinsa nähden. Kerronnan kiinne-/solmukohtien "Plot" voi tässä olla tapahtumattomuudessa eikä tapahtumassa, kun prosessin keskeneräisyys on surin jännitteitä luova generaattori.

Kohtauksien rakenne, tai pikemminkin eteenpäin kaatuva dynamiikka on hallittua, mutta ei lukittua. Joissakin kohtauksissa jännitteiden valmistelu on suuremmassa roolissa, toisissa taas konflikti.

Vuorovaikutus on ainoa avain psyykkisiin prosesseihin hyvässä draamassa.
Halvassa draamassa "dramaattisten tapahtumien" ennalta-arvattava valmistelu ja painottaminen pyrkii peittämään kaiken keronnan epäuskottavuuden ja mitänsanomattomuuden.

Selkeys tai vastaanottajan ennaltavarmistettu ymmärrys ei saa ikinä olla taiteen tuottamisen ennakkoehto. Manipulaatio on vastaanottajan muokkaamista tuottajan tavoitteiden mukaiseksi kuluttajaksi mutta se taas ei ole draamaa.

Yhteisen tulkinnan samankaltaisuus katsomiskokemuksena ja tuotantoarvona ei voi olla kriteerinä draamallisille ratkaisuille ja tuotannollisille tavoitteille.

Paras draama jää aina katsojan tulkittavaksi kun roolihahmojen toiminta ja tehtävä ei ole raiskatun alleviivattua ja hysteerisen moralisoitua. Kun pahaa ei voi määrittää, kun kaaos on muutoksen muusa ja oikean elämän ehtoja ei toitoteta.

Tämä sarja on parhaita esimerkkejä mainostamastani karakteerikeskeisestä draamakerronnasta.

Ihminen on ongelmakeskeinen olento ja ihmisen elämänhallinta paljolti kriisikeskeistä: ihminen hakee helpotusta ja täyttymystä subjektiivisten havaintojen/kokemusten painottumisen ja subjektiivisesti rajautuneen tulkintaorientaation kautta. Yksinkertaisissa sosiologisissa testeissä ihmiset ottavat paljon suurempia riskejä kun heitä uhkaa jokin saavutetun edun menettäminen. Myöskään saavutetun elintason emotionaalinen vaste ei kestä kovinkaan kauaa sillä saavutettu ei ole enää unelmoimisen arvoista. Saavuttaminen ja uuden omistaminen liittyy välineellisenä fantasiana lähes aina jonkin ongelman tai esteen poistumiseen.

Jo pelkästään hypoteettisissä kyselyissä ihmiset olisivat tyytyväisempiä ottamaan vähemmän rahaa kunhan oma status on selkeästi korostetumpi muiden saadessa suhteessa vähemmän vähemmän rahaa - kuin tasavertaisemmassa ja kaikille rahakkaammassa skenaariossa.

Elämänhallinta ei usein tosielämässäkään ole pyrkimistä johonkin vaan jonkin välttämistä negaation kautta. Vaikkapa vain toisten arvostelun tai sosiaalisen leimaantumisen välttämistä, reaktiivisia pyrkimyksiä ilman mitään todellista arvovalintaa. Tässä draamasarjassa luodaan myös erinomainen katsaus neuroosien (epärationaalisten pakkomielteiden) ja fobioiden yhteiseen perusolemukseen.

Subjektiiviset ongelmat luovat subjektiivisia tarpeita. Siksi samaistuminen ja ihmissuhteiden perusgenerointi on aina kaksijakoista: empaattista ja aggressiivista. Inhimillistä todellisuutta ei ole ilman molempia.

Ranskalaisen 1960-luvun elokuvassa päästettiin irti kerronnan hysteerisestä hirmuvallasta.
Muoto ei voi määrätä sisältöä vaan sisältö määrää muodon.
Kerronnan tyylikin saattoi vaihtua muutaman kerran elokuvan aikana. Six Feet Under on uljaimpia tämän ilmaisuvapauden lipun kantajia. Joka jaksossa on toki teema tai kaks, mutta juonellista tarinaa voi olla vaikkapa vain jakson loppuosa. Tai alkuosa.
Tämä oli ranskalaisen uuden elokuvan viisaus, vapaus, ilmavuus ja opetus - ja se on totta totisesti unohtunut eurooppalaisilta elokuvantekijöiltä.

Aitouteen pyrkivä Draama ei saa myöskään olla painottuneen funktionaalinen - markkinoinnin välineenä. Eli kun päämäärä on kaiken ohjaavana tekijänä, esim. katsojan taattu hyvä mieli "viihdekokemuksen" jälkeen, ollaan Disney-helvetissä.

"M.A.S.H."-elokuva oli 70-luvun katsotuin elokuva. Tätä harva käsittää. Tuotantoyhtiö ei ollut edes valmis julkaisemaan Almtanin "halpiskomediaa", dokumenttityylistä fiktiota sodan rutiinin aiheuttamista psykkisistä vastareaktioista. Sitä katsottiin lopulta jopa suljetussa Kiinassa ja Pohjois-Koreassa. Ilman Altmanin "M.A.S.H.":iä ja Short Cuttia ei olisi Six Feet Underia. Short Cut kannattaisikin katsoa nyt pikaisesti ennen sarjan katsomisen alkamista.

"Miehet jotka vihaavat naisia" on myös epäonnistuneiden tuotosten yksi tuorein esimerkki, jossa kirjasta on tehty filmiversio pakotetun "filmimäistä" rakennetta ja tyyliä korostaen, jopa ankean 70-luvun rakennetyyliin. Rakenne on murskannut hahmojen syvyyskuvaelman ja kerronnan kellunnan.

Suomalaisissa tuotannoissa hahmojen psyykkiset ongelmat ja tuska on lähes aina pistemäisesti osoitettu ja selkeästi rajattu, väline, työ-/välivaihe, joka lavastemaisesti siirretään sitten syrjään elokuvan tarkan julistavan tarkoituksen ja "elämänmyönteisen" loppupaatoksen tieltä.

Six Feet Under-Sarjassa on aika suora Jungilainen ideologia elämän draamallisesta synkronisaatiosta. Jung jalosti Freudin huomiota siitä, kuinka käsittelemätön psyykkinen lataus voi ohjata ihmisen elämää ihmisen sitä tiedostamatta. Synkronisaatiossa yksilön kohtalo voi synkronisoitua tiiviisti yhteisön kohtaloon, joka voi olla uusiutuva tai itsetuhoutuva.

Eli synkronisaatio on yksinkertaistettuna idea siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kuinka viisas oppii myös kohtaamistaan kärsimyksestä olematta masokisti. Mikään ei ole sattumaa sille joka etsii mielekkyyttä. Kuinka ihmisten intuitiivinen toiminta on joskus hämmästyttävä peili ihmisen sisäisen integraation puutteille. Että kipu on kasvun ja ymmärryksen lannoitetta eikä mikään kokemus ole merkityksetön vaan mikä vain voi avata portit elämän arvoitusten uuteen tulkintaan ja uusiutumiseen, itsesäälistä luopumiseen suuremman ja ajattoman kokonaisuuden hahmottamiseksi.

Omien tuntemusten torjunta on pahinta väkivaltaa.


Yhden erikoisen suosituksen antaisin. Jos haluaa pitää sarjasta hyvän laatukokemuksen, niin kannattaa katsoa sarjasta vain neljä ensimmäistä kautta (tai oikeastaan kolme) sillä maineen myötä TV-yhtiön rahanahne painostus ja kiire toi sarjan laatua alaspäin ja hahmojen jankkaamista masentavalla tavalla.


Esimerkkejä: Six feet under script samples


Arhin käsikirja ajatteluun



Click the link to watch the entire prologue title sequence.
QuickTime | RealPlayer

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Mitä jos Suomi olisi jäänyt Ruotsille?





Tämä keskustelu on suomalaisille svedumaaneille myrkkyä. Suomalaiset tutkijat kertovat häkeltyneelle Jukka Relanderille kuinka nyky-Ruotsin tutkijatkin haluavat yhä aktiivisesti unohtaa ja vaimentaa Suomen merkityksen Ruotsille, aivan kuin Ruotsi-Suomea ei olisi ollut koskaan olemassa taloudellis-sotilaallisena valtakuntana.

Ruotsalaisten koulujen historianopetuksen jäljiltä nuoret eivät tiedä kovinkaan montaa faktaa Ruotsin sotilaallisista ja kaupallisista aggressioista. Käytännössä eivät mitään. Heille ruotsalaisuuden historia on ollut vain elintason ja hyvinvoinnin lisääntymisen ihmeellistä autuutta, kansallisen onnen vääjäämätöntä lisääntymistä - sen elintason hintaa muille kansakunnille ei opeteta. Suomen pääsy Venäjän ikkunaksi Eurooppaan antoi suomalaisille mahdollisuuden vaurastua ilman Ruotsin rankkaa verotusta ja runnovia omistussäädöksiä.

Ruotsalaisilla on hyvin hienovarainen omatunto ekologisessa ajattelussa ja maahanmuttajien tasa-arvoisuudessa mutta omaatuntoa mennyttä historiaa kohtaan (ja sen seuraamuksiin) ei tunnu löytyvän. Harvassa on tiedostava ruotsalainen, joka ymmärtää, ettei Ruotsi ollut toisen maailmansodan aikana puolueeton.

Myöhemmin Ruotsin suurin etu ja onnenkantamoinen terva-Sammon nimeltä Suomi menettämisestä oli se, että Ruotsi ei olisi muuten saavuttanut nykyistä vauraustasoaan toisen maailmansodan aikana harrastamassaan kaupankäynnissä Saksan kanssa - vaan olisi varmaan antautunut suoraan Neuvostoliitolle Ruotsi-Suomena, tai pelko siitä ainakin estänyt tehokkaasti kaupankäynnin Saksan kanssa. Ruotsille kelpasi sodasta rikastumiseen juutalaisten kultahampaista sulatettu valuutta. Niin kuin Suomelle ihailemansa Saksan tuki aseina.

Ruotsalaisia tuntuu yhä ahdistavan ajatus tai tuntuvan aivan mahdottomalta, että kuningasvallan Ruotsin valtakunnan suuruus, vauraus ja sotilaallinen menestys oli täysin Suomen provinssin tuoman säälimättömän verotuksen, käytännön maaorjuuden, kirkon suomalaisia tottelemattomuudesta varoittavan helvettipropagandan ja puoli-ilmaisten, pakolla kaapattujen sotilaiden sitkeyden varassa.

Miksi Ruotsalaiset historioitsijat kammoavat Suomen osuutta Ruotsin imperialistisen ajan historiassa?

Ruotsalaiset ovat aina tarvinneet omaa versiotaan herrakansa-ajattelusta ja historian vääristelyä "viikinki"-rohkeudesta. Jos ruotsalaisen kanssa keskustelee ruotsalaisten Suomi-käsityksistä ja -historiankulusta niin on kuin katselisi Monty Pythonin Suomi-spesiaalia. Suomalaisilla on toki Ruotsi-vitsejä mutta suomalaiset ovat tosiasiassa aina kuitenkin ihailleet varsin kateellisina ruotsalaisia.

Ruotsalaiset tekivät itsestään myytin vapautuneena kansakuntana ja suomalaiset ostivat sen myytin ensimmäisenä. Vapautuminen on koskenut myös valitettavasti historiallisesta tiedostamisesta vapautumista. Lähes kaikila heimoilla ja kansakunnilla on ns alkumyytti, ürmyth, joka antaa hyvän klangin oman identiteetin "alulle", luomiselle.

Nokian insinöörien menestys oli varmaan Suomen menetyksen jälkeen suurin järkytys Ruotsalaisille. Nyt korttipakka on taas tasaantumassa.

Liittyykö Ruotsi euromaaksi? Tuskinpa moneen vuoteen, sillä heillä käy nyt kauppa kuin siimaa ulkomaille edullisen kruunun takia ja se kaupan määrä tavallaan turvaa Ruotsin sisäisen kruunun arvon tasapainon hyvin erikoisella tavalla. Halvan työvoiman maa - Ruotsi. Kuka olisi uskonut?





Roy Andersson : "Toisen kerroksen lauluja"
-DVD löytyy myös Helsingin kirjasto-Helmet:istä



"Jukka Relanderin kanssa Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla keskustelemassa historiantutkijat Johanna Ilmakunnas ja Marja Jalava sekä Suomen historian professori Petri Karonen.

Vuosina 1808 - 1809 Ruotsi ja Venäjä sotivat, ja Suomi liitettiin Venäjään. Mutta mitä jos vallanvaihtoa ei olisi tapahtunut? Kuinka suomalaiset paikalliskulttuurit ja suomen kieli olisivat selvinneet Ruotsin yhtenäistävän keskushallinnon alaisuudessa? Nykyisessä Ruotsi-Suomessa ei olisi slaavilaista surumielisyyttä, vaan koko Suomen maa-alueella olisi reippaiden länsirannikon tanhuajien tervehenkistä sosiaalisuutta?

1800-luvun kuningaskunta olisi voinut hyväksyä suomalaisuusaatteen, mutta olisiko Suomen itsenäistyminen onnistunut? Pitkän Ruotsi-tradition jatkuminen olisi kenties ehkäissyt kansaa repineen 1900-luvun sisällissodan, vaan oltaisiinko nähty Ruotsi-Suomen urhea talvisota Neuvostoliittoa vastaan?" - Areena

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

Kaurismäki-seminaari 8.5.2009

Kaurismäki-seminaari

Perjantaina 8.5.09 klo 9.30-18.00

Helsingin yliopiston Tutkijakollegium järjestää seminaarin Disjointed Visions: The Cinema of Aki Kaurismäki.

Puhujina ovat Thomas Elsaesser (Amsterdamin yliopisto), Peter Schepelern (Kööpenhaminan yliopisto), Seppo Knuuttila (Joensuun yliopisto), Satu Kyösola (TAIK), Erkki Pekkilä (Helsingin yliopisto). Vapaa pääsy.

Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, sali 13 (Fabianinkatu 33).

Disjointed Visions: The Cinema of Aki Kaurismäki
Friday May 8, 2009 University of Helsinki
All Presentations to be held in Main Building, Room 13 (Päärakennus, sali 13)


11.15 Plenary 1 Hitting Bottom: Kaurismäki's Abject Subjects, Thomas Elsaesser (Univ. of Amsterdam)
Commentator: Henry Bacon (Univ. of Helsinki)
12.45 Lunch

14.00 The Children of Saturn: The Dynamics of Melancholy in Aki Kaurismäki's Films, Satu Kyösola (University of Art and Design, Helsinki)
Commentator: Sara Heinämaa (Univ. of Helsinki)
15.00 How Differences Make Finnishness: Ironic Nostalgia in Kaurismäki's Films, Seppo Knuuttila (Univ. of Joensuu)
Commentator: Jyrki Nummi (Univ. of Helsinki)
16.00 Coffee
16.30 Plenary 2: The Element of Crime and Punishment: Aki Kaurismäki as Nordic Auteur, Peter Schepelern (Univ. of Copenhagen)
Commentator: Susanna Paasonen (Univ. of Helsinki)


Critics writing on Aki Kaurismäki’s cinema have come to a consensus about his status as a national auteur. Scholars have debated the films’ cinematic treatment of nostalgia and melancholy, the parameters of national cinema and European cinema in the face of film culture’s globalization, as well as Kaurismäki’s films’ status with respect to postmodern aesthetics and culture. The title of the symposium refers to the ironic and contradictory character of Kaurismäki’s films, but also to the multiple perspectives possible in approaches to Kaurismäki’s cinema. The symposium brings together a diverse group of scholars to challenge the categories of debate, invigorate critical and scholarly discussion of it, and to broaden conceptions Kaurismäki’s work. Thomas Elsaesser and Peter Schepelern will provide European views while a crossdiciplinary group of Finnish scholars will provide fresh perspectives from the Finnish cultural context.