Rakkautta ja Anarkiaa-festarilla minulla oli myös ainutlaatuinen tilaisuus tavata Roy Andersson muutaman muun pressi-ihmisen kanssa. Kun Roy saapuu pressitilaisuuden huoneeseen aurinkoinen hymy kasvoilla, toimittajat vilkuilevat hermostuneesti kysymyslistojaan. Ovatko kysymykset tareeksi painavia pohtivan ohjaajan kuultavaksi. Tunnelma on lopulta harras ja Roy ottaa tilanteen kuin matkasaarnaaja kätellen jokaista hyvin intensiivisesti silmiin katsoen, kuin muistiin painaen.
Roy on kauhistunut väkivallan ja häpäisyn estetisoimisesta "mediatodellisuudessa", mm Idols-kilpailussa. Kilpailukulttuurin korostamista, dramatisointia ja viihteellistämistä. Jokainen saa hetken olla Olympus-vuorella kaikkivaltias tuomari omalla sohvallaan. Toisten kärsimys, avuttomuus ja kunnianhimo on sitä herkullisempaa mitä todellisemmalta se saadaan vaikuttamaan. Vahingonilosta tulee puhdistavaa iloa.
Roy tekee meille profeetallisen lupauksen. Tämä ja aikaisemat elokuvat ovat olleet vain harjoitusta, seuraava elokuva tulisi olemaan oikea elokuva.
Hymyilevältä mieheltä ei itsekritiikkiä eikä uhoa puutu. Roy tuntuukin ensimmäiseltä oikealta elokuvaohjajalta, jonka olen tavannut. Anteeksipyytelemätön, visionäärinen, julistava, itsetyytyväinen vajavaiseenkin tuotantoonsa.
Tämä uusi elokuva ei ole yhtä hyvä kuin hänen pääteoksensa vaan jokseenkin kalpea kakkososa. Katsottava fiilistely mutta koko ajan ajatuksia aikaisempaan tuotokseen vetävä. Siinä ei ole sinänsä pahaa mutta tulee vain mieleen, onko ohjaaja liian ihastunut aikaisempaan elokuvaansa.
Roy ei välitä elokuvan struktuurista. Tärkeintä on on kohtaus, jolla silläkään ei ole sen tarkempaa struktuuria. Hänellä voi olla konflikti kohtauksessa, alussa tai lopussa tai useampi keskivaiheessa mutta dramaturgia on täysin henkilökuvissa. Koominen jännite irvokkuudesta tai herkkyydestä on hänen voimalatauksensa johon visuaalinen tunnelman keskitys nojautuu.
Royn Ruotsalaisen kansankodin ruumiinavauksessa ahdistus eli rehellisyys ruotsalaisuudesta on ainoa todellinen voima. Se näkyy suoraan jo esteettisessä muodossa, sanoma muodossa.
Se on vastavoima turtumukselle ja tunnottomalle ahneudelle, jota vastaan Royn arkipäivän sankarit ovat heränneet taistelemaan. Kirkkokohtauksessa ahdistunut nainen rukoilee tunnottomien ja kovien valtaapitävien puolesta kun samalla muita seurakuntalaisia vain häkellyttää naisen ahdistus ja julkeus puhua ja ilmaista itseään kirkon rituaalin ulkopuolella. Tunnottomissa toisen ahdistus vain herättää lisää torjuntaa ja tunnottomuutta.
Roy on kyynisen selvänäköinen. Hänen toivonsa on murtuvissa yksilöissä, arkipäivän Jobeissa, jotka eivät enää halua näytellä tyytyväisen kansankodin tyytyväisyysihannetta eivätkä laulaa virsikirjasta formaattiuskontoa.
Huolettoman ja menestyvän ihanne on Roylle kirous ja syöpä. Fasistinen ideologia lähtee nimenomaan puhtausajattelusta. Vertailusta. Epämiellttävän ohittamisesta. Varmuudesta.
Ylpeästä Onnesta, joka tulee voimantunteesta, onnistumisena - verrattuna niihin muihin, jotka eivät onnistu. Että voit kuulua valittujen puhtaiden joukkoon, kun tunnistat ja tunnustat saastaiset ja luuserit. Roy on ihmeissään ruotsalaisen kansankodin synkästä tarpeesta kilpailla ja tallata - elää toinen toistaan iloisempien idoleiden kautta virtuaali-Ruotsia, unelmien ruotsalaisuutta. Elää aina vain räikeämpää todellisuuspakoa.
Royn viimeisimmissä leffoissa on kiperää komediaa Ruotsin piilotetusta perinnöstä, natsi-Saksaa kohtaan tunnetuista romanttisista sympatioista. Ilman Ruotsin malmia ja ruutia natsi-Saksan sotakoneisto olisi pysähtynyt. Ruotsalaiset valitsivat hyvinvoinnin ja Saksan salaisen liittolaisuuden sodan sijaan. Sota muille, juutalaisten kulta meille. Sodan jälkeen Ruotsi oli Euroopan vaurain ja vakain valtio. Miten kävi omantunnon?
Paljastin Roylle, mikä on hänen elokuvansa yksi selkeä esikuva on niin temaattisesti (henkilö x menettää tarinana ulkoiset puitteet) kuin myös muodollisen skemaattisesti lähestymistapana eli "kerronnan motivaationa" (olemme tyhjän päällä poliittisesti ja ajan epäeettinen ahneuden henki paljastuu tyhjyyden tunteen moninkertaistuessa).
Sanoin Jobin kirja.
Roy tunnusti naureskellen Jobin vaikutteet.
Häneen oli lapsena pumpattu pelkoa ja angstia Ruotsin valtiokirkon tehokoneiston voimalla. Kuinka jokainen yksilöksi kasvava joutuu jossain vaiheessa kiroamaan jumalakuvansa, joka lupaa vain siunauksia ja hyvinvointia.
Job kiroaa Jumalan, kun itse ei olekaan enää oman ihannekuvansa mukainen onnistuja. Jumala vedetään vessanpytystä kun oma ego on koko maailmankaikkeus.
Anderssonin elokuvassa harmaa ruotsalainen alakulo ja tunnottomuus perustuu obsessioon olla hyvän tyylinen ja hyvänoloinen menestyjä. Meneekö sinulla hyvin - minulla ainakin menee. Alakulo nousee pettymyksestä, riittämättömyyden standardeista - eikä korkean standardin maassa riitä enää empatiaa eikä varsinkaan sympatiaa muille, kun itse ei riitä täyttämään oletettuja standardeja. Omahyväisyys on vaihtunut sujuvasti itsesääliksi. Ihanneruotsalaisuus onkin muuttunut helvetiksi, joka torpassa istuu Job kiroten Jumalaa ja kaivaten toivoa ilman toivoa.
Roy teki 80-luvulla rankan Aids-kampanjaelokuvan "Something has Happened".
Se vedettiin pikaisesti pois koulunäytännöistä. Oli vaikuttanut liikaa nuorten huolettomiin ajatuksiin kivasta seksistä. Ruotsalainen seksi ei voi olla obsessiivista ja epätoivoista virallisten valistien mielestä. Nuorten ahdistusta ei saanut paljastaa. Sitä elokuvaa ei ole vieläkään julkisesti DVD-jakelussa. Siihen elokuvaan verrattuna tämä uusi leffa on kesäinen piknikki.
Tätä elokuvaa on hyvä mennä katsomaan kirjaimellisesti nälkäisenä, varpaisillaan, aistit avoimena. Tämä on rukous ja kirous, josta saa jotain irti vain katsomalla samalla peiliin. Ja kysymällä Anderssonin piinallisen kysymyksen. Voiko historia toistaa itseään. Voiko fasismi päästä irti täydellä voimalla sivistyneen Euroopan sydämessä. Eikä vain pysyä ulkoistettuna halpatyönä ja Irakin sotana.
Elokuvan lopussa Anderssonin huumorintaju loppuu elitistisen Euroopan suhteen.
Elokuvantekijäkin istuu tuhkassa, heittää sitä viihdytetyn yleisön päälle sokean globaalin politiikan vyörydessä sananmukaisesti kaupungin yli ja kiroaa itsensä kaiken naurun ja hihityksen jälkeen.
Mainio elokuva myös treffielokuvaksi - ehkä ainoa kafkamainen leffa, jota mielestäni voi suositella treffileffaksi. Inhimillinen ja varmasti tunteita ja keskustelua herättävä. Ei ehkä niin terävä kokonaisuus kuin "Toisen kerroksen lauluja". (Sen voi varata Helsingin kaupungin kirjastosysteemistäkin).
Aito komiikka on aina myös surullista, traagista, paradoksaalisia toiveita ja pettymyksiä. Myydyimmät koomikot ovat juuri tätä, Mr Bean, Chaplin, Ohukainen ja Paksukainen. Kreikkalaisessa tragediassa on myös koominen terä korkeimpien ja uljaimpien sankareiden kohtalon hallinnan hybriksessä, joka ihmetyttää ja järkyttää katsojaa ihmisen suurimpien toiveiden ruumiillistumana ja kuitenkin traagisimman kohtalon tiivistymänä.
En ole aikaisemmin ollut katsomossa yli 40-vuotiaitten kanssa, jotka nauraisivat elokuvalle yhtä paljon.
Du, levande. You, the living.
Vuoden erilaisin elokuva tulee Rakkautta ja Anarkiaa-festarilta masentavien viihdeleffojen keskelle luomaan hilpeyttä elämän kurjuudesta.
Sinä, elävä
kw:: uudet elokuvat helsingin elokuvanäytökset tulevat uusimmat suositeltavat elokuvat films fi 2007 uutuudet rakkautta ja anarkiaa
Roy Andersson interview
LWLies: I wanted to ask you briefly about Ingmar Bergman.
Andersson: Of course in my opinion he’s – it’s hard to say – but in my opinion he’s a little overrated. He made in the beginning of the ’60s I think there were four movies that are excellent, brilliant, good art and cinematography, but there are so many bad movies he made. And he was also very right wing politically. He was almost a fascist, he was a Nazi sympathiser, and when he grew up he was very coloured by fascistic values. He never left that himself, and it also coloured his person. He was not a nice person. He was a so-called inspector of the film school that I attended, and each term we were called and we had to go to his office and he gave some advice, or even some threats, and he said, ‘If you don’t stop making left wing movie…’ because a lot of the students were left wing at the time, Vietnam and so on… “if you continue with that you will never have the possibility to make features. I will influence the board to stop you.”
Ruotsin Oscar-ehdokasfilmissä itsekkäät
ihmiset eivät saavuta onnea -Turun Sanomat
ihmiset eivät saavuta onnea -Turun Sanomat
hiff fi 2007 2008 helsinki elokuvafestivaali film festival report article homepage suositeltavia elokuvateatteri elokuvateatterit elokuviin leffoja leffa-arvostelut blogeissa blogi blogit blogien arvostelut arviot elokuvadramaturgia yhteiskuntakritiikki kulttuurikritiikki ajan henki sosiologia kulttuurintutkimus elokuvantutkimus elokuvantutkimus tutkimus elokuva-arkisto bergman uutuudet uudet elokuvat arvostelu filosofia yhteiskuntatiede ilmestyskirja job viisauden kirja turhuuksien turhuus kaikki on turhuutta fi org http://www.hiff.fi/lang-en/news
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti