Kelloa yritettiin jälleen kääntää taaksepäin poliittisessa todellisuudessamme.
Uskonnollisesti motivoitu hedelmöityshoito-keskustelu ei ole vain politiikkaa vaan mittari neuroottisesta elämänhallinnasta poliittisessa tajunnassamme, tulevaisuudenhallinnassamme. Jumala ja ihmiskuvan rajat ovat politiikan rajuimmat tekijät, yhä. Aina.
"Seksuaalisuuden väärinkäyttö" herättää yhä ahdistusta niille, jotka luulevat olevansa oikean ihmisyyden neuroottisia puolustajia ikuisten kosmisten voimien ja totuuksien puolesta. Seksi pitää pyhittää heterorituaaleilla ja heterotodellisuuden tuottamiseksi. Oikean luonnon puolustamiseksi, oikean järjestyksen takaamiseksi. Yksilö ei saa löytää seksuaalisuuttaan vaan se on annettava kuin Jumalan sana. Säännösteltynä ja valmiina säännöille. Neuroottisen seksuaalisuuden uljas puhtaus.
Todellakin nyt tämä
hedelmöityshoitoangstikiihko ja moralistien vihainen ahdistus ei-heterokulttuuria ja kasvatuksen joustavia sosiologisia malleja kohtaan on minusta merkki uudesti syntyneestä kalvinismista, USA:n puritanismin/fundamentalismin kautta kierrätettynä: vihaa ja pelkoa saa kokea "puhtaita ihanteita" uhkaavia, "oikeaa todellisuutta" murentavia vihollisia eli "epämoraalisia" ihmisiä kohtaan.
Täydellisen ihmisen kaipaus.
Ei-samankaltaisuus on kalvinisteille kapinaa hyviä moralisteja vastaan ja siis kapinaa yksioikoisen logiikan Jumalaa vastaan. Jopa Jumalan täytyi käsitteenä olla taas tukena ja aseena ahdistuneiden roolineurootikkojen taistelussa erilaisuutta ja toiseutta vastaan. Puhuttaessa jenkkien uskonnollisista liikkeistä, menestysteologiasta, reformisteista yms, täytyy muistaa, että käytännössä suurin osa on kalvinismia uudessa paketissa.
Ihmisellä ei saisi olla
vapaata tulkintaa ihmisestä
kalvinististen uusmoralistien mielestä. Porvarillinen parisuhdefantasma elää pyhittävänä tekijänä ja muu ihmiskuva on uhka turvallista mielikuvaa vastaan. Ikäänkuin heterovanhempien luoma väkivallan todellisuus maassamme ei olisi suurempi ongelma kuin erilaiset perhemallit.
Vain selkeä yhdenmukaisuus ja pelko on monille se ainoa jumala, jota kuvittelevat eläväksi luojaksi ja elämänhalun salliaksi. Pelkäämällä sinun on leipäsi syömän. Ja erilaisten viholliseksi, tuomitsijaksi, hyvien kansalaisten puolustajaksi. Roolien antajaksi.
Mikä on totuus ihmisestä?
Tosi ihminen?
Mikä erilaisessa uhkaa niitä, jotka hakevat turvaa säännöistä ja todellisuuden fundamentaaleissa ideoissa, uskonnollissävytteisissä fantasmoissa? Mitä turvaa ihminen saa neurooseista, joilla voi torjua ajattelun ja muuttumisen jatkuvan paineen?
Sokrates/Platon, Kierkekaard ja Nietzsche ovat
mahdollistaneet yksilön.
Todellisuutemme. Modernin vapauden idean.
Havainnon. Omakohtaisen omantunnon.
Perustekijän, jonka takia uskallamme ajatella.
Ja vaatia onnellisuutta jokaiselle oman mittansa mukaan - ilman kilpailun tai moraliteetin ankaran rajaavaa kehystä.
Nietzsche on väärinymmärretyin filosofi. Hän oli poleemisin ajattelija mitä on ajattelijoiden mielikuvamarkkinoilla. Nietzsche on käsitteenä monelle hupia aforismeina ja Nietzschen lauseita mainitaan usein vitseinä ja huvittavina kärjistyksinä. Jumala on kuollut - muta Jumalan voi kullata eri tavoin.
Nietzsche - tai Kierkegaard - voisi olla mykkänä kauhusta nykyisen ajatusten tuotteistamisen, uskonnon siirtymisestä brändiulottuvuudeksi ja välineellistämisteollisuuden volyymin äärellä. Nietzsche ei uskonut yhtenäiskulttuuriin mutta oli täysin yhtenäiskulttuurin lapsi. Hän voisi kuitenkin kokea jonkinlaisen valaistuksen nähdessään kaltaisemme postmodernin, välineellisen kulttuurin kääntymisilmiöistä takaisin fundamentalismiin, kokonaisselityksiin amerikkalaisen kalvinismin tuotteistamissa neuroosien muodoissa.
Fundamentalismi on
fantasma suuresta tarinasta, jossa Jumala loi Adamin ja antoi Adamille selkeitä tehtäviä ja jopa naisen Adamin turhautumista vastaan. Siinäpä suuren tarinan sanoma - Jumala antaa Adamille eläimet nimettäviksi ja - mikään ei riitä Adamin huvittamiseksi niin että Adamin on purtava ruokkijaansa käteen ja saatava kiihoketta lopulta vain kielletystä hedelmästä. Suuri tulkinta tarinana - kaikuna riittämättömän lapsen peloista?
Onko uskonnollisuus, fundamentaalisiin pakkomielteisiin fiksoitunut ja porvarillinen ihmiskuva vain kapinan pelkoa, taantumisen toivetta holhokki-Aatamin kapaloihin, arkkityyppi riittämättömän lapsen lapsuudesta, rakkaudettoman alkutodellisuuden oivaltamisen pelosta? Tiedostamisen pelkoa?
"Minä kelpaan, siis olen"
Monille ainoa apu ristiriitoja ja ahdistusta kohtaan on Neuroosi, esim uskonto tai kunnon kansalaisen heteromääreet, mikä tahansa fundamentalismi Oikeasta Todellisuuden Tietämisestä ja rajaamisesta. Järjestyksen ehdot, olemassaolon luvat, ehdollinen rakkaus.
Moni tulkitsee
Nietzschen ahdistunutta pulputusta neuroottiseksi mutta Nietzsche oli kyllä minusta nimenomaan neurooseja hajottava ajattelija, vaikka tietysti itsestäänselvyyksien hajottajana luonnollisesti ahdistunut taistelija, ulkopuolinen kaiken sisällä. Nietzschestä on kirjoitettu niin huonoja analyysejä että ei ehkä kenestäkään muusta ole niin surkeita hahmotelmia kirjoitettukaan.
Nietzschellä ei ollut päämäärää tai jäsennystä vaan purkava tehtävä, julkilausuma hyvin fiilisipoleemisina purskahduksina - inhimillisenä vuorovaikutuksena rajaavia tekijöitä kohtaan. Porvarillinen luokittelu ja siistin maailmanjärjestyksen luominen hyväksynnän kategoriassa on purettava Nietzschen löytöretkellä. Henkisyys on ikuista kapinaa ihannepelkojen pseudotodellisuudessa,
porvarillisen selkeää ajatus- ja sopeutumistyötä vastaan.
"Kuinka tulen arvostetuksi" -toimintamalli ohjaa kaikkea sosiaalista hysteriaa eli olemisen tavan neurooseja määritellä "tavoiteltava ja arvonmäärittely".
Esim.
"Hyvä työntekijä" olisi Nietzschelle kauhein tapa määrittää ihmistä, kadotus. Tosi ihmisyyden neutralisoiminen. Ali-ihmisen ylistämistä. Muodin orjien "yksilöllisyyden ylistämistä - ylistämällä alistamista. Kelpaamattomuuden korostamista, ihanteiden ruuvin jatkuvaa kiristämistä ohi subjektin. Aina enemmän, korkeammalle, paremmin . ulkopuolisten ja mielipuolisesti muuttuvien kriteerien mukaan.
"Ole muita parempi, nauti muiden nöyryyttämisestä ja halventamisesta kun olet muiden yläpuolella".
Kulttuuri määrittelee hyvän/kelpaavan määrityksiä ja "
hyväksynnän ehtoja" mallien kautta. Ihmiset tuntevat turvallisuutta mallien ja helppojen moraliteettien kautta. Heteromalli saa ylistystä pyhän selkeän tarkoituksenmukaisuuden kautta. Ei hupia ilman biologista tuotantovelvollisuutta, vai mitä.
Standardi-ihmisen tuskanhallintaa helppojen ja halpojen ja kaikkien tykkäämien IKEA-moduulien avulla.
Sokrateen aloittama filosofinen vapaus ja vapaasti oivaltavan ihmisyyden etsintä ei ikinä turvaudu mallien ja hyväksynnän selkeyteen. Selkeys ja sokeus ristiriidoille ja monitahoisuudelle on eksistenssifilosofeille kauhein valhe. Jos ihminen haluaa varman onnen, hän turvautuu selkeyteen ja kulttuurin antamiin malleihin, jotta voit saada hyväksyvää palautetta. Kadottaa itseytesi identiteetin leikkurissa, rajata itsesi julmasti ilman ymmärrystä, väkivaltaisesti, ideologisesti;
"Heteroseksuaalisuus on onnen ehto ja tasapainon tae. Muut, onnettomat eivät saa määräillä oikean ihmisyyden toteuttajia".
"Äitiys" on esimerkiksi hysteerisen korostettu itsearvo, "varmasti" positiivinen roolimääre ja sukupuolipolariteettia ylläpitävä fantasma kultturissamme, sillä tuetaan naiselle elämän tarkoitusta, äitiyden "hyvää" tuottavaa myyttiä.
Mutta Sokraattisesti (ja Nietzschellisesti) ajatellen Synnyttäjä ei voi mitenkään olla automaattisesti "uuden elämän hyvä luoja", (vaikka tottelisikin kulttuurillisia ihanteita täydellisesti) - vaan synnyttäjä voi olla vääristyneen ihmisyyden esimerkki, jos synnyttäjä etsii tarkoitusta vain hyväksynnän ja hype-roolin kautta. Saadakseen hyvksynnän toteuttaa tehtävän - antaakseen muille tehtävät oman pyhän roolinsa kautta. Lapset voivat olla silloin vain lavasteita ja saavat osakseen epäinhimillisen ja väkivaltaisesti rajatun roolin aikuisen elämänhallinnan fundamentaalisessa näytelmässä.
"Epäilen, siis olen"
Eli
valheellinen toivo voi olla kauhein vankila.
"Yli-ihminen" inhimillesen perusvoiman ideana, vapaana ajattelijana, ideaalimallina, vapauden arkkityyppinä oli
Nietzschelle vapauden metafora ja väline toivolle ihmisyyden persoonallisesta toteutumisesta, yksilön kulttuurista. Pelon suuntaviivoille sokeutumista. Eli ihaillut ideologiset ihanneihmiset eivät voi olla yli-ihmisiä vaan neuroottisia oman itsensä vankiloita, mielikuvina elämänhallinnassa. Yli-ihminen ei saa tulla kulttuurin muovaamaksi vaan ihmisen täytyy luoda kulttuuri. Luova ihminen, joka ei ohjelmoidu neuroottisesti neuroottisten mallien mukaan.
Ihminen ei ole kulttuuria varten vaan kulttuuri on ihmistä varten.
Neuroosi on aina manipulaation kokemista todellisuudeksi.
Selkeyden hysteriaa.
Eheyden fantasmaa.
Suorituskeskeistä olemista tiedostavan olemisen sijaan.
Standardi-ihmisen tuskanhallintaa rajoitetun tajunnan autuudella.
Freud jatkoi suoraan Nietzschen projektia.
Freud on ehkä pohjimmiltaan aivan samalla linjalla kuin Nietzsche.
Neuroottisuus identiteettifunktiona freudilaisittain sallii ihmiselle onnea, turvaputken, kun ihminen neuroottisesti haluaa itsestään selvästi määritellyn mielikuvan valmiin muotin mukaan ja mm rajaa seksuaalisuutta, hyväksyy "hyväksytyt aggressiotavat" kultturistamme. Varjopuolena sitten vihaa erilaisuutta ja tapojen vastaista ilmiötä. Määrittelemätön ahdistaa, määrittelemättömät, ymmärrystä pakevenvat yllykkeet suojataan neurooseilla jotka ovat aina kulttuurisesti latautuneita ja määritettyjä.
Neuroottisuus on Freudinkin mukaan kulttuurimme lokerikko, joka takaa valmiiksi määritellyn onnen
a) kriteereiden - ja b) hyväksynnän kautta.
Kulttuurimme vihaa/torjuu
neuroottisuudesta vapaita ihmisiä. Neuroosi on korvamerkintä tehokkuudelle ilman valintaa.
Työhulluus eli työmoraali eli "työetiikka" oli Freudille vain mielettömän leimaamisen ja kelpaamishysterian yksi muoto. Itsensätoteuttaminen ulkoapäin on siis neuroosin selkein malli ansana. Työetiikka on aina myös
ihanteisiin sovittautumisen estetiikkaa, metaestetiikka.
Yksilön itsensä kehittäminen on sekä Freudille että Nietzschelle Se suurin tehtävä, mikä yhteisölle ei ole ensisijaista.
Kulttuurinen väkivalta eli pakkokategoriat, selkeät asetelmat valmiista yhteiskunnasta ja ihannetehtävistä (valmiista identiteeteistä) ovat siis yksilön vapaata suuntautumista vastaan.
Rahan tms dogmaattisesti ankkuroidun ilmentymän arvostaminen on väkivallan yksi sokea muoto. Sisältö ja mielekkyyden päämäärä ei ole tärkeintä kun arvostetaan rikastuvaa ihmistä vaan menestyminen nähdään yleiskelpona turvana ja muille esimerkillisenä mallina - ihailu on aina kulttuurimallien ja muottien tottelemista. Kumpaa arvostetaan enemmän, visioiden mahdollistamista vai kunnon saldon todistettavaa saavuttamista?
Yli-ihminen on ideaalina ja arvona siis ikäänkuin
Matrix-elokuvan päähenkilön tehtävä vapautua harhasta. Luoda omat ihanteet systeemiin nojautumatta.
Eikä siis Buddhan opetukset ja valinnat ole kaukana Nietzschen ja Kierkegaardin vapautuvan ihmisen ihmiskuvasta.
Freud ehkä hyväksyi pakon edessä, porvareille sopivan terapeuttisen ratkaisun aikansaamiseksi,
rajoitetun yksilöllisyyden käsitteen onnellisen ihmisen määreeksi, "terveesti toimintakykyisen rajoitetun neuroottisuuden harhan", perusonnellisen yksilön minimistandardit ja että lopulta vain hyvin harva ihminen pystyy irrottamaan persoonallisuutensa sosiaalisesta roolipolttomerkistä, pakkopaidasta ja siteistä - mutta Nietzsche ei halunnut onnea yksilön korkeimmaksi määreeksi, jotakin kitkatonta systeemin osasena olemista ilman sisäistä tavoitetta;
Nietzsche uskoi uuteen ihmisyyden aamunkoittoon ja yksilön tiedostamisen ja luomisen voimaan, uuden tiedostamisen voimiin ja tulevaisuuskulttuuriin luovasta yksilöstä, jolle ei riitä hyväksyntä ja yhteiset valheet riittävästä ryhmän jäsenyydestä.
Yksilöksi ei synnytä vaan yksilöksi tullaan.
Kelpaavan yhteiskunnan jäsenen määrittäminen heterovelvollisuuden toteuttamisen kautta olisi siis nietzscheläisittäin juuri mielettömyyden huippu: Olemassaolon tarkoitus tehtävien suorittamisen kautta -
Tietoisuus rajoittamisen kautta.
Persoonallisuuden hallinta hyväksytyn identiteetin rajojen kautta. Horror, horror.
Nietzsche vastusti "realiteetteja" filosofisesti vapaan mielen vuoksi - ja kyllä tavallaan Freudin teorioissa teoreettisena lähtökohtana kaikelle on myös vapaan yksilön ideaali, johon Freud vertasi kaikkea sairasta, neuroottista, psykoottista ja hallusinatorista. Siis negaatioiden kautta Freud mallinsi näkemystä Tiedostavasta ihmisestä. kaikki mielensairaudet olivat tiedostamisen vääristymiä Freudinkin ihmiskuvassa. Freudia ja länsimaalaista psykologiaa ei voi ymmärtää ilman filosofista tausta-ajatusta yksilön individuaatiosta "ryhmän kautta yksilöksi".
Ryhmä on siis yksilö varten eikä yksilö ryhmää varten länsimaisen mielenterveyden metapsykologiassa.
Fundamentalismi on olemisen ahdistuksen neutralisoimista varten ja yksilön kehittymisen tarpeen torjumista. Tulkinnanvaraisuuden kieltämistä ryhmäidentiteetin tarkoitusta pyhittämässä.
Das Gruppen uber alles.
Freudia on kummallisesti leimattu mahdollisimman raadollisen ihmisyyden kuvaajaksi vaikka minusta hänelle pohjimmiltaan homo sapiens oli harha, taantuneisuuteen tukeutumista ahdistavassa pakkomiellekulttuurissamme ja terveys oli vapautta, vapauden tiedostamista, yllykkeiden tiedostamista, sairaiden viritysten tiedostamisen kautta vapautumista henkiseksi olennoksi. Eli siis seksuaalisuuden tiedostaminen JA hyväksyminen Freudilla ei ole seksuaalisuudelle ylivallan antamista. Seksuaalisuuden torjuminen taas oli Freudille selkeästi seksuaalisuudelle ylivallan antamista.
Niin Freudilaisuus kuin kaikki hyvä filosofia perustuu paradokseille. Viisaudelle, joka näkee ihmisessä mahdollisuuksia eikä vain lain alle pakotettavaa rajoittuneisuutta ja hillittävyyttä. "Laki", sopimussysteemi ryhmän mahdollistamiseksi, ei saa olla yksilöllisyyttä dumppaamassa vaan mahdollistamassa.
Freud on niin väärinkäsitetty Suomessa että hävettää. Täällä Freud-kirjallisuus on laiskuuden ja ideologisen Freudvärittämisen takia käännetty englanninkielisestä kirjallisuudesta eikä aidosta saksankielisestä.
Freud oli ennen kaikkea sosiologi ja hän ymmärsi, kuinka persoona muodostuu ensin vain sosiaalisen tiedostamisen ja vuorovaikutuksen kautta MUTTA hän ymmärsi prosessina individuaation eli persoonallisen olemisen tiedostamisen korkeimmaksi voimaksi ja terveyden suuntaviitaksi.
Mitään filosofia ei pitäisi ymmärtää totisesti.
Elämää ei voi ymmärtää ilman filosofiaa, mahdollisuuksien viisautta.
Mitään suurta ahdistunutta filosofia ei saa nähdä vain ahdistuksen maalarina vaan rakkauden ja kutsumuksen kautta suurista jännitteistä ja kulttuurikonflikteista huolimatta:
vapauden uskonhyppyyn kykenevinä. Suurten ajattelijoiden ajatukset eivät tosiaankaan synny ahdistuksesta vaan ahdistus on syntynyt ajatuksien takia. Ahdistava
eksistentiaalisen vapauden uskon hyppy ilman kategoriaa , ulkopuolista tarvetta ja kiitosta.
Mr Nietzsche oli ahdistunut veikko kuten edeltäjänsä Kierkegaard ja ne jännitteet näissä tyypeissä on todellakin ensin hahmotettava, jos aikoo ymmärtää kirjoittajien tekstejä. Aito ahdistus on aina arvoituksen paineesta syntynyttä.
Nietzschen vihamieliset osuudet joissakin teksteissä esim. Sokrateesta ja tämän kaiken atomeihin purkavaa rationalismia kohtaan ovat minulle suurta huumoria ja parodiaa koska Nietzschen kirjoittamistyyli perustuu täysin Sokrateen tyylille ja filosofiselle "tietämättömyydelle kulttuurin oikeista linjoista".
Sokrates vaati filosofilta/"tosi ihmiseltä" täydellistä tiedon, tapojen ja jopa sanojen merkitysten kyseenalaistamista, jotta filosofi voi olla purkaja ja uuden tietoisuuden luoja. Pyhä tietämättömyys tietoisuuden ehtona, oikeiden kysymysten ehtona.
Esim
Onko ihmisyys todellakin määriteltävissä uskonnollisten motiivien käyttämässä biologisessa funktionalismissa ? Voiko fundamentalistista ihmiskuvaa ja aitouden vaatimusta pitää mitenkään järkevänä, kun ihmisyys määritellään pelkojen ja uhkakuvien kautta? Voiko yksilön seksuaalinen itsetoteuttaminen tai perheen määrittely olla uhka yhteiskunnnan onnistumiselle?
Esim
Useimmille raha merkitsee vapautta mutta sokraattisesti nähden ihmiset suostuvat rahan takia orjuuttamaan ja hiljentämään itseään - ja siten vääristämän itseään työelämässä. Näin siis vapauden (kapitalistinen) mielikuva voidaan sokraattisesti nähdä paradoksina eli kuinka "vapaustavoite" onkin orjuuttamisen mekanismi.
Nietzsche kyseenalaisti kaiken ja on aforistisena shokkiefektinä ollut seurapiirihupia ja tunnettu "ääriesimerkki" , karikatyyri filosofiasta vaikkapa ihan vain sana-/ajatusleikkinä. Mutta Nietzsche, Kierkegaard ja Sokrates olivat vakavissaan leikittelemässä kaiken kulttuurin harhaisella ehehydellä. Hajottamisen vapaata leikkiä määritellyn Totuuden murskaamiseksi, yksilön oivaltavan totuuden tähden. Heille todellisuus ei ollut todellisuutta sellaisenaan, tyytyväisyyden ja helppouden maksimoimiseksi. Oivaltava ihminen, leikkivä ihminen. Elävä ihminen.
Vapauden hajottava voima
kulttuurimme luoman
todellisuuden eheää
harhaa vastaan.
Pois polulta
- Punahilkka-satu, unien ja satujen yleinen tulkinta
sekä myytit aggression kästieelemisestä
Myyttien ja myyttisten aggressioiden merkitys
ja toiminta psykoseksuaalisten satujen
ja rituaalien tragediaelementtien tulkinnassa
Persona Bergman
Suomalaisen filosofian suurin ongelmakohta on Nietzschen väärinkäyttö.
Ymmärrän että on suuri houkutus käyttää natsien väärentämiä Nietzschen kirjoja ja lauseita ideologiseen länsimaisen rappion kontrastiseen kuvaamiseen kaunokirjallisesti kristillisen romanttisesti "moraalin vastustajana", suuri saatana, yhtenäiskulttuurin hajottaja
mutta on erotettava selkeästi natsien luoma retorinen tuomiohahmo, josta on tehty idyllisen moraalin vastustaja-hahmo, preparoitu fiktiivinen natsien nihilisminäkemyksen nihilisti-Nietzsche ja siitä todellista vapaudesta ja todellisesta rohkeasta vapautuvasta yksilöstä puhuva todellinen Nietzsche, joka ei salli ihmisen vedota kirkon tai ideologiseen huntuun ja valmiiseen identiteettipakettiin ratkaisujen perusteluna.
Todellinen Nietzsche
oli äärimmäisen intuitiivinen ja optimisti yksilökeskeisyydestä ja historiasta vapautumisen puhuja. Yksilövastuu on äärimmilleen viritettyn
Venäjällä Nietzschen vastakohdaksi nostettu Tolstoi puhui taas uskomattoman jäykän dogmaattinen yhteisön moralistisesti ja romanttisten standardien uskonnollisesti määrittämästä ja häpeällä ohjaamasta yksilöstä.
Nietzschen keskipisteessä oli luova, itseään uudestaan luova, dogmahistoriasta vapautuva ja tiedostava ihminen,
Tolstoilla alistuva, kirkon rituaalimystiikkaan mukautuva nationalistinen ja kirkkoisien moraalimystiikan avioliittokeskeinen tavallinen ihminen ideologisen harmonisoinnin kohteena konservatiivisessa nostalgiassa,
jossa Vatikaanin Mithra-kultin uhri-opista luotu itäinen kirkkoversio nostetaan ihmisen dogmaattiseksi määrittäjäksi hyvin jäykillä esikuvilla ja rajamääreillä,
( mm uhri-estetiikassa jopa avioliitto-suhde on vain romanttinen uhri ja moralistisen unelman toteuttaminen eikä suhde).
Väärän natsien luoman varjo-"Nietzschen" runollinen ja retorinen käyttö äärimmäisen dikotomioiden luomiseksi on ymmärrettävää kontrastien luontia ihmisen aivojen kontrasteja vativien mekanismien vuoksi
- mutta on vain natsien ja siskon luomaa filosofista perversiota ja raiskattua filosofia, josta on tehty ideologinen preparaatti kontrastiksi ja vihan filosofiksi väärinkäyttäen/faktisesti sanoja väärentäen oikean filosofin kielellisiä mielikuvia.
KW: Franz Kafka työetikkaa eettinen ajattelu kuluttaminen kulutusyhteiskunta muoti muodikas zeitgeist tehotuotanto stressi sairastuttava stressiperäiset sairaudet teho
maatalous eläinvideot sikala kanala tuotanto elinkeinoelämä politiikka pörssi pörssikurssit addiktio addiktiot anoreksia bulimia fantasia dystopia
Tekstit
