Itsepetoksen kaunis aaria,
Kierkegaardin vihaamaa olemassaolon pe(i)ttämistä
ohjelmoituun estetisointiin.
Job, joka unohtaa kirouksensa menestyksen takia.
Se amerikkalainen unelma.
Tämä elokuva paljastaa enemmän kuin neuroottinen ohjaaja on aikonut.
Upea visuaalisesti.
Tässä elokuvassa on kuitenkin huimia freudilaisia ja jungilaisia jännitteitä, jotka eivät ole vahinkoja, pelkkää taiteilijan leikittelevää assosiaatiota mutta eivät tahallisiakaan.
Freudilaisestihan mikään assosiaatio ei ole merkityksetön. Paljastavat assosiaatiot.
Niin yksilöstä kuin kulttuurin eetoksesta.
Elokuva, joka alkaa uljaasti ja jännitteisesti mutta loppuu uskonnolliseen paatokseen. Tuntuu harhautukselta ja lapselliselta taantumiselta, uskonnolliselta elokuvadramaturgialta. Ohjaaja, joka ei pysty erottamaan uskonnollista maailmankuvaansa lainkaan dramaturgiasta. Ohjaaja, joka haluaa vangita dramaturgian liian vaarallisena ja uhkaavana. Elokuvan pyhä uhri pyhän amerikkalaisen unelman puolesta.
Menestynyt mies muistelee lapsuuttaan ja kaikki on halvaannuttavan kaunista. Kaikki on vain sinettiä.
Huumaava nostalgia, joka halvaannuttaa.
Oidipus sidottuna siunatun lumouksen mastoon.
Tämä staattinen movie säteilee epätoivoisen ihmisen tekeleeltä, jolla on pakkomielle saarnata kiihkeästi paketoitua saarnamiesten kaikenselittävää itsepetosta, uskontoa kaiken ratkaisemattoman ratkaisuna, "ikuisena toivona" näköalattomilleamaisuuttaan ylistäville, turh porvareille, aina itsepetokseen auliille vulgaariuden ystäville. Analyysikyvytön ja pelkurimainen ihmiskuvan kultaaminen. Myyttinen Perhe petoksen korkeimpana sakramenttina traumantorjunnassa.
Postikortti Jumalalla, Et voi vihata meitä kun me rakastamme unohtaen, todellisuuden/traumakokemukset kullaten.
Tervetuloa mainosestetiikan kriteerit täyttämään moraalielokuvaan.
Esteettisen bulimian alta voi lukea amerikkalaisen kalvinismin pakkomielteen editoinnin todistusvoimaan, happy endiin, unelman tunnustamiseen, menestyksen ylösnousemukseen, iankaikkieen feikkaukseen, anti-traumaattiseen elämänkatsomukseen, "jalostumiseen" väkivaltakasvatuksen kautta. Trauma jalostaa kalvinistisessa kapitalismin teologiassa.
Kunhan kiellät/glorifioit traumasi ja editoit elämäsi niin voit esittää onnellisen "ratkaisun" elämästäsi ja koko ihmiskunnasta taivasvisiolla.
Amerikkalainen menestyksen teologia pakottaa sinua ihailemaan kaikkea amerikkalaista skitsoidia nostalgisuutta ja mainosestetiittkkaa, kaikki on portaita menestykseen. Jopa maapallon tuhoutuminen on vain merkki ihanan lopunajan ja uuden maailman luomisen lähestymisestä.
Elokuvassahan näytetään mailman tuhoutuminen kun Sean kävelee muistojen oven karmista sisälle.
Estetiikka etiikan korvaajana.
Siksi nostalgiamyrskyn väliin leikattu menestyvä mies (Sean Penn) muistelee omaa lapsuuttaan täysin irrallisena ja outona hahmona, ilman mitään kerronnallista funktiota. Joka kuitenkin vaatii nostalgian maksimoimisen katsojalle.
Mutta paljastavan funktiona amerikkalaisen itsepetoksen Oidipuksena, ohjaajan alter egona.
Menestynyt mies ohjaa elämäänsä ja identiteettiään esteettisen vajoamisen kautta.
Jungilainen tasapainon teoriahan edellyttää ihmisen kasvussa kaikkien ominaisuuksien kasvua, muuten epätasapaino ajaa ihmisen kaaokseen, ahneuteen, itsetuhoon. Liian maskuliini on hirviö ja liian feminiini on hirviö.
Lapsuutta esitetään elokuvassa esteettisesti värikkäänä ilmäpallona ja lopussa pelastuksen pilvenä vaikka onkin ruosteinen ankkuri, joka vetää menestyneen miehen sielua helvettiin.
Freudilaisesti Sean Pennin mieshahmon irrallisuus on korostunutta torjunnan metaforana
ja paljastaa selkeästi ohjaajan omaa itsepetosta nostalgiafantasman paisuttelun vastapainona ja tarkoituksena.
Perheen uhri on elokuvassa perheen kristushahmo, hän, joka säilyttää nostalgisen kuvan perheestä, aitouden. Uhri, pelastaja, menestyjän pelastaja, johon voi tarrautua aitouden kaipauksessa. Perheen ja suvun väkivallan kantaja.
Uhratun perheenjäsenen, kristushahmon luoma kaipaus pelastaa amerikkalaisen unelman perheestä ja vapauttaa vanhemmat vastuusta, muut lapset vihasta jotta unelma perheestä eläisi.
Elokuva kohdassa 0 24 kuollutta uhripoikaa rukoillaan kuin Jumalaa, Kuule meitä.
Tämä elokuva on menestyneen miehen anti-Job, käänteinen Jobin kirja.
Alkuperäisen Jobin tarinan antiteesi amerikkalaisen paranoijan ja fantasman voitelemiseksi, amerikkalaisen libidon elvyttämiseksi kaikilla todellisuuden torjuntakeinoilla ja uskonnon pakokeinoilla.
Tässä elokuvassa on kuitenkin huimia freudilaisia ja jungilaisia jännitteitä, jotka eivät ole vahinkoja, pelkkää taiteilijan leikittelevää assosiaatiota mutta eivät tahallisiakaan.
Freudilaisestihan mikään assosiaatio ei ole merkityksetön. Paljastavat assosiaatiot.
Niin yksilöstä kuin kulttuurin eetoksesta.
Elokuva, joka alkaa uljaasti ja jännitteisesti mutta loppuu uskonnolliseen paatokseen. Tuntuu harhautukselta ja lapselliselta taantumiselta, uskonnolliselta elokuvadramaturgialta. Ohjaaja, joka ei pysty erottamaan uskonnollista maailmankuvaansa lainkaan dramaturgiasta. Ohjaaja, joka haluaa vangita dramaturgian liian vaarallisena ja uhkaavana. Elokuvan pyhä uhri pyhän amerikkalaisen unelman puolesta.
Menestynyt mies muistelee lapsuuttaan ja kaikki on halvaannuttavan kaunista. Kaikki on vain sinettiä.
Huumaava nostalgia, joka halvaannuttaa.
Oidipus sidottuna siunatun lumouksen mastoon.
Tämä staattinen movie säteilee epätoivoisen ihmisen tekeleeltä, jolla on pakkomielle saarnata kiihkeästi paketoitua saarnamiesten kaikenselittävää itsepetosta, uskontoa kaiken ratkaisemattoman ratkaisuna, "ikuisena toivona" näköalattomilleamaisuuttaan ylistäville, turh porvareille, aina itsepetokseen auliille vulgaariuden ystäville. Analyysikyvytön ja pelkurimainen ihmiskuvan kultaaminen. Myyttinen Perhe petoksen korkeimpana sakramenttina traumantorjunnassa.
Postikortti Jumalalla, Et voi vihata meitä kun me rakastamme unohtaen, todellisuuden/traumakokemukset kullaten.
Tervetuloa mainosestetiikan kriteerit täyttämään moraalielokuvaan.
Esteettisen bulimian alta voi lukea amerikkalaisen kalvinismin pakkomielteen editoinnin todistusvoimaan, happy endiin, unelman tunnustamiseen, menestyksen ylösnousemukseen, iankaikkieen feikkaukseen, anti-traumaattiseen elämänkatsomukseen, "jalostumiseen" väkivaltakasvatuksen kautta. Trauma jalostaa kalvinistisessa kapitalismin teologiassa.
Kunhan kiellät/glorifioit traumasi ja editoit elämäsi niin voit esittää onnellisen "ratkaisun" elämästäsi ja koko ihmiskunnasta taivasvisiolla.
Amerikkalainen menestyksen teologia pakottaa sinua ihailemaan kaikkea amerikkalaista skitsoidia nostalgisuutta ja mainosestetiittkkaa, kaikki on portaita menestykseen. Jopa maapallon tuhoutuminen on vain merkki ihanan lopunajan ja uuden maailman luomisen lähestymisestä.
Elokuvassahan näytetään mailman tuhoutuminen kun Sean kävelee muistojen oven karmista sisälle.
Estetiikka etiikan korvaajana.
Siksi nostalgiamyrskyn väliin leikattu menestyvä mies (Sean Penn) muistelee omaa lapsuuttaan täysin irrallisena ja outona hahmona, ilman mitään kerronnallista funktiota. Joka kuitenkin vaatii nostalgian maksimoimisen katsojalle.
Mutta paljastavan funktiona amerikkalaisen itsepetoksen Oidipuksena, ohjaajan alter egona.
Menestynyt mies ohjaa elämäänsä ja identiteettiään esteettisen vajoamisen kautta.
Jungin teorian kautta
katseltuna menestynyt mies yrittää jatkuvalla fantasmalla ja estetisointiin uppoamisella ylläpitää epätasapainisia valheitaan lapsuudestaan ja identiteetistään. Veljekset kuvaavat tavallaan epätasapainoa: lapset ovat omaksuneet epätasapainoisesti ihmisyyden, yhden ihmisen ominaisuudet ovat jakautuneet kahdelle ihmiselle ja individuaatio on mahdotonta tämän jungilaisen splitin takia.
Jungilainen tasapainon teoriahan edellyttää ihmisen kasvussa kaikkien ominaisuuksien kasvua, muuten epätasapaino ajaa ihmisen kaaokseen, ahneuteen, itsetuhoon. Liian maskuliini on hirviö ja liian feminiini on hirviö.
Lapsuutta esitetään elokuvassa esteettisesti värikkäänä ilmäpallona ja lopussa pelastuksen pilvenä vaikka onkin ruosteinen ankkuri, joka vetää menestyneen miehen sielua helvettiin.
Freudilaisesti Sean Pennin mieshahmon irrallisuus on korostunutta torjunnan metaforana
ja paljastaa selkeästi ohjaajan omaa itsepetosta nostalgiafantasman paisuttelun vastapainona ja tarkoituksena.
Perheen uhri on elokuvassa perheen kristushahmo, hän, joka säilyttää nostalgisen kuvan perheestä, aitouden. Uhri, pelastaja, menestyjän pelastaja, johon voi tarrautua aitouden kaipauksessa. Perheen ja suvun väkivallan kantaja.
Uhratun perheenjäsenen, kristushahmon luoma kaipaus pelastaa amerikkalaisen unelman perheestä ja vapauttaa vanhemmat vastuusta, muut lapset vihasta jotta unelma perheestä eläisi.
Elokuva kohdassa 0 24 kuollutta uhripoikaa rukoillaan kuin Jumalaa, Kuule meitä.
Amerikkalaisen sotakoneiston pelastaa sankarivanajien virta "todistena" amerikkalaisten viattomuudesta.
Tämä elokuva on menestyneen miehen anti-Job, käänteinen Jobin kirja.
Alkuperäisen Jobin tarinan antiteesi amerikkalaisen paranoijan ja fantasman voitelemiseksi, amerikkalaisen libidon elvyttämiseksi kaikilla todellisuuden torjuntakeinoilla ja uskonnon pakokeinoilla.
* vain kaksi ensimmäistä sivua Raamatun Jobista on alkuperäistä Rikkaan miehen katkeruuden eksistentiaalista kuvausta
Loppuosa Jobin tekstistä on myöhemmin lisättyä Raamatun juutalaisten menestysteologiaa. Alkuperäinen Jumalankiroaja-Job voi olla afrikkalainen tai sumerilainen filosofinen teksti, eksistentialismin ja uskontokritiikin alku, alustus viisaiden keskusteluun.
Malick suunnittelee nyt 6 tunnin bulimia-versiota tästä elokuvasta.
::
Borgman 2013. Aitoa eurooppalaista elokuvaa, suoraan tuhansia vuosia vanhasta eurooppalaisesta kerrontaperinteestä. Sieluttomat ihmiset "kutsuvat"sielun kaappaajia. Peikko sillan alla odottaa ahneita ja itseään halukkaasti pettäviä ihmisiä.
- Tässäkin on yhteneväisyyksiä Punahilkkaan.
Varakkaan miehen vaimo on punahilkka, joka odottaa seksuaalista heräämistä ja pelastusta jouduttuaan elämäntilanteensa synkkään metsään ja kapealle polulla, mutta susi ja metsästäjä onkin sama hahmo. Useita metaforisia paralleeleja useaan eurooppalaiseen satuun.
Vaikuttava ja eksistentiaalinen thrilleridraama BORGMAN
Alex van Warmerdam
Video interview haastattelu - kohdassa 3:50
http://www.france24.com/en/20131119-tom-hanks-captain-philips-somalia-pirates-borgman-ducth-cinema-fellini-advertising
The very essence of original European story telling. Subliminal and anarchistic.
Harvinainen, älyllinen eurokauhuelokuva. Tämän voi nähdä suorana metaforana EU-politiikasta, kaikkea muuta kuin kuiva elokuva.
Juonipaljastuksia arvioissa:
Borgman | tiff.net
At CIFF: The exquisite corpses of Alex van Warmerdam's Borgman
Suosittele Finnkinon palautteeseen, että Finnkino ottaisi elokuvan esityksiin, myös Bio Rexiä voisi painostaa. Tulee DVD:lle 3-5 kk päästä
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti