Karakteerikeskeinen elokuva - Lars ja oikea nainen

Todellista karakteerikeskeistä elokuvaa:

henkilöhahmojen prosessi tärkeämpi kuin juoni tai pakkomielteiset plotit, katsojan huomio on hahmojen reaktioissa ja odotusarvoissa, katsoja tarkkailee siis omia odotuksiaan ja reaktioitaan psykososiaalisessa kentässä enemmän kuin juonen konventiolatauksia.

• Lars ja se ainoa oikea

Pohjoismaisilla elokuvilla ja sarjoilla on ainoa mahdollisuus menestyä, jos ymmärretään, mitä karakteerikeskeinen prosessielokuva merkitsee. Ruotsissa mm. Apflickoran on loistava esimerkki.
Silta-sarjassa valitettavasti ideaa vain tavoiteltiin mutta se hukattiin pelkurimaisten tuottajien takia. Menestystä tuli mutta myös paljon pettyneitä ja tylsistyneitä katsojia.




    Parhaat pohjoismaiset elokuvat:

Pohjoismainen elokuva ja karakteerikeskeinen dramaturgia

• Sosiologi Goffmannin mukaan sosiaalisuus on ohjaavaa mutta hyvin joustavaa kun yhteisö ottaa haltuunsa "eksyneen lampaan"
  
  
  kts. Erving Goffman "Elastic Social Structures and Compromised Selves"

Tässä elokuvassa on kyse positiivisesta ohjauksesta, jossa erilaisuus hyväksytään eikä sitä vastaan hyökätä.




Tutkija Goffman esitti että ihmisen tilannetietoisuus tapahtuu aina roolinottamisen kautta ja kuinka ryhmän jäsenet eritavoin (mm vitsailemalla, painottavilla hiljaisuuksilla tms) hyvinkin hienovarasiesti, "sosiaalisesti", ohjailevat tuttavaansa/työtoveriaan palaamaan rooliinsa, palaamaan ruotuun, jos henkilön käyttäytymistä ei voi "tunnistaa" rooliin kuuluvaksi. Huumorin ja vihan väliin mahtuu tässä roolinohjauksen keinogalleriassa hätääntyminen ja ohjaaviin tarinoihin tukeutuva interventio.

Kaikilla meillä on odotuksia toisistamme mutta eniten meillä on odotuksia itsestämme. Että kelpaisimme. Ja sitten kaikki on hyvin, kun minä kelpaan. Sitten olen haluttu ihminen eikä minulla ole huolta.



Freudin mukaan ihmisen tajunta kelluu valtavan alitajunnan yllyke- ja libidokateksimeren pinnalla libidoenergialla. Ihminen voi olla yhteydessä itseensä, "kokonaisuuskuvaansa" kohtuullisen terveellä tavalla jos ei kiellä yllykkeitään, tunteitaan ja traumojaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Kyynikoiden mukaan ehdoton rehellisyys ilman lyhytaikaisia tavoitteita on itsensä löytämisen ja -toteuttamisen julma ehto.

Hommaa sotkee varsinkin yliminä, joka antaa ihmiselle mieluusti harhakuvan täydellisestä tietoisuudesta ja eheästä minäkuvasta. Hallinnan hurmaa. Yliminä on tavallaan kasvatuksen ohjelmoima minuusprojekti, joka antaa identiteetin ryhmään kelpaamisen tai muun suureellisen roolimielikuvan kautta. Monesti epäsosiaalisten ihmisten "egoa" kutsutaan liian suureksi mutta Freudin mukaan juuri ryhmän mukaan moralistisesti ja ihanteellisesti itseään/muita sensuroiva ihminen on sen "superegon", yliminä suureellisin ja kauhistuttavin muoto. Toisia manipuloiva ihminen on nimenomaan tätä ultrasosiaalisuutta, psykoottista grandiositeetti:a. Erilaisuuttaan puolustava ihminen taas kamppailee kuin Jaakob enkelin kanssa yliminänsa kanssa.




Terve narsismi on ehkä se länsimainen postfreudilainen projekti, jota tiedostava ja sivistynyt ihminen voisi toteuttaa kohtuullisesti etääntymiskykyisen kyynisyyden ja rajoja ja uskomuksia puolustavan aggression välissä.

Tiedostava ihminen, tunteva ihminen.

Filosofian, ajattelun täytyy olla kuitenkin aina ihmisen harhaista eheysfantasiointia vastaan kriittisenä paineena, muu filosofointi on propagandaa ja ismiä. Eksistentialismi on yksi ajatusmalli, joka filosofiana tai taidekäsityksenä ei hyväksy ihanteita tekosyiksi. Seuraamukset ovat seuraamuksia ja valheet valheita. Todellisuus ei ole ihmistä varten kuin teatterilava, jossa jaetaan täsmälliset roolit juuri ennen spottivaloon astumista.








Ryhmädynamiikan määrittely on monitahoista.


Yksi teologinen ryhmädynamiikan analyysi tämän elokuvan kohdalla:

• Ecclesiology in Lars
  
  and the Real Girl

  According to Philip Clayton in his book, Transforming Christian Theology, ecclesiology raises questions about the nature of the church and the ways that it is distinctive and different from its surrounding society.  The type of ecclesiology embodied by this film suggests that the guiding principles of the Christian church are commitments to love and justice, which must necessarily manifest themselves differently in each unique church location and should be lived out and interpreted in consort with the voices and experiences of all members of each given community.