maanantaina, toukokuuta 31, 2010

In Treatment Terapiassa TV-sarja - murtuvat defenssit


Terapiassa

(In Treatment)

Joka arki-ilta TV1 Klo 22.45
Uusinnat vikonloppuisin

Tämä on viihdyttävä vaikkakin myös ahdistava draamasarja psykoterapiasta. Yllättävän uskottava ja todellisuuspohjainen kuvaelma terapiaprosessista.  Ensimmäiset 14 osaa suosittelen katsottavaksi.

Varsinkin terapian vastustajien kannattaisi katsoa tämä sarja. Tässä voi hyvin havainnollisesti oivaltaa, kuinka traumat, torjutut tunteet ja ohitulkinnat (tahalliset kokemusten väärintulkinnat) vaikuttavat monella eri dynaamisella ja aktiivisella psyyken toimintatavalla ihmisten ahdistukseen, pakkomielteisiin, outoihin valintoihin, uhmaan, alistumiseen ja itsetuhoisuuteen.

Ihminen aktiivisesti esim. projisoi omia ongelmiaan toiseen ihmiseen. Torjunta ja dissosiaatio tulee myös tutuksi sarjan useiden henkilöhahmojen vaiheiden kautta. Käsittelemättömiä ongelmia ihminen realisoi toistamalla ongelmia tai tuottamalla muille samantyppisiä ongelmia ja traumoja.

Vieläkin on yllättävän yleistä luulla, että psykodynaamisella terapialla voidaan saavuttaa nopeasti hyvä olo ja itsetuntemus.

Terapia nähdään tällaisessa toivekuvassa kuin autokorjaamoksi, jossa pikaisesti vaihdetaan "väärä" tunne uuteen tunteeseen, sydän uuteen sydämeen. Terapia on kuitenkin sukeltamista ahdistukseen, torjuttuihin ja ohitettuihin aggressioihin ja emotionaaliseen kaaokseen, koska ihmisen mielen ja kulttuurin defenssimekanismit sekoittavat ja hämärtävät yksilön omia todellisia kokemuksia "sallittujen" tunteiden teatterissa, luovat ja kehittävät hyväksyntää hakevan ihmisen valheellista itsetuntemusta.

Ihmiset olettavat usein olevansa sitä, mitä toiveita heihin on kohdistettu. 

Paljon kohuttu romanttinen transferenssi on ilmiönä tietysti mukana sarjan terapeutin ja nuoren naisen kohtaamisissa. Romanttinen transferenssi on nykyään paljon harvinaisempi ilmiö kuin ennen, koska seksuaalisuus on avoimesti ilman uskonnon ja moralismin vaikutuksia esillä ihmisten julkisissakin keskusteluissa.

Näin ollen kun terapiassa oleva ihminen käsittelee lapsuuttaan paremmalla ymmärryksellä romanttisen rakkauden korvikkeellisesta toiminnasta, hänen ei nykyään tarvitse vajota niin syvälle lapsen romanttiseen transferenssiin aikuista symboloivan terapeuttinsa suhteen etsiäkseen seksuaalista identiteettiään ja kelpaavuuttaan enää niin neuroottisesti vaan voi nopeammin nostaa sisältään vihansa ja muut torjutut tunteensa vanhempiaan kohtaan. Mahdollisuus saada kontakti aitoihin tunteisiin pakotettujen ihanteiden ohi, ymmärtää sensuroinnista vääristyneiden emootioiden kompleksisuus ja nähdä elämänsä aikana tapahtuneet falsifikaatio- ja korvikeprosessit.

Romanttinen transferenssi on tarveteatteria, jokaisen ihmisen tarvekokemuksen välttämätön prosessi: "I trade you". Molemminpuolinen rakkaus on vuorovaikutuksena vaihtokauppa. Täyttymyksen tunteen tavoittelua. Tämä huomiosi täydentä minua ja minä täydennän häntä.

Ihmisellä on suuri tarve rakentaa itsensä toisen ihmisen kautta. Se ei kuulosta itsenäisen ihmisen kuvalta mutta väistämätön ihmisyyden prosessi.

Jopa sadistisessa transferenssissa ja ideologisessa manipuloinnissa kiduttaja alistamalla luo itselleen vahvuus- ja mestarifantasioita.

Ihmisen psyyke rakentuu aina ensin sosiaalisesti vaikka ihmiset luulevat nykyisin olevansa vain itsensä varassa luonteella ja geeneillä.  Jos lapsena ei saa suorittaa syvä transferenssiä läheisten ihmisten kanssa turvallisesti riippuvaisena ihmisenä, ihminen turvautuu hyvin epätasapainoisiin trensferenssitapoihin.

Romanttinen transferenssi varsinkin terapiassa on torjunnan yksi muoto.

Siten ihminen yrittää terapiassakin vielä epätoivoisesti estää todellisia ja tuskaisia lapsuudenkokemuksiaan yms "kultaamalla" fantasiaa täydellisestä aikuisesta, alistumalla otaalisesti ja "kitkattomasti" suhteessa auktoriteettiin, ennen kaikkea auktoriteetin mielikuvaan.

Lapsena alistuminen on vasta-aggression sijaan ollut useimpien ihmisten ratkaisu/reaktio aikuisten väkivaltaan, vuorovaikutuksen poissaoloon ja aikuisten miellyttämiseen, huomion ostamiseen.

Lapsi haluaa kokea ahdistuksensa merkitykselliseksi ja muodostaa näin ollen masokistisen position ja fantasman:
"Aikuisten hyvä olo riippuu minun pahasta olostani; paha oloni tuottaa aikuisille hyvää oloa" 

Lapsi mielummin masokistisesti  kuvittelee itselleen rakastavan mielikuvan vanhemmistaan kuin tunnustaa  vanhempiensa emotionaalisen kyvyttömyden, laiminlyönnit ja julmuuden.

Ihanteellinen, täydellisyyttä fantasioiva jumalakuva on useinmiten ihmisille korvike, vastapaino ja torjunnan tapa aidoille lapsuuden kokemuksille. Pseudoterapiaa.


*
Feminismi käyttää usein psykopuhetta mutta hyvin painottuneena ja ideologisesti rajoittuneena. Naisten ongelmat nähdään ongelmina miehistä - äitisuhde jätetään kokonaan käsittelemättä feministisessä ongelma- tai ihmisdiskurssissa.

Kohta Areenalta poistuvan PIXEL-ohjelman naisjuontaja kysyy mieskirjailijalta:

"Mitä yhteistä on miehillä ja koirilla?"

Mieskirjailija on tyrmistynyt ja onneksi ei suostunut vastaamaan kysymykseen edes huumorilla.


Onko feministeistä todella OK, että miestoimittaja kysyisi naiskirjailijalta,  (jos tämä kirjoittaa sioista) että mitä yhteistä on naisilla  ja sioilla? Miesten provointi sovinistisilla tavoilla on melko selkeästi naisten isän- tai äidinmurhaa, jota ei uskalleta suoraan käsitellä omasta elämästä vaan miesvihamielisyys sallitaan puhetavoilla, jota ei sallita miehille. 





Keskiviikkoisin Teemalla klo 19

Bergman

 

torstaina, toukokuuta 27, 2010

John Irvingin sijaiskärsijät

+ PS kts Zen luentotiedote lopusta


John Irving myhäili taas arvoitukselliseen tapaansa tänään kirjakaupassa.

Elämän kaaokselle, kaaoksen sankareilleen ja samalla kirjailijan omalle, sitkeälle kohtalouskolle kirjojensa  hahmojen toistuvana filosofisena metadraamana.

Mielenkiintoista on, että Irving kuten moni muu nykykirjailija korostaa, että fiktiiviset kirjojen hahmot tekevät asioita kirjailijan puolesta. Elävät, kokevat, odottavat, pettyvät, saavuttavat, kuolevat.

Irvingin hahmot ovat Irvingin pelkojen ja toiveiden sijaiskärsijöitä. Irving vihjailikin taas, että hän tuntee huonoa omaatuntoa hyvästä ja hallitusta aikuiselämästään. Hahmot elävät toista elämää kaaoksen puolella, kuitenkin aina kaaosta jäsentävän kohtalon lankaan ripustettuina.  Tämän omantunnon vivahteen kyllä aistii hänen kirjoistaan.

Dramaturgisesti, psykoanalyyttisesti ja metafyysisesti kaikkien Irvingin hahmojen sekä Irvingiä itseään riivaavan kohtalouskon/-kaipauksen kiintein tutkielma on:


A Prayer for Owen Meany

Owen Meanyn voi lukea myös kuvauksena prosessiteologiasta ja uskonnollisuudesta sosiaalista identiteettiä tuottavana prosessina:  uskonnollisuus, metanäkökulma, sattumia merkityksellistävänä ja mukautumista helpottavana tuotantovälineenä.

Käsitys Jumalasta ja toivoa antavan ihanteen velvoitteista omalle identiteetille on jatkuvassa muutosprosessissa ja aidon ihmisen usko ei siten voi olla institutionaalista/ideologista varmuuden etsintää.

Owen elää uskon varassa mutta usko on yhtä muuttuvaa kuin elämäkin.

Koomis-ironinen marttyyriratkaisu on koleerisen tuttua Irvingiä. Uskonnollinen neuroosi / perinteistä uskoa/kulttuurikonventiota väistelevä ja muunteleva neuroosi on yksi Irvingin päähenkilö-antisankareiden identiteetin sekä eksyneisyyden muoto. Jumala etsii itseään meissä mutta ihminen voi hukata elämänsä etsiessään itsestään Jumalaa.

Irvingin hahmo voivat hukata elämänsä mutta silti löytää identiteetin uskon/kohtalo-odotuksen kautta.

Silloin martyrismikin voi olla korkein elämän muoto ja helpotus  pakoretkellä konventionaalisen elämän tarkoitusta. Lukijalle jää tietysti saldon emotinaalinen arviointi.
 



PS.

Zen-punk opettaja Brad Warner Helsingissä :

1.6. tiistai ”F*ck the system! Zen, Punk & Politics”
&
2.6.   ”Zen and Sex”


Kuinka sujuu länsimaalainen zen-sosiologia ja -filosofia Bradiltä?

”F*ck the system! Zen, Punk & Politics”

Vieraana Brad Warner - Tiistai 1.6.2010 Teologisen tiedekunnan Tiedekuntasali, Aleks 7 klo 18 Vapaa pääsy Helsinki.  Helsingin yliopiston Valtio-opin opiskelijoiden (VOO) ja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen (TYT) järjestämä haastattelu- ja keskustelutilaisuus. Isäntänä Tom Henriksson & Basam Books.


+ II maksullinen:

Keskiviikko 2.6.2010 Helsinki:

”Zen and Sex!”

Brad Warnerin yleisöluento Balderin salissa, Aleksanterinkatu 12,  Helsinki. Kellonaika: 18-20 Sisäänpääsy: 10 €

http://www.dogensanghafinland.org/bradwarnersuomessa2010.php




Uusin kirja ja Irvingiläinen kohtalon kaari :

Viimeinen yö Twisted Riverillä 2010


SK John Irving Helsingissä: 


”Kiinnostavimpia ovat salaisuudet”


sekä Irvingin henkilökuva PDF  !

 





Kuvat vuodelta 2008 Arhi

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

Vihreät ja valtio ilman maagista valtionkirkkoa - vuosisatojen rakkaustarina

 
Vihreät ovat selkeästi ottaneet humanistisen kannan,  jotta valtio ja maaginen uskontokulttuuri erotettaisiin toisistaan.

Valtio ei tarvitse ehtoollista, rukousta, teologiaa ja syntien anteeksiantamista vaan poliittisen selkeitä linjauksia, kansalle selkeitä puolueita avoimin poliittisin tavoittein ja tietysti todellista kansanvaltaa.

Jukka Relander ei kulttuurihistoriaamme perinteisiä selityksiä rakastavana miehenä haluaisi päästää irti valtionkirkosta. Vuosisatojen rakkaustarina. Se on niin kaunis symbioosi.

Uskonto on hänelle niin tärkeä osa kuttuurimme prosessia, että hän ei halua nähdä kirkon poliittista ulottuvuutta demokratian ja kansalaisyhteiskunnan esteenä.


Kirkon ongelma on se, että se on alunperin luotu keisarikultin propagandaministeriöksi ja "jumalallisen" keisarin ylistäjäksi. Vallan jumalallistajaksi. Valtastruktuurin oikeuttajaksi.

Kaikkivaltias Jumala ja Kristius Pantokrator (kaikkivoimainen) on kirkon teologian ytimessa ja kuvastossa keisarillista auktoriteettia tukeva ja nimenomaan pönkittämässä keisarin/valtiovallan jumalallista tapaa hallita valtakuntaa kansalaisilta kysymättä. Paimen Jeesus hylättiin ja sotaisa, kostonhaluinen Kristus ripustettiin seinälle roikkumaan odottamaan maailmanloppua.

Kirkko oli keisarin väline todistamaan keisarin jumalallista valtaa.

Kirkon opit muokattiin keisarin määräyksestä.

Kirkkoa ei ole tehty itsenäiseksi toimijaksi vaan teologia, syntioppi, valtio-oppi ja jumalakäsitykset on muokattu korostamaan seurakunnan jäsenen alistumista despootin alamaisuuteen kirkossa ja valtiossa.

Kirkon täytyisi hyvin rankalla kädellä karsia poliittinen teologia pois sen dogmeista, asenteista ja oppijärjestelmästä, jotta korruptoitunut kirkkopolitiikka kuorittaisiin pois "hengellisestä" järjestöstä.

Silti valtion toimesta olisi välittömästi purettava kirkkolaki, jotta valtiokirkko lopetettaisiin yksiviivaisesti. Valtionäkemyksemme ei tue sitä tosiasiaa, että valtio vieläkin tukeutuu viralliseen "jumalalliseen" selityslaitokseen.

Tämä voi toki radikalisoida ja taannuttaa  kirkkoa (nostaa esille sen sisäpiirivallan todelliset kasvot)  mutta silti tilanne on hyvin valheellinen: kirkko on yhä valtiopropagandan osa "meidän uskonto", "kansankirkko" - ja kansan poliittisen tyytymättömyyden hillitsijä hengellisillä mielikuvilla ja lupauksilla tämän ajan kärsimyksistä. Ole passiivinen ja odota taivasta. 

Kirkolla on vahva epädemokraattinen vaikutus ja vastuu yhteiskunnan aneemisen mentaaliseen tilaan. Maan tapaan. Kaikki määritellään ylhäältä yhtenäiskulttuurin luottamuskulttuurissa: luota viranomaisiin ja pappeihin äläkä kysy mitään.

Kirkon työntekijöiden identiteetti on vahvasti rakennettu virkamiesidentiteetiksi, virallisen valtiouskonnon ylpeiksi edustajiksi.

"Kansankirkko" on epätoivoinen ideologinen termi, jolla valtionkirkko-sanaa on koetettu korvata muuttamatta kirkon ideologista identiteettiä.

Kirkko saa olla poliittinen ja oikeudenmukainen mutta törkeintä on se, että se on ollut oikeistolainen voima sitä tunnustamatta. Niin kauan kuin kikko on valtion erityisasemassa, sen politiikka on korruptoitunutta

Oikeistolaisella kirkkopolitiikalla tarkoitan mm. sitä, että kirkko on avoimesti rukoillut valtaapitävien puolesta eikä demokraattisen muutoksen ja kansan tahdon puolesta. 1989 alkanutta lamaa kirkko pehmensi rukoili ja ihaili niitä poliitikkoja, jotka laman olivat aiheuttaneet omassa vallantavoittelussaan Neuvostoliittokeskeisessä junttauksessa. Heidän kovan linjan kapitalistiset ratkaisut siunattiin kirkon tuella.

Kirkko ei kehoittanut ihmisiä demokraattisesti valitsemaan uutta valtaa vaan luottamaan vanhaan kovaan kaartiin ja heidän valtapeliinsä.


Sisällissota on ihan oma vakava lukunsa, joka vieläkin elää kirkon asenteissa. Kirkon miekkalähetys ja muinaisuskomusten järjestelmällinen tuhoaminen on myös oma lukunsa. Mutta on kiinteästi nykyisen valtiokirkkonäkemyksen taustalla.

Kirkko oli sisällissodassa avoimesti äärioikeistolaisten teloitusryhmien siunaaja, punaisten "puhdistamisen" perustelija ja valkoisten sotarikollisten militanttiryhmien tukija eikä ole tätä pytänyt anteeksi.

Vieläkin on kirkkojen mailla nimettömiä murhattujen joukkohautoja eikä kirkko ole halunnut selvittää murhakumpujen sisältöä vaan on tukenut unohtamisen ja valkoisen propagandan historiankirjoitusta.

Jatkosodan aikana käytiin natsi-Saksan ja Mussolinen kanssa sotaa ja papit kaivoivat vikkelään raamatuista Vanhan testamentin tuomio- ja kostokohdat. Tappamisesta tehtiin Jumalan asiaa.

Piispat ovat viimevuosina osoittaneet valtiokirkkoeetosta hyvin vastenmielisellä tavalla ja ovat siunanneet ateistivasemmistolaisten hautoja jälkikäteen. Kirkko näkee valtansa niin suureksi ja rajoittamattamattomaksi, että jälkikäteen voidaan ateistien sieluja hoitaa jopa haudoissa.

Miten voi olla mahdollista, että ainakin viime vuonna "kristillisen" kirkon pappi riehui Afganistanin sodassa ladatun aseen kanssa vieraan uskonnon ja vieraan kulttuurin mailla kuin ristiretkien ja valkoisten teloituskomppanien hengessä?

Kirkon teologia on täynnä imperialistisia näkemyksiä kirkosta valtion kiistämättömänä osana ja kansalaisten syntien listaajana. Moraalista uskonnon seuraamuksena.  Kansalaisten painostajana ja "jumalallisen lain" kautta syyllistäjänä mm. syntikäsitysten kautta.


Kirkko on toki muuttunut mutta se ei anna lupaa jättää kirkkoa keisarin muokkaaman kirkkoinstituution kaltaiseksi pimeän maagiseksi voimaksi ja valtiojohdon jumalallistajaksi.

Varsin törkeää kirkkopolitiikkaa on se, että valtionkirkko edustajiensa kautta saa estää muiden yhdistyksien rekisteröimisen uskontokunniksi.  Pääuskonto saa siis yhä määrittää muita uskontoja 900 vuoden perinnöllä.

 

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Arkkipiispa Paarman vainopuhe - kirkko ja rippisalaisuuden salaisuudet

 *  päivitetty III 
Kirkon tiedotuspolitiikkaa Monty Pythonin oppien mukaan:
"Kirkkoa on epäilty myös pedofiliatapausten peittelystä. Häkkisen tietojen mukaan tapauksia ei ole peitelty vaan taustalla on pikemminkin se, ettei tekoja ole haluttu nähdä" - Piispa Häkkinen Mtv3.fi

Kriminaalipsykologi:
Auktoriteettiusko altistaa pedofilialle


Kirkon ja seurakuntien hierarkkinen, auktoriteetteihin perustuva organisaatio altistaa pedofilialle, arvioi oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo. IL  23.5.2010  



Julkisuuden valokeilasta poistuva arkkipiispa Jukka Paarma käytti siekailematta käänteistävää uhripuhetta lähtöjumalanpalveluksessaan Turun tuomiokirkossa sunnuntaina siirtääkseen pedofiiliskandaalin seuraamuksen huomiopistettä.

Paarma:
Kirkonvastainen propaganda voimistuu Suomessa”
Paarman puheessa kärsijänä pedofiiliskandaalissa ei olekaan kirkon tai sen tukeman järjestön työntekijän raiskaama tai hipelöimä ihminen vaan kärsijänä on nyt kirkko.

Kirkko-organisaation kyseenalaistaminen ja valtion valvoman uskonnollisuuden julkinen pohtiminen on siis yhä propagandaa, nuhdeltava teko. Hyvien tapojen vastaista toimintaa. Kirkon vastustaminen on kirkon johtajan mielestä propagandaa eikä mielipiteen vapautta ja keskustelua.

Onko kirkko arvostelun yläpuolella katolisen kirkkopolitiikan "arvojen" mukaisesti?

Poliittinen, filosofinen, psykologinen ja teologinen arvostelu tuntuu olevan sangen moraalitonta toimintaa nyt jälkijättöisesti median paineessa  kirkkolaivaa haparoivasti ohjailleen byrokraattipiispan mielestä.

Kirkkovastaisuus huolettaa mutta ei vuotava kirkkolaiva, täysin vanhentunut, katoliseen taikauskoon perustuva ihmiskuva, kirkkopoliittisen itsetarkoituksellinen vallan itsekorostus, seksuaalikielteisyys ja tyhjien kirkkojen valtavat budjettikustannukset.

Paarman paheksunnan takana on vakava asenneongelma:

 jos muutkin tahot yhteiskunnassa ovat myös suojelleet pedofiilejä, miksi kirkkokaan ei saisi tehdä niin, maan tapana? Jos kirkossa tehdään yleisesti havaittua pahaa, kirkkoa ei saisi näin ollen siitä erikseen arvostella.

Ongelmana on vain tämä kirkon erilainen luonne toimia yliluonnollisten selitysten takana samalla kun esiintyy yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Onko sielunhoitotilanne yliluonnollinen tapahtuma? Magiaa?


Rippi ei ole ole luterilaisessa opissa edes "sakramentti" eli jumalaa tavoitteleva toimenpide, vaikka piispat puhuvat siitä kuin se olisi sitä.

Rippi on vain katolilainen "sakramentti", koska katolilaisille papit ovat lähempänä Jumalaa ja maagisesti Jumalan "aseksuaalisia" edustajia, puolijumalia.


Mikä kirkkopoliittinen seikka on nyt tämän rippisalaisuuden ylläpitämisen taustalla? 

Piispathan ovat nyt ensisijassa hätkähtäneet sitä, että he vihdonkin joutuisivat koskemaan kirkon isoon likasankoon - eli lestadiolaisten lahkojen epäluterilaiseen uhkailuopetukseen, naisten alistamiseen ja aktiiviseen yhteisöpedofiliaan (uhrit pakotetaan antamaan anteeksi, tekijät vastuussa vain yhteisölle rituaalisen alistumisen kautta).

Lestadiolaiset lahkot toimivat kirkon tiloissa ja käyttävät kirkon palkkalistoille otettuja lestadiolaisia henkilöitä lestadiolaisiin tilaisuuksiin ja omien oppien levittämiseen erossa muista "hairautuneista" eli tavallisista kirkon jäsenistä. Lestadiolaisilla on paljon poliittista valtaa Pohjois-Suomessa.

Mitähän Luther sanoikaan lahkoista, jotka erottelevat pelastetut ja kadotetut?


Oletetaan,
että on olemassa ns. luterilainen suhtautuminen uskontoon, kirkkoon ja Jumala-käsitteeseen.

Uskonto ei voi olla maallisten lakien yläpuolella, varsinkaan, jos kirkko kutsuu itseään luterilaiseksi kirkoksi. Lutherin mukaan oikeamielistä lakia on toteltava ehdottomasti. Kirkko ei ole Lutherin mukaan lakien ulkopuolella rikosten suhteen paitsi jos vallanpitäjä ei toteuta yleistä oikeudenmukaisuutta.

Henkinen pedofiilin elämäntarkastelun tukeminen rippikeskustelussa ja rituaalinen anteeksiantaminen  on aivan eri asia kuin lain ja seuraamusten välttämiseen tai jopa rikoksen jatkamiseen kehoittaminen "kristuksessa vapaana". Aivan eri asia.

1)
Rikoksen edistäminen on lain mukaan rikos. Jos ihmiset, jotka kertovat ripissa seurakunnan tai lestadiolaisten piirissä riehuvasta sympaattisesta raiskaajasta ja se jätetään huomiotta ja kehotetaan unohtamaan/antamaan anteeksi,  niin rikosta edistetään harkitusti.

2)
Pedofiilit on selkeästi todettu psykopaateiksi, jotka toistavat tekojaan ilman hoitoa.

1 + 1.

Kirkko ei voi ohittaa psykiatriaa tieteenä ja mm. lastesuojelulakia samalla kertaa, jos se haluaa esittää olevansa kansalaisten kuinnioittama moraalinen järjestö. Kirkko ei voi sallia lestadiolaisten toimintaa seurakuntien rakennuksissa ja samalla näytellä vastuutonta ja sokeaa lestadolaisten opeista.

Kirkon tunnustama "oikeanlainen" ja jalo kärsimys on aina "uskoa vahvistavaa". Raiskatun vaativan syyttävä kärsimys ei ole näin "uskoa (kirkkoa) vahvistavaa" toimintaa miesten hallitsemassa yhteisössä.

Jos nainen pakotetaan Jumalan sanalla ("luomistyön jatkamista") ja uskovien pakkovoimalla yhdyntään miehensä kanssa ilman ehkäisyä, se ei paljon eroa pedofiliasta ihmisoikeuksien rikkomuksena.

Ev.lut. kirkko uskon ja moraalin ehtojen vartijana toteuttaa vieläkin katolisen kirkon keskiaikaista ihmiskuvaa monin tavoin, varsinkin jos se olettaa ripin oleva maaginen voima, joka ihmeellisesti muuttaa pedofiilit ja voi jopa armahtaa aktiivisesti rikoksia tekevät henkilöt lain puolesta.


Lutherille papit eivät olleet korotettuja jäseniä; Luther opetti yleistä pappeutta tavoitteena ja kirkon kehitysvelvoitteena. Kirkko on turha organisaatio opillisesti Lutherin visioissa.

Papin harjoittama maaginen parantaminen psykiatrisista ongelmista kuuluu lahkoseurakunnalle, eikä kirkolle, joka haluaa yhteiskunnallista arvostusta ja jäseniensä hyväksyntää.

Kirkkohallitus valvoo mustasukkaisesti valtion antamaa virallisen kirkon statusta. Ev.lut. kirkkoneuvokset ovat estäneet mm. wickalaisten rekisteröimisen viralliseksi uskontokunnaksi ja valtion uskontokomitea on kuunnellut tarkkaan Suomen suurimman kirkon kirkkoneuvoksia.

Kirkkohallitus on toistuvasti ja kiihkeästi torjunut valtiovarainministeriön ehdotuksen, jotta kaikki uskontokunnat saisivat verotusoikeuden jäseniään kohtaan, kuten kirkko kirkkolain mukaan saa etuoikeuden harrastaa.

Jos kirkko haluaa totaalisen itsenäisyyden ja toimia lahkoseurakuntien tapaan, kukaan ei estä sitä. Luopuminen kirkollisverosta ja kirkkolaista on selkeä ja rehellinen ratkaisu, jos uskonto nähdään täydellisesti yhteiskunnasta erillisenä ilmiönä. Laki on niin kuin se tulkitaan.


Kirkko on ollut valtiolle normien luoja ja salainen ase asennemuokkauksessa.

Tiukat normit ja ihmisten jatkuvan riittämättömyyden korostaminen uskonnollisella kielenkäytöllä auttaa vallan keskittämisessä ja ihmisten hallinnassa. Kuningas halusi yhtenäiskultuurin ja kirkko julisti kaiken muun synniksi.

Kun luodaan kirkon avulla häpeän ja syyllisyyden kulttuuri ja normiasenteiden näkymätön paine, on helppo asettaa ihmiset velvollisiksi kansalaisiksi valtion poliittisen kulttuurin mukaisesti.

Normeja käytetään aina poliittisen kurin aikaansaamiseksi. Luodaan ihmisen ja kansalaisen muotti, jolla voi ansaita sitten kelvollisuutta ja kiitosta.


Paarman puhe muuttuikin vain jyrkemmäksi.

Mukaan vedettiin kirkon teologinen kivijalka, katolisen kirkon ylistämä marttyyrien kohtalo ja kirkon syntyhistorian perusta:
"Vastustus ja vaino ei ole vain historiaa", Paarma sanoi lähtöjumalanpalveluksessaan Turun tuomiokirkossa sunnuntaina.

Vastustaminen ja erimielisyys on Paarman diskurssissa vainoa.

Jumalan tahdon eli kirkon "itsestäänselvän" teologisen opin ja aseman torjuntaa. Kirkko siis pelkää yhä Rooman ajan vainoa - juuri kun Suomessa vuonna 2010 sen hyväpalkkaisilta johtajia vaaditaan vastuuseen valinnoista, moraalittomuudesta ja pimeistä teoista.

Tässä hersyvässä arkkipiispan testamentissa on tuhti ripaus uhripuhetta eli kirkkokulttuurissa kirkon identiteetille tärkeää marttyyridiskurssia.

Paarma toistaa puolustus-/hyökkäyspuheessaan ällistyttävällä tavalla katolisen kirkon puhetapaa ja katoliselta kirkolta perittyä "pyhittävää" kärsimyskäsityksen marttyyripuhetta ja sen uskonnollista  yksinoikeutta mm. kärsimyksen tulkintaan kirkollisen kulttuurivallan pönkittämisenä. Kirkon agenda on kutsua hyviä kansalaisia kristityiksi ja siis kirkon jäsenyyttä kansalaisuuden osaksi.

Kirkon opetuksissa arvokasta ja mainittavaa kärsimystä on vain uskonsa ja siveytensä puolesta ylpeästi kärsiminen. Teologisesti itse valittu kärsimys on ihailtavaa, imitatio Christi, mutta kärsimyksestä valittaminen taas ei.

Vain kristityn nöyrä kärsimys uskon puolesta on teologisesti merkittävää kärsimystä, ei "saastaisen" seksuaaliväkivalta-aktin  kokeneen uhrin häpeä ja viha.

Vääryyttä kärsineen ei tule hakea oikeutta vaan armoa Jumalalta kirkon oppien mukaan - jalostuakseen kärsimyksessä. Nöyrästi ja alistuen.

Vulgaaria taikauskoa vai ihailtavaa uskonnollisuutta?

Kirkon "luterilainen" rippioppi nojautuu valitettavasti surkealla tavalla vain katoliseen kirkon maagisiin oppeihin eikä ota huomioon Lutherin aloittamia oivalluksia mm. yleisestä pappeudesta, yksilön ehdottomasta arvosta ja maallisen järjen arvosta. 


Kirkolla on oma erillinen standardisysteemi "kirkon vapauttavalle moraalille",  armolle ja säälille, joiden määritysvallalla kirkko perustelee olemassaolonsa tärkeyden.

Nykyisessä kirkossa kirkon vastuulla kärsivät pettyneet yksilöt eivät ole siis riittävä syy kirkon arvosteluun. He eivät kärsimyksessään ole osa katolisen kirkon originaalia marttyyridiskurssia koska he koettelevat kirkon uskoa ja yleisön luottamusta kirkkoon.

Tässä uskonnollisessa ihmiskuvassa syntisen raiskaajan kokema jumalallinen ja maaginen syntien anteeksianto ja rippisalaisuus on tärkeämpää kuin pedofiilin, psykopaatin ja raiskaajan pysäyttäminen ja raiskattujen murskaavan häpeän estäminen ja auttaminen palajastuksilla. Raiskatun kertomuksetkin vaietaan perinteisesti viranomaisilta, jotta raiskaajat voisivat rauhassa pohtia "omaa syyllisyyttään" Jumala edessä.

Kirkon piirissä tapahtunut väkivalta on vielä vain PR-ongelma.

Osa piispoista on julkisuudessa vain pyrkinyt pehmentämään ja torjumaan uutisointia ennen tutkimuksia ja paljastuksia. Aikuinen on tietysti myös tärkeämpi maineensa puolesta seurakunnassaan kuin holhouksen alainen nuori.


Rippisalaisuus on keksitty antamaan katolisille papeille Jumalan auktoriteetti - ja valta.

Uhreille ei saa luovuttaa kirkon valtaa kirkon valtahegemonian näkökulmasta. Anteeksipyytäjä voi pyytää tuntemattomalta papilta anteeksi mutta ei uhriltaan.

Voit Jumalan sijasta mennä puhumaan papille, joka on "lähempänä" Jumalaa kirkon auktoriteettiaseman osoituksena. Siksi on ansiokasta paljastaa syntejään papille ja osoittaa kirkon arvovalta Jumalan edustajana.


Katolisessa rippikulttuurissa pappi käsittelee ja uskonnollistaa sen, mistä ihminen ei arkielämässään ja psykologisessa historiassaan uskalla puhua ja ajatella. Ongelma ulkoistetaan pois arkielämästä ja arkijärjen vastuusta.

Kärsimyshegemonia taktisen puheen johtoajatuksena (Paarmankin puheen taustalla) tarkoittaa sitä, että kun joskus alkuseurakunnan jäseniä vainottiin, niin "marttyyrien kärsimyksellä ja verellä rakennettua" kirkko-organisaatiota ei saa arvostella ja julkisesti nöyryyttää vaatimalla kirkolta muutosta - yhteiskunnan hyväksymiä humanistisen yksilökeskeisiä moraalistandardeja.

Marttyyrien kärsimystä ja kirkon oppiperinnettä ei saisi näin ollen suhteellistaa ja mitätöidä kiinnittämällä huomiota kirkossa toimiviin saalistajiin.




Oliko Risikolla oikeus vaatia rippisalaisuutta pois, jotta lapset suojeltaisiin toimintaansa maanisesti jatkavilta psykopaatti-pedofiileiltä?

Papit ovat virallisesti valtion virkamiehiä. Siten on uskomatonta, että he eivät vieläkään tottele virkavelvollisia velvoittavaa lastensuojelulakia!

Valtiokirkko-organisaation byrokraattinen siilipuolustus, kirkollinen moraalipuhe on aina moralismia, jossa kirkko on arvostelun yläpuolella eikä ole periaatteessa vastuussa maalliselle vallalle. Mutta taipuu aina vähitellen ihmisten tasoa kohti, näin media-aikakautena paljastusten voimasta, valtavan julkisen paineen alla.

Paarman puhe on aivan uskomattoman härskiä puhetta valtion lailla valvomalta ja laajoilla verohelpotuksilla tukemalta valtionkirkolta. Kirkon vastustaminen asenteena on siis yhä syntiä, paheksuttavaa jumalattomuutta keskiaikaisen käsityksen mukaan.

Tässäkö on yhteenveto kirkon henkisestä tilasta ja kirkon muutosvastarinnasta?

Kirkon kunnia on kyseessä, totta tosiaan. Vahvasti.

Kirkko on kiinteästi vielä Suomen valtion osa kirkkolain avulla.

Papit ovat virallisesti valtion virkamiehiä.  Kirkolla on valtiollinen verotusoikeus. Jumalanpilkkapykälä on yhä rikoslaissa. Kirkon valtionkirkon status ja Ruotsin kuninkaan ajan lait ovat yhä voimassa.

Kirkko on ollut valtapoliittinen monopoli, vallanpitäjän vallan jumalallisuuden tae ja muinaisuskomusten sekä eriuskoisten säälimätön vainoaja ja tuhoaja Suomessa.  Silti arkkipiispa katsoo aiheelliseksi ilmaista kirkon marttyyripuhetta ääni väristen. Noitarumpujen omistaminen on esimerkiksi ollut kirkon pyynnöstä vakava rikos.

Kirkko ei voittanut valta-asemaansa Suomessa sanalla vaan kuninkaan miekalla ja ankarilla valtion valvomilla laeilla kirkon eduista. Et ole voinut toimia yhteiskunnassa, jos et kuulunut kirkkoon, lukenut käsittämätöntä uskontunnustusta ja kannattanut kirkon ja valtion liittoa.

Kirkko on aina ollut poliittinen alasin, tsaarin ja kuninkaan paras ystävä ja aatelisten paras turva kansanvaltaa vastaan.


Jos kirkko nimittää itseään jatkossa luterilaiseksi kirkoksi, on sen ymmärrettävä Lutherin perusoivallus: elämäntarkoitusta pohtiva yhteisö on jatkuvasti muuttuva ja protestanttinen, aikaa reflektoiva yhteisö.

Ei rituaalitoimisto riiputtamassa kuollutta lihaa krusifiksilla lasten painajaisten aiheeksi. 

Pitää vain toivoa, että seuraava arkkipiispa Kari Mäkinen osaa nyt edes painaa pause-näppäintä kirkon hysteerisessä itsesäälikampanjassa.


Kirkko vaikenee erilaisuuden edessä - Areena
  

Denialismi - Swash Buckling

II

Lama-aikoina Jeesus ylösnousee aina vain yhä uudestaan poliitikkojenkin huulille mitä oudoimmilla perusteilla ja tavoitteilla:

Tuomas Rantanen:  " Helsingin Sanomien päätoimittaja ja kustantaja Mikael Pentikäinen kaivaa lehtensä yliöpaikalla esiin Raamatun vertauksen sinapinsiemenen kokoisen uskon vuoria siirtävästä voimasta. Eikä missä tahansa asiayhteydessä: Pentikäinen vertaa tätä raamatullisen uskon voimaa kääntäen siihen markkinoiden epäluottamukseen, joka meille näyttäytyi Kreikan kriisin yhteydessä.

Aukikirjoitettuna – ja tekstin myöhemmät väittämät huomioiden – Pentikäisen vertaus on kai sanovinaan: markkinoiden luottamuksen rakentaminen on kuin yksittäisten ihmisten usko Jumalaan, se siirtää vuoriakin."

Kirkko on vaikeina aikona vallanpitäjän tärkein vahtikoira, jolla ehdollistetaan ja syyllistetään kansalaiset eikä valtaapitävät, joiden tulisi kantaa vastuu vallasta ja valinnoista, johon he ovat pyrkineet.

Suomettuminen tarkoittaa yksinkertaisesti juuri tätä: poliitikot eivät joudu vastuuseen paitsi jos eliitti haluaa teloittaa jonkun, joka ei aja eliitin etuja (mm. Anneli Jäätteenmäki). Sisäpiirissä saat armoa, vallan vastustajan keppiä.

Esivallan kunnioittaminen on ollut kirkon tärkein ja painokkain opetus.

Nyt se on ollut pari vuosikymmentä korvattu "armolla". Kirkn ihme-eliksiirillä.

Silti piispat eivät vahingossakaan unohda kirkon ainutlaatuista asemaa yhteiskunnassa koskmattomana instituutiona. Heidän mielestään yhteiskunta ei pysy kasassa ilman kirkon vaikutusta.

Itse tarkentaisin, että suomalaisen politiikan tapakulttuuri, auktoriteettiuskomuksiin nojautuva sisäpiirimeininki ja vastuusta vapaan poliittisen eliitin toiminta ei todellakaan olisi  pysynyt kasassa ilman kirkon ihailemaa "yhtenäiskulttuuria".

Muualla Euroopassa poliitikko joutuu jättämään paikkansa epäonnistuessaan luottamuksessa ja jäädessään kiinni valheesta. Suomessa ei, sillä poliitikot nauttivat esivallan nauttimaa armoa kirkon valtio-opin mukaisesti.

Kirkko tukee sokeasti vallassa toimijaa ja systeemiä, jos valtaa pitävä kunnioittaa kirkkoa.


Kirkkomme historiasta tulee muistaa, että Pohjoismaissa ei tapahtunut aitoa uskonpuhdistusta vaan vain kuninkaiden poliittinen käsky vaihtaa äkkiä kirkko pois paavin vallan alta.

Kaikki papit sopeutuivat virkamiehen moraalin mukaan, yksikään ei pitänyt katolisia paaviuskomuksia ja saivat pitää lihavat verotusoikeutensa seurakunnaltaan.

Katolinen valtaan kytketty kirkkonäkemys jäi kuitenkin vallalle, ja tämän mukaan kirkko saa vainota ja halveksia eriuskoisia. Puhdistaa valtiota valtiokirkon vallan estottomalle laajentamiselle yhtenäisyyden nimessä.  Teologisesti kirkolle merkittävää kärsimystä on vain kirkon opin puolesta kärsiminen. Raiskatun ja hylätyn ihmisen kärsimys ei ole kirkolle teologisesti kiinnostavaa.



Pohjoismaiset noitavainot olivat ensin järjestelmällistä sodankäyntiä  ja sitten punaisilla helvettilieskoilla kuvitettua teologista dramaturgiaa,  kirkkotaidetta ja teologista propagandaa muinaisuskontoja vastaan.


Kaikki muu demonisoitiin, jotta kirkko olisi "ainoa vaihtoehto kansalaiselle". Auktoriteetit olivat kirkon yhteiskuntanäkemyksen mukaan maailman pyörittäjiä ja laki oli eri auktoriteeteille, tottelevaisille kansalaisille ja varsinkin eri maailmankuvaa edustaville ihmisille.

Suomessakin tapettiin kaikki yrteillä parantavat shamaanit 1070 lähtien paavin antaman tappoluvan turvin.

Pohjolan verisestä vainohistoriasta voi olla jäljellä dokumentteja Vatikaaninssa, inkvisition suljetussa jättikirjastossa.

Myöhemmin tämä hävityssodan propaganda muuntui Ruotsissa luvalliseksi populaariteologiaksi maagisesta uhasta, johon ihmiset tarvitsivat kirkon voimaa ja tuomiovaltaa. Ilmiöön kuului hysteriaa ja pelkotiloja, jolloin köyhät noitien metsästäjät saivat mainetta ja rahaa kirkon vahvistaessa maagista toimivaltaansa. Yksi ensimmäisiä Ruotsin vainon aloittajia sai tappaa oman vaimonsa päästäkseen vaimostaan eroon menettämättä papin virkaansa avioerossa.

Suomessa selvästi suurin osa "noitatapauksia" olivat miesshamaaneja, kirkon opillisia vihollisia. Vainojen, kirkon levittämien maagisten pelkojen sekä lain määrittämän haasteen uhka oli pragmaattinen syy tarkasti valtion vainopolitiikkaa muinaisuskonnon käyttäjiä ja toisinajattelijoita vastaan - tietysti ihmisten mielikuvitusta yllyttäen mutta tiukasti viranomaisten ja kirkon valtaa lisäämässä.

Kaikkien tuli kuulua kirkkoon ja valtakunnassa tuli olla yksi ainoa uskoa yhden ainoan kuninkaan raskaan verotusvallan alaisuudessa.

Institutionaalinen uskonto on aina politiikkaa, sen Paarmakin todisti taas todeksi.


III

Pod.fi:ssä on esillä uskomaton lausunto: 
"Perusoikeusasiantuntija, professori Veli-Pekka Viljanen ihmettelee ajatusta, että mahdollinen rippisalaisuutta koskeva lainmuutos koskisi joko kirkkolakia tai lastensuojelulakia. Viljasen mukaan lastensuojelulain muutos velvoittaisi kaikkia uskonnollisia yhteisöjä."

Professori Viljasen sivistymättömyys tai tahallinen asioiden vääristely on mykistävää.


Professori Viljanen ei voi olla tietämättä sitä, että kirkko on  täydellisesti kirkkolain alaisuudessa, jota valvoo Suomen eduskunta. Eduskunta voi päivittää kirkkolakia ilman kirkolliskokousta noudattamaan muuta valtion ajankohtaista lainsäädäntöä.

Jokainen pappi on lain silmissä virkamies. Ja jokainen kirkolliskokous vahvistaa tämän vahvistamalla kirkkolakia.

Kirkkohallitus lisäksi korostaa jatkuvasti, kaikin tavoin, että se haluaa olla valtion virallisen uskonnon edustaja "kansankirkkona" ja valtiopäivien uskonnollisten rituaalien toimittaja.

Voiko olla selkeämpää selitystä, miksi kirkon virkamiesten täytyy olla samojen lakien alaisuudessa kuin muutkin virkamiehet ovat?



Arhi Kuittinen

EFFI:n lausunto
Uskonrauhan häirintäpykälä on poistettava rikoslaista. Uskontoja, jumalia ja muita pyhiä asioita pitää saada arvostella ja pilkatakin samoin kuin poliittisia aatteitakin; muilta osin pykälän tarkoittama häiriökäyttäytyminen on jo kielletty julkisrauhan rikkomisena.
Jokainen ihminen on vastuussa omista ja vain omista puheistaan.

Keskustelupalstojen ylläpitäjille tai nettioperaattoreille ei saa sälyttää rangaistusvastuuta muiden sanomisista. Niille ei myöskään saa siirtää poliisille kuuluvaa rikostutkintaa eikä tuomioistuimille kuuluvaa päätöstä nettisivujen sulkemisesta. Yms
.
Teini-ikäinen arabityttö ilmoitti joukkoraiskauksesta - Joutui itse syytetyksi esiaviollisesta seksistä

Multimedia



Agoran palkittu kirjoitus 1997

Uskomaton Jeesus

 

 

sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Junip EP ladattavana - Käänteinen muiston ja emootion prosessi

  
Gonzalez Junip EP

Pari päivää ilmaiseksi ladattavana Junip EP. 
Junip Jose Gonzalezin kanssa tulee Suomeen ja esiintyy Flowssa.
 Here is a link to download free the entire Rope and Summit EP
http://media.junip.net.s3.amazonaws.com/downloads/JunipEP2.zip
There will be a full Junip album released  September 13/14


 
 Air esiintyy Flowssa myös minimalistisella melodiavyörytyksellään (kuuntele).


Visuaalisen musiikin suuriruhtinaat osaavat luoda musiikkia (kuten Gonzalez ja Junip), joka on sovitettu tilavan ja "keskeneräisen" minimalistiseksi sovitukseksi, niin että kuulijalle jää tilaa ja houkutusta täydentää musiikin prosessointia visuaalisilla elämyskonnotaatioilla kokonaiseksi kokemukseksi.

Visuaalinen musiikki on (sovitukseltaan ja jännitteen rakentamisessaan) täydellisesti epätäydellistä musiikkia, joka houkuttelee katsojaa täydentämään musiikin tunne- ja sovituskokonaisuuden.

Musiikki on aina eräänlainen keinotekoinen emootio, muisto, johon kuulija haluaa liittää omia konnotaatioita, psyykkisesti keskenerisiä prosessejaan arkielämästä ja emotionaalisia virityksiä subjektiivisella vapaudella.

Musiikin prosessoinnissa aivojen havainto-kokemus-prosesseissa ja tunne-elämän vastebalansoinnissa tavallaan muiston ja emootion prosessi on käänteinen:

kokemus > havainto.

Havainto ei olekaan kokemusta ennen. 

Havaintopyskologiaa


+

Zero 7
New Remix

+

Beck Record Club

Record Club is an informal meeting of various musicians to record an album in a day. The album chosen to be reinterpreted is used as a framework. Nothing is rehearsed or arranged ahead of time. A track is put up here once a week. 





HD-vinkki



Panasonicilta todella hyvän kuvan 1000 euron huippu HD-videokamera.


Herkkä ja sävykäs kuvakenno hämärässäkin. Nopea tarkennus. Myös iso manuaalitarkennusrengas. Eri tallennusmuotoja ja säästökuvausmuoto (paljon kuvaa pakataan muistikortille jos huippulaatu ei ensisijaista). Ehdoton.

Älä erehdy ostamaan jotain muuta tästä hintaluokasta. Jos HD-videokameran hankinta mietityttää, tämä on ensimmäinen hintaluokka ja kameramalli, jossa saat kuvaa hyvin ja kontrollia lähelle ammattilaatua. Jopa ulkopuolisen mikrofonin standardi liitäntä mic in.

Tämä on lähellä ammattilaislaatua. Ainoa harmi on, että tässä ei ole kovalevyä vaan vain SD-korttipaikka. SD-kortit ovat tosin nykään isoja ja halpoja.  Käytä 8-32 Gt SD-kortteja.  Mutta voit ostaa kovelevyn ja USB-sovittimen, jolla voit ladata SD-kortteja materiaalit suoraan kovalevylle ilman tietokonetta.

Hyvän kennon takia tämän kuvamateriaalille on helpompaa tehdä värimäärittelyä editointiohjelmassa mm musiikkivideoissa tai dokumentin tunnelman hallitsemiseksi. Esim Premiere tai Final Cut Pro. 

Vieläkin parempi Panasonicin malli kovalevyllä on HDC-HS300 -- 1400 e.

 + 

 

myspace.com/thewhitestripes

 

+

Gorillaz mp3 reMix




* Gorillazin hieno 50-minuutin live-konsertti Lontoosta perjantailta poistui jo netistä.
Live is now offline.
Suosittelen  maailman parasta live-esitystä, Gorillazin DVD:tä
Demon Days Live
  (Helmet-systeemistäkin)










“Escape to Plastic Beach” - a multi level game that takes players to the new Gorillaz headquarters Plastic Beach was released by Parlophone on Monday, March 29th. The game will also include an MP3 download of Gorillaz’ new single ‘Superfast Jellyfish’ featuring De La Soul and Gruff Rhys, from their new album ‘Plastic Beach’. Play.








Free music streaming London Musiikkivideo Lontoo televisiointi mp3 itunes musiikki muusikki viihdeuutiset uudet julkaisut cd Plastic Beach pollution global awarness world tour Youtube MySpace homepage new cd promo show konserttitallenteet music television konsertti alternative rock pop esitys. Vappu krapula vapun aatto vappupäivä vappuaatto 2010

Ilmaiset Lataukset musiikkilataukset free download Junip podcast promotion time, Not a torrent file tiedosto mp3 ipod. Alternative music. Kamerat voittaja, vertailu testi testivoittaja.

perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Valokuvauksen magiaa

   * päivitetty

Vaikka digikameroiden tuoma helpotus ja laiskuus valokuvauksen suhteen on tuonut ihastunutta innokkuutta on se vienyt ihmisten uskoa ja sensitiivisyyttä valokuvaan sen surkean yleistason takia: rikkaat mediatalot eivät halua sijoittaa rahaa hyviin valokuviin,  vaikka valokuva on tehokas muoto välittää vaikutelmia.

Kognitiivisten tutkimusten mukaan still-kuviin perustuva multimedia on ehdottomasti tehokkain media. Video mediamuotona on tavallaan valtava "energiahäviö",  kun katsoja ei voi meditoida ja tallentaa yhtä kuvaa kovinkaan kauan. Still-kuva herättää ihmisen valtaisan visuaalisen aivoresurssit.

Kts  Bill Frakes multimediavideot

Kuva on mielenmaisema.

Teemalta tuli  oivallinen dokumentti ajankuvasta. Kuinka kuva voi kuvastaa sielunmaisemaa.
Edward Quinn - Riviera Cocktail YLE Teema. Ranskan Rivieran seurapiirien tähtiä 1950-luvulla olivat mm Audrey Hepburn ja Brigitte Bardot. Jazzin saestämä dokumenttielokuva sukeltaa niin tähtiä kuin poliitikkoja ja pohattoja kuvanneen valokuvaajan arkistoihin.


Kieslowskin elokuvien visuaalisuus tottelee enemmän valokuvauksen tilannekeskeisyyttä kuin maalaustaiteen esteettistä asetelmallisuutta. von Trier liittyi tähän perinteeseen muiden tanskalaisten Dgmoe-tuotantojen kanssa.


Kannattaa etsiä antikvariaateista 70-luvun valokuvateoksia.

Niistä ymmärtää, kuinka piittamatonta nykyisin on mediatalojen julkaisupolitiikka säästöhulluudessa. Valokuvaajille ei makseta hyvistä kuvista ja siksi valokuvaajia painostetaan juoksemaan ja räpsimään huolimattomasti. Hyvät valokuvaajat on karkoitettu kevyen visuaalisen kamaratuotannon tieltä - massamäiskijät ovat Suomessa hyviä työhevosia ilman taiteellista omaatuntoa. Heille kiva kuva on riittävä ilman kunnianhimon ja tulkitsijan poltetta. Kuvan potku on heille tuntematon käsite.

Kuvaa ostetaan kiloittain eikä visuaalissemanttista sisältölaatua palkita. Mieleen mielikuvan polttava kuva, jännite-elementti yhdistelmänä semanttista ja visuaalista kompositio-asetelmaa, on kuitenkin aivan jotain muuta kuin kvantitatiivinen massatuote.

Ihmiset ovat menettäneet halunsa nähdä hyviä kuvia, koska ala-arvoisten kuvien värikäs tulva turruttaa kollektiivisen tarpeen mystiselle kuvalle, joka suojelaa salaisuutta ja latausta sitä kuitenkin kuvaillen. Ihmisen aivokapasiteetista on varattu uskomaton osa visuaalisten aistimusten käsittelyyn.


Hyvä  tilannekuva ei synny paskalla kameralla.

Jos harkitset kesäksi kunnon kameraa - 2011


kohtuuhinnoilla,  järjestelmäkameroista selkeä suositukseni on Nikon D7000 tai tuleva D300s uusi versio

- oikean valokuvauksen ote tilannekuvaukseen stressittömällä huippuautomatiikalla tai selkeällä manuaalihallinnalla - ja nopein hämärätarkennus Nikonilla joka hintaluokassa, huikea etu käytettävyyteen

Taskukameroista ylivoimaisen laadukkaana Fuji


finepix-f300exr-f305exr



vanhemmat mallit  Fuji FinePix F200EXR (terävämpi objektiivi) tai samantyyppinen FinePix F80EXR (myös HD videokuvaus). Sävykäs, filmimäinen kuva, älykäs valotus ja nopea tarkennus.

Laatu näkyy hinnassa.

Kun on varaa käyttää yli 2000 e niin Nikon ja Canon ovat hyviä. Nikon on vain varmempi hämärätarkentamisessa - Canon tarjoaa parempaa videokuvaa. 5000 e saisit maailman parhaan ja helpoimman kameran peruszoomilla, Nikon D3s. Käsittämättömän herkkä ja joka euron arvoinen. Tärähtämättömiä hämäräkuvia ilman salamaa.



D300s on hyvä semipro.  Herkkä.

f2.8 zoom-objektiivit ovat hinnakkaita mutta valovoimaisia.

HD-kuvaukseen ja kunnon dokumentti- tai musavideotuotokseen kannattaa ostaa erikseen  HD-videokamera, vaikkapa Panasonicin HS700



 
Tukholmassa
avautui uusi valokuvauksen museo kolmessa kerroksessa ja galleria maaliskuussa; kelluen  ruotsinlaivalla ja hyvällä syyllä  keväiselle taidereissulle Stokikseen. Ruotsi on aina kulttuurissa edellä, aina.
 





 
Reuters Pictures Now


Anders Petersen


Hans Paul
Kuvan ei tarvitse olla kaunis

Sivu 1 Haastattelu



Sivu 2 Kirja




Paul Hansen

Tehokuvauksen suurvisiiri
Bill Frakes käväisi Suomessa
(Multimediavideoita)

 


Tekniikan käsikirja:

Valokuvat ja niiden säilyminen
Kansallisarkiston arkistoteknisen yksikön johtaja Istvan Kecskemeti kertoo valokuvista ja niiden säilymisestä. Ifolor Oy:n toimitusjohtaja Nella Ginman kertoo digikuvista tehdyistä valokuvista ja valokuvakirjoista. Toimittajana Maija Typpi.

 

 

kuvakertomus:
SK sotilaspartioiden mukana Itä-Afganistanissa


Photoshop skills Mikro PC


Kuvat.fi
Uusi suomalainen nettialbumi 

 



 Teemalla lauantaisin ja sunnuntaisin  Krzysztof Kieslowskin Dekalog Kymmenen käskyä.



maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Jumalan ja suvun kunnia pedofiilien hyväksi

Oikeustieteilijä:
Rippisalaisuus on ongelma lastensuojelulle - Kaleva.fi
 


Kirkko on aina luonut aggressiivisesti ja vaativasti ihannekuvaa epäseksuaalisista nukkelapsista, joilla ei ole omaa tahtoa.

Tämä ei liity vain seksuaalisuuteen vaan lasten käyttöarvoon aikuisille.

Tämän asennekulttuurin tarkoitus on ollut aivan selkeästi tehdä lapsista epäsubjekteja. Tottelevia ihannelapsia. Niin kulissiavioliitoille kuin pedofiileille.

Kun lapsi on käyttövaline, näyttelylemmikki suvun arvon kannalta tai ideologinen "enkeli", hänellä ei ole ihmisarvoa.

Kirkon arvohierarkiassa aikuisten kunnia, suvun ja kirkon maine on ollut paljon korkeammalla tasolla arvojärjestyksessä kuin lasten juridiset ja psykologiset oikeudet. Lasten arvo on ollut näin vain aikuisten hyvän lisäämisessä.

Jos lapsi uhkaa aiheuttaa pahaa oloa tai pahoja seuraamuksia aikuisille puhumalla kokemuksistaan, lapsi ei olekaan enää hyödyllinen tai viaton enkeli vaan vihan ja painostuksen kohde.

Vaikka kirkon piirissä tapahtuneet seksuaaliset häirinnät ja raiskaukset ovat nyt vihdoinkin kirkon myöntämiä julkisia tosiasioita (median painostuksesta), on ev.lut. kirkolla vielä vakava asenneongelma.

Paljastuksia eivät tee kirkon työntekijät ja johtajat vaan pelkästään uhrit.

Tietoa on mutta humanistisen moraalista asennetta ei.

Valitettavat kirkko toimii yhä vieläkin "vahingon minimoimisen periaatteella". 


Arkkipiispa toisti kirkolliskokouksen aikaan kirkkohallituksen antaman lausunnon:"Tämä ei ole kirkossa yleinen ongelma vaan nämä ovat vain yksittäistapahtumia".

Mikään ei siis muutu, jos asenne ei muutu vaikka paljastuksia tapahtuu.

Olen kuullut suoraan ensikäden kokemuksian useammastakin tapauksesta, joissa papin "käsi on livennyt" rippikoululeirillä.

Kirkkoherra on kuitenkin syyllistänyt lasten vanhempia ankarassa puhuttelussa ja saarnannut heidät pökerryksiin "anteeksiannosta" ja kirkon maineesta. Kirkkoherra on näissä tapauksissa syyllistänyt lasten vanhempia, jotta nämä "eivät turhaan toimisi kostonhaluisesti ja epäkristillisesti". Lapsen oikeuksista ei ole puhuttu, vain kirkon oikeuksista ja kirkon jäsenten velvollisuuksista.

Kirkkoherrat ovat näin luvanneet hoitaa asian "kristillisemmin" - jotta pappi saisi jatkaa kutsumustaan nuorisotyössä ja lasten lähellä. "Ettei papin perhe joutuisi kärsimään, ajatelkaa nyt". Seksuaalisen rikoksen selvittäminen ja "papin maineen tahraaminen" on ollut kirkon maan tavassa sekä opissa epäkristillistä toimintaa.

Yksilön arvo ja traumojen merkitys on ollut kovin mitätön suomalaisen suvun ja seurakunnan kunnian edessä.

Kirkkoherroillamme on julkisuuskuvan vartijoina ollut aivan sama asenne kuin katolisella kirkolla siitä, että poliisille asian viemisestä ja julkistamisesta "ei ole mitään hyötyä" vaan vain vahinkoa "Jumalan asialle" ja aikuisten "sielunhoitoprosessille", siis kirkon maineelle ja aikuisten koskemattomuudelle. Asian selvittäminen juridisesti "vain aiheuttaisi lisää tuskaa ja kärsimystä".
 

Kirkon käyttämät virret ja raamatunkohdat puhuvat usein "viettelijöistä" pahuuden lähteenä.

Tämä katoliselta kirkolta peritty opetus on suojelevan raiskauskulttuurin takana: "viettelijä", ärsyke, saa olla aggressioiden ja moraalisen paheksunnan kohde.

Kyse on vahvasti myös kirkon opista. Kirkon luoma epäseksuaalisuutta ihannoiva asenne on vahvana tukena välinpitämättömyydelle, jota väkivaltaa ja raiskauksia kokeneet joutuvat kohtaamaan päivittäin. Seksuaaliseksi ja hankalaksi leimattua ihmistä on voitu halveksia kirkon epärealististen ihanteiden varjolla. Pappien tms pedofiliaa ei tietysti ole samassa hengessä saanut arvostella, koska silloin arvosteltaisiin kirkon arvovaltaa.


Kirkon seksuaalimoralismi, yksilöiden omaehtoiseen seksuaalisuuteen liitetty uhka ja tuomio, onkin kohdennettu vain lapsien, hyväuskoisten, naisten ja omaa identiteettiä etsivien nuorien alistamiseksi, joita kirkko haluaisi pitää "viattomina", tottelevaisina ja mahdollisimman epäseksuaalisina olentoina. Lapsia on alistettu ylistämällä ja vaatimalla ihanne-aseksuaalisuutta, samalla tuomitsemalla lasten täysi ihmisyys.


Ihmiset ovat uskoneet sekä pelänneet kirkkoherroja, joilla on kulttuurissamme julmetusti arvovaltaa "jumalallisen järjestyksen" edustajina. Kirkko ei ole purkanut  muinaisia klaanikulttuurin ja sääty-yhteiskunnan kunniakäsityksiä, joille monet kirkon opit suoraan rakentuvat.

Rippisalaisuus on kuitenkin kaksinaismoralismin huipentuma. Tunnen monia tapauksia, joissa homoseksuaali pappi/kirkon työntekijä on saanut potkut tekosyyllä, kun on puhunut riissä suuntautuneisuudestaan piispalle tai kirkkoherralle.

Pitää vain toivoa, että nyt kerralla ihmiset (myös työntekijät) tulisivat rohkeasti esille kulttuurimme pimeistä puolista. Ettei ihmisten enää tarvitsisi yksin hävetä omia kokemuksiaan, joita suvut ja uskonnolliset auktoriteetit ovat pakottaneet salailemaan.


Kirkon on aktiivisesti otettava vastuuta vanhoistakin tapahtumista, joita on aktiivisesti peitelty.

 Kirkko on ollut oleellinen osa patriarkaalisen kulttuurin perustelua ja pönkittämistä, jossa kasvatusväkivaltaa ja aikuisten ehdotonta vapautta lasten suhteen on korostettu estottomasti. Vasta humanistinen ihmiskäsitys on suitsinut kirkon hierarkisia alamaisuusopetuksia ja alistumisen ihanteita ihmisille.

Kirkossa ei ole ollut tilaa omantunnon käsitteelle vaan Auktoriteetin pelolle. 

Auktoriteetin kyseenalaistaminen on synti autoratiivisessa uskontovaltiossa. Siten lasten ja köyhien kokemukset eivät paina mitään autoratiivisessa autokratiassa. 

Kirkko sallii yhä jopa vanhoillislestadiolaisten opetustoiminnan ja helvettiopetuksen lapsille kirkon tiloissa vaikka lahkotoiminta on selkeästi luterilaisia perusoppeja, Lutherin moderneja opetuksia, vastaan.

Valtion lainsäädännöistä on hiljakseen poistettu viimeisten 40 vuoden aikana jatkuvasti pois Ruotsin kuninkaan säädöksiä, joiden mukaan kirkko on mystisesti lain yläpuolella ja valtion tukema organisaatio.  Etuoikeudet ovat kuitenkin myös aina liittyneet valtion kontrolliin ja yhtenäisyyden projektiin.

Vieläkin rippisalaisuudelle suodussa lainsuojassa kunnioitetaan tätä vanhaa käsitykstä korkeammasta laista, sen pelotevoimasta ja etuoikeutetusta valtiokirkosta jumalallisen auktoriteetin ylläpitäjänä, viimeisenä sulkuporttina ja metafyysisenä uskomussysteeminä valtion kontrollissa kansalaisten suhteen. 


Valtiokirkon idea se, joka uskoo Jumalaan, uskoo myös esivaltaan - ilman kritiikkiä. Kirkko tukee valtiota ja valtio tukee kirkkoa "osana kulttuuriperintöämme". Kaikki on teille annettu ylhäältä. Usko on silloin kontrolloitua alistumista ja ryhmäjunttausta. 

Oikeistolainen auktoriteetti on siten aina oikeassa, eriarvoisuus vain hyväksyttävä seikka yhteiskunnassa ja demokratia Kataisen halveksima vitsi.


Peruspalveluministeri Paula Risikko jyrähtää,

että kirkolle on annettu mahdollisuus itse muuttaa kirkkolakia lasten suojelemiseksi. Jos evankelisluterilainen kirkko kieltäytyy murtamasta rippi salaisuutta lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastuessa, se pakotetaan siihen. HS.fi


Häpeä saa vaikenemaan hyväksikäytöstä

Ristiriita arvojen todellisuuden välillä johtaa torjuntaan, sanoo piispa emeritus Juha Pihkala. Katolisen kirkon pedofiliaskandaali on nostanut pintaan hyväksikäyttötapauksia myös Suomessa, luterilaisen kirkon piirissä. Haastateltavana myös piispa Teemu Sippo Katolisesta kirkosta.
- Horisontti AREENA


" Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) mielestä kirkon tulisi tulkita kirkkolakia niin, että rippisalaisuus murtuu, jos lapset ovat vaarassa. Pappi ja pedofiili voivat nykylain suojissa puhua lasten hyväksikäytöstä ilman, että papin pitää antaa rikollinen ilmi. Rippisalaisuus ei murru, jollei hyväksikäyttö ole rikoslain mukaan törkeää. " HS.fi


Silminnäkijä:  Paholainen Vatikaanissa 
Vastaamassa hyväksikäytön uhrit,
kirkonmiehet ja viranomaiset



Pedofilia puhutti kirkolliskokousta
Turussa tänään alkaneessa Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa yksi keskuselunaihe nousi ylitse muiden. Salin ulkopuolella valtakirkon edustajat kommentoivat lasten hyväksikäyttötapauksia, joita kirkon piirissä epäillään olevan kymmeniä. YLE AREENA

...mutta mitään virallista keskustelua tai päätöksiä ei taaskaan ollut.


Ainakin sataa varmistetusti käytetty seksuaalisesti "hyväksi"


Suomen valtakirkon suojissa


Fasistisen kulttuurin väkivaltainen kehto viime vuosituhannella: 

The White Ribbon

Valkoinen nauha


Elokuva Nyt DVD:nä ja BluRaynä
Moviemail  + postikulut n 2 e













KM. Pedofiiliskandaali Euroopassa Amerikassa Suomessa paavi seksuaalinen salailu masokismi sadismi, tuomiot tuomioistuimet hyväksikäyttäjät raiskauskulttuuri namusedät hovioikeus raastuvanoikeus vapauden riisto lievä raiskaus. Tuomio raskauttava tekijä syyte olinpaikka kihlakunnanoikeus ehdollinen ehdoton moraali etiikka paavi piispa arkkipiispa synti korkeakirkollinen kulissi salaseura salaiset periaatteet.