Elokuva ei von Baghin mukaan olekaan koskaan päässyt taiteiden joukkoon Suomessa.
– Siinä mielessä tämä on hurjaa, että kulttuuriväki ei ole missään määrin tullut tässä asiassa esille. Ei ole yhtäkään repliikkiä Suomessa esitetty, vaikka näin valtavasta asiasta on kysymys.
- päivitetty III versio -
Sinisessä on aivan samaa hyväksikäytön ja toisesta hyötymisen kritiikkiä ja symbioottisen rakkauden problematiikkaa kuin Valkoisessa, vain tyylitellyn siirappihunnun alla.
Päähenkilö Julie on tehnyt nimetöntä työtä säveltäjänä ja jonka työstä kunnian julkisuudessa on hänen miehensä ottanut itselleen kuin kasvot peittävä loisolento. Julie uskaltautuu vihdoinkin täydeksi ihmiseksi elämään omaa elämäänsä ylpeänä ja omaäänisenä ilman jumalallisen isähahmon turvallisen kaikenkattavaa manipulaatiota ja määrittelyä. Julie eli toisten ja ulkoisen kautta.
Valkoisessa on shakespearelaista ekstraa koston teema mutta ydinskeemana kuitenkin sama, riippuvuudesta ja avuttomuudesta irtipääseminen.
Sinisessäkään ei itse asiassa ole täyttymyksen huipentumaa, vain vanhasta irtipääsemisen ekstaasia hyvin melankolisella ja pateettisella sävyllä, mikä näkyy varsinkin musiikissa. Julien antautuminen ilman määrittelyä uuteen suhteeseen himosta hiiltyvän ja lemmikkimäisesti antautuvan miehen kanssa on aivan samaa olosuhteiden heittäytymisen, voimantunnon kokeilua ja selviytymisen huumaavaa obsessiota kuin Valkosen lopussakin päähenkilön Karolin koston alakulo ja erillisyyden välttämättömyys. Merkillepantavaa on, että Julien äidin kuolemaa syleilevä olemisen tyhjyys verratan lopun sinisävyisessä ekstaasissa Julien seksuaaliseen vapautumiseen.
Sinisessä ja Valkoisessa individuaatioprosessina kumpikin päähenkilö "tappaa" oman rakkaansa ja tuhoaa oman menneisyytensä hylkäämistapahtuman jälkeen. Nuo elokuvat voi jopa nähdä kuvaelmina lapsen irtaantumisprosessina vanhemmista ja lapsen roolista.
Vanhoissa saduissa skeemana on ollut juuri tämä sama selviytymistarina: päähenkilö on usein perheensä pettämä, hylkäämä ja halveksima poika, joka huiputtaa koetuksissa samalla mitalla niin piruja kuin kuninkaita ja saavuttaa koko valtakunnan kunnian ja prinsessan.
Valkoistakaan ei todellakaan tarvitse katsoa suorana moraliteetti-kostotarinana vaan vertauskuvana ihmisen psyyken kognitiivisesta uudistumisesta, kasvuprosessista, aggression, havaintotapojen ja omaehtoisuuden välttämättömästä prosessista hylätyksi tulemisen jälkeen.
Kriisi on aina väkivaltainen tapahtuma, kuten Valkoisen päähenkilön metaforisen koston elegia halvennetun rakkauden ja häpeän poisprosessoimisessa.
Vanhaan emootioon nostalginen juuttuminen olisi kriisissä yksilölle tuhoisaa, uudistumista estävää; toisen aiheuttamaan hylkäämistraumaan valheellisesti takertuminen estäisi uusien mahdollisten identiteettien mahdollisuudet tulevaisuudessa, toimivan yksilön uuden omakuvan.
Uuden identiteetin prosessi sokean ja turruttavan rakkaussymbioosin jälkeen.
Sinisen Julien täytyy tuhota vanha avioliiton idylli/mielikuva ja tappaa vanhan valheellisen miehen muisto raivokkaasti itseinhon vaaniessa varjona. Julie oli saanut alistumalla "idylliavioliiton", miehelle otollisen vaimon roolin ja elokuvassa hän joutuu kohtaamaan todellisuuden, omaehtoisuuden.
Julie myös ahmii paniikinomisesti löytämänsä tyttären tikkarin tuhotakseen tttären muiston mahdollisimman nopeasti.
II
Yksilö tulee yksilöksi vain valintojensa kautta, ei palvelemalla uutta isää/äitiä, patriarkaalista jumalmiestä ja yhteisön valmiita tilausrooleja.
Jungilaisittain puhutaan arkkityypin ylisaturoitumisesta, sokeasta epätasapainotilasta, jos ihminen heittäytyy sokeasti joko maskuliiniseen tai feminiiniseen identiteetin ylikorostukseen ilman tasapainoa vastavoiman kanssa, ilman dynamiikkaa kumpaankin kykenevänä.
Kieslowskilla joka elokuvan dramaturgiassa aina enemmän Jungilaista ihmiskuvaa kuin freudilaista
Juuri se hiiriin kohdistunut pelkoraivo ja hiirien terminointikohtaus Sinisessä kuvastaa metaforana suoraan tarinan perusydintä, sitä, että mielen/muistin/entisen nurkkiin pesiytynyt vieras loinen/rooli täytyy tuhota jotta oikea elämä voisi alkaa. Entinen elämä on vieras trauman jälkeen, uhka, johon voi jäädä ansaan eikä uusi elämä käynnisty.
Julie vapautuu surustaan mutta ei ilman vihaa.
Ei ole vapautumisprosessia ja uudistumista ilman kriisiä ja aggressiota.
Ilman vihaa eläminen oli hänen entinen läheisriippuva rooliansansa valheellisen ja varjoon pakottaneen miehen kanssa. Viha vapauttaa.
Julien viha kohdistuu ensin omaan itseen itsetuhoisuutena, koska hän ei tiedosta omia tunteitaan omiksi tunteikseen. Hän ei osaa tuntea erillisenä yksilönä, vihan oikeaa tarvetta ja käyttötapaa. Hän on koko elämänsä etsinyt vain hyväksyntää toisen sivuhahmona, toiselle, ja torjunut negatiiviset tunteensa pois ihanneidentiteetin velvoitteiden takia. Tunteet ovat hänelle vain onnistumisen välineitä. Negatiiviset tunteet ovat uhka sosiaalista joviaalisuutta vastaan ja epäonnistumisen merkkejä.
Trauma on todellinen tuhon giljotiini, joka tuhoaa onnistumisen pakkomielteen roolista käsin.
Ihanneroolin kautta identiteettiä etsivä ihminen peilaa tunteitaan vain yhteisö kelpaavuuden tunteen funktion kautta, yhteisön luoman ihanneidentiteetin kautta. Tunteet eivät tällöin ole itseilmaisua vaan vain välineellisiä, hyväksynnän hakua ja vain positiiviset tunteet ovat "tarpeellisia", hyödyttäviä ja negatiiviset uhkaavia, kuolemantunteen nostajia.
Tulevaisuus otetaan vastaan vain vihan ilmaisemisen puhdistavan tulen kautta, menneisyyden uudelleentulkinnalla, tämä on originaalien kansansatujen yksi ydinskeemoista. Ja psykoanalyysin ja siis kevyemmänkin psykodynaamisen terapian ydinajatus. Noita uuniin ja ankara vapaus koittaa. Patoutunut viha syövyttää. Se täytyy tunnistaa, ilmaista ja tunnustaa.
Vihaa ei voi ohittaa muuten se ohittaa sinut ja kulkee edelläsi.
Sinisen kerronnan taustalla voi nähdä mm. Jaakko ja pajunvarsi-satua.
Valkoisessa on taas taustalla aika selkeän ensisijaisesti Tuhkimo-tarina jungilaisesti eteenpäin kehitettynä vaikka on myös nähtävissä Jaakko ja pajunvarsi-satuun yhdistettäviä skemaattisia käsittelytapoja kuten myös moniin muihin "paimenpoika prinssiksi"-kehitystarinoihinkin. Valkoisessa vaimo on paha äiti, joka rakastaa vain itseään ja mitätöi miehensä impotentiksi mutta syyttää miestä impotenssista.
iii
Hauta tai kaste.
Uintikohtauksessa, pinnan alle painumisessa, vedessä uppeluksissa on minusta luettavissa ambivalenttia aggressiota itseään kohtaan, thanatos-viettiä, kaiken haihtumisen toivetta. Hän joutuu valitsemaan uuden egon tai liukenemisen väliltä.
Vesi on äärettömyys ja kaikki mahdollisuudet, moninaisuudessaan rajallisen minuuden uhka. Shiva, tuhoaja ja raivoisa uusien mahdollisuuksien antaja.
Entinen joko hukuttaa, vetää mennessään tai entinen on vain mennyttä.
Lapsista paniikkiin meneminen on sitä samaa vääristynyttä, käänteistä ja kaoottista tunnekuohua, jossa lapset nyt edustavat hänelle uhkaa, koska edellinen elämä oli omistettu ja uhrattu omille lapsille.
Nyt hänen täytyy uhrata jalo uhrautuminen ja rooli täydellisenä äitinä. Hukuttaa ihana emo synnyttääkseen itse itsensä, egoaan tavoittelevan ihmisen synnyttämiseksi.
Nyt hänen täytyy tuhota omat muistonsa ja kahlitsevat suojeluviettinsä.
Uudestisyntyminen menneisyyden poispyyhkimisen kautta.
iv
Dekalog,
Kymmenen käskyä, on todella hieno ja tunnelmallinen sarja moraalista, rajallisuuden ehdoista ja ihmiskuvan muuttumisen mahdollisuuksista. Voimakas. Herkkä. Haavoittuvan ihmisen vuorisaarna muuttumattomia lakeja vastaan.
Valkoinen on jo tyyliltäänkin ikäänkuin Kieslowskin jatko-osa Dekalogille, yhdestoista käsky: "Älä kiellä itseäsi", hyvin samantasoista kamaa. Dekalogin yksioikoinen moraliteettikerronta on Valkoisessa vedetty uusille metaforisille kierroksille amoraalisella prosessikerronnalla.
Arhi Kuittinen
Kieslowsky Analyysiä
- part I -
"Älyllisiä elokuvia ei ole koskaan liikaa, ja Veronikan kaksoiselämällä on mitä erityisin merkitys myös filosofian kentällä. Kaikista katsomistani elokuvista se on onnistunut luomaan eniten perustavimpia kysymyksiä elokuvien ja kohtauksien ontologisista rakenteista".
PS. Elokuvatutkimus ei ole vain genretutkimusta ja luokittelua,
arvoisat yliopistollisen elokuvatutkimuksen broilerit.
Arhi Kuittinen
C G Carl Gustv Jung Sigmund Freud tulkinta soveltaminen rakenne sisältöanalyysi diskurssi diskurssianalyysi kvalitatiivinen tutkimus merkitys assosiaatio mielle uni unikuvat unen tulkinta unien analyysi psykoanalyysi psykoanalyyttinen elokuvateoria psykologia sosiaalipsykologia lapsen kehitysvaiheet kehityspsykologia elokuva tarinankerronta satuanalyysi Grimmin sadut
Tekstit
7 kommenttia:
Mielenkiintoista luettavaa ja ihan toimivaa analyysia.
Teemalla eräs puolalainen psykoanalyytikko analysoi(kuinkas muuten) klassikkoelokuvia freudilaisittain ja ohjelma oli mielenkiintoista seurattavaa. Katsoitkos? Siinä käytiin läpi Alfred. H, Lynch, Tarkovski etc. kuolemattomat ohjaajat...
Sinisestä ja sen teemoista olen eri mieltä bloggaajan kanssa.
Julie tulee ehyeksi ja omaksi itsekseen ja "ihmiseksi" kun hän on päässyt katkeruudestaan, joka kumpuaa miehensä epäluotettavuudesta ja kaksinaamaisuudesta. Kaveri petti ja pani paksuksi vieraan naisen.
Taustalla on myös Arhin mainitsema katkeruus miehen menestystä kohtaan. Joka on osittain vaimon aikaansaamaa.
Sinistä katosessani mieleeni nousee aina Gibranin lause. "Viha on kuollutta. KUka teistä haluaisi olla HAUTA??"
Julie vapautuu surustaan, vihastaan ja katkeruudestaan. Ja on sen jälkeen vapaa rakastamaan= JONKA synonyymin pitäisi olla elämään,
mutta monogamian, länsimaisen sivistyksen ja markkinatalouden näkökulmasta tuota vastaavuutta ei uskaltane käyttää.
Hieno kirjoitus Arhi. Elokuvan ystävien kannattaa lukea. Tietenkin realistinen totuus on , että olet punaviherkoohotuksellasi karkoittanut KAIKKI lukijat!
Rauhallista joulun odotusta kuitenkin!
t.C
No, oli tässä jotain uutta, ainakin minun mielestäni. Olen hautonut Sinistä yhtenä parhaimmista viime vuosisadan leffoista, kunnes tajusin joskus viime vuonna että kyllä siinä on hyväksikäyttöä.
Valkoista en nyt nähnyt uudemman kerran. Unohdit poies huumorin! Sillä on minusta iso merkitys muutenkin puolalaisessa kulttuurissa.
Tuleeko se nyt torstaina vai milloin, Punainen, jossa sitten aiheena onkin tuomarointi. Siis yhtenä.
Se täytyy nyt katsoa, jos ajattelee että siinä on päätösjakso ja oikeastaan Kieslowskin työn loppu samalla.
Siis ehdottomasti Kieslowskilla on mustaa huumoria, ihan erottamaton osa hänen kerrontatapaansa ja statustaan ohjaajana - mutta huumorin tulkintaa ei nyt tarvita erikseen kun tulkitaan Kieslowskin kerronnan syvimpiä skemaattisia jännitteitä, pohjalatauksia henkilöhahmojen kerrontaa luoville jännitteille.
Kyllähän Sinisen Julien täytyy tuhota vanha avioliiton idylli/mielikuva ja tappaa vanhan valheellisen miehen muisto raivokkaasti itseinhon vaaniessa varjona.
Julie oli saanut alistumalla "idylliavioliiton", miehelle otollisen vaimon roolin ja elokuvassa hän joutuu kohtaamaan todellisuuden, omaehtoisuuden.
Yksilö tulee yksilöksi vain valintojensa kautta, ei palvelemalla patriarkaalista jumalmiestä ja yhteisön valmiita tilausrooleja.
Juuri se hiiriin kohdistunut pelkoraivo ja hiirien terminointikohtaus Sinisessä kuvastaa metaforana suoraan tarinan perusydintä, sitä, että (mielen) nurkkiin pesiytynyt vieras loinen täytyy tuhota jotta oikea elämä voisi alkaa.
Julie vapautuu surustaan mutta ei ilman vihaa. Ilman vihaa eläminenhän oli hänen läheisriippuva rooliansansa valheellisen miehen kanssa. Viha vapauttaa.
Tulevaisuus otetaan vastaan vain vihan puhdistavan tulen kautta, menneisyyden uudelleentulkinnalla, tämä on originaalien kansansatujen yksi ydinskeemoista. Ja psykoanalyysin ja siis kevyemänkin psykodynaamisen terapian ydinajatus.
Noita uuniin ja ankara vapaus koittaa.
Sinisen kerronnan taustalla voi nähdä mm. Jaakko ja pajunvarsi-satua.
Valkoisessa on taas taustalla aika selkeän ensisijaisesti Tuhkimo-tarina jungilaisesti eteenpäin kehitettynä vaikka on myös nähtävissä Jaakko ja pajunvarsi-satuun yhdistettäviä skemaattisia käsittelytapoja kuten myös moniin muihin "paimenpoika prinssiksi"-kehitystarinoihinkin.
Punainen on minusta valitettavan keskeneräinen ja pelastavia mielikuvia kevyesti etsivä, stressaantuneen ohjaajan hajamielinen raakiletyö. Taivasvisiota tavoitteleva terapiakäsityö, jonka hän on tehnyt itselleen luovuttaneena. Kieslowski oli aika itsetuhoinen ihminen. Sitä ei pidä unohtaa.
Ymmärsin mielestäni aika hyvin Julien pitkän surun. Minä en käsittänyt hiirikohtausta vihana vaan inhona, vähän Polanskin Inhon tapaan, paitsi että Polanskin tarina on sairauskertomus. Tämä ei ole.
Tärkeintä Sinisessä on vesi ja uiminen ja pitkät ajat mitkä Julie on sukelluksissa.
Hänet valtaa hätäännys, ei inho eikä viha, kun lapset ryntäävät altaalle.
Vesi on aika lailla symboli rakkaudelle ja elämälle yleensä (elävä vesi, elämän vesi jne.), enkä osaa sanoa mihinkä analyysilajiin se kuuluisi. Ehkä se vain symboloi puhdistumista.
Jätin aika lailla huomioonottamatta sen nuoren juristin, jonka kanssa "säveltäjällä" oli suhde.
Mutta ajattelen myös musiikkia. Sen rakkaus-sarjan loppupuolella Preisner vaihtaa kovan äänen ja uhkumisen hitaaseen ja melankoliseen. En tiedä ovat siirtymät oikeasti duurista molliksi.
Minulla oli se soundtrack kerran kirjastosta lainassa ja pystyn miltei soittamaan sitä päässäni. Latinaakin osaan.
Lopun luin alistumisen merkiksi: mikä on naisen asema miesten vallitseman taiteen maastossa.
Pahus että menit kutsumaan Punaista keskeneräiseksi! Yritän nyt aktiivisesti unohtaa sen, koska en juuri muista sitä ja tahdon nähdä sen uudestaan.
Yritän katsoa asioita, leffojakin, ilman ennakkoasenteita, jos mahdollista. Voi siihen tietysti olla syynsä, etten muista juuri Punaista...
Uintikohtauksessa, pinnan alle painumisessa, vedessä uppeluksissa on minusta luettavissa ambivalenttia aggressiota itseään kohtaan, thanatos-viettiä, kaiken haihtumisen toivetta. Hän joutuu valitsemaan uuden egon tai liukenemisen väliltä.
Hauta tai kaste.
Vesi on äärettömyys ja kaikki mahdollisuudet, moninaisuudessaan rajallisen minuuden uhka. Shiva, tuhoaja ja raivoisa uusien mahdollisuuksien antaja.
Entinen joko hukuttaa, vetää mennessään tai entinen on vain mennyttä.
Lapsista paniikkiin meneminen on sitä samaa vääristynyttä, käänteistä ja kaoottista tunnekuohua, jossa lapset nyt edustavat hänelle uhkaa, koska edellinen elämä oli omistettu ja uhrattu omille lapsille.
Nyt hänen täytyy uhrata jalo uhrautuminen ja rooli täydellisenä äitinä. Hukuttaa ihana emo synnyttääkseen itse itsensä, egoaan tavoittelevan ihmisen synnyttämiseksi.
Nyt hänen täytyy tuhota omat muistonsa ja kahlitsevat suojeluviettinsä.
Uudestisyntyminen menneisyyden poispyyhkimisen kautta.
Christopher Doyle Interview Part 2: “Life of Pi” Oscar is an Insult to Cinematography
http://sea.blouinartinfo.com/news/story/874483/christopher-doyle-interview-part-2-life-of-pi-oscar-is-an
Orion 2014 helmikuu, Baco:
Olin Baconin kanssa erimieltä Kieslowskin Sinisen tulkinnasta: Bacon tuijotti vain intertekstuaalisia viitteitä Paavalin tekstiin Rakkaudesta uskona mutta minusta elokuvassa päähenkilö vapautuu eäjumalasta, miehestään ja harhoista, pois uskosta lihallisuuteen ja omaan identiteettiin, omaan tilaan.
Lähetä kommentti