Vihreät ovat selkeästi ottaneet humanistisen kannan, jotta valtio ja maaginen uskontokulttuuri erotettaisiin toisistaan.
Valtio ei tarvitse ehtoollista, rukousta, teologiaa ja syntien anteeksiantamista vaan poliittisen selkeitä linjauksia, kansalle selkeitä puolueita avoimin poliittisin tavoittein ja tietysti todellista kansanvaltaa.
Jukka Relander ei kulttuurihistoriaamme perinteisiä selityksiä rakastavana miehenä haluaisi päästää irti valtionkirkosta. Vuosisatojen rakkaustarina. Se on niin kaunis symbioosi.
Uskonto on hänelle niin tärkeä osa kuttuurimme prosessia, että hän ei halua nähdä kirkon poliittista ulottuvuutta demokratian ja kansalaisyhteiskunnan esteenä.
Kirkon ongelma on se, että se on alunperin luotu keisarikultin propagandaministeriöksi ja "jumalallisen" keisarin ylistäjäksi. Vallan jumalallistajaksi. Valtastruktuurin oikeuttajaksi.
Kaikkivaltias Jumala ja Kristius Pantokrator (kaikkivoimainen) on kirkon teologian ytimessa ja kuvastossa keisarillista auktoriteettia tukeva ja nimenomaan pönkittämässä keisarin/valtiovallan jumalallista tapaa hallita valtakuntaa kansalaisilta kysymättä. Paimen Jeesus hylättiin ja sotaisa, kostonhaluinen Kristus ripustettiin seinälle roikkumaan odottamaan maailmanloppua.
Kirkko oli keisarin väline todistamaan keisarin jumalallista valtaa.
Kirkon opit muokattiin keisarin määräyksestä.
Kirkkoa ei ole tehty itsenäiseksi toimijaksi vaan teologia, syntioppi, valtio-oppi ja jumalakäsitykset on muokattu korostamaan seurakunnan jäsenen alistumista despootin alamaisuuteen kirkossa ja valtiossa.
Kirkon täytyisi hyvin rankalla kädellä karsia poliittinen teologia pois sen dogmeista, asenteista ja oppijärjestelmästä, jotta korruptoitunut kirkkopolitiikka kuorittaisiin pois "hengellisestä" järjestöstä.
Silti valtion toimesta olisi välittömästi purettava kirkkolaki, jotta valtiokirkko lopetettaisiin yksiviivaisesti. Valtionäkemyksemme ei tue sitä tosiasiaa, että valtio vieläkin tukeutuu viralliseen "jumalalliseen" selityslaitokseen.
Tämä voi toki radikalisoida ja taannuttaa kirkkoa (nostaa esille sen sisäpiirivallan todelliset kasvot) mutta silti tilanne on hyvin valheellinen: kirkko on yhä valtiopropagandan osa "meidän uskonto", "kansankirkko" - ja kansan poliittisen tyytymättömyyden hillitsijä hengellisillä mielikuvilla ja lupauksilla tämän ajan kärsimyksistä. Ole passiivinen ja odota taivasta.
Kirkolla on vahva epädemokraattinen vaikutus ja vastuu yhteiskunnan aneemisen mentaaliseen tilaan. Maan tapaan. Kaikki määritellään ylhäältä yhtenäiskulttuurin luottamuskulttuurissa: luota viranomaisiin ja pappeihin äläkä kysy mitään.
Kirkon työntekijöiden identiteetti on vahvasti rakennettu virkamiesidentiteetiksi, virallisen valtiouskonnon ylpeiksi edustajiksi.
"Kansankirkko" on epätoivoinen ideologinen termi, jolla valtionkirkko-sanaa on koetettu korvata muuttamatta kirkon ideologista identiteettiä.
Kirkko saa olla poliittinen ja oikeudenmukainen mutta törkeintä on se, että se on ollut oikeistolainen voima sitä tunnustamatta. Niin kauan kuin kikko on valtion erityisasemassa, sen politiikka on korruptoitunutta
Oikeistolaisella kirkkopolitiikalla tarkoitan mm. sitä, että kirkko on avoimesti rukoillut valtaapitävien puolesta eikä demokraattisen muutoksen ja kansan tahdon puolesta. 1989 alkanutta lamaa kirkko pehmensi rukoili ja ihaili niitä poliitikkoja, jotka laman olivat aiheuttaneet omassa vallantavoittelussaan Neuvostoliittokeskeisessä junttauksessa. Heidän kovan linjan kapitalistiset ratkaisut siunattiin kirkon tuella.
Kirkko ei kehoittanut ihmisiä demokraattisesti valitsemaan uutta valtaa vaan luottamaan vanhaan kovaan kaartiin ja heidän valtapeliinsä.
Sisällissota on ihan oma vakava lukunsa, joka vieläkin elää kirkon asenteissa. Kirkon miekkalähetys ja muinaisuskomusten järjestelmällinen tuhoaminen on myös oma lukunsa. Mutta on kiinteästi nykyisen valtiokirkkonäkemyksen taustalla.
Kirkko oli sisällissodassa avoimesti äärioikeistolaisten teloitusryhmien siunaaja, punaisten "puhdistamisen" perustelija ja valkoisten sotarikollisten militanttiryhmien tukija eikä ole tätä pytänyt anteeksi.
Vieläkin on kirkkojen mailla nimettömiä murhattujen joukkohautoja eikä kirkko ole halunnut selvittää murhakumpujen sisältöä vaan on tukenut unohtamisen ja valkoisen propagandan historiankirjoitusta.
Jatkosodan aikana käytiin natsi-Saksan ja Mussolinen kanssa sotaa ja papit kaivoivat vikkelään raamatuista Vanhan testamentin tuomio- ja kostokohdat. Tappamisesta tehtiin Jumalan asiaa.
Piispat ovat viimevuosina osoittaneet valtiokirkkoeetosta hyvin vastenmielisellä tavalla ja ovat siunanneet ateistivasemmistolaisten hautoja jälkikäteen. Kirkko näkee valtansa niin suureksi ja rajoittamattamattomaksi, että jälkikäteen voidaan ateistien sieluja hoitaa jopa haudoissa.
Miten voi olla mahdollista, että ainakin viime vuonna "kristillisen" kirkon pappi riehui Afganistanin sodassa ladatun aseen kanssa vieraan uskonnon ja vieraan kulttuurin mailla kuin ristiretkien ja valkoisten teloituskomppanien hengessä?
Kirkon teologia on täynnä imperialistisia näkemyksiä kirkosta valtion kiistämättömänä osana ja kansalaisten syntien listaajana. Moraalista uskonnon seuraamuksena. Kansalaisten painostajana ja "jumalallisen lain" kautta syyllistäjänä mm. syntikäsitysten kautta.
Kirkko on toki muuttunut mutta se ei anna lupaa jättää kirkkoa keisarin muokkaaman kirkkoinstituution kaltaiseksi pimeän maagiseksi voimaksi ja valtiojohdon jumalallistajaksi.
Varsin törkeää kirkkopolitiikkaa on se, että valtionkirkko edustajiensa kautta saa estää muiden yhdistyksien rekisteröimisen uskontokunniksi. Pääuskonto saa siis yhä määrittää muita uskontoja 900 vuoden perinnöllä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti