Kuinka vaaratonta onkaan kuulua sotilasliittoon."Kaikki suomalaiset seisoisivat ulkona, ottaisivat toisiaan kädestä kiinni ja huutaisivat yhteen ääneen: Kylmä sota on ohi! Ehkä tällainen puhdistautumisrituaali ajaisi kylmän sodan haamuja Suomesta", ylijohtaja Pauli Järvenpää puolustusministeriöstä pohtii.
Unenomaista. Yhdistävää.
Rauhallista.
Poliittinen, retorinen logiikka on usein käännettävissä tosimaailmassa vastakohdakseen. Kun puhutaan uhan neutralisoimisesta, puhutaankin uhan korostamisesta.
Poliittiset kauppamiehet haluavat aina häivyttää ihmiskunnan menneen historian kun puhuvat futuurissa. Kun sotilashistoriassa on liittynyt johonkin sotilasleiriin, joutuu laulamaan sen leirin lauluja ja marssimaan siinä tahdissa, tunnistamaa yhteiset viholliset ja toimimaan niitä vihollisia kohtaan, joita armeijakunta valitsee. Ja uhrautumaan kun tarve niin vaatii. Kaupan bonuksena tulee säkissä vanhoja vihollisia.
Sotilaasta.
Mikä on sotilaan tehtävä. Rauhan aikana.
Hyödyllinen? Hyödytön?
Kuinka sotilaat jäsentävät itsensä rauhan kautta?
Ovatko esim talibaanit vastaus sotilaiden liian pitkän rauhan hauduttamaan rukoukseen?
Mikä on tämän Järvisen rauhanfantasian ja puhdistautumisrituaalin kaavio ja motivaatio?
Uusi uljas uhman vaihe?
Uhman nousu häpeän kehdosta? Vapauttavaa uhmaa häpeän täyttymykseksi - ja neutralisoimiseksi?
Ikäänkuin mitään ei olisi ollutkaan.
Ikäänkuin häpeä ei sanelisi uhmaa.
Jos pelko on identiteetin tärkein määrittävä tekijä,
on maailmankuvan tyydyttävin voima pelkokuvien värittäminen.
on maailmankuvan tyydyttävin voima pelkokuvien värittäminen.
.
Tekstit
3 kommenttia:
Otsikko on hyvä: "Nato-jäsenyys suojelisi Suomea sotilaalliselta uhalta".
1) Mitä Suomea? Ketä täällä, sinua ja minuako? Vaiko Suomen poliittista järjestelmää?
2) Miltä sotilaalliselta uhalta? Ai niin joo, siltä, joka uhkaa kenties "10 tai 25 vuoden päästä". Onpa hienoa! Nykyisin fantasia kelpaa perusteluksi.
"Hänen mielestään jäsenyys nostaisi kynnystä uhata Suomea sotilaallisesti ja takaisi maamme turvallisuuden tarvittaessa"
Tarkalleen ottaen kenen turvallisuuden Nato takaisi?
Jokainen miljoona hävittäjälentäjiin on pois jostain muusta. Yleensä kärsijöinä ovat valitettavasti ne, jotka eivät kykene itseään puolustamaan.
Armeijan tehtävä on erään teorian mukaan suojella perustuslaillista järjestystä. Perustuslaillisessa järjestyksessä pääpaino on hallinnon järjestelyssä. Tämän lisäksi perustuslaissa kerrotaan, mitä valtio ei saa tehdä kansalaisilleen, ellei toisin muualla mainita.
Joten 1) se tuskin tarkoittaa sinua, minua tai meitä. Oikea vastaus on poliittinen järjestelmä.
Sotilaallinen uhka kuulemma yhdistää kaikkia ihmisiä. Viholliset muuttuvat ystäviksi, kun heillä on yhteinen vihollinen. Onkohan tämä jotain poliittista realismia?
Teoriassa voitaisiin olettaa, että Suomea uhkaa jokainen ase tai sitten voidaan olettaa, että yksikään ase ei voi uhata Suomea. Jos Suomea ajatellaan poliittisena järjestelmänä enemmän kuin maantieteellisenä alueella asuvina ihmisinä, on syytä olettaa, että poliittista järjestelmää (idea, ideologia) ei voida tuhota aseilla, koska ideologiat ovat luodinkestäviä.
Miten poliittinen järjestelmä tuhotaan? Hankala kysymys, jota jokainen pohtii useamminkin kerran elämässään, silloin kun tuntuu, että poliittinen järjestelmä sortaa.
"Hornet-ohjaajilla lähtövalmius operaatioihin Suomen ulkopuolelle"
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/10/567520
Natoon on valmistauduttu nyt 20 vuotta.
Poliittinen keskustelu siitä on aggressiivisesti kielletty. Kekkosen paradoksihan on poliittinen jakomielitauti: Oikeistolainen kommunismimyönteisyys. Ollakseen hyväksyttävä oikeistolainen, on Suomessa ollut maan tapa hyväksyä äärimmäinen skitsofrenia ja YYA-lavaste.
Tavallaan poliittinen ytimemme on aina "tiennyt" uhkan tulevan idästä mutta kansalaisten kasvattamiseen käytettiin hyvin alkeellista YYA-aivopesua. Idiootteja ylistettiin vaikka heitä halveksittiin. Skitsoidi valta-alamaissuhde.
Suomettuminen on (yhä) paranoijan politiikkaa. Poliittinen systeemimme ei toimi ilman paranoijaa.
Siksi "terrorismin vastainen" sota on Lipposen johdolla innolla otettu vastaan. Uusi paranoija vanhan paranoijan tapoja, dynamiikkaa ja valtaeliitin selviämiskeinoja oikeuttamaan.
Jäätteenmäki oli "hirveä" isäntappaja paljastaessaan valtaeliitin sisäistä logiikkaa ja toimintatapoja -ja siksi Kekkosen perinnön nimessä suurin mahdollinen uhka ja häpäistävä petturi.
Runoilijakaverini kirjoittii vihaisia, sodanvastaisia runoja kulttuurilehteen ja heti SUPOn miehet olivat häntä seuraamassa, ihan Neuvostoliiton paranoijamallin mukaan.
Rakastamme paranoijaa.
Se on isketty ytimiimme.
Pelätkää, niin voitte turvata sitä sokeammin keino-isä-äiti-poliitikkoihin.
Sotaintoilu ei psykologisesti eroa mitenkään koulukiusaajien ekstaattisesta terrorin ja "voimasuhteiden" luomisvimmasta. Oma avuttomuus on vapauttavaa heijastaa sadistisesti joko uhkakuvaan tai heikompien etsimiseen.
Jengi-heimoa ei yhdiästä mikään niin kuin hyhteinen uhka.
Moni tutuistani ei vieläkään "oikein jaksa" uskoa, että Kekkonen järjesti ja käsikirjoitti tahallisesti poliittista paranoijaa, kuten esim. noottikriisin ja kommunistien sotasyyllisyysvälikysymyksen. Vaikka ne ovat nykytutkijoiden mielestä ihan konkreettisesti dokumentoituja Kekkosen operaatioita.
Suomi on ollut tuhat vuotta suurvaltojen vasallivalta, jossa valta-aateliset ovat saaneet kannustimensa väheksymällä oman maansa suvereniteettia. Valta ja kunnia saadaan vain ulkopuolelta.
Häpeä ja petollisuus on käännetty/naamioitu ylpeydellä ja halveksunnalla valtaeliitin identiteetiksi. Kekkonen toisti tätä samaa vasalliskitsoidisuutta.
Että valta on muualla ja demokratia on vain väline salatulle vallalle.
Todellinen valta on mielikuvana äärimmäisen riippumatonta - mitä riippumattomampaa ja salaisempaa, sitä todellisempaa, mielikuvana.
Suomen Armeijan tuore rahojen tuhlaaminen mitä typerimpiin asioihin ja puolustustehon rapauttaminen on vain yksi avuttomuuden ja uhan logistiikan rakentamisprojekteista.
Ehkä jopa alitajuista antautumislogiikkaa, YYA-suomettumishäpeää itsetoteutettuna. En tue mitään militaristista Suomikuvaa mutta olen häkeltynyt armeijan kenraalien itsetuhoisasta käyttäytymisestä heikon armeijan tuottamiseksi. Kuin surullinen lapsi, joka lyö itseään jotta äiti saapuisi paikalle nopeammin.
Suomettuminen oli häpeän politiikkaa.
Suomettuminen oli häpeän taktiikkaa.
Hävetkäämme ja kiittäkäämme armosta, joka meille suodaan avuttomuutemme ja linjattomuutemme tähden.
Näen kaiken poliittisen dynamiikan ja poliiittisten vaikutuskeinojen olevan purettavissa psykoanalyyttisillä selitysmalleilla.
Väkivaltaisen äidin lapset ovat usein itsetuhoisia ja onnettomuusalttiita osoittaakseen avuttomuutensa ehdottomuuden suuren ja kaikkivaltiaan äidin jalkojen juuressa.
.
Lähetä kommentti