Six Feet Under
Mullan alla
Keskiviikkoisin ja Perjantaisin
Mullan alla
Keskiviikkoisin ja Perjantaisin
Kuinkahan paljon tätä sarjaa uskaltaa kehua, ettei arvon blogin lukija pelästy? Tässä sarjassa yhdistyy eteenpäinkuljettava tyylirakenne ja draaman rakentamisen sisällöllisesti vapaa rohkeus. Visio ja toiminta. No, kaikenlaisia kliseitä käytetään mutta hyvällä maulla ja omintakeisilla kombinaatioilla.
Roolihahmot ovat eläviä ja yllätyksellisiä, emotionaalisesti ristiriitaisia, siis hyvin todellisia.
Jotain aivan muuta kuin suomalaisen ylituotetun, siloitellun käsikirjoitusmasinoinnin ja elokuvasäätiöimäisen tuotantopolitiikan mukainen konsensusdraama ja sen pullauttamat epäuskottavat paperihahmot.
Mullan alla-sarjan hahmojen tuska on todellista tuskaa ja joskus elämänhallinta on vain kaaoksenhillintää, kouraisevan hahmotonta epätietoisuutta. Elämää ja angstia.
Kuolemakin on elämää, ainakin tässä sarjassa, mutta ei välttämättä oikeistokristillisessä juppi-Suomessamme, jossa YLE:n viivästyneeseen kuolema-sarjaan ("Viimeiset sanani") ei hyväksytty onnettomia ihmisiä kuolemaan kameran edessä, vain onnellisia ja itsetyytyväisen kelvollisia, julkisesti kuolemaan valmiita veronmaksajia, ylistävien, sukulaisten sokean kuoron säestämänä.
Dialogi eli keskusteluosuudet tässä Six Feet Under -sarjassa on vapaata eli keskustelun teema ei ole suoraan epätoivoisesti pönkittämässä käsikirjoituksen "vaihetta" ja kerronnan "sanomaa", "selkeyttä". Kohtausten tietty tunnistettava samankaltaisuus on sarjassa pitkälle tyylikysymys, ei muoto- ja plot-kaavakysymys. Sarjassa on toimintaakin mutta eleettömän irrallisia dialogiosuuksia on kuvattu huolettomasti ja vapautuneesti.
Henkilöhahmojen prosessi on kokonaisuutena johdonmukainen ja tuotettu mutta katsojilla voi olla hyvinkin erilaisia mielipiteitä sarjan kunkin jakson sisällöstä, tuntemusten seuramuuksista ja käsitellyistä aiheista. Karakteerien rakentuminen ja hedelmällinen harhailu on näin tärkeämpää kuin "johdonmukaisen" sarjan profiilin pönkittäminen. Kaaoksessa antiteesi teesiin on paljon mielenkiintoisempi - ja synteesi sitäkin yllättävämpi.
Prosessimaisen joustava kerronta antaa tilaa katsojan omalle prosessille. Keskeneräisyydelle.
Six Feet Underin kohtausten rakenne on ennemminkin tyylin luomaa hahmottumisen rakennetta, prosessipaineen esilletuomista. Kiinnostuksen polttopiste ei välttämättä aina ole henkilössä vaan muutosprosessissa. Pääosassa voi olla siis prosessi.
Ja jokainen katsoja voi tehdä eri tulkinnan siitä persoonasta, jonka prosessia esitellään.
Eli kokonaisuuden rakenne on enemmänkin kohtausten kemiassa, hahmojen kuplivassa reaktioketjussa toisiinsa nähden. Kerronnan kiinne-/solmukohtien "Plot" voi tässä olla tapahtumattomuudessa eikä tapahtumassa, kun prosessin keskeneräisyys on surin jännitteitä luova generaattori.
Kohtauksien rakenne, tai pikemminkin eteenpäin kaatuva dynamiikka on hallittua, mutta ei lukittua. Joissakin kohtauksissa jännitteiden valmistelu on suuremmassa roolissa, toisissa taas konflikti.
Vuorovaikutus on ainoa avain psyykkisiin prosesseihin hyvässä draamassa.
Halvassa draamassa "dramaattisten tapahtumien" ennalta-arvattava valmistelu ja painottaminen pyrkii peittämään kaiken keronnan epäuskottavuuden ja mitänsanomattomuuden.
Selkeys tai vastaanottajan ennaltavarmistettu ymmärrys ei saa ikinä olla taiteen tuottamisen ennakkoehto. Manipulaatio on vastaanottajan muokkaamista tuottajan tavoitteiden mukaiseksi kuluttajaksi mutta se taas ei ole draamaa.
Yhteisen tulkinnan samankaltaisuus katsomiskokemuksena ja tuotantoarvona ei voi olla kriteerinä draamallisille ratkaisuille ja tuotannollisille tavoitteille.
Paras draama jää aina katsojan tulkittavaksi kun roolihahmojen toiminta ja tehtävä ei ole raiskatun alleviivattua ja hysteerisen moralisoitua. Kun pahaa ei voi määrittää, kun kaaos on muutoksen muusa ja oikean elämän ehtoja ei toitoteta.
Tämä sarja on parhaita esimerkkejä mainostamastani karakteerikeskeisestä draamakerronnasta.
Ihminen on ongelmakeskeinen olento ja ihmisen elämänhallinta paljolti kriisikeskeistä: ihminen hakee helpotusta ja täyttymystä subjektiivisten havaintojen/kokemusten painottumisen ja subjektiivisesti rajautuneen tulkintaorientaation kautta. Yksinkertaisissa sosiologisissa testeissä ihmiset ottavat paljon suurempia riskejä kun heitä uhkaa jokin saavutetun edun menettäminen. Myöskään saavutetun elintason emotionaalinen vaste ei kestä kovinkaan kauaa sillä saavutettu ei ole enää unelmoimisen arvoista. Saavuttaminen ja uuden omistaminen liittyy välineellisenä fantasiana lähes aina jonkin ongelman tai esteen poistumiseen.
Jo pelkästään hypoteettisissä kyselyissä ihmiset olisivat tyytyväisempiä ottamaan vähemmän rahaa kunhan oma status on selkeästi korostetumpi muiden saadessa suhteessa vähemmän vähemmän rahaa - kuin tasavertaisemmassa ja kaikille rahakkaammassa skenaariossa.
Elämänhallinta ei usein tosielämässäkään ole pyrkimistä johonkin vaan jonkin välttämistä negaation kautta. Vaikkapa vain toisten arvostelun tai sosiaalisen leimaantumisen välttämistä, reaktiivisia pyrkimyksiä ilman mitään todellista arvovalintaa. Tässä draamasarjassa luodaan myös erinomainen katsaus neuroosien (epärationaalisten pakkomielteiden) ja fobioiden yhteiseen perusolemukseen.
Subjektiiviset ongelmat luovat subjektiivisia tarpeita. Siksi samaistuminen ja ihmissuhteiden perusgenerointi on aina kaksijakoista: empaattista ja aggressiivista. Inhimillistä todellisuutta ei ole ilman molempia.
Ranskalaisen 1960-luvun elokuvassa päästettiin irti kerronnan hysteerisestä hirmuvallasta.
Ranskalaisen 1960-luvun elokuvassa päästettiin irti kerronnan hysteerisestä hirmuvallasta.
Muoto ei voi määrätä sisältöä vaan sisältö määrää muodon.
Kerronnan tyylikin saattoi vaihtua muutaman kerran elokuvan aikana. Six Feet Under on uljaimpia tämän ilmaisuvapauden lipun kantajia. Joka jaksossa on toki teema tai kaks, mutta juonellista tarinaa voi olla vaikkapa vain jakson loppuosa. Tai alkuosa.
Tämä oli ranskalaisen uuden elokuvan viisaus, vapaus, ilmavuus ja opetus - ja se on totta totisesti unohtunut eurooppalaisilta elokuvantekijöiltä.Aitouteen pyrkivä Draama ei saa myöskään olla painottuneen funktionaalinen - markkinoinnin välineenä. Eli kun päämäärä on kaiken ohjaavana tekijänä, esim. katsojan taattu hyvä mieli "viihdekokemuksen" jälkeen, ollaan Disney-helvetissä.
"M.A.S.H."-elokuva oli 70-luvun katsotuin elokuva. Tätä harva käsittää. Tuotantoyhtiö ei ollut edes valmis julkaisemaan Almtanin "halpiskomediaa", dokumenttityylistä fiktiota sodan rutiinin aiheuttamista psykkisistä vastareaktioista. Sitä katsottiin lopulta jopa suljetussa Kiinassa ja Pohjois-Koreassa. Ilman Altmanin "M.A.S.H.":iä ja Short Cuttia ei olisi Six Feet Underia. Short Cut kannattaisikin katsoa nyt pikaisesti ennen sarjan katsomisen alkamista.
"Miehet jotka vihaavat naisia" on myös epäonnistuneiden tuotosten yksi tuorein esimerkki, jossa kirjasta on tehty filmiversio pakotetun "filmimäistä" rakennetta ja tyyliä korostaen, jopa ankean 70-luvun rakennetyyliin. Rakenne on murskannut hahmojen syvyyskuvaelman ja kerronnan kellunnan.
Suomalaisissa tuotannoissa hahmojen psyykkiset ongelmat ja tuska on lähes aina pistemäisesti osoitettu ja selkeästi rajattu, väline, työ-/välivaihe, joka lavastemaisesti siirretään sitten syrjään elokuvan tarkan julistavan tarkoituksen ja "elämänmyönteisen" loppupaatoksen tieltä.
Six Feet Under-Sarjassa on aika suora Jungilainen ideologia elämän draamallisesta synkronisaatiosta. Jung jalosti Freudin huomiota siitä, kuinka käsittelemätön psyykkinen lataus voi ohjata ihmisen elämää ihmisen sitä tiedostamatta. Synkronisaatiossa yksilön kohtalo voi synkronisoitua tiiviisti yhteisön kohtaloon, joka voi olla uusiutuva tai itsetuhoutuva.
Eli synkronisaatio on yksinkertaistettuna idea siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kuinka viisas oppii myös kohtaamistaan kärsimyksestä olematta masokisti. Mikään ei ole sattumaa sille joka etsii mielekkyyttä. Kuinka ihmisten intuitiivinen toiminta on joskus hämmästyttävä peili ihmisen sisäisen integraation puutteille. Että kipu on kasvun ja ymmärryksen lannoitetta eikä mikään kokemus ole merkityksetön vaan mikä vain voi avata portit elämän arvoitusten uuteen tulkintaan ja uusiutumiseen, itsesäälistä luopumiseen suuremman ja ajattoman kokonaisuuden hahmottamiseksi.
Omien tuntemusten torjunta on pahinta väkivaltaa.
Yhden erikoisen suosituksen antaisin. Jos haluaa pitää sarjasta hyvän laatukokemuksen, niin kannattaa katsoa sarjasta vain neljä ensimmäistä kautta (tai oikeastaan kolme) sillä maineen myötä TV-yhtiön rahanahne painostus ja kiire toi sarjan laatua alaspäin ja hahmojen jankkaamista masentavalla tavalla.
Esimerkkejä: Six feet under script samples
Click the link to watch the entire prologue title sequence.
QuickTime | RealPlayer
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti