Sufipilvi

Juhlateltassa oli sufilaista runoutta ja musiikkia

Ensemble Al-Kindi  - Sheikh Habboush

Sufismi
ei ole muslimikulttuuria siinä mielessä, mitä olemme valtamediassa "oppineet" kovan moraalin Islamista. Sufilaiset ovatkin usein olleet kiihkomuslimien vainon kohteena - tietysti jumalanpilkasta. Sufilaiset eivät pidä Koraania jumalallisena päämääränä, vaan vain lähtökohtana. Mystinen kokemus antaa kaiken Islami-kulttuurin hipeille.

Elämä on suurempi kuin teksti.
Järkeä pakoilematta viisauden alkulähteille järkeä sammuttaen intuitiolla.

Alussa oli valo.
Alussa oli sokaistuminen.

Alkuseurakunnan kristittyjen mystiikka ja elämänasenne on ollut aika lähelle sufilaista ihmiskuvaa.

Ibn `Arabin elämän merkittävimpiä tapahtumia oli hänen

pyhiinvaelluksensa Mekkaan, jossa hän koki oman kertomuksensa mukaan

vahvan mystisen elämyksen. Kertomuksensa mukaan Ibn `Arabi näki

vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän tapasi profeetta Muhammedin.

Ibn `Arabi viipyi Mekassa kolme vuotta ja kirjoitti kokemuksensa

seurauksena teoksen "Mekkalaisia ilmestyksiä" (al-Futuhat al-Makkiyah).

Ibn Arabi matkusti vuonna 1204 Bagdadiin ja sieltä Kairoon 1206.

Molemmilla matkoilla hän joutui avoimiin väkivaltaisuuksiin

islamilaisten fundamentalistien kanssa. Suufit hankkiutuivat

tietoisesti konflikteihin ympäröivän kulttuurin kanssa. Seurauksena

oli usein teloitus. Kun Al-Hallaj, eräs Ibn `Arabin oppi-isistä,

nousi vuonna 946 teloituslavalle tanssien, muut suufit heittivät hänelle ruusuja.

Maineen ja yhteiskunnallisen aseman tavoittelu on turhaa, sillä ihmisen yritykset ja teennäiset sosiaaliset pelit ovat turhaa mystisen Jumalan/jumaluuden edessä. Ehkä vielä lähempänä on ollut gnostilainen uskonsuuntaus, sillä sufilaisuudessakin tavoiteltavaa ei ole täyttää opettajien moraalikoodistoa ja saavuttaa yhteisön kiitosta vaan löytää mystinen kokemus/suhde Jumalaan.

Instituutioiden ja lahkojen eksistentiaalinen "lohdutus" jäsenilleen on valmiin ideologian ja ratkaisupakettien tarjoileminen ja sen hyväksyminen suopeassa epämääräisyyden muodossa. Jäsen saa armon, vaikka ei ymmärräkään tai ymmärtää väärin - kunhan hyväksyy opin antajan ja takojan. Jäsenyys ja rooli ennen olemista.

Keskiajalla elänyt saksalainen mestari Eckhart oli osittain sufilaisempi kuin sufilaiset itse.  

"On kauheaa suuruudenhulluutta tuntea tyytyväisyyttä
Jumalan määrittelystä ja oikeaoppisuudesta."

Eckhartin mielestä uskonto, joka keskittyy instituution ylistämiseen ja pönkittämiseen ja korostaa totuutta enemmän kuin etsimistä, on turha ja tuhoisa uskonto.

Jumalaa ei saavuteta lisäämällä jotain sieluun
vaan vähentämällä siitä jotain pois.

Mestari Eckhartin saarna

Echartille uskonnollisuuden vastakohta oli uskonto, jossa instituutio ja tavat ovat uskon keskipisteessä, ei elämän ihme. Pelastusvarmuus oli Eckhartille samaa kuin henkinen kuolema, fasistisen halveksuntakulttuurin ilmentymä. Faustilainen ihmiskuva, jossa korruptoitunut ja vieraantunut ihminen kokee pelastuksen viime hetkillä ihan vain maagisen pelastususkon takia on Eckhartille esimerkki dogmaattisesta, institutionaalisesta ja epäeettisestä valheesta. Elämää suuremmista opinkappaleista, jumalasuhteen ohi. Kirkon valhe olemisen ohittamisesta. Armon väärinkäyttöä jäsenten kosinnassa.

Jos teko on todiste, on teko turha ja vaarallinen.
Armo pakenee armottomia pilveen.

Teot ovat rukouksia.
Oleminen ennen olemusta.
Rakkaus rakastettua tärkeämpi.
Lopussa on valo.

"Viisas on aina huolissaan ja etsii kuuluisuutta;
rakastaja on itsensä kadottanut ja järjiltään.
Viisas on aina varuillaan ja välttyy hukkumasta;
rakastajan työ ja toimi on hukkua.'

Mawlana Jalaladdin Rumi:
Rakkaus on musta leijona
Basam Books 2002, Jaakko Hämeen-Anttila (suom.)

-Rumin kerrotaan sanoneen että "monet tiet johtavat jumalaan,
minä olen valinnut musiikin ja tanssin tien.' Runonsa hän
luki ääneen tanssin pyörteissä, oppilaat kirjasivat ne ylös, ja Rumi itse
korjaili näitä jälkikäteen. Runojen mitta ei ole klassisen täsmällinen,
mutta runoilla ei olekaan tarkoitus osoittaa oppineisuutta.

Helsingin Juhlaviikot.