Toivorikkaammin tulevaisuuteen

*

Espoo Cinén Méliès d’Argent voittaja:
Hvordan vi slipper af med de andre (How to Get Rid of the Others) ohjaus Anders Rønnow-Klarlund, Tanska. Jury perusteli valintaansa seuraavasti:

”Uskaliaasti omanlaistaan elokuvaa tekevä Rønnow-Klarlund on toteuttanut hyvin näytellyn ja ajatuksia herättävä kokonaisuuden. Muista kilpailuelokuvista Hvordan vi slipper af med de andre erottui varsinkin moraalillaan ja toivorikkaammalla näkemyksellään maailmasta”...

Mielenkiintoinen perustelu.
"Toivorikas"?
Moraalisesti validi?
Kiva dystopiakuvaus?

Olinkohan varmasti katsomassa aivan samaa elokuvaa kuin tuomarit?

Oli niin pirun synkkä rykäys ettei paremmasta väliä. Aidosti eksistentialistinen, beckettmäisesti toivonkliseissä harhauttava ja Brechtin vierannuttamistekniikoita soveltava dramaturgia. Perusturvallisuutta, amerikkalaista viihdedramaturgiaa ja skandinaavista Bushin sotapolitiikan vanavedessä laulettua tuutulaulua ravisteleva reality check.

Täytyykö angstisen voittajaleffan valintaa perustella moraalisilla perusteluilla? Pitääkö taide perustella Opetusministeriön hyväksymällä moraalisella konsensuksella?

Onko suomalaisen moralistisen elokuvakulttuurin tärkein ehto nähdä/vaatia "toivorikkautta" elokuvissa? Onko elokuvilla oltava jokin valistusstandardin täyttävä positiivinen toivon kipinä ehtona sen hyväksymiselle yhteiskunnan arvoja pönkittävänä "oikeana" taiteena?

Mitä "toivorikkaudella" on tekemistä taiteellisten ja sisällöllisten ansioiden kanssa? Varsinkaan kun tekijällä ei ole ollut mitään intentioita nostattaa toivoa katsojissa?

Ihmisten herättäminen todellisuuteen taiteen kautta ei todellakaan tapahdu toivon kliseisiä kiiltokuvia silittelemällä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Beckett

The perceived pessimism in Beckett's work is mitigated both by a great and often wicked sense of humour, and by the sense, for some readers, that Beckett's portrayal of life's obstacles serves to demonstrate that the journey, while difficult, is ultimately worth the effort. Similarly, many posit that Beckett's expressed "pessimism" is not so much for the human condition but for that of an established cultural and societal structure which imposes a stultifying will upon otherwise hopeful individuals; it is the inherent optimism of the human condition, therefore, that is at tension with the oppressive world.

Peter Brook says in The Empty Space that if you believe that Beckett is pessimistic, then you are a Beckett character trapped in a Beckett play; Beckett was not saying "No" because he wanted to, but was saying no because he was searching for the "yes".

.