keskiviikkona, toukokuuta 20, 2015

NSA:n vakoilu Saksassa: CIA:n kouluttamat demarit Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsissahan demarit CIA:n rahoittamana ja kouluttamina perustivat oman salaisen poliisin vakoilemaan vain vasemmistolaisempia - ei oikeistolaisia ollenkaan! 

Koettakaa ymmärtää salaliittojen voimaa tämän päivän politiikkaan - täälläkin SDP ja SAK ovat CIAn rahoittamia ja ohjelmoimia amerikkalaismielisiä "porvareita", turvallisia RKP:lle ja pörssin ideologialle dollarin sotataloudessa:


  •  Saksan vakoiluskandaali pahenee
Vakoilujupakka repii jo Saksan hallituksen rivejä. Myös yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa joudutaan puntaroimaan uudestaan
 





Suomen armeija ja SUPO:n eri osastot sallivat täydellisesti amerikkalaisten teollisuusvakoilun Suomessa ja CIA:n värväämisen.

Mutta suomalaiset eivät näytä tajuavan oikeiston kolonisaatio-antautumiseen ja maanpetoksen laajuutta.


Petteri Järvinen:

"Nokia ostettiin vakoilusyistä"
 
 
  

CIA laajasti Suomen taloutta tuhoamassa ja alistamassa in pre TTIP process - kauppasota Neuvostoliittoa vastaan oli laaja ilmiö ja Suomen kustannuksella (kauppasota tuhosi Neuvostoliiton, ei Neuvostoliiton poliittinen järjestelmä - Kuuba on yhä kauppasodan kohteena):
  
 



Nokia.

Petteri Järvinenkin siis jo myöntää että Nokia luovutettiin ja kaapattiin NSA:n ja vakoilun motivoimana. Mutta siis Ollilan tietoisen toiminnan avulla selvästikin. Nokian puhelinyksikkö olisi voitu pelastaa hetkessä Androidilla mutta Ollila oli sabotoinut Nokiaa jo kauan jotta miellyttäisi pörssipiirejä eikä Suomi kilpailisi jenkkifirmojen kanssa varsinkaan Amerikassa - Nokian myyntiluvut jenkeissä olivat aina surkeat - aivan tahallisesti.

Ollila sai palkinnoksi korkean aseman ja ylennetyn nimen pörssi-olympoksen huipulta kun alistui ja alasajoi.

Elop lähti välittömästi kokonaan kännykkäbisneksestä kun Microsoft oli saanut tehtävänsä tehtyä eli kaapattua Nokialta pois puhelin-osastot ja itsenäisyyden. Elop tehtävä päättyi kun se oli suoritettu. "Operaatio Elop" -kirja:  Kirjoittajat  Merina Salminen ja Pekka Nykänen jatkoivat Jorma Ollilan muistelmia ja Ollilan omaa tulkintaa.


  
Microsoftin taktinen sabotaasi monen vaiheen harhautuksina,  yksi osa kaappauksen strategiaa, jota Microsoftin oma Elop runnoi eteenpäin ahkerasti:  



Microsoft järjesti Nokiaa vahingoittavia yllätyksiä myös Lumia-yhteistyön aikana
  • Microsoft antoi Nokialle liian ruusuisen kuvan Windows Phonen kyvyistä vuonna 2011, kerrotaan tänään julkistettavassa Operaatio Elop -kirjassa.

 



  • Nokia ei halua katsoa taakseen: vaikenee "Microsoft-konsultista"

      julkistetun Operaatio Elop -kirjan mukaan Nokia käytti entisen toimitusjohtajan Stephen Elopin aikana yhdysvaltalaisen konsulttitoimisto McKinsey & Companyn konsulttia, Endre Holenia, jolla oli vahvoja sidoksia Microsoftiin.





ja sumutus, kaiken todellisuuden unohdus

  • Prime minister Stubbin Apple-heitosta tuli PR-katastrofi USA:ssaEnglantilainen suuri teknologiasivusto TechCrunch kirjoittaa Stubbista seuraavaa: – Vaikka hyvän murjaisun keksiminen on yleistä poliitikoille ja heidän puheenkirjoittajilleen, Applen syyttäminen ongelmista on säälittävää ja näyttää pahalta.  http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2014/10/13/stubbin-apple-heitosta-tuli-pr-katastrofi-usassa/201414215/66





harvinainen kuvituskuva HS:ltä

   






kts NOkia tagistä lisää






2 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Järjen äänenä esiintyvä Skepsis
ei näe lainkaan eliitin päämäärätietoista toimintaa, manipulaatiota, salaliittoja (mm Bilderberg, keskiviikkokerho) ja sensuuria, ei varsinkaan uhkana, eikä näe Nsa:ta ja oikeistolaisten omaa mustien listojen poliisia Supoa Stasina vaan kaikki "havainnot" on määritelty oikeistolaisten kliseiden kautta.

Skepsiksen tulisi nähäd suurimmat todellisuuden vääristymät - mutta ei voi.

Skepsiksen pitäisi olla haukkana eliitin ohjaaman massamedian faktojen vääristelyä vastaan mutta suurin manipulaatio Suomessa ei heitä kiinnosta. He myötäilevät oikeiston hegemoniaa, käsitystapoja, turva-ajatuksia ja kopioivat maailmankuvansa Hesarista.

Suhteellisuudentaju puuttuu eivätkä välitä valtionkirkon rivosta vallasta poliitikkojen tukemana vaan kiihottuvat vain new age haaveilijoista.

Järkyttävää suhteellisuudentajuttomuutta manipulaation eri voimatasoista ja vaikutuksista. Kirkon käsittämättömän laajaa manipulaatiotoimintaa kouluissa veronmaksajien maksamalla tunnustuksellisella uskontokäännytyksellä ilman oppilaan uskonnonvapautta he eivät näe uhkana järjelle vaan "kulttuurina".

Ilman poliittista valtaa ja oikeiston konsensusvaatimusta toimiva New age -fantasiatoiminta on heille sen sijaan akuutti uhka järjelle ja rationaalisuudelle.




Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kapitalismi eli pääoman kertymisideologia on salaliittojen ideologia.

Esko Seppänen

Kansainväliset suurpankit - virtuaalimafia


Yhdysvaltojen oikeusministeriön päätöksellä englantilainen pankki Barclays sai 2,4 miljardin dollarin sakot kartelliyhteistyöstä dollarin ja euron valuuttakurssin manipuloimisessa. Sakot eivät ehkä ole täysin oikea sana kuivaamaan maksun laatua, sillä sakoksi kutsutaan myös maksua, jonka pankit maksavat valvontaviranomaille siitä,

että niitä ei viedä oikeuteen

Sakon pienuus tuottaa niin ollen pörssikurssiin saman vaikutuksen kuin yritysten työntekijöiden laajat irtisanomiset.

Samassa yhteydessä valuuttakaupan (Forex) kurssien manipuloimisesta englantilainen Royal Bank of Scotland sai 0.7 miljardin sekä yhdysvaltalaiset Citigroup 1,3 miljardin, JPMorgan 0,9 miljardin ja Bank of America 0,2 miljardin sakot. Sveitsiläinen UBS myönsi tässä yhteydessä syyllistyneensä Lontoon pankkien välisen Libor-koron manipulointiin ja sai siitä 0,5 miljardin dollarin valvontaviranomaissakot. UBS oli jo vuonna 2012 maksanut kolmen maan valvontaviranomaisille samasta asiasta silloin ennätykselliset 1,5 miljardin dollarin sakot. EU:n toimeenpanemassa vastaavassa tutkinnassa UBS paljasti kartellin toiminnan ja vältti sillä tavalla 2,5 miljardin dollarin sakot.

Viime kuussa saksalainen Deutche Bank suostui maksamaan Liborin manipuloinnista USA:n ja Englannin valvontaviranomaisille 2,5 miljardin dollarin sakot.

JP Morganin, Citigroupin ja Bank of American osalta Liborin manipulaatiotutkimukset ovat vielä kesken ja sakot vahvistamatta


Kun USA:n pörssivalvoja (SEC) määräsi vuonna 2010 pankkialan likaisimmalle vampyyrille Goldman Sachsille Yhdysvaltojen kiinteistökaupankäynnin subprime-luotoista syntyneen kriisin aikaisesta harhaanjohtaneesta pörssi-informaatiosta silloin ennätyssuuret sakot, ne olivat vain 550 miljoonaa dollaria. Pankin pörssikurssi kääntyi nousuun, sillä sakko oli vain kuudesosa pankin ensimmäisen kvartaalin tuloksesta, siis ei mitään. Kun Deutsche Bank möi Yhdysvalloissa maksukyvyttömien velallisten asuntolainoja priimana, sakko oli 200 miljoonaa dollaria. Kun Citigroup väärennytti virkailijoillaan asuntolainojen velkakirjoja, sakko oli 240 miljoonaa dollaria. Kun Bank of America jäi kiinni samasta asiasta, sakko oli miljardi dollaria. Kun maailman kolmanneksi suurin Hongkongin ja Shanghain pankki HSBC myönsi toimineensa muun muassa meksikolaisen huumerahan pesulana, sille tuli siitä jättiläissakot: 1,9 miljardia dollaria. Ja niin edelleen.

Sakkojen maailmanennätys on yhdysvaltalaisella Bank of Americalla, joka sopi pankkivalvonnan kanssa 16,6 miljardin dollarin sakista rangaistuksena siitä, että pankki oli myynyt sijoittajille kiinteistömarkkinoiden subpime-kriisin aikaan ”myrkyllisiä” pankkijätettä sisältäviä finanssituotteita.

USA:n suurin pankki (ja pankkivalvonnan lisäämistä ankarasti vastustava) JP Morgan Chase sekä Morgan Stanley ja Citigroup ovat joutuneet naksamaan vastaavia korvauksia yhteensä 13,4 miljardia dollaria.

Mahdollisuus näin laajaan rikolliseen toimintaan on vain suurpankeilla.

Neljäntoista suurimman pankin markkinaosuus maailman virtuaalirahan tuotannosta johdannaismarkkinoilla (siis rahan tuottamisesta rahasta finanssimarkkinoilla ilman elävää yhteyttä meidän kansalaisten talouteen eli reaalitalouteen) on 80-90 %. Viisi ylikansallista suurpankkia hallitsee yli puolta maailman suurimmista markkinoista eli valuuttakaupankäynnistä.

Keskittyminen on valtaa, ja valta palvelee valtaa. Sitä on kun Baselissa toimivan keskuspankkien pankin BIS:in myötävaikutuksella on laadittu suositus, jonka mukaan niiden isäntämaavaltioiden on varauduttava pelastamaan järjestelmälle strategisesti tärkeät ylisuuret ja ylikansalliset pankit konkursseilta kaikissa olosuhteissa. Näitä ns. SIFI-pankkeja, joille valtiot antavat turvatakuut keinotteluriskien kypsymisen varalta, on 30.

EU omasta puolestaan haluaa maksattaa keinotteluriskit meillä kansalaisilla puuhatessaan pankkiunionia pelastustoimien kustannusten yhteisvastuullistamiseksi.