tiistaina, maaliskuuta 28, 2017

YLE:n väärennetyt natsidokumentit ja unohdetut suomalaiset fasistit, valtio terroria luomassa 1918-1927 talvisodan alkusyy

- päivitetty iii
 
  I


YLE aloittaa taas natsidokumenttien rummutuksen leimatakseen nationalistit samaksi kuin natsit.

   - Lukion kirjoista WSOY:n Eepos jättää kokonaan kertomatta sen, että Suomi osallistui salaisiin neuvotteluihin, joissa sovittiin Saksan hyökkäämisestä Neuvostoliittoon. Peruskoulun kirjoista kaksi,
 Tammen Kaleidoskooppi ja Otavan Horisontti eivät mainitse asiaa.
 

Natsithan tappoivat kaikki nationalistijohtajat Saksassa teollisuus - ja pankkieliitin käskystä.

 Tätä ei koulussa selvästi opeteta, tuskin lainkaan. Nationalistit kielsivät hyökkäyssodat eli  kolonisaatiosodat ja pankkiirit eivät tätä hyväksyneet vanhan "aateliseliitin" kanssa. Nationalistit vaativat myös velkojen maksamisen jättämistä amerikkalaisille ja siksi amerikkalaiset rahoittivat natseja, pankkiirien, teollisuuseliitin ja aatelisten palkka-armeijaa. 


Hitlerin rahoittajista ei puhuta YLE:n dokumenteissa eli natsi-organisaation luojista ei kerrota: pankkiirit, vanha aateliseliitti, teollisuuseliitti. Kaikki vapautettiin sodan jälkeen käyttämään orjilla ja murhilla saatua omaisuutta. 
 
Arvo Ylpön toiminta natsien lääkärikonferensseissa ja järjestössä sekä keskitysleireillä on 100% yhä sensuroitu. Suomessa tutkijoiden toiminta on etupäässä emotionaalista ja toistaa oikeiston hegemoniamantraa ja sivistyksen raiskaamista, "Ei kannata repiä haavoja auki" - jotta fasistisukujen eli oikeiston toiminnan laajuus imperialisisen sodan sytyttämiseksi ennen talvisotaa ei paljastuisi. Kekkonen ja Ylppö halusivat rotupuhtauslaitoksen Mannerheimintien päähän. 

 


Suomalaiset fasistit ja valtio terroria luomassa 1927 suomenruotsalaisen rahaeliitin ohjamaana:

  • Suomi oli sotien välillä oikeistolaisten
    terroristien pesä virkamiesten suojelemana 

     –  "Mannerheim herätti epäilyjä"   
    IS


 Tästä talvisota nousi, oikeistoeliitti junttasi armeijan ja virkamiehistön natsivaltakunnan ja valloitussotien kannattajaksi sekä järjesti kouluissa saksalaisten ja ruotsalaisten ideologien rotuopetusta kirkon suojelemana 1919 lähtien.

Suomalainen fasismi juurtui natseja tukevaksi oikeiston paatokseksi eliitin ja virkamiesten rahoittamana. Ministeri Erkko sanoi Suomen pysyvän Saksan natsien rinnalla ja aloitti talvisodan liittoutuneita vastaan.

Oikeistolainen terrorismi ja valtiofasismi, valtion ja suomenruotsalaisen elitiin rahoittamana. Suomi sai jonkinlaisen sananvapauden vasta 1945, senkin jälkeen mm. natsien palkkalistalla ollut demagogi Kekkonen esti kirjojen julkaisuja suomalaisista natseista.

– On selvää, että useimmat terrori-iskut ja vakoiluhankkeet olisivat menettäneet elinvoimansa ilman Suomen virkavallan aktiivista ja passiivista tukea, Mainio toteaa.



Tämä on kokoomuksen ja RKP:n 100% fasistinen taustahistoria, myös iso osa keskustan piilo-fasistien historiaa.

Nykyisen elitismin eetoksen ankkuri.

Talvisota-kiihkoilun, nato-kiiman ja -vääristelyn ideologinen tausta.



Media aktiivisesti väärentää "kollektiivista muistiamme"
- nyt vasta tunnustetaan julkisesti vaikkakin ilman keskustelua mm. Kekkosen toiminta natsien palkkalistoilla ideologisena natsina.

Kristityt fasistit, valtionkirkon siunaamat :
  • ”Se valtava tahto, joka on saanut ilmaisunsa Hitlerin elämäntyössä, on alkuilmiö, anteliaan luonnon lahja.”    - V. A. Koskenniemi arvioi Mein Kampfin (Taisteluni) 1941.




Nyt vasta Hesari myöntää Kekkosen ja superkapitalisti Wallenbergin tiukan yhteyden sunnuntaina 26.3.17

 Sensuurin avulla natsien ideologisena operaattorina toimineesta Kekkosesta luotiin kuvaa maltin miehenä vaikka torppasi tiukasti tuhokapitalismin puolesta vain taktisesti ja pakon edessä myötäillen työläisten pohjoismaista mallia. Nyt myös jumalattoman supon valvoman aggressiivisen sensuurin jälkeen myönnetään että Bilderberg-salaliitto kiinnosti Kekkosta ja ruotsalainen eliitti oli sinä kiinteästi mukana luomassa tätä EU-helvettiä ja väestönsiirtoa Eurooppaan.



Suurin musta piste:

 Natsi-Suomi
    ”Kollektiivinen muisti on valikoiva, kuten muissakin sodan käyneissä maissa. Joitain asioita, kuten Suomen vaikeaa tilannetta kahden suurvallan välissä, korostetaan. Ikävistä ylilyönneistä, kuten ihmisluovutuksista Saksaan, ei vieläkään haluta puhua”, hän sanoo. Silvennoinen toi vuonna 2008 julkaistussa kirjassaan Salaiset aseveljet esiin, että Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisien yhteistyö oli ollut paljon luultua tiiviimpää. Suomessa toimi pahamaineinen Einsatzkommando-erikoisyksikkö. Kirja sai valtavasti huomiota ja sai aikaan kiivaan väittelyn siitä, oliko Suomi käynyt erillissotaa vai ei.
”Keskustelu kiertyi välittömästi sen ympärille, oliko kyseessä erillissota vai ei. En ollut odottanut sitä”, Silvennoinen sanoo.

Suomalaiset ovat hämmentyneitä koska koko historia vuoden 400 Vatikaanin Ruotsin ristiretkistä saakka on väärennetty.
 

Suomen valtion tukema oikeistolainen terrorismi on ollut laajinta terrorismia Suomessa. Myös kuolemanpartioina ja terrori-iskuina Venäjälle 1920-1929

    Opetettiinko tätä kouluissa?

Miksi tämä ohitetaan  YLE:n ohjelmissa, terrorismi Suomessa? Olemme järkyttävän propagandan kohteena eliitin kulissien suojelemiseksi.  Oikeiston Verikoirat - oikeistolaiset terroristit, joita ei "valistusohjelmissa" sanota oikeistolaisiksi.


Yksi YLE:n historiaa suoraan väärentävä sivu:


Oikeistovirkamiesten ja armeijan tukemat Pietarin terroristit puuttuvat sivulta.


Opetettiinko koulussa Karjalan kuolemanpartioiden lisäksi  keskitysleirien laajaa tuhoamistoimintaa ja myrkyttämistä suomalaisiksi sotarikoksiksi? Noin 70000 suomalaista tapettiin enimmäkseen myrkytettyinä, hirtettyinä, kylmyyteen ja tauteihin tapettuna. Hyväksytkö sen että suomalaiset maksavat mm. bosnian joukkohautojen avaamisen mutta ei suomalaisten?

Ymmärrätkö oikeistolaisten taustaideologiaa ja historiaa joka on tarkoituksella sensuroitu?
Valtio rahoitti kuolemanpartioita Neuvostoliiton alueelle, Aunukseen ym.


 - "55 prosenttia uskoi, että Neuvostoliitto hyökkäsi jatkosodassa" 

Näin törkeitä valheita, harhoja ja historian sensuuria valtion ja oikeiston massamedia systeemi syöttää meille oikeiston kulissien pitämisen takia. Suomi aloitti jatkosodan natsien avulla ja natseja tukien Neuvostoliiton sisällä hyökkäyssodassa.
   - Lukion kirjoista WSOY:n Eepos jättää kokonaan kertomatta sen, että Suomi osallistui salaisiin neuvotteluihin, joissa sovittiin Saksan hyökkäämisestä Neuvostoliittoon. Peruskoulun kirjoista kaksi, Tammen Kaleidoskooppi ja Otavan Horisontti eivät mainitse asiaa.

   

Kuinka moni tietää, 

että Mannerheim teki kirjallisen sopimuksen Ranskan ja Englannin kanssa jo 1919 sodan aloittamiseksi Pietaria  vastaan - isoja rahasummia ja aselasteja vastaan? Mannerheimilla meni kuitenkin kusi housuun kun palkkasotilaita ei tahtonut löytyä ja hän olisi kouluttamaottomana hovikeikarina joutunut leikkimään kenraalia. 
  
 Olen lukenut Suomen historiaa sosiologian ja psykoanalyysin eli ns psykohistorian kannalta ja on aivan selvää että oikeistolainen kiihkomielinen tulkinta on kaapannut historian, kouluopetuksen, talvisotahysterian ja fanaattisen maailmankuvan tulkinnan jatkaakseen 1917 ja 1935 kiihkoisaa maailmankuvaansa jolloin rahaporvarit (enimmäkseen suomenruotsalaisia) venäjävihassaan JA demokratiavihassaan enemmistön valtaa vastaan luovuttivat Suomen maanpetoksellisilla sopimuksilla Saksalle.

Siten on mediassa luotu oikeistoa ja fasismia tukevaa pseudopuhetta "talvisodan hengestä" joka ei ole millään tavoin totta vaan fasistisen yhteiskuntajärjestyksen kannattajien elitstinen fantasia.
- Lukuisat erilaiset neuvostovaltaa vastustavat järjestöt kilpailevista sosialisteista monarkisteihin ja fasisteihin toimivat Suomesta käsin.

Opetettiinko tätä koulussa?

 Ei. Uskot vieläkin oikeiston kulissiin talousihmisinä ja oikeiston valheisiin "talouspuheessa" jos et ymmärrä historianväärennöksen kattavuutta aivan kaikessa. 

Ja kuinka vedätettäviä suomalaiset ja saksalaiset fasistit olivatkaan 20-luvulla pankkiirien lahjomina, rahalla, viinalla, huorilla, vapaalla väkivallalla poliisin suojelemina?
  • " Opperput oli kuitenkin oikeasti Moskovalle uskollinen kolmoisagentti. Terroristisolut olivat juoni, jolla Suomi saatiin kiusalliseen asemaan. Samalla tuhottiin oikeita vastavallankumouksellisia. "

Tsaarin Ohranakin toteutti "länsimaisia arvoja", preussilaista 300 vuoden soluttautumisperinteitä mikä oli tsaarin päätoimintaperiaate.

Nyt vasta viime vuonna on löytynyt dokumentteja, joissa kirkko pakottaa nuoria kokemattomia pappeja ammatin menettämisen uhalla teloitusryhmien siunaajiksi.




Kun suomenruotsalaiset porvarit menettivät Venäjän keisarin ja kasakoiden asevoimien tuen, he yrittivät heittäytyä Saksan armoille estääkseen Suomen itsenäistymisen.
  • Oikeisto siis käytti Venäjän aseita demokratian tuhoamiseen ja eduskunnan kaatamiseen! 
Porvarithan pyysivät kasakoita eduskuntaan hajottaakseen demokraattisen eduskunnan ja niin tapahtuikin. Kuinka moni on kuullut tämä koulun historiantunnilla? Aika harva. Vasemmisto ajoi sen sijaan Suomen aitoa itsenäistymistä: "Ne kurjat matelijat, jotka venäläistä virkavaltaa pokkuroiden ovat onnistuneet pääsemään kotimaiseen hallitukseemme jäseniksi, ja jotka, muodostaessaan tuon hallituksen, ovat häpeällisesti polkeneet ei ainoastaan lakeja vaan vieläpä kansan pyhimpiä oikeuskäsityksiä, erotkoot heti toimestaan." http://www.vasemmistoliitto.fi/tule_mukaan/fi_FI/1...



Valitettavasti perinteinen kokoomusoikeisto ja perussuomalaisten kansallisoikeisto pöyhistelee vieläkin vapaussodan valheilla "itsenäisyyden pelastajina". Oikeisto halusi myydä Suomen osaksi Saksaa pariinkin otteeseen 1916 ja 1938 - se on historiaa, joka on hämärrytetty pois sivistyksestämme.

Historianhallinta on todellisuudenhallintaa, politiikkaa. Oikeisto ei näe politiikkaa demokratiaksi, avoimeksi ja julkiseksi. 


Talvisotakin oli vain saman suomenruotsalaisten porvarien hallinnoiman oikeiston fasististen Saksa-sympatioiden ja unelmien seuraamusta, poliittinen valinta.

    Tämä on historiallinen fakta.


Ei ole ollut mitään erillissotaa vain fasistinen unelma suur-Suomesta ja germaaniasta Euroopan ja Neuvostoliitto alistettuna EU:hun Saksan johdossa, jota opetettiin lapisllekin 20 vuotta kouluissa sisällissodan jälkeen yhdistettyna rotuoppiin - äärioikeiston vallattua opettajien ja rehtorien virat (lainvastaisesti). 

Rehtorit ovat yhä oikeistolaisten kaappamia virkoja - kokkaridemarit ovat tietysti osa kulissia "sivistysvaltiosta".

Suomella on syvä äärioikeistolainen historia, jota kokoomus on erityisesti suojellut juhliessaan 90 vuotta joukkomurhiin osallistuneita sotarikollisia kaikissa kokoomuksen kissanristiäisissä kunniavieraina ympäri Suomea.

Sieltä se "perussuomalainen" eetos ja venäjäviha nousee, kokoomuksen perintisestä politiikasta ja suomenruotslaisten palkka-armeijasta, "suojeluskunta-aatteesta". Ei mistään muualta.
Suomenruotsalaisten luomaa rasismia syytetään nyt perussuomalaisten rasismiksi.




    II

Samalla tavalla Amerikan ohrana CIA voiteli ja kaappasi SDP:n ja nosti rahalla, Valpon terrorilla ja agenteilla SAK:n yhä voimakkaammin jatkosodan jälkeen ohi aitojen vasemmistolaisten järjestöjen, rahalla ja suosikkisysteemillä CIA:n tyyliin yhteiskunnan murtamiseen ja hierarkian varmistamiseen. Aidot AY-liikkeet kiellettiin poliisin ja kaapatun dollari-SDP:n avulla  jo 1935, alkoi valevasemmiston kosiskelutaktiikan aika.

Valevasemmisto suojaamaan oikeiston salaista ulkopolitiikkaa ja eliitin klaaneja. Demokratiasta tehtiin teatteria vaikka työläisiä myötäiltiin Ruotsin kansankodin ja Neuvostoliiton vahvan vetoavun takia.
 

Mannerheim todellakin hävisi kaikki sodat - sisällisodankin hän oli jo hävinnyt kunnes saksalaiset valloittivat Suomen - Suomihan oli saksalaisten valloittama joten se sota ei ollut vain sisällissota.

Suomi oli siis I maailmansodassa suomenruotsalaisen oikeiston kutsumana ja saksalaisten valloittamana, kaikki lait lakkauttaneena.  Vain Saksan sisäpolitiikan romahtaminen lopetti valloituksen. Silti hallitus maksoi ylimääräistä siirtomaaveroa Saksalle ulkomaankaupasta 1943 saakka.

Mannerheim lupasi 1919 Ranskalle ja Englannille hyökätä Pietariin panssarivaunujen kanssa - isoa rahasummaa vastaan. Mannerheim kuitenkin kusi housuunsa kun ei osannut organisoida fasisteista armeijaa ja pelkästi tietysti julkisuutta. Ranska kerkesi lähettää Suomeen joitakin panssareita ja fasistiryhmät tekivät tämän jatkona Karjalaan kuolemanpartioita mm. suomenruotsalaisen eliitin rahoilla.

Miksi Kekkosen natsi-menneisyydestä valhedellaan vaikenemalla ja olemalla tekemättä johtopäätöksiä suomalaisen fasismin historiasta ja sen salaisesta ulkopoltiikasta jatkosodankin jälkeen?

Joukkomurhaaja ja oikeistolaisten poliisin kiduttaja, josta tuli aito saksalainen natsi natsien palkkalistoilla ja rotuopilla, on nostettu palvonnan kohteeksi - historiasta yhä valehdellen.




 III


Suomalaisia natseja ei saanut eikä saa arvostella.

Koskenniemi oli jo Horst Wessel -romaanin suomennoksen arvostelussaan (1933) osoittanut, mille puolelle hän kuului. Kirjoitus tyrmistytti Katri Valan, joka sanoi, että Koskenniemen mieli oli "mustien voimien sokaisema".

...  Klemetin arvonimien luetteloissa ei kuitenkaan esiinny Adolf Hitlerin 29. 4. 1939 myöntämää mitalia. Prenikka on päätynyt Kuortaneen Klemetti-museon vitriiniin vasta hiljakkoin. Mistä unohdus?


Natsit jäivät Suomessa valtaan ja kulttuurin sensuurimuokkajiksi natsien uskollisen demagogi-työntekijän Kekkosen johdolla, joka henkilökohtaisesti teki valan Hitlerille.





YLE:N JATKUVA VÄÄRENNÖS

  • "Skandinavia innoissaan Hitleristä"      YLE AREENA
Ruotsi ei vieläkään myönnä rauhansopimuksien rikomuksiaan mm. sotilaiden ja aseiden jatkuvaa kuljetusta natseille rautatiellä ja busseilla sekä ruotsalaisia asetehtaita Euroopassa ja Ruotsissa.

Tässä ohjelmasarjassa ei kerrottu Suomen sukellusvenetelakasta, jolla kehitettin Saksan salainen aseteknologiaa - tietysti rauhansopimusten vastaisesti n. vuodesta 1927 lähtien:







YLE jatkaa 30-luvun propagandaa 2012 - 2017
   Jarmo Saari 2016 tammikuu 
- Olo on ahdistunut kuin koulukiusatulla: valtamedia työntää tuuttiensa täydeltä käsittämättömän - jopa epä-älyllisen - yksipuolista kuvaa ajastamme ilmeisenä tarkoituksenaan niiden demonisointi, jotka ovat uskaltaneet kyseenalaistaa yhden supervallan ehdottoman maailmanherruuden tavoittelun. 
Epä-älyllisen tuosta yksipuolisuudesta tekee ilmeinen haluttomuus nähdä tai kuulla valtavirrasta poikkeavia, perusteltuja ja jopa todistettuja näkemyksiä tai kertomusten vivahteita. Ei voi olla niin, etteivätkö Helsingin Sanomain, Kalevan tai Yleisradion – nämä räikeimmästä päästä mainiten - toimittajat ja sisällöstä vastaavat henkilöt olisi tietoisia muista kuin Yhdysvaltain hallinnon tiedottajien, Washington Postin, New York Timesin, Syrian Observatory For Human Rights –”järjestön”, Bellingcatin ja muiden ns. läntistä kertomusta tuottavien, luovien ja levittävien tahojen luomuksista. Sellaiset soraäänet eivät kykene häiritsemään mediamme mielipidemoukarointia.
Viime viikolla hollantilaisjohtoinen kansainvälinen tutkimusjoukko JIT julkisti päätelmiään koko maailmaan kuohuttaneesta ilmailurikoksesta, jossa malesialainen matkustajakone lennolla MH17 pudotettiin Ukrainan yllä maahan yli kaksi vuotta sitten, ja sen kaikki matkustajat ja miehistö (298 henkeä) saivat surmansa. Kävi ilmi, että päätelmät perustuivat varsin pitkälti Ukrainan hallituksen (siis yhden rikoksesta epäillyistä tahoista) toimittamiin todisteihin, kuten mm. puhelinliikenteestä kaapattuihin katkelmiin, kehnoihin kuvamanipulaatioihin erikoistuneen Bellingcat-ryhmän sosiaalisessa mediassa välittämiin aikaansaannoksiin – ja Yhdysvaltain viranomaisten vakuutteluun siitä, että heillä on todisteita Ukrainan separatistien alueelta ammutusta BUK-ohjuksen laukaisusta, mutta eivät ”turvallisuussyistä” aio niitä esittää.
Ei tarvinnut kauaa odottaa Ylen Ykkösaamun ns. lehdistökatsausta, johon valittiin ensimmäisenä Kalevan päätelmä selvityksen tulosten kiistattomuudesta ja jyrkkäsanainen tuomio venäläisten toiminnasta. Samaa suuntaa edustivat muutkin lainatut lehdet. Yle oli seuraaviin ajankohtaisohjelmiinsa löytänyt ns. asetekniikan asiantuntijankin, joka totesi yksikantaan JIT-selvityksen tulosten osoittavan kiistattomasti  demonin paikan. 
Tämän viikon demonisointi on keskittynyt voittopuolisesti Syyrian Aleppoon, jossa Yhdysvaltain hallituksen väittämän mukaan Venäjä ja sen tukema Syyrian armeija on aiheuttanut sovitun aselevon murtumisen pommittamalla mm. YK:n avustuskuljetuksen tuusan nuuskaksi, ja sittemmin keskittymällä siviilien ja aivan erityisesti sairaaloiden pommittamiseen ”yrittäessään vallata Aleppoa kapinallisilta”. No, soraääniksi ovat tässä rytäkässä jääneet todistelut siitä, että ko. avustuskuljetuksen kimppuun käytiin maitse, ei ilmasta (jopa autenttisen videon avulla, jossa kapinallisten raskasta kranaatinheitintä tai vastaavaa tykkiä raahaava ajoneuvo on poistumassa tuhopaikalta), sekä se, että Aleppo on suurimmaksi osaksi toki maan hallituksen joukkojen hallussa – vain osaa siitä pitää hallussaan Yhdysvaltainkin terroristeiksi myöntämä aseellinen joukko, joka käyttää alueen siviilejä kyynisesti ns. ihmiskilpenä.
Tämän päivän HS kaataa suuressa jutussaan Aleppon tilanteesta kaiken mahdollisen laskin Venäjän ja Syyrian hallituksen joukkojen niskaan visusti varoen kommentoimasta mitään ammattitaitoisen journalistin saatavilla olevasta muuhun viittaavasta aineistosta.
Tässä ei viime aikojen tiedotusilmapiirissä ole sinänsä mitään uutta, mutta eniten ainakin  minua ahdistaa silmäillä tätäkin tyypillistä, ns. banaanitasavaltalaista artikkelia seurannutta lukijakommenttien virtaa, joka näyttää osoittavan kuinka otolliseen maaperään jo vuodesta 2013 lähtien valtamediamme kylvämä ”journalistinen hukkakaura” on jo ehtinyt langeta. Joukossa oli jopa sotaa Yhdysvaltain ja Venäjän välille toivovaa tekstiä, jossa vaadittiin Suomenkin ”läntistä” puolenvalintaa – eli pikaista liittymistä Natoon!
No, ehkä voin yrittää lääkitä jo fyysisesti oireilevaa nousevaa ahdistustani vallitsevan sotakiihkoisen sanankäytön johdosta uskomalla, että mediamme, tuon mahtavan koulukiusaajan perässäjuoksijoiden joukko edustaa sittenkin vain vähäistä, aggressiivisuudessaan aktiivista ja kovaäänistä vähemmistöä.
Toivottavasti.




III


Onko Suomi kärsinyt laajasta rasismista? On. Eliitin ideologisesta rasismista kapitalismia puolustamassa.

Vuosisadan alussa Suomessa oli vielä orjuutta, nälkään kuolemista, Supon edeltäjien salaisia vankiloita 1945 saakka. Rakenteellista valtion rasismia, poliittista ja taloudellista yhteiskuntaluokkarasismia, samalla kieli-, uskonto- ja kulttuurirasismia pahimmillaan eliitin ehdoilla.

      Sitten ihmetellään, mistä "rasismi" ja jyrkkä puhe Suomessa nousee.



Vaikka 1918 oli vielä pakollinen kirkon jäsenyys, niin silti vieläkin piispat siunaavat tekopyhästi jälkikäteen tunnettujen punaisten ateistien hautoja ja myös joukkohautoja ilman sukulaisten lupaa.


Mikä oli kirkon kanta Mannerheimin joukkomurhiin?

"... Kirkko oli kantansa kiinni lyönyt. Arkkipiispa Gustaf Johanssonin mielestä kaikki Jumalan kieltäjät tappaa ja piispa Otto Colliander julisti, että työväestö oli kapinointinsa takia ”Jumalan kirouksen alainen ja jätettävä Saatanan haltuun.”





Erkon ja Rydin klaanit lupasivat lähteä hyökkäyssotaan vuosia ennen talvisotaa ja Siksi talvisota oli suomalaisten fasistien syytä - Stalin tiesi.
https://www.facebook.com/groups/289911137715909/permalink/1211636542210026/




V


NATO:n ideologinen tausta


Kuinka suloista historian väärentäminen voikaan olla? Lohduttavaa. Rohkaisevaa. Harhauttavaa. Taas hämmentävän vähättelevä artikkeli vastuusta vapauttava Helsingin Sanomien projekti.

Kirja-arvostelu: 

  • "Luvattu maa. Suur-Suomen unelma ja unohdus", 
 toimittaja-tutkija Olli Sinivaara myöntää jotakin mutta  lainauksella kieltää vedoten hämmennykseen:   
  • "On hämmentävää tajuta, miten elävää todellisuutta unelma Suur-Suomesta 1930-luvun ja jatkosodan alun ajan ihmisille oli. Ei tietenkään kaikille, mutta kyllä Luvatun maan lähteiden perusteella valloitussota Neuvostoliittoon nautti laajempaa kannatusta kuin on haluttu muistaa...   - -HS Olli Sinivaara
     

Hämmentävää?


Olli ei siis ymmärrä historiaa alkuunkaan ja emotionaalisesti torjuu yhä?

Miten tämä arvostelu-artikkeli on pohjimmiltaan propagandaa:

 a)

Helsingin sanomat osaa tässäkin arviossa tunnollisesti väärentää ja "etäännyttä" kaiken historiasta. Loistavaa semanttista harhauttamista ja emotionaalista suostuttelua pois poliittisesta analyysistä, pois historiasta, pois ideologian tunnistamisesta, pitkällä perinteellä. Kirjoittaja selvästi "kieltäytyy" uskomasta että isoisät olivat fasisteja ja ilmoittaa tämän hyvän mielen torjuntamekanismin varsin tyytyväisenä tyydyttäväksi ratkaisuksi. Väittäen nostalgisesti että suomalainen ei voinut olla fasisti. Oli vain "hyväuskoinen unelma" suursuomesta.  Hyväuskoisuuteen, suomalaisuuteen yms lapsellisesti vedoten. Torjuntaa,  oikeistolaista hegemoniaa.  Nostalgisena mielikuvana.  Hitler vitsinä, sen ajan muotivillityksenä, natsikortti läppä läppä. 

 b)

Tässä Hesarin krija-arvostelussa vaitetään, että eliitin fasismista ei puhuttu sodan jälkeen itsestään. Se ei ole totta. Eliitti, mediaoligarkit ja virkamiehet kielsivät eliitin fasismista puhumisen.  Omakustanteissa sentään siitä saattoi puhua sillä Suomi sai 1945 ensimmäisen kerran laajan ilmaisuvapauden - paitsi oikeiston omistamissa lähes kaikissa lehdissä ja kustantamoissa.
Käytännössä julkisuudessa eliitin fasismi vaijettiin kuoliaaksi aktiivisella sensuurilla ja pelottelulla "Et saa enää työtä jos puhut suuta suuremmalla".

Eliitin ikuinen romanttinen fasismi ja vallanhimo aidon analyysin ulkopuolella.
  
HS Arvio: kirjat Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Luvattu maa Johnny Kniga. 407 s.

Emotionaalista informaatiosotaa historiaa väärentämällä.

 







Jatkosotaa markkinoidaan yhä "itsenäisyydellä" ja urhoollisuudella

- Kesällä 1940 ulkoministeri Rolf Witting esitti Saksan Helsingin-suurlähettiläälle Wipert von Blücherille, että Ryti tekisi neuvottelumatkan Berliiniin Hitlerin luo aiheenaan Suomen muuttaminen Suur-Saksaan liitettäväksi protektoraatiksi...



Historian väärentäminen on taas oikeiston sama keino luoda sotamielialaa ja eliitin rajoittamatonta valtaa mm. Kiovan natsipuolueiden rahoittamiseksi ja kouluttamiseksi ja nyt varsinkin Ukrainalaisten siviilien pommittamiseksi. Amerikan sodat esitetään mediassa välttämättöminä - aivan samoilla argumenteilla kuten HItler korosti ikuista rauhaa sotaisan Saksan suurimpana päämääränä.
"Ennakoivat sodat" ensimmäisenä doktriinina olivat natsien keksimä käsite ja jo Caesarin motiivina hieman eri sanoin Rooman sotataloudelle.

Karthago tuhottiin, koska se oli taloudellisen kasvun ja käsityöläisteknologian veturi vaurastuville eurooppalaisille. Euroopan kulttuuri tuhottiin kuten USA haluaa Euroopan lukemattomiin sotiin.

                                                      (*kts lopusta noottini Euroopan historiasta)







Nato teki 15000 terrori-iskut  
II maailmansodan jälkeen tappaen satoja eurooppalaisia siviilejä ja vain pari prosenttia suomalaisista tietää tämän oikeistoeliitin Gladio-terrorin - "kommunistien" lavastamiseksi terroristeiksi.  Englanti aloitti vasemmistolaisten tappamisen välittömästi kun kansainvälinen sotarauha Euroopassa oli julistettu. Gladio jatkoi tästä oikeiston terroria.

 YLE:n terrorismin historia-sarjassa ei puhuta lainkaan Gladiosta sen laajuudessa.



Mm. Aldo Moron murha oli yksi Naton lavastettu tappo-operaatioista jotta keinotekoinen viha kommunismia vastaan luotaisiin mediassa.

Irakin uusin uutisointikin Saudien rahoittamista ISIS-terroristeista pyrkii tekemään Amerikasta maailman pelastajaa "uusilla toiveilla" kun Amerikka on maailman tuhoaja ja ja sotatalouden syöpä.  Amerikka siis tukee Saudeja, jotka tuottavat terroristeja ja Amerikka esiintyy pelastajana itse tuottamassaan terrorioopperassa.  WTC-tornien räjäytyksessäkin 95% lehdistön esittelemistä "lentokoneterroristeista" oli saudeja tai saudeissa asuneita. Ja sillä perusteltiin Afganistaniin ja Irakiin hyökkäys?

Omasta Historiastamme pyritään pyyhkimään suomalaisen oikeiston ja pankkiirien kannustamat aseelliset hyökkäykset Neuvostoliittoon mm. 1919-23 ja Mannerheimin hyökkäyssopimukset Neuvostoliiton tuhoamiseksi 1919 euroeliitin rahoituslupauksilla. "Heimosota"-nimeke on fasistien itsensä antama nimike fasistien sissisodalle - oikea olisi "Oikeiston rotusodat Neuvostoliiton alueilla pankkiirien rahoittamina eliitin tavoittelemien kaivoksien takia".

Kouluissa rotuoppia opetettiin avoimesti sisällissodan jälkeen

ja Suomella oli  suhteessa kansantuotteeseen suurimmat hyökkäysvoimat pommikoneilla ja tykistöllä ennen talvisotaa.

Armeija oli varusteltu hyökkäyssotaan Mannerheiminkin unelman mukaan, Pietarin valloittamiseen.


Jatkosota oli puhtaasti osa natsien ja Suomen oikeistoeliitin rotuopillista lebensraumsotaa ja euroaatelisten vuosisatojen fantasia Venäjän valloittamisesta - mutta iltapäivälehtemme myyvät sitä tunteikkaana sankarisotana. Selviämisenä. Se oli selviämistä oikeiston ideologisesta sotahulluudesta ja eliitin hellimistä viholliskuvista. Stalinin hyvää suhdetta Suomeen ei haluttu nähdä.   Nyt selkeä enemmistö englantilaisista tutkijoista näkee talvisodankin aivan turhana eliitin idoelogisena sotana.

 Suomen poliitinen eliitti kieltäytyi liittoutuneiden sopimuksista, selvästä järjestä oman edun ajattelusta - ja valitsi natsit uskoen 30-luvun Saksan ihailuun ja rotufantasioihin Saksan maailmanvallasta ja yli-ihmisten voiman kulttuurista ali-ihmisten yli.  Arvo Ylppökin kuului natsilääkäreiden seuraan ja kävi Saksassa - luultavasti myös keskitysleireillä "laboratorioissa" - ja halusi Suomeen rotupuhtausopin mm. urheiluseuroihin.

Talvisodankin historia Helsingin sanomien omistajan Erkon junailemana eliitin  sotana on täysin väärennetty itsesäälisodaksi jotta ihmiset unohtaisivat eliittimme salaiset sopimukset natsien kanssa ja rotuopetukset kouluissa suursuomiuholla.

Kekkonenkin oli natsien palkkalistoilla ennen talvisotaa ja lähellä tulla valituksi Saksan natsiurheiluseuran johtajaksi Saksassa natsieliitin osaksi - mm. ideologisessa sodassa ruotsalaisten värväämiseksi rotuoppiin natsiurheiluseuran sääntökunnan ja rotuopin levittämisessä.

  • Eliitin keinoja: luodaan velvoittavia "ihanteita", jotka ottavat eliitin vallalta ja terrorilta vastuun pois ja luovat syyllisyyttä kansalaisille mahdottomien ja brutaalien "ihanteden" kautta (kuten valitonkirkon uskontomekanismissa):

 " Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan suomalainen papisto maalasi jatkosodan aikaan retorisilla keinoilla kuvan pyhästä sodasta, joka lopulta hävittiin yksilön moraalin rappion vuoksi.


Kun Kekkonen nousi pääministeriksi, hän oli vastustanut rauhaa Neuvostoliiton kanssa uskoen Saksan ihmeaseisiin ja syylisti voimakkaasit Erkon avustuksella Helsingin sanomissa sotaveteraaneja, jotta kansa uskoisi sodan syyllisiski traumoista vapisevat veteraanit eivätkä fasistien ystäviä, eliittiä.
Kekkonen onnistui.





VI    Linkit




Carl Sebastian Lindberg  Helsingin kaupunginosat ennen ja nyt.

  • Kiinnostavia kuvia Ateneumista vuoden 1942 suomalais-saksalaisesta sotakuvaajien propagandanäyttelystä. Huomaa teksti : "Jäämereltä mustalle merelle", Suur-Suomi-aate eli vahvana ja taide valjastettiin palvelemaan sitä. Kuvat Finnasta.






Vahvasti näyttää siltä että CIA ja Nato on vakuuttanut suomalaiset kenraalit siitä että sota tulee varmasti - KUTEN 1935 - ja konfliktipolitiikka on "Amerikan" eli dollaripörssin, sotatalouden ainoa keino pelastautua ja estää velkavuoren sekä keinottelutalouden romahdus olemalla rajoittamaton pelote ja dollarista kieltäytyjien tuhoaja - kuten Irak, Jugoslavia, Libya ja Syyria tuhottiin YK;n siunauksella.


































2 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


Tuore kirja paljastaa kahden kartanonherran natsitaustan.

Sipoon pääkirjastossa julkistettiin viime viikon torstaina poikkeuksellisen synkkä luku paikallishistoriaa. Sipoolainen Martin Andersson on kirjoittanut kirjan visusti vaietusta aiheesta, suomenruotsalaisista natseista.


http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/287207-kirja-suomenruotsalaisilla-natseilla-oli-vankka-jalansija-kartanoissa

Anonyymi kirjoitti...

Eikohan se Nazi teorian (eugenismi) alulle panija ole psykiatri Ernest rudin ja tekija koululaaketiede, joka tekee poliittiseen tarkoitukseen teorioita, kuten eugenismin juutalaisten tappamista varten ja psykosomatia tehtiin virkamiehistoa varten, etta virka tohtori joka ei tunne potilasta, voi aloittaa kehon kipuja hyodyntaen sadismin yksiloa kohtaan joka on kritisoinut autoritaarista viriamiehistoa. Jne.
Jne.eli sielta pannukakku teorioista se pahuus on aina alkanut.
Kun tieteen tekoon ei tarvita kuin teoria, niin aina on sadistisia yksiloita, jotka koulu
Awake tieteessa ovat tehneet sadistisia teorioita (freud ja Jung kukaan lukien) joissa he paasevat sadismia harjoittamaan ja varjaavat ne tieteeksi ja auttamiseksi, ja nain tulee aina ole maan niin kauan kunnes tieteelta vaaditaan labra ja kemia kaava, ja pannukakku tieteilta vero raha pois.