perjantaina, maaliskuuta 31, 2017

1918 SOTE SUOMI100


- nosto päivitys -


Nyt alkavat menneisyyden umpisolmut avautua. 


Käsky siviilien ampumiseen saattoi tulla Mannerheimilta

Ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim on mahdollisesti antanut käskyn ampua naisia ja lapsia jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Käskystä tihkuu uutta tietoa, joiden perusteella sen voidaan päätellä tulleen Suomen sodanjohdolta. - Aamulehti

Kun isäni isä oli pyövelinä Kekkosen kanssa sisällissodassa tappamassa kymmeniä ihmisiä valkoisten erikoisjoukossa, hän ei sitä ideaa itse keksinyt vaan Mannerheimin "esikunta". Se oli käsky, ideologinen tavoite ja moraaliteetti.

Valkoisten Suojeluskunnan kotikutoinen ja lainsuojaton esikunta määräsi teloitukset toimeenpantavaksi ja valitsi sopivan nuoret, sinisilmäiset pyövelit työhönsä kiertämään Suomea. Kirkkoherrat siunasivat suojeluskunnan sotaraivon tuomitsemalla köyhät ja nälkäkuolemaa suvussaan kohdanneet kapinalliset, (joille varakkaat maanomistajat ja tehdaseliitti kieltäytyivät ennen sotaa maksamasta työstä palkkaa), "punikeiksi, saatanan omiksi, syöpäläisiksi, Kristuksen vihollisiksi".

Mielenkiintoisinta ja äärimmäisintä sisällissotakeskustelussakin on nyt se, että kun puhutaan taisteluvalmiudesta ja kyvykkäästi ammatilaisten organisoimasta armeijasta, valkoisten jälkeläiset ylistävät yhä lumoutuneina valkoisten armeijajoukkojen järjestäytyneisyyttä, komentoketjua ja tehokkuutta "vapauttajina".

Mutta - kun puhutaan joukkomurhista, valkoisten historian urheat puolustajat korostavat, että sotatilanteessa joukkoja ei voi hallita. Tämä on hämmentävää ja tahallista ristiriitaisuutta. Valheellisuutta. Torjuntaa. Vääristelyä.

Kuinkahan on, jos tämä artikkelin paperilappu todetaan vihdoinkin viimeisen päälle uskottavaksi, ymmärtävätkö valkoisten jälkeläiset tämän käskyn totaalisen sodan ja yli-ihmisen ideologiaa, joka omaksuttiin Saksalta sadan vuoden ajan.

Kun Edvin Laine käsikirjoitti Tuntematon sotilas-elokuvaa, hän sai yllättävän vapaasti nähdä armeijan esikunnan arkistosta Jatkosodan sensuroitua materiaalia, joissa mm. tapetaan pistimellä pakolaisnaisia, kun nämä eivät osanneet "kunnolla" puhua Suomen kieltä. Kovaa ja kiistämätöntä arkistomateriaalia on siis olemassa Suur-Suomen armeijalta.

Propagandafilmi jääkärivärväystä varten 1937 - speaker:

" Maan jääkärihenki elää valppaampana kuin koskaan
ja aavistaa Euroopan tulevan sodan bolshevismiä vastaan "




Saksan fasistinen prosessi ja rotuoppi ei ollut vahinko tai pienen joukon uusi idea. Se sai Suomessa suomenruotsalaisen rahaeliitin kiihottumaan vihan uusista muodoista demokratian estämiseksi.

Oikeisto sabotoi eduskunnan valtalain ja oikeisto vaati Venäjää hajottamaan eduskunnan 1918. Siis oikeisto Venäjän vallan kasvattamisen asialla.


Saksa kehittyi sadan vuoden ajan määrätietoisesti väkivaltaiseksi, sotahulluksi ja suuruudenhulluksi kansakunnaksi äärimmäisen autoratiivisen maailmankuvan kautta. Kasvatusoppaatkin korostivat väkivallan karaisevaa vaikutusta lapsiin, kaikkia saksalaisia tottelevaisuuden oppeja ihailtiin Suomessa.

Ensimmäinen maailmansota oli Saksan verenhimoinen Euroopan valloitusprojekti Amerikkalaisten luvalla ja amerikkalaisten sekä englantilaisten pankkiirien rahoilla EU:n luomiseksi Venäjän kaivos- ja öljyresurssit kaapaten

 - ja II maailmansota vain jatkoa sille SAMALLA APNKKIIRIEN VALTAKUVIOLLA, TERRORILLA.

 Eli valtaapitävät olivat vapaita perusmoraalista ja saivat ihannoida sotaa ilman estoja. Vanhojen miesten esivalta sai sotapelissään tapattaa miljoonittain nuoria "kunnian ja kansakunnan" vuoksi.

Mannerheim kumosi lain ja lupasi järjestystä 1918 lain sijaan. Ja Hitler otti tästä suojeluskuntaideasta mallia 1925, kun natsit suomalaisen esikuvan mukaan muodosti omat SS-joukkonsa. Hitler perustaessaan SS-joukot otti suoraa mallia 1915 suomalaisesta paramilitaarisesta organisoitumisesta ja "sisäpolitiikasta", jolla luotiin demokraattisesta politiikasta vapaa armeijakunta.

SS-merkin syntyä on ihmetelty mutta se on suoraan saksalaisten saama vaikute Saksassa majailevilta jääkäri-suojeluskuntajoukoilta, jotka antoivat saksalaisille täydellisen mallin kotikutoisista sotajoukoista. Suojeluskunnan hihan S-merkin jo Saksassa ottaneet jääkärit olivat Saksan armeijan entisten upseerien ja tulevien natsien hyviä ystäviä Saksassa.

Urho Kekkosen paras suomalainen ystävä jo sisällissodan ajoilta oli SS-joukoissa, mitä ei "yllättäen" mainita missään "virallisessa" kirjallisuudessa, mm. Kekkosen muistelmakirjassa "Sodan ja rauhan mies".

Suojeluskunnat saivat jo 1917 ison aselähetyksen halvalla Saksasta, jolla he uhkasivat puhdistaa punaiset Suomesta. Malitillisten Sosiaalidemokraattien yllättäen valitsema kapina 1918 oli seurausta tästä fasistisesta uhosta.

Karjalassa joka kylällä oli oman suojeluskunnan esiasteryhmällä 1917 oma tykki (Saksasta), siis epävirallisen laiton miniarmeija ja idealisoitua taistelutahtoa odottamassa vapautumista. Korkeimman ja kirkon siunaamana.





EU on pankkiirien luoma valtarakennelma pankkiireille.
II maailmansodan suora jatke sillä eliitti ei luovu diktatuurin päämäärästään.


 Ja sitä kaupataan yhä ratkaisuna kaaokselle, jonka se itse on luonut pankkien diktatuurilla ja talouden romahduttamisella.

EU tukeutuu kaaokseen luodakseen lisää kaaosta jota se käyttää vallanlisäämisen perusteena.

EU pyrkii tuhoamaan lopullisesti valtioiden demokratian suurena ratkaisuna kohti täydellistä diktatuuria. Hitlerin rahoittajat ovat nyt onnistumassa suuren valtakuntansa kanssa.






Kyllä tämä on ihan 900 vuoden ruotsalaisten ja Vatikaanin vallanhimon luoman venäjävihan jatkuvaa porinaa, joka oikeuttaa pyhän vihan ja oman väkivallan unelmoimalla ulkoisesta pahasta, se ihmeellinen maaginen taikakalu joka oikeuttaa minkä tahansa vallanhimon ja oikeistolaisen kansan vihaamisen luoman rlitismin harhan:
- Mietin vain kuinka paljon Suomi ja USA aikoo vielä tiivistää yhteistyötä, kohta saadaan lukee, että että Suomi ja USA on fuusioitunut kun yhteistyön tiivistäminen on mennyt niin pitkälle. 





Dosentti Martti Turtolan isä Erkki Turtola sai saman käskyn, mutta eri puolella Kannasta jatkosodan aikana. Turtolan mielestä kirje kumoaa teorian, että käsky olisi ollut alempien upseereiden tai divisioonan komentajan antama.
- Isäni oli silloin Suomenlahden puolella. Jalmari Kanerva ja isäni Erkki Turtola ovat siis saaneet käskyn eri armeijakunnassa Kannaksella. Koska Kannaksen joukoilla ei ollut omaa komentajaa 1941, tästä voi päätellä, että käsky on tullut päämajasta eli ylipäällikkö Mannerheimilta, Turtola sanoo.




" ... Kirkko oli kantansa kiinni lyönyt. Arkkipiispa Gustaf Johanssonin mielestä kaikki Jumalan kieltäjät pitäisi tappaa ja piispa Otto Colliander julisti, että työväestö oli kapinointinsa takia ”Jumalan kirouksen alainen ja jätettävä Saatanan haltuun. ”

"Punavankileirit – suomalainen murhenäytelmä 1918",
Kirja, Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius





Tutkimattomana ilmiönä kaksikko tuo esiin vankileireillä kesä-syyskuussa 1918 harjoitetun "kasvatustyön". Sotavankilaitos perusti kasvatusosaston päällikkönään kirkkoherra
Hannes Sjöblom (1874-1944), jota leireillä avustivat 16 pappia kasvatusjohtajina ja noin 90 kasvatusapulaista; Sjöblom oli kiistanalainen herranpalvelija. Hän piti hairahtuneiden punavankien valtavaa joukkoa "Jumalan lahjana Suomen kirkolle. Heihin piti juurruttaa porvarillinen maailmankatsomus", mutta virallisesti kirkko pysyi erossa leirilähetyksestä. - Helsingin Sanomat HS


KEYWORDS:: arkisto sotatuomareiden salainen Romahtaako rintama RENNY HARLIN C G MANNERHEIM elokuva film finnish general kenraali tuottaja tuotanto 2009 shell sho




“The E.U. is now widely seen for what it has become: an oligarchic structure, riddled with corruption, built on a denial of any sort of popular sovereignty, enforcing a bitter economic regime of privilege for the few and duress for the many.”





































ck war crime crimial sotarikos joukkohauta historian tutkimus historiantutkija Emeritusprofessori Heikki Ylikangas keskustelu keskustelupalsta chat fi net .

Ei kommentteja: