Mikä on tilanne nyt?
" Opetusministeri Henna Virkkunen (kokoomus) asetti 2009 työryhmän pohtimaan, miten opetuksen ja koulutuksen avulla voitaisiin vähentää sukupuolten välistä erottelua kouluissa ja työelämässä."
- Verkkouutiset
Tämä on jälleen uusi sokea kauhukertomus naisten hallinnoimasta opetuskulttuurista. Virkkusen sodanjulistus poikia vastaan.
Opetusministeri Virkkusen esitys "sukupuolten välistä erottelua vastaan" on valitettavaa jatkumoa feministiselle koulukulttuurin hallinnoimiselle.
Virkkusen visiona on feministeille tyypillinen huoli vain tyttöjen sijoittumisesta työelämään. Poikien ja miesten hurjasta syrjäytymisongelmista ei ole merkkiäkään tässä julkilausumassa. Todellisuudessa naisten ihmiskuva on kaapanneet koulutussysteemin määrittelemisen, joka on muokattu vain tyttöjen kognitiivisen kehitysprosessin mukaiseksi. Pojat on hylätty jo heti alkuun pohdinnoissa ja muutosehdotuksissa.
Nuoret hakevat miehen
mallia Poikien puhelimesta
Ministeri kaipaa "sukupuolineutraalia koulua".
Mahdotonta. Feministiseen ihmiskuvaan perustuva haave on olla välittämättä kymmenistä sosiologisista käyttäytymistieteen tutkimuksista, joiden mukaan pojat ja tytöt tavitsisivat ehdottomasti erilaista opetusta.
Pojat kaipaavat toimintakeskeistä, ongelmakeskeistä, rehtiä konfliktikerrontaa - tarinakeskeistä, roolikeskeistä ja monitahoisesti kisailevaa opetusta.
Miesten ohjaamana.
Elämyksellinen pedagogiikka pojille ei tarkoita suomalaisten koulukiusaaja-urheiluopettajien idoottimaista kilpailuterroria ja vahvuuskeskeistä ihmiskuvaa vaan että pojilla olisi leikinomaisia, dramaattisia, sosiodraamanomaisia, osallistuvia ja seikkailullisia ongelmia ja tehtäviä ratkaistavina, joissa myös yhteistyön merkitys korostuisi. Ja yksilöiden erilaiset kyvyt eri tehtävissä.
Aivan kuin oppilaiden ei haluttaisi ymmärtävän motivaation merkitystä.
" Odotankin ehdotuksia segregaation vähentämistoimista, Virkkunen totesi keskiviikkona pidetyssä sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelman seminaarissa"
Pojat ovat varsinkin ala-asteella biologisesti ja psykodynaamisesti hyvin erilaisia ja eri vaiheessa kuin tytöt. Tytöt tuntevat tyydytystä alistuessaan hiljaa äitimäisen naisopettajan ohjaksiin, pojat taas haluavat kehityksessään itse toimia, koetella ja kokea. Poikien tasa-arvo hyvään oppimisympäristöön on tässä unohdettu ja kasvatustieteellisessä opettajankoulutussysteemissä valitaankin juuri näitä mielipiteettömiä tyttöhikkareista naisopettajiksi - vastoin poikien perustarpeita.
Toisen sukupuolen kunnioittaminen on aivan eri asia kuin lasten samankaltaistaminen naisten feminiinisen sivistyskäsityksen ehdoilla.
Pojista saisi niin paljon sivistyneempiä kansalaisia, jos he oppisivat dramaturgisesti eettisiä ratkaisuja ja soveltavien valintojen seuraamuksia. Sosiaalinen tiedostaminen ja avartuminen on jopa halveksuttua kouluelämässä. Kouluissa korostetaan yksilön ainoaksi arvoksi mitattavaa koulumenestystä; selkeän statussysteemin taustalla on vankka kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen näkemys. Pysy lestissäsi, rikkaat rikkaitten ja köyhät köyhien jengissä.
Moni poika on elämässään käytännössä ilman isä-esikuvaa ja koulu on ainoa mahdollisuus sellainen saada. Ala-asteen aikana mahdollisuus kokea merkittävää miehistä turvaa olisi vain lyhyen aikaa mahdollista.
Kouluopetuksen painopiste on vääristynyt. Elämänhallinta on jätetty täysin sivuun.
Mitäänsanomaton ja nopeasti unohdettava "tieto", opettajille helppo ja pakkomielteisen jatkuva testisysteemi, systeemi itse on tärkeintä "kouluna". Pedagogisesti täysin testaamaton ja salainen PISA-testi on vain kaupallisen järjestön kallis pseudotesti hyväuskoisille virkamiehille, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa nuorison tarpeille.
Voi poikia. Voi voitettuja. Itsemurhaan ja itseinhoon valmistettavaa karjaa kilttien tyttöjen rinnalla.
Kaikki meni hyvin 8-luokalle asti, olin hikipinko nörtti. Sitten huomasin että pojat, jotka saivat huonoja numeroita ja olivat hyviä urheilemaan, saivat tyttöjä. - Kjell Westö IS Plus 2.10.
Pedagogiikka on Suomessa aivan hukassa, nyt varsinkin korostetusti poliittisen säästömanian takia. Jos ideologinen segregaatiopelko on suurempi uhka kuin suuret luokat, oppilaat ovat suuressa vaarassa.
Poikien ja tyttöjen ei tarvitse kehittyä samassa tahdissa.
Lahjakkaiden ja lahjattomien ei tarvitse oppia samassa tahdissa.
Silti samaa ikäryhmää tai tarkemmin ajateltuna kehitysvaihetta elävät lapset voivat kasvaa sosiaalisesti yhdessä ja yhteen.
Tämä olisi tärkeä ymmärtää. Mutta ei.
Pääsykokeet ovat todellisuuspakoisia.
Opiskelijakuntaa vääristäviä.
Lahjakkuuksia hylkiviä.
Akateeminen elämä on osaksi teorioita ja raakaa tietoa mutta tiedostaminen, todellisuuden haltuunotto ja jopa sen muokkaaminen eli aito ajattelu vaatii soveltamiskykyä. Dynaamista viisautta.
"Brutaali" aito prosessiivinen älykkyys (tilannetietoisuus, kontekstitietoisuus) ja muisti eivät ole yhtä kuin viisaus, sovaltava toiminta.
Paljon puhuttua innovaatiota ei tapahdu elleivät yliopistojen rehtorit ja yritysten johtajat ymmärrä, että a) tehokkuus ja b) innovatiivinen luovuus ovat kaksi aivan eri asiaa, jotka on havaittava ja mahdollistettava aivan eri tavoin.
Soveltamiskykyyn on kvalitatiivisia keinojan ja kognitiivisia mittareita, kuinka tunnistaa soveltava lahjakkuus.
Jokin työ vaatii tehokkuutta, jokin työ taas laajan perspektiivin kokeilevaa laatua ja uuden soveltavaa luomista.
Lahjakkuuksien tunnistaminen ei tapahdu standardien kautta. Lahjakkuudet tuhotaan standardivaatimuksilla. Lahjakkuuksia ei luoda virkamiesten ihenteilla eli standardeilla.
Kouluissa korostetaan hysteerisesti opettajan kopioimista ja "ahkeraa" muistiin ahtamista. Tämä on sairas tendenssi.
Ahkeruutta (eli pelkoa) ihannoidaan sokeasti. Aivan kuin oppimisen tulisi tapahtua ilman motivaatiota.
Koulut ovat lisäksi täysin tyttöjen kehistyskaaren ja ikäkausikehityksen mukaan toimivia. Koulutus täytyisi olla täysin oppijan tarpeiden mukaan pykällytetty, ei ikäkausien mukaan.
Suomen talous tulee olemaan luovuuden varassa mutta luova joutuu masentumaan systeemin edessä.
Luovuus on omaehtoinen prosessi, ei virkamiesten täsmällisyyden fantasia tottelevasta ihmisestä.
Kysymys oppimisen todellisista esteistä on resursseja omaavissa kouluissa vain opettajien heikosta itsetunnosta ja perinteisestä saksalaisen kulttuurin roolifiksaatiosta olla kiinteän lauman ja massan ehdoton ohjailija.
Oppilaiden "tasa-arvoisuudesta" ja pakotetusta samankaltaisuudesta on tullut vain opettajien auktoriteettihalujen panttivanki. Oppimiskyvyttömien opettajien muutoshauluttomat olot on tehty hepoksi, kun opettaja voi ärtyneen ylimielisesti kohdella oppilaita massana ja kutsua sitä tasa-arvoisuudeksi. Vaatia kaikilta oppilailta samaa tasoa ja samoja tylsimpiä oppimisen havaintokeinoja matkimisen kautta. Taattua tylsistyttämistä.
Määrä ei opetuksessa korvaa ikinä laatua. Paitsi rehtorien opetussuunnitelmissa.
Minkälaisia kansalaisia haluttaisiin nuorista? Kysytäänkö sitä ollenkaan?
Nykyinen runnova volyymiopetus tuhoaa, stressaa, kaventaa ja korruptoi ihmisten omakuvaa itsestään subjektiivisina toimijoina. Tuottaa alistuvia ja väisteleviä kansalaisia.
Ministerin muodikkaan feministisen ideologinen puhe on nyt kuitenkin lopulta vain poliittinen harhautus.
Puhutaan muodikkaan korkealentoisia ja suuria suunnitelmia, jotta koulujen taloudellinen alasajo ei herättäisi poliittista puhetta. Ryhmäkoot vain kasvavat sietämättömiksi Virkkusen siunauksella.
Virkkunen keskittää huomiota hyvin epäolennaisiin kysymyksiin samalla kun opettajien opetuksen laatua ei tarkkailla lainkaan. Oppilaiden oikeusturva on olematon oppimisen laadun suhteen.
Poliitikot kiusaavat opettajia alibudjetoinnilla - ja opettajat kiusaavat oppilaitaan luomalla vaikeista oppilaista uhkakuvia. Ei ole mikään ihme, että opettajat yrittävät nyt stressipaineessa luoda itselleen mahdollisiman hyvät oltavat ja jakavat mielessään (poliitikoiden tavoin) luokan lapset kiltteihin kannattajiin ja hankaliin vastustajiin.
Finnish model ja pisa-terrori ahtailla päämäärillä ilman oppilaan kykyjen vapauttamista:
Minkälaisia kansalaisia opetushallituksen ideologian mukainen karmea koulujen stressiopetuksen taso oikein tuottaa?
Mitä kouluissa halutaan opettaa?
Missä on oppilaiden havaintokyky ja oma päättelykyky?
Missä toimintakykyiset kansalaiset, jotka eivät enää odota ikuisia valtion virkaputkia ja urahissiä kuten Virkkuset ja muut poliittiseen satumaailmaan eksyneet? Virkkunen voisi yllättyä ja järkyttyä, jos saisi nähdä, kuinka tämän päivän uusilla opetuskeinoilla voisi luoda jotakin käsittämätöntä, oppilaille mielenkiintoisen koulun.
Opetus on nykyisin järjettömän tietokeskeistä. Hukkakauraa. Aivan turhaa ja ylikuormittavaa yksitoiskohtien kuonakasaa yritetään kaataa lapsien taakaksi, kuin nämä olisivat pikku aikuisia pikkuyliopistossa. Tietoähkyä tunnottomasti.
Oppilaiden ehdoilla, ei opettajien statusvaltatoiveiden ja ihanneoppilaskuvien mukaan. Nykyinen opettajien fantasia omasta roolistaan on yhä "armollinen" ja erehtymätön tiedon jakaja, jonka ympärillä oppilaat ovat passiivisesti hiljaa, paitsi toistaessaan opettajan suusta pudonneita kultakimpaleita, kiitollisia oikeasta ja järkkymättömästä tiedosta.
Opetusviraston ja opetusministeriön virkamiehillä on paha asenneongelma: he eivät usko uusiin pedagogisiin tapoihin ja taktiikoihin, vaan siihen vanhaan runnovaan perusolettamukseen: mitä enemmän lasten päähän pakotetaan ei-kokemuksellista"Tietoa", sitä parempi.
Ei. Se on toisinpäin. Mitä vähemmän ja mitä laadullisemmin, sitä parempi. Lapset oppivat nykyisessä runnovassa opetuksessa aktiivisen unohtamisen ja torjunnan taidon.
Tietysti "kisailuun", elämykselliseen oppimiseen motivoituneet tytöt (osa tytöistä n.15%) saisivat myös samankaltaista opetusta, jos haluaisivat. Teatteri ja sosiodraama on jostain syystä myös itseensä tyytyväisen ja tapoihinsa uppoutuneen virkaopettajan kauhukuva: oppilaat voisivat luoda ja hahmottaa erilaisia tietoteoreettisia asetelmia itse oikeaksi kokemukseksi. Oppilaat voisivat valita ja muokata itse. Havaita ja tuottaa.
Naisopettajien fantasia kiltistä ja hiljaisesta, epäimpulsiivisesta neutrioppilaasta on poikien sielunelämää raiskaavaa toimintaa, henkistä väkivaltaa. Opettajat kuvailevat huokailen aloitekyvyttömiä tyttöjä "kypsiksi"ja poikia riesaksi.
Kuitenkin mm. Virkkunen ja muut piilofeministit koettavat tyttöjen sopeutuvalla biologialla ja naisten silmin katsotulla tasa-arvolla runtata ja kastroida taas poikaoppilaita yhä syvemmälle masennuksen ja mieskuvan itsehalveksunnan suohon tyttökeskeisellä opetuksella, joka vallitseekin jo maassamme varsin ekstensiivisesti.
Silti samaa ikäryhmää tai tarkemmin ajateltuna kehitysvaihetta elävät lapset voivat kasvaa sosiaalisesti yhdessä ja yhteen.
Tämä olisi tärkeä ymmärtää. Mutta ei.
mediakouluttaja Arhi Kuittinen
OECD:n tuoreen ennusteen mukaan naisten ja miesten koulutustaso uhkaa eriytyä edelleen: suomalaisnaisten joukossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden ennakoidaan nousevan 61 prosenttiin, mutta miesten joukossa vain 36 prosenttiin.
Naisten ja miesten ero on Suomessa OECD-maiden suurimpia
20-30-vuotiaat naiset opiskelivat yleisemmin kuin samanikäiset miehet. Suurimmillaan opiskelevien naisten osuus on 21. ja 22. ikävuoden vaiheilla: lähes kaksi kolmesta oli opiskelemassa, ja noin 45 prosenttia oli korkeakouluissa. Miesten "opintopiikki" tulee muun muassa varusmiespalveluksen aiheuttamasta viivästyksestä johtuen hieman myöhemmin, 22-23 vuoden vaiheilla. 23-vuotiaista miehistä noin kolmannes on korkeakouluissa.
OSA II
Pääsykokeet ovat todellisuuspakoisia.
Opiskelijakuntaa vääristäviä.
Lahjakkuuksia hylkiviä.
Akateeminen elämä on osaksi teorioita ja raakaa tietoa mutta tiedostaminen, todellisuuden haltuunotto ja jopa sen muokkaaminen eli aito ajattelu vaatii soveltamiskykyä. Dynaamista viisautta.
"Brutaali" aito prosessiivinen älykkyys (tilannetietoisuus, kontekstitietoisuus) ja muisti eivät ole yhtä kuin viisaus, sovaltava toiminta.
Paljon puhuttua innovaatiota ei tapahdu elleivät yliopistojen rehtorit ja yritysten johtajat ymmärrä, että a) tehokkuus ja b) innovatiivinen luovuus ovat kaksi aivan eri asiaa, jotka on havaittava ja mahdollistettava aivan eri tavoin.
Soveltamiskykyyn on kvalitatiivisia keinojan ja kognitiivisia mittareita, kuinka tunnistaa soveltava lahjakkuus.
Jokin työ vaatii tehokkuutta, jokin työ taas laajan perspektiivin kokeilevaa laatua ja uuden soveltavaa luomista.
Lahjakkuuksien tunnistaminen ei tapahdu standardien kautta. Lahjakkuudet tuhotaan standardivaatimuksilla. Lahjakkuuksia ei luoda virkamiesten ihenteilla eli standardeilla.
Kouluissa korostetaan hysteerisesti opettajan kopioimista ja "ahkeraa" muistiin ahtamista. Tämä on sairas tendenssi.
Ahkeruutta (eli pelkoa) ihannoidaan sokeasti. Aivan kuin oppimisen tulisi tapahtua ilman motivaatiota.
Koulut ovat lisäksi täysin tyttöjen kehistyskaaren ja ikäkausikehityksen mukaan toimivia. Koulutus täytyisi olla täysin oppijan tarpeiden mukaan pykällytetty, ei ikäkausien mukaan.
Suomen talous tulee olemaan luovuuden varassa mutta luova joutuu masentumaan systeemin edessä.
Luovuus on omaehtoinen prosessi, ei virkamiesten täsmällisyyden fantasia tottelevasta ihmisestä.
Kysymys oppimisen todellisista esteistä on resursseja omaavissa kouluissa vain opettajien heikosta itsetunnosta ja perinteisestä saksalaisen kulttuurin roolifiksaatiosta olla kiinteän lauman ja massan ehdoton ohjailija.
Oppilaiden "tasa-arvoisuudesta" ja pakotetusta samankaltaisuudesta on tullut vain opettajien auktoriteettihalujen panttivanki. Oppimiskyvyttömien opettajien muutoshauluttomat olot on tehty hepoksi, kun opettaja voi ärtyneen ylimielisesti kohdella oppilaita massana ja kutsua sitä tasa-arvoisuudeksi. Vaatia kaikilta oppilailta samaa tasoa ja samoja tylsimpiä oppimisen havaintokeinoja matkimisen kautta. Taattua tylsistyttämistä.
Määrä ei opetuksessa korvaa ikinä laatua. Paitsi rehtorien opetussuunnitelmissa.
Minkälaisia kansalaisia haluttaisiin nuorista? Kysytäänkö sitä ollenkaan?
Nykyinen runnova volyymiopetus tuhoaa, stressaa, kaventaa ja korruptoi ihmisten omakuvaa itsestään subjektiivisina toimijoina. Tuottaa alistuvia ja väisteleviä kansalaisia.
Ministerin muodikkaan feministisen ideologinen puhe on nyt kuitenkin lopulta vain poliittinen harhautus.
Puhutaan muodikkaan korkealentoisia ja suuria suunnitelmia, jotta koulujen taloudellinen alasajo ei herättäisi poliittista puhetta. Ryhmäkoot vain kasvavat sietämättömiksi Virkkusen siunauksella.
Virkkunen keskittää huomiota hyvin epäolennaisiin kysymyksiin samalla kun opettajien opetuksen laatua ei tarkkailla lainkaan. Oppilaiden oikeusturva on olematon oppimisen laadun suhteen.
Poliitikot kiusaavat opettajia alibudjetoinnilla - ja opettajat kiusaavat oppilaitaan luomalla vaikeista oppilaista uhkakuvia. Ei ole mikään ihme, että opettajat yrittävät nyt stressipaineessa luoda itselleen mahdollisiman hyvät oltavat ja jakavat mielessään (poliitikoiden tavoin) luokan lapset kiltteihin kannattajiin ja hankaliin vastustajiin.
Finnish model ja pisa-terrori ahtailla päämäärillä ilman oppilaan kykyjen vapauttamista:
Nurkkaan ajettu opettaja on se opettaja, joka työkalujen loppuessa ottaa käyttöönsä vaihtoehtoiset keinot. Nopein tapa saada ongelmallinen lapsi ruotuun liian isossa luokassa on nöyryyttäminen luokan edessä. Pedagogiikkaa sekin, olkoonkin huonoa.
Minkälaisia kansalaisia opetushallituksen ideologian mukainen karmea koulujen stressiopetuksen taso oikein tuottaa?
Mitä kouluissa halutaan opettaa?
Missä on oppilaiden havaintokyky ja oma päättelykyky?
Missä toimintakykyiset kansalaiset, jotka eivät enää odota ikuisia valtion virkaputkia ja urahissiä kuten Virkkuset ja muut poliittiseen satumaailmaan eksyneet? Virkkunen voisi yllättyä ja järkyttyä, jos saisi nähdä, kuinka tämän päivän uusilla opetuskeinoilla voisi luoda jotakin käsittämätöntä, oppilaille mielenkiintoisen koulun.
Opetus on nykyisin järjettömän tietokeskeistä. Hukkakauraa. Aivan turhaa ja ylikuormittavaa yksitoiskohtien kuonakasaa yritetään kaataa lapsien taakaksi, kuin nämä olisivat pikku aikuisia pikkuyliopistossa. Tietoähkyä tunnottomasti.
Oppilaiden ehdoilla, ei opettajien statusvaltatoiveiden ja ihanneoppilaskuvien mukaan. Nykyinen opettajien fantasia omasta roolistaan on yhä "armollinen" ja erehtymätön tiedon jakaja, jonka ympärillä oppilaat ovat passiivisesti hiljaa, paitsi toistaessaan opettajan suusta pudonneita kultakimpaleita, kiitollisia oikeasta ja järkkymättömästä tiedosta.
Opetusviraston ja opetusministeriön virkamiehillä on paha asenneongelma: he eivät usko uusiin pedagogisiin tapoihin ja taktiikoihin, vaan siihen vanhaan runnovaan perusolettamukseen: mitä enemmän lasten päähän pakotetaan ei-kokemuksellista"Tietoa", sitä parempi.
Ei. Se on toisinpäin. Mitä vähemmän ja mitä laadullisemmin, sitä parempi. Lapset oppivat nykyisessä runnovassa opetuksessa aktiivisen unohtamisen ja torjunnan taidon.
Tietysti "kisailuun", elämykselliseen oppimiseen motivoituneet tytöt (osa tytöistä n.15%) saisivat myös samankaltaista opetusta, jos haluaisivat. Teatteri ja sosiodraama on jostain syystä myös itseensä tyytyväisen ja tapoihinsa uppoutuneen virkaopettajan kauhukuva: oppilaat voisivat luoda ja hahmottaa erilaisia tietoteoreettisia asetelmia itse oikeaksi kokemukseksi. Oppilaat voisivat valita ja muokata itse. Havaita ja tuottaa.
Naisopettajien fantasia kiltistä ja hiljaisesta, epäimpulsiivisesta neutrioppilaasta on poikien sielunelämää raiskaavaa toimintaa, henkistä väkivaltaa. Opettajat kuvailevat huokailen aloitekyvyttömiä tyttöjä "kypsiksi"ja poikia riesaksi.
Kuitenkin mm. Virkkunen ja muut piilofeministit koettavat tyttöjen sopeutuvalla biologialla ja naisten silmin katsotulla tasa-arvolla runtata ja kastroida taas poikaoppilaita yhä syvemmälle masennuksen ja mieskuvan itsehalveksunnan suohon tyttökeskeisellä opetuksella, joka vallitseekin jo maassamme varsin ekstensiivisesti.
Jos opettajien käytännön koulutus on ideologista eli "tytöt ovat ihanneoppilaita", ei tälläisessä systeemissä voi olla itsekorjaavuutta. Vain opettajakeskeinen opetusfantasia. Ei oppilaan kehitys, sisäiset ja sosiaaliset rakenteet kehittymiselle.
Jos Virkkunen on huolestunut siitä, että tytöt haluavat opettajiksi ja sairaanhoitajiksi, se on aivan eri ongelma kuin oppilaiden tasapäistäminen tyttöjen ehdoilla - se ongelma on nimenomaan naisopettajien asenneongelma: naisten fantasiat "viattomien" ja "epäseksuaalisten" naistyttöjen feminiinisistä roolitehtävistä ja perinteisistä uhrautuvista naisihanteista; feministien "naisen olemusta ihanteellisesti ylistäviä" ihannemielikuvia, joiden ideologisiksi kantajiksi halutaan muokata tyttöjä itsekeskeisiksi toimijoiksi, siihen samaan kiltin tytön traumaan, jossa nainen asettautuu maailman merkityksen keskipisteeksi unohtamalla yksilöllisen valinnan merkityksen.
Useimmat tytöt (evät kaikki) ovat peruspsykologiansa ja - biologiansa (ja myös pirullisen feminiinin kasvatuksen) puolesta piuhoitettu olemaan hiljaa ja absoluuttisen kiltti miellyttääkseen ihailemaansa äitihahmoa. Tämä ei ole poikien kehityskaari, poikien biologiaa tai psykologiaa. Useimmat tytöt samaistuvat mielellään ja kopioivat lapsuuden kehityksessään 100 % äitiään, poikien terveessä kehitysprosessissa taas torjuminen, itsenäistyminen, uhma, koetteleminen ja irtaantuminen kasvaa koko ajan, jotta poika ei jäisi tahdottomaksi naisaddiktiksi ja imetettäväksi mammanpojaksi lopuksi ikäänsä naisen remmissä. Vai onko tämä joidenkin naisten unelma miehestä?
Jos Virkkunen on huolestunut siitä, että tytöt haluavat opettajiksi ja sairaanhoitajiksi, se on aivan eri ongelma kuin oppilaiden tasapäistäminen tyttöjen ehdoilla - se ongelma on nimenomaan naisopettajien asenneongelma: naisten fantasiat "viattomien" ja "epäseksuaalisten" naistyttöjen feminiinisistä roolitehtävistä ja perinteisistä uhrautuvista naisihanteista; feministien "naisen olemusta ihanteellisesti ylistäviä" ihannemielikuvia, joiden ideologisiksi kantajiksi halutaan muokata tyttöjä itsekeskeisiksi toimijoiksi, siihen samaan kiltin tytön traumaan, jossa nainen asettautuu maailman merkityksen keskipisteeksi unohtamalla yksilöllisen valinnan merkityksen.
Useimmat tytöt (evät kaikki) ovat peruspsykologiansa ja - biologiansa (ja myös pirullisen feminiinin kasvatuksen) puolesta piuhoitettu olemaan hiljaa ja absoluuttisen kiltti miellyttääkseen ihailemaansa äitihahmoa. Tämä ei ole poikien kehityskaari, poikien biologiaa tai psykologiaa. Useimmat tytöt samaistuvat mielellään ja kopioivat lapsuuden kehityksessään 100 % äitiään, poikien terveessä kehitysprosessissa taas torjuminen, itsenäistyminen, uhma, koetteleminen ja irtaantuminen kasvaa koko ajan, jotta poika ei jäisi tahdottomaksi naisaddiktiksi ja imetettäväksi mammanpojaksi lopuksi ikäänsä naisen remmissä. Vai onko tämä joidenkin naisten unelma miehestä?
Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki koulusysteemin seuraamuksista ja aukoista.
Kimillä ei ole lainkaan sosiaalisia taitoja, koska koulussa ja amiksessa sosiaaliset taidot oppimisen kohteena ovat olleet vain ylimääräinen rasite kouluvelvollisuuden kahlaajalle, suorittajalle, joka ei niitä taitoja kotoa ole koskaan saanut. Hiljaisia puurtajia kunnioitetaan, jotka eivät vaadi opettajalta mitään "ylimääräistä" - varsinkaan amiksessa. Kimin kaltaiset emotionaalisesti vihamieliset ja vain kilpailuhenkisesti itseään tarkkailevat pojat ovat olleet eräänlainen suomalaisen miehen ihannemalli kovasta, lujatahtoisesta ja epäherkästä. Voittaja voi tuntea tyytyväisyyttä ollessaan massan yläpuolella ja todistaessaan erilaisuutensa vain kapealla erinomaisuudella.
" Iso osa suomalaisista nuorista voi hyvin. He kokevat elämänsä arvokkaana ja näkevät tulevaisuuden valoisana. Samaan aikaan kuitenkin yli kymmenes yhdeksäsluokkalaisista kärsii vuosittain keskivaikeasta tai vaikeasta masentuneisuudesta ja lähes saman verran on ajautunut hyvinkin aktiiviseen rikekäyttäytymiseen. Nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein hoitamatta: Nuorten mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä ja vain harva nuorten tekemistä rikoksista päätyy poliisin tietoon. " - Noora Ellonen
Ellosen väitöskirja- Kasvuyhteisö nuorten turvana. Sosiaalisen pääoman yhteys nuorten masentuneisuuteen ja rikekäyttäytymiseen (Community as a safety net. Adolescent’s social capital and its relations to depressiveness and delinquency)
Kysymys kompromisseista koulujärjestelmässä:
a)
Tasapäistäminen välttämättömyytenä - oikeistolainen ihmiskuva oikeistolaista status.maailmankuvaa tukemassa
b)
Opettajien mieltymysten mukaan oppilaiden kokemus psykologisesta lahjonnasta, opettajien mielikkisysteemistä. Kilttysfaktori oppilaille opettajien tärkeimpänä motivaattorina. "Kuka onnistuu tekemään opettajan iloiseksi tänään". Sekä Hiljaisuusfaktori, "antakaa opettajan vaan puhua niin se saa olla tyytyväinen itseensä".
Nämä näkemykset ainoina ratkaisuina halpana koulusysteeminä on pelkkää opettajien ja opetushallituksen propagandaa.
Koulujärjestelmä on tehty opettajien ehdoilla. Keskipisteessä on opettajien valta, opettajan opetustapahtuma ja auktoriteetti. Ei oppimistapahtuma ja oppilaan tarpeet.
Opettajan hallinnantunne, opettajan onni opettajan ja sanelijan statuksesta.
Keinotekoinen hallinnan illuusio koulunumeroiden muodossa, kaikki oppilaat samalle viivalle ruoskittuna. Opettajat rakastavat numeroita enemmän kuin oppilaan kehitysmahdollisuuksia. Opettajilla on numeroihin valtaa ja opettaja voi "vertailla" niiden kautta oppilaita aneemisella tavalla. Numerot tulevat oppimisen esteeksi.
Pelätään myös, että jos lahjakkaimmille annetaan etuoikeuksia vapaaseen itsopiskeluun ja varsinkin lahjakkaiden itsenäiseen ja soveltavaan ryhmäopiskeluun, syntyy oppilaiden vanhempien vihaa.
Tämä blogikirjoitukseni ei siis keskity lahjakkaimpien etuoikeuksiin vaan poikien psykodynaamiikan luonnolliseen hyväksymiseen ja sen käyttämiseen luonnollisen oppimisen toteuttamiseksi. Sekä lapselle tärkeiden asioiden fokusoimiseen. Lapsen kehitysvaiheet ovat terveen ja toimintakykyisen ihmisen ehtoja.
Ja vielä poliittista kritiikkiä.
Opetusministeriö ja opetushallitus suosii tätä massaideologiaa suoltamalla joka toinen vuosi järjettömiä näennäismuutoksia ja opetuksen näennäiskehityssuunnitelmia ja -tavoitteita. Niiden ainoa päämäärä on pitää virassa ja leivässä satoja hyödyttömiä virkamiehiä opetusministeriössä ja varsinkin opetushallituksessa. Euroopassa on tuskin mitään niin merkityksettömämpää jättivirastoa kuin opetushallitus. YYA-ajan kommunistisen virkamiesaateliston ihailua yhä voimissaan.
Pakkoruotsi kertoo kaiken poliittisesta pedagogiasta. Myöskin pakkomatematiikka on tätä samaa järjettömyyttä. Useimpen oppilaiden resursseja tuhlataan heille täysin merkityksettömään vellomiseen.
Opetushallituksesta on tullut virallinen voivottelija ja propagandistisen empatian sirottelija suojelemaan poliitikkojen brutaalia koulujen alasajotoimintaa. Eli se, mitä opetushallituksessä höpötetään toiviokuvana ja suunnitelmina on käänteinen, propagandistinen ideaalikuva siitä koulutodellisuudesta, minkä poliittista toteutusta opetushallitus massallaan peittää. Jos opetushallitus lakkautettaisiin ja sen budjettirahat annettaisiin suoraan kouluille, jotakin onnellista ja hyvää voisi tapahtua. Kukaan ei huomaisi, että joku opetushallitus joskus oli olemassa.
Uutta oppilahuoltolakia ollaan tekemässä ja sitä ovat kokoomuksen poliitikot onnistunesti viivyttäneet. Kasvavaa pahoinvointia tekeillä oleva torso ei auta lainkaan.
- kuva Arhi Kuittinen all copyrights -
Joka seitsemännellä nuorella on mielenterveysongelmia.
Itsemurha-ajatuksia on 10-20 prosentilla nuorista. Nuorten ongelmien yleisyyttä selvitettiin Mielenterveysseuran seminaarissa. - IS
2009 "Sukupuolineutraali opetus kouluissa mahdotonta" Mielipidepalsta Mielipide
Tekstit
30 kommenttia:
Kiitos Arhi kirjoituksestasi. Sinä havainnoit maailmaa viisaasti.
Indeed. Melkein tirahti kyynel silmään, kun kerrankin näkee jonkun vihdoinkin kirjoittavan sekä viisasta että älykästä tekstiä samalla kertaa. Feministien käsiin ei pidä poikia eikä koulutusjärjestelmää jättää, se on syynä moneen pahaan.
Kuvittelin mainitsemasi kaltaista koulutusjärjestelmää käytännössä, ja tajusin että jos minullakin olisi ollut tuollainen koulu, koulunkäynti olisi ollut suorastaan innostavaa ja ihanaa sen hirveän, harmaan, tylsän istuskelun ja pakkopullan pänttäämisen sijasta, jossa yksilön luovaa kapasiteettia ei tunnusteta kuin joillain kuvaamataidon tunneilla, ja sielläkin tarkasti rajatuilla tavoilla.
Tuo rooli-leikki-elämänhallintakuvio olisi erittäin tarpeellinen asia koulujärjestelmään.. ulkoaopettelun, ja hiljaisten, introverttien tyttöjen lailla triviaalisten tietojan pänttäämisen ja monen tunnin istuskelun aika kliinisissä instituutioissa on ohi!
(tai ainakin pitäisi olla ohi, eri asia toki käytännössä, kauanko kestää, ennenkuin koko koulutusjärjestelmä muutetaan täysin.. ja silloin kyllä joudutaan muuttamaan monta muutakin järjestelmää - kapitalismille ei ole hyvästä, että lapsilla olisi koulussa jopa mielenkiintoista ja hauskaa!)
- Vortac
Viisaasti kylläkin, mutta suodattaen havaintonsa tehokkaasti marxilais-/freudilaisen maailmankatsomuksensa läpi.
Sillä seurauksella, että itse asiasta jää jäljelle vain hamppuvaatteet.
Päivän pärettä lukiessa tulee mieleen Nero: "Voi minkä pedagogin maailma minussa menettikään!"
Tietenkin osa kirjoitetusta osuu maaliinsa.
Ongelmana vain on Arhin virheellinen sammakkoperspektiivi; Hän ei näe peruskoulun olemuksen ydinta.
Peruskoulun tehtävä on opettaa yhteiskunnassa tarvittavat perustiedot-ja taidot koko kansalle; siitä pöljimmästä oppilas Arskasta viisaampaan tulevaan tohtoriin Viljoon.
Siksi peruskoulu on lähinnä kompromissi. Kohtuullisen toimiva sellainen. Pahiten se syrjii älykkäitä ja polkee myös lahjakkaitten yksilöitten perusoikeuksia todella tehokkaasti.
Mutta tietenkään tämä tärkein pointti ja sen esille tuominen ei sovi Arhin agendaan.
"Peruskoulun tehtävä on opettaa yhteiskunnassa tarvittavat perustiedot-ja taidot koko kansalle; siitä pöljimmästä oppilas Arskasta viisaampaan tulevaan tohtoriin Viljoon."
Kovin tiedepohjainen opetussuunnitelma tuohon nähden. Puhejudoakaan ei treenata.
"Siksi peruskoulu on lähinnä kompromissi. Kohtuullisen toimiva sellainen. Pahiten se syrjii älykkäitä ja polkee myös lahjakkaitten yksilöitten perusoikeuksia todella tehokkaasti."
Vähemmän lahjakkaita. Läsnäolopakkoahan ei ole. Tiedän luokan ohittaneita. Kotiopetus voi joskus olla ratkaisu.
Mutta mielestäni Arhi syyllistää koulutusjärjestelmää jostakin, jollea yhteiskunta ei voi juurikaan tehdä mitään. Syynä on tietenkin se, että tosiasiassa pojille ei anneta edes mahdollisuutta olla "toivotunlaisia". Siinä missä poikatyttö on vilkas Peppipitkätossu joka rohkeasti on sellainen kuin on, on vilkas poika vain riehuja. Siinä missä ahkera ja hiljainen tyttö on kiltti, mutta rohkaistava, on ahkera ja hiljainen poika "nörttihomoluuseri" (ainakin sen mukaan mitä minusta oli sanottavaa..)
Pojan rooli: Valitse tapa miten olet paha. Syy ei ole niinkään opettajissa, kuin "niissä arvoissa jotka nousee esiin lapsien toimissa". Ne taas tulee vanhemmilta ja muualta vastaavista paikoista.
En nostaisi sukupuolta isoimmaksi ongelmaksi, vaan sen, miten tilastot puhuu rikkaiden lasten korkeakouluttautuvan vahvasti. En kuitenkaan usko että tässäkään on pelkästään koulusta kyse, tai siitä että hyvin koulutetut ei tee asialle mitään kun on "oma lehmä ojassa".
Syyt tulee myös esim. perhearvoista, siitä miten vanhemmat suhtautuu tietoon jne. Mutta eihän tätä tilaa nähdä ongelmana feminisminkään kanssa, vaan työsarkaa katsotaan oleman enemmän ja siksi pitää tupata väliin rankemmin.
PS: Kiinnostaa kuitenkin ideologian mukaan suoraan vääräksi syyttäminen. Minua huvittaa se, että jos olet ideologian X systemaattisesti käyttäjä, "omat" pitää näkemystä jäsentyneenä ja ulkopuoliset taas näkevät että "värittää kaiken sen kautta". Itse näen molemmissa vain ideologispohjaisen näkemysboostin. Vääräksi ja oikeaksi tuomitseminen tulee ideologisen systeemin valinnan kautta, loppu on tämän oletuksen kautta järkeiltyä seurausta.
Miten niin muuten "kapitalismille ei ole hyvästä, että lapsilla olisi koulussa jopa mielenkiintoista ja hauskaa!"
Jos asiaa ajateltaisiin vaikka sitten kuinka komukka -kommarina, niin koulutusjärjestelmästä voisi rakentaa osan valtakulissia. Eli annettaisiin sama rooli kuin huvituksille ja TV -viihteelle. On kivaa ja saa kaikki toimimaan kuten halutaan. Tylsä kouluhan voisi jopa lietsoa vastarintaa ja vihaa systeemiä kohtaan.
Jos tätä yritetään puolustaa sillä, että ei riittäisi varsinaisten töiden tekijöitä, niin muistutan että kiinnostus ei tarkoita samaa kuin töihin päästäminen. Nepotismia ei välttämättä tarvitse tukea. Köyhä opiskelija joutuu käytännössä käymään ns. "töissä".
Tosin en usko että koko kommunismin riistoajattelussa on takana juurikaan muuta kuin ekvivokaatio. "Riistoksi" nimitetään "voiton tekemistä". Eli jos minä ostan lusikan "markalla" ja myyn sen "kahdella markalla" tekemällä markkinointityötä ja mainostusta tai käytän työllä rakennettuja sosiaalisen työn kautta syntyneitä verkostoja jonka avulla voin tämän ihmeen tehdä, on kyseessä riisto. Vaikka ilman sitä verkostoa koko lusikkaa ei tehtäisi, ja olisi vaan kaksi työtöntä. Yksi lusikantekijä ja yksi markkinoija.
Kysymys nykyisistä kompromisseista koulujärjestelmässä:
a) Tasapäistäminen välttämättömyytenä lahjattomien oppilaiden ehdoilla
ja
b) Opettajien mieltymysten mukaan oppilaiden kokems psykologisesta lahjonnasta, opettajien mielikkisysteemistä. Kilttysfaktori opettajien tärkeimpänä motivaatorina. "Kuka onnistuu tekemään opettajan iloiseksi tänään". Sekä Hiljaisuusfaktori, "antakaa opettajan vaan puhua niin se saa olla tyytyväinen itseensä".
Nämä näkemykset ainoina ratkaisuina halpana koulusysteeminä on pelkkää opettajien ja opetushallituksen propagandaa.
Koulujärjestelmä on tehty opettajien ehdoilla.
Keskipisteessä on opettajien valta ja auktoriteetti.
Opettajan hallinnantunne, opettajan onni.
Keinotekoinen hallinnan illuusio koulunumeroiden muodossa, kaikki oppilaat samalle viivalle pakotettuna. Opettajat rakastavat numeroita enemmän kuin oppilaan kehitysmahdollisuuksia. Opettajilla on numeroihin valtaa ja opettaja voi "vertailla" niiden kautta oppilaita aneemisella tavalla.
Pelätään myös, että jos lahjakkaimmille annetaan etuoikeuksia vapaaseen itsopiskeluun ja varsinkin lahjakkaiden itsenäiseen ja soveltavaan ryhmäopiskeluun, syntyy oppilaiden vanhempien vihaa.
Itse tämä blogikirjoitukseni ei siis keskity lahjakkaimpien etuoikeuksiin vaan poikien psykodynaamiikan luonnolliseen hyväksymiseen ja sn käyttämiseen luonnollisen oppimisen toteuttamiseksi. Sekä lapelle tärkeiden asioiden fokusoimiseen. Lapsen kehitysvaiheet ovat terveen ja toimintakykyisen ihmisen ehtoja.
Poikien ja tyttöjen ei tarvitse kehittyä samassa tahdissa.
Lahjakkaiden ja lahjattomien ei tarvitse oppia samassa tahdissa.
Silti samaa ikäryhmää tai tarkemmin ajateltuna kehitysvaihetta elävät lapset voivat kasvaa sosiaalisesti yhdessä ja yhteen.
Tämä olisi tärkeä ymmärtää. Mutta ei.
Kysymys on vain opettajien heikosta itsetunnosta ja perinteisestä saksalaisen kulttuurin roolifiksaatiosta olla kiinteän lauman ja massan ehdoton ohjailija.
Oppilaiden "tasa-arvoisuudesta" ja pakotetusta samankaltaisuudesta on tullut vain opettjien auktoriteettihalujen panttivanki. Opettajien olot on tehty hepoksi, kun opettaja voi ärtyneen ylimielisesti kohdella oppilaita massana ja kutsua sitä tasa-arvoisuudeksi. Vaatia oppilailta samaa tasoa ja samoja tylsimpiä oppimisen havaintokeinoja.
Minkälaisia kansalaisia opetushallituksen ideologian mukainen karmea koulujen stressiopetuksen taso oikein tuottaa?
Minkälaisia kansalaisia haluttaisiin nuorista? Kysytäänkö sitä ollenkaan?
Määrä ei opetuksessa korvaa ikinä laatua.
Pakkoruotsi kertoo kaiken poliittisesta pedagogiasta.
On se jotenkin mielenkiintoista, miten miesten johdolla luotu koululaitos on muuttunut feministien kehitelmäksi.
Mutta kaikki vika yhteiskunnassa on tosiaankin nykyään feministien syytä. Odotan, milloin joku feminismin haara pulpahtaa Nuorisosäätiön tileistä tai Vanhasen lautakasasta. Tai sitten feministit ovat myyneet näitä tauluja puolueille.
Pojat voisivat katsoa peiliin: ellei oppi mene perille, ei se koulun vika ole.
Sitä on melko paljon hyviä ja oppivaisia poikia, tunnenkin heitä. Koulu ei ole heille mikään ongelma.
Kommenteista hölmöin oli tämä: "Siinä missä poikatyttö on vilkas Peppipitkätossu joka rohkeasti on sellainen kuin on, on vilkas poika vain riehuja."
Entinen poikatyttö kun ei tästä tunnista mainittua olemassaolon tilaa. Pelkän hameen käytön torjuntaan kun piti käyttää vuosikausia energiaa.
Minä puhunkin juuri nyt tästä hetkestä ja juuri nyt tapahtuvasta suhtautumisesta poikiin ja tyttöihin.
Koulujärjestelmä Suomessa on muuten luotu vahvasti sivistysnaisten vaikutuksen ja käsien alla.
Sen lisäksi nykyinen feministinen unelma tytöille soveltuvasta koulujärjestelmästä on suoraan ottanut käyttöönsä sovinistisen koulujärjestelmän perinteet ja keinot.
Vuorovaikutukseton ja prosessoimaton koulutusperiaate kopiointiin tyytyville sekä neuroottisen selkeyteen ja varmuuteen taipuville tytöille on suora sovellus patriarkaalisesta, armeijatyylisestä tottelevaisuuskulttuurista.
Nyt vain pehmeämmässä muodossa mutta yhtä armottomassa persoonattomuuden, "kiltteyden" ja itsekontrollin korostamisessa.
Voi kun pojat ois tyttöjä eikä riehuis ja koettelis nii paljoo, nii lapsellisesti.
Pedakoominen vastasananen.
"Kouluopetuksen painopiste on vääristynyt. Elämänhallinta on jätetty täysin sivuun."
Niin elämänhallinta, käytöstavat ja kaikkihan elämään liittyvät koulun pitäisi opettaa. Ulkoistetaan kaikki kasvatustehtävät koululle perheiltä. Kasvatushan on tunnetusti raskasta hommaa.
Kyllä kait koulu on tehty yhteiskunnan ehdoilla; oppilaat kun pitäisi saattaa maailmalle tekemään työtä itsensä ja yhteisen hyvän eteen.
Ja luulenpa, että harvat opettajat saavat seksuaalista mielihyvää "vallan käytöstä ja hallitsemisen tunteesta", tehdessään melko puuduttavaa ja huonosti palkattua työtä koulun arjessa.
OPettajan Auktoriteetti on työväline koulussa samalla tavalla kuin tietokone ja karttakeppi.
Tietenkin Summerhillissä tuo kunnioitettava "vuorovaikutus" toimii. Mikään muu siellä ei sitten toiminut, eikä toimi.
Peruskoulumme on sairaalloisen tietopainoitteinen; siinä Arhi on oikeassa. Tiedollista sälää voisi hyvinkin karsia; ja keskittyä olennaiseen asiaan ja sen syventämiseen. ´Tuo ylipursuava tietomäärä ahdistaa myös opettajia; luo kiirettä ja vähentää toiminnallista opetusta ja pakottaa käymään asiat läpi opettajajohtoisesti luentotyyliin.
Lisäksi on sanottava, että peruskolun tasapäistävyys on täysin demarivetoisen koulutuspoliittisen linkin kutoma ongelma.
Lahjakkaat ovat peruskoulussa täysin tuuliajolla; ja opetus tapahtuu sen pöljimmästä seuraavan ehdoilla.
Tasoryhmien poistaminen yläkoulussa oli typeryydessään teko ylitse muiden.
Näin vietiin lahjakkailta oppilailta se viimeinenkin mahdollisuus saada haasteita kouluarjessaan ja saada mielenkiintoista opetusta ilman turruttavaa rautalangan vääntöä.
Lahjakkaat lapset ovat peruskoulun tabu; kaikki ylimenevä voimavara ja raha poltetaan heikompien kannatteluun. Ja onhan tunnettua, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.
Lopuksi. Tuo Arhin feministi/valta/auktoriteetti/kilttteyden palkitseminen etc.-liturgia on sellaista houretta, jota voi kirjoittaa vain sellainen henkilö, joka ei ole työskennellyt nykyisessä peruskoulussamme.
Kaiken suomalaisen lyttäävän koulutuksen ja opettajaautoratiivisuuden takana on 1920 -luvulla voimakas saksalaisen koulutuskulttuurin tuonti suomeen.
Kymmeniä oppaita käännettiin saksasta suomeen, kuinka tärkeää on lannistaa oppilaan tahto täydellisesti. Kuinka seksuaalisuus on kumottava helvettipelolla - kuinka lasten seksuaalisuus on aikuisille suuri uhka ja inhon aihe.
Aivan kuten feministinen poikakuva nyyään korostaa, että poikien tytöistä poikkeavat toiveet ja yllykeet ovat isäperkeleestä.
Feministien kaiken toiminnan taustalla on hysteria siitä, että pojista tulee feministien vastustajia eikä kritiikittömiä faneja, profeministejä.
Kaikki vastustajat ovat feministien maailmankuvassa vihollisia, kaikki naisten logiikasta eroava naisia halventavaa.
Siksi Virkkusenkin SEGREGAATIO-angsti on niin vahva ja ideologinen. Pojista ei saa tulla poikia poikien tarpeiden mukaan.
Poikia tyydyttävä ja tukeva koulutus olisi segregaatiota tytöille sovitetussa koulujärjestelmässä.
"Kymmeniä oppaita käännettiin saksasta suomeen, kuinka tärkeää on lannistaa oppilaan tahto täydellisesti. Kuinka seksuaalisuus on kumottava helvettipelolla - kuinka lasten seksuaalisuus on aikuisille suuri uhka ja inhon aihe."
POPS (peruskoulun opetussunnitelman) versio I oli kai sukua saksalaisille vastaaville. Olen kuullut puhuttavan. Siis jopa 70-luvulla.
Lasten pelottelu helvetillä on kuitenkin ollutta ja mennyttä aikaa, joten blogistimmekin olisi jo aika astua ja herätä nykyisyyteen.
Lisäksi opettajien autoratiivisuus nykyisin on lähinnä vitsi. Opettajia sinutellaan oppilaiden toimesta ihan ekaluokasta lähtien; työrauhaongelmat ovat lisääntyneet ja kaiken päälle open angstia lisää vaikeat vanhemmat, joista SK:n Katri kertoi tänään valaisevia esimerkkejä.
Tässä Arhin blogia jonkin aikaa lukeneena tulee tunne, että mies parjaa kaikkea suomalaista ja suorastaan halveksii isänmaataan.
Mies lyttää nykyisen koulujärjestelmämme alimpaan helvettiin.
Miten sitten on mahdollista, että kaikki Euroopan pedagogit tulevat ihmettelemään suomalaista peruskoulua, joka on kuulema onnistunut tehtävässään ylitse muiden??
Kun kysymys on kulttuurista, asenteet ja ihmiskuvat voivat sisältää satoja vuosia vanhoja käsityksiä, ilman että ihmiset ymmärtävät niitä latauksia, joita asenteisiin ja pyrkimyksiin sisältyy.
Ymmärrä historiasi, niin käsität tulevaisuutesi esteet.
Suomi on häpeäkulttuuri siinä missä Japanikin.
siksi vittumainen suorituskulttuuri ja ahdistava kilpailu on niin tärkeää äideille, jotka grillaavat lapsiaan siitä, onko tämä ollut kokeessa parempi kuin naapurin Liisa ja Matti.
Siksi niin helvetinmoiset suorituspaineet ja lyhytaikaiset "tulokset" yksiulotteisissa matkimiskokeissamme.
Oppilaat oppivat jotakin lyhyeksi aikaa opettajien suureksi iloksi mutta vain systeemin riemullisessa rajoittuneisuudessa ilman mitään ymmärrystä ja päättelykykyä soveltamisen mahdollisuuksista.
Suorituskulttuuri? No ainakin kouluelämässä numerosuorittamista todistuksissa ollaan vähennetty.
Esim. minulle (70-luvulla) lyötiin numerot todistukseen heti ekaluokalla; nykyään numeroarviointi alkaa vasta vitosluokalta.
Siihen saakka lyödään rastia ruutuun tyylillä "sinä olet kiva poika ja koulu menee sinulla ihan mukavasti".
Japani ja japanilaiset ovat henkistä sukua meille suomalaisille.
Suomessa kilpailu lienee leikkiä verrattuna japanin vastaan. Siellä kun jatko-opiskelupaikoista taistellaan kirja toisessa ja veitsi toisessa kädessä.
Aika raskaat kulttuuriset painolastit rassaavat niitä suomalaisia, jotka vähättelevät Suomen menestystä Pisa-tutkimuksissa. Mistä sellainen kotimaansa vähättely ja tavallaan itseinho? Emmehän me voi olla hyviä-tyyliin.
Kyseiset kokeet kun on laadittu koko Euroopan koulufariseusten viisaissa päissä.
Kommenteista hölmöin oli tämä: "Siinä missä poikatyttö on vilkas Peppipitkätossu joka rohkeasti on sellainen kuin on, on vilkas poika vain riehuja."
Entinen poikatyttö kun ei tästä tunnista mainittua olemassaolon tilaa. Pelkän hameen käytön torjuntaan kun piti käyttää vuosikausia energiaa.
Toki mielelläni kannan "typerimmän" taakkaa, onhan ad hominem aina kätevää.
Tässä minulla on taustalla tutkimusta, jossa otettu massaa. Eli ei rakennu yksilötarinalle(ni), vaan muuhun aineistoon. Tosin luulin että se olisi "ilmiselvä asia", koska olen napannut tietoni opettamista käsittelevästä peruskirjasta. Ja jostain syystä oletuksenani on että keskustelussa olisi takana "perusymmärrystä asiasta". Mutta pahoittelen että näin oletin.
Einarsonin ja Hultmanin 1984 tekemässä tutkimuksessa paljastui että tyttöihin suhtaudutaan eri tavalla. Likimain niin että tytöt saa valita "aktiivisen" ja "kiltin", pojat "riehujan" ja "nössön" väliltä.
Itse olin juuri sellainen ns. "kiltti poika". Koulu ei ollut ongelma, siinä pärjäämisen seurauksena on vain lähes automaattisesti tiettyjä "sosiaalisia seurauksia". Toki tässäkin on varmasti alueellisia eroja.
En kuulu niihin "sovinisti -itkijöihin", jotka ei osaa eikä jaksa nähdä vaivaa ja syyttää tästä ulkopuolisia. Päin vastoin, korostan yksilön vastuuta. Aivovammakin on minulle vain "hidaste, ei este". Tätä jopa "sairauden asteelle", eli tästä jopa moititaan. Lukiossa vietin puoli vuotta enemmän aikaa, koska kävin "tyttö ja roolipelilukion", ne kiinnosti sen verran liikaa. Oma vika, ei hormonien tai koulutussysteemin. Yleisesti ottaen omasta tilasta itkijä joka syyttää ulkopuolista tahoa omasta tilastaan epäilyttää aina hieman. Jopa "sairauteen asti".
Pojan on vain valittava miten on syyllinen.
Syynä on enemmänkin ajatus siitä että kaikkien tulisi olla samalla linjalla. Eli käsitellään massana. Kaikki samanikäisinä samoja asioita. Tässä takana ei ole feminismi eikä edes uskonto.
Toinen asia, mikä Ex -Pepin jutussa ihmetyttää, on viittaukset siihen miten hän kommentoi "On se jotenkin mielenkiintoista, miten miesten johdolla luotu koululaitos on muuttunut feministien kehitelmäksi."
Lausunto ei ole edes argumentti. Se rakentuu oletukselle siitä, että asiat ovat pysyviä. Kuitenkin se on sama, kuin esittäisi että "On typerää väittää että italialaiset olisivat katolilaisia, kaikkihan tietää että alunperin siellä kaikki kannatti Kreikkalaisia Jumalia." Totta, mutta kulttuurit muuttuvat. Kemialla on alkeeminen syntytapa, eikä alkemian hokkuspokkus silti enää kemiassa vaikuta.
En tiedä, jos tuon tason virheen jälkeen kommentoi toisia tyhmäksi. Kertooko vastaavasta arvostelukyvyttömyydestä? Vai olenko vaan NIIN PALJON tyhmempi, että TUOKIN tajuaa..
On se jännä, miten Tuomo toisessa kommentissa vetoaa 25 vuotta vanhaan tutkimukseen syvänä auktoriteettina, mutta jo heti seuraavassa kommentissa painottaa kulttuurien muutosta ja asioiden paikallaan pysymättömyyttä. Luulin että täällä keskustellaan nykyajan opetuksesta. Kaksi mainittua näkökulmaa ovat siten täydellisessä ristiriidassa.
Muutenkaan keskustelussa ei tiedä kenelle itkeä tai nauraa eniten: Arhin surullisen säälittävälle näkemykselle feministisestä salaliitosta vai Tuomon ajatuksille siitä, miten mikään ulkopuolinen ei voi ihmiseen vaikuttaa ("oma vika").
"25 vuotta vanhaan tutkimukseen syvänä auktoriteettina, mutta jo heti seuraavassa kommentissa painottaa kulttuurien muutosta ja asioiden paikallaan pysymättömyyttä. Luulin että täällä keskustellaan nykyajan opetuksesta. Kaksi mainittua näkökulmaa ovat siten täydellisessä ristiriidassa."
Not necessarily. Oleellista on se, että jotkin asiat pysyvät ja toiset eivät. Mikäli "Anonyymillä" ei ole tuoreempia tuloksia, jotka kumoaisivat tuon näkemyksen, niin eikö viimeisin tutkimustulos olisi mahdollinen?
Ja muutoshan tuossa viittaa juuri siihen että "patriarkaalinen" näkemys on romuttumassa kulttuurinmuutoksen myötä. Tyttöjen hameenkäyttökin nousi jotenkin "isona asiana" aikaisemmin esiin, mutta se oli varmaan vanhaa tavaraa jo tuolloin 1980 -luvulla. Tyttöihin suhtaudutaan taatusti nykyään positiivisemmin kuin tuolloin.
Ehkä vuosilukua olennaisempi juttu onkin siinä, että viittaus tutkimukseen oli pedagogiikan kirjassa. Joka taas oli puolisollani, jota kautta sitä tuli selailtua. Ja hänhän oli auskultanttina. Hetkinen, juuri NYT! Ilmeisesti opetetaan vanhentunutta tietoa?
Ja ehkä tekstiäni kannattaisi tulkita ns. "hyväntahtoisuuden periaatteen" kautta: Eli ottaa kannanotoissa olevaa ironiaa pois, ja nähdä ne vain kannanselvittäjinä, joka korostaa luokitusta sen sijaan että olisi se itse. (Kuten kartastosta. Älä sekoita karttaa ja aluetta.)
Ehkä en kiistä ideologioiden vaikutuksia. Ehkä kuitenkaan en väitä että ei olisi tilastollista yhteyttä oppimisvaikeuksien ja aivovaurioiden välillä. Ehkä en väitä että ihmisiin ei vaikuttaisi mikään, mitä hän kokee. Lienen tästä viimeinen ihminen sanomaan :
Asiasta saisi ehkä "hyvemmän kuvan", kun miettii että miten korostan saaneeni turpaan, olevani tästä kyvytön antamaan anteeksi, että kuitenkin korostan miten anteeksianto on uhrin valinta. Ehkä tässä ei olekaan mitään ristiriitaa?
PS: Ad hominem ja alentuva asenne eivät tietenkään anna kovin hyvää kuvaa. Mutta anonyymit ovatkin aina pelkuriraukkoja. Eivät uskalla seistä sanojensa takana.
Lisäksi vaikka en "feminismisalaliittoon" uskokaan, on hyvä katsella blogauksen viitteitä. Koulu ei ole sukupuolineutraali.
Tuntuukin että tässä on takana jotain muuta kuin aktuaalinen kritiikki siitä miten 25 vuotta olisi muuttuvassa yhteiskunnassa liian lyhyt aika.
1: Kritisoinnissa ei esitetty mitään konkreettista että trendi olisi taittumassa. Sen sijaan on selvää, että trendi naismyönteisyyteen päin on ollut : Historiallisesti koulutus on ollut sovinismin sävyttämää.
Hauskinta tässä on tietysti se, että minä olen tavallaan sidottu tuohon aikaan. Sillä ikää on juuri sen verran että vuoden 1985 arvot olivat konkreettisia. Voi olla että puhun tässä kohden "menneen kautta". Mutta jostain syystä Ex -Pepin hameiden kohdalla tästä ei nostettu meteliä, vaikka sekin on selvä tuulahdus "ajalta ennen". Miksi kritisoida toispuoleisesti? (Minä sentään olen ollut "kaikkia vastaan", kuten Groucho Marx, jopa tarkoitushakuisesti.)
Kulttuurin muuttuminen ja aika ovat tietenkin vielä yksi seikka, joka ajaa tuota. Koulutuspolitiikka käytännön tasolla tuskin muuttuu "valtaisan nopeasti". Samoja opettajia jotka ovat minun aikana ollut, on yhä opettamassa. Tuskin ovat hirveän erilaisia, samat ihmiset.
Se,että kulttuuri muuttuu ei tarkoita että se muuttuisi päivässä. Suomi on esimerkiksi ollut vahvasti pakanallinen, muuttui kristilliseksi. Nyt kristillisyys on heikkenemässä (joskaan en usko että poistumassa.) Tämäkin prosessi on hidas. 25 vuotta ei ole tässä kohden ollut valtavan suuri asia. Toki muutoksia on sinäkin aikana ollut.
Jos joku ymmärtäisi evoluutiosta, voisi muistuttaa että saltationismilla ja adaptationismilla on ero. Nyt kuitenkin tunnut pistämään "pikamuutokset" ja "kaikki muutokset" yhteen. Eikö tämä ole vakava kategoriavirhe?
Ja jos tälläistä virhettä ei tajua, vaan sen pohjalta esittää syytöksen ristiriidasta, joka siis viittaa loogiseen mahdottomuuteen ja yhteensovittamattomuuteen pakosti, niin mitä se kertoo "kriitikon" analyyttisistä taidoista? Minä kysynkin että "mikä kontradiktio"? Ja jos ei löydy, on se kurssi päättelytaidon peruskurssille takaisin. (Mikäli sellaista on, epäilen.)
Auktoriteettivihjailu oli hauskaa. Koska tutkimuksiin vetoaminen ei ole auktoriteettiin vetoamista. Nuo tulokset kuitenkin ainakin periaatteessa tukevat näkemystä, ellei tuoreemmat tutkimukset (joita vaadin luonnollisesti viitteeksi) sitten näytä jotain ihan muuta. Voin toimia vain tietojeni mukaan.
Sen sijaan Ex Peppi ja muut harrastavat juuri auktoriteettiin vetoamista. He vain nostavat itsensä ja kokemuksensa esimerkeiksi, ja tämä tarkoittaa että he ovat samanaikaisesti "mielipiteen esittäjä että sen sanominen muuttuu todisteeksi." Ainut johon voidaan luottaa on se, että he ovat sekä valehteleatta että tajunneet tilanteen oikein.
PS: Haluaisin antaa anteeksi vittuilevat sävynne, ja pitäisin sitä jalona tekona. Mutta olen kusipää, enkä vapaudu ulkopuolisista voimista. Joku voisi sanoa että tälle asennevammalle voisi "ihminen ihan itse tehdä jotain", joten kai tässä on takana jotain "omaa syytä".
Laskutehtävä argumenttivirheistä kiinnostuneille.
"Muutenkaan keskustelussa ei tiedä kenelle itkeä tai nauraa eniten: Arhin surullisen säälittävälle näkemykselle feministisestä salaliitosta vai Tuomon ajatuksille siitä, miten mikään ulkopuolinen ei voi ihmiseen vaikuttaa ("oma vika").
Rakenne "ei vakuuta" (ilman perusteluja miksi) horselaugh (, surullisen säälittävää, naurettavaa. Ilman todistusta miksi, paitsi se että ei vakuuta.) "olkiukko" (feministinen salaliitto, mikään ulkopuolinen ei ovi ihmiseen vaikuttaa.) Tuossa on tietenkin rakenteellisesti muutakin.
Kun ottaa huomioon että sama tyyppi tekee samaassa viestissä väärän dikotomian ja sen pohjalta rakentaa näennäisen ristiriidan, ja vihjaa että miten muut ovat epäloogisia, on tilanne melko erikoinen.
Tuomo. Koskaan ei pidä provosoitua, jos joku provosoi.
Tietenkin anonyymi oli oikeassa Arhin taittovirheestä. Koulu opetuksen "Feministisellä terrorilla" voi toki kärjistää ja herättää keskustelua; mutta vakavasti otettavana tosiasiana sitä ei voi pitää.
Tietenkin kyseisessä väitteessä on jonkin verran perää; sitä ei voine kieltää.
Mutta saihan teol. yo Kuittinen jo kovasti kyytiä Hesarin mielipidepalstalla.
"Tuomo. Koskaan ei pidä provosoitua, jos joku provosoi."
Wrong! Tuota strategiaa opetettiin koulussa, kriisienhallinta kiusaamisessani oli sitä että sekä tekijä että minut jätettiin koulun jälkeen "juttelemaan asioista".
Tarkoittaa sitä että kiusattuna sain jälki -istuntoa.
Minun piti aina unohtaa ja antaa anteeksi. Kotiinpääsyn ehto.
Kyseltiin sellaisia kuten "mitä sinä tuomo teet kun ne aina sinua kiusaa?" Vastaus oli tuolloin avoin. Nykyään selvä. En puolustautunut. Homma loppui kun pistelin viittä kerralla turpaan. Putki loppui siihen, mikään koulujuttelu ei auttanut.
Mustanaamio sen ymmärsi.
Oikea tapa on provosoitua kun toinen provosoi. Provosoitua kympillä, ja näyttää mielellään kaikki se mielipaha ja tuska jonka toinen loukkaava asenne antaa. Ja näyttää samalla että ei salli sitä.
Sinänsä oli erikoista että juuri catullux valittaa provosoitumisesta. Hänhän oli sitä mieltä että perheriidassa on lupa provosoitua lapselle. Jos muu ei auta, niin piti lyödä teiniä.
En kai minä ole tuollaista sanonut.
Ja itse asiassa teit aivan oikein kun vedit kiusaajaa turpaan; joiltakin Jumala on evännyt empatiakyvyn ja he oppivat parhiaten S-R-systeemillä.
Jos ei osaa puolustautua sanoilla, silloin pitää tarpeen vaatiessa vetää nilkkejä kuonoon.
KOulussa nuhtelen aina "näennäisesti ja OPSin mukaisesti" kiusattua, jonka mitta on täyttynyt ja joka on turvautunut nyrkkiin.
Nuhtelun jälkeen totean rivien välistä, että hyvä poika, oikein teit. Näin se maailma makaa.
Se oli itsepuolustusta. En edes aloittanut. Vain lopetin. Jos olisin ottanut aloitteen, olisin rikkonut omia periaatteitani.
Teko oli silti oikein.
Yleinen reagointitapani on se, että on kahdenlaista pahaa. Pieni paha on se, että tekee. Ihmisen valta on niin pieni, että se ei laajasti vaikuta. Suuri paha on sivustaseuraamista. Kun sitä tekee massat, voi paljon pahaa tapahtua, pieni paha saa vallan.
Siksi kaikki "ei pidä provosoitua" on sama asia kuin "pysy sivussa" -komento. Se on sitä, kun joku saa baarissa turpaan eikä kukaan jeesaa. Se on sitä kun sairaskohtauksen saaneen ohi kävelee 150 luterilaisen kirkon kirjoissa olevaa, ja "vakaumukseton moraaliton" joutuu hoitamaan EA:n ja soittamaan lanssin. Ohikulkijan rooli on kysellä "Ootko varma että osaat tuon EA -homman"? Kuin vähän väärin tekeminen olisi pahempi, kuin asian silleen jättäminen. (Usein ei.)
Siksi esimerkiksi pidin itselleni oudon moraalisaarnan tänään. Nousin aamulla kun puoliso oli kokkailemassa aamiaista. Menin keittämään kahvia, ja olin tässä ohessa tiellä, kokkauksessa piti hakea ja viedä tarvikkeita ; Olin reitillä kun siihen tungin. Puolisko tönäisi matkallaan ja pyysi anteeksi. Minä sanoin että minun syy : Kun toinen on tekemässä, ja itse menee tielle, on tilanne eräällä tavalla vallanhakutilanne, intressit kohtasivat. Anteeksipyyntö taas on sitä että antaa tilanteen tapahtua, suorastaan tekee siitä suvaittavaa. Nyt meidän molempien etiikka on "stained".
Koulukiusaajaa voi vetää turpaan, mutta mitä tehdä sääliölle joka tulee vuosien jälken selittämään miten silloin vuosia sitten hänellä oli paha olla kun katsoi tilannetta. Minun olisi kai pitänyt "kuolla muualla". Niin että ei näkeminen häiritsisi. Tai sitten tuo pahanolon tunne oli täysin omaa syytä ja ansaittua.
"Jos ei osaa puolustautua sanoilla"
Minä kyllä puolustauduin yhdessä vaiheessa sanoilla. Mutta ongelmana tässä on tietysti se, että jos on liian näppärä, tulee siitä häviötilanne ja sitten sitä saa turpaan.
Ongelmana oli tietysti se, että en osannut:
1: Konfliktinhallintaa.
2: Myöskään tapella.
Konfliktinhallinta on siitä jännää että se ei tavallaan ole "puolustautumista", ei ole kisatilanne. Pitää katsoa mitä se toinen hakee sillä toiminnalla, ja rakentaa sitä kautta reitti tilanteesta. Eri tilanteiden arvo punnitaan prioriteettien mukaan. (Kuten "rahat tai rahat ja henki".)
Hauskinta on se, että OPS todellakin käskisi hyssyttelemään. Virallinen totuus on kuitenkin hieman eri mitä opettajat toteuttaa.
Tämä on ongelmallista esimerkiksi uskonnonopetuksen kohdalla. Julkisuudessa kuulee, miten jotkut kreationistit valittavat että he eivät saa opettaa koulussa mitä uskovat. Käytännössä minun pieni sisareni on tällä hetkellä koulussa, jossa kreationismia on opetettu koulussa.
Asiaa lähestytään kuitenkin usein lainsäädännön ja OPS -hengen pohjalta. Silloin opettajat ei tietenkään opeta kreationismia ja käyttäytyy kuin minun opettajat kiusaamistapauksissa. IRL -maailmassa pitäisi olla itse oppilaana, että tietäisi missä mennään. Edes kolleegat ei välttämättä tietoisia.
Ja lapset: Miten reagoivat ylilyönteihin, kun eivät tiedä oikeuksiaan tai OPS:än sisältöä?
(Tapani mukaan sarrja sarrja. Sori.) Ja "opettaminen" ei ole itsepuolustuksen tavoite. Ei myöskään seuraus. Nuokin tapaukset vain vaihtoivat kohdetta. Pedagogisesti "ehdollistuminen" ei ollut "ei saa lyödä" tai "siten makaat miten petaat", vaan se että "kiusaa niitä jotka ei puolustaudu."
Omalta kannalta ajatellen "nössöstä" tuli "psyko" aika nopeasti. Kun se sille tielle lähtää, sitä on usein vain valittava millä tavalla on syyllinen.
Lukiossa jossa olen opettajana on kuten muissakin lukioissa valtaosa opiskelijoista tyttöjä. Tästä huolimatta filosofian jatkokursseja valitsevat pääsääntöisesti pojat. "Äijän" opetus näyttää kelpaavan pojille. Sääli vaan etten minäkään ole mikään "pelastus" heille vaan jotakin pitäisi tehdä itsekin..
Koulun passivoiva taktiikka on murskaavaa.
Itse pojat tekisivät ja tutkisivat kyllä kaikenlaista (oman kehitysvaiheensa havaintokognitiotaidoilla) - mutta kun itsellisyys kastroidaan aika tehokkaasti nuorten poikien elämästä.
Opettajista matkiva ja persoonaton lapsi on kuin hyvä lemmikki.
Lapsille opetetaan, että opettajan ei täydy tarkkailla lasten tarpeita vaan opettajaa täytyy tarkkailla ja että opettaja ilahtuu vain kun oppilas kopioi opettajan sanomisia. Opetus ja oppiminen on opettajan ympärillä pörräämistä, samaa mieltä olemista.
Tytöt tuntuvat selviävän kovin pienin vammoin, koska he (useimmat) osaavat sosiaalisesti hienovireisen opettajan silittelyn ja ymmärtävät pienistä vihjeistä, kuinka saada opettajan kiitos ja ope hyvälle tuulelle.
Pojat kaipaisivat enemmän ala-asteella vahvistusta JA lupaa olla itsellinen ja tutkiva.
Ei itsenäistä innovaattoria kuoriudu murskatuista kuorista.
Jos poika joutuu häpeämään uteliaisuuttaan ja erilaisia motiivejaan verrattuna tyttöihin, hän oppii häpeämään itseään lopun elämäänsä.
Ja ehkä sitten myöhemmin lisäksi kompensoimaan sitä olemattomuuden tunnettaan uhmalla ja kaikella öykkäröinnillä.
"Koulun passivoiva taktiikka on murskaavaa."
Samaa mieltä. Miten Arhi perustelee sen, että tämä murskaaminen vaikuttaisi vain poikiin? Millä tavalla pojat ja tytöt ovat niin hirveän erilaisia (etenkään ennen murrosikää)?
"Tytöt tuntuvat selviävän kovin pienin vammoin, koska he (useimmat) osaavat sosiaalisesti hienovireisen opettajan silittelyn ja ymmärtävät pienistä vihjeistä, kuinka saada opettajan kiitos ja ope hyvälle tuulelle."
Aivan. Oppiessaan tämän tytöt siis oppivat olemaan kommunikaatiossa muiden ihmisten kanssa aina toisten mielentiloja tarkkaan seuraten ja niiden mukaan toimien. Oman itsensä piilottaen ja tukahduttaen. Muiden käytettävissä.
Tytöt "tuntuvat selviävän kovin pienin vammoin", koska he ilmeisestikin sopeutuvat/alistuvat poikia helpommin, eivätkä nouse puolustamaan oikeuttaan olla oma itsensä. Seurauksia ei näytetä ulospäin - ennen kuin nainen perustaa oman kodin, jonka seinien suojissa maahan poljettu minuus alkaa ottaa menetettyä valtaa takaisin - usein epäterveesti, ja silloin ovat lapset ja mies laskun maksajina.
Tai sitten uhmaa ei ikinä edes tule, ja Kiltti Tyttö suorittaa elämänsä loppuun asti kympin arvosanalla, napsien mielialapillereitä ja ihmetellen, mikä tässä Elämässä oikein oli se pointti. Onko tämä tavoiteltavaa?
- m -
Lähetä kommentti