torstaina, huhtikuuta 02, 2015

Vasemmistoliitto syvän kaaoksen vallassa

- päivitetty III -


Vasemmistoliiton nuoret tietämättömät ovat lumoutuneet Paavo Arhinmäen bilekulttuurista, sokeasta tekofeminismistä, todellisuuspakoisista porvarisympatiosta, rasismista aitoja työläisiä kohtaan ja kivanpitoturtumuksesta kuin Maon pikku jalkasotilaat. 

Jos et ymmärrä prioriteeteistä mitään etkä toimi prioriteettien mukaan, olet vain "liikkeessä mukana", vain eliitin ja pyrkyreiden alistuvana pelinappulana - vallankäytön väline. Dummy. 
  

Vassarinuoret on tietoisesti johdettu 100% harhaan Suomen historiasta, talouden reaaliteeteista ja eliitin terrorista Euroopassa ja Suomessa, tietysti oikeiston hyvin järjestämällä laajalla valtion papereidenkin sensuroinnilla ja fasisti-porvarien toimista 1917-1945 Suomessa. 
   
Kevytvasemmistolaiset hipsterit luulevat että hyvä tahto ja perustulon vaatiminen riittää oikeiston sympaattiseen hillitsemiseen - samalla kun Arhinmäki on allekirjoittanut hallitussopimuksessa Naton marssiluvan ja Suomen antautumisen liittovaltioon ja Saksan talousterroriin sijoittajavastuun tuhoamisessa -  "Me muutamme EU:ta" - kunhan antaudumme uusliberalismille ja suostumme pankkien verotettavaksi, EVM-terroriin.
EU on pankkiirien riemukas ryöstöretki ja vasemmisto heittää nyt heille suomalaisten rahat, sairaalat, koulutuksen, terveydenhuollon, vanhustenhuollon, koulutuksen, perusturvan uhriksi EU-projektin valheille. EU ei ole eurooppalainen identiteetti vaan superpankkiirien käsikirjoittama vallankaappaus uusliberlaistiseen totalitarismiin, plutokratiaan, rikkaiden valtaan ja liittovaltion demokratianmurskaukseen.


Vasemmistoliitto hyväksyi hallituksessa tuloerojen jatkuvan kasvattamien Euroopan ennätystahtiin samalla kun valtio anta verohelpotukisa 23 miljardia euroa erityisen varakkaille yrittäjille ja ylikansallisile keinottelijoille 20 miljardin veronkierron helppouden lisäksi. 

Arhinmäki  on ajanut kaiken huipuksi vassarit oikeistolaisen saksamielisen isoisänsä venäjävihan hengessä mukaan Naton sodankäynnistämisprosessiin.  

 Joku rehellinen tutkijakin osaa puhua suomenkieltä Natosta:


Vasemmistoliitto "ajaa hyviä asioita" pelokkaasti, siis hyviä mielikuvia - "toivoen" ilman taistelua ja on sokeutunut oikeiston systemaattisen ideologiselle luokkasodalle ja suomenruotsalaisen eliitin lobbaamalle venäjävihalle.

 Porvarillisen ja elitistisen maailmankuvan tukahduttamana. Vasemmistoliitto kuvittelee että EU puolustaa Suomea kun eliitti myy kova vauhtia kansallisomaisuutta ja Talvivaaran kautta näyttää kuinka kolonisaatio etenee korruptiolla ja perustuslain mitätöimisellä.    

  • Vasemmistonuoret eivät lainkaan ymmärrä kuinka yhteiskunta ei toimi ilman jämäkkää itenäistä valtiota - valtio on yhteiskunnan tahtotila ja tulevaisuudenluoja. Ilman eliittiä rajoittavia lakeja ja veroprogressiota yhteiskunta ja ihmisarvo halvaantuu klaaneihin ja kartelleihin, jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät tämän. Vasemmistoliiton eliittiposse on uskotellut jäsenilleen kokkarihypeä siitä että EU huolehtii Suomesta.

    Suomen "avautuminen" on merkinnyt vain eliitin avointa ryöstöretkeä ilman vastuuta.
 
Vasemmistoliitto on 100% halvaantunut ja on nyt vain oikeisto-keskustaa nuoleva Arhinmäen ja Liin uraputki.


Nuoret on saatu alamaismoodiin, jossa alamaiset oppivat kerjäämään huomiota ja tulkintoja suoraan puolue-eliitiltä kuin lyödyt koirat. Vasemmistoliitto noudattaa britti-imperiumin edellyttämää nöyryyttä. Siis ihan aidosti, EU on brittiaatelisten ja 30-luvun natsipankkiirien tuote ja käsikirjoitus Wall streetin omaksumana operaatona. 

     

Vasemmistoliiton kannatus tulisi olla  kevyesti 30% kun oikeiston talousvalheet ja pankkiirien eurohuijaukset ja velka-ansat ovat paljastuneet ultrakapitalistisen ja moraalittoman pörssin "voittosuhteen" tekohengittämiseksi. Valtiomme on käynyt kolonisaatiosotaa Amerikan imperialismin puolesta ja tappanut tuhansia ihmisiä Afganistanissa ISAF-joukkojen kuolemanpartioissa ja luovuttanut armeijan huippusotilaita ilmaiseksi Amerikan armeijan salaiseen toimintaan. 

Veronkierto ja hyvinvointivaltion vimmainen tuhoaminen vähemmistön terrorissa ovat eduskunnan suurimmat saavutukset eliitille kumartaen. 
   
Paljastukset ovat aivan selviä. 

Vasemmistoliiton kannatus ei voi nousta koska se tukee militaristista Euroopan valtioiden demokratian tuhoamista ja pankkiterrorismia Suomen antautumisella pankkiirien ja kenraalien ideologialle eikä myönnä suomalaisen oikeiston perustuslain tuhoamisprojektia.

Arhinmäki rikkoi kaikki vaalilupaukset ja puolue on yhä kontallaan hänen edessään. 

Suomi ei selviä ilman omaa markkaa ja Islannin taktiikkaa.

Katainen on asettanut Suomen pankin 90 miljardin euron takaajaksi EKP:n ja keskieurooppalaisen pörssikeinottelun puolesta ja massamedia sensuroi tämän yhä uutisista.



Ja mitä sanoo nyt Arhinmäen fasistiveli euroaatteessa, Kiovassa?
  • Tässä mitä Yatsenyuk sanoi Saksan yleisradio ARD:llä:

    ''Kaikki meistä muistavat selvästi Neuvostoliiton hyökkäyksen Ukrainaan ja Saksaan. Meidän täytyy välttää sen toistuminen. Kenelläkään ei ole oikeutta uudelleenkirjoittaa toisen maailmansodan tuloksia. Venäjän presidentti Putin yrittää tehdä juuri tätä...''

Suomi tukee nyt virallisesti fasisteja. Rahalla.


Arhinmäki tukee fasisteja. 

Historian ymmärrys on vasemmiston selkäranka.
    
Sisällissota oli suomenruotsalaisen rahaeliitin aloittama sota ja vasemmistoliitossa ei edes opeteta aitoa ideologista historiaa  eliitin riehumisen selitykseksi. 

Oikeisto vääristää kaiken yhteiskuntatulkinnasta vääristämällä sisällissodan ja talvisodan - tämä on Saksalle Suomea luovuttavan eliitin historiaa joka on käännetty alamaisten uhrautumisen ihailuksi. "Talvisodan henki!" 

Rahaeliitti aloitti välittömästi korruptioterrorin eduskuntaa ja demokratiaa vastaan ja lamautti sen 1918.


 Rahalla ja uhkailulla virkamiehet voidelllen ja sitoen. 1917 suomenruotsalaiset aloittivat jo laittomat asekuljetukset ja neuvottelut saksalaisten kanssa eduskunnan ohi. Rahaporvarit maksoivat jopa tsaarin kasakat hyökkäämään eduskuntaan hevosten kanssa ja pelottelemaan ei-oikeistolaisia kansanedustajia. Ihmiset alkoivat kuolemaan nälkään eliitin korruptiosodassa eduskuntaa vastaan  ja seuraamus oli selvä. 

Historia on aivan selvä siitä kuka yritti tuhota Suomen itsenäisyyden.

Eduskuntakin on SUPOn johtajan alaisuudessa, pääsihteerinä SUPOn johtaja. Kammottava vitsi, jonka laskun maksa sinä ultrakorruptiona, massamedian vääristymien kohteena ja oikeistolaisten salaliittojen uhrina.  
 


      Vampyyrien orgiat - EU 

  • Nobel-ekonomisti varoittaa vapaakaupasta - HS: "Markkinat eivät ratkaise tätä




     Hysteeristä tekopyhyyttä
  • JSN:n Uimonen Pariisin murhista: Vaikea kuvitella pahempaa loukkausta länsimaiselle sananvapaudelle


     Eliitin jyrä sensuuri-Uimonen puhuu sananvapaudesta?

Uimonen, joka lobbasi Natoa Kalevassa äärioikeistolaiseen tyyliin ilman keskustelua ja suostuu kaikkeen sensuuriin ja toimittajien nujertamiseen mitä ministriöt, Supo ja CIA vaativat. Uimonen, joka on suojellut Afganistanin sodankäynnin ja joukkomurhien salaamista,  Tiitisen listoja ja CIA:n kidutuslentoja. 
 
Kun oikeisto käyttää nyt tekopyhästi väärin sananvapautta ja muslimivihaa niin... 
On vaikeaa kuvitella pahempaa loukkausta sananvapaudelle kuin Suomen jumalanpilkkalaki ja ulkoministeriön kymmenet tuhannet salatut dokumentit salaisesta ulkopolitiikasta ja poliitikkojen toiminnasta.

 Herätkää. Elämme totaalisessa sensuuriyhteiskunnassa, jossa SUPOn tärkein tehtävä on leimata työnantajille salaisilla (epädemokraattisilla) "turvallisuusraporteilla" vasemmistolaisia ja humanisteja ja tuhota näiden urakehitys fasistiseen tyyliin. 
 

Suomi, jossa salataan Kekkosen (tärkeimmät) päiväkirjat presidentin kanslina toimesta, Saarikosken päiväkirjat viim 10 vuodelta, Mauno Koiviston viralliset valtiopaperit jotta oikeiston ja pankkiirien lainvastainen salaliitto lamaterrorin syventämiseksi ja eliitin ryöstöretken mahdollistamiseksi ei paljastuisi.

Maa jossa salataan sotatuomareiden arkisto ja armeijan joukkomurha-dokumentaatiofilmit jatkosodasta. 

Maa, jossa salattiin Kekkosen toiminta natsien palkkalistoilla aina 2013 asti julkisesta keskustelusta. 

Maa, jossa kansainvälisen rauhansopimuksen vastainen salainen yhteistyö natsien sukelluvenetekonologian kehittämisestä natseille 1926-1935 ei kuulu ikinä toimittajien viittauksiin.

Maa, jossa ainoana Euroopan maana on kielletty fasistien rikosten tutkiminen, Euroopan toiseksi suurimman joukkotuhonnan (väkilukuun suhteutettuna), oikeistoeliitin ohjaamien joukkomurhien joukkohautojen tutkiminen. 
 
Stalin
tappoi vähemmän kuin suomenruotsalainen eliitti Suomessa palkka-armeijansa suorittamissa joukkomurhissa suhteessa väestöön. Suomenlinnassakin upseerit ovat estäneet tähän päivään mennessä selkeän muistokyltin ja historiaselostuksen Suomenlinnan joukkohautojen kohdilta. 

Maa, jossa valehdellaan joukkohautojen kokoja ja oikeiston keinottelun syitä 1989 lamaan Helsingin Sanomien ja muun massamedian tuella. Systemaattinen oikeiston kulissioperaatio historian väärentämisessä.






Aito vasemmisto on dynaamista, jatkuvasti johtajiaan kritisoivaa ja vaihtavaa joukkovoimaa, alhaalta ylös demokratiaa - eikä ryhmäkurikirkon penkkeihin hiljentynyt alamaisten johtajakultti. Johtajat ja heidän uransa ja vastuuttomuutensa jatkuvuus eivät ole vasemmistolaisessa ideologiassa lainkaan tärkeintä vaan humanistinen yhteiskunta yksilön kehitystä turvaamassa.  


Arhinmäki tuo puoluepolitiikassaan takaisin stallareiden ja kekkoslaisen pelon ilmanpiiriä ja teloittaa puolueesta kaikki, jotka muistavat vasemmistoliiton vaalilupaukset ja Arhinmäen harhaanjohtamisen.

Farssi nimeltä Arhinmäki  

Vas Asko Mäki ilmoitti SKP:lle, että yhteinen juhla perutaan, mutta seminaari järjestetään.


”Ilmoitus tuli Mäeltä loppiaisaattona kello 13.55 sähköpostilla piirijärjestölle. Se oli hämmentävä, sillä samana aamuna oli kaksi Vasemmistoliiton toveria käymässä juhlapaikalla, jolloin sovittiin vielä käytännön järjestelyistä.  

Turun Vasemmistoliiton nimettömänä pysyttelevä toimihenkilö kertoo, että päätös perua osallistuminen oli yksin Mäen, ei kunnallistoimikunnan. Osa sen Kulttuurivihkojen tavoittamista jäsenistä kertoo olevansa raivoissaan siitä, ettei tätä tuotu toimikunnan käsiteltäväksi.





  • Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho uskoo, että hänestä halutaan tehdä vasemmistoliitossa varoittava esimerkki siitä, mitä puolueen toiminnan arvostelijoille tapahtuu.
- Siitähän tästä perimmiltään on kysymys, ettei hallituksen politiikkaa saa arvostella, hän sanoi Radio Suomen Ajantasan haastattelussa. - On mahdotonta vasemmistolaisena olla tukemassa tällaista politiikkaa, hän sanoi.
http://yle.fi/uutiset/yrttiaho_en_ole_roikkuja_vaan_puolueen_ydinta/6693...





Erimielisyydestä ja keskustelusta tehdään pelote ja johdon nuoleskelusta vallan tae. 

Kaikkien kyräilevien vasemmistolaisten tulisi nyt liittyä vasemmistoliittoon ja luoda aito työläisten kapinallinen vasemmistolaiskulttuuri takaisin.

Vasemmiston voima on kiinni aina fokuksesta,
 prioriteetit ja fokus; mitkä ovat prioriteetit elämässä ja politiikassa ihmisarvon puolesta?
Vastaus on helppo. Liian helppo.

Unohdetaan turhamaisuus ja vallanhimo sekä stalinistinen johtajakultti, jota Arhinmäki herättelee epätoivonsa takeeksi.

Aito vasemmistolaisuus on yhteisöllinen solidaarisuuden projekti ilman lehmänkauppoja - se ajaa asioita ja humanistista ideologiaa eikä vallanhimoisia ihmisiä ja puolue-elitismiä eliitin pitämiseksi tyytyväisenä.

Vasemmisto on turrutettu 1982 alkaneella porvaripuheella, jossa väitettiin että jokainen suomalainen on kapitalisti ja omistaja, joka ohjaa rahamarkkinoita. Rahamarkkinat ovat nyt kumonneet perustuslain Suomelta, katsokaa vain Talvivaaraa, kuinka korruptio on olut avointa ja ilakoivan tuhoisaa.

Kaikki eurolupaukset hunajan ja rauhan euroliitosta ovat osoittautuneet valheiksi.


Elitismi luo valtavia näköharhoja, statusasetelmia eliitin ehdoilla ja humanistista tavoitteiden unohtamista ja sabotaasia. Eliitti käy hyökkäyssotaa mutta kirkuu kovaäänisesti kuin kyltymätön syöttöporsas.

Ei huojuvaa eliittiä ja valheiden paskamyrskyä vastaan taistella hyväksymällä eliitin prioriteetteja, sanaväärennöksiä ja ehtoja.

Jos ei usko vastavoimaan niin silloin tukee porvarien eklektistä valtasysteemiä eikä kansa voi herätä kuten 1970-luvulla työläiset heräsivät vaatimaan selvää hyvinvointivaltiota ja Kekkosen porvarieliitin vallan nujertamista.

Vasemmistoliiton kukkaislapsien olisi kentällä ymmärrettävä että puolue ei ole kerho vaan kovaa valtaa käyttävä puolue vallanhimoisten johtajien junttamaana.
Ja että salailu ja puoluejohdon julistama radiohiljaisuus ei kuulu vasemmistolaisuuteen: avoin väittely ja keskustelu on ainoa tie humanistiseen yhteiskuntaan. Puoluejohdon diktatuuri ja uhkailu on vain porvarillisen diktatuurin matkimista.

















  • Tiekartta ulos EU:sta: Miten Suomi voi erota EU:sta?

    Mitä ero EU:sta merkitsee, ja mitä se ei merkitse?
    Euroopan talousaluesopimus (ETA) takaa samat olosuhteet ihmisten vapaalle liikkumiselle ja kaupankäynnille – elintarvikekauppaa lukuun ottamatta - kuin EU-jäsenyys.


  
Hesarin juttu "Kenen joukoissa seisoa?" ylistää Arhinmäen uskollisuutta oikeistohallitukselle ja käyttää Arhinmäen terroritatkiikkaa leimatakseen  aidot vasemmistolaiset uhaksi "hallitusvastuulle". Tämä oli talvisodan sytyttäjän Erkon suvun luoman Hesarin hellä rakkaudenosoitus Arhinmäen takinkäännölle kokoomuskelpoisaksi audimieheksi.  
 





 Onko Arhinmäki vain kokoomus-SDP:n torpedo?



 CIA perusti ja koulutti SAK:n korruptiorahalla kun 30-luvulla aidot alkuperäiset vasemmistolaiset ammattiliitot kiellettiin yhdessä oikeiston junttaamalla lailla ja poliisin hyökkäyksillä. Tämä tulisi aina muistaa kun SAK on suostunut pätkätyöläisten orjuuttamiseen ja helvettiin ja voitelee kiinteät työntekijät hiljaiseksi pois vasemmiston solidaarisuuden ideologiata.

Kun tuhotaan omatunto ja tasa-arvo, valmistellaan fasismia ja feodaalivaltaa
 



Oikeiston keinot?

Hegemonia, iva, vastuun kieltäminen eurokaaoksesta ja euroideologiasta pankkien rikastuttamisessa.

Unohtakaa politiikka, ostakaa ja naikaa, epäpolitisoitukaa hedonistisesti, hihitelkää sanomalehtien nostamille karakteripiirteille vallankäyttäjistä:


- Pankkiryhmän ohje: ”Suomalaiset, harrastakaa enemmän seksiä”

Pankki- ja vakuutuskonserni OP-ryhmän yritysblogissa...

uusisuomi.fi












  
 
  Luuletko että imperialismilla eli uuskolonialismilla on moraalia?









Ranskalaisen poliisin suojelemat terroristit olivat mm Ranskan palkkalistoilla Irakissa















Tiedon väärentäminen ja sensuroiminen rajaamalla ideologisesti on nyt taidemuoto. Massamedian vakio ja poliittinen kaappaustaktiikka.

Eliitin vapauttamisliike on aina korruptiota ja rikkaiden perijöiden vatimuksia siitä että kukaan ei saisi tukea yksilöitä (vaikka porsastelevat vain eliitin luomalla systeemillä ja Ruotsin vallan aikaisella maanryöstöomaisuudella)  












Vasemmistoliiton "hallituskelpoisten" alistuijien täytyy ymmärtää se fakta että jos he käyttyäytyvät "kiltisti" ja porvarien määrieelemän sopuisasti kuin SDP niin he käyttäytyvät kuin puplue, jota CIA rahoitti ja koulutti 1949 lähtien.

Jos et ole vihtoehto, olet vain eliitin väline.








Eliitin solidaarisuus - eliitille.
  • Politiikan piiloonteippaajat

    ... "Erilaisia päätöksiä on tehty, hyviä ja huonoja, mutta politiikan vanha peruslinja jatkuu. Tämän asiantilan piiloonteippaaminen lienee ollut kehysriihen suurimpia haasteita.

    Pääomatuloja (veronkiertoa) solidaarisuusvero ei koske."




Mutta suurin kaikista on systeemikriisi - ideologian romahtaminen ja sen viime hetken yritys turvautua liitovaltion diktatuuriin:





  • Piketty:


    Syriza ja Podemos sitä, mitä Eurooppa nyt tarvitsee

Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty sanoo, että Kreikan Syrizan ja Espanjan Podemosin kaltaisten puolueiden nousu on ”hyvä uutinen Euroopalle”.



Jos Syriza noudattaa valilupauksiaan - ellei valitse vasemmistoliiton eliitin mielistelyn tietä






Vasemmistoliitto on nyt todella pahasuinen sodanlietsoja:

– "Venäjä eristäytyy luomaansa umpikujaan, vasemmistoliitto ja Lapintie arvioi".

Venäjä ei aloittanut Kiovan vallankaappausta. 
Vallanvaihto Kiovassa oli kaikki YK-sopimuksien vastainen parasotilaallinen vallankaappaus aseilla.

Wikileaksin ilmi tulleissa papereissa cia käytti poroshenkosta ilmaisua "our guy inside". CIA.

Venäjä ei aloittanut kauppasotaa, joka aiheuttaa nyt Suomelle 7 miljardin menetyksiä.
Kiovan vallankaappaus uusnatispuolueiden ja palkkasotilaiden avulla on CIA:n projekti jonka alustamiseen käytettiin aluksi 5000 miljoonaa dollaria korruptiota ja poliittista manipuaatiota - vastoin YK:n sopimuksia vallankaappauksien estämiseksi.

Amerikan varaulkoministeri Victoria Nuland on videolla kertonut Amerikan USAIDin operaatiosta - ja mm saksalainen Spiegel on puhunut 300 CIA-agentista Kiovassa vallanvaihto-operaation suorittajina.

Kiovan nukkehallitus aloitti hyökkäykset ja tykistökeskitykset itä-Ukrainan siviilikohteita vastaan - kaikki YK-sopimusten vastaista toimintaa. Venäläisiä liikemiehiä kohtaan tehdyt kauppasaarrot ovat YK-sopimusten vastaisia agressioita.

::

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3309594/lapintie-venajasta-%E2%80%9Dtodella-surullista-seurata%E2%80%9D















5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

toivottavasti toi wussel bland kuva on mustaa huumoria omalta osaltasi.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

" Työväki jätti vasemmiston

Perussuomalaiset on suurin työväenpuolue Suomessa. Kansainvälinen solidaarisuus ei taida purra.

http://www.lapinkansa.fi/Mielipide/1194952539845/artikkeli/tyovaki%20jatti%20vasemmiston.html

Susanna Kaukinen kirjoitti...

Olisi kiva nähdä noista 1918-1945 -asioista tarkempaa tietoa joskus.

Yst.
Susanna Kaukinen

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Vasemmistoliitto on nyt todella pahasuinen sodanlietsoja:
– "Venäjä eristäytyy luomaansa umpikujaan, vasemmistoliitto ja Lapintie arvioi"

Venäjä ei aloittanut Kiovan vallankaappausta.
Vallanvaihto Kiovassa oli kaikki YK-sopimuksien vastainen parasotilaallinen vallankaappaus aseilla.

Wikileaksin ilmi tulleissa papereissa cia käytti poroshenkosta ilmaisua "our guy inside". CIA.

Venäjä ei aloittanut kauppasotaa, joka aiheuttaa nyt Suomelle 7 miljardin menetyksiä.
Kiovan vallankaappaus uusnatispuolueiden ja palkkasotilaiden avulla on CIA:n projekti jonka alustamiseen käytettiin aluksi 5000 miljoonaa dollaria korruptiota ja poliittista manipuaatiota - vastoin YK:n sopimuksia vallankaappauksien estämiseksi.

Amerikan varaulkoministeri Victoria Nuland on videolla kertonut Amerikan USAIDin operaatiosta - ja mm saksalainen Spiegel on puhunut 300 CIA-agentista Kiovassa vallanvaihto-operaation suorittajina.

Kiovan nukkehallitus aloitti hyökkäykset ja tykistökeskitykset itä-Ukrainan siviilikohteita vastaan - kaikki YK-sopimusten vastaista toimintaa. Venäläisiä liikemiehiä kohtaan tehdyt kauppasaarrot ovat YK-sopimusten vastaisia agressioita.

::

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3309594/lapintie-venajasta-%E2%80%9Dtodella-surullista-seurata%E2%80%9D

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

SDP:n toiminta on todellakin jäänyt hyvin vähälle tutkinnalle ja julkisuudelle oikeiston kaappausprojektissa

mutta googlaat vaan sdp cia niin löydät perusartikkelit.