tiistaina, huhtikuuta 28, 2015

Sipilän 15 harhautusta - "kysymystä" ilman viitteitä tutkimuksiin



Sipilän 15 harhautusta.



"Mahdollinen kirjaus on kuitenkin epärehellistä retoriikkaa.

Näin on siksi, että Kataisen hallitus hyväksyi budjettikurisopimuksen, jonka mukaan Suomi sitoutuu jatkuvaan julkistalouden sopeuttamiseen ja antaa talouspoliittiset päätökset Euroopan komission hyväksyttäväksi. Lisäksi Kataisen hallitus hyväksyi fipolain (869/2012), joka teki käytännössä julkisista alijäämistä laittomia..."


 http://anttironkainen.fi/sipilan-15-kysymysta-koveneeko-europolitiikka/




II

Yhteiskunta pankkeja varten - eivät pankit yhteiskuntaa varten

Nordean voitto viime vuodelta nousi 30 %, eli he tahkosivat puhdasta voittoa 4,1 miljardia euroa. Siis se on 4100 miljoonaa. Voittoa perustellaan palvelumaksujen uudelleen hinnoittelulla, joten huikea määrä rahaa huonosta palvelusta. Kun Suomi Ab pyrkii leikkaamaan lähes saman summan neljässä vuodessa, niin Nordea tekee sen vuodessa voittoina. Kukahan tässä riistää ja ketä, pankki ryöstää meitä, mutta ei saa siitä rangaistusta. Ja kun pankkitoiminta on yhteiskunnassa peruspalveluita, pitäisi se tarjota kansalaisille ihan eri tavalla. Muka lama.




III

Sipilän yhteiskuntasopimus




Sipilän ajatuksena on myös laaja työelämän uudistaminen ja hän on korostanut työpaikkakohtaisia sopimuksia, mutta hän halua ay-liikkeet sitoa laajaan yhteiskunta-sopimukseen. Ja näin olleen on kokonaisuudessaan alkanut hahmottumaan Sipilän ajatus miten mahdollisest palkankorotukset lähes nolla linjalle ja siksi ay-liikkeen sitominen on hänelle tärkeä tavoite.

Toteaisin vain, että tuleva hllitus ei ole tuomassa helpotuksia työttömien ja pakkotyössä oleville työharjoittelijoille ja köyhille ihmisille. Sipilän kaavailemat työelämän uudistukset tulevat entisestään heikentämään työläisväestön ja vähvaraisten ihmisten elämää.

Miten olisi mahdollista vastavoima nykyiselle kehitykselle ? Tehokkaan vastavoiman muodostumiselle, niin  se edellyttää hmisten luokkatietoisuuden lisäntymistä ja tiedostamalla miten meillä on taistelu todellisuudessa luokkayhteiskuntaa vastaan.

Työväestöä tyydyttävät muutosta emme saa porvarillisessa parlamentissa
, vaan meidän voimamme on joukkovoimassa ja sen käyttämisessä ja tämä merkitse tässä mielessä työväestön palaamista alkuperäisille juurilleen ja se on myös luokkatietoisuuden tiedostamista.

Sipilän (kesk ) yhteiskunta-sopimus tarkoittaa uusilla namuilla samankaltaista konsensus sopimusta mitä tehtiin 70 ja 80 luvulla johon AY-liikkeet ja poliittiset työväenpuolueet olivat myös tekemässä liittoa porvareitten kanssa joka oli tuhoisaa kokonaisuudessaan työväenliikkeelle jonka seuraukset ovat näkyvissä.






















Ei kommentteja: