keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2015

Kertaus: Eurovaalit 2014 takana - mitä varten politiikka on; miksi johtopäätösten pelko valtaa ihmiset

Kertaus rerelease




Mitään heräämistä ei näy vaalien tuloksessa.

EU:n poliittiset muutokset tulevat olemaan katastrofalisia.



Europolitiikka toimii tällä hetkellä vain perustuslakia rikkomalla mutta silti eduskunta ja oikeuskansleri suostuvat siihen.

Talvivaara on esimakua TTIP-EU:sta. Moraaliton veronkiertoeliitin bisnes, jonka tuhovaikutuksien maksajina verojen maksajat. Talvivaara on eliitin evankeliumi, me voime raiskata teidät ja luonnon ja te vain suostutte siihen.

Onko tämä sitä mitä suomalaiset tahtovat?

Politiikka ei ole nyt kansalaisten tahdon toteuttamista varten van eliitin piiloutumista ja tuloerojen luomista varten prössi-ideologiassa nimeltä EU.

Eliitin hegemonia on illuusiona nyt täydellinen. Suurin osa suomalaisista ei halua uskoa muutokseen silä muutoksen toivo on liian suuri ja repivä emotionaalinen ponnistus hyvien veljien runnomassa maassa.  





                  Katso Arhi Kuittisen videohaastattelu





Eurovaaliehdokas - irti eurojuntasta, EU altapuolueiden katteettomien lupausten hautausmaa -

EU on elitismiä edistänyt projekti.

Kuinka kukaan voi uskoa siitä mitään muuta?



Eikö sen ideologia ole jo selvillä?







Maanittelu ei auttanut:
 - Jos haluat ystäviesi kanssa täydellisen selvästi EU:ta purkavan ja valheita paljastavan mepin, olen nyt muiden IPU:laisten kanssa tarjolla vaaleissa ainoana vastavoimana euroeliitin salailua, ryöstöretkeä ja propagandaa vastaan. Vasemmistoliitto lupailee järkevämpää EU:ta mutta uskotko, että romuttuva eurohirviö ja Nato-vyöry voidaan muuttaa pienen Suomen piipityksellä? Että Suomen omaehtoisuuden, omavaraisuuden ja oman kielen tuhoaminen muuttaisi jotakin EU:ssa, jota johtavat vanhojen aatelissuksujen jälkeläiset? Että kovan ytimen puolesta uhrautumien ja hyvinvointivaltion identiteetin ja luottamuksen tuhoaminen Saksan ja Amerikan Naton puolesta johtaisi johonkin hyvään?


YLEn vaalikone Arhin linjaukset


Naulat arkkuuni.







Hetkinen, pieni analyysihetki YLE:n toiminnasta.

Mediamanipulaatiota ja suurpuolueiden mielenrauhaa;
Pienpuolueet halutaan leimata stressihaulikkohaastatteluissa hätäileviksi ja hikoileviksi kun isot puolueet saavat leppoisat TV-keskustelut. Miettikää. Asetelmat ovat parasta manipulaatiota.


YLE:n hallintoneuvosto on kieltänyt toimittajia ottamasta pienpuolueiden ehdokaita livelähetyksiin muiden ehdokkaiden kanssa!

Toimittajat kertoivat tämän itse meille.





      I

Olen pahoillani vasemmistolaisten poliittisesta harhautumisesta kokoomuksen retoriikan suuntaan eurotoiveikkaina, olen vihainen vasemmistoliiton arhinmäkeläisten tilasta oikeiston palvelijana talouspolitiikassa ja RKP-kokoomuksen luomasta konsensussuggestiosta pörssikapitalismin ja CIA-Naton provokatiivisen militarisomisen terrorin auttajana - mutta onneksi teillä on nyt vihdoinkin IPU:n ehdokkaissa selkeät ehdokkaat maan tapa -puoluekorruption ulkopuolelta.

SDP on jo 1949 alistettu CIA:n rahoituksen ja kiristyksen alle joten faktat poliittisesta historiasta on todella ymmärrettävä konkreettisesti oudon hallituksemme ja salaisen Nato- ja TTIP-junttauksen ymmärtämiseksi.






II


Kaikki väitteet ja lupaukset EU:sta ovat olleet valheita. 

Ei ole ollut analyysejä, on ollut vain retorisia hämäyksiä eliitin ikiaikaisen vallantavoittelun uudessa vaiheessa: totaalikontrollin luomiseksi Eurooppaan eurototalitarismilla, uusfeodalismilla.


 
Ei ole ollut mitään väärinkäsityksiä: natsipankkiirien keksimä neljäs valtakunta, EU ja nato-euro, euro naton lebensraum-muurinmurtajana on tarkoitettukin tuhoamaan valtiot ja demokratia plutokratiaa kohti. Pankeille on luovutettu nyt verotusoikeus ja EVM-helvetinkone on käynnistymässä eurojäsenien jauhamiseksi.

Globalisaatio on julmaa talousfasismia suuren pääoman ja keinottelijoiden ahneuden, globlisaation, puolesta. Elämme vallankaappauksen keskellä valtioiden tuhoamisprosessissa. 




III

Vihaiset mutta analyyttiset IPU:n ehdokkaat toimivat EU:ssa tapahtuvan asiakirjasalailun ja eliitin neuvostoliiton eli EU-neuvostojen valtapelin avaamisen puolesta sekä sopimusrikkomusten tutkinnan avaamista. Pankkien ja tuhokapitalismin keinottelijoiden pelastaminen on rikos EU:n äänestäjiä vastaan jopa EU-lakien räikeänä sopimusrikkomuksena. 

Saksalaisten virkamiesten asiakirjaväärennökset mm. Italian taseista ovat järisyttävä rikos, joka on saatava tuomiolle. Kreikan asiakirjaväärennösten ja pankkitaseväärennösten tietäminen ennen EU-jäsenyyttä, salaaminen ja tutkimatta jättäminen on virkamiesten rikos EU:n luovuttamiseksi pankkien ja pörssieliitin haltuun.

Nyt näitä eurovalheita käytetään yhä aatteellisina vaatimuksina "euroidentiteetin" ja "EU:n rauhantyön" (SDP-propaganda) puolesta. Täysin mielipuolista touhua. Jopa IMF on myöntänyt Saksan eurokuriterrorin mielettömäksi projektiksi.



IV

Uusliberalistien ylistämät Kiina ja Intia eivät pysyisi kuukauttakaan kasassa suojeltujen pörssiyhtiöiden rahoittamana  ilman jykevää tullimuuria, suojatulleja. Suomi ei olisi noussut 70-luvulla teollisuusvaltioiden kermaan ilman suojatulleja.

  • Kiinan ja Intian ihailtu kasvu on mahtavan tullimuurin ja itsesäätelyn varassa. Kuten Suomi 1970-luvulla.

    Suomikaan ei voi nousta ilman omaa tullipolitiikkaa, omavaraisuuden korostamista sekä omaa tai pohjoismaista valuuttaa.

    Nyt EU varastaa 75% Suomen tulleista ja määrää kaiken hajottavan tullipolitiikan Suomen talouden tuhoamiseksi - euron eli Saksan markan vahvistamiseksi.

    Globalisaatio on valhe Euroopan tuhoamista varten. Pörssi-ideologia ja aatelisten kontrolloima veronkiertoparatiisi London City haluaa tuhota euromaiden itsenäisyyden ja palkkatason tuhokapitalismin keinoilla, joista Kreikka on selkein ja Espanja paljastuu nyt asuntokeinottelun kauhumaaksi EU:n rahoittamana - on luotu keinotekoista arvonnousua ja sijoituskupla pankkien vaatimuksesta EU:n laajenemisen kulissiksi. 

EU:ssa pankkien oligarkia ja kansalaisten verottaminen pankkitukiin on paljon synkempää kuin Venäjän oligarkiakulttuuri, joka on nyt Putinin velattoman Venäjänpolitiikan suojissa dollariaggressiota vstaan.




V

IPU on ainoa selkeästi EU-kriittinen puolue, joka ei ole lahjottavissa, painostettavissa tai puoluehistorian taakkaan vedettävissä kuten epämääräinen Arhinmäen klaani ja eliitin sisäpiirin talousrikollisen joukkoihinsa värvännyt MUUTOS-puolue. Jopa jotkut nykyiset kommunistiehdokkaat ovat puhuneet "keskitetyn" liittovaltion eduista ja kuvittelevat, että englantilaisen pankkieliitin ja aateliston yhdessä saksalaisten natsipankkiirien  suunnittelema eurohuijaus voisi itsestään muuttua teorian mukaisesti kommunistiseksi liittovaltioksi eri ideologialla kriisin edistyessä. Miksi kommunistit eivät ole linjanneet liittovaltiopuheitaan? Ihmettelen.
 

YLE osaa pottuilla ja osoittaa pienpuolueille nurkkapaikan, 
 katso niiden uusi Areenan Meppigalleria, videot ehdokkaista. Pienpuolueille viimevaiheen myönnytyksenä tehdyt haastattelut oli aluksi nimetty kategoriaan "LAPSET". Uskomatonta. Suggestiokikkoja.


YLE osaa unettavan ja passivoivan propagandan eliitin hyväksi todellisuutta häivyttämään. Älkää erehtykö, Kekkosen valta oli YLE:n sensuurissa ja populismissa eliittipoliitikkojen puolesta, jota ei Kekkosen jälkeen ole vielä nähty kuin osateholla Kataisen kömpelyyttä ja hahmottomuutta peittämään.

Mediamanipulaatiota, oppitunti Asetelmat ja YLEn yleisradiolain vastainen sensuuri pienpuolueille: Pienpuolueet halutaan leimata nopeissastressihaulikkohaastatteluissa hätäileviksi ja hikoileviksi  kun isot puolueet saavat leppoisat TV-keskustelut Prime Time aikaan.

Toimittajia on kielletty europolitikkan junttauksessa ottamasta pienpuolueita live-lähetyksiin isojen puolueiden ehdokkaiden kanssa. 



    Miettikää mielikuvia.

Rento valta. Hermostunut vastarinta.

Asetelmat ovat parasta manipulaatiota porvarien selkeyden hysterialle.
Politiikka on mielikuvissa ja varsinkin Suomessa.

Analysointi tapetaan kouluissa, usko, usko lottovoittajien Suomeen, epäilijä on epäilyttävä valittaja, konsensusta vastustava on puskista huuteleva, mene valtavirran mukana niin olet suomalainen.  

Mielikuvat oikeiston määrittelmänä keinotodellisuutena ja rajauksina mahtavan mediakoneiston voimalla ja paineella



VI

Olemme kulkemassa kohti eliitin röyhkeää teollisuusfasismia ja sotatalouden plutokratiaa epäinhimillisenä pörssikapitalismina, minkä alkukaikuja Irakin, Afganistanin, Libyan ja Syyrian sota ovat olleet Ukrainan fasisteja vahvistavan CIA-USAAID korruption lisäksi.


Hyväksyn pohjoismaiden yhteisen keskuspankin, jos pohjoismaat eroavat sotia sytyttävästä Natosta.

Suosittelen Ukrainan kriisin ja siellä juuri vierailleen CIA:n johtajan motiivien ymmärtämisen luettavaksi englanninkielisestä wikipediasta Operation Gladio -artikkelia.



Elämme surullisia ja uskomattomia aikoja oikeistolaisen median sensuurin ja sotapropagandan alla.

    Historia toistaa taas itseään.

Kai tiesitte, että Suomen armeijaa koskevasta laista on poistettu armeijan velvoite puolustaa itsenäistä Suomea. Sisällissotakin alkoi kun suomalainen suomenruotsalainen rahaeliitti halusi luovuttaa Suomen Saksalle maakunnaksi ja lypsylehmäksi. EU-politiikka eli pörssielitismi ei näe, että olisi olemassa enää Suomea.

Koska kenraalit ovat CIA:lle alistettujen vakoiluosastojensa kanssa mukana Naton ja EU:n eurosalaliitossa tehdä EU:sta dollarin sisarvaluutta orjuuttavan "vapaakauppasopimuksen" kautta Amerikan sotatalouteen.




                       Allekirjoittanut  A 










YLE:n historian ehkä tärkein artikkeli  ja ohjelma 5.5.  Areena :





Suomi 2014

Ihmiset turvautuvat taas alistumiseen. Vallanäyttäjiltä ei vaadita vastuuta. Poliitikoiden asettaminen vastuuseen tuntuu sietämättömältä koska suomalaiset elävät kiltin lapsen syndroomaa koulu- ja kirkkokulttuurin runelemana: kerjätään poliitikoilta kiitosta kiltteydellä ja alistumisella.




http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/11/25/






Suomalaiset unelmoivat Kekkosen vahvasta valtiosta mutta alistuvat Kataisen, Sipilän, Soinin, Urpilaisen ja Stubbin valtion tuhoamiseen.

Miten tämä on mahdollista?


Mikä määrä valheita alamaisuudesta on uskottu ilman ideologista tiedostamista puolueiden maanpetoksellisesta toiminnasta amerikkalaisten, englantilaisten ja saksalaisten pankkien hyväksi?

Islanti hylkäsi keinottelijat, EU:n ja englantilaisten pankkien vaatimukset keinottelijoiden tuhon maksattamisesta veronmaksajilla.



EU fasismin nostajana:

  • Lähettiläs sanoi myös EU:n alkaneen ymmärtämään "merkittävän vaaran" äärioikeiston noususta Ukrainassa. -Mutta nämä huolet jaetaan vain henkilökohtaisissa kontakteissa, mutta "kukaan ei puhu avoimesti siitä", hän lisäsi.

    http://rt.com/news/154112-churkin-ukraine-eu-us/


 
Eurovirkamiehet toteuttavat HAJOTA JA HALLITSE -taktiikkaa oman valtansa laajentamiseksi hinnalla millä hyvänsä ja Naton kenraalien avustuksella




Kuinka Suomi makaa kokoomuksen eurolinjalla? 






Euroopan ja Yhdysvaltain välillä neuvoteltavaa maailman suurinta vapaakauppasopimusta TAFTA:a (TTIP) kuvataan suuryritysten vallankaappausyritykseksi EU:n avulla.






 
Ihmiset on viekoteltu alistumaan plutokratialle


Krugman: “We’re seeing inequalities that will be transferred across generations."







Ukrainan kriisikin on pohjimmiltaan vain harhautus.

Venäjän ärsyttämisellä ja vuosisatojen euroeliitin venäjävihalla yritetään viedä huomio EU:n jokavuotisesta yli 200 miljardin eudon korruptiosta ja tuho-talouspolitiikasta.












Lisäyksiä



Suomen mediapimennys jatkuu saksalaisten upseerien laittomasta läsnäolosta Ukrainassa.  ETYJ rikkoo räikeästi sopimuksiaan lähettämällä saksalaisia upseereita Itä-Ukrainaan, joita kutsuttiin nyt "kaapatuiksi".

Joten he eivät olleet virallisia tarkkailijoita. 





Saksassa tämä on skandaali, Suomessa YLE:kin vaikenee.

- IL uutiseen on kuitenkin eksynyt muoto "Etyji...n sotilastarkkailijat"! http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014042718245574_uk.shtml

  



  Tätä on nostanut esiin Juha H Hämäläinen :

- ETYJ-tarkkailijoiden lähettämisestä Ukrainaan on sovittu tällä sopimuksella. http://www.osce.org/de/pc/117407?download=true






Tässä YLE myöntää ETYJ-ryhmän johtavan upseerin
- mutta ei kerro ETYJ:in rikkovan  sopimuksia ja toimimalla armeijan vakoilijana

http://yle.fi/uutiset/etyjin_tarkkailija_onnellinen_syvasti_helpottunut/7219894



 

- Sopimuksessa kerrotaan tarkkailijoiden olevan siviilejä ja määrän kerrotaan olevan alkuun 100 varauksella kasvattaa jopa 400 pään joukoksi.
"6. die Sonderbeobachtermission wird anfänglich aus 100 zivilen Beobachtern bestehen"


Nyt Saksassa on noussut meteli "kaapattujen" ETYJ tarkkailijoiden sotilastaustasta ja joistain kommenteista haastatteluissa.
Suomi-media käyttää "kaapatusta" joukosta nimityksiä:
IS " Etyj-tarkkailijat vapautettu" jne
"Separatistit ovat syyttäneet tarkkailijoita Naton vakoojiksi.
- He ovat sotilaita meidän alueellamme ilman meidän lupaamme, joten totta kai he ovat vankeinamme, Ponomarev sanoi."
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014042618244493_uk.shtml

Tämä väite on osoittautunut oikeaksi ja tästä uudesta käänteestä on raportoitu Saksassa, josta sotilaat olivat.

On jopa tehty valitus valtiollisen TV-aseman tiedotuksesta paikallisen yleisradiolain puitteissa, jossa väitetään, ettei kyseinen ryhmä ollut OSCE-mandaatilla matkallaan
http://german.ruvr.ru/2014_05_01/Ukraine-Desinformation-Beschwerde-beim-Rundfunkrat-1042/

Koska OSCE tulee Suomeen varmistamaan meidän riippumattoman median toiminnan, joka kuuluu myös yhteisön ottamiin tehtäviin ja vastuisiin allekirjoittajamaiden alueelle. 





  

Tämä kaaos vain kasvaa ja kasvaa eurojuntan vallan ahneudesta.







Älä ihmettele, älä torju vaan lue, mistä tuulee ja ketkä sanelevat oikeiston populistista ideologiaa - kuten on sanellut SDP:n "irti entisestä"-politiikkaa ja retoriikkaa.

Tietysi kysymys on salaliitoista, Suomessa valta on aina ollut salaliittoja. Perussuomalaisetkin 

  • Ketkä toimivat Soinin taustalla?


http://jarikarjalainen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167496-ketka-toimivat-soinin-taustalla





Miksi poliittinen muutos?


EU:han on aivan faktisesti luotu salaliittona eli salaisissa neuvotteluissa. Jo 1974 brysselissä pankkiirit ja valtiovarainministerit sopivat salaisesti eurosta ja varsinkin sotilasliiton laajentamisesta kohti liittovaltiota.

BIS pankki on yksi salaisten suunnitelmien lähde - täynnä natseja tukeneita pankkiireja ja aatelissukuja

 




Poliittinen mediaskene on vääristynyt viihteelliseksi, ihmisten harhauttamiseksi pois vakavista poliittisista kysymyksistä ja Suomen eliitin suorittamasta vallankaappauksesta Saksan, Lontoon Cityn ja Amerikan hyväksi.

Nuorten ehdokkaat flirttailevat äänestäjille.
Keimailevat.

Aivan kuin olisivat tarjoamassa ystävyyttä - äänestäjälle, henkilökohtaisesti. Vaarallinen ja harhainen trendi. Mielikuvapolitikkaa. Kansalaiset eivät siinä ajattele politiikkaa, faktoja, keinoja, yhteiskuntamallia tai ideologiaa vaan mukavai ajatuksia, ystävyyden fantasiaa poliitikon kanssa.
Ei hyvä








Ajattele, älä ajelehdi.




Demokratia on  luotu:

 purkamaan väkivaltaista aggressioita avoimeen epäväkivaltaiseen muotoon, poliittiseen aggressioon, vaalikamppailuun. Valtamedian tukema vastakkainasettelujen kieltäminen ja konsensuksen vaatiminen on demokratian tuhoamista.
















Muita hyviä ehdokkaita oli:

Jan Finskas
Alexander Holthoer
Timo Isosaari








eurovaalit eurovaalit2014 vaalikeskustelut eurovaaliehdokkaat vaalikeskustelu eurokriittiset


8 kommenttia:

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Kirjoitit: "IPU on ainoa selkeästi EU-kriittinen puolue, joka ei ole lahjottavissa ja painostettavissa."

Unohdat tässä SKP:n. Sinne minunkin ääneni päätyy.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

SKP on valitettavasti jättänyt selvittämättä oman eliittinsä "kadottamat" miljoonat ja kiinteistöt ja on minun ja monen muun näkökulmasta siten todennäköisesti vanhojen vaikuttajiensa varjohallituksen ja korruption vallassa kuten SDP CIA-rahojensa kanssa.


Jokke Karjalainen kirjoitti...

Historiankirjat jäivät lukematta, Kuittinen. Nykyinen SKP on eri SKP kuin 25 vuotta sitten. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kommunistinen_Puolue_(1994)

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Jopa jotkut nykyiset kommunistiehdokkaat ovat puhuneet "keskistetyn" liittovaltion eduista ja kuvittelevat,

että englantilaisen pankkieliitin suunnittelema eurohuijaus voitaisiin muuttaa kommunistiseksi liittovaltioksi eri ideologialla.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Toivottavasti Keiju, SKP voisi tehdä julistuksen, että ovat kaikki nyt liitovaltiota vastaan ja että ehdokkaat sitoutuvat siihen ja että toisin ajattelevat erotetaan puolueesta.

Muuten SKP on linjaton haaveilija kommunistisen teorian ihmeellisestä evoluutiosta ja toteutumisesta - jopa liittovaltion kautta.


Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Perussuomalaiset ovat ratkeamassa Soinin alla - vai kalpaako mielistelevä valehtelu ja uskomaton linjattomuus puolueväkeen?

PS ei edusta mitään linjaa ja on siten kokoomuksen tärkein apupuolue nyt vihreiden ohi.

Mikko Elo kirjoittaa:

- Eilinen oli perussuomalaisten päivä Ylen EU-vaalikampanjassa. Se huipentui puolueen puheenjohtajan Timo Soinin pitkään haastatteluun A-studiossa. Kiinnitän tässä blogissa vain huomion Soinin vastaukseen, minkälaista ulkopolitiikkaa hän haluaa, EU:n sanelemaa vai omaa suomalaista. Soini kierteli kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Molempi parempi hän sanoi lopuksi, ja toimittaja tyytyi siihen. Tosiasiassa Soini valehteli. Hän on useaan kertaan sanonut tukevansa presidentin ja hallituksen linjaa EU:n määräämissä pakotteissa Venäjää vastaan ja myös Venäjän johdon eristämistä niin, ettei Suomen johto tapaa venäläisiä kollegojaan. Kertaakaan Soini ei ole nostanut ääntään sitä vastaan, etteivät ministerit Kyllönen, Haglund ja Stubb halunneet tavata venäläisiä kollegoitaan. Ihmeellinen tapaus oli se uutinen, jonka mukaan pääministeri Katainen ei halunnut tavata pääministeri Medvedeviä Turussa joitakin viikkoja sitten. Suomen mediat sensuroivat koko uutisen. Soinilla ei ole myöskään ole ollut pahaa sanottavaa Venäjään kohdistetuista pakotteista, vaikka ne ilmiselvästi iskevät Suomenkin talouteen. Kun Soini kuitenkin yritti todistaa myötämielisyyttään Venäjää kohtaan, hän samalla syyllistyi ylimielisyyteen. Soinihan sanoi, että totta kai presidentti Niinistö vastaa, kun Putin soittaa. Voi olla, että kun tämä kriisi selviää, Suomi saa kauan odottaa soittoja ja kutsuja Kremlistä.

Miksi tämä Soinin suoranainen valehtelu, molempi parempi?

(Eduskunnassa ei saa muuten syyttää puhujaa valehtelusta, vaan pitää käyttää kiertoilmaisua).

Uskoakseni se johtuu siitä, että perussuomalaisten kenttäväki lähes yksimielisesti tukee omaa suomalaista ulkopolitiikkaa ja vähät välittää EU:n pakotteista ja määräyksistä. Sen verran demokraatti Soini yrittää olla, että hän kumartaa jäykkää selkäänsä ainakin vähän omien kannattajiensakin suuntaan.

Yesterday was the day that the Finnish Broadcasting Company had devoted to the True Finns-party. The day culminated in the interview of the party leader Timo Soini. He is the chair of the Foreign Affairs Committee in the Finnish Parliament. All the time he has supported the policy of the president and government in our relations to the EU and Russia. Yesterday evening the reporter asked the question, whether Soini supports the EU-policy or our own foreign policy. Soini lied when he answered “both are better”. In fact, Soini hasn’t criticized the president or government in one word. Thus the question is: why did he lie? My guess is that he wants to take the opininion of his party members into consideration. They support our own foreign policy towards Russia and are very little interested in wha EU says. I think Mr. Soini has a lot of problems with his own party, but at the end of the day you cannot bow both to EU and your supporters who are very critical of EU. By the way, here in Finland, Mr Soini boasts of his good contacts with Nigel Farage, the leader of the British Ukip-party, which is counter-EU.
Mikko Elon Blogi | This site is mostly about politics and other topical subjects."

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Vasemmistoliiton edustajalla riittää tekopyhyyttä.

"Ääni IPU:lle on ääni putinismille" - Veli-Pekka Leivo
Kajaani Vasemmistoliitto.

Vasemmistoliitto tukee nyt natsien tekemää 100 ihmisen joukkomurhaa Odessassa

mutta tuomitsee IPU:n jäsentensä kautta,

koska osa IPU:n jäsenistä ei hyväksy Amerikan, CIA:n ja EU:n aggrassioita Ukrainassa natsipuolueiden hyväksi?

Hyvin outoa on nyt vasemmistoliiton arhinmäkeläisten tietoiusuus Ukrainan tilanteesta.


http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168335-aani-ipulle-on-aani-putinismille

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Näköjään kommunistit ovat nyt tällä hetkellä selvästi EU:a vastaan.

Viime vuonna törmäsin hämäriin spekulaatiotoiveisiin liittovaltiosta

mutta ehkä SKP on nyt turvallisesti eurovastainen itsenäisyyden puolue