lauantaina, kesäkuuta 25, 2016

Saksan suurin pankki on romahtamassa - Deutsche Bank



Saksan suurin pankki Deutsche Bank on romahtamassa ja London city haluaa siihen etäisyyttä eli rahaeliitti haluaa työntää tyhjiin pumpatun Euroopan etäälle:


"DB pelasi häikäilemättömästi muun Euroopan pankkeja vastaan valheellisilla COD- johdannaisilla Yhdysvaltalaisten pankkien rinnalla ennen suurta 2008 romahdusta. Kaikkea muutakin löytyy, korkomanipuloinneista alkaen."
  
Tänne Kataisen ja Sipilän hallitus kaatoi rahaa eikä "Kreikkaan" vasemmistoliiton tuella.

Eliitti haluaa poikkeustilaa ja julistaa poikkeuslakeja. Brexit ei tätä taida pyäyttä. Ihmiset eivät ymmärrä lopetta  EU:ta tarpeeksi nopeasti sillä eliitti ja huijarit teoreettisesti voitaisiin laittaa nippuun vain hyvin nopealla EU:n romutuksella ja irtaantumisella wall streetitn eli Rostschildin 500 triljoonan sotataloudesta ja Natosta samaan aikaan. 

Kaaosta tullaan käyttämään aseena eliitin entistä röyhkeämmän vallan ja rikastumisen korottamiseksi kohti Orwellin 1984 dystopiaa.  

Euroopan valtiot voisivat myös julistaa rajut raippaverot veroparatiiseille ja ottaa ne valvontansa hyvin perustellun veronkierron  ja se suoritettuna verovalheiden kautta - jos haluaisivat. 
   
"Kriisiä" esitetään syynä diktatuuriin vaikka rahaeliiti on juuri luonut kriisin eli kriisin luojat esiintyvät vapahtajina kuten rkp, kokoomus, sdp ja keskusta Suomessa. 

Suomessa eduskunnan "oppositio" ei keskity taistelemaan yhteiskuntaa tuhoavaa eliitiä vaan on lähtenyt eliitin keinotekoiseen ja lavastettuun moralismiin väestönsiirtojen puolesta. "Oppostitio" on siis huijattu kauniilla sanoilla yhteiskunnan tuhoamiseen ja hyväksymään eliitin talousterrori.


Mitä yhteistä on Englannilla, Hollannilla ja Ruotsilla? Huikea kiinteistökupla. Ruotsin kaaoskermana ovat 100 vuotiaat lainalyhennysajat - mitä tapahtuu kun ihmiset lamakaaoksessa yrittävät myydä asuntojaan yhdessä rysäyksessä? Suomikin tosiasiassa on asuntokuplassa varakkaimmilla alueilla. Helsingissähän 1991-1992 isot vanhat asunnot olivat 17 kertaa halvempia kuin nyt. * Hinnat 1991 pysyivät "salaisuutena" kun niitä ei tuotu julkisuuteen eikä isoille välittäjille



A new book entitled, ‘The EU: The Truth About The Fourth Reich – How Hitler Won The Second World War‘, suggests Germany is the only country that benefits from a European 


http://yournewswire.com/proof-the-european-union-was-hitlers-idea/









  








 





















  

Ei kommentteja: