perjantaina, kesäkuuta 24, 2016

Brexit - EU-terrorin todellinen luonne on salaliitto; mitkä ehdot Fixitin toteutumiselle tarvitaan




Kreikan kohtalo on osoitus mihin keinoihin eurojuntta on valmis valtansa laajentamisessa - selvä esimerkki eurojuntan euroterrorin päämääristä. "Murskata vastustus", tuhota valtio.



CIA on ollut luomassa EU:ta Trilateraalisen komission strategioiden ja Bilderbergin salaliiton koulutussessioiden mukaan "EU":ta - monin eri taktiikoin.

Syvimmillä Amerikan politiikan tasoissa toiminut Paul Craig Roberts kertoo sinulle kaiken.

1974 Brysselissä pidettiin salainen kokous jossa salaisesti nykyisten eurovaltioiden silloiset valikoidut ministerit jo tuolloin laittomasti allekirjoittivat yhteisen valuutan strategiat: valuuttamanipulaatiot ynnä muut keinotekoiset kriisit mm valtioiden sosiaalitoiminnan alasajamisessa yhteisen euron ja yhteisen armeijan perustamiseksi kohti liittovaltiodiktatuuria. Vanhemmat tutkivat toimittajat ovat kertoneet tästä muutaman oluen jälkeen mutta eivät uskalla kertoa siitä julkisuudessa. 1973 öljykriisikin on voinut olla CIA:n tilaus jotta Euroopassa luotaisiin kaaosta ja heikkouden pelkoa suuremman keskitetyn Euroopan fantasia-puheen alla.

Paavo Lipponen oli opiskelemassa CIA:n värväys- ja koulutusyliopistossa, josta voit itse päätellä mitä se merkitsee sille että Lipponen siirsi markkavaluutan alle euron Sauli Niinistön valheiden avulla - perustuslain vastaisesti ilman eduskunnan 66% äänestystä.

Kemppinen kertoo Lipposen yliopistoajan luonteesta : http://kemppinen.blogspot.fi/2013/05/vakoilijatadin-sukulaiset.html

Elämme diktatuurissa koska tätä laitonta eurohuijausta ja TTIP-runttausta eurovirkamiestan salaisena kabinettiterrorina eivät kansanedustajat nosta esille tai journalistit valtamediassa selvitä.


EU on perustettu pankkiirien uusliberalistista tulonsiirtoa varten, yksityiset ihmiset maksavat pankkiirien ottamia riskejä mutta kasinofasismi siirtää riisto eli voittorahat kuitenkin rahaeliitin pankkitileille, kaikki velka siirtyy tosimaailmaan kun fiktion luotu raha paisuttaa rahaeliitin veroparatiisipankkeja.

   Pysähtyykö terrori? Eliitin järjetön rikastumisen ja veronkierron maksaminen tavallisten ihmisten velalla?

Kreikka otettiin vastoin jäsenlakeja amerikkalaisen suurimman Goldman ja Sachsin huijauksen avulla ja Italian jäsenyyteen jopa Saksalaiset virkamiehet väärensivät papereita eikä ketään haastettu edes oikeuteen.
   
 
Tunnetko kuka on Paul Craig Roberts?

Googlaa hänet sillä alla oleva teksti ei ole kevyt vaan kaiken euroymmärryksesi uusi pohja:

It is the interest of Washington to prevent one country’s exit from the EU from leading to the exit of other countries.

As CIA documents found in the US National Archives make clear, the EU was a CIA initiative, the purpose of which is to make it easy for Washington to exercise political control over Europe. It is much easier for Washington to control the EU than 28 separate countries. Moreover, if the EU unravels, so likely would NATO, which is the necessary cover for Washington’s aggression.

The EU serves Washington and the One Percent. It serves no one else. The EU is a murderer of sovereignty and peoples. The intent is for the British, French, Germans, Italians, Greeks, Spanish, and all the rest to disappear as peoples. Brexit is the last chance to defeat this hidden agenda, and apparently the British will vote tomorrow without having a clue as to what is at stake and what the vote is about.

-Paul Craig Roberts



  II


Venäjäviha on euroterrorin taktiikoiden jatkamista kohti kaameita sodan ja poikkeuslakien nato-skenaarioita Amerikan huojuvan imperialismin ja dollarin/pörssi-ideologian sotatalouden tukemiseksi.
  
1984 Orwelin kirja kertoo selkeästi kuinka eliitti käyttää massamediassa katteetonta vihaa ja historian räikeää vääristelyä luodakseen "ulkoista" uhkaa -- ja perusteluja diktatuurille.    

Eliitti on Rooman valloitusten jälkeen sotien avulla Euroopassa estänyt eliitin vallan luisumisen kohti kansanvaltaa Rooman tuhottua alkuperäisen eurooppalaisen kulttuurin.

Fransiscus assisilainen loi ensimmäisen sosialistisen minivaltion paavin ruhtinaiden valtaa vastaan mutta hänet on pyyhitty pois historiasta poliittisena hahmona Vatikaanin uskonnollsiella propagandalla.

Elämme nyt psykoottisen Rooman kulttuurin alla eliitin jatkaessa tappajien, maantierosvojen ja raiskaajien luomaa Rooman imperialistista periaatetta. Rosvojoukkojen luoma kulttuurimatkielma osaa vain tuhota ja luoda valetodellisuutta ja suuruudenhulluus ona ainoa mikä on Rooman identiteetti ja perintö.  
"Kreikan auttaminen" eli eurovirkamiesten takaamana velka-ansoja luoneen europankkiirien rahoittaminen sinun rahoillasi huikeilla valheilla Kataisen hallituksen aikana vasemmistoliitonkin avulla - Kreikka on romahdustilassa - kertoo sinulle kuinka totaalisen epädemokraattinen feodaali-prosessi tämä eliitin vallankaappausyritys ja Euroopan tuhoaminen on.  Eurojuntta kieli Kreikkaa ottamasta veroprogression käyttöön.

Kreikan kautta rahojen siirtäminen pankkiireille kasvaa nyt EVM-terroriksi, jossa Bryssel kaappaa akikkien valtioiden taloudet velkasodassa.  

CIA on terrorisoinut Kreikkaa ja Italiaa 70 vuotta rahoittamalla mafiaa, fasisteja, tappamalla ja soluttamalla fasisteja vasemmistopuolueisiin ja - järjestöihin. Kukaan suomalaisnen toimittaja ei uskalla tuoda esille paljastuksia CIA:n terroritiminnan valtavasta laajuudesta.  

Oikeiston historia Euroopassa on selvä. 

Sinun tulee tiedostaa fasismin läsnäolo Suomenkin politiikassa ja miksi Hitlerille valan tehnyt natsi Kekkonen nostettiin mafialuonteiseksi presidentiksi lietsomaan Neuvostoliittovihaa täysin katteettomalla ja aggressiivisella YYA-hysterialla, pelon lietsonnalla.

TTIP on osa diktatuuriprosessia eli feodaalidiktatuurin palauttamista, demokratian pois pyyhkimistä.

USA Today kirjoittaa aiemman NATO -komentaja Clarkin suulla että Britannia on toiminut myyränä ja välittänyt EU:n tiedustelutiedot USA:lle. 

http://www.usatoday.com/story/news/world/2016/06/20/brexit-european-union-united-states-europe/85976276/


Nyt CIA:n ja mossadin ohjaama väestönsiirto on suurin konfliktien nostaja ja sitä käytetään tekosyynä polisivaltion ja valtioterrorin luomiseen natiivikansalaisia vastaan.

Varoufakis oli ennen Kreikan huijausta ja on sen jälkeen EU:n rahoittama huijari, joka nyt yrittää kaapata vasemmistopuolueet uusilla valheilla luopumaan eliitin eurodiktatuurin kaatamisesta.
   
Hajota ja hallitse 

Hajota ja hallitse, Rooma

 
     III


Muistakaa että Englanti ja Lontoo on ollut eurovaluutan pakkovallan ulkopuolella omalla punta-valuutalla ja Lontoon valtavalla veronkiertoparatiisilla.

Jos miettii synkempiä tulkintoja, miksi brexit sallittiin yhteiskunnan pimeän manipulaation keinojen ja eurodiktatuurin alla niin syynä on brittiläisen eliitin tietoisuus Euroopan diktatoorisen ja dystopian kehityksen etenemisestä. Lontoon eliitti on ollut aktiivinen EU:n diktatuurin kehittämisessä ja nyt "Englanti" eli vallan keskus Lontoon veronkiertovaltio (Lontoo on erillinen valtio) pääsee ohjaamaan epädemokraattista äpäräänsä ulkopuolisena "näkymättömänä" EU-diktatuurin nato-eskalaation estotonta kasvattamista ja Euroopan maiden vapaata dystopiaa, taloudellista tuhoamista siirtomaiksi Wall streetille ja Lontoolle - ja vähentää samalla englannin kansalaisten vallankumouksen uhkaa Lontoon Crown-klaaneille. Jokainen älykäs ihminen on ymmärtänyt että veroparatiisien ja militarismin kasvattaminen EU:n avulla kertoo mikä valhe EU on ollut.

Suurin rotta siis vain jättää
uppoavan laivan,

jota London city on käyttänyt valtavaan keinotteluun mm 120000 miljardin (!) LIBOR säätelyhuijaukseen.



  • Video EU:n epädemokraattisesta luonteesta ja pankkien talousterrorin ideologisesta taustasta: Englannin eliitti ja Amerikkalaiset pankit natsi-Saksan nostajina; Kuinka sodan jälkeen Englantia kohdeltiin häviäjänä ja Saksaa voittajana taloussodassa jota EU nyt jatkaa. EU eliitin luokkasotana ja elintason romahduttajana valtaterrorissa.



- Väliaikatiedote -

Saksan suurin pankki Deutsche Bank on romahtamassa ja London city haluaa siihen etäisyyttä eli rahaleiitti haluaa työntää tyhjiin pumpatun Euroopan etäälle:

Keiser Report kts kohdasta: https://youtu.be/D-Qez9weZv0?t=645

"DB pelasi häikäilemättömästi muun Euroopan pankkeja vastaan valheellisilla COD- johdannaisilla Yhdysvaltalaisten pankkien rinnalla ennen suurta 2008 romahdusta. Kaikkea muutakin löytyy, korkomanipuloinneista alkaen." 



IV


Ymmärtävätkö ihmiset kapitalismista mitään? 
Kohta ymmärtävät. 
G20 kokous on päättänyt että pankit saavat ottaa kaikki eläkerahastot pankkikriisin "vakauttamiseen".



   V


Jos miettii synkempiä tulkintoja
,


miksi brexit sallittiin yhteiskunnan pimeän manipulaation keinojen ja eurodiktatuurin alla niin syynä on brittiläisen eliitin tietoisuus Euroopan diktatoorisen ja dystopian kehityksen etenemisestä. Lontoon eliitti on ollut aktiivinen EU:n diktatuurin kehittämisessä ja nyt "Englanti" eli vallan keskus Lontoon veronkiertovaltio (Lontoo on erillinen valtio) pääsee ohjaamaan epädemokraattista äpäräänsä ulkopuolisena "näkymättömänä" EU-diktatuurin nato-eskalaation estotonta kasvattamista ja Euroopan maiden vapaata dystopiaa, taloudellista tuhoamista siirtomaiksi Wall streetille ja Lontoolle - ja vähentää samalla englannin kansalaisten vallankumouksen uhkaa Lontoon Crown-klaaneille. Jokainen älykäs ihminen on ymmärtänyt että veroparatiisien ja militarismin kasvattaminen EU:n avulla kertoo mikä valhe EU on ollut.



  • – "Suomen tilanne on selvä. Me hallitus ja oppositio yhdessä rintamassa varmistamme, että EU-projekti jatkuu," Sipilä kommentoi Ylelle 24.6.16
Sipilä esittää toimivansa kansan ohjaajana, ei kansan tahdon kuuntelijana




" Maailman lukutaitoisin kansa luulee, että ilman EU:ta ja rahaa ei pyörä pyöri, lehmä tuota maitoa, porkkana kasva, sähkö kulje johtoja pitkin tai jokikaan virtaa " - AT



YLE eliitin terroripropagandan ja huikean sensuurin epädemokraattisena välineenä vastoin yleisradiolakia - Kekkonen loi YLE:stä terävän sensuurikoneen eliitin turvaksimm. II MS jälkeen suomalaisia natsien maailmanvalloitusta tukeneita fasisteja ei saanut paljastaa ja kertoa heidän sijoittumistaan Kekkosen valtakoneistoon ja talouseliittiin


Eliitin valta on 100% salaliitoissa ja salaisissa strategioissa.

Vasemmistoliittokin luotiin tahallisesti ja suunnitelmallisesti oikeistolle "uusliberalismille", pohjoismaisen amllin alasajolle ystävälliseksi puolueeksi, valevasemmistoksi. Työläiset hylättiin. Ehkä Cia oli operaation takana kuten Sdp:n takana on todistetusti ollut 30 vuoden lahjonnalla.





 VI


The European Union is a euphimism for an ANTIdemocratic and hardcore neo-liberal organisation. An elite decision making forum of unelected "technocrats" and free market fundamentalists who represent the interests of transnational corporations and banks and are far removed from the challenges facing the people of Europe. 
The real power, at least from what is obvious in the foreground, is in the hands of the EU commmision (unelected) and the European Central Bank (a consortium of bankers) whose exsistence and their actions as insular zealots of the most extreme form of neoliberalism can only be felt as an absolute hubris to the core values of every free and democratic person living in this continent.
By now it should be obvious to everyone but to the most naive that we are discending frighteningly fast to a new form of despotism; a new dark age for Europe with lower living standards, no social justice, worsening working condition and further strengthening of the elite at the expense of the rest of us. Unless we stop this, the only way being the dissintegration of the EU, it won't be long before we experience life as subjects rather than citizens. A straight jacket is tightening around us and it wont be easy to break free unless we collectively undermine the whole project as soon as possible.
There should be no doubt that the EU has an ideological identity and modus operandi set in stone and is beyond reform. This has been shown time and time again as referendums have been ignored in countries including Ireland, France and the Netherlands. The most striking example is Greece; a country wihout a sovereign government, a modern protectorate bludgeoned to the point of total paralysis through brutal austerity enforced by the EU institutions. The people that have actually LOST THEIR LIVES in Greece as a direct result of the austerity is in the thousands. The situation is not much better in Spain, Portugal, Ireland, Italy and now the French are feeling the heavy hand of the EU in the streets of their cities. It is true that the British people have not experienced anything nearly as extreme but they should certainly, as matter of principle, oppose any political entity that is responsible for what goes on in other European countries.
The dilemma is as follows: either we empower further this terribly dark harbinger of misery or we put an end to all this and create a real union of people and countries starting on a new basis of mutual understanding and solidarity as opposed to political coercion, blackmail and neoliberal fanaticism.
I would have felt honoured in your position, to be able along with other compatriots of mine, to deal the first decisive blow to this odious political organisation but there is no one better than the British to lead the way.
I think of the Magna Carta and your long democratic tradition despite being a kingdom, I think of the enlightened mind of John Locke, I think of the brilliant Bertrand Russell, the modern world's prophets George Orwell and Aldous Huxley and countless others. Most of all however, I think of the sublime scepticism and analytic capability that is so characteristic of the British collective mind and I take courage that there is no chance that you, if anyone, will get fooled.
Kostas Ntinas → We are all Greeks London groupEilen 15:16 · Thessaloniki, Kreikka





    Epilogi


EU, CIA, NSA, MI6 MI5 ja Nato ovat vapaamuurareiden ja vanhojen aatelissukujen aseita. Nämä kouluttavat nyt virkamiehiämme hybridisotaan kansaa vastaan.

Salaseurako vaaraton?

Rappareita eivät ohjaa korkeat periaatteet vaan viikottaisissa rituaaleissa uhkaillaan kuolemalla, kostolla ja suggestoidaan täydelliseen tottelemiseen ja kyselemättömyyteen, lahkoalistumiseen. Saat hyötyä kun jaksat toimia lahkoeliitin käskyjen mukaan.

Juuri Lontoossa on rappareiden päätemppeli ja ohjauskeskus.



  • "Vielä yllättävämpää on että Harris myöntää että USA:lla on nyt käynnissä hanke, jolla napata Euraasia kontrollinsa. Sieltä tuli nyt se mitä Brzezinski kirjoittaa että Ukraina on vipuvaltio Euraasian (Venäjä, Kiina) kontrollointiin. Se siitä "Venäjän uhkasta"."





" Kattelin tossa Ruotsin television Brexit-lähetyksen ja pari havaintoa: STVn analyytikko kertoi, että kuningatar kuului joidenkin lehtitietojen mukaan "euroskeptikkoihin" ja tällä "saattoi olla merkitystä" tulokseen, vaikka virallista kantaa kruunulla ei ole ollut ja se on pysytellyt taka-alalla. On mielenkiintoista, ettei yksikään suomalainen "asiantuntija" tai "toimittaja" ole lainkaan havainnut moista.
Toinen pointti: STVn molemmat analyytikot sanoivat suoraan, että demokratian kannalta Brexit on hyvä asia briteille, sillä nyt he päättävät itse asioistaan ja politiikastaan. Meillähän väitetään edelleen, että EU jotenkin taianomaisesti lisää demokratiaa, vaikka asia on tietenkin päinvastoin.
Kolmas pointti: ainakin yksi ruotsalainen puoluejohtaja (vas?) nosti jo esille Ruotsin mahdollisen EU-eron, koska brexitin jälkeen EU ei ole enää entisensä missään mielessä. Asia josta meillä ollaan hipihiljaa ja hyvin tarkasti. -- SP




Mitä eri vaiheita nyt on odotettavissa?

"Every great magic trick consists of three parts or acts. The first part is called "The Pledge". The magician shows you something ordinary: a deck of cards, a bird or a man. He shows you this object. Perhaps he asks you to inspect it to see if it is indeed real, unaltered, normal. But of course... it probably isn't. The second act is called "The Turn". The magician takes the ordinary something and makes it do something extraordinary. Now you're looking for the secret... but you won't find it, because of course you're not really looking. You don't really want to know. You want to be fooled. But you wouldn't clap yet. Because making something disappear isn't enough; you have to bring it back. That's why every magic trick has a third act, the hardest part, the part we call "The Prestige"."





Toisenlainen näkemys eurouskolliselta



mutta kuinka on tilanne diktatuurissa :
    






Pirullisella tavalla viheroikeiston yksi elitistisen vihreyden profiilin kehittelijä paljastaa itse kuinka hän ajattelee EU:sta eliitin välineenä "olemalla avoin" brexitistä, mikä maailmankuva hänellä on keskuskontrollin puolesta demokratiaa vstaan: 


"Brexitin kuusi hyvää puolta"



























Amerikan valheet EU:lle vaatimastaan kauppasodasta:


The Pentagon will need to buy up to 18 more Russian-built RD-180 engines to power rockets carrying U.S. military satellites into space over the next six years or so,…
REUTERS.COM|HENKILÖLTÄ PHIL STEWART










- Britain's decision to leave the EU will hurt European economies and its own.
BLOOMBERG.COM|HENKILÖLTÄ THE EDITORS





Kemppisen nihilismiä brexitistä 

http://kemppinen.blogspot.fi/2016/06/ero.html




Dr. Jukka Kemppinen, b. 1944, retired, principal scientist, professor, author, translator from 1957. Please, feel free…
KEMPPINEN.BLOGSPOT.COM|HENKILÖLTÄ JUKKA KEMPPINEN










SPUTNIKNEWS.COM|HENKILÖLTÄ SPUTNIK






" Ohhoh, mitä projekteja - 80 miljoonan asukkaan kaupunkeja vuoteen 2030 mennessä jne. 
Eli Kiina ja Venäjä todella ovat ottaneet aivan toisenlaisen asenteen yhteiskuntiensa kehittämiseen kuin mitä länsimaissa tapahtuu > Lännessä on alettu keskittyä entistä enemmän suurpääomalla spekulointiin rahataloususkonnollisissa kulttimenoissa, josta reaalitalous ja yhteishyvä sekä yhteiskuntaperiaatteet hälyttävimmin ovat alkaneet kärsiä ja hajota.
Kiinassa ja Venäjällä on sen sijaan alettu ennen näkemättömällä intensiteetillä kehittämään nimen omaan reaalitaloutta ja infraa, jotka ovat keskeisiä elementtejä tuottamaan teollista hyvinvointia yhteishyvän tarpeisiin.
Vaikka näissä idän suurvalloissa on vielä yhteiskunnallisessa-sosiaalisessa kehittämisessä ongelmia ja siten parannettavaa, niin länsieliitin vihanlietsonta ja mustamaalaaminen tätä itää vastaa ei pohjaudu ihmisoikeuksien ja moraalin katsantoihin, vaan käyttää idän heikkouksia hyväkseen poistaakseen omista maailmanvallan pakkomielteiltään kaikki esteet olivat ne hyviä tai huonoja.
Länsieliitin aggressiivinen, projektiivinen ja sisäisesti mätä toiminta on oikeastaan vertailtunakin yksi sairaimmista prosesseista, mikä maailmassa on ollut pahenevasti meneillään viime vuosina.
Jos lännen rappioprosessia ei saada lopetettua ja käännettyä, niin kohta voidaan perustellusti sanoa, että asiat ovat kääntyneet päälaelleen idän ja lännen väleillä 1900-luvun loppuun verrattuna. Ja länsieliitin pakkomielteet ovat uhka kuitenkin myös maailmanrauhalle, mutta onko lännellä kohta enää mitään mitä "näyttää"? Vain hajonneita ja sekasortoisia yhteiskuntia?...   - Mika Karjalainen



Big things are happening in the most populous country in the world.
TECHINSIDER.IO












Bloomberg on tervejärkisellä päällä, hyvät haastateltavat: pörssihuijarit ja eurovalehtelijat eivät joutuneet tuomiolle petoksista viime lamassa, raha valuu rahaeliitille


Stream Bloomberg TV online for free. Get global business and financial news covering the top companies, industries and more 24 hours a day.
BLOOMBERG.COM



































2 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...



Mikko Elo 25.6.


Vielä lyhyt postaus siitä, ketä YLE haastattelee "asiantuntijoina". Eilinen oli hyvä esimerkki siitä. Venäjän pitää olla arvostelun kohde, vaikka Venäjällä ei olisi mitään tekemistä itse asian kanssa.

Olen tottunut pitämään Sixten Korkmania tasapuolisena, objektiivisena talousasioissa. Eilen kyllä tuli riman alitus. Pitkä vuodatus Venäjää vastaan ilman minkäänlaista todistetta. Toinen samanlainen haastateltava oli Teija Tiilikainen, mutta hänen kantansa tiesi jo etukäteen. Ainoastaan UPIn Juha Jokela edes yritti olla suhteellisen puolueeton ja puhua, kuten asiantuntijalta odotetaan."


Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...



Samuel Alexander Betz 24.6.


Were you a Remain campaigner?
Are you sore about the referendum result? Check out these 10 top self-comforting strategies.

1.) Call every white person who voted Leave a "racist", ignoring the fact that Europeans are also white. Make sure you ignore and marginalise ethnic minority leave voters.

2.) Claim that the (huge) turnout wasn't high enough. 72%? It should have been at least 75%! 80%? It should have been 85%! Make sure to keep moving the goalposts.

3.) Make a stupid e-petition demanding another referendum, just like the socialists did when Labour lost last year. We need to keep having referendums until we get the "right" result.

4.) Get over-excited about the economy, even if the impact has been pretty boring and mundane. Pretend that your 2:2 in English Literature makes you an expert on currency markets.

5.) Attack the very idea of Democracy, because it's only a good thing when it goes the way you want it to. Working class voters don't know what's good for them, but middle class liberals definitely do.

6.) Share memes bashing Brexit, ignoring the unwelcome and uncomfortable realisation that you are in the minority of public opinion.

7.) Boldly claim that Scotland will leave the UK, forgetting that A) they can't afford to B) the EU can't afford to take them C) 1.6m remain votes don't cancel out 2m NO votes.

8.) Make fun of Boris Johnson while sweating slightly and really hoping he doesn't become Prime Minister.

9.) Learn absolutely nothing from the campaign, blaming the result on everyone but yourself. Scaremongering and bullying are clearly the best tactics to use, there's no way they could possibly backfire.

10.) Curl up in a ball and cry yourself to sleep while listening to "Ode to Joy".