tiistaina, syyskuuta 29, 2015

Demokratiamme aiotaan tuhota yli miljoonalla maahanmuuttajalla


Jotta vesivaramme myytäisiin pois maahanmuuttajien kulujen tähden.
Jotta Amerikka voisi nousta maihin vaikkapa maahanmuuttajien aiheuttamien konfliktien takia.

Kolonisaatiotoiminta valtion ja sosiaalijärjestelmän tuhoamiseksi alkaa paljastua koko kansalle, eliitin keinot tuhota suomalaisten oma demokratia ja hyvinvointi: 


" - Maahanmuuttoviraston edustaja sanoi, että Suomeen suunnitellaan pakkolainsäädäntöä, 
jonka mukaan jokaisen kunnan on otettava 25 % väestöpohjastaan pakolaisia.Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 25 % 5.000.0000 miljoonasta on 1.250.000 pakolaista meille tulisi yhteensä. Laske mitä nämä 1.250.000 tulijaa Suomelle maksaisivat ja Suomen kunnille väkilukuun suhteutettuna eli kun tiedämme 1.250.000 tulijan hinnan voimme jakaa sen yksikköhinnaksi, jolloin jokainen kunta osaa laskea, mitä se heille tulevaisuudessa merkitsee."
"Kun teet tarkat laskelmat Pauli, niin tee ne hallituksen ilmeisesti salaisten suunnitelmien mukaan. Rovaniemen kaupunginvaltuustossa 23.9. pitivät SPR:n, poliisin ja maahanmuuttoviraston edustajat meille valtuutetuille infotilaisuuden, jossa käsiteltiin tätä pakolaiskysymystä."

   - Liisa Mariapori



Pauli Vahteran kirjoituksen kommenteissa aika hyytävä vastaus Liisa Mariaporilta (Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen)  



Veronmaksajien tuloilla varmistetaan siis nyt kiinteistöjen hinnan nousut eli suurpääoman voittojen kasvattaminen maahanmuuttajien "kustantamisessa" - verorahoilla ja lainalla europankeista.

Kauppaklaanit rikastuvat kun verorahoilla ostetaan elintarvikkeita humanismia halveksiville maahanmuuttajille.

Eliitti ei kärsi kaaoksesta, vain tavallinen suomalainen.

Eliitti rikastuu kaaoksesta.

Eliitin vihapuhe on selvää: hajota yhteiskuntajärjestys, hajota hyvinvointi, demokratia, hyvinvointi ja rajat, se puhe ja valtahegemonia haluaa viedä demokratian ja hyvinvoinnin jotta voisi luoda eliitin feodaalijärjestelmän, jossa vain eliitti on vapaata oikeuksin roskasakin ylitse - eliitin vapaus olla rasistinen eliitin päämäärien vuoksi massamedian suggestion siunaamana. Eliitin vihapuhe kohdistuu valtiomallia kohtaan ja se ylistää samalla pörssieliitin rahan terrorin vapauttamista sääntelystä ja hyvinvoinnin rahoitttamisesta. Pörssieliitti on lyönyt triljoonia vetoa "futuurikapoissa" että kansainvaellukset alkaisivat ja poliittinen tarmo kohdistetaan pörssin kaaosteorioiden takaamiseen ja toteuttamiseen



Eliitin linjaukset, eliitin moraaliton julistus ja eliitin vapaus:

”Kaljavarkaat vankilaan, talousrikollisille armahdus”




" Mörkö-Lohela suitsuttaa sitä, että jos jostakin niin Suomi tunnetaan maailmalla koulutuksesta ja naisten hyvästä asemasta.
Onneksi olkoon. Nyt leikataan pienipalkkaisilta naisilta rahat pois ja romutetaan koulutusjärjestelmä. Sinne meni sekin vähä.   - Jussi Korhonen  






"Saksa istuu (maahanmuuttokaaoksen ja maahanmuuttajien rikosten) ruutitynnyrin päällä. Se saattaa piankin räjähtää."

- HUFFINGTONPOST.DE 

                         http://www.huffingtonpost.de/2015/09/27/fluchtlingsunterkuenfte-gewalt-asylheim_n_8203110.html





Pakkolakeja pusketaan nyt uskomattoman keinotekoisilla syillä.

Oikeisto on löytänyt maahanmuuttajista sopivan tekopyhyyden uuden mitan eliitin totalitarismin luomiseksi. Katainen puhui 1,6 miljoonan maahanmuuttajan roudaamisesta Suomeen suomalaisten oman tuhoamaan sosiaalijärjestelmän ja toimittajat leikkivät huonomuistista aivan kuin sitä puhetta ei olisi koskaan tapahtunut. Suunitelmallisuus on selvää. Katainen ei puhu humaanista toimnnasta koska tiedät miehen, tämä mies ei koskaa ole toiminut humaanisti tai valehtelematta tosisyistä.

Sveitsi ja Unkari suojautuvat nyt Amerikan, Israelin, saudien, Englannin sotien luomaa tahallista kaaosta eli  kansainvaellusta vastaan.


Eurohullut vetoavat neuroottisesti Suomen "sopimuksiin" - jotka on solmittu salassa ja joita muut eivät noudata - mutta eurohullut eivät vetoa sosiaaliturvan kohdalla sopimuksiin lainkaan.

Suomi sai 2015 huomautuksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta riittämättömästä sosiaaliturvasta. Tapansa mukaan sitä yritettiin vesittää selittelyillä mm. tällä: 
"Asumistuesta hallitus selittää, että se on tarkoitettu pienituloisille kotitalouksille ja maksetaan sekä vuokra- että omistusasunnoissa asuville. Sitä maksetaan 80 % kohtuullisista asumiskustannuksista vähennettynä perusvähennyksellä, jolloin maksimina hyväksytty vuokra nousee nykyisin 488 euroon kuukaudessa. Siellä missä asumistuki on riittämätön esimerkiksi korkean vuokratason vuoksi, kuten Helsingin metropoli – alueella, henkilöt saavat hallituksen mukaan lisätukea toimeentulotukena. SITÄ PAITSI ELÄKELÄISET VOIVAT SAADA ERITYISTÄ ELÄKKEENSAAJAN ASUMISTUKEA, jonka määrä on korkeampi kuin yleinen asumistuki (85 % hyväksytystä vuokrasta)". 
Tästä silmät kirkkaina annetusta selityksestä huolimatta Sipilän hallitus aikoo leikata yleistä asumistukea ja peräti poistaa eläkkeensaajan asumistuen.
Samalla se e aikoo myös tietoisesti rikkoa Euroopan sosiaalinen peruskirja 12 artiklaa:
" Oikeus sosiaaliturvaan.
Varmistaakseen, että oikeutta sosiaaliturvaan voidaan
käyttää tehokkaalla tavalla, sopimuspuolet sitoutuvat:
1. luomaan sosiaaliturvajärjestelmän ja pitämään sitä yllä.
2. pitämään sosiaaliturvajärjestelmänsä tyydyttävällä
tasolla, vähintään Euroopan sosiaaliturvakoodin ratifioimisen edellyttämällä tasolla.
3. pyrkimään asteittain nostamaan
sosiaaliturvajärjestelmänsä tasoa.                - Liisa Kärki






Linkkilista ja yhteenveto tapahtumista

Sipilän hallituksen talouspoliittinen diktatuuri 
- hajottamassa Suomea länsieliitin imperialistisen hyväksikäytön syliin

http://alternative-arboretum.blogspot.fi/2015/09/siplilan-hallituksen-talouspoliittinen.html














Suomea markkinoidaan Irakissa unelmamaana : ”maksetaan kaikki kustannukset ja palvelut, annetaan asunto, rahaa ..”

https://www.suomenuutiset.fi/suomea-markkinoidaan-irakilaisille-unelmien-kultamaana-maksetaan-kaikki-kustannukset-ja-palvelut-annetaan-asunto-rahaa/


Samalla kun eliitti rikastuu maahanmuuttajien asuttamisesta, terveydenhoidosta yksityisillä lääkäreillä, kuljettamisesta ruokkimisesta verorahoilla niin oikeisto innostuu ottavmaan velkaa eik verottamaan niitä, joilla raaha olisi veroprogressiolla:
Orpo: "Maahanmuuton kuluihin on otettava lisävelkaa

Suomea ajetaan tahalliseen nurkkaan ja romahtamiseen eliitin globalisaatiokaaoksella - kohti eliitin diktatuuria, kohti feodaaliyhteiskuntaa, kurjistamista, sivistymättömyyttä, militarismia, armiejan ja poliisin STASI-oikeuksia.























Ei kommentteja: