lauantaina, kesäkuuta 20, 2015

Jollan mahdollisuudet ja mielikuvaominaisuudet - mitä ihmiset toivovat


    Jolla ja tärkein ominaisuus
                - Uusittu teksti -





2015

29.8.2015 05:05
 Testasimme Jollan uutta Tabletia viikon ajan. Vaikka ohjelmisto ei vielä ollut valmis, Tabletissa on monia luovia yksityiskohtia.



Jollan ensimmäinen versio alennuksessa ja päivitettynä


                           - Read this all in English -



   Jolla
lupasi paljon mielikuvana

Nokian romahtaessa mutta nyt 6 2015 Nokia on jo luvannut palata kännykkäbisnekseen.

 Ja Jolla on hidastellut mielikuvien täyttämisessä. Luultavasti Jollan johtajat eivät vain uskaltaneet kerätä laajempaa rahoitusta pelkästään uskalluksen ja tavoitteiden rajoitusten takia. Heille Nokialta perityllä insinöörilogiikalla pelkkä hieman erilainen laite oli jo saavutus. Kokonaiskuva puuttuu kuten NOkialla.  Jolla on nyt tehnyt huiman sopimuksen Venäjän hallituksen kanssa mikä voi olla deal breaker nimenomaan turvallisuus-ominaisuuksien nostamisessa laajoille markkinoille Kiinassa ja Intiassa ym. 



   Jollan tärkein ominaisuus on helposti määriteltävissä.

Jollan ominaisuus on toiveissa, joita kännykät eivät ole vielä täyttäneet.

On toki hyvä ja ehdotonta, että useimmat Androidin ohjelmat toimivat Jollassa. Eivät suinkaan vielä kaikki.

Rauta-brändille on myös tärkeää profiloitua havainnollisesti kuten Jollalla takalevyä vaihtamalla käyttäjä saa välitöntä fyysistä ja psykokognitiivista, sensorimotorista tyydytystä koko laitteen konkreettisten profiili-ominaisuuksien vaihtamiseksi.


Mielikuvat ovat helppoja määritellä, mitä ihminen laitteelta haluaa sisältönä, kokemuksena
  • Laite ikäänkuin tarvitsee ihmistä kuin Tamagochi.

    Laite vastaa käyttäjälle, reagoi, ymmärtää - fuzzy logic  
  • Ihmiset kaipaavaat konkretiaa eli vuorovaikutusta, fuzzy logicia - vuosien turhautumisen persoonattomien ja vaikeasti säädettävien nokialaisten kanssa taistelemisen jälkeen.
     
  • ihmiset eivät näe laitteita laitteina vaan suhdeolentoina  - interaktio-olentoina ja emotionaalisten tarpeiden täyttäjinä

- "Innovaatio tulee reunoilta",

     toteaa johtaja Luisa Delgado BBC:lle.
YLE



Mediaähky
uhkaa ja mediaohjelmien tulisi helpottaa sitä. Kun ihminen katsoo tai lukee uutisia, tulisi auttavan ohjelman, mediatutorin, tarjota välittömästi taustatietoa vaikka kuuntelemalla mitä käyttäjä kuulee teelevisiosta - tietysti vain käyttäjän luvalla. Mediatutorin tulisi antaa välittömästi vastakkaisia tulkintoja ja  tietolähteitä vaihtoehdoiksi oikeistolaisen valtamedian vastapainoksi ja propagandan tunnistamiseksi.  Edes HS ei ole aktivoinut avainsanoja uutisistaan hyperlinkeiksi ja tiedon horisontiksi omassa ipad-sovelluksessaan mikä on suoraa tyhmyyttä ja mediatalon itsetuhoa media-aikakautena. Ei ole semanttista kosketuspintaa ja syvyyttä tietotulvaan. 
  

Apps-ohjelmakehittäjät kulkevat nyt vain Applen ios-kehittäjien ja Applen helppous/selkeys-speksien jäljessä - siksi yhä valtava iPhone myynti kaikkia mediaennustajia vastaan vaikka iPhone on vielä mm 4k videokuvauksesta poissa pelistä. Applen rasitteena ovat nyt laiskat kehittäjät, jotka mm luovat hyvin raskaita ohjelmia huonolla koodilla.


 Jollan mahdollisuudet jättiläisen varjossa?

Erottautuminen hyvinkin yksinkertaisilla sovelluksilla interaktioperiaatteilla voi olla huikean tärkeä profiloitumistapa vanhojen dinosaurusten keskellä. 

Uutuudenviehätys ja siten sen erilaisuuden statusarvo ystäville on tietysti sorkkarauta markkinoille - Jollalla yhä tallella vaikka kehitystyö on ollut hidasta.  Työpuhelimesta kotipuhelimeksi simsala Jolla: Takaelementin vaihdettavuus antaa mielikuvan helposta ja turvaominaisuuksien muokattavuudesta. Työasiat voi jättää töihin konkreettiseti takamuistina. 

Nokia/Microsoftin henkinen konkurssi on pelottava esimerkki - ihmiset torjuvat ms-puhelimia vaikka ne ovat nyt toimivia käyttöjärjestelmän suhteen. MS-Puhelimien käyttäjien  sosiaalinen uutuudenhämmennys  käyttöjärjestelmän kanssa  on etupäässä ilmennyt  ulkopuolisille microsoftin brändi-ylimielisyyden itsemurhan ilmiselvänä etenemisenä: esim 2013 "Öö, en mä nyt oikein tiedä vielä miten tää  MS-Nokia toimii mutt kai tässä wintoosassa on paljon uusii ominaisuuksii, en oo vielä oikeen tutustunu, joku kännikameramoodi täss kai on ja jotenkin tän... kai saa myös äänettömälle"


Tärkein ominaisuus Jollassa

ja sen markkinoinnissa on nyt sen tietoturvaominaisuudet kun takaosan b-osan vaihtoa ei ole osattu kehittää alustavien mielikuvien mukaisesti.  

Helpoin markkinointikikka aidolla perusteella; Turvallinen, henkilökohtainen. 

Erilaisena käyttöjärjestelmänä Jollalla on mahdollisuus tarjota ehdottomasti turvallisin puhelin niin virusten kuin vakoilun suhteen. Monelle firmalle vakoilusta vapaa puhelin on kovaa valuuttaa. Toivottavasti Jolla-people käsittää tämän.


Konseptiprofilointi on Jollan suuri mahdollisuus. 

Erilaisuus ja irrottautuminen dinosaurusten konventioista kosketuksessa. Interaktiossa. 
Interaktion tarkastelua ja toteuttamista uusilla käyttöliittymätavoilla. Hyvin erilaiset käyttöliittymätilat - toivottavasti puheohjauksella ja eleohjauksella valittavissa.

     iOS Opera-selaimessa on jo ipadilla eleohjaus.


Jos ajatellaan Jollan heittämiä mielikuvatäkyjä ja -näkyjä niin sujuvasti virtaava moniajo ja natiivinopeus  mahdollistaa:

  • Jollan tulisi luoda sveitsiläisen linkkuveitsen brändiä, imagoa.

    Hyöty-, viihde- ja lapsiystävällinen.

    Oppiva, reagoiva fuzzy logic. Erilaisia automaattistriimejä käyttäjän toiminnan perusteella itsestään. 
     
  • Takaosan vaihdettavat biosensorit ja skannerit (terveyden tarkkailu - syke, verenpaine, silmäskanneri terveydentilan diagnostisointiin sekä tietysti peleihin)  ja vaikkapa pyyhkäisyllä liikutettava tekstiskanneri tulisi nopeasti liittää jollaperheeseen takalevylaajennuksina, jotta markkinoille modulaarisuudesta tulisi selvä kuva.

    Edes kunnon kaijuttimia ei ole markkinoille Jollan takakanneksi - aika pahasti Jolla on nyt mokannut. 

    Mm.  Hiukkaus/kaasutunnistimelle työturvallisuussa ja ympäristön 3D-skannerikameraperälle mm asuntokauppiaille, käytetyn tavaran myyjille ym 3D-malleina suoraan nettisivulle automaattijulkaisuna olisi huutava markkinarako.  



           Jollalle 6 2015 kova kilpailija  erilaisten puhelimien mielikuvasarjassa:

  •   Yotaphone 2

http://androidistica.blogspot.fi/2015/06/review-yotaphone-2.html

 
   Suurin eroavaisuus Jollan sektorilla?

Jollan Sailfish-systeemi antaa mahdollisuuden kevyen moniajon mahdollistamat 3D animaatiotaustasovellutukset lapsille ja -virtuaalilemmikit äänikäskytunnistuksineen myös lasten puhelemiksi olisi helppo brändikeino Jollalle. Mutta ei näy Jollan kehitystyössä saavutuksia erilaiseksi profiloitumisessa.
  • Jolla voi romahtaa brändinä kuten Nokia sosiaalisessa profiloitumisessa jos Jolla ei palkkaa humanisteja linjaamaan ohjelmistoprofiilia, eri ikäisten käyttäjien interaktiotapoja ja neuvomaan ekosysteemiin kuuluvia ohjelmataloja interaktioperiaatteissa.


Teknologia ei saa olla teknologiaa vaan elämänhallintaa.


Puhelimessa visuaalisuus täytyy painottua ja kehittyä.

Tärkeintä ei olisi grafiikan monimutkaisuus

vaan visuaalinen reagoivuus, muuntuvuus, leikillisyys, interkatiivisuus kameran avulla, kokeilevuus ja fuzzy logic. Profilointi, reagoivuus on oleellisin palvelu interaktiossa ja mediapalveluja skannaavissa ohjelmissa, joka tulee painottumaan huimaa vauhtia joka ohjelmassa.


Ihmiset haluavat mediakännykästä ystävän, vuorovaikutusta, turvallisuutta + intiimiyttä:   visuaalista pikakevennystä, arjen pakoa, mediavirran poimintoja ja yleissilmäyksiä päiväänsä ja nopeasti.

Jolla on ehkä jämähtänyt jännittäväksi erilaiseksi lupaukseksi vaikkakin lupailee suuria turvallisuuspåäivityksiä turvapuhelimena vakoilujärjestöjä vastaan - jopa yhteistyössä Venäjän valtion kanssa.

   7 2015 iPadista tulee fuzzy logic -laite joka reagoi käyttäjän toimintaan
  • Menettivätkö Jolla ja muut nyt modernin  vaihtoehdon ja kevyen edistyksen mielikuvan asemansa Applelle? 


Visual fuzzy logic eli käyttäjäsensitiivinen, tilannetietoinen reagoiva visual stream -taustaohjelma olisi tuiman tärkeä inhimilliseksi profiloituvan brändin osa, jotta erilaiset visual stream -ohjelmat voisivat tarjota ruudulla itsestään käyttäjän kiinnostusten mukaista materiaalia mm. eri uutispalveluista ja kavereiden valokuvapalveluista.


Alkeellisinkin fuzzy logic -ajattelutapa ja -ohjelmointitapa on 23 vuotta jäljessa teknologiaa.

Paikkatiedon perusteella visual streamin tulisi osata etsiä automaattisesti reaaliaikaisesta yleisötapahtumasta ladatut kuvat ja tietysti eri palveluista.
  • Nämä ovat perusasioita mediainteraktioon, ympäristösensitiiviseen mediakokemukseen, joita ei ole oikein hyödynnetty.  

Elävä käyttöliittymä tarvitsee jatkuvan kuvatunnistuksen, automaattieditoidun ja efektoidun videovirran tuottamista esimerkiksi youtube-videoista ja uutisvirrasta käyttäjän mieltymysprofiilin mukaan.
  • Käyttäjälle tulisi syntyä kokemus puhelimesta, joka onkii netin äärettömyydestä käyttäjää kiinnostavaa materiaalia tarjolle.
  • Saman tapahtuman mediavirta, johon käyttäjä syöttää omaa kuvaa ja videota joka automaattisesti kutoutuu "lähetykseksi", mediavirraksi kaikille.


VJ -tyyliset fuzzy logic-ohjelmat voisivat tehdä mm. päivän viihdeuutisista tms remix-videoita käyttäjän profiilin ja tarpeen mukaan  - puhumattakaan musiikkiohjelmista, jotka tekisivät remixejä esim vertaamalla uusia käyttäjän pitämiä biisejä vanhempiin biiseihin, joiden pohjalta uusi biisi on rakennettu. Pilvipalvelut tietysti apuna kuvien merkittävyyden prosessoinnissa - käyttäjän mieltymysten mukaan.

Kännykän ja jokaisen laitteen tulisi olla tilannetietoinen, emotionaalisesti profiloituva.

Applen tuotteisiin ihmiset voivat jo luoda tunnesiteitä sen selkeyden ja varmuuden takia.  Ihminen on emotionaalinen kuluttja niin tiedossa kuin laitteissa.


Kännykän tulisi myös oivaltaa perjantai-moodi tarjoamalla ruudun taustastreamissa käyttäjän musiikkimaun mukaisia youtube- ja Vimeo-musiikkivideoita perjantain nousufiiliksiin yms.
  • Apple voi kuitenkin vetää pisimmän korren fuzzy logic -ohjelmissa omassa ekosysteemissään, joka pyrkii nyt valloittamaan olohuoneen.
Video-remix-streamit kuten muu käyttöliittymän moodivaihto tulisi olla ääniohjattavia.
Kännykän tulisi ymmärtää  puheesta käyttäjän viihdetarpeet ja myös vakavammat tiedonhakuskeemat.

Siten Jollan nyt lanseerattu henkilökohtaisen elämänhallinnan brändi terävöityisi for real.


Jollan haastavassa profiloitumisessa ja different wow -tuotesoveltuvuudessa myöskin jollaraudan massatilaajat eli suuret mediatalot ja liittymäjätit voivat perustella uutuuden takia helpommin itse muokkaamaansa  käyttöjärjestelmää  omalla kytkykäyttöliittymällä ja tuottamallaan mediasaturaatiolla sen kautta juuri tämän puhelinmerkin erikoisuuden vuoksi. Se auttaa Jollaa kellumaan ensimyrskyissä. 



Sailfish. "Omia polkuja uiva". Syvemmälle sukeltava?




 Kuinka Android-ohjelmien asentaminen toimii,

kuten Petteri Järvinen jo asiasta huolehti. Oma ohjelmistokauppa voi olla ainoa ratkaisu pilvipalveluun ilman omaa konehuonetta.

Kuinka helppouden mielikuva toimii?

Jollan B-takaosan turvasovellukset on oleellista mielikuvasodankäyntiä vyöryvillä kännykkämarkkinoilla. Nimenomaan tuo b-takaosan irrottaminen puhelimesta tukisi turvakonseptia mielikuvakonseptina Jollan kanssa: työfileet ja sensitiiviset yhteystiedot jäisivät työpaikalle konkreettisesti ja havainnollisesti. A-osassa tai pilvessä voisi säilyä viihdeselailun kirjanmerkit yms - sillä viihdesurffailua ei voida estää työpaikallakaan.Pilvessä työtiedostot eivät ole turvassa.

Ihmiset inhoavat kahden kännykän kapulointia. Ihmiset luovat emotionaalisen suhteen laitteeseen ja sitä on vaikea poistaa ihmisen emotionaalisen "käyttöliittyman" takia.


Työpaikan ulosmenoväylässä tai Jollan sijaintiapplikaatiossa  tietysti täytyisi olla  varoitus, jos työmoduli olisi unohtunut kännykkään.

Tätäkään varoitusinnovaatiota en ole kuullut että olisi yleisesti sensitiivisissä kännyköissä.




    II


Interaktiiviset innovaatiot ja automaatiot ovat medialaitteissa vielä surkeasti lasten kengissä.

Säälittävää ja insinöörien vallanhimon syytä:

humanisteja ei konsultoida

ja siksi insinöörit luovat epäinhimillisiä ja epäinteraktiivia laitteita. Kultturia torjuvia, ihmisen havaintotapoja ja tarpeita torjuvia laitteita.


Insinööreillä on  säälittävä pakkomielle olla tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa ja torjua jatkuvan kehittelyn  ihmisen logiikalla.


Insinööreillä on hallinnan harha:

he luovat laitteita, joita "säädetään" eivätkä ymmärrä että tavalliset ihmiset haluavat laitteen ja sovellutuksen, joka avustaa ja reagoi.

Tiedon tulisi olla semanttista.

Kytkeytyvää.

Eli kun luet tai katselet jotakin uutista, palvelun tulisi automaattisesti tarjota:

  1. Taustatietoa, käsitteiden selvityksiä 
  2. Vastakkaista eli kyseenalaistavaa tietoa pohdittavaksi
  3. Päivityksiä, blogeja, kuvia
  4. Tiedon kohteen historiaa tai progressiota esim. "Applen imago" >> imagon muutokset ja Applen sortuminen vakoilujärjestöjen avustajaksi yksilön ystävän imagosta pois.
Jollan ja Applen on turha ajatella laitetta seksikkäänä jos imagoon ei liity interaktiivista profiloitumista ja palveluja. 





     III

 Nokia ja Elopin viimeinen isku Nokian palleaan

Elop jatkaa tutuilla keinoilla Microsoftin kilpailijan eli Nokian tuhoamista.

Uutta 920-kännykkää myydään taas heti alennuksessa jotta Elop saisi keinotekoisia "myyntilukuja". Nokian kassan tuhoaminen vain nopeuttaaa Elopin päätehtävää kilpailijan eliminoimisessa ja sulattamisessa Windows-brändin hyväksi.

Nokian tuho on matemaattisen varma ilman Androidia ohjelmoidussa tuhossa, perusteettomassa ja ideologisessa Microsoft-sidonnaisuudessa Ollilan salaisissa sopimuksissa.


Elop tuhosi myös halpakännyköiden kehitysmahdollisuudet murskaamalla kaikki kehitysosastot, karkoittamalla lahjakkaimmat insinöörit ylimielisyydellään ja halvaannuttamalla symbian-kehityksen windowsin "voitonmarssin" tähden.



IV

Apple on tuomassa padien kuningasta, ohutta iPadiä sekä valmistautuu viihdekeskusten kaappaukseen 4K-Apple televisioiden ja 4K-elokuvapalvelun invaasiolla, joissa toimivat iPad-pelit ja ekosysteemi suoraan ja jotka osaavat keskustella käyttäjien kanssa puheella kuin 50-luvun scifielokuvan unelmaolohuoneet.

Mitä tapahtuu kun lapset alkavat puhua enemmän televisiolle kuin vanhemmilleen?




V

Ohjelmistovalmistaja värvää asiantuntijoiksi autisteja
 

- IT-yhtiön tuottavuus on noussut Bangaloressa, missä työskentelee kuusi autistista henkilöä ohjelmistotestaajina.  -- YLE



- Innovaatio tulee reunoilta,

toteaa johtaja Luisa Delgado BBC:lle.
YLE


>:

Tämä on sitä samaa mistä minä olen puhunut.

  • Nokiassakin olisi tarvittu autisteja ja humanisteja skeä tietysti insinöörien kapina Ollilan kehitysjarrutusta vastaan.

Mikään muu ei olisi Mobile Nokiaa pelastanut.



::


Nyt Nokia on osakkeenomistajien idioottimaisen ja "uskonnollisen" hyväuskoisuuden tuhoama:

Ollilan ideologista ja poliittista Nokian luovuttamista amerikkalaisille ja jopa NSA:lle Nokian halutun teknologian suhteen ei uskalleta ymmärtää.


Yksipuolinen sitoutuminen Microsoftiin oli yksipuolista ja ideologista. 


Microsoft ei sitoudu mihinkään ja Nokia sitoutuu kaikkeen - eikö tämä hulluus ole jo ilmiselvää ideologisena valintana - Nokian harkituan alasajon valintana.


::




6 2015





















3 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Ohjelmistovalmistaja värvää asiantuntijoiksi autisteja

- IT-yhtiön tuottavuus on noussut Bangaloressa, missä työskentelee kuusi autistista henkilöä ohjelmistotestaajina. -- YLE


Tämä on sitä samaa mistä minä olen puhunut.

Nokiassakin olisi tarvittu autisteja ja humanisteja.

Mikään muuu ei olisi NOkiaa pelastanut.


- Innovaatio tulee reunoilta, toteaa johtaja Luisa Delgado BBC:lle.

::


Nyt Nokia on osakkeenomistajien idioottimaisen ja uskonnollisen hyväuskoisuuden tuhoama:

Ollilan ideologista ja poliittista Nokian luovuttamista amerikkalaisille ei uskalleta ymmärtää.

Yksipuolinen sitoutuminen Microsoftiin on yksipuolista:

Microsoft ei sitoudu mihinkään ja Nokia sitoutuu kaikkeen - eikö tämähulluus ole jo ilmiselvää??


::

YLE

http://yle.fi/uutiset/ohjelmistovalmistaja_varvaa_asiantuntijoiksi_autisteja/6653492

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Jollan Sailfish sai lukuisia lisäominaisuuksia tuovan Tahkalampi-päivityksen

Jolla on julkaissut Sailfish-käyttöjärjestelmälleen kahdeksannen, versionumeroa 1.0.8.19 kantavan Tahkalampi-päivityksen.

Kesäpäivityksen myötä Jolla sisältää mm. uudistetun tutoriaalisovelluksen, monipuolistetun kalenterin, parannetun Jolla Kauppa -sovelluksen ja merkittävästi parannetun Android-sovelluskokemuksen. Lisäksi Tahkalammesta löytyy lukuisia enemmän tai vähemmän merkittäviä korjauksia ja muutoksia.


http://www.puhelinvertailu.com/uutiset/2014/07/14/jollan_sailfish_sai_lukuisia_lisaominaisuuksia_tuovan_tahkalampi-paivityksen

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Naurettavaa ettei kummassakaan ole 3G:tä. Mediakännykän wifijaon kautta sitten.

Jollassa sentään on sd korttipaikka.

Ja kai Jolla on turvallisempi android viruksia estämään.


http://www.digitoday.fi/mobiili/2014/11/22/nokia-vai-jolla/201416200/66