torstaina, kesäkuuta 11, 2015

Stubb eurojuntan jalkavaimoksi - puolueiden sykliharhautus


Niin, sykliharhautus on jo vakiintunut kokoomuksen strategia amerikkalaisten konsulttien neuvomana.

Vanhanen aloiti tämä kierrätyspikarallin, jotta paljastumassa olevt korruptiokytkennät raukeisivat media-arvoltaan.

Stubb laitetaan kesken kiertoon kuten Katainen  todistukseksi siitä kuinka eliitti palkitsee uskolliset sylikoirat syklissä ja kokoomuksen sisällä tapahtuu uutta uranousua. Nukella ei ole väliä näytelmässä kunhan kansa uskoo uudistumisen mahdollisuuteen. Virallisuuteen. Kirkon ja joulupukin siunaamana. 
 
Uudistumisen harhan luomiseksi. Kokoomus teki taktisen virheen kun jatkoi Stubbin keulakuvan nostamista Sipilän ja Soinin voimin, Stubbin aggressiivisuus ja porvarin perinteinen viha alamaisia kohtaan kuohahti monta kertaa vaalien aikana.


  II

PS ja vasemmistoliitto ovat tiukasti kiinnittyneet johtajakulttiin, perheharhaan, Soinin kannatus on aivan älytöntä uskonnollista palvontaa, uskomatonta isäkulttia, joka torjuu maltiilisten lapsiseuraajiensa arvoja noin vain lupaukset unohtaen.  Luodaan eetos ja retoriikka, joka kulkee ilman moraalia ja vastuuta.  Lupauksen henki ilman johdonmukaista ideologiaa.
 
Uskomattomia kuvioita.

Ehkä harhautus ja hämmentäminen onkin puolueiden salaisten kabinettien ainoa tarkoitus, sopivan hämmentämisen arviointia aina sietokyvyn raja-arvoille saakka jotta jäsenten reaktio olisi torjunta ja apaattisuus. 

Halla-Aho aloitti perussuomalaisten syklirallin, kun suostui olemaan haastamatta Soinia eurovaaleissa 2009 - suojellakseen Soinin palvointaa. Soini on äärimmäisen herkkähipiäinen mutta esiintyy kovapintäisena. Soini on savuttanut Kekkosen tason ihmisten vedätyksessä ja puolueen manipuloinnissa.

Moni luuli, että Kekkosen vallan konkreettinen manipulaatio ei enää palaa mutta nyt Soini puhuu EU:n kannattajana naisten tasa-arvosta EU-areenalla  Suomen ylpeytenä - ja Soinin äärioikeistolaiset kannattajat ovat nyt kieli keskellä suuta, kuinka hiljaa olemalla säilyttäisivät Soinin kierrätysroolin päällä Soinin ylimielisen ja vittuilevan machoroolin ikonina puolueen seinällä.



Kirjoitukseni jo 2010 Soinin valtaroolista ja perussuomalaisten alistuvasta alamaisten kultista


Soini on elävä todiste johtajakultista, jota historiaa vääristelevä Kekkos- ja Mannerheim-palvonta on pitänyt elossa Suomessa:  johtaja saa vaihtaa puheet ja arvot mihin tahansa ja silti kannattajajoukko jatkaa henkilökulttia ilman mitään poliittista integriteettiä ja johdonmukaisuutta.

Perussuomalaisten profiili on väärennetty tahallaan oikeistomediassa: kannattajat ovat etupäässä autoaan suutelevia ja veronkiertoa suunnittelevia oikeistomiehiä eivätkä köyhiä. Köyhät eivät äänestä nähdessään eliitin pyöritämän mediapelin. 

Täysin arvoista tyhjä poliitinen koneisto eliitin äärioikeistolaisen europolitiikan tukena.

Huikea puhallus, elokuvan arvoinen - paitsi että kukaan ei Suomessa ole tehnyt eikä saa OKM:n valvomaa rahoitusta kriittisen hulvattomalle elokuvalle suomalaisist apoliitikoista. Sensuuri on 100%. Hassuttelua sallitaan mutta ei korruption ja valheiden ketjun nostamista kansan tietoisuuteen elokuvan voimalla.  


  III

YLE on aloittanut jo Soinin palvonnan kolmannen vaiheen.

Soini on ollut korvamaton piilotetun oikeistovallan nostamisen väline.

Toimittajien Varovaisuus, sitten Huonomuistisuus Soinin lupauksista ja nyt ihailu Euro-Soinia kohtaan ovat kolme vaihetta. 

Varovaisuus ensivaiheena oli ovelaa taktiikkaa oikeiston valtamediassa: sillä epäsuorasti nostettiin Soinin arvovaltaa (kuten kaikkien oikeistopoliitikkojen väreilyä median asennenostossa alamaisten aistiessa toimittajien pelkoa ja varovaisuutta) - ja ennenkaikkea äänestäjät huijattiin luulemaan, että Soini ei olisi eurojuntan ja kokoomuskabinettien oikeistolaisia. 



Johtajakultissa alamaiset kompensoivat omaa voimattomuuttaan luovuttamalla oman valtansa ja tahtonsa johtajalle - ja näin lisäävät omaa voimattomuuttaan ja keskinäisen solidaarisuuden katoamista. Vahva johtaja on fantasma vahvuudesta, josta alamainen luopuu suostuessaan eliitin palvelijaksi mutta saa mielikuvapelissä "samaistua" johtajan vahvuuteen ja röyhkeyteen.

Alistumalla voimamielikuvia. Hyvä diili? 

"Eurokriittisyys" on tarkoittanut EU:n kannattamista koska eurosta eroaminen on liian radikaalia. Tunne on tärkeintä, ei ideologinen täsmällisyys ja rehellisyys. 

Suggestio onkin aina paradoksien hyväksymistä. Sensuuria ja valheiden hyväksyminen johtaa aina suggestioon ja todellisuuden tajun täydelliseen katoamiseen puolueiden mielenhallintakoneistossa.


 IV

Keskustakin esitetään uudistuneena vaikka sen johtaja ja keikkuva pääministri vihaa hyvinvointivaltiota, joka ruokkii 100% keskustan maaseutukannattajat.

Feodaalikeisari on nostettu tuhoamaan yhteinen yhteiskunta ja palauttamaan feodaaliyhteiskunnan terrori eli eliitin valta. Eliitin eriarvoisuus ja erioikeudet jo lain edessä, toinen laki kansalle ja vastuuttomuus eliitille. 



Tässä on selkeä esimerkki oikeistomedian suostuttelevasta ja lokeroivasta aktiviteetista:

Normaali puolueen sisäinen poliittinen keskustelu ja kädenvääntö esitetään johtajan puukotukseksi ja sisäiseksi hajoamiseksi 


Kun oikeistomedia arvostelee avoimen keskustelun  uhkaavaksi ja aggressiiviseksi, se haluaa mitätöidä demokratian avoimen vallankäytön ja vallankäytön demokraattisen prosessin.

Politiikka ei ole demokratiaa sinänsä, politiikka on vallankäytön ja tukijoiden keräämistä.

Politiikka on vallankäyttöä ja demokratia on sen kontrollointia. Demokratia on avointa vallankäytön tarjoamista ja eri intressien esittämistä. Avoimesti. 

Demokratian ehto on avoimuus ja salaisten sopimusten kieltäminen, vallankäytön kontrollointi - nyt media kehoittaa ja kannustaa johtajia tekemään salaisia sopimuksia ja hiljentämistoimenpiteitä demokratiaa vastaan.

Johtajalla ei voi olla demokratiassa ehdotonta valtaa, demokratia suo vain ehdollisen delegaatio-vallan johtajille ja johtajien tulee olla nopeasti vahdettavia demokratian ensimmäisenä ehtona.

Nyt demokratia on rajulla kädellä rajattua ja minimoitua "toimintakyvyn" takia.

Vallankäytön nopeutta ja epädemokraattisuutta ihaillaan vihjaillen valtamediassa. Vallankäyttö esitetään itseisarvona. Demokratia ja keskustelu esitetään toisarvoisena. EU esitetään demokratian korvikkeena, sanelijana, isoveljenä. Ratkaisuna perustuslakia kumoamaan.



V

"Tavallinen ihminen", YLE:oon ha Helsingin sanomiin uskova ihminen, ei uskalla käsittää, että Kreikan, Suomen ja Espanjan ym talouden tuhoaminen on alusta asti ollut päämäärä laina-ansoissa liittovaltion diktatuurin ja euroarmeijan luomiseksi. Laina-ansat Kreikkaan ja Italiaan järjestettiin laittomasti, Irlantikin olisi oivnut vain ilmoittaa ettei ota vastuuta sijoittajien pankkien veloista eikä laittaa kansalaisia maksamaa keinotteluoperaatiota kiinteistöjen hintojen vivuttamisessa ja romahtamisessa.




Suomenkin ainoa ratkaisu olisi oma valuutta ja keskuspankki, jos yhteiskunta halutaan pelastaa omana valtiona ja hyvinvointivaltiomallina ihmisarvoisen elämän puolesta.

Mutta eliitin kannatusmedia ei halua pelastaa Suomea valtiona vaan ajaa pörssiyhtiöiden kaappauspolitiikkaa, "ulkoistamista".



  • Taloustutkija Pantzar: Hallituksen tilannekuva ja reseptit ovat vääriä – leikkaukset hyydyttävät talouden ja kiristysyritys uhkaa yhteiskuntarauhaa


"Taloustieteilijänä toivoisin, ettei keskustelussa toisteltaisi kummallisia, empiiristen faktojen vastaisia väittämiä."



VI

Elitismi on brutaliteetti, eliitin etuoikeuksien korruptio enemmistön valtaa vastaan, hyvin laajoilla salaliitoilla, salaisilla sopimuksilla, hyvä veli -käytännöillä.
 
Nato tekin 14000 terrori-iskua sodan jälkeen ja palkkasi natseja.
Operaatio Gladio on EU:n neuvoston tunnustama fakta.
 
Miten tämän oikeistolaisen terrorikoneiston kannattamisesta on tehty rauhantyötä ja turvallisuuspolitiikkaa vihreille ja vasemmistoliitolle?

Eliitin sotapuhe ja kriisin aiheuttaminen esitetään nyt rauhan ehdoksi.

Sota on rauhaa? 

Oikeiston perintö on perinteisen oikeiston linja, se on se perinteinen fasistinen eli feodaalinen ulottuvuus. Natseista innostunut oikeisto on mediasensuurin avulla tehnyt shokeeraavan kasvopesun. 













Hesarin aika on ohi

11. kesäkuuta 2015 Tänään ehdin avaamaan päivän Hesarin vasta myöhään iltapäivällä. Kun lopulta avasin pääkirjoitussivun – joka yksipuolisessa asenteellisuudessaan ja suoranaisessa tietämättömyydessään ja vastuuttomuudessaan on ylittänyt itsensä kerta toisensa jälkeen – silmiini sattui ensimmäisenä Saska Saarikosken kirjoitus ”Kreikkalaiset pitävät itseään merkityksellisempinä kuin he ovatkaan”.
Hetkessä pitkään kytenyt päätökseni oli selvä...










Ei kommentteja: