Noin jo 1960 vuotta ovat kristilliset valtaa tavoittelevat miesjohtajat ja kirkkokunnat taistelleet naisjohtajia, lahkoja, ekstaattista uskonkokemusta ja monimuotoista uskonkokemusta vastaan.
Nyt Tampereella piispalta ovat palaneet puhtaan opin käämit ja hän haluaa ottaa näyttävästi papin oikeudet pois hurmossaarnaajalta. No mikäs siinä, siitä vaan. 45-minuuttia-ohjelmassa olikin ihan hyvä pikakatsaus Tampereen tilanteeseen a la "Nokia missio". Hupaisa suorastaan. Markku Koivisto vs Juha Pihkala. Daavid ja Goljat.
Näitä tilanteita tullaan näkemään tiuhaan lisää, piispoja pelottavia tunnekeskeisiä lahkoja ja shamanistisia saarnaajia.
Mutta kun on jotenkin kuvottavan säälittävää se vino siivilä, jolla piispat iskevät toisiin lahkoihin - ja toisiin sitten eivät. Kirkossa vaikuttaa useita isoja lahkoja, jotka ovat selkeästi harhaoppisia, luterilaisittain ajateltuna.
Miten voi olla?
"Tuomiokapitulilla on kirkkolain velvoitus tutkia asia."Hah. Olen huvittunut.
Tämä on komediaa, jota on jatkunut jo satoja vuosia. Siis tuhansia.
Suomen Kirkko on jo parisataa vuotta sallinut selkeästi erilaisten "kirkollisten lahkojen" toiminnan ja hektisen henkisen väkivallan helvettivisioineen ja tuomioineen. Mm. Vanhoillislestadiolaiset ovat saaneet käyttää kirkon tiloja ja kirkon palkkaamia lahkopappeja omiin suljettuihin tilaisuuksiinsa - ja tuomita kaupanpäälle muut luterilaiset jäsenet helvettiin. Kätevää? Outoa? Sallittua. Vanhoillislestadiolaisille ja joillekin "perus"-lestadiolaisille ei esim kelpaa papiksi muu kuin lestadiolainen pappi, joka siis myös lestadiolaisena pääse lestisten taivaaseen. Tavallinen helvettiin joutuva luterilainen pappi ei näille jumalan valtakunnan ainokaisille lapsille sovi.Miten voi olla mahdollista että kirkko salli jotkut lahkot mutta jotkut tuomitsee hyvin, hyvin vihaisesti?
Vastaus on naurettavan simppeli.
Se on vain kirkkopolitiikkaa.
Luterilainen kirkko on täynnä lahkoja, jotka eivät mitenkään täytä Lutherin terveen järjen, elämän monimuotoisuuden sallimisen ja uskon ehtoja. Piispojen tekopyhyys lahkotuomioissa löyhkää ainoastaan politiikalle koska kirkon käytännöissä ei ole olemassa yhtä "kirkon oppia" - muuten kuin aseena sopivan näytösluonteisissa tilanteissa. Välineenä. Piristeenä.
Jos piispat todella haluaisivat suojella jäseniään lahkoilta ja henkiseltä väkivallalta niin aloittakoon puhdistuksen kirkon ytimessä toimivista lahkoista, jotka Luther ainakin potkisi helvettiin saman tien.
Miksi siivilöidä hyttynen mutta niellä kameli? Koska se on niin helppoa murskata kirkkopolitiikan ulkopuolella oleva erilainen amerikkalaistyylinen freelancersaarnaaja kuin puuttua todella kauan "peruskristittyjä" syövyttäviin harhaoppisiin kirkon sisällä.
Ei piispoja ohjaa luterilainen terve järki ja elämänmyönteisesti suhteelliset opit Lutherin hengessä vaan se, ketkä äänestävät heitä kirkkovaaleissa ja tukevat kirkolliskokouksissa. Saat tuomita vaikka koko muun kirkon helvettiin jos äänestät ja tuet sopivaa kirkkoherraa ja kirkon hierarkiaa. 150000 lahkolaista kirkon sisällä äänestäjinä ja valtaan tiukasti kytkeytyvinä ei voi olla väärässä, poliittisesti, heidän suojelijoittensa kannalta.
Piispojen puhdasoppisuus on hyvin selektiivistä - sitä ilmenee vain silloin kun he voivat suojella tai pönkittää valtaansa ehdottomina organisaation despootteina "Pax luthericana". Katolisen äitikirkon malliin - kaikki sallitaan kun valtarakenteet suojellaan.
Todellisuuspakoisen kirkon keskus on rituaaleissa.
Niillä on hyvä suojautua ihmisten todellisia tarpeita ja kysymyksiä vastaan. Kirkko on oman itsensä keskus, liikkumaton liikuttaja, joka olettaa jäsentensä omaksuvan vähäeleiset ja fiksatut roolinsa. "Yleinen pappeus" on vitsi nykyisessa luterilaisessa ummehtuneisuudessa.
Kirkko oli alunperin lahko.
Pienten ryhmien kokoelma.
Ekstaasia, näkyjä, alkuperäisen uskonnon dissaamista, salaisia kokoontumisia, ihmeitä, ilmestyksiä, tehtäviä, salaisia merkkejä, lupauksia, uudelleentulkintoja, konfrontaatioita, karismaattisia johtajia (Paavali nimitti itse itsensä apostoliksi - aivan kuin joku nimittäisi nyt itsensä piispaksi), enkeleitä, uusia rituaaleja, tunnevoittoista fiilistelyä - marttyyreja.
Kontrasteja.
Dramatiikkaa.
Nykyisen hillityn "virallisen" kontrolliuskonnon epäemotionaalisen "uskonpuhtauskäsityksen" mukaan ties miten moni Uuden testamentin tapahtumistakin on "lahkomaista, yliemotionaalista, harhaoppista, epäkirkollista, epädogmaattista". Eli on kirkkouskonnon mukaista ihalla menneitä ekstaattisia tapahtumia mutta ei missään nimessä kokea niitä itse.
Kirkon syntyvaihe on mitä lahkomaisin ja ekstaattisin. Opetuslasten ekstaattinen kielilläpuhuminen ja kutsumusoivallus, Paavalin sokeutuminen, ties melkein kaikki uuden testamentin ratkaisevat tapahtumat ovat harhaoppisia kirkon nykyisen luterilais-katolisen "rationaalisen dogmi"-politiikan mukaan; "opillinen usko" on etupäässä epätunteellista alistumista ja korkeintaan tunnepuolella syyllisyyden, häpeän, riittämättömyyden ja synnintunnon tunteilla kyllästettyä "kelpaavuutta", kirkon hygieenisen ehtoollisvapautuksen alaisuudessa -joka sunnuntai klo 10.43.
Luterilaisen yksilökeskeisen uskonkäsityksen pohjalta olisi periaatteessa mahdollista luoda rikkaan vahva, kulttuurimuutoksille herkkä, ihmiskeskeinen ja dynaaminen, hyvin humaani moderni uskonnollinen yhteisö - eksistentiaalinen uskonkokemuksen yhteisö, jossa yksilön kohtaamat eettiset ongelmat ja taakanjakaminen olisi kaiken toiminnan keskipisteessä - mutta ei sitä haluta.
Luterilainen kirkkopolitiikka perustuu kovin itsetuhoisasti aktiiviseen jäsenen passivoimiseen ja itsesäälillä pyörivään syntifiksaatioon, molliorgastiseen menneen kulttuurin liturgiamaniaan, joka nyt ruokkii ja alustaa hyvin tulevien uskonnollisten liikkeiden kasvua Suomessa. Piispat elävät yhtenäiskulttuurin valheessa. He luulevat vieläkin edustavansa davincikoodimaisesti Suurta ylempää totuutta, jota voivat jaella kuin kuivaa ehtoolliskänttyä.
Kirkkopoliittinen meininki, "korkeakirkollisuus", kirkon elähtäneiden hovitapojen suojelu, on kuitenkin nyt mitä parhainta petausta lahkojen räjähdysmäiselle kasvulle. Se luo ihmisille tyhjiön, irrallisuuden tunteen ilman elämän ymmärryksen lisäämistä.
Kirkkokulttuuri perustuu vain jäykälle traditioiden suojelemiselle, hierarkian puolustamiselle ja menneen maailman kirkolliseen patriarkalismiin, hierarkiseen vallankäyttöön. Luterilainen kirkko on hyvin lähellä katolista kirkkoa vaikka kuinka innokkaasti Lutherin oppeja kiillotettaisiin saarnapuheissa - siis vain periaatteessa.
Luterilainen kirkko on erityisorganisaationa vahvan erityislain suojeluksessa, joten kaikki tekosyyt, joita piispat esittävät, etteivät voi muka puuttua todellisten häirikköpappien toimintaan nopeasti on juridinen valhe;
valtio ei saa puuttua kirkon sisäisiin asioihin eikä Akavakaan voisi mitään piispojen päätöksille puhdistaa kirkko vihdoinkin edes luterialiseksi.On hyvä muistaa, että Suomessa oli jo 1300-luvulla ehkä ensimmäisiä eurooppalaisia selkeästi ekstaattisia "lahkoja", unissasaarnaajia, nuoria ekstaattisesti puheita pitäviä naisia, tähtisaarnaajia.
Peltotyön ruokatauolla unissasaarnaajanainen meni mielentilaltaan suggestiiviseen hurmos-ekstaasiin ja kätevästi taukoviihteenä vauhkosi ihmeellisiä taivasvisioita ja käytännöllisiä ratkaisuja yhteisön moraalisiin ongelmiin ja pelkoihin.
Nämä olivat nähtävästi opillisesti hämmästyttävän hyvin luterilaisia ekstaattisuudessaankin (omantunnon korostus, eettiset visiot taivaan valtakunnan alkamisesta jo maan päällä) - mutta kirkkoherrat uhkasivat kaikkia suoraan helvetillä, joille ei kelpaisi mollijumalanpalvelus ja helvettikuvien alla synninpelko kirkon puisella penkissä, kirkkoherran äänensävyjen ohjailemina.
Mamopiispat.
Ajankohtaiset sormella heristäjät.
Isähahmot jalokivikoristeisilla piispansauvoilla.
Katolisen valtakulttuurin ylläpitäjät.
Korkeakirkollisen itsepetoksen puolustajat.
Kovaääniset pelkurit nauttivat kun saavat kiihkeän julkisen, avoimen rohkeasti konfrontoivan pikku vastustajan, jonka voivat teilata ilman valtapoliittisia ongelmia.
>> Kirkon hylätty tulevaisuus -Finnsanity
>> Norjan luterilainen kirkko haluaa erota valtiosta -HS
>> " Tukholman hiippakunnassa kirkkoon kuuluu 68,2% väestöstä.
Vastaavasti kuitenkin myös kirkosta eroaminen on kiihtynyt.
Tilaston alkuaikana se oli marginaalista luokkaa
(v. 1972 0,08%), mutta viimeiset luvut ovat
0,45%, 025%, 0,79%, 0,62%, 0,83% ja 1,12%.
Käyränä kehitys vaikuttaa yksinkertaisesti hurjalta."
.
Tekstit
6 kommenttia:
Korjaus:
"Suomen Kirkko on jo parisataa vuotta sallinut selkeästi erilaisten "kirkollisten lahkojen" toiminnan ja hektisen henkisen väkivallan helvettivisioineen ja tuomioineen. Mm. Vanhoillislestadiolaiset ovat saaneet käyttää kirkon tiloja ja kirkon palkkaamia lahkopappeja omiin suljettuihin tilaisuuksiinsa - ja tuomita kaupanpäälle muut luterilaiset jäsenet helvettiin."
-Hmm. Lestadiolaisten tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole lahko, vaan herätysliike.
Luterilaiset ovat vuosisatoja tuominneet muut kuin luterilaiset helvettiin - kantaa muutettu yllättäen vasta 1900-luvulla.
"Kätevää? Outoa? Sallittua. Vanhoillislestadiolaisille ja joillekin "perus"-lestadiolaisille ei esim kelpaa papiksi muu kuin lestadiolainen pappi, joka siis myös lestadiolaisena pääse lestisten taivaaseen. Tavallinen helvettiin joutuva luterilainen pappi ei näille jumalan valtakunnan ainokaisille lapsille sovi."
Kylläpä meille vain on opetettu, että ei-lestadiolaisen (ev.lut.)papin toimittama ehtoollinen jne. on yhtä pätevä kuin lestadiolaisen. Eli vääriä käsityksiä sinulla(ei mikään poikkeus kyllä).
t. vanhoillislestadiolainen blogisi lukija
P.S. Kun pidät näitä tulikivenkatkuisia "saarnojasi" tässä blogissa, niin väkisinkin tulee mieleen vaikkapa lahkopappi.. ;) Tosin vanhoillislestadiolaiset maallikkopapit tai papit eivät yleensä ole noin kiihkeitä kuin sinä jutuissasi.
Oletko itse käyttänyt ei-lestadiolaista pappia omissa kirkolisissa perhejuhlarituaaleissa - muuta kuin pakon edessä? Vai onko se tosiaan sinulle yksi ja sama?
Olen vain itse törmännyt niin selkeään lahkokulttuuriin tapaamieni lestadiolaisten kanssa. Helvettiraja on selvä jä ylpeä - muut pannuun.
Helsingissäkin on kaverin naapurissa perhe, jolle lahkonne saarnaajapappi oli sanonut että ehkäisy (kondomit tms) on pyhän hengen pilkkaa... perheen äiti synnyttänyt x määrän mukuloita pyhän hengen määräämänä...
jeah.
Ja mitä hurjia vammoja nuorille aiheutetaan seksuaalisuudesta syyllistämisestä - käypä joskujs juttelemassa psykiatrisen osaston psykiatrin kanssa mikä prosenttiosuus on suljetun osaston ihmisistä lestadiolaisia tai lestadiolaisten lapsia.
Jaa-a. Kyllähän sitä helpommin (ja mieluummin) pyydetään tuttu lestadiolaispappi esim. kastamaan lapsi kuin joku ev.lut. ei lestadiolainen pappi. Syy, miksi esim. ristiäisiin halutaan mieluiten lestadiolainen pappi, on se että ev.lut-papit yleensä väittävät, että jos vastasyntynyt vauva kuolee ennen kastamista, se joutuu helvettiin. Näinpä he ristiäisissä saattavat sanoa, että nyt lapsesta tulee uskovainen, ja koska meillä on tästä eri käsitys (ajattelemme lapsen olevan uskovainen jo kohdussa, viaton), ei ole kovin kivaa jos perhejuhlassa pappi esittää asian vastoin perheen näkemystä.
Ehkäisyä ei tosiaan käytetä, mutta tuo "pyhän hengen pilkaksi" ehkäisyn väittäminen on kyllä minulle jotain aivan uutta. :S Ei missään nimessä kannata yleistää yhden tuntemasi/kaverisi/kaverisi kaverin tunteman lestadiolaisen juttuja tai tekoja kaikkiin lestadiolaisiin. Ja sekin kannattaa pitää mielessä, että emme pidä siitä että lestadiolaisista puhutaan yhtenä joukkona (ts. ei mainita, mitä lestadiolaissuuntaa kyseinen ihminen on ollut), kun oikeasti lestadiolaisuus jakaantuu moneen ryhmään ja niissä on erilaiset käsitykset asioista ja tavat. Esim. kun lehdessä lukee, että Euran Daltonit ovat lestadiolaisperheestä, niin kaikki assosioivat sen vanhoillislestadiolaisiin, vaikka kyseessä olevilla henkilöillä onkin aivan eri lestadiolaistausta, eivätkä he ole sitäkään ryhmää vuosiin olleet. Tällainen yleistys ei siis kovin kivaa ole.
Ja usko tai älä, kyllä se suurperhe on äidin valinta ihan yhtä lailla kuin isänkin. Olen itsekin suurperheestä, äitini on vapaaehtoisesti hankkinut suurperheen ilman seurakunnan tai isäni painostusta tms. (mitä helposti kuvitellaan olevan, kun ei asioista tiedetä paljoakaan) ja jos sellaisen tulevaisuudessa saan, niin otan lapset vastaan enkä käytä ehkäisyä tai aborttia. Se, ehkäisyn käyttämättömyys, kuuluu meidän etiikkaamme ja arvomaailmaamme samalla tavalla kuin jollekin toiselle uskonryhmälle se, etteivät he syö tietynlaista lihaa. Moni suurperheen äiti on nuorekas eikä mitenkään kärsinyt monista synnytyksistä. Esimerkiksi omaa äitiäni ei kukaan meinaa uskoa niin suuren perheen äidiksi.
Suurin osa psykiatrisilla osastoilla kylläkin on ei-lestadiolaisia, tuo on aika naurettava väite. Esim. en itse tunne ketään nuorta, jolla olisi traumoja "seksuaalisuudesta syyllistämisestä", kuten väität, vaikka tunnen satoja lestadiolaisia nuoria. Muutaman henkisesti sairaan, esim. masentuneen, tiedän, mutta prosentit eivät todellakaan ole valtaväestöä suuremmat.
Ihan mitä tahansa ei kannata totena väittää, vaikka toki saa olla erilaisia mielipiteitä.
Kaikkeen tämän blogin kirjoittajan kirjoittamaan materiaaliin on kieltämättä vaikea yhtyä, mutta olen kyllä hänen kanssaan samaa mieltä mm. yhdestä tämän kirjoituksen ydinväitteestä: eri liikkeille on erilaiset säännöt ja taustalla olevat vaikuttimet ovat usein kaikkia muita kuin mitä julkisesti tuodaan esille (vrt. omat kirjoitukseni aiheesta.
Mitä tulee Juhan kommenttiin, niin on hyvä muistaa, että "lahko" on sosiologisesti sellainen yhteisö, joka kulkee eri suuntaan kuin (hyväksytty) valtavirta. Voidaan siis ajatella, että luterilaisessa Suomessa ev.lut. kirkon ulkopuoliset tahot ovat "lahkoja" (tosin niistäkin vanhimmat ovat toiminnaltaan hyvin "yhteiskuntakelposia" ja ovat jo saavuttaneet sellaisen statuksen, että niitä on vaikea kutsua "lahkoiksi"). Vastaavasti jossain toisessa maassa luterilaiset voivat olla pieni vähemmistö, joka on sosiologisesti "lahko" esim. valtakirkon muodostavien helluntaiseurakuntien (jotka ovat maailman toiseksi suurin kristittyjen ryhmä roomalaiskatolisten jälkeen) rinnalla.
Pihkalan edustama luterilainen tulkinta luterilaisuudesta edustaa siis koko maailman/kristikunnan mittakaavassa hyvin marginaalista ja tietyssä mielessä jopa "lahkolaista" näkemystä.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/nokiamissiotarkastelussa.html
Nokia missio tarkastelussa!
Lähetä kommentti