Voi tätä meidän häpeäkulttuuriamme, missä itseilmaisu on sitkeästi jokin uhka tai häpeän aihe.
Kulttuuria, jossa itsensä vähättely on kunnia-asia.
Onko itseilmaisu narsistista toimintaa?
Todellakin jotakin kauheaa pätemistä?
Miksi itseilmaisu kulttuurissamme leimataan helposti röyhkeäksi, turhaksi ja vaaralliseksi?
Muiden dissaamiseksi? Kommunikointi automaattisesti itsekeskeistä toimintaa?
Useimmat ihmiset, jotka kieltäytyvät tai välttävät mielipiteittensä ilmaisua,
ovat nimenomaan narsistisesti suojautuvia ja laskelmoivia pelkureita, Zeligejä, jotka eivät tahdo paljastaa itseään muille vaan ovat strategisesti ja laskelmoivasti harmaata massaa tai niukkojen tai jopa väärien mielikuvien varassa "kaikkien kavereita", "helppoja ihmisiä", hyviä työläisiä, "realisteja", ei-haihattelijoita, uskottavia samanmielisyydessään itsestäänselvyyksinä, joukkoon helposti kuuluvia.
Itsekkäästi etujaan tavoittelevia strategikkoja ilman suoraa itseilmaisua.
Roolin ottaminen (konventionaalisen roolin toteuttaminen hyväksynnän maksimoimiseksi) eli menestymisen maksimointi toisten hämäämiseksi on usein äärimmäisen narsistinen projekti ja sulautuminen mahdollisimman kelpaavaksi konventionaalisena roolina on toisten hurjaa manipulaatiota mielipiteiden kätkemisellä. Itsekästä roolin hyväksikäyttämistä valheiden avulla. Roolipelit - Todellisuuden hämärtämistä.
Harmaus, sopeutuminen, sulkeutuminen, hymistely, kiitoksen kerjääminen, hyväksynnän vaatiminen, samanmielisyys ryhmärituaalina määrittelevät monen ihmisen olemassaoloa kelpaavana olentona - ja vain itsekkäistä syistä.
Ja narsismista. Ah.
Mitä väärinkäsityksiä ja käsitteellisiä väärinkäytöksiä liikkuukaan kulttuurissamme tästä käsitteestä. Mutta tässä Oikeat Selitykset.
Terve narsismi on nimenomaan sitä laskelmoimatonta narsismia, jossa ilmaisun ja omakuvan rakentaminen ei perustu pelolle ja laskelmoinnille.
Epäterve narsismi on ihannekuviin hysteerisesti ripustautumista ja erilaisten ihmisten pilkkaamista. Epäterve narsismi perustuu sosiaaliseen kiipijäihanteeseen, jossa koetaan helpotusta, kun voidaan määritellä "luuserit" ja menestyjät. Kasvatus, joka perustuu manipulaatioon eli kun vanhemmat kitkerän vittumaisesti pakottavat lapsensa omiksi kuvikseen kiristämällä rakkauden ehdoissa, on narsistisesti tuhoisaa ja vääristävää kulttuuria - joka heijastuu sitten suorituskulttuuriimme aika perkeleellisenä monokulttuurina ja statuspelleilynä. Manipulaatio ei ole rakkautta. Jos kasvatus perustuu pohjimmiltaan vain aikuisten ahdistukseen, se ei ole välittämistä vaan sairaan narsistista henkistä väkivaltaa.
Rehellisyys ja itseilmaisu ei ole Suomessa kovinkaan arvostettua tämän kristillisen "yhden totuuden pelastus" kulttuurimme takia, joka alunperin käännytysmanipulaationa ja alkuperäiskulttuurin tuhoamisoperaationa perustui kauheaan kadotuspelkoon ja erilaisuuden, toiseuden, "sivistymättömien" tuomitsemiseen.
Yhteys käsitetään sairaan narsistisessa ihmiskuvassa vain samankaltaisuutena, ryhmän turvallisuusajatuksena, idolien kautta vertailtavuutena - ja yksilön hurja itseilmaisu samankaltaisuuden ja ryhmän uhkana.
Rohkea ja laskelmoimaton itseilmaisu voi olla mitä epänarsistisin ja altruistisin ilmiö mitä voi olla.
Tässä voisi viitata esimerkiksi Kierkegaardin ajatuksiin - ja tietysti Sokrateen.
>> Häpeäkulttuurimme i
.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti