tiistaina, kesäkuuta 30, 2015

Mitä talousfasistit valehtelivat Kreikasta ja Suomesta

  


Mitä talousfasistit hallituksesta ja Hesarissa meille vakuuttelivat?

Että Kreikka on erillinen ilmiö, tyhmä tuhlaajapoika, jonka EU:n täytyi aivan pakosta laittomasti huijaten siepata eurokainaloonsa kreikkalaisten hyvän takia ja jota on mukamas on autettu vain ylimääräisestä hyvästä tahdosta. 

Vasemmistoliiton huijatut jäsenet,
Kreikka liitettiin laittomasti euroon kuten Suomi ja Italia.

Niin kovaa on ollut kiima luoda illuusiot velka-ansojen vyörytykselle.

Euro on aina ollut vain pankkiirien ja dollarin pörssi-imperialismin vallankaappauksen väline. Sodankäynnin väline sotataloudessa, veronkierron elitismissä, pörssin voittojen luomista tyhjästä valtioille jätettävillä veloilla ja sotaan kiihottamisen mediaraiskauksessa.




Jos Suomi eroaa eurosta ja EU:sta (euronatosta ja valtion hajottamisesta), Suomen täytyy kieltäytyä jyrkästi monista velvoitteista joihin Katainen, Vanhanen ja Stubb ovat Suomen upottaneet, näyttää keskisormea kuten Islanti ja selkeästi vedota laittomuuksiin joilla mm. Italia ja Kreikka liitettiin euroon.

  • Soinikin julistaa nyt TTIP-plutokratiadiktatuuria EU:n pelastukseksi syöden kaikki sanansa ja vasemmistoliitto jatkaa euroterrorin tukemista ja samalla Li Andersson ihmettelee julkeasti yhä Kataisen kainalossa miksi Kreikkaa kohdellaan niin kovasti - Suomen raiskaamisen lopettaminen ei kiinnosta vasemmistoliittoa joka kannattaa veronkierron pääomakaaoksen, pankkien verotusoikeuden, TTIP-prosessia ja natoon nojaavan globalisaatioimperialismin tukijoita...  

    Näköjään Silvia Modig (vas.) sai vaalirahaa 3000 euroa ultraoikeistolaiselta klaanirahastolta, Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland, joka on tukenut rotuoppikirjailijan Axel Olof Freudenthal -mitali juhlia Suomessa. Vasemmistoliitto ylistää eurokapitalismia ja myy sitä kokoomuksen käsitekaappauksilla hyväuskoisille nuorille, jotka eivät ymmärrä, että kouluhistoria on 100% väärennettyä oikeiston terrorin kaunistelua. 




IMF:n tutkimus ei tue leikkauksia Suomessa – Onko lääke pahempi kuin tauti?






”Euro on ollut hirvittävä virhe

CEO: Greeks Are Worried About Martial Law, Civil War








Kreikka on totuus Euroopasta
Antti Ronkainen






Talousjärjestelmä osa järjestelmäkriisiä






Vasemmistoliitto äärioikeistolaisen politiikan takaajana, eurohihhulit pankkiirien vallankaappauksen cheerleadereinä. Välillä Yle päästää läpi ydinterrorin, oikeiston terrorin paljastavia dokumentteja 





Euroterrorin päämäärä: kolonisaatio, liittovaltion militarisointi ja demokratian tuhoaminen pörssieliitin voittojen tähden

Isäntämaasopimuksen ydinkohta:

NATOn tukikohtia Suomeen





Hajota ja hallitse


Germany and other eurozone countries were the biggest investors.
qz.com| Richard Macauley




































#kreikka #austerity #greece #eurojuntta #euro #grexit #chaos #neoliberalism #uusliberalismi #capitalism


sunnuntai, kesäkuuta 28, 2015

Kreikan, Italian kaaos ja Irlannin uusi asuntokupla vahvistaa EU:ta?

Grexodus

Italian kaaoskin ja Irlannin uusi asuntokupla vain vahvistaa EU:ta Kreikan tuhoamisen lisäksi?


Kreikka on laitettu paljon kovemmalle kuin Espanja, Italia ja jopa ulkopuolinen CIA:n nukkehallituksen Ukraina. Kaikki geopolitiikkaa, nyt vasemmistoa taas murskaamaan fasismin perinteiden mukaisesti. 
  
Venäjä on ainoa toivo Kreikan resetille, no Kiinakin on kiinnostunut viljelymaista, Kreikka on hyvin hedelmällinen laatuelintarvikkeille orgaanisille markkinoille ja "EU" eli pankkikoalitio on asettanut hurjat rajoitteet mitä kreikka voi viljellä. Kyllä Venäjäkin ajattelee imagovoittoa jota kreikka tuottaisi myös Venäjän valuutan uskottavuudelle, jos kreikka tekee resetit europankeille eivätkä lainat jää venäjän taakaksi.


Syriza taipui kaikkeen mitä edellinen oikeistohallitus oli lupaillut eurojuntalle - vastoin vaalilupauksia. Nyt Syriza veti kärijarrua?  Oikeasti? Miksi äänestys eikä käytetä valmista vaalimandaattia erota eurosta?  Vai vain yrittää kiristää eurojunttaa? Pokeripeli vai vallankumous kovin panoksin?

  
Eurojuntta ei tosiaankaan halua ottaa eliitin veronkierron rahoja Sveitsistä ja muista europiilopaikoista - tästäkään ei uutisoida, ei, ei.


  • "But the European Commission is now contemplating pulling the rug out from under the banking miracles in Spain, Portugal, Greece, and Italy." - MK


Eurojuntta valitsee kai kaaoksen aseeksi.

 
Luultavasti sotilasjuntta nousee "pelastamaan" lietsotulta kaaokselta. CIA on ohjannut geopoliittisena terrorina 70 vuotta yli 200 miljardia dollaria lahjontarahaa ja huumeita jotta Kreikan eliitti ja mafiaklaanit ovat voineet pelata korruptiopeliä ja veronkiertoa, suurin armeija euroopassa budjettiin nähden.

Euroopassa on jatkuvasti 50000-300000 ihmisen mielenosoituksia joita massamedia sensuroi sinun silmiltäsi.

Lontoo, Turkki, Tsekki, Espanja - Espanja joutuu nyt taas fasisti Frankon lain alle takaisin, mielenosoitukset keskustassa kielletään 50000 e sakkojen uhalla.








1 Max Keiser hours ago

 
- Of course IMF and ECB are making Greeks scapegoats, what did you expect from the Fourth Reich?


 
 

- Keep in mind, Greek crisis started with Goldman Sachs' reprehensible and illegal profiteering
 


IMF and Germany Are Hell-Bent on Finishing Off
Even a Moderate Left in Greece




”Sokka on irti”: Sauli Niinistö ja kansainväliset asekaupat





This Could Sink Banks in Greece, Portugal, Spain, and Italy - Max Keiser

 



 

&  

Keiser Report:  


IMF failed Greece long before bailout

https://twitter.com/alexcrypto/status/615070839998955520





Do not Blink

https://www.byline.com/column/11/article/124




 

14 hours ago

"Goldman is proud we fucked Greece hard when we defrauded them and everyone; cooking books
and lying our asses off."

















Greece is being blackmailed. Exiting the eurozone is its way out








Kun Englanti aloitti ja CIA jatkoi terroria demokratiaa vastaan



When 28 civilians were killed in Athens, it wasn’t the Nazis who were to blame, it was the British. Ed Vulliamy and Helena Smith reveal how Churchill’s shameful decision to turn on the partisans who had fought on our side in the war sowed the...
theguardian.com|Henkilöltä Ed Vulliamy







 



lauantaina, kesäkuuta 27, 2015

Vasemmistoliitto Saksaa eiku Kreikkaa pelastamassa

Solidaarisuutta Kreikkaan! -mielenosoitus
  maanantai kello 17:00


Aha. Ensin vasemmistoliitto vaatii, että Suomen on rahoitettava Kreikan laiton liittäminen euroon ja maksettava lainoja saksalaisille pankeille 7 miljardilla - EU:n pelastamiseksi -

 ja  nyt vasta vaaditaan vapahdusta Kreikalle kun on vasemmistotyyppinen puolue Kreikassa vallassa ja pulassa. 

Sikamaista valehtelua, vasemmistoliitto. Tuhoatte Suomen taloutta uusliberalistisessa suurpääoman eurohihhulinnissa, valheiden toistossa ja Amerikan taloussodan ylistämisessä Venäjää vastaan hävittämällä työpaikkoja Suomesta, tuette Suomen armeijan kaappamista naton kriisientuottamisen alle - ja vaaditte sitten Kreikalle vapautta?

 Valevasemmisto pesee kasvojaan kerta toisensa jälkeen.

Vasemmistoliiton johtajat ovat törkeitä elitistejä tukemassa oikeiston sodansytyttämisen natopeliä, euroterroria, keinottelurikoksia, valtioiden tuhoamista hajottavalla liittovaltioterrorilla (kaikki harkittua),  Kreikan, Suomen ja Italian laitonta liittämistä euroon ja TTIP-diktatuuria takaamassa kuten SAK:n johto.


Kreikassa taitaa olla tilanne että valevasemmisto on päässyt ruoriin, valheet paisuvat, pankit rikastuvat, eliitin veronkierto jatkuu ja kansa pettyy. Orjuus, kaaos vai kapina laittomasti euroon sitonutta eurojunttaa ja Saksaa vastaan?

Syriza välttää viimeiseen asti vastuuta vetoamalla nyt kansanäänestykseen.
  
Miksi kansanäänestys vaikka kansalta on jo vaalien ansiosta mandaatti euroeroon?

Grexit.







Vasemmistoliitto kannattaa EU:ta ja EU ajaa suuryhtiöiden diktatuuria



 











perjantaina, kesäkuuta 26, 2015

Euroeliitti ja vähemmistöryhmien etuoikeudet itsenäisen valition tuhoamisessa



Kun eurohihhulit puolustavat maahanmuuttajien etuoikeuksia lain ja tasavertaisuuden yli ei kyse ole inhimillisyydestä tai suvaitsevaisuudesta vaan oikeiston aloittamasta valtion purkamisesta. 

Näyttää siltä, että perussuomalaisten eliitti on nyt natokiimassaan ja konfliktiunelmissaan täysillä mukana kokoomuksen ja rkp:n maahanmuuton lisäämispolitiikan eli euroterrorin maksimomisen toimijoina.
  
   
Demokratian purkaminen liittyy suoraan enemmistön demokratian ja yleisen lain halvaksuntaan elitismin ideologiassa, lain elitistisiin tasoihin lain väärinkäytön korruptiona  ja valtion hallinnon salailuun, demokratian mitätöimiseen. Eliitti suorittaa nyt käsienpesuoperaatioita, jotta todelliset kuhugalleriat, pörssin euroterrori, keinottelu ja Euroopan militarisointi konflikteihin pysyisi taustalla populistisen tekopyhyyden ja  moralismin alla. 

Elitismi on tuote, matrix,  jolla rahaeliitti on noukkinut mm. feminismin oikeistolaisen hajotuspolitiikan talliinsa feministeille sallitulla elitismillä. Elitismiä on lanseerattu moneen käyttöön mutta lopulta vain oikeistoeliitin vallan lisäämiseksi ja demokratian vähentämiseksi.

Feministit on saatu helposti jopa Afganistanin, Syyrian ja Libyan hyökkäyssodan eli Amerikan dollari-imperiumin kolonisaation kannattajiksi. 

  • Sisällissotahan 1918 alkoi siitä, kun oikeisto julisti että Suomi siirretään Saksan ruhtinaskunnaksi ja Saksan verotuksen alaiseksi. Oikeisto aloitti myös laajan korruptio- ja uhkailuterrorin , jolla lamautetiin eduskunnan päätösten toimeenpano (lisäksi laittomat aseiden maahantuonnti-salakuljetukset ja suomenruotsalaisen eliitin laiton militanttiarmeija)
     
 Maahanmuuttohaittojen harkittuna lisääjänä on itsenäisen valtion hajotuspolitiikkaa,

eliitin ja pääoman etupolitiikkaa mm halpatyövoiman luomiseksi normiksi ja tietysti siihen kuuluu alatason konfliktien ja vihamielisyyksien tahallinen synnyttäminen mm. maahanmuuttajien etuoikeuksilla alatason halveksunnan lietsomiseksi mediassa. 

Valtamedia ei kerro kansalaiselle sitä, että Amerikan hyökkäyssota Libyaan, Gaddafin kehityspankkeja kohtaan ja jatkuvasti useaan Afrikan maahan Saksan Nato Africomin toimintana ovat pakoilaisvirran ehdottomasti suurin syy. Afrikkaa alistataan kolonisaatio-taloussodalla, aidolla sodalla ja samaan aikaan yleisöltä vaaditaan yhtäaikaa kannatusta ja resursseja  Amerikan sodille ja Amerikan aiheuttamalle pakolaisvirralle.

Eli nyt eliitin luomassa vähemmistöhysteriassa eurohihhulit tuntevat suunnatonta sympatiaa rikollisia vähemmistön edustajia kohtaan, hyvin emotionaalista sympatiaa, kun taas tavallisen suomalaisen rikolisen osaksi tunnetaan halveksunta. Tämä inversiohysteria toteuttaa kaikki psykiatrisen hysterian piirteet: lainalainen yhteiskunta ja tasa-arvo lakkautetaan elitististen ryhmien ohjaaman samaistumispelin/harhauttamispelin ja politiikan temmellyskentäksi.

Varakkaat maahanmuuton kannattajat esitetään moraalin huipentumaksi ja köyhät, joihin iskevät kaikki maahantuonnin haittavaikutukset ja työttömyys, leimataan elitistisessä mediassa ja diskurssissa eliitin poliittisen moralismin alhaisiksi vastustajiksi. 

Suomessahan eliitin kirkolle alamaiset kristityt on aina esitetty kansakunnan eliitiksi ja tuomioita on aina vähennetty, jos tuomittava on osoittanut "uskonnollisuutta" ja "nuhteettomuutta" kristillisen eliitin palveluksessa.  Kouluissa ihaillaan yhä lasten matkivaa uskonnollisuutta, sokeaa uskonnollisuutta vuosisatojen uskontoterrorin jatkeena. 

Kirkko on ollut luomassa ylemmyyden rakenteita peittämän eliitin korruptiota ja vallankäyttöä. Kirkko saattoi tuhota ja tappaa kenet tahansa, joka vastusti kirkkoa. Tämä psykohistorian trauma jatkuu suomalaisessa herrapelossa ja suojellun eliitin järjettömänä, pelokkaaana ihailuna omaa yhteiskuntaluokkaa vastaan. 


  • Maahanmuutosta on tehty osa poliittista korruptiokulttuuria ja elitismin ylemmyyden rakenteita "moraalisena eliitin vaatimuksena kansalle", kuten kirkko oli eliitin ylistäjänä syntiopin ja alamaisuuden vaatimuksia alamaisille eliitin elostelun maksajille.
  
   Hajota ja hallitse. 


Eliitti ei ota pienintäkään iskua haitta-maahanmuutosta kun sekundakerrostalojen asunnot siirretään maahanmuuttajien käyttöön nostamatta halpaa valtion omaa asuntotuotantoa. Tilastojen mukaan maahanmuutosta on valtavat kulut, jotka ovat pois enemmistösuomalaisten elintasosta. Ei suinkaan veronkiertoon kykenevän eliitin.
 
Tämä on puhdaslinjaista poliittista strategiaa,
oikeusvaltion purkamista liittovaltion ja globalisaatio-pörssin kolonisaation toimenpiteenä, globalisatio-moralismina. Maailma ei ole yhteinen, eliiti haluaa omista kaiken ja tuhota enemmiston demokratian, hyvinvointivaltion. Politiikka on nyt eliitin urahissipeliä vasemmistoliiton ja perussuomalaisten siunauksella. 
   
Tämä elitististen ryhmien ja uskonnollisten lahkojen erityissuojelu on tietysti aina myös lakien purkamista ja yhteiskunnan sopimusten terrorisointia laajemmassa mittakaavassa kuten Talvivaara on yleisen lain toteutumisen mitätöimistä, harkittua terroria ja yleisen avuttomuuden tunteen lietsomista korkeimmalta hallitustaholta.
  

Kekkosen asettama pakkoruotsi ja satojen vuosien pakkouskonto kouluissa (oppilas ei itse saa kieltäytyä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta) ovat ainutlaatuista vähemmistölle kanavoitua terroritoimintaa Euroopassa vain Suomessa.   
  
Oikeiston valitsemilla kovaäänisille vähemmistöillä on huikeita etuisuuksia ja Kekkosen nostamat lestadiolaiset ovat  esimerkki suomalaisista elitistisistä vähemmistöistä, jotka ovat oikeiston etuoikeuksien kohteena ja oikeisto-keskustan poliittisen nostamisen välillistä taktiikkaa.

Lestadiolaiset ja muslimit saavat pakottaa ja yllyttää avoimesti vaimon pakotettuun yhdyntään ilman naisen valintaa - kun tavallisille suomalaisille siitä tulisi linnatuomioita.

   Eliitin sanelema moralismi on avainsana elitismiin ja uusliberalismiin. Ota muodikas epäoleellinen harhautus ja vie CIA-TTIP-Eurooppa fasismiin. 
   

 






Korruptioasiantuntija:

Suomalaiset ovat naiiveja - MTV3




Kulissit.
Korkeat kulissit oikeistolaisessa korruptiotaivaassa.
Kuten kirkko, eliitin luoma kirkko eliittiä varten, alamaisten luomista varten.

"Outo nimi vaalirahoittajien kärjessä"


Arkadian talouspoliittinen seura ry näyttää keskustalaisten avokätiseltä rahoittajalta, mutta onkin pelkkä kuori.




Ev-lut Kirkon siunaamat natsit.

Oletko uskonut oikeistolaisten historiasensuuriin koulussa?

Uskotko yhä?


  • Suomi luovutti tuhansia sotavankeja Saksaan tietäen, että heitä odotti kurja kohtalo. Yli tuhat suomalaista liittyi vapaaehtoisina WaffenSS-joukkoihin, ja Suomen Valtiollisen poliisin johtaja kirjoitti ihastuneen raportin vierailultaan Saksan keskitysleirillä.


Natsi-Suomi








"Matt Damon, a lifelong friend of Howard Zinn and his family, read excerpts from a speech Howard Zinn gave in 1970 as part of a debate on civil disobedience."








 


 






What do you call it when a foreign entity takes over your nation's policy?
activistpost.com
















keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2015

Syriza julistaa eurojuntan sanomaa

Syriza julistaa eurojuntan sanomaa!

  • "Let "Grexit" be a word of the past" 
 



II

Syriza on jo käytännössä kokonaan hylännyt niin sanotun Thessalonikin ohjelman, jonka toteuttamiselle se sai mandaatin vaaleissa.

http://blogit.image.fi/rahajatalous/kreikka-keskustelun-tolkuttomuudet/


Syriza on vakavalla tavalla pettämässä lupauksiaan kreikkalaisille.

Onko äärioikeisto seuraava nousija vain voiko rehellisempi vasemmisto vielä nousta?



III

Oho, Suomen kuivalehti luopuu virallisen järjellisyyden ja järjestyksen kulissista

  • "Keskuspankit ovat ostaneet finanssikriisin jälkeen valtion velkakirjoja ja arvopapereita tuhansilla miljardeilla ja näin manipuloineet paitsi korkoja ja pörssikursseja..."

- Mutta puhe "elvytyksestä" varmasti jatkuu, johtopäätöksiä ei uskalleta tehdä pankkien vallan kasvattamisesta



ja

Euroterrori

Saksassa on matalapalkka-työläisiä jo yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa ja kaikkien muiden euromaiden on seurattava perässä.

Greece is a sideshow. The eurozone has failed, and Germans are its victims too



IV
 

  • Yhteisvaluutta euron olemassaolo ei riipu Kreikan eurojäsenyydestä, sanoo Saksan keskuspankin Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann.

Osoittaa epätoivoa ja epävarmuuden pelkoa että saksalaiset nyt vakuuttelevat tätä julkisesti,
tietysti myös uhkavaatimuksena samoin kuten mafiosot suojelurahasta puhuessaan

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015061819887450_ul.shtml

Eurojuntta ei korvaansa lotkauta missä rahat ovat

Switzerland is providing only limited information about rich tax evaders who have stashed about €80 billion from cash-strapped Greece, Varoufakis said.
rt.com
   

Romahtaako Kreikka valtiona Saksan veromaakunnaksi

 

  • 'Red lines' have been crossed and that very little is left of Syriza's programme.



Syriza roikkuu Saksan armoilla vaikka Kreikka ja Italia liitettiin euroon täysin laittomasti.

Kymmenet maat ovat tehneet konkurssin ja silloin vain jätetään maksamatta velat ja aloitetaan oma valuutta alusta.  Kreikkakin 4 kertaa.

Hidastelu on alistumista
- Jos valtiot, vaikkapa USA, pakotettaisiin maksamaan velkansa samassa tahdissa kuin mitä Kreikalta nyt edellytetään, niin talousmaailma romahtaisi kaikkialta.
Rauli Suhonen


  • A Parody of Negotiations

So, despite the verbiage about “progress” and an “imminent agreement,” what the latest developments have come to confirm is that the last five months have been nothing but a parody of “negotiations.” Because how else can one characterize a procedure where, after four months of alleged progress, the proposal—or rather the ultimatum—put forward by one side is, as Greek Interior Minister Nikos Voutsis has confessed, a particularly loaded variant of the proposal that was on the table at the outset. In other words, the agreement accepted by the previous right-wing Greek government.

   
Onko kohta enää Kreikan valtiota tässä roikkumisessa? 

Miksi suurten veronkiertäjien velkoja ei ole metsästetty?

Laina-ansoitus ja Kreikan sekä Italian laiton liittäminen euroon näyttävät päämäärätietoiselta kriisintuottamiselta - liittovaltiodiktatuurin tuottamiseksi. Samoin Suomessa valtion tuhoaminen on erittäin päämäärätietoista eliitin veronkierron ja kansallisomaisuuden luovuttamisen mekanismeilla.

 
Kreikka on tuhoutunut CIA:n geopoliittisessa otteessa ja lahjonnassa kuten SAK ja Suomen demarit SDP on järjestönä täysin CIA:n kontrolloima ja lahjoma 65 vuotta eri keinoin. SDP ei paljasta ketkä ovat olleet CIA:n suoran lahjonnan toimijoita puolueessa. P Lipponen koulutettiin tarkoituksella "yllättäen" Amerikassa. 
 
1941 lähtien Amerikka rahoitti kreikkalaista mafiaa ja äärioikeistoa jotta vasemmisto ei nousisi valtavan kansan suosion myötä demokraattiseksi valtavoimaksi ja yhteiskunnan muuttajaksi.  Britit auttoivat myös 1945 äärioikeistoa tappamaan vasemmistolaisia natsien vastustajia.
 

1970-luvun murhat ja sotilasjuntta on 100% CIA: rahoittama, kouluttama ja aiheuttama.

Kreikassa on tuhansia soluttautuijia, jotka äärioikeiston operaationa soluttautuvat puolueisiin ja vaihtoehtojärjestöihin ja aiheuttavat konflikteja ja muutosvoiman sabotointia.

Sotilasjuntta on jo valmiina, Kreikassa on Euroopan suurin armeija suhteessa valtion budjettiin.

Venäjän tuki on ainoa mahdollisuus säilyttää Kreikan itsenäisyys ja lopettaa korruptiokoneisto.


Get real. Tunne historia.

Euro on vain saksan markka ja öljydollarin tukija naton imperialistisessa laajentumisessa, geopoliittisessa vallankahminnassa kaikin keinoin.

Katso kokonaiskuvaa ja eliitin keinoja hajottaa ja hallita.





Oho, Suomen kuivalehti luopuu virallisen järjellisyyden ja järjestyksen kulissista

  • "Keskuspankit ovat ostaneet finanssikriisin jälkeen valtion velkakirjoja ja arvopapereita tuhansilla miljardeilla ja näin manipuloineet paitsi korkoja ja pörssikursseja..."

- Mutta puhe "elvytyksestä" varmasti jatkuu, johtopäätöksiä ei uskalleta tehdä pankkien vallan kasvattamisesta


http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/valuuttasota-kay-kuumana-valtiot-elvyttavat-varastamalla-toisiltaan/?shared=86412-cd60a0cc-999






Afganistan oli vain sormiharjoittelua, totuttelua sotaan Euroopan kustannuksella ja uhaksi





Illusion is power

 Orwell 1984   







Rautaa Kiovan nukkehallitukselle YK-sopimusten vastaisesti


Saulin pikkulikaiset asebisnekset












Greek crisis: Merkel placing investors above democracy, says Habermas

German philosopher accuses chancellor of undermining EU and its common currency














http://www.irishtimes.com/business/economy/greek-crisis-merkel-placing-investors-above-democracy-says-habermas-1.2260499*

















  • Yhteisvaluutta euron olemassaolo ei riipu Kreikan eurojäsenyydestä, sanoo Saksan keskuspankin Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann.

Osoittaa epätoivoa ja pelkoa että saksalaiset nyt vakuuttelevat tätä, tietysti myös uhkavaatimuksena tätä kuten mafiosot suojelurahasta puhuessaan

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015061819887450_ul.shtml




tiistaina, kesäkuuta 23, 2015

Selvitys Guggenheim:in vaatimuksista Helsingin kaupunginvaltuustolle

Kaupunginjohtaja poltti lähes 3 miljoonaa guggemainontaan OKM:n kanssa Guggenheimin lahjomiseen ja taas on puffaamassa megaguggea "kilpailussa", jossa amreikkalainen firma saisi päättää Suomen kalleimmasta taidemuseosta ja taidekaupastaan Suomessa. 


    23.6.2015

Guggenheim-kolonisaatioprojekti yrittää taas rahastaa veronmaksajilta 400-600 miljoonaa euroa.

Siis veronmaksajat ovat maksaneet nyt yli 2,5 miljoonaa euroa, tuhansia tunteja virkamiesten kallista aikaa, epädemokraattista salailua kaupunginjohtajan johdolla vastoin lakia, salaisia kuluja valtuuston asetuksia vastaan ja osa rahasta suoraan luvutettuna Guggenheimin firmalle niin että "Guggenheim" voi markkinoida itseään?  

Ei tämä ole demokratiaa vaan korruptiota. Virkamiehet ovat rikkoneet myös lakia salaisella valmistelulla ja valtuustolta salassa rahankäytöllä. 


Oikeudenkäynti olisi aiheellista. 

Markkinointitilaisuudessa 23.6.15:
  • Guggenheil firman johtaja ilmoittaa että koko Suomen yhteiskunta on valitsemassa voittajaa.

    III puhuja "Tämä on suomen vuoropuhelua koko maailman kanssa".
    Retoriikka propagandan palveluksessa, suomalaiset tehdään tässä retorisessa grillauksessa velvollisiksi.

    Yksikään suunnitelmista ei ole suomalainen. Arkkitehdit pitävät tätä siis toivottomana ja huonon pr:n aiheena.

  • Toisin kuin YLE ja muu media väittää uutisissaan, Helsinkiin ei ole tulossa edes Guggenheim-säätiön oman ilmoituksen mukaan mitään taidetta, tai taidemuseota.



      ::



       10.1.2012.

 julkistettiin Helsingin kaupunginvaltuustolle osa Guggenheimin valloitusoperaatiosta ja siihen vaadittavasta "alkusummasta".

Guggenheim-säätiö halusi kesällä 2012 helsinkiläisiltä veronmaksajilta joka vuosi 20 miljoonaa ekstraa guggenheimverona eli lisenssinä  ihan vain luvasta pitää Guggenheim-museota - kesällä he  saivat heti 2 miljoonaa euroa hyväuskoisten rahaa "tutkimukseen". Joka on kevyt kuin höyhen ilman mitään faktaa ja Guggenheimin sijoitusvakuuksia.

  •  Arvio kuluihin on  "230 milj euroa" 10 vuodelta. 
Vaikuttaa todella naurettavalta vedätykseltä alamitoitetulla arviolla.


Guggenheim maksaisi Helsingissä kymmenen vuoden aikana kuluin vähintään 400 miljoonaa euroa veronmaksajilta. Luultavasti yli 600 miljoonaa.

Tämä ei ole markkinataloutta eikä kulttuuria.
 

Suursijoittajien bränditaidepörssibisnestä veronmaksajien rahoilla?

   Mikä vielä on epäselvää?

Kaikki riskit ulkoistetaan Guggenheimilta Helsinkiläisille veronmaksajille. Mutta määräysvalta ulkoistetaan pois helsinkiläisiltä. Se, että Guggenheim ja taidepörssin arvon kasvattajat eivät todellakaan sijoita eivätkä edes riskeeraa mitään.

Kokoomus myös pyrkii ennenkaikkea luomaan ylikansallisille hotelli- ja matkailuyrityksille lisäbisnestä eli voittoa ilmaiseksi - veronmaksajien rahoilla.

Tämä ei mene rohkeaan ja erilaiseen suomalaisen taiteen moniuoliseen edistämiseen.
Helsingin täytyisi unohtaa oikeistolainen taidekontrolli ja todella laittaa rahaa likoon uusiin taiteilijoihin. Tilojahan Helsingissä olisi uudelle taiteelle vaikka kuinka paljon, turistien tiedottaminen taiteesta täytyisi olla vain yhdellä nettisivulla helposti, visuaalisesti ja luokitellusti esiteltynä.

  • Rahaa menisi Guggenheimin imperiumin kasvattamiseen;

    Kiinteistö, superkallis insinöritoimisto, korjaukset nopeasta rakentamisesta,  uusi Guggenheim-virkamiesarmeija, PR-tilaisuudet, mainontakulut, varastot, siirtokulut, lukemattomat vakuutukset, huikeat matkakulut ja saastevaikutukset lentokoneiden käytöstä (amerikkalaiset Guggenheimin työntekijät ja taiteilijat Helsingin piikkiin), taidehankinnat Guggenheimin diktatuurilla (myös suoraan varastoon ilman näyttelyjä), asiantuntijapalkat (amerikkalaisille asiantuntijoille), loppumattomat hotellikulut, ällistyttävät turvallisuuskulut, tiedotuskulut, megalomaaniset lämmityskulut ohuesta rakenteesta johtuen, lahjukset venäläisille "taidekriitikoille", hallituksen jäsenien palkkiot, hallituksen jäsenien sukulaisten ja ystävien palkkaaminen työntekijöiksi, asianajajien kulut yms.
Guggenheim ei tue suomalaisia taiteilijoita, ei tue vapautta, josta uusi taide ja paikallinen kulttuuri nousee, ei kehitä suomalaista taidetta. Suomalaiset uudet taiteilijat oikeiston ja poliittisen feminismin ulkopuolella tarvitsevat rahaa, eivät taidekaupan keinottelijat.


Guggenheimilla on yksinoikeus päättää New Yorkin muotivirtausten mukaan museon sisältö ja varainkäyttö.

Guggenheim on puhdas bisnesorganisaatio.
Hype-koneisto. Kolonisaatio-koneisto.

Sen päämäärä on sitoa, ohjailla ja muokata taiteilijakarjaa, jonka arvon nostattamiseksi luodaan taitelijoista hypeä Guggenheim-museoissa taiteilijoiden ja heidän teostensa arvon nostattamiseksi.
Kansainväliset taidepörssit ovat olleet tekemässä taidekaupasta miljonäärien sijoituspörssiä. Niiden "uskottavuus" ja päämäärä on jatkuvassa taideteosten hinnan nostattamisessa ja trendien ohjailussa. Rahan ja arvon spekulaatioissa.

Jos Guggenheim-säätiö itse haluaa päättää minne menee ja mitä tekee, niin miksi he sotkeutuvat oudon pienen maan kulttuuripolitiikkaan - imevät tukea poliittisilta klikeiltä operaatioonsa - ja rahoittavat tätä taidekauppiaiden pörssille tärkeää temppeliprojektia venäläisiä miljonäärejä houkuttelemaan  suomalaisten veronmaksajien rahoilla? Tämä ei ole kapitalismia. Verorahoilla taidebisneksen sokea buustaaminen.

Kokoomukselle on tärkeää myös tuhota ja estää suomalaisen taiteen omaehtoinen nousu ideologisesti.

  • Ota heti yhteyttä omaan kaupunginvaltuutettuusi ja ilmaise selkeä mielipiteesi.
http://www.hel.fi/hki/helsinki/fi/P__t_ksenteko+ja+hallinto/P__t_ksenteko/Kaupunginvaltuusto/Valtuuston+j_senet



Kokoomus ei halua yhteiskuntakriittistä taidetta vaan haluaa luovuttaa taiteen määrittelyn New Yorkin kaupalliselle miljonääritaidekerholle.

Guggenheim  ei vain nyt kelpaa millekään muulle Euroopan maalle (eikä monelle arabvaltioollekaan tai Aasiaan) kuin kokoomuksen oikeisolaistamalle Suomelle.
Kokoomus on lamapaniikin avulla lisännyt päämäärätietoisesti oikeistolaista hallintopolitiikkaa. Oikeistolainen eetos on murskaavaa Suomessa.

Taide on tärkeä tiedostamisen osatekijä ja kokoomus mm. feministien ja nepotististen elokuvaklaanien avustukselle haluaa sen palavasti omiin kouriinsa. Elokuvasäätiön avulla suomalainen elokuva on saatu tiukan oikeistolaiseen sensuuriin ja kaikki ajankohtaisen yhteiskuntakriittinen elokuva on yksinkertaisesti kielletty Suomessa. Itsesääälissä pyöriviä duunareita ja luusereita saa pienemmissä elokuvissa toki näyttää. Viihdettä ja Varesta kansalle niin että linssit sumenee.


   Kysymys.

Miksi Helsinki on ainoa Euroopan maa, jonka oikeistopoliitikot ja piilo-oikeistopoliitikot haluavat nyt Guggenheimille veronmaksajien rahat?

Venäläiset miljonäärituristit ovat nähtävästi se ensimmäinen taustamotivaatio operaatiolle, jossa Guggenheim lypsää suomalaisilta selvitysrahaa ja tilannetietoa Helsinkiin sitoutumatta. Hype ja rahankeruu näyttää olevan operaation nimi. Kokoomukselle venäläisten rahaturistien houkutteleminen näyttää olevan tärkeää ylikansallisten turistibisnesorganisaatioiden puolesta.

Kun 1989 laman ja oikeistopankkiirien juppipolitiikan jäljiltä alkoi varakkaiden jatkuva verovapauttaminen 1992 lähtien niin kokoomus omaksui hyvin häiriintyneen "varmojen sanojan" taktiikan esiintyä pelottelijana ja samalla ratkaisujen ja ns. "ainoan talouspolitiikan" julkeana edustajana.  Talouspolitiikasta tuli yhä pidemmälle hallinnoivaa kulttuuripolitiikkaa. Kulttuurin valloittamisstrategia kuulostaa suurelliselta määreeltä tässä tilanteessa mutta olemme hyvin päämäärätietoisten rahapiirien kaappausyrityksen kohteena nyt myös EU:n pankkikriisin kautta.
Kaikki muu, epäoikeistolainen, leimattiin Suomessa uhkaksi terveelle taloudelle vaikka tämän "terveen talouden" saarnaajat olivat itse suomalaisen laman aiheuttajia. Jopa Aki Kaurismäen käristäminen ulos elokuvasäätiön tuen piiristä alkoi välittömästi.

  Rikolliset sisäpiiritoimijat saivat kirjoittaa itse uuden lain kulttuurille. Alkoi oikeiston kulttuuri-invaasio Harri Holkerin ja Mauno Koiviston siunaamana.

Helsingin oopperan
kävijöistä suuri osa on turisteja. 80 miljoonan euron vuosittainen
tukirahoitus OKM opetusministeriöltä menee siis enimmäkseen turismiteollisuuden tukemiseksi. Poliitikkojen mielijuhlapaikkaa ja kutakin oopperalippua tuetaan n. 170-200 euroa lipulta. Siksi turistien kannattaa tulla ylikansallisten hotellien majoitukseen, koska samalla hinnalla saa matkan ja lipun kuin mitä omassa maassa pelkkä oopperalippu maksaa.



Kuvia toteutumattomista hankkeista:




  • "Guggenheim on brändi, ja brändi on kaupan eikä taiteen käsite, sanoo elokuvatutkija Antti Alanen.
"Guggenheim-nimeä ei taidepiireissä pidetä itsestään selvänä laadun takeena. Sitä on kutsuttu myös museomaailman McDonaldsiksi".
Guggenheimin nerokas bisnesmalli saa kansakunnat kilpailemaan kritiikittömästi museoketjun toimipaikoista, mutta "McGuggenheimilaisuus" voi johtaa myös koko G-brändin vesittymiseen tai taiteen äärikaupalistumiseen, epäilee päätoimittaja Saila-Mari Kohtala."

maanantaina, kesäkuuta 22, 2015

Hesari nostaa nöyrästi natseja - säälin kohde Timo Hännikäinen

Hesari nostaa nöyrästi natseja, perussuomalaisia huijareita ja rasisteja,
mutta talouden vastarinnan, vaihtoehdon järjen ääniä ei haastatella ja nosteta näin hartaasti. 
 
Ero on huikea. Nyt säälin kohde Timo Hännikäinen saa huomita ja sympatiaa suurella kädellä.

Kuten YLE joka kuukausi esittää totaalista vääristelyä natsien noususta historiadokumenteissa kanavallaan - "Hitlerin karisman avulla". Eliitti rahoitti, koulutti ja nosti lain terrorilla ohi natsit valtaan. 
 
HS etsii sääliä äärioikeiston ilmiöille, varsinkin eliitin perinteiselle fasistiselle talousvallalle yhteiskunnan purkamisesta  ja kaiken kruununa historian sensuroinnille ymmärrystä 30-luvun suomifasisteille "sinisilmäisinä" mutta ei nosta ymmärrystä talouspolitiikan ja hyvinvointivaltion suomille vaihtoehdoille. Räikeää. Fasistit hesarin kainalossa 126 vuotta.










                                                           kuva näytelmästä Mannerheim eli lapsistasi ei mitään























Rautaa Kiovan nukkehallitukselle YK-sopimusten vastaisesti


Saulin pikkulikaiset asebisnekset
























Kuinka natointo estää ilmaiset matkat suomalaisilta - Suomi edelläkävijäksi sähköautoissa


 Ilmaiset matkat kaikille!

Miksi oikeistolainen natoihailu estää tämän?
  

Kun uudet pikaladattavat akut tulevat markkinoille ihan kuukausien sisällä, iso tilaus Suomeen vauhdilla (kuten ruotsi on jo tilannut massa-alennuksella), oma iso bussitehdas valtionyhtiönä pystyyn ja kaikki matkat ilmaiseksi Suomen kansalaisille,

busseja myyntiin maailmalle bronto, bensa-autoille reippaat raippaverot, halvalle sähkölle paksut linjat Norjasta (nyt poliitikot kieltävät halvan sähkön Suomesta ja on olemassa feikki pohjoismainen sähköpörssi vaikka Suomi on leikattu pois Norjan sähköverkosta poliittisesti) ja Suomi saa uskomattomasti profiilinnostoa maailmalla.

Mutta poliitikot eduskunnan lampaat ovat öljyteollisuuden voitelemia, ‪#‎vasemmisto‬ a myöten, Nato = öljyteollisuuden armeija ja vasemmistoliittokin ihailee Amerikan energiaterroria ja - imperialismia Ukrainassakin.

Pohjoismainen malli on hyvinvoinnin ja toimintakyvyn malli. Sen on käytävä pörssisaalistajien globalisaatiota eli keinottelijoiden ja imperialistien pörssi-ideologiaa vastaan valtionyhtiöillä.

Demokratia on kansan valta ja kansantalous kansan hyväksi toimintaa. 


Orjien marssi,  missä ovat mielenosoitukset

Miksi ilmainen
Synergia ja vapaan liikkumisen taloudelliset ja mielenterveys- hyödyt kansalaispalkan kanssa.  Matkojen halventaminen on ensimmäinen askel ja verotuksen kohdistaminen, energiasodan tunnustaminen ja oman linjan vetäminen -- ja onhan se fantasiaydinvoimalakin tulossa 3-6 vuoden sisällä 10 v myöhässä mutta sen sähkönhinta pitää pitää alhallla esim piuhoilla norjaan. 









 PS

Sähkön tuottamiseen on myös kehitetty uusia vapaa-energialaitteita, jotka lypsävät energiaa avaruuden eetterikentästä, jonka Nasakin on todistanut olemassaolevaksi tyhjiömoottoritesteillä. Ufoa? Pörssieliitti on niin öljyhumalassa, keinottelun kontrollipsykoosissa ja osakekurssiaddiktiossa, että se estää kaiken tieteen keinot, halvan energian ja elintason nostamisen.  Autotehtaat esim tekivät salaliiton 1920 ja sähköauton kehittely ja tuotanto kiellettiin.









#‎
omavaraisuus‬ ‪#‎aurinkoenergia‬ ‪#‎ydinvoima‬ ‪#‎öljysodat‬ ‪#‎ukraina‬ ‪#‎kaasu‬ ‪#‎sss‬ ‪#‎ssshallitus‬ ‪#‎hallitus‬ ‪#‎keskusta‬ ‪#‎demarit‬ ‪#‎persut‬ ‪#‎soini‬ ‪#‎sipilä‬ ‪#‎rinne‬ ‪#‎eduskunta‬ ‪#‎vihreät‬ ‪#‎luonto‬ ‪#‎talouskasvu‬ ‪#‎pohjoismainenmalli‬ ‪#‎hyvinvointivaltio‬

sunnuntai, kesäkuuta 21, 2015

Timo Soini on huijari


Nyt perussuomalaiset ovat lisäämässä maahanmuutoa Suomeen kolminkertaiseksi EU:n käskystä.

Soinin johdolla hallituksessa EU:n terroria ja valtion eli itsenäisyyden alasajoa toteuttamassa.

Ovatko perussuomalaisten äänestäjät nyt sokeita tästä perusshuijauksesta? 

Maahanmuutokriittinen puolue?

Yhä uskottava kansan puolue?

Eliitin veronkiertoparatiisia luomassa.
 

Perussuomalaiset ovat olleet räikein valevasemmisto. Valevasemmistoon  on suostunut myös samalla tavalla Naton kannattaja vasemmistoliitto maan tavan mukaan armeijan toiminnan natoon upottajana ja Naton marssiluvan allekirjoittajana Kataisen hallituksessa, EU:n pankkiirien  ja euroterrorin kannattajina. Perussuomalaisetkin ovat nyt puskemassa rahaa pankkiireille veorina veronmaksajilta. 

Vaikka alustava  marssilupa-"sopimus" onkin laiton ja ilman ministerin allekirjoitusta niin oikeisto haluaa julistaa valevasemmiston tuella, että poikkeustilassa se kutsuu Amerikan maihinnousun, kunhan ensin vyörytetään Amerikan sotien aiheuttaman kaaoksen maahanmuuttajien maihinnousua  eliitin projektissa runtata suomalaisten palkat alas ja sosiaalturva alas keinotekoisesti luodun budjettivajeen takia.

Suomi, eliitin veronkiertoparatiisi, perussuomalaisten siunauksella ja vaemmistoliiton suostumuksella.



Tämä ei ole pohjoismainen malli, kansalaisyhteiskunta, jos ihmiset äänestävät valehtelevia poliitikkoja "vaihtoehtoina". 

Onko demarit sitten vasemmistoa?  Suuri euroterrorin ja demokratian tuhoamisen kannattaja, "salaiset kreikkarahoitukset".

Demarisaatio tarkoittaa oikeistolaista vasemmistokäsitteiden väärinkäyttöä, johon vasemmistoliitto on luisumassa hurjaa vauhtia. "Yhteistyö Naton kanssa on rauhantyötä". Nato on nyt sodansytyttämiskoneisto talouskaaoksen peittämiseksi.






 
















lauantaina, kesäkuuta 20, 2015

Bomb Girls - sotakiimaa ja aivopesua YLE Areena


Bomb Girls

- oivallinen esimerkki uudesta amerikkalaisesta propagandasta (Areena).


Sotaa vastustava nainen on sarjassa apaattinen, neuroottinen ja vihaa seksiä.
Sotaa rakastavat naiset rakastavat seksiä ja palkitsevat haavoittuneita sotilaita.


Sotaa vihaavan viha osoitetaan turhaksi kun hän vapautuu kaipauksestaan rintamalla olevaan mieheen. Tehtaan nokkela naistyöntekijä yrittää saada tehtaanjohtajaa lahjomalla seksiaktiin - kun todellisuudessa rikkaat miehet jahtasivat kotikentällä lahjomalla ja painostamalla sotaleskinaisia. 
   Sota on jännää.


TV lainehtii CIA:n käsikirjoittamia "agentti-" eli kuolemanpartiosarjoja (n.30 sarjaa markkinoilla), joissa ihaillaan seksikkäitä valtion tappajia täysin väärennetyllä todellisuuskuvalla ja viholliskiimalla.






















Kreikkaa voidellaan raippaa varten

Rauli Suhonen
- Jos valtiot, vaikkapa USA, pakotettaisiin maksamaan velkansa samassa tahdissa kuin mitä Kreikalta nyt edellytetään, niin talousmaailma romahtaisi kaikkialta.


Päätoimittajat rajaavat mediavyöryä ja käyttäytyvät propagandauhossa kuin eurojuntta ja Goldman-Sachs eivät olisi liittäneet laittomasti Kreikkaa ja Italiaa euroon. EU:n talous- ja sosiaalikomitea ja Euroopan keskuspankki-virkamiehet tiesivät tarkkaan mitä GS tekee Kreikan tilikikkailuilla ja jopa itse Saksan virkamiehet väärensivät Italian taseet!

Unohtakaa, unohtakaa, vain se sovun antaa... tai konfliktin kenraalien mieliksi. 
  
Nyt Kreikkaa voidellaan - mutta onko viimeinen tappi se vanha tuttu CIA:n verinen sotilasvallankaappaus? Elitistinen liittovaltiojyräys koko Euroopan yli, totalitaarinen oikeiston unelma?


   Eurojuntta-paniikki 


 - mitä tapahtuu, mitä ei olisi tapahtumatta;
   
Kreikkaan pumpataan nyt rahaa salaa median sensuurin alla,
 

 3  miljardia on kulissien takana vilahtanut viime viikolla, aika hurja harhautusmeininki. Taas uutisia myöhässä, sensuurin takaa "hallitusti" - Kreikan hätähakemuksestakaan maanantaina ei kerrottu kuin nyt:      - http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1434762610932.html  

Kun samalla valtamedia, oikeiston massamedia, antaa kuvan että Kreikkaa uhkaillaan ja pidetään kurissa vaikka sitä voidellaan - että Kreikka ei saisi mitään ilman sopimusta
  • EU on kuplan paljastumisen perusteella valmis taipumaan ihin tahansa jotta CIA:n 70 vuotta geopoliittisesti hallinnoima ja korruptoima Kreikka pysyisi eurossa eli liittovaltiossa? MIksi CIA:n toimista ei puhuta lainkaan massamediasta - koska siinä on se pihvi.

Pankeille - myös ei-euro London city veronkierto-pankeille ja Luxenburgiin (!) - on pumpattu + 4000 miljardia
, jotta kriisin aiheuttajat esitettäisiin pelastajina ja  "eurooppalaisen identiteetin" peruskivenä. Elämme mielipuolisia aikoja, jotta ideologinen pörssisysteemi ja eliiitin lypsyautomaatti pysyisi pystyssä veronmaksajien rahoilla. Pörssi esitetään länsimaisen elämäntavan ehtona ja valtioita tärkeämpänä toimintatasona mutta nyt se on vain Eruoopan orjuuttja ja tuhoaja. 

  • Pörssi ei ole markkinataloutta vaan korruptiokoneisto, epädemokraattinen salainen sääntelysysteemi eliitin ja keinottelijoiden voittojen maksimoimiseksi. Libor-skandaalissa liikuteltiin mielipuolienen määrä rahaa yli 20 vuotta salaliittona, salaisena sääntelynä - 100 000 000000 satatuhatta miljardia eli 5000 vuotta Suomen valtion budjetti  (veronkierron kuihduttama budjetti mutta kuitenkin).

Vaihtoehtoja? 

Venäjä ja Kiinakin ovat motivoituneet auttamaan kreikkaa ja korottamaan omaa profiiliaan, väittäisin.
Kreikan viljelyalueet ovat reilusti alikäytössä ja Kiinan, Intian ja Venäjän eliitit haluaa nyt laatutuotteita elintarvikkeinakin massoittain. Kreikan auttaminen olisi ennenkaikkea poliittisesti ajateltuna murtamassa ukrainan nukkehallituksen diktatuuria ja terroria.
  

Täysromahdus eurolle?

Seuraamuksia on mahdoton ennustaa, kenraalit ainakin ovat täpinöissään ja sotaa lietsomassa.
 

  
  Kovia sanoja

    Telegraph:

Greek debt crisis is the Iraq War of finance


Guardians of financial stability are deliberately provoking a bank run and endangering Europe's system in their zeal to force Greece to its knees

 http://www.telegraph.co.uk/finance/economics/11687229/Greek-debt-crisis-is-the-Iraq-War-of-finance.html


 





Ja EKP vyöryttää rahaa, jotta raha ei loppuisi kreikkalaisista pankeista, kuplan ja eurojäsenyyksien suojelu kiihtyy
Greek bank run: Deposit withdrawals hit €3 billion in four days





Valehtelua "naurettavuudesta",
Kreikkakin on tehnyt konkurssin 4 kertaa ja moni muu Euroopan maa ja silloin jätetään velka-ansat maksamatta, basic prosedure 
... " he eivät ole koskaan aiemmin nähneet mitään yhtä kertakaikkisen naurettavaa lainansaajamaalta", UniCreditin pääekonomisti Erik Nielsen sanoo Bloombergin mukaan".



Ne oikeat kysymykset - Kreikan veronkiertäjät Suomen hallituksen erityissuojeluksessa

 http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197098-ne-oikeat-kysymykset
   



"As the stock market surged close to all-time highs and the Federal Reserve hinted it wouldn't raise interest rates, former Rep. Ron Paul (R-Texas) reiterated his fears that the US economy is not sustainable, predicting a huge crash in the near future."






" Maksaisitko sinä veroja edellisen kaltaisista "palveluista"? Todennäköisesti et. Pyrkisit välttämään rahojesi heittämistä kaivoon, eli toisin sanoen välttelemään veroja. Kun kaikki tekevät niin, mikä on ymmärrettävää mutta lyhytnäköistä, yhteiskuntasopimus raukeaa.

Kreikkalainen murhenäytelmä
 



.