sunnuntaina, joulukuuta 18, 2016

Himanen pulpahtaa pinnalle



Himanen.

Pahinta oli se, että akatemia taipui heti Kataisen vaatimuspuhelun jälkeen - eikä näitä akatemian "tieteen puolesta" toimivia erotettu vaikka todistivat korkeimman tiedeyhteisön olevan 100% poliittisesti ohjailtava, suostuessaan korruptio-maan tapaan, hyvä veli standardiin.

Himanen

Sielun pimeä yö, sanoo hän itsesäälistään.

Ei tunnusta mitään, vaarallinen mies, marionetti, aivosolut eliitin mielistelyyn voideltu, Hegelin ja Saarisen äpärä. Ei tunnusta elitististä pohjoismaisen mallin tuhoamistaktiikkaa, ei mitään tilattua tuhokapitalismin ylistystä eliitin veronkierron vapauttamiseksi.


Nyt Himanen väittää, ettei mennyt maan pinnan alle. Ai että ei paennut julkisuutta jota ennen haki niin ylpeästi.  Eikä näytä ymärtävät professorien raporttia hänen raportistaan että teksissä ei ollut mitään merkityksellistä :

" Filosofi Pekka Himanen kertoo Helsingin Sanomissa pitkän julkisuustauon jälkeen oman näkemyksensä kolmen vuoden takaisesta raporttikohusta, jossa hän joutui poikkeuksellisen kovaan ryöpytykseen. Himanen katosi julki­suudesta syksyn 2013 jälkeen, kun hänen johtamansa kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi Jyrki Kataisen hallituksen tilaaman raportin Kestävän kasvun malli. Julkisuudessa alettiin ruotia raportin hintaa – 750 000 euroa – sekä sen kevyeksi väitettyä sisältöä. Himasta ja raporttia moitittiin laajasti sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Himanen sanoo lehdelle, että kohun ollessa kiivaimmillaan hänen Helsingin asunnon yläpuolellaan pörräsi Seiska-lehden helikopteri ja iltapäivälehti seurasi autolla."

– Jokainen voi miettiä, miltä se tuntuu, kun se osuu omalle kohdalle, hän sanoo lehdelle.Himanen on pitänyt sen jälkeen matalaa profiilia julkisuudessa. Hän sanoo kuitenkin, ettei ole mennyt maan alle.– En mennyt, enkä missään tapauksessa menisikään.Himanen ei ymmärrä vieläkään raportin saamaa vastaanottoa.– Loppuraportin jälkeen seuraavana päivänä kukaan ei enää ottanut yhteyttä. Ei siis ollutkaan merkityksellistä, mitä se esitti.    -- HS 
"Tämä Himanen on samanlainen kellukakka kuin Abu-Hanna - vaikka kuinka moneen kertaan huuhtelee pöntön, niin aina se perkele vaan pulpahtaa takaisin pinnalle...
Tosi hienoa uhriutumista taas. Eikä vieläkään ymmärrä tehneensä mitään väärin. " - T



HS lobbaa taas Himasta viattomana hyväntekijänä eikä kovan kapitalismin sekä pohjoismaisen mallin valtion hajottamisen lobbaajana, veronkierron profeettana, rikkaiden vapauttajana.







Kieli syvälle filosofin ... antaumukseen









2016

Himanen avautuu HS:lle kolmen vuoden takaisesta kohusta:


"Se oli kivuliasta, sielun pimeä yö"



Kohufilosofi Pekka Himanen avautuu kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen Helsingin…


ILTALEHTI.FI








Se, että ensimmäistä kertaa konsultti sai pitää Säätytaloa valtion rahoilla ja "arvovallalla" kokoomusviinas-lucifertyylisen lehdistökonferenssinsa pitämiseen, kertoo jo kuinka vakavasti olemme uponneet kokoomuksen konsulttisotaan ja harhautustaktiikkaan.














Jo muinainen roomalainen Ennius puhui Himasista:



Vähänpä on hyötyä näistä Marsin puoskareista 
Syrjäkylien tähtien selittäjistä ja ennustajista Isiksen sirkuksissa tai Isiksen papeista, 
jotka muka selittävät unesi kaikki. Näiltä pajunköyttä suoltavilla temppu-ukoilla taidot puuttuvat, tulevaisuutta lukea kun eivät omaansakaan suinkaan taida, Saati muiden, silti lupaavat maat ja taivaat, suunnattomat rikkaudet – jos jaat ne heidän kanssaan!

























  katainen pekka himanen korruptio pekkahimanen 

Ei kommentteja: