tiistaina, marraskuuta 01, 2016

Vasemmistoliitto Kreikan tuhoajana - Dokumentti Kreikan kurjasta tilasta johon Suomea ajetaan



Vasemmistoliitto oli joka vaiheessa innokkaana kannattamassa tuhokapitalismin ratkaisuja Kreikan vangitsemiseksi - ettei Kreikka vain eroaisi eurosta ja ryhtyisi itsenäiseksi.

 
Vihreät ja vasemmistoliitto esiintyvät nuorten ja eettisten ihmisten toivona mutta ovat kuitenkin kaiken nykyisen kaaoksen tuhovoiman ja sotatalouden selkeitä tukijoita.

He kannattavat tuhokapitalismia ja korruptiota  eli EU:ta ja euroa, joka on Wall streetin ja Lontoon sotatalouden pankkiirien suunnittelema helvetinkone: ase tuhoamassa kansallisvaltioita ja käyttämässä kaaosta kapitalistisen fasismin avoimessa diktatuurin nostattamisessa.

Et voi estää kapitalismin ideologista terroria jos kannatat eliitin vallan kapitalismin systeemiä. Sinun täytyy vastustaa ja irrottautua systeemistä jos toimit muiden arvojen ja päämäärien mukaan kuin imperialistisia sotia pyörittävä eliitti ja sen euro-organisaatio. EU on tiiviisti mukana Amerikan kolonisaatio-geopolitiikassa. Tiiviisti ja suunnitellusti sabotoimassa demokratiaa ja pohjoismaista mallia. Lontoossa on nyt noussut uusi ihmisten nostama profeetta, Corbyn ja näyttää siltä että valevasemmistoa ahdistaa Suomessa tavattomasti aidon sotavastaisen ja veroprogressiota kannattavan vasemmiston nousu Lontoossa.

 

The Greek Depression.          

          Hostage to Austerity
" Greece has been trying to stay afloat ever since the financial crisis began in late 2009 as the government battled low growth rates, soaring inflation as well as high budget and trade deficits. That’s when the International Monetary Fund, the European Central Bank and the European Commission, also known as the troika of lenders, stepped in. But that came with a price. To date the government has had to slash spending by over 75 billion euros. Education, welfare and healthcare saw deep cuts.
People took to the streets as many lost their jobs, while others saw their pensions and salaries significantly decreased. To make matters worse Greeks were expected to contribute more since taxes and the overall cost of living went up. Homelessness and suicide rates skyrocketed as people couldn’t cope with their new reality. Greeks felt betrayed by their government for allowing the situation to get to breaking point.  RT




     II


Ruotsalainen dokumentti Amerikan vaaliahdistuksesta köyhyyden keskellä

-- suomalaisen tekstityksen saat kun käytät chromea ja asetat chromen oman käännöstoiminnon pälle + painat videoss T-symbolia tekstitykseen.





     III







IV






" Olin eilen tilaisuudessa Pireuksessa, jossa oli mukana myös vanhoja kreikkalaisia naisia ja miehiä. He olivat 1940-luvulla lapsia. Silloinhan vastarintaliike oli valtavilla uhrauksilla ja rohkeudella taistellut saksalaista miehittäjää vastaan, ajanut heidät maasta. Pieni osa kreikkalaisista oli saksalaisten rinnalla, kätyreinä . Saksalaisen miehittäjän jälkeen nousi maihin britit valtavilla kalustoillaan, he saksalaismielisten kanssa yhteistyössä alkoivat entisten vastarintalaisten, siviilien listimisen, terrorin , pelon kyntämisen . 
Eilisessä tapahtumassa olleet, silloin siis 40 -luvulla lapsina eläneet kertoivat ,miten noina vuosina ensin saksalaiset sitten oman maan fasistimieliset toimivat . Kylillä esim. roikkui listittyjen päitä peloitukseksi ,kyläläisiä pakotettiin kulkemaan ja sylkemään niiden päälle , joka kieltäytyi, pidätettiin.
Eräs mies kertoi : " Pelasimme lapsina palloa kylällä, pallo joutui erään pihan aidan taa, jossa oli natsien pesäpaikka. Eräs poika meni aidalle hakeakseen pallon, palasi kalpeana ja kehoitti: " Juostaan pois, siellä oli piha täynnä päitä....! Nainen kertoi miten joku vastarintamiehen vaimo joutui pakenemaan luoliin kahden vauvansa kanssa . Naisella oli tuberkuloosi, häneltä tuli yllättäen verensyksy suusta, johon tukehtui toinen vauvoista .















Ei kommentteja: