keskiviikkona, elokuuta 17, 2016

Paavo Väyrynen Soroksen opetuslapsena paljastuslistalla


    Uuskolonialismin operaatiot - amerikkalainen ja Lontoon geopolitiikka imperialismina, uusin keinoin.

    Tietenkin Soroksen kiihkeimpiä opetuslapsia ovat EU:n tuhopolitiikkaa ja rajojen avaamista palvovat Rehn, Pietikäinen ja Sarvamaa.

    Ja nato-operaattori Väyrynen. Väyrynen
    myös ajaa kiihkeästi armeijan alistamista yhä syvemmälle naton eli Amerikan ja mossadin vallan ohjauksen alle. Kohti sotaa, elitismiä ja laajan alistavan kolonisaation kauheuksia, kuten pörssi-ideologian suurin vallankaappaus TTIP  ym. 

  • Kiusallisiakin kuvailuja suomalaisista suursijoittaja Soroksen vuotaneessa muistiossa                                                                                                      JUHA-PEKKA TIKKA VERKKOUUTISET                           

- Suursijoittajan säätiön kartoituksessa kuvaillaan myös suomalaisia Euroopan parlamentin jäseniä.



Maahanmuutto ja Amrikan hyökkäyssodat palkkasotilailla uuskolonisaation sorkkarautana, kansallisvaltioiden demokratian ja solidaarisuuden tuhoajana, ohjelmoituna geopolitiikkana

In the two days since the Soros Open Society Foundation hack by the DCLeaks…
THEEVENTCHRONICLE.COM|TEKIJÄ: THE EVENT HANDBOOK


Maahanmuutosta on mahdotonta keskustella koska sen haittavaikutuksia ja yli 4500 miljoonan euron vuotuisia kuluja ja rikosten huikeaa kasvua veronmaksajille ei kerrota vaan salataan oikeistovirkamiesten toimesta. Kuluja ei oteta eliitiltä vaan eliitti on lisännyt 25 vuotta veronkiertoa oikeistopuolueiden avulla.

Lisäksi massamedia peittää valepakolaisten tulvaa faktoja väärentämällä - Suomeen ei ole tullut pakolaisia juuri lainkaan vaan elintasopakolaisia mossadin suojeleman ihmiskauppabisneksen kautta, nuoria miehiä etsimään vaaleaa vaimoa ja ilmaista rahaa. Irak on rikas ja laaja maa.

Hajota ja hallitse:
 

DC Leaks perusti ”Soros Unleashed” –verkkosivun,
 jonne esiin kaivettu materiaali on tuotu tarjolle. 
  • "Silmiinpistävää on se, että monikulttuurisuutta ja muita ”vasemmistolaisiksi” yleensä miellettyjä arvoja kannattava Soros pitää nimilistan perusteella keskustaoikeistoa luotettavimpana liittolaisryhmänä.  Sarvamaa saa kiitosta puolestaan ”edistyksellisistä arvoistaan”. Kuten vuosi sitten uutisoimme, on Sarvamaa ilmoittanut olevansa valmis ottamaan vastuun suomalaisen kulttuurimme tuhosta, kunhan pakolaisvirta vain jatkuu."



Ruotsalaisen "antirasisti" Expon laittomasta vakoilusta ei ole mitään todisteita mutta jos ovat salanneet rahoittajiaan ja sopimuksiaan Soroksen operaatio maahanmuuton kanssa niin se on totaalisen moraalitonta. Kolonisaation naamioimista "hyväntekeväisyyteen".



                                                       NYHETERIDAG.SE







- Suuren yleisön tietoisuuteen Bilderbergin koko olemassolo on murtautunut vasta aivan viime vuosina. Tätä ennen Bilderbergistä puhuvia pidettiin lähinnä mielenvikaisina salaliittoteoreetikkoina, joiden väitteet rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten suljettujen ovien takana tapahtuvalle salamyhkäiselle kokoukselle olivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. "Jos sellainen olisi olemassa, kyllähän siitä olisi ollut uutisissa!"


&


Revolution Or Elections

Tyler Durden's picture



             by "Tyler Durden"

In A Study of History, the great Arnold Toynbee explained that the role of “elites” in any society is to handle challenges that allow the group to survive and move on to the next phase of their shared journey.
If bad solutions are offered up, then problems will intensify, and pressure will arise for a change in the elite.



Global strategy

A leaked memo from left-wing financier George Soros's Open Society Foundations argues that Europe's refugee crisis should be accepted as a "new normal," and…
DAILYCALLER.COM






Cia ja mossad rahoittamassa ja yllyttämässä ihmiskauppaa













Väärän toivon väärä rauhanliike hyökkäyssotien suojana
- mediahype ja show luomaan illuusiota, suvaitsevaisuuden hysteriaa massamurhien suojaksi



Billionaire George Soros opens his wallet to transform America
WASHINGTONTIMES.COM|HENKILÖLTÄ KELLY RIDDELL















Sosiaalisessa mediassa oikeilta vaikuttavat henkilöt voivatkin olla Yhdysvaltain armeijan propagandakoneistoa. Asiasta kertoi The Guardian.
ILTASANOMAT.FI











Italiassa on pidätetty kymmeniä poliitikkoja ja virkamiehiä yhteyksistä mafian järjestämään ihmiskauppaan, joka tunnetaan Suomessa paremmin nimellä “pakolaiset”
Näytä lisää


Saksa, joka, on täysin USA:n talutusnuorassa ja oikeasti sen miehittämä valtio, ei tietenkään oman valtamediansa voisi antaa julkaista tällaista tietoa,…
MVLEHTI.NET





Uuskolonisaation kikat: kaaos, neokolonialismin hajota ja hallitse


Efraim Inbar: Käytännöllistä ja jopa eettistä antaa pahisten tappaa pahiksia.
VASTAVALKEA.FI|HENKILÖLTÄ VILLE KYRÖNLAHTI










Five ISIS training camps embedded like poisonous leeches in the underbelly of Europe. And one of them is within walking distance of the largest American military…
AWDNEWS.COM



U.S. soldiers accused Afghan police and Navy SEALs of abusing detainees. But the SEAL command opted against a court-martial and cleared its men of wrongdoing.
NYTIMES.COM|HENKILÖLTÄ NICHOLAS KULISH, CHRISTOPHER DREW AND MATTHEW ROSENBERG



Newly declassified State Department documents are shedding new light on the relationship between former Secretary of State Henry Kissinger and Argentina’s…
DEMOCRACYNOW.ORG





















Actress Penelope Cruz and her husband Javier Bardem have roused the fury of Hollywood, with pledges made to snub the Spanish couple.
IBTIMES.CO.UK|HENKILÖLTÄ FIONA KEATING


















Ei kommentteja: