* päivitetty
Hesarin ideologinen propaganda on järjestelmällistä ja käänteistävää: narratiivi muuttaa merkityksen.
HS: "Tervetuloa Owen Smithin vaalitilaisuuteen Länsi-Lontoon Hammersmithiin. Yleisö odottaa jo malttamattomana."
Tämä ei ole journalismia vaan 100% propagandaa, emotionaalista nostattamista. Onko ihmisillä medialukutaitoa vai vain epävarmuutta, jonka massamedia täyttää hurjalla paineella esintymällä todellisuuden ainoana tulkkina leimaamalla muut valemediaksi
Hän on toki oikeistolle vapahtaja mutta estämällä puolueen enemmistön tahdon - toimimalla maan oikeistoeliitin ja Lontoon veronkiertoparatiisin tahdon mukaisesti. Eli puolueen alistuminen eliitille julistetaan artikkelissa hegemonian mukaisesti "päämääräksi" eli "hyväksi" eikä hyvää ole enemmistön valitsema vasemmistolainen keinottelun lopettaminen pohjoismaisen mallin suuntaan "uusliberalismia" eli neokonservatismia vastaan. Artikkeli luo suggestiota, jossa vasemmisto on uhka ja vastustaja ja lukija sijoitetaan (positiointi) dramaturgisesti katsomaan eliitin näkökulmasta toimivaa eliitin pelastajaa ja soluttautujaa sankarina.
Diskurssissa emotionaalisesti signaloidaan helpotuksen määreitä lukijalle "pelastaja"-hahmossa, vasemmiston vastustajille plus-pisteitä eliittimedian emotionaalisessa silpomisessa puolueen enemmistöä ja demokratiaa eli enemmistön valtaa vastaan. Enemmistö on demonisoitu ja eliitin idolisointi käy irvokkaan katkuisilla kierroksilla mediahypessä.
Näin lobataan ja luodaan valevasemmistoa oikeiston ohjaamille eliitin ihailijolle näkökulmasuggestiolla ja (eliitin) vastustajat leimataan uhaksi - eliitin kokema uhka käännetään emotionaalisesti uhaksi sinulle, alamainen. Saat samaistua eliittiin ja paheksua kuin eliitti vasemmistoa - vaikka vain eliitti hyötyy talousterrorista ja sinä kärsit, kaaos ja kärsimys lisääntyy uusliberalistisessa eliitin diktatuurissa sotafantasian säestämänä kuten on 4000 vuotta tapahtunut Sumerin perustamasta elitistisestä massakulttuurista ja ohjatusta brändikulttuurista.
Eliittiin samaistuminen on metatehtävä lukijalle propagandan subtekstinä koko ajan.
Diskurssianalyysi on ainoa toivo avata eliitin narratiivivankila ja mediaterrori uudesta alamaisfeodalismista.
Itkevät julkkikset ovat nyt jatkoa Rockefellerien Emotnaalisen hackingin projektille joka alkoi feministiliikkeen kaappauksesta. Feminismi esiyetään nyt naisten elitisminä, paremmuutena, mielivaltana.
Tällä viikolla tuotiin esille itkevä Kekkonen, kaikista turhin kekkosen viimeinen päiväkirja.
Teurastuspäiväkirjoja sisällisodan pyövelikekkosesta ei tuoda esille.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti