Toimittajat väittävät Cannesissa poikkeussarjan voittanutta suomalaiselokuvaa marginaalielokuvaksi.
Se on nostalgiaturvotuksessaan kaikkea muuta kuin epähegemooninen, se matkii kuvottavalla tavalla monotoonisuudessaan 50-luvun massaviihde-elokuvia ja kaiken lisäksi kuohitsee päähenkilöä kauas tosimaailman henkilöstä vaikka mukamas on tosimaailman henkilöön viittaava fiktiodoku, kaurismäkigenren surullinen, tylsä uusi esimerkki.
Marginaalielokuva ei panostaisi kaikkea mitäänsanomattomaan feelgood- ja suomielokuva-laskelmointiin kuten tämä niljakas kaupallisen varovaisen nostalgiagenren sekasikiöelokuva Hymyilevä mies.
Tässä massojen nostalgiaa syleilevässä massapaatoksessa ei ole mitään marginaalista.
Marginaalielokuvassa on omaa oivallusta, puhuttelevaa näkemystä, kontradiktiota massaviihdykkeitä vastaan. Tästä et löydä mitään.
On halveksittavaa, että kulttuuritoimittajat yrittävät taas myydä kaupallista suomalaista paskaa persoonallisena marginaalielokuvana. Palkinto ei kerro mitään elokuvasta, suomalaiset elokuvat pärjäävät vain kömpelyydellä, oudolla tuomareita hämmentävällä naiviudella ja säälin kerjäämisellä saada edes välillä joku palkinto outoudesta ja tyhjyydestä.
Suomalaienn elokuva on tahallaan vammautettu ja sensuroitu ettei yhteiskunnan kaaosta voisi näyttää dramaturgian voimalla. Ette saa unohtaa että ainoa Kaurismäen hyvä ja realistinen elokuva Ariel sai aikaan poliitikkojen ja elokuvasäätiön vihan jonka takia Aki Kaurismäki joutui pakenemaan Suomesta. Suomalainen elokuva on poliittista propagandaa täysin kuohittuna ja yhdentekevänä viihteenä, todellisuudenväärentäjänä ilman yhteiskunnallista tietoisuutta eliitin terrorista.
Ja jotakin aivan muuta Ken Loach
Hymyilevä mies
Tekstit
1 kommentti:
Voisi jopa luulla että olet nähnyt elokuvan josta puhut :)
Lähetä kommentti