sunnuntaina, joulukuuta 13, 2015

Kirjailijat ja papit fasismia rakentamassa

* päivitetty 

Kun entiset opiskelukaverini ja kaikenlaiset valtionkirkkoa ja imaameja kannattavat valehumanistit julistavat nyt facebookissa sunnuntain suvaitsevaisuuden ja rajojen avaamisen epistolaa kovalla äänellä he eivät lainkaan ymmärrä olevansa mukana diktatuurin ja sen fasismin rakentamisen suurta operaatiota. 


Suomen valtionkirkko ja suurin osa kirjailijoista asettui toisessa maailmansodassa natsi-Suomen työntekijäksi natsipropagandaa suoltamaan suur-Saksan puolesta. Kuten nyt.

Ensin EU vaatii rajat auki ja nyt EU vaatii omaa armeijaa joka saa toimia jokaisessa EU-maassa ja tehdä mitä haluaa ilman demokratian hidastetta:  


 

       LIITTOVALTIO - VAIKKA VÄKISIN     ::   SANDE                        
- EU:n liittovaltiokehitys jatkuu edelleen ja tätäkin tarkoitusta varten luodun "pakolaiskriisin" varjolla. Verrattain pienesti uutisoidun hankkeen olisi luullut herättävän suurempaakin huomiota, mutta se meni meillä ohitse heittämällä.  Sisäministeri Orpokin suhtautui ideaan periaatteessa myönteisesti, tosin aneli että se toteutettaisiin jo olemassa olevan Frontexin kautta; 
http://yle.fi/uutiset/eu_yrittaa_paikata_schengenia__nopean_toiminnan_joukkoja_rajoille/8316864 

- Toisin kuin YLE luulee, näillä joukoilla ei paikata Schengeniä. Niiden varsinainen pointti on se, että ne toimivat ILMAN JÄSENVALTION suostumusta. 


- Kannattaa muistaa, että Lissabonin sopimuksessa tällaisille joukoille ja viranomaisille on annettu lupa käyttää "tappavaa voimaa" ja ei suinkaan vain sodan aikana, vaan nimenomaan "mellakoiden ja levottomuuksien aikana". 

 



Wayne Madsen: 

Euroopan pakolaisinvaasion 
sekä ”värivallankumouksien” takana samat 
yhdysvaltalaiset tahot



   
 II


Suomen historian ymmärtäminen vaatii valtiopropagandan ohittamista ja todellisten taustojen ymmärtämistä.

YYA-hysteriakin oli vain äärioikeiston taktiikka peittämään todellinen salainen toiminta CIA:n ohjeiden mukaan Suomessa. Kekkonen loi valtavan pelon ilmapiirin jotta demokratia ja avoimuus tapettaisiin salaisen ulkopolitiikan ja todellisen eliitti-äärioikeiston ehdoilla. Ei Kekkonen esittänyt Neuvostoliittoa ystävänä vaan vain shokeeraavana pelotteena, aivan perusteetta, omalle vallalleen ja niin kouluissa eikä mediassa ei saanut kertoa Kekkosen natsi-menneisyydestä ja joukkomurhaajataustasta sisällissodassa sanallakaan. Kunnon natsi maanisäksi. siinä koko historiatajuntamme vääristymän ydinkohta.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rautkallio_usa-44059






    III


YLE oli ja on täysin oikeistolaisten peliväline. Huikea sensuuri ohjasi YLE:ä 60-80 -luvuilla, aivan käsittämätön sensuurieetos ja YLE esitti väärennettyä oikeiston pilkka-vasemmistolaisuutta, oikeiston luomaa irvikuvaa vasemmistolaisesta kulttuurista ja ajattelusta, jotta ihmiset saatiin halveksimaan vasemmistolaisuutta ja humanismia. Analyyttinen talouspolitiikka pohjoismaisesta mallista varastettiin vasemmistolaisesta kehyksestä ja eliitin kuriin laittanut vasemmistolaisuus leimattiin ivalla.

Aito tieto suomalaisten rahasukujen fasismista ja keskustelu vallankäytöstä ja vallankäyttäjistä kiellettiin YLE:llä täysin. Historia kiellettiin - ja luotiin Kekkosen palvontakoneisto, joka on siirtynyt muille oikeistolaisille johtajille, Mauno Koivistolle ja Lipposelle.
YLE loi kulissin, jossa oikeistolaiset vallankäyttäjät esitettiin vasemmistolaisina. SDP on samaa CIA:n luomaa kulissisuomea. 

YLE on tärkeä peliväline siihen miksi 80-luvulla valta luovutettiin pankeille ja sen tähden tapahtui oieksitolaisten luoma keinotteluromahdus, josta puhutaan lamana. YLE suojeli todellisia rikollisia ja pankkimies Mauno Koivistoa ja kansa esitetiin syyllieksi pankkimiesten ja kokoomus-juppien keinotteluun.

Niinpä ne jotka tuhosivat Suomen talouden esitettiin valtamediassa Suomen pelastajina ja suoamalaiset saatiin ryöstää "laman" varjolla.

 









IV

 Katsokaa tätäkin otsikkoa:


"HS vertasi - Ruotsi murskaa Suomen"


Ei, Ruotsi ei ole murskaamassa Suomea vaan suomalainen oikeistoeliitti, joka toimii vain Amerikan aggressiivisen geopolitiikan ja sotatalouden puolesta suomalaisia vastaan.






   






Salainen politiikka, olematon demokratia 
= Salainen valta , salainen prosessi, salaiset vallankäyttäjät 

"Tästä ei hiiskuttu":


Suomella oli monen tason salaiset suhteet USA:han

    VERKKOUUTISET  6.12.2015 klo  
Hannu Rautkallio on penkonut taas suurvaltojen arkistoja, kun uutta on vapautunut salassapidosta.





 Myös Nokian tuhoaminen oli geopolittinen toimenpide Suomen tuhoamisessa Amerikan pörssietujen ja geopolitiikan tähden



Petteri Järvinen:

"Nokia ostettiin vakoilusyistä"

  



Microsoft järjesti Nokiaa vahingoittavia yllätyksiä myös Lumia-yhteistyön aikana

  • Microsoft antoi Nokialle liian ruusuisen kuvan Windows Phonen kyvyistä vuonna 2011, kerrotaan tänään julkistettavassa Operaatio Elop -kirjassa.

 



  • Nokia ei halua katsoa taakseen: vaikenee "Microsoft-konsultista"

      julkistetun Operaatio Elop -kirjan mukaan Nokia käytti entisen toimitusjohtajan Stephen Elopin aikana yhdysvaltalaisen konsulttitoimisto McKinsey & Companyn konsulttia, Endre Holenia, jolla oli vahvoja sidoksia Microsoftiin.
























  






 

 

Ei kommentteja: