lauantaina, lokakuuta 13, 2012

Näin imetään homous pois pojasta

Näin imetään homous pois pojista.
  •  "Kaupunki vaatii vanhempien suostumusta niissä tapauksissa, joissa ympärileikkauksen tekijä imee veren poikalapsen peniksestä osana rituaalia."

Varmasti poika pelästyy loppuiäkseen pussailevia miehiä kun veitsi välähtää ja pussaileva rabbi lähestyy.

Olen vakavissani siitä, että tämä on homoseksuaalisuutta vastaan luotu traumatisoiva rituaali, aivopesua. Juutalaisuus kuuluu siihen pieneen vähemmistöön soturikultteja, joissa homoseksuaalisuus on ollut kiellettyä korostetun lisääntymisvietin palvonnassa, perhekeskeisyyden korostamisessa,  miesjumaluuden palvonnassa ja selkeää roolijakoa korostavassa rotuopissa. Juutalaiset eivät voisi kuvitella esim. enkeleitä, Jumalan kostavia käsiä, naisiksi.

Tässä siirtymävaiherituaalissa kosketaan ihmisen intimiteetin ytimeen ja osoitetaan yksilölle, että yhteisö määrittää ja omistaa hänet.

Tehokas ideologinen aivopesu perustuu aina traumatisointiin.

Uskontososiologisessa katsannossa perinteisten heimouskontojen laajin ilmiö ovat juuri siirtymävaiherituaalit eli initiaatioriitit, joissa traumatisoimalla ja shokkivaikutuksilla pakotetaan yksilö nopeasti muuttumaan yhteisön määräämään uuteen rooliin. Yksilöä estetään psykologisesti omaksumasta ja valitsemasta muutosta kun se runnotaan vauhdilla. Kaikki heimot-uskontokulttuurit ja shamaanikulttuurit eivät toki käytä väkivaltaisia initiaatioita mutta useimmat.

Suggestiivista ja -traumatisoivaa initiaatioita käyttävissä heimouskonnoissa on  aina ollut kuoleman ja vammojen vaara. Initiaatio ei ole leikkiä ja teatteria vaan nuoret viedään sietokyvyn rajalle, rajan yli ja takaisin. Heille tehdään selväksi, että he kelpaavat heimolle vain uhrialttiina.

Kun Kreikan sotilasjuntta halusi CIA:lta ohjeet nopeaan kiduttajien koulutusohjelmaan, he saivat yksinkertaiset ohjeet ensin kiduttaa koulutettavia ja armeijan "kunniasta" kiinnostuneita nuoria sotilaita. Kun viikkojen kidutusten jälkeen myös toinen toisiaan kiduttamaan pakotetuilta (köyhiltä) nuorilta miehiltä "kysyttiin" uravalinnaksi kiduttajan ammattia niin tiettävästi 100% suostui siihen kuin häpeälliseen erottamiseen armeijasta ja mielettömän häpeän tunnustamista.

Pojan initioiminen tappajaksi ja heimon soturiksi vaatii rituaalien ohessa voimakasta traumatisointia.
Traumatisoitu ihminen muuttuu helposti paranoidiksi, vihollisia etsiväksi ja samalla heimon tarkan kontrollin alla luodaan avoin lupa purkaa aggressioita vain vieraita kohtaan: luodaan rotuoppi oman heimon jumalallisesti puhtaasta olemuksesta ja oikeutetusta tappamisesta esi-isien hyväksi, jotka tuijottavat vaativasti metsästä jälkeläisiään.
  • Ympärileikkauksen alkuperäinen historia juontaa hedelmällisyyskulttiin, jossa palvottiin äitijumalaa. Vielä nykyisinkin ortodoksijuutalaiset ja vanhoja tapoja sokeasti toteuttavt hautaavat leikatun esinahan maahan. Alunperin se on tarkoittanut äiti maan hedelmöittämistä ja hedelmällisyydenkierron jatkamista.

Suomen armeija on toteuttanut viime vuosiin saakka armeijan koulutuksessa alkeellista heimoinitiaatiota ja rumaa tramatioisoinnin muokkausvoimaa simputuksella ja kuoleman  ihailulla nuoriin miehiin. Sodassa kuolemisen kunnia ja sotatraumojen muokkaamien ihmisten kaltaiseen tunteettomuuten kykeneminen on ollut armeijan initaatioiden motiivi. Suomalaisille mokuille on kiljuttu, kuinka emme ole kuolemaan astuneiden esi-isiemme arvoisia.

Naiset, jotka ovat ihannoineet "miesten koulua", eivät tajua mikä lihamylly, sotien irvokas jatke ja sielun raastin armeija on ollut.
Sotien traumat, avuttomuuden tunteet ja pelkotilat on haluttu  siirtää systemaattisesti eteenpäin jälkipolville "koulutuksessa".

Nyt armeija on siistitty, armeijan menneisyys on torjuttu ja kaikki painopiste on suuren linjan europolitiikalla, vuosikymmenien salaliitolla ja  alistumisella Nato-komentoon amerikkalaisten ja saksalaisten kenraalien alaisuuteen palkka-armeijana. 




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Armeija on välttämätön ja kansalaisarmeija on ainoa turvallinen vaihtoehto. Siis asevelvollisuus. Myös siirtymä riitit ovat heimojen selvitymiselle välttämättömiä, koska niillä integroidaan ihmisiä yhteisöön. Todellakin, heimo koulutta nuorista miehistä tappajia itselleen -- koska muuten heistä tulisi toistensa tappajia.
Paluu primitiivisiin initiaatioihin modernina aikana on määritelmällisesti fasismia, mutta jotain pitää olla. Ripari/protu, koulunäytelmät ovat hyviä, mutta keivät riitä. Intin siirtymäriittiluonne on sen lisäetu. "armeija tekee pojista miehiä" on hyvä lähtökohta, jos sitä vähääkään ajattelee. Siksi se ei saa myöskään olla mitään kiusaamista, mutta kova paikka sen kuuluu olla. Sotien traumat pitääkin oppia siellä, koska ne ovat osa yhteisön kokemuspohjaa, joka on tradition perusta. Ja jos miehet joutuvat sotaan, heidän tuleekin olla tappamisautomaatteja. Yritä oppia elämään sen kanssa.

Oletko muuten käynyt armeijan? Itse vihasin paikkaa, mutta olen ylpeä siitä, että hoidin vastuuni. MItäs jos luovutettaisiin vaikka puolet Suomesta sivareiden suvereenisti hallinnoitavaksi, ja sitten valloitettaisiin se ja tehtäisiin heistä orjia? Pian heidän kuitenkin vapautettaisiin ja todettaisiin: katsos, me olemme reiiluja emmekä halua orjuuttaa ketään; sanalla sanoen pelastimme teidät juuri orjuudelta, ettekä edes osaa sanoa kiitosta! Siinä pasifistin "moraalinen selkäranka".

Anonyymi kirjoitti...

P.S. Kiitos kuuluu tietysti siitä, että muuten joku toinen olisi tehnyt sivareista orjia, ja hän tuskin olisi ollut yhtä kiltti. Ja ajatus siis siinä, että että kaunosielu saa kiittää niitä kauheita initiaatioita ja tappajaksikouluttamisia siitä, että voi hurskastella vapaasti.

Tämä on tiestysti vähän liian itsestäänselvää todettavaksi.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Jos olet ylpeä armeijasta niin miksi ihmeessä et kirjoita siitä omalla nimelläsi?

En usko sinua, pelkuri.

Olet tyypillinen oikeistolainen, joka ei uskalla puhua julkisesti ideoligiastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olen vasemmistolainen, enkä sanonut missään olevani ylpeä armeijasta, vaan siitä, että kävin sen loppuun, vaikka inhosin sitä.
Olen vasemmistolainen kansalaisarmeijan kannattaja: vain se takaa, että valta pysyy turvallisissa käsissä.

Enkä häpeä olla julkisuudessa nimelläni, mutta teen sen minuumin blogimaailmaa korkeammisssa piireissä.
Sitä paitsi on asemia, joista käsin anonymiteetti on perusteltua, eikä sinulla ole oikeutta tuomita siitä toisia; avoimuuden vaatimenen on totalitarismia. Sitä paitsi tapasi reagoida asialliseen kritiikkiin (leimaaminen, absurdi syytös, loukkaava haukkuminen) todistaa, että osuin sokeaan pisteeseesi. Se on juuri tuo "puhtaana" esiintyminen ja siihen liittyvä kaksinaismoralismi. Mutta minun on tietysti oltava itse perkele, kun älyllinen kritiikki ei onnistu.

Jos sinulla on älyllistä rehellisyyttä, katsot sinne, vaikkei se kenellekään helppoa ole.