Passivoiko presidentinvaalien toiveiden sokea hypetys ja huumorinvarjolla harjoitettu kulttipalvonta ihmisiä poliittisesti vai aiheuttaako tämä ihan reaalisen aktivoitumisen kuntapolitiikassa ja kansanedustajien äänestysvalintojen tarkkailussa, tosielämän tosipolitiikassa ja verotuksen luomien resurssien sekä ohjailun oivaltamisessa?
Sillä mikään terveydenhoidon romahdus, avopotilaiden tuskanhuudot kadulla tai työnantajien rikkomusten jatkuminen ei ole vahinko vaan vain poliittinen valinta ”tehostamisen”-uusiokielen varjolla, median avustamana.
Poliitikko edustaa yksinkertaistettuna kulttuurissamme lapsuudesta nousevaa isä-/äitihahmoa, joka lupailee, skitsoilee ja rankaisee mielensä mukaan ilman loogista moraalilinjaa omien töppäilyjensä suhteen ja on siten tavoittamattoman ylimielinen jumalhahmo lapselle.
Samaistaessaan poliitikon alitajuisesti omiin lapsuuden isä-/äitihahmoihin ja samaistuessaan lapsen rooliin äänestäjät sallivatkin poliitikoiden valehdella ja unohdella asioita vapaasti ilman mitään seuraamuksia. Emmehän me lapsuudessakaan avuttomina voineet vaikuttaa aikuisten tekemisiin, jouduimme ainoastaan vain tyytymään aikuisten etäiseen tekopyhyyteen käskijöinä ja rankaisijoina.
Tämä sama roolitransferenssi valitettavasti toistuu aikuisten ihmisten poliittisessa tottelemisen ”kansalais”-passivoitumisessa ja virkamiesten lyöntien odottamisessa.
Vaikka meillä on hieno perustuslaki, sallimme poliitikoiden repiä sitä kappaleiksi silmiemme edessä.
Tätä vihreä eliitti torjuu tajunnastaa ylemmyyden kiihkossaan, "länsimaisten arvojen" oudossa propagandassa.
- Presidentti on taas mielikuvituksemme ja toiveidemme korkein, ideaalisin isä-/äitihahmo, rituaalinen ylipappi, rajattomien toiveittemme jumalhahmo. 70-80-luvulla moni lapsi luuli aivan konkreettisesti kaiken propagandapaineen alla että Kekkonen on Jumala.
Kuinka voimme nähdä psykoanalyyttisesti tämän pelkojen ja toiveiden teatterin kulissien taakse?
Vanhempien vaikutus jälkeläisiinsä on psykoanalyyttisesti hahmotettavissa suoraan ihmisten neuroottisten rajausten ja painotusten suhteen, mielenmallien mukaan, joita ihmiset haluavat toistaa ollakseen sitä, mitä heidän oletetaan olevan.
"Rakkauden arvoinen", "Samaa maata", "Vihaa sulattavan kiva ja lyöntejä pysäyttävä, totteleva sinisilmälapsi".
Lapsuudessa me pysäytimme kaaoksen tottelevaisuudella ja alistumisella mutta aikuisina politiikan ja äänestämisen suhteen tilanne ei olekaan sama.
Myös kulttuurimme yleinen eetos, adultatiivinen ohjausparadigma ja jäykkä hierarkia on niin selvää jo tässä presidentiehdokkaidemme ympäripyöreässä isädiskurssin roolipelleilyssä "arvojohtajina", sordiino suussa kaikkien toiveiden taivaallisena zombie-edustajana, toiveittemme projektioksi jalosti asettautuneina.
Ihmisten pressaehdokkaisiin liittämä päivitetyn 2.0 isäprojektion fantasiavoima on hellyyttävää ja vaaraallista, epäpolitisoivaa idolifantasmaa. Massojen psykologiaa, massojen turvattomuudentunteen pakoretki.
Lisää matskua ja toivon hybristä kiltille lapselle, hallinnan tunnetta torjua kylmää julmaa lamaa, rankkoja talouspoliittisia virhelinjauksia ja käsitellä myös omaa torjuttua lapsuuden isävihaa uusilla ihanilla lumemuistoilla ihanasta isäpressaehdokkaasta. Näin siis psykoanalyyttiseltä kannalta arvioituna.
Kaaoksen aikoihin rikkaat porvarikulttuurin edustajat haluavat mahdollisimman julmasti ja sadistisesti hierarkian ”palauttavan” hahmon. Kaooksen aikakautena ihmiset haluavat isä-/äitihahmon negatiiviset puolet presidentin ominaisuuksiksi, koska lapselle aikuisen väkivalta on sitä ehdottominta valtaa ja viimeisin raja, mikä näyttää hallitsevan koko maailmankaikkeutta.
Nyt hyvinvointiyhteiskunnan kulisseista valehtelevien poliitikkojen puheisiin vielä uskovat, muutokselle sokeat porvariviheroikeiston lapset haluavat ladata Haavistoon kaikki Sormusten Herra -kirjasarjan haltijahahmojen säkenöivät ihmeominaisuudet ja kannattajat kieltäytyvät siksi analysoimasta lainkaan Haaviston oikeistokonservatiivista Nato- ja armeijapolitiikkaa Suomen armeijan ylipäällikkönä ja Natoa tuovana hahmona.
Miten äänestyspettymys vaikuttaa viheroikeistoon?
Itse asiassa toivon tässä tilanteessa, että juppiurpojen, ulkomaille verohelpotetut suomalaisten rahat sijoittaneiden pääomakonservatiivien ja luuseriwannabeoikeistolaisten ehdokas Niinistö voittaisi sillä:
a)
viheroikeiston lapsellinen/emotionaalinen pettymys ja ärtymys suuntautuisi sitten selkeästi Niinistöä ja kokoomusta kohtaan
ja niin
b)
alkuaan lapsellisten unelmien pettymys voi muuntua jopa tietoiseksi vasemmistolaisuudeksi, ihan aidon poliittiseksi kokoomusvastaisuudeksi; liberaalin fantasioinnin romahtaminen tässä kivan isähahmon hype-etsinnässä voisi herättää oikeasti vasemmistoon kallistuvan poliittisen aktivoitumisen jopa aidossa politiikassa, jo kunnallisvaaleissa.
No, spekulaatiot spekulaationa mutta kovat psykologiset jännitteet pohjalla. Kiihkon taustalla.
Onneksi tämän blogin vaikutus on hyvin rajattu, muuten en kirjoittaisi tätä taktista näkemystäni. Sillä muuten tämän oivallettuaan Käteisen kokoomus paimentaisi hätäisesti äänestäjänsä äänestämään paisutellun kultapoika Haaviston valtaan. ;)
Seuraamukset ovat hyvin mielenkiintoisia karmaisevan tyhjiön vallitessa suomalaisen älymystön oikeistolaisessa feeling good, we want good -sentimentaalisuudessa.
Mitä suomalaisen positiivistisen viheroikeisto-älymystön edustajille tapahtuu pettymyksen aallon vyöryessä Suomen yli?
Kun Kataisen tuottaman laman ja saksalaisille pankeille luovutetun rahan valtava määrä velkana paljastuu kaikessa karmeudessaan?
Ymmärretäänkö oikeiston vedätys valtion tuhoamiseksi suuryhtiöiden tieltä vai alistutaanko uudestaan unelmien suojiin, Pinokkio Kataisen paisuviin valheisiin?
Tekstit
