Väyrynen, komentotalouden lapsi hyvinvointivaltiota puolustamassa

Mikä on tämä maantila, jossa Väyrynen on selväpäisin ehdokas?

https://www.facebook.com/pages/Ville-Rannan-sarjakuvat-Comics-of-Ville-Ranta/144236898936477

* Lue myös toinen V-kirjoitus
Mille nauramme, kun nauramme Paavo Väyryselle



Väyrynen on totalitaarisen demokratian lapsi.

On lähes mahdotonta selittää ihmiselle Väyrystä hahmona ja ilmiönä, jos ihminen ei ole elänyt Kekkosen kaudella.

Olimme mini-Neuvostoliitto. Kekkosen diktatuuri oli ylpeiltyä, media toimi kuin Pohjois-Korean propagandatoimisto.

Kaikki, aivan kaikki oli sensuroitua ja säädeltyä. Se oli kuuluisaa mediatalojen ”itsesäätelyä” ja koulujen ideologista rajaamista. Kokoomuskin oli täysin sosialistisen Neuvostoliiton palveluksessa ja pelossa.
Suomettuneisuus tarkoitti valtaeliitin keinoja ja "näkymätöntä" maan tapa -korruptiota, jolla Neuvostoliiton uhasta otettiin kaikki irti sisäpoliittisessa valtapelissä ja päätoimittajien kyykyttämisessä.

Väyrysen päälle on nyt törkeän taktisesti siirretty mielikuvataakkaa siitä, mitä kaikki tekivät, jos halusivat valtaa ja media-aikaa Kekkosen jalkojen juuressa.

Oli Väyrynen kuinka Kekkosen karisman, uhkailun ja valtapiirin korruptoima ja juoksupoika silloin joskus. Mutta hän on päässyt siitä irti, päinvastoin kuin Raivo Lipponen ja Aatelispieru Niinistö.

Suomen elintaso nousi kahden ilmiön varassa.

Ensinnäkin vahva valtiokontrolli ja valloittajien virkamiehiltä peritty valtioaate loi kansalaisille edullisen ja vakaan infrastruktuurin. Siihen liittyi virkamiesten ylpeys valtion tehokkuudesta Kekkosen vallan ja kontrollin osoituksena.

Toiseksi Suomi imitoi Ruotsia resurssien demokraattisessa jakamisessa ja veroprogressiossa työväestön vaativan äänensävn johdattamana. Kekkonen hyppäsi kapitalistisen sosialismin kelkkaan pelkästä suuryritysten paapomisesta ja Suomi nosti elintason nopeimmin kuin mikään maa ikinä. Kontrolloitu ihme suuren Ruotsin varjossa ja vedossa.

Valtio tähtäsi aattellisesti hyvinvointivaltioon 50-luvun "talkoo-"/orjatyövaiheen jälkeen. Valtiolla oli aatteelinen tehtävä länsimaisen identiteetin saavuttamisessa vaikkakin Kekkonen ja hänen teollisen rahaeliitin hyväksymä hoviväkensä sitoi sen tiukasti ja turhaan oman valtansa pönkittämiseen Neuvostoliittolaisella tyylillä - kokoomuksen vinkuessa samassa sävellajissa.

On siis analyyttisesti erotettava tämä hyvinvointivaltion pohjoismainen realiteetti  ja toisaalta kulttuurisesti vammauttanut totalitäärinen valtajärjestelmä, joka heijastuu yhä poliittisena lamaantumisena, ahdistuksena, eduskunnan kansanedustajien laumakäyttäytymisenä ilman ideologiaa ja virkamiesten valtavana salailuna päätösprosesseissa.

Kokoomusfobia on nyt ainoaa reaalipolitiikkaa eli talouspolitiikka-sanaa vimmatusti toisteleva puolue on saanut omalla ideologiallaan häpäistyä muut ideologiat - vaikka on nyt ajanut Suomen konkurssiin ulkoistamis- ja alasajamispolitiikallaan.


On turha luulla että kapitalismi toimisi vapaana ilman komentotaloutta.

Kokoomus on kuitenkin yrittänyt julistaa tätä harhaa vallankaappauksessaan 1989 jälkeen. Joka jatkuu, vaikka on tehnyt Euroopan kokoisen konkurssin.

Aina on jokin komentotalous voimassa.
Nyt komentotalous on pankkien diktatuurissa ja pörssieliitin rahantakomisessa ilman mitään järjellistä perustetta. Suomen valtio vuotaa vuosittain 23 miljardia euroa verohelpotuksina suurfirmoille ja keskustan pönkittämälle keskustaleiitille, vapaasti saastuttavalle kemianteollisuuden tuudittamalle maataloushirviölle.  

Libertarismia ei ole olemassakaan tässä rahatalouden maailmassa.

Ja lamapaniikissa raivoten lanseerattu liberaali kokoomuksen talouspropaganda ylikansallisten suuryritysten puolesta on äärioikeistolaista suurpääoman diktatuuria.

Aina on "liberaalin" säätelemättömässä, "valtiovapaassa" systeemissä jokin monopoli joka tasolla, sillä "vapaus" ei kumoa ahneutta. Ideologinen säätely voi kumota ahneutta valtiokäsitten kautta.

Väyrynen on vahvan valtion puolella.

Muut presidenttiehdokkaat ovat luovuttamassa oikeistolaiselle rahan diktatuurille valtion tehtävät ollakseen kokoomukselle mahdollisimman harmittomia missipresidenttejä.

Aate on nyt kokoomuksen komentotaloudessa kielletty sana.

Väyrynen on outo lintu, sillä hän haluaa aattellisesti palauttaa valtion vakautta ja tasaavaa voimaa.

Väyrynen on menneen maailman ilmiö mutta Occupy-liikkeessä olemme nähneet, että itsensä tuhonnut pörssisysteemi saa aikaan yhä voimakkaampaa vastustusta ”vapaana” ja kontrolloimattomana, kaoottisena rahan spekulaatiomekanimina.  Vanha kansalaisten puolesta toimiva valtio-idea kokee renesanssia raha-aateliston diktatuuria vastaan.


Oli presidentin valta-asema nyt miten kapea tahansa, niin silti hän on kansan silmissa yksi keskustelun ja kulttuurin auktoriteeteista. Kansan suoraan valitsema hahmo.

Väyrynen on nyt pohjoismaisen vasemmistolaisuuden eli alkuperisen kapitalistisen sosiaalidemokratian voimakkaampi kannattaja kuin Audi Arhinmäki ja Hellä Haavisto. Kevyesti ja selkeästi. Perinteisempi ja visionäärisempi valtion takaaman standardielintason puolestapuhuja. Kurjistumista vastaan ja EU:n eliittirahamyllyä vastaan.

Presidentin perinteinen roolinäkemys yhteisen elintason takaajana ja Väyrysen kansanomainen näyttämishalu suorastaan pakottaisi Väyrysen presidenttinä taktisesti puhumaan kansallisen edun ja kansalaisen puolesta.

Väyrynen on rehti (joistakin siis röyhkeä) vallantavoittelija poliittisesti selkeänä valtiomiehenä. Muut yrittävät imarrella siirappisesti omaa viiteryhmäänsä  kuin lämpölampun alla sulavat mallinuket.

Oli presidentin valta-asema nyt poliittisesti ja valtio-opillisesti miten kapea tahansa.

Politiikka on kuitenkin mielten kamppailua.

::

• 70-luvulla U.Kekkonen ja Ahti Karjalainen olivat valtiovierailulla Moskovassa. Virallisen osuuden jälkeen alkoivat tietysti votkanjuontibileet Breznevin luona. Humalapäissään Breznev lahjoitti Karjalaiselle apinan, jonka Ahti tietysti otti vastaan. Lentokoneessa Ahti oli kauhuissaan tapahtuneesta, ja kysyi Kekkoselta, mitä hän apinalle tekee, vaimokin varmaan suuttuu jos hän raahaa apinan taloon. Kekkonen käski viedä elukan Korkeasaareen, sillähän tilanteesta tietysti selviää.
  
  No, seuraavana aamuna Kekkonen oli aamulenkillä, ja näki Karjalaisen kävelevän vastaan apinan kanssa käsi kädessä. Urkki alkoi huutaa ja sättiä, että enkös minä käskenyt viedä sen apinan Korkeasaareen. Ahti vastasi: - No kyllä me eilen siellä käytiinkin ja hauskaa oli, ja tänään mennään sitten Linnanmäelle.