lauantaina, tammikuuta 28, 2012

Herätyshartaus: Köyhien hylkääminen ja rikkaiden etuoikeudet


Nauhalta talteen kirjoittanut: Riikka SöyringPapin pysäyttävä aamuhartaus YLE:ssä


Aamuhartaus 26.1.

"Etelä-amerikkalainen ihmisoikeustaistelija, ihmisoikeuskriitikko, köyhien puolustaja, piispa Helder Camara, sanoi että jos annat köyhille leipää, olet pyhimys. Silloin kaikki ylistävät sinua, hallitusta ja ministereitä myöten. Mutta auta armias, jos kysyt: "Miksi köyhillä ei ole leipää?"

Silloin olet kommunisti ja ties mikä.

Mitä te tuumaatte tästä? Te, rautavaaralaiset, hyrynsalmelaiset, sallalaiset, posiolaiset ja kaikki muut, joiden paikkakunnalla vaalien äänestysprosentti oli viidenkymmenen tuntumassa.

Arvostettu suomalainen talouslehti Taloussanomat kertoo Suomen takauksien Euroopan finanssikriisissä olevan suhteellisesti ottaen maailman suurimmat. Niiden pitäisi olla noin 3 miljardia. Ei. Viisikymmentä miljardia.

Suomen osuus on enemmän kuin Britannian ja Sveitsin osuus yhdessä.

Samaan tahtiin kuin meidän takaamamme miljardit virtaavat Kreikkaan ja muihin kriisimaihin, niin saman tien ne virtaavat sieltä ulos kansainvälisille suurpankeille, eikä kriisimaiden tilanne siitä yhtään parane, vaan pahenee, sillä niiden velkataakka vain kasvaa.

Tässä ei ole kyse kriisimaiden auttamisesta vaan pankkien puhalluksesta, jolla imuroidaan valtioiden rahat ennen niiden lopullista romahdusta.
Kun Suomen takaamat 50 miljardia lankeavat meille maksuun niin - Hyvää yötä Suomi.
Jatkosodan sotakorvaukset ovat tämän rinnalla lastenleikkiä.
Jeesuksen aikanakin oli järjestelmä, joka kuppasi köyhän ihmisen rahat rikkaiden taskuun. Se järjestelmä oli nimeltään Jerusalemin temppeli. Se oli suuri taloudellisen elämän keskus. Rahaa virtasi temppeliin monella tavalla, muun muassa uhrieläinten myynnillä.
Köyhät ihmiset pakotettiin tuhlaamaan viimeiset lanttinsa temppelissä toimitettuihin uhreihin, ja voiton korjasivat temppelin johto, ylin papisto, ja tätä vastaan Jeesus hyökkäsi.
Hän vastusti kiivaasti sellaisia käytäntöjä ja uskonnollisia säädöksiä, joilla ihmiset syrjäytettiin: työnnettiin ulos yhteisöstä, ja tämä periaate läpäisi kaiken mitä hän teki.
Vaikkapa kuuluisassa temppeliepisodissa, jossa Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät: Se oli provokaatio, korruptoituneen temppelin ja sen johdon köyhiä syrjäyttävää toimintaa vastaan. Siitä Jeesus sai kalliisti maksaa. Se oli yksi syistä, jonka vuoksi Jeesus päätettiin surmata.
Meillä on nyt ikioma Jerusalemin temppeli: Kansainväliset investointipankit, joiden aiheuttama tuho on mittakaavaltaan aivan toinen.
Me olemme todistamassa järjettömän suurta taloudellista vallankaappausta, jossa suuret kansainväliset pankit raunioittavat Euroopan kansakunnat: Koko maailman, jos vastavoimia ei löydy.
Mutta, tämä tilanne on meille kutsu. Se on kutsu ja haaste jakamiseen ja yhteisöllisyyteen.
Kirkko on Kristuksen ruumis, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki kärsivät.
Me elämme nyt etsikkoaikaa. Koko Suomen on nyt pukeuduttava säkkiin ja ripoteltava tuhkaa päälleen. Ensin hallitus ja eduskunta, sitten koko kansa.
On heittäydyttävä polvilleen ja rukoiltava, jotta me löydämme tien pois tästä pimeydestä.
Herra armahda meitä. Aamen."
Pastori Kai Sadinmaa

   






Äärimmäisen kapitalismin perintö:
Arvioiden mukaan jopa 300 000 vastasyntynyttä vauvaa otettiin vanhemmiltaan vuosina 1939-1975. Kymmenettuhannet espanjalaiset vaativat perjantaina diktaattori Francisco Francon aikaisten vauvaryöstöjen selvittämistä. IS





Statuskapitalismia luokkayhteiskunnan uutena muotona:

Kiusaaminen koulussa voi johtua
mummomallisesta kännykästä






Ei kommentteja: