lauantaina, tammikuuta 21, 2012

NATO-ruhtinas Pekka Haavisto

Haavistoa pidetään älykkäänä, koska hän on hyvä puhuja.
Ennenkaikkea hän on hyvä konservatiivinen väistelijä ja alkuperäisen vihreän radikaaliaatteen tehokas kokoomuslainen neutralisoija.


Haavisto puhuu kauniita NATO:sta mutta hänen pragmaattisista puheistaan uupuu täysin käynnissä olevan Afganistanin sodan perustelu ja tilanneanalyysi.

Suomihan on sodassa toista maata vastaan vieraan vallan asettaman nukkehallituksen kanssa. Huumekauppa on räjähtänyt satakertaiseksi ja suomalaiset ovat toimittaneet vankeja salaisille kidutusvankiloille ja siis CIA:n vankilennoille kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien vastaisesti.

Suomalaisilla sotilailla on nyt vapaa mandaatti tappaa ihmisiä Afganistanissa ja hallitukseltamme lupa olla kertomatta kuinka monta suomalaisten veronmaksajien kustantamaa tappoa siellä on tehty. Mitään oikeusjärjestelmää Afganistanissa ei ole, jossa ihmiset voisivat syyttää sotilaita murhista.

Olemme suomalaisina sotatilassa ja jatkosodan aikana sorvatun sotasensuurin alla sillä armeijan sotatoiminta ja uhriluku on nyt salattua. Media ei ole vapaa vaan se on suostunut sotatilassensuuriin.


Haavisto:
  • - Suomi on ollut mukana ISAF-operaatiossa, jonka miesvahvuutta nyt vähennetään. ISAF on tärkeällä tavalla tukenut rauhaa ja vakautta Afganistanissa, ja suomalaiset rauhanturvaajat ovat tehneet tärkeää työtä – usein henkensä ja terveytensä uhalla. Kiitos heille siitä.
  • – Minä näen Naton kriisinhallintana ja rauhanturva-asiana, pragmaattisena kysymyksenä. Nato ei edusta minulle absoluuttista pahaa; mukana ovat Euroopan unionin keskeiset demokratiat.
Olemme kaikki kohta yhden maanisän lapsia
Kiitos uhreille. Pragmaattisesti.


Afganistan on jalo sota länsimaisen mineraalikentän varmistamiseksi. Englantilaiset tutkivat silmät kiiluen jo 1800-luvulla Afganistanin mineraaligeologiaa.

Valitettavasti media ei kerro mitä kaikkea Afganistanissa tapahtuu. Olen jutellut sotilaiden kanssa, jotka amerikkalaisten palkkasotilaina suorittavat siellä siviilialueillakin salaista salamahyökkäyssotaa, jonka YK on kieltänyt.

Sota on vain jyrkentänyt fundamentalisteja siinä maassa.

Kaiken lisäksi sota on ollut aivan turha.

Sadat tuhannet ovat kuolleet turhaan. Nato neuvottelee nyt luovuttaakseen vallan entistä vahvemmille fundamentalisteille. Luultavasti kuitenkin NATO-maiden kaivostoimintaoikeuksia vastaan. Talouspoliittinen liitto tärkeimmän varmistamiseksi: mineraaliresurssien länsimainen hyötykäyttö Taleban-maassa.

NATO on kuitenkin tyytyväinen tähän harjoitussotaan, joka on antanut Natolle aidon armeijan veristä glooriaa.

Kenraalit ovat aina tyytyväisiä kun saavat brutalisoida ja kastaa sotilaitaan verellä. Aitoa sotaa ja aitoja sotilaita, aitoa mainetta ja tärkeitä sankariuhreja todistamaan armeijan tärkeydestä ja sotilaiden ideologisesta uhrialttiudesta. Armeija tarvitsee aina hyvän vihollisen rahavirran takaamiseksi.

NATO  on toteuttanut Amerikan tehtävää jatkuvan sodan doktriinin tuomisesta Eurooppaan. NATO on asekauppias ja kaikki suomen armeijan aseet ovat NATO:n asekauppiaiden aseita. Se tarkoittaa sitä, että sotatilanteesa Suomi on täysin riippuvainen NATO:n asekauppiaista hyvin monimutkaisten asejärjestelmien huoltovaatimustan ja sulkukoodien  takia. Suuttunut NATO voi nappia painamalla lamaannuttaa Suomen armeijan.

Haaviston karisman salaisuus on sama kuin Kataisen uskomattoman härski pinnallapysyminen, kysymysten väistäminen ja vastuun väistäminen.
He edustavat silmää räpäyttämättä porvarillista hyvinvointia ja  tyyntä huolettomuutta "ilman ideologiaa".
Jokainen omaa asemaansa selviytyjien joukossa korostava haluaa nyt kuohunnan keskellä osoittaa olevansa huoleton ja varma omasta menestyksestään, jotta saisi menestystä ja suosiota pelokkaiden joukossa.

Porvariefekti: osoita, kehen kuulut, älä kuuntele rahvaan voihkintaa.



  Väärän kuninkaan päivä
 Valitettavasti presidentinvaalit ovat saaneet nyt enimmäkseen aikaan vain kansalaisten fantasiointia ja harhaa demokraattisen vallan luonteesta.

Ihmisten pettymys demokraattiseen systeemiin eli kansanedustajien johdonmukaisuuteen polittisessa linjassaan kanavoituu nyt kierosti ja epärealistisesti väärän kuninkaan päivään.

Suora vaalitapa kiihottaa. Mutta miksi ei vaadita pääministerin todellisen vallan valintaan suoraa vaalia?

Mistä tämä intoilu presidentistä?
Todellisen vallan hautuumaalla eli eduskunnassa on se todellinen epädemokratian paise, jonka vuoksi ihmiset nyt intoilevat väärän kuninkaan vaaleissa.

Politiikkaa on käytännössä suljettu valiokuntien ovien taakse jo 20 vuotta maustettuna salaisilla ja tylyn vaativilla virkamiesten lausunnoilla, jotka valitaan ministerien toimesta etukäteen ministerien ja kabinettivaltaaa ohjailevan EK:n eli  Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan.

Kuka ne ovet nyt avaisi edes eduskunnan kansanedustajille?

Miksi kansanedustajat ovat luovuttaneet valtansa abstraktiolle nimeltä "ryhmäkuri"?
Laissa selvästi sanotaan, että kansanedustajilla on valta.
Nyt se on ministereillä, tietoa laittomasti panttaavilla  virkamiehillä ja puolueiden ryhmänjohtajilla. Kulissien takan kyyhötävän taloudellista valtaa ohjailevan eliitin karusellilla. Päätöksiä runtataan puolueen kabinettijohdon toimesta ja heidän vaativa aseensa on puoluekuri, jota ei ole perustuslaissa mainittu  lainkaan. 
Ihmiset eivät siis saa sitä mitä he äänestävät kansanedustajassa, vaikka laki niin lupaa.
Ministerivalta ja eduskuntaryhmien johtajien valta on päämäärätietoisesti ajettu poliittisen kulttuurin salatuksi ytimeksi ja virkamiehet ovat ryhmittyneet tämän vallankaappauksen tukijoiksi mm. salaamalla tietoa kansanedustajilta.

On täysin käsittämätöntä, että veronmaksajien rahoilla tehdyt kartoitukset, asiantuntijalausunnot ja tilastotiedot voidaan salata vain ministerien ja valiokuntien käyttöön. Ideologinen keskustelu valtion toiminnan päämääristä on kielletty kun rajusti rajatut ja väritetyt "tosiasiat" kokoomuksen ohjailemilta virkamiehiltä isketään kansanedustajien ja varsinkin valiokuntien päähän.
Tieto on valtaa.
Tiedon kätkeminen ja vääristelevä esitystapa vielä suurempaa valtaa.
Kysymys on ihan selvästä vallankaappauksesta ja ihmiset kyllä tietävät että poliittinen valta on siirretty pienelle eliitille. Eduskunnan tilan nimi nykyisin  on   painostus eikä parlamentaarinen edustajille jaettu valta läpinäkyvässä demokratiassa.
Ihmisten tieto kanavoituu vain ahdistukseen ja nyt hetkellisesti toivon fantasiaan, jonka post-Kekkosen presidentinvaalit sallivat taas unenomaisena hetkenä uneksia kaikkivaltiaasta isä-äidistä, joka hoitaa kaiken kuntoon.
Tieto on valtaa ja "tietoyhteiskunnan" aikana virkamiesvalta on muuttunut yhä salaisemmaksi.
Kun puhutaan oikeistolaisten unelmasta eli vyön kiristämisestä yksityisihmisten verotuksessa sekä  koulutuksen, kulttuurin ja  terveydenhuollon alasajamisessa, julkisessa "asiakeskustelussa" unohdetaan täysin, että verotus on valtion suurin valta. Joustavaa valtaa ja täysin eduskunnan ohjailtavissa myös takaisin progressiiviseen verotukseen (joka toi meille 80-luvun Ruotsin kaltaisen elintason huikealla nopeudella).
Nyt murennetussa verotussysteemissä valtio vuotaa 23 miljardia euroa verohelpotuksiin pääasiassa kokoomuksen suuryrityksille ja keskusta suurmaataloudelle luoden systeemin, jossa yletön ylikansalisten yhtiöiden rikastuminen tapahtuu veronmaksajien rahojen luovuttamisella. Valtion päätehtävä perustuslaissa on yksilöiden suojelu suuryhtiöitä ja kurjuutta vastaan. Eduskunta ei noudata tätä periaatetta salliessaan suunnattomat verohelpotukset varsinaisen verolain ohi poikkeusasetuksilla.

Mauno Koivisto lupasi avata demokratian mutta tekikin Kekkosen valtaoikeuksilla yhä salaisemman kabinetti-Suomen ja painostukseen perustuvan virkamieseduskunnan oman pankkiirivaltansa pönkittämiseksi.
Presidentti Tarja Halonen on lisännyt epädemokratiaa ja tosiaan salannut Mauno Koivistonkin toilailut ja uuden diktatuurin rakentamisen vaiheet eduskunnan muokkaamisessa kun Tarja ei suostunut julkaisemaan Koiviston ja Kekkosen päiväkirjoja.
Emme voi ymmärtää demokratian tilaa jos emme ymmärrä vallankäytön historiaa Suomessa.
Miksi tämä kansa käpertyy poliittiseen passiivisuuteen ja hyväuskoisuuteen eikä vaadi puolueita avoimeen demokratiaan ja avoimeen valiokuntien valmisteluun, jotta ministerien lakiesitykset eduskunnalle eivät ilmestyisi pimeydestä kuin monotonisen vaativa kirous, jonka edessä kansanedustajat vain nyyhkien vapisevat ryhmänjohtajan ruoskan alla.



Haaviston kiemurtelua ja väistelyä:













Facebookkaa:

5 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

Afganistanista on tullut tärkeä koska siellä on valtavat harvinaisten maametallien varat.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

"Vihreiden opittava Haavistolta nöyryyttä" - Ville Niinistö

Nyt alkoi jo komentotalous vihreiden brändäämisessä puhtaiksi porvareiksi, kokoomukselle, Natolle ja perussuomalaisille kelpaaviksi, ilman omaa ideologiaa:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194716419957/artikkeli/ville+niinisto+vihreiden+opittava+haavistolta+noyryytta.html

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Politiikka on nyt tavoissa ja tyylissä

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Guardian:

"Suomalaiset äänestävät euromyönteisen presidentin"

http://www.talouselama.fi/uutiset/guardian+quotsuomalaiset+aanestavat+euromyonteisen+presidentinquot/a760938

Anonyymi kirjoitti...

Arhi Kuittinen, kiitos.
Kirjoituksesi ovat jo loistokkaita, enkä olisi halunnut Rottakuningas-analyysin loppuvan ikinä.
Toivon, että annat palaa! Tilanne maassa käy hetki hetkeltä absurdimmaksi ja tukahduttavammaksi. Niinsanottu älymystö jatkaa sankoin joukoin vaikenemistaan.
Perheiden ja sukulaisten välille repeää syviä kuiluja paitsi taloudellisista myös ympäröivän todellisuuden ymmärtämiseen liittyvistä syistä.
Kirjoitathan jatkoa Rottakuningas-teemaan. Tai jotain muuta. Mutta kirjoita.