Freudin hurmio ja Fritzlin turmio - traumatodellisuuden merkitys

* päivitety ii

Sitten päivän sana Freudia.

Fritzlin varjo eurooppalaisen sadistisen pseudokristillisen traumakasvatuksen ymmärtämiseksi.




Jo pelkästään sadisti Fritzlin ja vaikkapa Merkelin Saksan kansallisvaltion neuroottisen tuhoamisvimman tapausten kohdalla on hyvä pohtia, voiko lääkintöhallituksen ja psykologian laitoksen lellikki-ideologia, ns. kognitiivinen psykologia, antaa mitään vastauksia tai edes kysymyksiä harkitun pitkäjänteisen sadismin J. Fritzlin profiilista ja yhteisöjen hyväksymisperusteista arvostetuille psykopaateille.

Fritzlihän oli julkisesti erittäin arvostettu kylän asukas, tunnettu kasvatusväkivallan harjoittaja, yhteisönsä tiedossa monista valtatempuistaan ja väkivallastaan - kuten maan isä Kekkonen oli pelätty ja ihailtu sisällissodan joukkomurhaaja ja Supon kiduttaja 20-luvulta sekä itse Hitlerille valantehnyt rotuoppinatsi 30-l natsien palkkalistalla. Eliitin ehdoton valinta pääministeriksi ja presidentiksi eliitin tekoja peittämään ja samalla syyllistämään kansaa eliitin aloittamasta sodasta, sodan ja rotuvihan kulttuurin luomisesta, natseihin sitoutumisesta.  

Freud demonina

Olin kuuntelemassa Suomessa 2009 yhä esiintyviä Freud-harhakäsityksiä terveysalan ammattilaiselta (erikoislääkäri Pirkko Brusila), joka oli kouluttamassa nuoria lääkäreitä ihmisen seksuaalisuudesta (Lux Humana, Haartman-instituutti). Hänen käsityksensä olivat yleisen tyypillisesti oudolla tavalla rajatun "Freud-tiedon" luomaa inhovihan tietämätöntä kuorrutusta.

        Freud on yhä loistava sublimaation väline, torjutun isävihan ilmaisun performanssiin.

Freud-paranoija ja väärillä  siteerauksilla sidottu Freud-pelko onnistuu parhaiten, kun irrotetaan erilleen Freudin muutamia kärjistäviä havainnollistuksia ja esitetään ne Freudin ainoina opinkappaleina. Brusilakin esitti, että Freudin mukaan naisen seksuaalisuus tähtää vain lasten hankkimiseen. Sehän onkin Freudin koko kuva naisesta ihmisenä... ei ole. Ja että seksuaalisuus on Freudin mielestä ihmisessä traumaattisin elämänalue. Näinhän se pitää käsittää, kun välineellistää Freudin.

Freud on joillekin kuin Fritzl, naistenlehtien pseudofeminismiin "vapaasti" liitetty isäinhon demoni.

"Se paha pahan paljastaja, pimeän ihmispuolen paljastajan täytyy olla paha ja naisten vihaaja kun miehenä uskalsi puhua naisten traumoista ja neurooseista".  

Voiko pahemmin ohittaa Freudin holistista ja dynaamista ihmiskuvaa: psyyken prosessien analysoimista.


  Kaikki on prosessia, kehitysvaiheiden sinfoniaa - tai kakofoniaa.

 ja ihmisen rajallisuus on koko ajan huojuvaa, äärimmäinen subjektiivisuus on vain tosiasia jota "yliminä"-prosessi yrittää hillitä sosiaalisten moraalien metaprosessina. Yliminä haluaa että ihminen on kelpaava: simpasseillakin  on testeissä yliminä - ruokaa jaetaan jotta sosiaalinen identiteettitasapaino ja vastavuoroisuus arvona muiden kanssa säilyisi. Itsearvostus lähtee samanarvoisuuden ymmärryksestä, jaetusta tietoisuudesta.

Niin kuin kaikki sosiologit, Freud oli toki huomioinut naisten pragmaattisen elämän- ja seksuaalisuuden hallinnan naishormonien painottamana biologisena elämän synnyttäjänä erilaisesti painottuneeksi kuin miehellä mutta freudilaisittain ei todellakaan nähdä naisen turhautumia, kehitysvaiheita ja traumoja jotenkin miehestä poikkeavina ihmisen individuaatioprosessin elementteinä ja ehtoina.

Traumatodellisuuden prosessit ovat samat, painotukset hieman erilaiset. Nainen haluaa lapsilleen sitoutuneen miehen ja isähahmon ensimmäisten 7 vuoden ajaksi vaistomaisesti.

Naisten vääristyneet traumakorostuneet isäfiksaatiot ovat prosesseina hyvin samanlaisia kuin miesten äitifiksaatiot ja siitä syntyneet seksuaaliset neuroosit.


 Kuuluisa freudismista käytetty typistymä, "mielihyväperiaate",

on usein arkipsykologien ja käsikirjoittajien humoristinen heittosana, Freudin leimaaja ja sitä kautta täysin väärin ymmärretty "todiste Freudin mekanistisesta ja yksioikoisesta ihmiskuvasta". Freud on minusta monitahoinen ja varmastikin pintapuolisesti vilkaistuna ristiriitainen ajattelija. Freudin teoriat ovat naurettavia ja pelottavia jos niitä ei ymmärrä. Jos ei ymmärrä ihmisen korvaavien traumaprosessien paradokseja ihmisen äärimmäisessä subjektiprosessissa jos ulkopuolinen positiivinen yhteisötuki ja jaettu kokemus puuttuu.

Freudin nerokkuus oli kuitenkin siinä, että hän ei halunnut selittää pois ihmismielen ristiriitaisia toimintamekanismeja eikä korostaa ihmisen tietoisuutta itsestäänselvyytenä vaikka kehotti ihmisiä tiedostamaan etenevänä prosessina. Sillä niitähän ristiriitaisuuksia traumoihin sitoutuneena ja traumojen painottamina riittää aivojen sosio-evolutiivisen luonteen takia.

Kipu-vaste ohjaa ihmisen tiedostamista ja psyyken kohdalla voidaan puhua trauma-vasteesta.

Ihmisen biologista kehitystä ovat viimeiset 60 miljoonaa vuotta nisäkkäänä ohjanneet myös sosiaaliset laumakulttuurit, vuorovaikutusprosessit yhteisen identiteetin ja selviytymiskeinojen luojina. Sosiaalinen tiedostaminen aivojen ja tunteiden biologisen kehityksen osatekijänä kokonaisuudessa.

Biologit voivat nähdä ihmisen aivojen kehityksen vain vaistojen biologisena biofeedback-evoluutiona - mutta freudilaisittain tarkasteltuna nisäkkäiden biologisen aivorakenteen kehitykseen liittyy kiinteästi mentaalinen mielteiden kulttuurikehitys ja sosiaalinen identiteettiprosessi, hormontoimintaa muokkaava kulttuurisen evoluution feedback-systeemi, joita eri tavalla tietoiset nisäkkäät ovat luoneet ryhmissään, erilaisissa ympäristöissä ja vuorovaikutus "kulttuuritottumuksissaan". Esim. empatia on syntynyt ryhmäkurista ja sukulaisten hormonaalisesta samankaltaisuuden "sympatiasta" erilliseksi psyykkiseksi empatia-prosessiksi, peiliprosessiksi "minä-sinä-me-tässä"-tietoisuutena.

Se on yhtä aikaa biologinen ja psykologinen.

Apinat ja mm norsutkin välittävät jälkeläisilleen asenteita, arviointitapoja, reaktiivisia käyttäytymistapoja, sosiaalisia malleja ja tietoa, kulttuuria,  jota voi kutsua puhtaasti subjektien muokkaamaksi välittyväksi kulttuuriksi, yksilöiden psykologiaa ohjaavaksi ryhmädynamiikaksi, vaistojen yläpuolella muodostetuksi kognitiiviseksi jatkumoksi, joita on erilaisia samalla lajilla eri paikoissa.

Bonobo-simpassi ovat standardisimpassi-serkkuihinsa nähden selkeä esimerkki.

Bonoboille seksi ei ole reviirin tai alfauroksen statustodellisuuden raaka merkki vaan stressin välitön ja sosiaalinen purkamistapa. Sosiaalisen seksuaalisuuden hahmottaminen vaikutuksena biologiseen ja aivokemialliseen kehitykseen on näin ollen totaalinen ja kiistämätön.

Bonobot ovat ohittaneet seksin liittämisen statustodellisuuteen sillä seksiä ja tyydytystä on tarjolla joka päivä;

      naaraat eivät pihtaa ja urokset eivät omista. 

Bonobot ovat korkeammalla sosiaalisella evoluution asteella.  

Traumapainotusta ja hierarkiaa ei ole seksuaalisesti määritelty

 ja alfaurokset eivät vammautua toisia uroksia bonobojen keskuudessa.
Bonobo-yhteisön dynamiikkaa voi pitää mielenkiintoisena taustatukena mm. Hännikäisen visiolle, että naisten ei ole kulttuurisesti viisasta olla pihtareita ja pitää nuoria uroksia puutteessa naisten keskinäisen "maineen" ja ystävien sosiaalisen statuspainostuksen vuoksi.


Mielihyväperiaate on hyvä kynnyskysymys Freudin ja ihmimielen dynaamisessa ymmärtämisessä.

Mielihyväperiaatteen mukaan ihminen pyrkii standardimallina hyvään ja onnellisuuteen viettien toteuttamiseksi maksimaalisesti rajoitteiden puitteissa - ja jos Aristoteleeseen täytyy viitata, niin "oman luontonsa ja todellisen olemuksensta toteuttamiseen".

Mielihyväperiaate on kuitenkin vain rautalankamalli, ihannemalli normaalin ihmisen "ihanne"-normaaleista, "luonnollisista" pyrkimyksistä.

Statustodellisuus ja hierarkianeuroottisuus pseudokristillisessä kulttuurissa on sairaalloisen korostunut ja siksi uskovaiset korostavat seksuaalisuuden kontrollointia "yhteisön" toimesta.

Neuroottisuus-painotus syntyy mm. häpeän kokemuksista ja häpeän käyttämisestä kasvatuskessa ja uskonnollisessa suggestiossa. Eliitti käyttää keinoja luodakseen kontrolliasetelman,  eliitille sopivat olosuhteet hallita ja riistää muita ihmisiä psykologisilla suggestion ja traumojen keinoilla.


Massamedia on ohjattua traumatodellisuutta, metodista traumatodellisuutta.

Mutta sitten kuvaan tulee välittömästi ja väistämättä freudilaisittain arvioituna sublimaation ja trauman merkitys persoonallisuuden kehityksessä.

Sublimaatioon liittyy usein myös kärsimyksen toistaminen ja kärsimykseen hakeutuminen - eikä vain vietin muunnettu johdannainen tai kärsimyksen pelko.

Väkivaltaviihde on sublimaatioteollisuutta. Thanatosviettiä liehakoidaan.

Traumatodellisuuden korostaminen kulttuurissamme näkyy Jeesuksen kärsimyksen patologisessa painottamisessa kidutetun ihmisen palvomisessa, ristiinnaulittu ihanteena, esikuvana köyhille.
 
  Traumatodellisuuden painottaminen,

"ihailu" ja korostaminen kulttuurissa antaa luvan eliitin vallalle ja tillaa suggestiotaktiikoille hyväksyä eliitin väkivalta ja metodit.

Väkivallan hyväksyminen on traumatoiston hyväksymistä.


  Thanatos-vietti, kuolemanvietti,

on ikään kun kuolemanpelon ja traumakokemuksen psyykkinen voittamiskarnevaali. Kuolemasta ja uhkasta tehdään ystävä, jonka kanssa leikitään pelon voittamiskeksi.

Paina kaasua. Anna palaa. Kerranhan sitä vaan eletään. Älä mamoile. Väännä sen kättä. Hyväksy isän/äidin lyönti ja rakasta isää. Ole vahva.

• Retorisesti jaoteltuna Tiedostamiseen tarvitaan herkistymistä ja selvitymisen toimintakykyyn karaistumista, tiedostamiseen ei tarvita karaistumista mutta jos haluaa taistella ym. Karaistumisen funktio riippuu siitä onko se suunnattu tiedostamisen avuksi vai tiedostamista torjumaan, torjuntaan. Joka suuntaan voi karaistua, psykoottiseen, tiedostavaan, neuroottiseen, eri sublimaatioihin, masokismiin. Fasismin mielenmalli korostaa karaistumista kaiken ehtona. 

Uhmaamalla ja käsittelemällä traumaa "kuoleman kanssa tanssimalla" (vrt.kansojen sotahulluushkohtaukset) käsittelemätön yksilön trauma-kokemus on yksilön intensiivisen aktiivisen toiminnan kohteena sekä (torjunnan sisäinen kohde) psyykkisenä generaattorina eikä vain muisto ja pelko uhkasta jossain takaraivossa. Mutta freudilaisen psykodynaamisesti ajateltuna prosessoimattomana traumana, joka estää persoonallisuuden kehittymisen.

Emootioille Sokea Status-kulttuuri valjastaa ihmisten traumakokemukset ja alemman hierarkian henkilöt syyttävät itseään ylemmän hierarkian väkivallasta. Ulkoisesti ohjattava arvokorostus johtaa ulkoisesti ohjattavaan emootioon mikä on tuhoisaa ja liittyy kiltin lapsen vakavaan syndroomaan. Fasistinen yhteisön yhteinen suggestio thanatosviettiin liittyy samaan prosessiin - ja eliitti käyttää sitä hyväkseen mm. sotakulttuurissa. Yhteiskunnalliset paineet eivät johda fasismissa vallan ja syiden analyysiin eikä demokratiaan vaan aggressioiden siirtämiseen talouspolitiikan ja tasa-arvoajattelun ulkopuolelle, sotaan. Kuten yksityinen ihminen etsii halveksunnan kohteita jos ei käsittele omia ongelmiaan ja torjuu traumojaan, torjuu omaa heikkouttaan korostamalla vahvuuden statustodellisuutta. 

Kärsimykseen hakeutuminen voi siis tuottaa mielihyvää.

Outoa?
Kelpaaminen kärsivänä, alistuvana lapsena.


Toistamispakko ja thanatosvietti

ovat selkeitä Freudin (ensimmäisenä) havaitsemia metakognitiivisia malleja, joissa ihminen etsii libidolleen, elämässä toteutumisen tahdolleen, rauhaa kokemastaan uhkaavasta häviämisestä, avuttomuudesta, tuhosta ja kuolemasta.

Massamedia houkuttelee hyväksymään toistamispakkoja tuotteistamalla traumoja. Traumatodellisuudesta tehdään traumaviihdettä kuten kirkko on tehnyt eliitin tappamasta Jeesuksesta viihdettä ja signaalin ihailla Jeesuksen uhrikohtaloa "pelastukseksi" eli uskontosuggestion ohjailemaksi thanatosvietiksi.

     Häpeä muuntuu torjunnan kautta uhmaksi ja toiseuden vihaamiseksi.

Alamaiset tulevat sokeaksi elittin väkivallalle ja epäoikeudenmukaisuudelle ja lapsi saa tyydytystä rankaisusta.

Väkivaltianen aikuinen saa myös tyydytystä lapsen avuttomuudesta: aikuinen ei samaistu lapseen koska on hylännyt omat traumakokemuksensa ja omat tunteensa statustodellisuuden tähden. Vahinko pistetään kiertämään.

Suojattomaksi ja siis prosessoimattomaksi jäänyt traumatisoitunut libido (eli elämäntahto) voi tehdä kärsimyksestä itsehallinnan tärkeimmän prosessin, pyrkimyksen, juuri thanatosvietillä. Thanatosvietti on ikään kuin käänteistävä ja kiihottava tai turruttava prosessi elämäntahdolle. Kuolema, persoonattomuus, adrenaliinimyrsky ja rajojen haihtuminen tuntuu tällöin yksilöstä helpottavimmalta.


Sadismi perustellaan sisäisesti masokismilla:

ihminen torjumalla omat traumakokemuksensa haluaa nähdä muiden ihmisten hallintaa traumoilla.

"Vahvojen lapsien" kasvattajat usein halveksivat lapsensa traumakokemuksia ja käskevät lasta vain olemaan itkemättä "turhaan" ja prosessoimatta kokemustaan. Koska nämä "kasvattajat*" haluavat torjua aktiivisesti oman lapsuutensa traumatuntemukset, pitävät itseään syyllisenä esim pedofiilisukulaisensa toiimintaan.  Trauma-ansa.

Kirkko on trauma-ansan performanssi, traumatoiston taktinen organisaatio. Kulttuurin kehituyksen estäminen eliitin hegemonianäkökulman korostamiseksi. 

Ihmisen kokonaisvaltainen tulkintahorisontti elämälle, merkityksille, kokemuksille ja emootioille (itsen ja muiden) on häkellyttävän traumakeskeinen prosessi. Ihminen on tavallaan hyvin traumakeskeinen olento. Siksi uskonnotkin ovat niin uhrikeskeisiä myytti- ja rituaalikokoelmia.

Turhautuminen on ydintrauma ja jatkuva lapsen kehityksessä.

Aikuiset voivat tuhoisasti korostaa lapsen turhautumista ja lisätä neuroottisia prosesseja ja jopa psykoottisia proseseja.

Kognitiivisessa psykologiassa halutaan nähdä epäterveesti toisinpäin ihmisen terapiaprosessin ja uusiutumiskyvyn ydintulkinta: ihminen on kognitiivisen psykologian alkeiden mukaan ratkaisukeskeinen olento ilman traumojen aktiivista vaikutusta ihmisen omakuvaan. Juuri tämä "positiivinen ratkaisukeskeisyys" on sitän sokeaa aristotelistä arvo/- tietoteorian ihannetta: ihminen on paha tietämättömyyden ja väärien tottumusten takia. Kognitiivisessa psykologiassa vaaditaan korostamaan tramatodellisuuden ansaa: vaaditaan unohtamaan kokemuksensa ja trauma-ansansa ja olemaan käsittelemättä niitä. "Katso tulevaisuuteen" . Kognitiivisessa psykologiassa ei kyetä näkemään toistoprosessien todellisia syitä ja emotionaalisen vamman ja itsetorjunnan aiheuttamaa toistoa. "Vanhempasi halusivat sinulle hyvää". 

Ulkoisesta todellisuudesta ja kokemuksista tulee yksilön todellisuutta varsinkin traumojen kautta.

Yksilön psyykkiset piirteet kasvavat tai kapeutuvat traumaattisten vaiheiden kohtaamisessa. Lapsen itsenäistyminen vanhemmista on yksi väistämättömistä prosesseista.

Jos traumaa ei käsitellä, traumasta tulee ihmistä määrittelevä prosessi.




Itsehallinnan laaja "pyrkimys" kontrolliin

psyykessä on freudilaisittain aivan eri asia dynaamisena systeeminä kuin pelkkä peruskognitiivinen "mielihyvä"-periaate.


Terve itsehallinta eli tietoisuus ei toteudu jos trauma jää torjutuksi emotionaaliseksi tikuksi lihaan. Hahmotomaksi mutta yksilö muokanneeksi prosessiksi, toistopakoksi ilman tietoista funktiota.

Mielihyväperiaate on vain standardi-ihanneolojen raaka toimintamalli ja yllykeperiaate, peruskoneisto elämänhaluun. Tiedostava persoona on paljon kompleksimpi prosessi.

 Ihmisen psyyken varjopuoli, integroimaton osa, traumamassa, on kuitenkin modernin freudilaisen itsehallintaperiaatteen, mukaan osa mielihyväperiaatetta, sen pimeä osa traumatoistona.

Itsehallinnan pyrkimysmallissa ihminen voi olla myös sadisti ja tai masokisti etsien tuskan hallinnasta kontrollin tuntemuksia koetun trauman kontrolloimiseksi.

Homoviha on hyvä esimerkki projektiosta: yhteisön seksuaalainen väkivalta ja manipulaatio on trauma jota torjutaan. Sen aiheuttama traumapaine ulkoistetaan mm. homoja kohtaan eikä yhteisön väivallan tiedostamiseen. 

Psykopaatilla häpeä on murskanut psyyken mekanismeista kaikki sosiopsykologiset esteet uhmalta ja ylemmyydeltä. Valta sadismina on ainoa funktio koska sadistilla ei ole integraatioa, omaa sisäistä jäsentymistä ja valtaa itsensä ehjäksi kokemiseksi.

Sadismi on sublimaatiota "perversoituneen" transferessin kautta: sadisti ulkoistaa oman traumaattisen psyykkisen tuskansa toisen ihmisen kannettavaksi. Toisen kärsimys tuntuu helpottavalta.

Fritzlin psyykkisen tuskan mestarina toimi hänen väkivaltainen ja terrorisoiva äitinsä. Joten feministinen teoria miesten "biologisesta väkivaltaisuudesta" voi olla tässäkin joutua suuren kysymysmerkin alle.

Käytännössä jokaisella ihmisellä on jonkinasteinen persoonallisuuden disintegraatio.

Traumavamma, hallitsematon reaktiivisuus pimeässä nurkassa - ja sen kautta thanatosvietti, tuhoamisvimma omaan traumaan takertuneena.

Eli jotain neuroottisen sublimaation, libidoa rankasti hillitsevän depression, emotionaalisen torjunnan tai psykoottisen kapeutumisen puolella. Empatiaa ei ole aina ollut saatavilla eikä ymmärrystä.

Eli painotukset vaihtelevat, kuinka tuvaudume väkivaltaan ja valehteluun riippuen persoonamme integraation tilasta.

Freudhan kutsui itseään sosiologiksi ja näki, että hänen uudet näkemyksensä ovat etupäässä sosiaalisen olennon tiedostamisen paljastamista. 

Ihmisen omakuva on aina sosiaalinen identiteetti, kokemusten ja hyväksynnän konstruktio, täysin toisten kautta jäsentynyt mutta oman persoonan prosessina. Tiedostamisen asteet ja alueet vaihtelevat eri ihmisillä paljon.

Jopa sadistinen ihminen on siis "sosiaalinen ihminen", joka uusintaa omia "sosiaalisia" valtafantasioitaan jakyvykkyyden tuntemuksia vain toisen heikkouden kautta - ja täten oman valtakokemuksensa kautta; sadisti voi neutralisoida omia heikkouden tuntemuksiaan, rakentaa omaa "vahvuuttaan" ja sosiaalista asemaansa toisten heikkouden kautta.


’Onnistua elämässä’ on mm. Aristoteleellä täysin eri tavalla latautunut kuin individuaatioprosessin ymmärtäminen Freudilla ja jälkifreudilaisilla Freudin ymmärtävän humanismina soveltajilla.

Aristoteleen ja Platonin ihanteet ovat aika kovia. Kummatkin sallivat mm. poikien käyttämisen miesten seksuaalisina leikkikaluina koska pojatkin saisivat myöhemmin aikuisna käyttää nuoria poika. Kreikkalaisessa kulttuurissa mies ei saanut julkisesti osoittaa hellyyttä vaimolle ja muut miehet saivat hakata hellyyden osoittajan. Äiti-kompleksin muotoja projektiivisena traumakulttuurina, traumakierre muodostuu kulttuuriksi. Rikkaita huoria ihailtiin ja miehet saivat ihailla huoria mutta eivät vaimojaan. Tämä tietysti on traumakierteen osana johtanut naisten pakkomielteisiin osoittaa pojilleen omaa kasvattajan valtaansa yhteisön statushäpeän kohteen "vastapainona" ja osana traumakierteen jatkuvuutta.

Aristoteleelle onni oli sosiaalisesti tunnistettavan yhteinen, luokiteltavan identtinen ja standardina identiteettiä jakava. Vaikka potentia ihmisillä on erilainen, kuitenkin mielen kaava/kartta ratkaisuun/täyttymykseen on sama.

Freud ei jakanut tätä epäemotionaalisen universaalia, ideaalimaailman ratkaisua Aristoteleen kanssa. Vaikka persoona rakentuu sosiaalisesti, ei ole olemassa yhtä taikakaavaa ja ordinaatiota Onnellisen Ihmisen tuottamiseksi. Tasapaino on henkilökohtaista, kuten ovat traumatkin.

Platon inhosi kokeilevaa taidetta taannuttavana eikä kyennyt ymmärtämään taidetta kulttuurin evoluutiona.



Valtaosa ihmisen sublimaatiopyrkimyksistä tuntea itsensä esim. kyvykkääksi, eheäksi, riittävän hyväksi tai seksuaaliseksi ei ole taistelua ulkoisia rajoitteita vastaan vaan sisäistettyjen rajojen ja mielteiden toteuttamista.

Neuroosi on väkivaltainen sublimaatio jossa toiminnan mielekkyydellä ei ole väliä, on vain maaninen hallinnan pyrkimys kuolleena thanatosviettinä "hallita", torjua vain hallitsemattomuuden kokemusta performanssina.    Tämä on tärkeä ymmärtää. 


”Haluavat tulla ja jäädä onnelliseksi”-ajatus on myös obsessiivisten, rajoittuneiden toimintojen ja torjunnan perusmotiivi.

Eli omien mahdollisuuksien rajaaminen ja neuroottisesti rajautuneiden tuntemusten suojeleminen on myös "onneen pyrkimistä". Tämän voi varsinkin määritellä juuri "perversioiden" eli pitkälle johdettujen ja muunneltujen tarpeiden ilmenemiseksi.

Perversio ei Freudille ja Freud-keskustelulle merkitse "luonnottomuutta" vaan tasapainottomuutta, tavallaan epätasapainotilaa, jonkin sublimaatiotavan ylipainottumista kiihottumisprosessissa tai psyykkisessä ratkaisuyrityksessä eheyden kokemuksen saavuttamiseksi.

Psykoanalyytikkojenkin kesken on tietysti paljon mielipiteitä siitä, mikä on perverssiä "itsensätoteuttamisen" kannalta. Onnellisuus on niin suhteellinen käsite yksilön motiivien suhteen ettei mitään suhteellisempaa ole olemassa.

Freud puhuu tasapainosta ja tasa-arvoisesta vuorovaikutuskyvystä mielihyvän toteuttamisessa ja kohtuusta, mitä voi pitää jotenkin vastaavana aristoteliselle "harmonian voimalle".

Aristoteleelle henkinen ihminen on kuin urheilija, jonka täytyy löytää oma lajinsa mutta harjoitella sitten päättäväisesti, oikeaoppisesti oikean "filosofisen ihmisen" mallin mukaisesti ja lähes samoin kuten muutkin urheilijat, jotta voi olla suoraan vertailtavissa ja luokiteltavissa oman lajinsa muihin harrastajiin.

Kuitenkin jokainen ihminen on freudilaisesti oman ainutlaatuisen tasapainonsa etsijä, sublimaatiojärjestelmä, jossa ihminen tavoittelee täyttymystä kokemiensa ja kuvittelemiensa puutteiden kautta.

Puutteen mielikuvat määrittelevät etupäässä siis ihmisen halujärjestelmää. Standardia ihmismallia ei ole todellisuudessa olemassa elävänä yksilönä mutta toimintakykyä estävät ja tuskaa aiheuttavat sublimaatiomallit ovat Freudin mukaan terapeuttisesti purettavissa suhteellisesti tasapainoisen systeemin vapauttamiseksi - vaikkakaan ihmisen persoonallisuutta ei muutettaisi terapiassa.

Fritzlejä ei voi Freudin mukaan parantaa eikä tasapainottaa.

Vain rajoittaa, ehdollistaa yhteisön sosiaalistamisen ulkoisella paineella ja tapakouluttaa kognitiivisen kelpaavuusperiaatteen kautta.


Neuroottisen ihmisen

voi vapauttaa Freudin mukaan mielikuvien ja pakkomielteiden rajaavasta noidankehästä. Neuroottinen ihminen voi tunteä äärimmäisiä onnen ja hallinnan tunteita toteuttaessaan ulkopuolisesta outoja, ritualististen toimenpiteiden kokonaisuutta. Neuroottisessa fantasmassa luodaan hallinnan teatteria oman toiminnan kautta.

Subjekti "tietää" ja määrittelee tarkasti foobisesti ongelmia aiheuttavan "kaaoksensa" mutta luo myös (neuroottiset) keinot oma järjestyksensä, mikroversuminsa, takeeksi. Täydellisesti ja tyydyttävästi omassa mielessään. Mutta monesti neuroottisen subjektin muita tarpeita ja mahdollisuuksia laiminlyöden. Esimerkiksi siisteys voi neurootikosta tuntua orgasmia hurjemmalta asialta mutta kaiken onnistumisen ilon takana voi olla aika vakava libidoa häiritsevä traumakeskeisyys ja seuraamuksena sosiaalinen rajoittuneisuus.


Joissain Freudin kirjoituksissa kärsimyksen välttäminen (obsessiivisesti ja ylikorostuneesti), neuroottinen sairauksien ja bakteerien tms pelko, esitellään juuri kärsimykseen takertumisena eli juuri traumojen toistamisena, traumapatologiana.

Kärsimyksen välttäminenkin korostuneena on tällöin traumatoistoa, trauman ohjaamaa tulkintaa.

Alistuminen suuremmille voimille perustuu pyrkimykselle lopettaa oman individuaatioprosessin kärsimyksen, epätietoisuuden, hahmottomuuden, ristiriitaisuuksien, muutoksen kauhun ja epävarmuuksien tunteminen.

Autoratiiviset ihmiskuvan kontrollisysteemit pyrkivät juuri kieltämään freudilaisen monitulkintaisen ja sen yksilökehityksen kautta syntyvän erilaisen tietoisuuden ja korostavat vain yhden tietoisuusmallin ihmiskuvaa, dogmaattista mukautumista ja alistumista, valmiita ratkaisuja.

Autoratiivisuus korostaa traumatoistoa ja luo voimakkaita kelpaamattomuuden projektioita, matriiseja fasistisessa ihmiskuvassa.

Tavallaan Aristoteleen funktioargumentti sopii myös fasistisiin ja muuten vain fundamentalistisiin elämänhallintamalleihin. Jonkin tietoinen vastustaminen voi antaa mitä täsmällisimmän tehtävän ja tyydyttävimmän merkityksen tuntemuksen. Näissä systeemeissä jäseniltä kielletään jotain fundamentisti inhimillistä muuttuvana ja kokeilevana prosessiolentona ja kieltojen aiheuttamat paineet projisoidaan sitten kulttuurisesti ohjatulla sublimaatiolla vihan kohteisiin vapautumisen tuntemusten kera.

Traumaattinen tuhoutumisen tunne on kryptoniittiä, sietämätön vihollinen perusihmisen olemisen perusfantasmalle, jatkuvuuden itsestäänselvyydelle. "Fasistinen psyyke" ja asehullujen psyyke vastaa tuhon pelkoon tuholla, kuoleman hallinnoinnin fantasialla.

Tuhotumisen toive eli uhma on kuolemankokemuksen neuroottista sulattamista, thanatosviettiä. Tämä on traumatoiston polttoainetta.


Kuolema voidaan freudilaisittain nähdä mahdottomana tiedostamisen tilana - tai sitten korkeimpana tiedostavan integraation osatekijänä. Jos tietoinen ihminen kykenee näkemään elämänsä vajaana mutta samalla äärimmäisen tyydyttävänä oman aktiivisuuden ja ongelmanratkaisukyvyn kautta (ymmärrys tai taiteen abstraktio), niin kuolema ei ole enää pakopiste tai kuristussilmukka. Vain osa luontoa ja elämän muutosta.

Thanatos-vietistä ja häpeästä on olemassa huikea suomalainen kirja, joka on ehkä maailman Freud-kirjallisuuden parhaimpia esityksiä ihmisen itsehallinnan prosesseista, traumakeskeisyydestä ja kuolemafantasian voimasta. (Thanatos, häpeä ja muita tutkielmia. Ikonen, Rechardt)

Suomalainen Freud-keskustelu on 20 vuotta jäljessä Ruotsia ja Englantia. Freud nähdään usein suomalaisten "filosofien" ja feministien kommenteissa vain räävittömänä reliikkinä - vaikka esim. kognitiivinen psykologia Euroopassa on kymmenen vuoden ajan peruuttanut systemaattisesti, mm. torjunta- ja dissosiaatio-teorioiden kautta, takaisin Freudin syliin.

Filosofia määrittelee etiikan eli olemisen tavan varsin eri lähtökohdista kunkin koulukunnan tietoteorian kannalta ja varsinkin eri tavoitteilla ihmisen olemisen määrityksissä kuin Freud.



Jotta koulupsykologit voisivat erottaa joukosta Fritzlit ja Auviset, on monitahoinen Freud otettava kaapista ulos takaisin kuten Ruotsissa on tehty. Freud ymmärsi ensimmäisenä hyvin monimutkaisia mielenrakentumis- ja tietoisuuden ylläpitoprosesseja.

Ihmisen psyyken pimeä puoli noudattaa Mauno Koiviston tuhoavaa poliittisen mielettömyyden doktriinia: "Tärkeintä on liike".

   Ei ymmärrys eikä seuraamus.

Vielä Freudin teoriasta ja torjunnasta.

Freudin teorian vallankumouksellisin idea oli se, että sekundääri prosessi voi "vallata" primääriprosessin ja ihmisestä tulee esim. omien traumojensa toistaja ja niihin liittyvien viettien välttäjä, marionetti. Mielihyvä ei olekaan itsensä toteuttamista ja nautintoa hakevaa vaan nautintoa sabotoivaa ja traumaa toistavaa.

Torjunta, siis aivojen monitasoinen ja alitajuinen luokittelu- ja erotteluprosessi, on sekundääriprosessien kuningatar - se vie aivokapasiteetistamme koko ajan suurimman osan. Sen tehtävä on pitää ihmisen puskuritajunta eli minä-tietoisuus kevyesti rasitettuna ja "puhtaana". Torjunta luo "lempeästi" rajatun todellisuuden, jonka voi kokea "todelliseksi", hallitusti.

Ihmisen luontainen reagointi tuskaan on tuskan välttäminen.

Siksi traumaattinen kokemus voi saada hyvin voimakkaita torjunnan muotoja. Ihminen torjuu vaikkapa jotain halua ja tarvetta.

Siitä seuraa voimakas sublimaatio. Neuroosit ovat selkeimpiä esimerkkejä tästä mekanismista.

Seksuaalisuus on yleisin ongelmakenttä. Yllätys.

Jos seksuaaliset tunteet nostavat esiin ensisijaisesti häpeän tai turhautumisen tunnetta, yksilö pyrkii sublimaation prosesseilla korostamaan esim. Neitsyt Marian tai feminismin ihmeellistä ainutlaatuisuutta ja käsittämätöntä täydellisyyttä.

Freudin psyyke-teoriaa ei voi redusoida viettien "yhteis- ja vastakkaisvaikutuksesta".

Traumat ja varsinkin niiden käsittelyvaiheet ja tiedostamistavat ovat prosesseja, jotka ovat individuaatioprosessin tärkeimpiä prosessivaiheita.

Kognitiivinen terapian päämääränä on neutralisoida ja tavallaan väheksyä taraumojen merkitystä jopa itse kognitiivisen terapian aikana eli ihmisen täytyisi vain kiinnittää huomionsa muualle "rakentavasti", pois traumoista, niin hän parantuisi ja puhdistuisi työkykyiseksi.

"Omatunto" ei ole kokonaan torjunnan muodostaman prosessin varassa vaan kyllä Freudkin ymmärsi positiivisen sublimaation merkityksen eli kun lapsi huomaa saavansa laadullista huomiota hymyllä eikä vain lyömällä tai kiljumalla, niin rauhallisempi tapa voittaa ja antaa enemmän tyydytystä sosiaaliselle identiteetille, myös tyydytystä tavoittavana tapana.

Tähän liittyen voi sanoa että sekundääriprosessien hallitessa traumat hallitsevat.

Kun ihminen pyrkii tavoittamaan omaa traumatodellisuuttaan terapiassa, silloin ei siinä prosessissa eettisillä pohdinnoilla ole mitään merkitystä.



Torjuntaa on kahdenlaista:

on passiivista ja aktiivista.

 Passiivinenkin on aivotoiminnan tasolla aktiivista eli aivoprosessit yliminän algoritmilla pitävät tietoa poissa tietoisuudelta eli egolta. Mutta tätä kutsutaan passiiviseksi koska se näennäisesti on rajaavaa mutta traumatorjunta, tiedontorjunta ja kokemustorjunta vaikuttaa vähintäänkin rajaavasti persoonallisuuteen ja tunteiden aktivoitumiseen.

Aktiivinen torjunta on projektiota. Projektiivisesti patologinen ego heijastaa (torjutun) viha-emootion ja kauhun muihin henkilöihin kuin esim. manipulatiiviseen äitiin tai raiskaavaan isään.

Paha siirretään pois oman elämän keskushenkilöiltä ja jopa oman yhteiskunnan historiasta.  Torjunta näennäisesti poistaa emotionaalista taakkaa mutta myös siirtää sitä ja vahvistaa sitä mm. fasismiksi ja koulukiusaamis-sadismiksi.
 

Fasismi on aina aktiivista projektiota. Ihmiset ilahtuvat kun saavat fasistisessa vihassa kohteeksi syntipukit oman saastaisen suvun patoutuneiden vihantunteiden kohteeksi - eikä silloin tarvitse selvittää suvun väkivaltaa ja traumataakkaa. Ihminen kokee pääsevänsä irti saastaisesta menneisyydestä ja suvun sekä puolueen teatteri lavastetaan vihan projisoimisen avulla.

Faktuaalisesti natsipuolueen eri ryhmät tappelivat jatkuvasti ennen sotaa mutta sota vapautti fasistisen projektion totaalisesti. Patologiset heimoprojektit ja monet puolueet tarvitsevat aiheetonta masinoitua vihaa ja sadismia oman epäinhimillisen psykologisen mekanisminsa jatkamiseksi.

Natsit olivat eliitin projekti eli täysin perinteinen keskiaikainen fasismi hegemonian projektina. Neuroosien ja traumapainotusten projekti taktisena kulttuurin ha yhteisän vääristämisenä.   

Viha tuntuu silloin fasistisen puhdistavalta kun torjutun vihan ja torjutun trauman ahdistus saadaankin vapauttaa syyttömään kohteeseen. (Ei saa sekoittaa aidon ja aiheellisen vihan prosessia patologisen vihan projektioon). Fasistinen viha "puhdistaa" kun alkuperäistä traumaa eli eliitin ja sukujen väkivaltaa ei tiedosteta ja käsitellä vana ulkoistetaan yhteisön ulkopuolelle.  

• Venäjäviha on Suomessa vahvasti suomenruotsalaisen eliitin ja kokoomuslaisten ylläpitämää kulttuurimanipulaatiota joilloin voidaan olla käsittelemättä oma historia,  suomalaisen traumakulttuurin ydin eli ruotsalaisen kolonisaation väkivalta ja eliitin sadismi, tahalliset nälkävuodet eli suomalaisten massatappaminen vaikka ruotsalaisten hallinnoimat viljasiilot olivat täynnä.

• Talvisodan turhuus eliitin sitoutumisena natsi-Saksaan on vaikea käsitellä koska eliitti on romantisoinut talvisodan "kansan urheudeksi" jotta eliitin syyllisyys järkyttävään sotaan olisi mahdotonta käsitellä. 30 vuotinen sota suomalaisten depresion ja kaikkien traumojen suurimmaksi tekijäksi on myös romantisoitu ja tulkittu vain tapporetkestä rikastuneen eliitin näkökulmasta.

Torjunnan psykoanalyysi - politiikan traumavoima
 
Projektiot ovat vahvaa poliittista valuuttaa.
Traumojen projektiot ja traumatoiston funktionaalinen käyttö massojen ohjaukseen.

Sokeus historialle lataa pienen eliitin poliittista valtaa voimakkaammin mitä enemmän historiaa vääristellään.

Nyt Suomessa jopa vasemmistoeliitti on kyvyttömyydessään ja ahneudessaan antautunut aktiivisen-passiivisesti historian kaapanneelle oikeistolle koska eksynyt ja sivistymätön vasemmistoeliitti ihailee lapsen kaltaisesti jaavuttomasti oikeistoeliitin sumeilematonta traumavaltaa ja sen voimaa suomalaisen traumapaineen hallinnassa - historian vääristelyn ja hallinnan kautta.  

Bonobo-simpanssit
ja
vaihtoehtoinen seksuaalisosiaalinen järjestelmä

 

How the Mind Works - video

Steven Pinker:

wikipedia

BBC Fritzl


Naapuri myönsi tienneensä insesti-isän teoista









Sadismi

 



Sosiopaatti ja sosiopaatin huoneentaulu

Tämä kirjoitus on alunperin kommentti
Olemisen portailla-blogin kirjotukseen