keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2016

Suomalainen älymystö edustaa feodalismin fasismia


Pakkouskonto ja pakkoruotsi ovat yhä kouluissa "kulttuurina" ja akateemiset ihmiset hyväksyvät tämän "perinteenä".
Miksi ihmisten myyntiä, noitien metsästämistä ja teloittamista perinteenä ei kunnioiteta perinteenä mutta nämä elitismin suggestiot ja aivopesut hyväksytään?
MIkä älyllinen tai eettinen peruste "perinne" on? Ei mikään.
 Kirkkolaki ja jumalanpilkkakielto ovat feodalismia ja koulutetut ihmiset on saatu hyväksymään kaikki tämä elitistinen suggestio ja paska. Tämä on tärkeä asia jotta eliitin illuusiota ja fasismia voidaan taas rakentaa.

 Museovirasto yhä kieltää ristiretket Suomeen faktoina vaikka muu Eurooppa pitää nämä faktat itsestään selvyytenä Vatikaanin päämäärätietoisuudesta ja Tukholmassa on arkistossa selvä Paavin lupa tappaa suomalaisia.  
   
Sivistynyt ihminen ymmrätää että feodaalikulttuuri on täysin fasismin esikuva.  Ja että Suomi on ollut kolonisaation kohteena yli 1100 vuotta ja hallituksemme hyväksyy nyt kapitalistisen kolonisaation ja valtion hajottamisen pörssiyhtiöiden talousterrorin alla. 
  
Sivistynyt ihminen vastustaa eliitin fasismia ja paikallisen kulttuurin tuhoamista, vaikka iskulauseet olisivat kuina jaloja,  "Rajat auki". "Talkoot". "Meillä on liikaa, köyhät on ensin uhrattava" "Islamia on kunnioitatteva"...

Ajatusmallit ovat aseita, hirttosilmukoita, joilla on näkymätön ideologia ja vallankaappaus takana. Massamedia on ajatusmallien pakkosyöttöä varten. Pohjoismaista mallia halveksitaan kun ensin rahat on siirretty eliitille ja sitten syytetään pohjoismaista mallia "toimimattomaksi" - eliitin näkökulmaa syötetään ja runnotaan. Massamedian tärkein keino on sensuroida historiasta elitiin salaliitot ja luoda halveksuntaa "salaliittoteoreetikoille.

   Jokainen tuhansien vuosien vanha sodankäynnin opas kehoittaa ensin salaliittoihin.


Suomalaisen älymystön sokeus on esimerkillistä.

Suomessa on piilotetu korruptio ja fasismi, maan tapa, hyvät veljet. Massamedian sensuurin avulla.  

Feodalismin eri muotojen kunniottaminen "perinteenä" muokkaa ihmisiä ja koululaisia eliitin vallan ja demokratian tuhoamisen alle.

   Eliitti toistaa massamedian avulla "edistys"-sanaa kun se vaatii fasistista taantumusta.



II
    
Luuletko sinä että valtionkirkko edustaa Jumalaa? Hyvää tahtoa? Perinnettä? Feodaalikone edustaa jotakin korkeampaa? 

Vai ymmärrätkö mitä varten kirkko ja rituaalit papin/eliitin edessä kumartamista varten perustettiin?

Se perustetiin Juha Sipilää ja Soinia varten, kansan harhaisia uskomuksia varten oikeistolaisessa elitismissä sekä siunaamaan oikeiston suorittamat massamurhat 1918-1919 yhä vuonna 2016. Luomaan alamaisille uhrautumosen henkeä eliitin venäjävihaa varten, sitä Saksaan ja talvisodanhenkeen vetoamista, yhä vaan.


Kirkko ja oikeistovirkamiesten rahoittama ja raakkaama "älymystö" on ollut tärkeä kulissielementti, jotta feodaaliruhtinaan ihailu on pidetty elossa Mannerheim-kultin avulla, joukkomurhaajien, sotarikollisten ihailun avulla. Sotilaspappien kirkko siunaamassa nyt natomaiden-sotia joissa Suomi on mukana kasvavassa määrin. Kirkko on sitonut kristuskulttinsa suoraan natsisukujen aloittamien sotien siunaamiseen, suomalaiset eliittinatsit kuten Erkko aloittivat jo sopimusten tekemisen 1925 Saksan natsien kanssa.

Venäjäviha on 900 vuotta kestänyt Vatikaanin eliitin perustelu kolonisaatiolle ja terrorille, elitismille. Pelkkä perustelu, tyhjä viha kuten kaikki eliitin sytyttämät sodat ovat aina sotaa omai alamaisia vastaan, viholliskuvilla ratsastamista.

"Älymystö" ei ole puuttunut kun oikeistovirkamiehet ja SUPO "turvallisuusselvityksin" ovat teloittaneet vaemmistolaisia ja humanisteja pois uralta ja rahoituksesta.  Sensuuri kelpaa seteliälymystölle. 

Kansa on reagoimaton TTIP-diktatuurin etenemiseen koska kouluissa ei todellista talouden ja feodaali-eliitin terrorin historiaa ole opetattu. Eliitin totaalista julmutta ja moraalittomuutta luokkayhteiskunnna luomiseksi.

Eliitin sylikoirat eivät välitä etiikasta vaan eliitin määrittelemästä statustodellisuudesta. 




III

Vasemmistopuolueet hukkuvat

 koska ovat tarrautuneet fasistien geopoliittiseen ja rahaunionin narratiiviin, naton hyökkäyssotien pyhittämiseen konfliktihakuisilla väestönsiirroilla





Samalla kun tärkeimmissä kilpailijamaissa palkoissa suunta on selvästi ylöspäin, Suomessa mennään äärimaltillisella tai nollalinjalla.
TALOUSSANOMAT.FI





 






























   

Jos historiaa ja yhteiskuntaoppia ei lasketa tulevaisuudessa sellaiseksi yleissivistykseksi, jota kaikille koulussa opetetaan, niin miksi ruotsin kieli on sellainen?
HELSINGINUUTISET.FI|HENKILÖLTÄ PETTERI MÄKINEN


x







The American public has two clear choices: Fight back, or accept serfdom. () Source: The Burning Platform As Gaius Publicis recently expressed... If you think of the country as in decline, as most people do, and you think the cause is the predatory behavior…
ZEROHEDGE.COM






The private banks have argued for a long time now that the issue of money should be exclusively theirs. They further argue that to allow governments this power would see political abuse of the monetary system. It is a sound argument, which has allowed financiers to amass not only great wealth but al…
CRITICL.ME











President Barack Obama has said the classified pages of the 9/11 Commission…
WWW.RT.COM



Entinen ulkoministeri kutsuu Naton kanssa allekirjoitettua isäntämaapöytäkirjaa…
SUOMENKUVALEHTI.FI



The strategy of Divide and Conquer has been used throughout history almost every time there is one group that wants to dominate or defeat another group. It has been a tried and true strategy for generals on the battlefield to assist in winning wars. The same strategy has been used against humanity by those that desire to control us through various forms of manipulation. In fact, it is so ingrained into our way of being that we almost relish in dividing ourselves which allows them to better conquer humanity.


Source: www.loveresponds.com | Original Post Date: December 6, 2013 - The…
COLLECTIVELYCONSCIOUS.NET|TEKIJÄ: ॐ COLLECTIVELY CONSCIOUS ॐ




Slavoj Zizek thinks Europe needs to stop trying to solve the problems of the Middle East by taking in millions of migrants.

 video
  jakoi käyttäjän Channel 4 News videon.

- How can anyone take him seriously any more? Refugees are the victims of imperialist wars. Stop the wars, not the people.
As Ashley Smith comments; For any remaining and self-delusional fans of this buffoon, watch this. It will cure you better than any psychoanalysis of any and all admiration for him. He here displays his full ignorance and bigotry. No Europe did not open itself up for refugees in any exceptional way. Most of the refugees are in the surrounding countries in the Middle East. And now the EU has snapped the borders closed leading the deaths of hundreds of refugees. And no there is no clash of civilization. That is a right wing canard that justifies oppression and warfare for the imperial powers. Here he place himself on the side of the oppressors and exploiters. Time for serious politics and organizing, not jokesterism disguising reactionary positions.
Channel 4 News
18. huhtikuuta kello 22:59 ·
Europe's brashest philosopher has a lot to say about the migrant crisis.
 
Slavoj Zizek thinks Europe needs to stop trying to solve the problems of the Middle East by taking in millions of migrants.


-0:51

392 082 katselukertaa
Channel 4 News
Europe's brashest philosopher has a lot to say about the migrant crisis.
Slavoj Zizek thinks Europe needs to stop trying to solve the problems of the Middle East by taking in millions of migrants.
Tykkää
Kommentoi




The moneyed elites are furious at being subject to the kind of scrutiny that…
WWW.THEGUARDIAN.COM|HENKILÖLTÄ LISA MCKENZIE





Panama-paperit paljastivat, kuinka useat maailmanlaajuisesti vaikutusvaltaisessa asemassa olevat henkilöt, pankit ja suuryritykset ovat käyttäneet…
WWW.VASTARINTA.COM

























Aalto-yliopisto Aaltoyliopisto Helsingin humanistinen akatemia 1918 jatkosota talvisota propaganda neokonservatiivinen eu euro bryssel yhteiskuntasopimus pohjoismainen malli hyvinvointivaltio venäjä venäjäviha




x

Ei kommentteja: