lauantaina, huhtikuuta 16, 2016

Oikeistolaisen kielimanipulaation helmiä: Säästäminen hiipii


Kielellistä manipulaatiota.
  • "USA:n malli hiipii Suomeenkin? Opintotukileikkaus lisää paineita säästää lapsen opintoihin" 

Katsokaa millä diskurssilla leikkaamista esitetään positiivisena ja itsestäänselvänä. "Malli hiipii Suomeenkin". "Malli" esitetään autonomisena olentona, joka itsekseen "hiipii" eikä ideologisena valintana pohjoismaisen mallin purkamisessa. Diskurssin predikaattipainotus "hiipii" on myös vähättelevän hilpeä sävy joka pyrkii halventamaan asian vakavuutta. Passiivimuodossa korostuu myös vääjäämättömyys eli esitetään prosessina jota ei voi estää.

Ja kun puhutaan "mallista" diskursiivisena objektina,  siirtymänä ja mallikuvana,  ei puhuta aktiivisesta romuttamisesta ja leikkaamisesta tuloerojen sekä yhteiskuntaluokkien erojen kasvattamisessa. Purkamisesta puhutaan USA:n mallina eli esikuvana esitetään USA eikä kerrota kuinka kauheassa velka-ansassa ihmiset siellä ovat asunnottomuuden kasvaessa ja talouden tuhoutuessa. Leikkaus johtaa todellisuudessta nuorten velkaantumiseen, ylitöihin, väsymykseen ja stressi-ahdistumiseen eikä tämän diskurssitekstin säästämistä ihailevaan jaloon toimintaan. Säästäminen esitetään kaikille mahdolliseksi ja korkeasti eettiseksi toiminnaksi vaikka sitä se ei ole lähellekään mahdollisuutena työttömän, pienipalkkaisen ja mielenterveydeltä vammautuneiden elämässä lapselle.


b) Valtamediamme käyttää otsikointia tarkasti harhauttavaan emotionaaliseen ohjaukseen.

Hälyttävän moni otsikko on emotionaaliselta painotukseltaan eli viestiltään päinvastaista kuin sisältö.

Tämä johtuu ideologisesta ohjauksesta: suggestio on helppoa kun todellisuus väärennetään niin laajalla välineellä kuin valtamedia joka hysteerisesti itse tiseään kutsuu viralliseksi mediaksi ja muita valhemediaksi.

Propagandan määrä on lisääntynyt ja tyyli muuttunut.

Helsingin sanomat ja yleisradio käytti julkeaa sensuuria ja arvokkuutta perusharhautuksena. Nyt viha- ja hystriapuhe faktoja riaskaten muistuttaa identtisesti 30-luvun natsimediaa ja 50-luvun amrerikkalaista paranoijamediaa, kylmän sodan vihollisen luomismediaa. 

YLE:n taloustoimituksen lakkauttaminen on katastrofi. Pelokkaan kansan vapiseva ymmärrys korruptiosta ja salaisista sopimuksista hapristuu olemattomaksi ilman alkeellista talouskritiikkä.  Onneksi on blogit, vielä, ennen fasismin etenemistä. 


b)

Voi miten lapsellista. Hesarin "journalistit" käyttävät sanojakin väärin kun yrittävät leimata Venäjää:
  • "Bensalastia raahataan sulavan Sinjajajoen suulla Lenan varrella."
Kuvassa rekka peräväunulla. Ei perävaunua raahata. On niin vaikeaa kaikki Venäjällä Hesarin venäjäkielessä.
  • "Ihmiskunnan kohtalon­hetki: Siperialais­kylässä sihisee, kun ikirouta sulaa ja vaarallinen metaani karkaa ilmakehään. Tanner vavahteli Sinskin kylässä Jakutiassa 2004, kun ikirouta suli. Sitten tapahtui jotain vielä kauheampaa "
Onko Hesari käyttänyt Talvivaarasta "kauhea"-sanaa? Ei. Vakka aihetta olisi aidosti meidän poliitikkojemme aiheuttamasta katastrofista, jotka tuohavat meitä

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1460775300618


Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on päätetty hallituksessa kilpailuttaa, yhtiöittää ja yksityistää. Kaappaus on valtava. 

Jyrki Yrttiaho
Tänään Raisiossa keskustelutilaisuus Sotesta. Keskustelua pohjusti Turun palkkaama muutosjohtaja Antti Parpo, häntä kommentoivat thl:n tutkija, lääkäri Jukka Kärkkäisen ja Raision sosiaali-ja terveysjohtaja Juha Sandberg.Parpo loi asetelman: jos emme lähde kunnissa yhtiöittämisen tielle nyt ja heti, potti menee kansainvälisille suuryrityksille. Julkinen häviää. Hän lähti oletuksesta, että julkinen häviää. Turun kokoomusjohtoiseen tahtiin hän sanansa asetti. Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on päätetty hallituksessa kilpailuttaa, yhtiöittää ja yksityistää. Kaappaus on valtava. Missä on yhtiövallan vastainen rintama ja vastarinta? Missä ovat Vasemmistoliiton ja SDP:n kannanotot. Koko vasemmistolta on puuttunut linja. Ja on puuttunut ainakn kahdeksan vuotta. Kokoomuksen johtamaaan yksityistämisohjelmaan on vastattu hoipertelulla. .Kukaan ei ole puolustanut vahvasti julkisen palvelutuotannon lähtökohtia. Kokoomus on onnistunut yhtiövallan ohjelmallaan. Kepu hykertelee lehmäkaipassa saamansa maakuntahallintonsa kanssa. Aikaa on niukasti. Kuntarakennehuuhaan kaatoivat kunnat ja myö kepu. Nyt sote-yhtiövalta vyöryy., palvelu karkaavat, rahat revitään tietenkin kuntien valtionosuuksien ylipyyhkinnällä, palvelu- ja asiakasmaksujakaan ja sote-verona myös kaikkein pienituloisemmilta. Kuvitteleeko joku, että palvelujen valinnanvapaus toteutetaan rahaa lisäämällä? Näin ei käy. Todellisuudessa sosiaali-ja terveydenhuolto on entistä tiukemmin budjettikehyksiin sidottua. Maakunnat ovat kehyksissä ja kurin piirissä. Mutta missä on liikehdintä tätä sote-yhtiövallan kasvattamista vastaan?


  • Neoliberalism: do you know what it is?

After Margaret Thatcher and Ronald Reagan took power, the rest of the package soon followed: massive tax cuts for the rich, the crushing of trade unions, deregulation, privatisation, outsourcing and competition in public services. Through the IMF, the World Bank, the Maastricht treaty and the World Trade Organisation, neoliberal policies were imposed – often without democratic consent – on much of the world. Most remarkable was its adoption among parties that once belonged to the left: Labour and the Democrats, for example. As Stedman Jones notes, “it is hard to think of another utopia to have been as fully realised.”



Financial meltdown, environmental disaster and even the rise of Donald Trump – neoliberalism has played its part in them all. Why has the left failed to come up…
THEGUARDIAN.COM|HENKILÖLTÄ GEORGE MONBIOT





Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) valtiosihteerinä seitsemän vuotta toiminut Risto Volanen syyttää tuoreessa Suomen Kuvalehdessä sotilas- ja poliisijohtoa epälojaalisuudesta pääministeriä kohtaan. Risto Volanen pelkää, että poliitikkojen sivuuttaminen johtaa puolustusvoimissa maavoimien ja aluepuol…
SUOMENKUVALEHTI.FI







Jimmy Carter tells a nationally syndicated radio show that the U.S. has turned…

YOURNEWSWIRE.COM|HENKILÖLTÄ EDMONDO BURR















The ‘Credibility’ Illusion



Exclusive: The Obama administration protects its “credibility” by refusing to budge on its claims about the 2013 Syria-sarin case or the 2014 plane shoot-down in eastern Ukraine even as the evidence shifts, writes Robert Parry.


On a smaller scale, I encountered something similar when I was covering the U.S. invasion of Grenada in 1983. The Reagan administration massively exaggerated the discovery of some useless World War I era rifles in a musty-smelling warehouse to claim that the little Caribbean island was about to be transformed into the hub of terrorism for the Western Hemisphere.






Illuusiotalous


Maailmanpankin kieli on kehittynyt abstraktimpaan suuntaan ja tarjoaa yhä…
TALOUSELAMA.FI


































#hsfi #valtamedia #venäjä

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/382377-usan-malli-hiipii-suomeenkin-opintotukileikkaus-lisaa-paineita-saastaa-lapsen






1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Jep, ylekin otsikoi "A2 Taloustalkoot-ilta kysyi duunarilta: Telakkamies ei luota paikalliseen sopimiseen, eikä luovu omastaan"

Elikkä yle otsikollaan viittaa, että työläinen on ahne eikä luovu mistään vaikka, kun artikkelin lukee työntekijä sanoo ettei ole oikein mistä luopua ja sehän on aivan oikein, ei voi luovuttaa mitä ei ole. Koko "talkoot" konseptissa syyllistetään duunaria ahneudesta, kun samaan aikaan pörssiyhtiöt maksavat jättiosinkoja.