lauantaina, marraskuuta 15, 2014

Hirveä määrä kysymysmerkkejä ja valehteleva Sauli Niinistö Troijan Helenana

Hirveä määrä kysymysmerkkejä heitetään ihmisten silmille jotta ihmiset sokeutuisivat kun pitäisi käyttää huutomerkkejä. 

Toimittajiksi valitaan masokisteja kissanpentuja.
He näyttävät esimerkkiä kansalle eivätkä puutu poliitikkojen valheisiin ja perustuslain rikkomisiin.

Paitsi joskus, jälkiviisautena, tekopyhyytenä, sinettinä "rationaalisuudesta", tapahtuneen valehtelun hyväksymisenä, ilman johtopäätöksiä, historiaan lakonisena kuittaamisena, lievittämään häpeää ja kipeää peräaukkoa. Ja keskiviikkokerhon päätoimittaja on tyytyväinen, palkka juoksee.
 

  • Sauli Niinistö valehtelee       
    Juhani Huopainen



Huopasen artikkelin otsikossakin oli ensin kysymysmerkki... nyt korjattuna. Hyvä artikkeli.

Itsesäälistä on kehittynyt suomalisille itsekiitoksen rituaali. Ei, ei johtopäätöksiä, mielummin itsesääli.





  • Presidentti Niinistö tyrmää markasta haaveilijat Talouselämässä: "Ei se olisi Nokiaa tai metsäteollisuutta pelastanut"HS


ja vastine Antti Pesonen:

"Tähän presidentin hämäyspuheenvuoroon pitää palata tarkemmin, mutta pari asiaa: 1990-luvun alun lama oli ensimmäinen eurolama. Se johtui valmistautumisesta nykyisenlaiseen politiikkaan. Kun maalla on itsenäinen päätösvalta, oma raha ja keskuspankki, se ei tarvitse ulkomaista velkaa, vaikka Niinistö toisin antaa ymmärtää. Nokian virheet ovat olleet sen omia. Metsäteollisuuden ja muun viennistä riippuvaisen tuotannon olosuhteet olisivat olleet helpommat ilman kallista euroa. Samoin olisi kotimarkkinoilla toimivilla yrityksillä ollut helpompaa. Niinistö oli keskeisessä asemassa vaihtamassa markkaa euroon yhdessä Lipposen kanssa. Homma hoidettiin kaiken lisäksi ilman kansanäänestystä ja vastoin Suomen perustuslakia. Presidentillä,on syytä huoleen."   via Antti Pesonen





Ideological Foundations of Mainstream Neoclassical Economics: Class Interests as “Economic Theory”

economics
There is now a widespread consensus that mainstream/neoclassical economists failed miserably to either predict the coming of the 2008 financial implosion, or provide a reasonable explanation when it actually arrived. Not surprisingly, many critics have argued that neoclassical economics has created more confusion than clarification, more obfuscation than elucidation. Economic “science” has, indeed, become “an ideological construct which serves to camouflage and justify the New World Order”







"Kun meillä on maapallolla hirvittävän rikkaita milliardöörejä, joiden omaisuus kasvaa 4-5 kertaa nopeammin kuin koko maailman talous, tällöin meillä on ongelma"













Lama luo taas uusia lahkoja.
Suomessa on ollut eniten lahkoja Euroopassa 1950-1990.
Voimme odottaa taas buumia. Syy? Suomalaisten epäpoliittisuus, alistumisen eetos ja usko pappa Kekkoseen ja pappa Sauliin luo paineen joka ei purkaudu poliittisesti.


La 15.11 :


Uudet uskonnolliset liikkeet ja valta 
- esimerkkinä People's Temple


Ravintolapäivän erikoiskattaus, kansankeittiön ovet auki jo klo 12! Luento alkaa klo 16:30.

https://www.facebook.com/home.php#!/events/448183601987247/?sid_reminder=4808801940454506496

Kupolissa, Mannerheimintie 5 B, 7.krs.

Historian suurimmassa joukkoitsemurhassa kuoli 918 henkilöä. Puhuttaessa Jonestownin joukkoitsemurhasta ja People's Temple -liikkeestä puhutaan usein kultti-ilmiöstä: vahva karismaattinen johtaja, sinisilmäisiä seuraajia, vallankäyttöä. Kuitenkin liike oli ensisijaisesti poliittinen, ja pastori Jones haaveili sosialistisesta paratiisista. Kuka olikaan Jim Jones ja mitä Guyanan viidakossa tapahtui marraskuussa 1978? Åbo Akademin tohtorikoulutettava Alexis Rancken yrittää vastata mm. näihin kysymyk...siin.

Luennolla esitetään dokumenttielokuva "The Life and Death of People's Temple". Dokumentti on englanninkielinen ja tekstitetty englanniksi.

Luennon jälkeen kulttibileet! Tsekkaa bileiden oma tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1527013110879009/

Luennon tapahtuma A-ryhmän nettisivuilla: http://avtonom.org/fi/news/hairioita-luentosarja-uudet-uskonnolliset-liikkeet-ja-valta-esimerkkina-peoples-temple

*****************************************************

New religious movements and power - The People's Temple as an example

Restaurant day special, people's kitchen opens at 12:00. The lecture starts at 16:30.

Kupoli, Mannerheimintie 5 B, 7th floor.

The largest mass suicide known to history claimed the lives of 918 people. When discussing the People's Temple-movement and the events that took place in Jonestown we often mention the cult phenomenon: a strong charismatic leader, naive followers, abuse of power. However the movement was, primarily, political, and the paradise Rev. Jones dreamt of was a socialist one. So who was Jim Jones, and what actually happened in Guyana in November 1976? Doctoral student Alexis Rancken of Åbo Akademi will attempt to answer these and other related questions.

We present a documentary movie "The Life and Death of People's Temple". Documentary is in English.

After the lecture a cult party! Check out the party event: https://www.facebook.com/events/1527013110879009/

Lecture-event in A-ryhmä's webpage: http://avtonom.org/en/news/disturbances-lectures-new-religious-movements-and-power-peoples-temple-example
















Ei kommentteja: