torstaina, syyskuuta 25, 2014

Talouspakotteiden todellinen syy: tämä on harhautus

* päivitetty IV  

Kehitysministeri Haavisto totesi pakotekysymyksestä oikeiston Suomen linjauksiaa Ylen Ykkösaamu 

"...me pyrimme kehittämään sellaista Venäjää, joka..."

Minisuomi Venäjää? Muuttamaan? 

Mutta ei miljoonia sodissa ja kauppasodissa tappavaa Amerikkaa?
Vaan hallitus matkii kolonisaatio-Amerikkaa suomalaisten kustannuksella? Oikeisto turvautuu aina ylpeyteen naamioituun ylimielisyyteen. Suuruudenhuluuteen.

Oikeisto turvautuu sairaalloiseen Amerikan ja Saksan identifioitumiseen, kuin edustaisivat suurvaltaa Venäjää ja kansalaisia vastaan. Ettei meillä olisi omaa maata ja omaa itsenäisyyttä eliitin ryöstöretkeä eli EU:ta vastaan.

Lausunto NO 2

" YLEn haastattelussa Tuomioja päivitteli studiossa:
"On se kumma kun ei sallita rauhanomaisia mielenosoituksia." Studion taustakuvassa oli kirveet ja polttopullot ilmassa, liekit riehuivat hallintorakennuksien ikkunoista". --Matti Aalto  

EU:n "päätös" taloussodan
seuraavasta askeleesta ei tietystikään ole valtioita sitova vaan vain ideologinen ehdotus ilman rangaituksia - eikä media seuraa kuinka vain Suomen äärioikeistolainen hallitus toteuttaa kaiken orjamielisenä konttaamisena ja Suomen tuhoamisena mitä euroeliitti mediauhossaan höpöttää mediateatterina uhossaan luodakseen ulkoisen uhan mielikuvaa - peittääkseen talouskatastrofin  huojunnan ja eliitti-ideologiansa tuhoavuuden tavallisille ihmisille. 
 
  EU:n innokkuus luoda ekspansiokriisi 

Ukrainaan on vain ukkosenjohdin, harhautus, lavastus siirtämään huomiota pois - talouskaaoksesta, elitismistä, totaalisesta korruptiosta, eliitin luokkasodasta -- historian toistamisesta. 

Tulitauon Kiovan ja Itä-Ukrainan välille juuri onnistuttua EU julkistaa heti lisää taloussotaa - ja lisää aseita hyökkäyssotaan Kiovan natsijohtoisille militanteille? Eikö ideologinen paatos ole aika selvä, eliitti haluaa kriisiä sumutukseen.  
  
EU myytiin meille rauhanprojektina mutta jokainen voi nähdä kunka komissaarit kiihottuivat kun saivat luoda ja lietsoa Ukrainan kriisiä ja tukea Kiovan äärioikeistolaisia puolueita kaappaamaan vallan pois demokraattiselta systeemiltä nuijat ja haulikot käsissä parlamenttiin saakka CIA:n rahoittamassa "kansannousussa". Nukkehallitus on nukkehallitus ja CIA:n johtokeskus Kiovassa Spiegelin tunnustamana. 
 
Huomiota siirretään siis pois Eurooppaa tuhoavasta eliitistä täysin keinotekoiseen kriisiin, jossa syötetään ja imetetään Kiovalaisia natseja "Euroopan edustajina".

Venäjä-viha tyydyttää näköjään EU-projektin talouden romahtamisesta ja supereliitin rikastumisesta häkeltyneitä porvareita eikä Itä-Ukrainalaisia kuunnella, heidän itsenäistymispäätöksessään ja  äänestyksessään.

Huomiota siirretään pois eliitin rikastumiselta - kuinka eliitti käyttää kriisiä rikastumiseen, korruptioon ja veronkiertoon ja eliitin projektin eli EU:n paisuttamiseen samalla kun teollisuus on ulkoistettu kiinalaisten ja amerikkalaisten käskystä pois Euroopasta.  
 
Austerity has failed. But its defenders are willing to claim victory on the basis of the weakest possible evidence: the economy is no longer collapsing, so austerity must be working! But if that is the benchmark, we could say that jumping off a cliff is the best way to get down from a mountain; after all, the descent has been stopped.
Europe’s Austerity Disaster 29/09/2014 by Joseph Stiglitz

Sota on puhdas - sillä luodaan mustavalkoisia asetelmia eliitin käsikirjoituksena. Todellisuus pyyhitään sivuun eliitin valtaprojektista. Vallankaappaus esitetään pelastusprojektina.
 
Ja katsokaa nyt teollisuuseliitin ja Turun maantapa -mafian syöttilästä, rattoisaa poikaa Ilkka Kanervaa.
  Ovatko Kanervankin lepakot jättäneet vintin lopullisesti

 - miten taloussodan kiihottaja voi nyt ihmetellä lopputulosta?

       Miten? 

Transatlanttiseen EU–USA kauppa- ja investointikumppanuussopimukseen (‪#‎TTIP‬) sisältyvä "sääntely-yhteistyö" on uhka demokratialle.

TTIP: covert attacks on democracy and regulation

Maailmanlopun Kartelli. Olemme pulassa.

Eliitti on aina ylpeillyt riipumattomuudella ja moraalittomuudella.

Vastuuttomuuden ja ylemmyyden kiima.

Stubb:: Twitter-viesteilyä maanantai-aamulta:

   -  "A nice day coming up."

Ja päivällä julkistetaan EU:n Venäjä-pakotteet.

Muutama kysymys Amerikan aggressioiden kannattajille

Jopa Aleksanteri-instituutissa vähän jo uusliberalistinen käsi vapisee 
   
Wikileak Cables:

Ukrainian President Petro Poroshenko in Washington's Pocket Since 2006

- scgnews.com

38 karttaa, jotka

  • SDP:n Backman:

    Zyskowicz pilkkasi päätöksiä pienituloisten eläkeläisten auttamiseksi - "Ei tuntunut hyvältä"

Tiesittekö kuinka pankkieliitti ja oikeistodiivat ostivat Zyskowiczin itselleen?

1992 Zyskowiczin yli 10 miljoonan markan keinottelu-/"valuuttakauppa"-velat annettiin anteeksi

Koiviston pankkiirijuntan toimesta veronmaksajien maksettavaksi. Ja nyt? Zyskowicz on euroklaanissa vaatimassa europankkien rahoittamista "kreikkatukina" "espanjatukina" - suomalaisten verovaroin.  

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/23533-sdp-n-backman-zyskowicz-pilkkasi-paatoksia-pienituloisten-elakelaisten-auttamiseksi-ei-tuntunut-hyvalta

Iltasanomatkin myöntävät fasistit

- mutta jo huomenna unohtavat?

   - "  Mistä tässä kaikessa oletettavasti on kysymys?

Mahdollisesti on lähdetty noudattamaan ikivanhaa strategiaa omien rivien suoristamiseksi etsimällä sopiva, yhteinen vihollinen ja syntipukki omien ongelmien laasemiseksi taka-alalle. On lähdetty eristämään Venäjää, vaikka talouden hoidon kannalta tulisi toimia juuri päin vastoin; pakotteista ei ole kenellekään kuin haittaa. Hullaannutaan halvoista palautusjuustoista, vaikka näiden "ennusmerkkien" tulisi jo soittaa hälytyskelloja itse kunkin päänupissa. Kuten tunnettu, voitokkaana liikkeelle lähtenyt EU on talousvaikeuksissa, erilaiset liittovaltiot noudattavat eri tavalla sääntöjä, joitakin valtioita on täytynyt suhteettomasti tukea, jotkut ovat saamassa koko hommasta tarpeekseen. Tuloksena koko EU natisee liitoksissaan, kun lisäksi muutenkin euroopan alueella talous on lähtenyt pahasti käsistä, paha laskusuhdalle vallitsee, jonka kehitykselle ei näy loppua. Tällainen rahapyramiidirakenne ei loputtomiin kestä; pää tulee vetävän käteen. Ukraina, jonka itäpään asukkaat ovat käytännössä venäläisiä ja länsipään väki haluaisi olla enemmän länteen päin kallistuneita kinaavat keskenään, kun hallitsija toisensa jälkeen on vaikuttanut vedättäneen kansalaisiaan. EU, jonka piti olla rauhanomainen talous-, ym liitto, jonka piti muodostaa eurooppalainen vastapooli Amerikan dollarimaailmalle, muuttaa profiiliaan alkaen käydä avointa taloussotaa Venäjää vastaan käyttäen Ukrainan sisäistä tilannetta härskisti hyväkseen. Naton sotaisan käyttäytymisen sikäli ymmärtää, että rauhanpuolustusliitto se ei ikinä ole ollutkaan, vaikka muuta väittää. Nyt nämä kaksi liittoa ovat lyöneet päänsä yhteen lietsoen sotaa Venäjää vastaan, koska molemmilla alkaa olla matti kukkarossa, ja jostain tarttis saada lisää. Jotenkin lohduton tilanne; sääli ukrainan kansaa, sääli kaikkia eurooppalaisia kansoja, joita vedetään sotaan kuin pässiä narussa. Heikossa taloustilanteessa Länsi-Kuvottaa tämä johtajien kaksinaamaisuus, rahasta ja vallasta tässä on kysymys. Euroopan suunnalla on ennenkin yritetty lyödä voimia yhteen ja lähdetty sota(=ryöstö)retkelle Venäjän suuntaan. Koskaan tässä ei ole käynyt kenellekään hyvin..."    -- P.Leppäaho

EU on alistettu NSA:lle ja dollaripörssin terrorille

- ymmärrätkö mitä tapahtuu?

Salainen raportti vuoti:

Yhdysvallat vakoilee ulkomaisia yhtiöitä kotimaisten yritysten hyväksi  - T&T

Vertailevaa tutkimusta EU vs. Venäjä:
Päätelkää itse - onko EU ylivoimaisen vahva vaiko eikö, vai kuinka päin ...
Kansantaloustuotteen vuotuinen kasvu
EU: 0,1%... (2013 - arvio, CIA)
RU: 1,3% (2013 - arvio, CIA)

Työttömyysaste
EU: 10,5% (2013 - arvio, CIA)
RU: 5,8% (2013 - arvio, CIA)
Vaihtotase
EU: -34,49 miljardia $ (2011 - arvio, CIA )
RU: +74,8 miljardia $ (2012 - arvio, CIA)
Velka muille maille (ulkoinen velka):
EU: 15 000 miljardia $ (31. Joulukuuta 2012 - arvio, CIA)
RU: 714 miljardia $ (30. Syyskuuta 2013 - arvio, CIA)
Varannot, kulta ja ulkomaan valuutta
EU $712.1 billion (31 December 2012 est.)
RU $515.6 billion (01 December 2013 est.)
Sairaaloiden vuodepaikkojen lukumäärä
EU 5.5 beds/1,000 population (2010)
RU 9.7 beds/1,000 population (2006)

Jyrki Yrttiaho:

 - Pyysin ulkoministeri Tuomiojaa puolustusvaliokuntaan kuultavaksi lupauksesta tuoda isäntämaatukisopimus eduskuntaan "tavalla tai toisella". Ministerin viime maanantaina lähettämä kirje kansnedustajille ei todellakaan ole riittävä. On avattava allekirjoitetun sopimuksen perustuslakiristiriita ja yhteys tulossa olevaan Suomen lainsäädännön sopeuttamisprosessiin, joka sisältyy 2012 selonteon keskinäistä avunantoa koskevien Lissabonin sopimusartiklojen "velvoitteisiin", jotka Suomi siis tulkitsee velvoitteiksi, velvollisuudekseen anta ja ottaa vastaan apua, jos EU:n jokin jäsenmaa joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

Tentattuani ulkoministeriön asintuntijoita ja puolustusministeriön valmistelusta vastaavia, sain vastauksia,

> että isäntämaatukisopimus on pohja, jonka toteuttamiseen tarvitaan lukuisia kansallisen lainsäädännön muutoksia.

Ymmärrän sen, koska Isäntämaatukisopimus käytäntöön tuotuna leikkaa läpi suomalaisen hallinnon ja yhteiskunnan. Suomen kansallinen lainsäädäntö on saamassa EU-harmonisoinnin jatkoksi Nato-harmonisoinnin.

Askarruttamaan jää marssijärjestys: isäntämaatukisopimus, joka on allekirjoitettu (josta eduskunta ei saa päättää ja jonka perustuslain mukaisuutta ei ole tutkittu) toimii veturina parhaillaan kartoitettavana olevien lakimuutosten läpiajamisessa. Lait tulevat ensi kaudella. Nyt muutoskartoitus on käynnissä, jonka pohjalta lakimuutosten valmistelu aloitetaan. Mutta kun lakimuutokset luovat edellytykset jo solmitun isäntämaatukisopimuksen kansalliseen käytäntöön viemiseen, eduskunnan odotetaan vain siunaavan lakimuutokset, koska eduskunnan ohi solmittu isäntämaatukisopimus näin edellyttää ja koska sen avulla Suomi toteuttaa myös Lissabonin sopimuksen keskinäisestä avunannosta otetun velvoitetulkinnan (selonteko) sisältämän sitoumuksen... Siis sitoumuksen sopeuttaa kansallinen lainsäääntönsä sopimusartiklan mukaiseksi. Tämän prosessin lopputuloksena Suomi on kaikilta osin valmis ottamaan vastaan ja huoltamaan maahan tuottavia, täällä oleskelevia ja alueemme kautta toimivia Nato-joukkoja.

Iso vedätys yli edukuntakausien. Norsun muistikaan ei riitä tässä PLM:n ja Pääesikunnan Nato-hurttien haukahtelussa ja selitystuotannossa. Ei ihme, että tälle menolle on monilla tahoilla antauduttu... Suurin poliittinen virhe tehtiin, kun lähes yksimielisesti (vain Vasenryhmä vastusti mm. tässä kerrotuilla syillä) hyväksyttiin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Mm.Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä sidottiin sopimukseen ryhmän puheenjohtajan toimesta ulkoasiainvaliokunnassa, joka antoi asiasta mietintönsä... Ja salissa, jossa ryhmä äänesti kuuden hallituspuolueen mukana oppositiopuolueiden, keskustan ja perussuomalaisten tukemana selonteon puolesta.

Ensi kevään eduskuntavaaleista on tulossa Nato-vaalit. Kuuden puolueen hallituksessa luotu "kansallinen yksimielisyys" ja yhteinen uskontunnustus, että "liittoutumattomuus on tullut kansainvälisessä puolustusyhteistyön verkottumisessa mahdottomaksi" on vasemmistolle suuri taakka tässä kriisien kuumentamassa kansalaismielipiteen manipuloinnissa ja harhautuksessa. Mutta se kestetään vain poliittisella rehellisyydellä ja vahvistamalla Nato-vastaista kansanliikettä.

:: Jyrki Yrttiaho

5 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Supervalta Yhdysvallat on epätoivoinen

Kirje toimittajalle Ruotsissa: lähettäjä Maria Persson Löfgren, Bert Sundström ja Elin Jönsson.

" Kuuntelen radiota ja luen länsimediaa. Se on suoraan väsyttävää. Putin ja Venäjä on maalattu isoksi saatanaksi. Itse asiassa meidän pitäisi pelätä USA / EU / NATO. Olen kasvanut pelossa venäläisiä ja luottamuksessa Amerikaan. Olen aina ollut enemmän oikeallaa kuin vasemmallaa, mutta tänään laitan toivoni Putiniin. Sinun tulisi myös tehdä se.
A...merikan kansallinen velka on nyt 17 triljoonaa dollaria! BRICS-maat ovat jo alkaneet hankkiutua eroon dollareista suuressa mittakaavassa. Kiina pääsee eroon dollarista. Sekä Kiina että Venäjä ja monet muut suuret taloudet
maailma eivät osta amerikkalaisista velkapapereista tulee arvottomia. Viimeinen sotilaallinen suurvalta maan päällä on epätoivoinen.
Taistelu on öljystä ja kaasusta, joka johtaa taloudelliseen romahdukseen. Pahiten Yhdysvalloissa, joka on suoranainen sisällissodan partaalla. Tosiasia on, että länsi ostaa varastettua Irakin öljyä islamilaiselta terrorikalifatilta. Yhdysvalloissa ihmettellääb miksi Washington sallii teeroristivaltion syntyvän ilman että länsi tai Yhdysvallat reagoi. Luultavasti terroristit on USA:n kouluttamia.
Meille kerrotaan, että Putin tunkeutuu siellä sen täällä. Itse asiassa ihmiset Krimillä äänestivät ja he halusivat kuulua Venäjälle. Krim on kuulunut Venäjällä vuodesta 1700. Se oli Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov, joka vuonna 1954 antoi Krimin lahjaksi Ukrainaan. "Krusse" on muuten esille Ukrainassa. Lahja annettiin vuosipäivänä (19 helmikuu), 300 vuotta sen jälkeen, kun sopimuksen Perejaslav 1654, kun kasakka Ukraina muutti Puolasta Venäjälle.
Amerikan velka on valtava. Se tulee kun painokoneet saavat pyöriä ympäri vuorokauden ja arvo, joka kiertää, on ilmaa. Ilmaa; josta otetaan korkoa ja orjuutetaan maailmaa! Hallelujah mikä karkkiapussi eliittillä on! Nyt globalistit haluavat sotaa päästäkseen pois sotkustansa. He yrittivät Georgiaa, Syyriaa ja nyt Ukrainaa. Putin saa syyn. Mutta mitä hän tekee? Ei mitään! Ruotsi on Naton jäsen. Kuitenkaan ei paperilla. Mutta se. On selvää jo kauan. Suomi on myös mukana. Venäjää ympäröi Naton tukikohdat.

Mitä Amerikka sanoa jos Venäjällä oli sotilaallisia tukikohtia Amerikan rajoilla? Kysymys on kuka sitten on vihollinen, kun kaikki on Natossa?

Helena Palen Olofsson
Bjuråker

-- via Peter Iiskola

http://www.helahalsingland.se/opinion/insandare/supermakten-usa-ar-desperat

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

"Lainaan tähän perussuomalaista poliitikkoa, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön lausetta:

” … jo ennen Kiovan Maidanin kriisiä eurooppalaisella ominaisuudella, EU:mme, siis Brysselin hallintokoneisto tarjosi slaavi-ukrainalaisille vain ”joko-tai”,

kun tarjous olisi pitänyt sisältää joustavuuden elementin ”sekä-ettänä”

http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/09/raskaita-poliittisia-virhepaatelmia.html

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Vertailevaa tutkimusta EU vs. Venäjä:
Päätelkää itse - onko EU ylivoimaisen vahva vaiko eikö, vai kuinka päin ...

Kansantaloustuotteen vuotuinen kasvu
EU: 0,1%... (2013 - arvio, CIA)
RU: 1,3% (2013 - arvio, CIA)

Työttömyysaste
EU: 10,5% (2013 - arvio, CIA)
RU: 5,8% (2013 - arvio, CIA)

Vaihtotase
EU: -34,49 miljardia $ (2011 - arvio, CIA )
RU: +74,8 miljardia $ (2012 - arvio, CIA)

Velka muille maille (ulkoinen velka):
EU: 15 000 miljardia $ (31. Joulukuuta 2012 - arvio, CIA)
RU: 714 miljardia $ (30. Syyskuuta 2013 - arvio, CIA)

Varannot, kulta ja ulkomaan valuutta
EU $712.1 billion (31 December 2012 est.)
RU $515.6 billion (01 December 2013 est.)

Sairaaloiden vuodepaikkojen lukumäärä
EU 5.5 beds/1,000 population (2010)
RU 9.7 beds/1,000 population (2006)

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Mikko Elo, 13.9.2014

Viime maanantai jää varmaankin tavalla tai toisella historiaan. Suomen hallituskin oli yllättynyt siitä, millä vauhdilla suurlähettiläät sorvasivat uusia Venäjävastaisia pakotteita.

Suomen hallitus sai lisäaikaa oman vastauksensa antamiseen, mutta sai sen kuitenkin annetuksi ajoissa.Nämä tapahtumat ovat saaneet minut miettimään eduskunnan asemaa tässä uudenlaisessa päätöksenteossa, jossa ensin USA, Saksa ja Ranska sopivat, että pakotteet tulevat joka tapauksessa voimaan tapahtuipa tulitauolle mitä tahansa.

Suomelle, jonka pitäisi istua päätöspöydissä, tämä tuli ilmoituasiana, mutta yllättäen Tuomioja alkoi kyseenalaistamaan päätöksentekoa.
Missä on nyt eduskunta?
Kun Suomen hallitus yllättyi päätöksenteon nopeudesta, sitä enemmän olisi eduskunnalla syytä pohtia omaa asemaansa. Onko joku vielä kiinnostunut, mitä mieltä Suomen eduskunta on aina vain lisääntyvistä pakotteista?

Suuren valiokunnan pitäisi päättää Suomen kannasta, mutta eihän suuri valiokunta voi täyttää tehtäväänsä, kin hallituskaan ei tahdo pysyä mukana vauhdissa.
Jotenkin käy sääliksi nyt eduskunnan asema. Sen pitäisi määritellä Suomen kannat, mutta sillä aikaa suurlähettiläät sorvaavat uusia pakotteita välittämättä Suomen eduskunnasta tippaakaan. Tässä paljastuu koko EU:n epädemokraattisuus. Muutenkin herää kysymys, mikä on komission ja EU-parlamentin todellinen asema. Päättävätkö virkamiehet kuitenkin asioista käytännössä, ja komissaarit sekä mepit nauttivat etuuksista ja ovat tekevinään päätöksiä?

Kansa voi muistaa vaaleissa

Sanotaan, että poliittinen muisti on lyhyt, vain muutamia kuukausia. Jotenkin minulla on nyt se kutina, että seuraavissa vaaleissa vaihtuu ennätysmäärä kansanedustajia. Ihmisten tyytymättömyys on melkein käsin kosketeltava.
Haloo - vieläkö eduskunta on hereillä?

Viime maanantai jää varmaankin tavalla tai toisella historiaan. Suomen...

mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi
En tykkääkäänEn tykkääkään · · Jaa