keskiviikkona, syyskuuta 03, 2014

Suomen amerikkalainen geopolitiikka - oikeistoeliitin uusi suomettuminen

Suomalaisen oikeiston hybris on todella vakavan vääristynyt, heidän identiteettinsä perustuu fantasmaan siitä että oikeistolainen voi esiintyä kuin edustaisi suurvaltiota - kuin puhuja olisi amerikkalainen virtuaalisessa identiteettileikissä. Nato-populismi myydään suomalaisille ja jopa eduskunnalle identiteettimarkkinointina - perustuslain ohi laittomasti, jotta eduskunnan perustuslain muutoksen ja itsenäisyyden lopettamisen herättävä ja vavahduttava lakiprosessi ja keskustelu ohitettaisiin.

Oikeisto, poliittinen eliitti ja Stubb suhtautuvat puolueettomuuden lopettamiseen vain markkinointistrategiana pankinjohtajien käskystä. 

Älkää kysykö, miksi keskusta valitsi itselleen puheenjohtajaksi NSA:n kanssa salaisia sopimuksia tehneen lestadiolais-miljonäärin. Älkää missään tapauksessa kysykö ettette näkisi äärioikeiston piirteitä suomalaisissa puolueissa.

     No, kysykää.
  

 Voitte tässä poliittisessa tilanteessa myös havainnoida kuinka oikeistopopulismi on syötetty jopa vasemmistoliittolaisille nuorille, jotka on saatu oikeistolaisin pelkopuhein uskomaan (pörssidollari)-euroidentiteettiin, demokratiaa tuhoavaan EU-byrokratiaan, pankkien liittovaltio-ujutukseen ja Natoon Arhinmäen hysteerisillä Putin-pelkopuheilla ja Kiovan vallankaappaajajuntan puolustamisella - amerikalaisilta lainatulla provokaation diskurssilla kuin Arhinmäki olisi amerikkalainen ilman Suomen omaa geopolitiikkaa ja omaa Suomen kansaa. Arhinmäki valehteli äänestäjilleen ettei tiennyt "isäntämaasopimuksen" valmistelusta allekirjoittaessan hallitussopimuksen ja sen Natoon liittämispyrkimykset.
 
Oikeistovihreät ja arhinmäkeläiset kieltäytyvät Suomelle hyödyllisen geopoliitiikan keskustelusta - mutta puhuvat vain homojen oikeuksista Venäjällä - ja silti Vihreät taas kannattavat tekopyhästi 2013 lähtien valtionkirkkoa, joka on homovihamielinen mm. eduskunnan vahvistamalla kirkkolailla. Arhinmäkikin käy valtionjumalanpalveluksissa antamassa kirkolle valtansa (valtiopäivillä).   
  

     II


Suomen äänet maailmalla?

          ”Suomen Ex-suurlähettiläs  New York Timesissa:
               -Tämä on Suomen opetus Ukrainalle”
  
           http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288732841356.html



Ex-suurlähettiläällä ovat perusfaktatkin historiasta hukassa:
 
a) NL ei aloittanut jatkosotaa vaan Suomi.
b) Suomi ei ollut liittoutuneiden puolella Euroopan vapauttamisen puolella vaan liittoutuneita vastaan natsien puolella.
  
Surullista propagandaa mykkien toimittajien jakelemana päätoimittajien keskiviikkokerhon oikeistopolitiikassa.
  

  • Tämä on amerikkalaista suomettumista mutta päinvastoin kuin Kekkosen suomettuminen: tämä on sodan ja konfliktin lisäämisen suomettumista uusliberalismin uuden maailmanjärjestyksen nimissä




   III

 
Kuinka on, onko puolue-eliitti, puoluejohtajat ja kenraalit toimittamassa valtiopetosta, maanpetosta?

    Mitä laki sanoo?
  •  "Laittomaan sotilaalliseen toimintaan syyllistyy se, joka merkittävällä tavalla osallistuu sotilaallisesti järjestäytyneeseen yhteenliittymään, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin. Myös se, joka antaa tai toimeenpanee kyseisen yhteenliittymän sotilaskoulutusta, syyllistyy tähän rikokseen. Rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta."


Perustuslakia kumotaan nyt vauhdilla retoriikalla ja semantiikalla, Obaman, Amerikan sotaneuvoston (National Security Council keskittyy nyt vain hyökkäyksiin ja asekaupan laajentamiseen) ja CIA:n ohjekirjelmien perusteella.  

  
LAKI SUOMEN ITSENÄISYYDESTÄ

Jaakko Husan ja Antero Jyrängin kirjassaan "Valtiosääntöoikeus"
sivulla 312 kirjoittavat:
  • "On myös huomattava, että perustuslaín 1 §:n täysivaltaisuussäännös estää vieraan sotavoiman maahantulon liittolaissuhteessakin Suomeen, ellei tätä sotavoimaa alisteta Suomen sotilasjohdolle" ja "kun määrätyn ylipäällikön on oltava Suomen kansalainen, sulkeutunee laskuista luovutuksen käyttäminen kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä (esimerkiksi NATO), ellei yhteistyötä perustettaessa käytetä perustuslainsäätämisjärjestystä."
   
 
Timo Soini tekee vauhdilla ”perussuomalaisista” hallituskelpoista ja kokoomuseliittikelpoisia nyt eduskunnassa 2.9.14 ja syö kaikki puolueettomuus- ja itsenäisyyspuheensa oikeistolaisen ja roomalais-katolisen identiteettinsä mukaisesti: 
 
          "Sotilaallinen liittoutumattomuus ei tässä keskinäisriippuvuuksien
            maailmassa ole enää käytännössä mahdollista." Soini
  

Onko Stubb amerikkalainen? Katainen? Sipilä? Rinne? Urpilainen?  Arhinmäki? Tuomioja? Haavisto? Soini? Ihalainen? Ville Niinistö?
 
Puheittensa perusteella ovat amerikkalaisia ja vihaavat Suomen itsenäisyyttä uusliberalismin ja pörssieliitin esteenä. 

Suomen hallitus käyttäytyy kuin Washington ei olisi alkanut puhua ”onnistuneesta ydinsodan voittamisesta”. Tämä puhe on kuulunut Amerikan sotaneuvostoa ohjaavista thin tankeista jo kuukausia ja on totaalisen fasistista sodan rummuttamista.

Suomen ainoa suoja on hyvä kauppasuhde Venäjään geopoliittisena ykkösasiana ja faktana sekä vanhempana järkiintyneen entisen fasistin JK Paasikiven oppi kansainvälisestä roolista puoluettomana rauhanedistäjänä.

Jopa Kekkonen myös vakuutti, ettei Suomen talous tai Venäjän omat intressit vahingoittuisi, vaikka Neuvostoliitto sallisi Suomen liittymisen Länsi-Euroopan taloudellisiin järjestelyihin.





Ukrainan Kiovan pääministeri (oikeisto-natsipuolueen jäsen) huutaa parlamentissa kongressiedustajalle:
- "Polvistu Ukrainan armeijan eteen!"
Edustaja kun vaatii hyökkäyssodan ja kaupunkien pommittamisen lopettamista.

Aika samat vuorosanat kuin Saksassa 1931-45.


 

                    Euraasian geopoliitiikan iso kuva

                 - Syy miksi USA ja CIA on Ukrainassa



                                    Turjalaisen valtakunta



















kuva Arhi Kuittinen











 
                 Suomalaisen eliitin hilpeä ryöstöretki:
 
      Lama, veronkierto, uusliberalismi ja valtion varallisuudensiirto eliitille



 





2 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Tämä lista ihmisiä haluaa viedä sinut uuteen talvisotaan ja jatkosotaan;

Olisiko sinulla kenties asia näille delegoidun vallan käyttäjille?

- Haluatko ydinaseita Suomeen Naton kenraalien ohjaamina?

Sauli.Ahvenjärvi@eduskunta.fi

Outi.Alanko-Kahiluoto@eduskunta.fi

Mikko.Alatalo@esukunta.fi

Sirkka-Liisa.Anttila@eduskunta.fi

Paavo.Arhinmaki@eduskunta.fi

Heikki.Autto@eduskunta.fi

Jouni.Backman@eduskunta.fi

Thomas.Blomqvist@eduskunta.fi

Tuija.Brax@eduskunta.fi

Jorn.Donner@eduskunta.fi

Juho.Eerola@eduskunta.fi

Markku.Eestila@eduskunta.fi

Ritva.Elomaa@eduskunta.fi

Eeva-Johanna.Eloranta@eduskunta.fi

Maarit.Feld-Ranta@eduskunta.fi

Tarja.Filatov@eduskunta.fi

Christina.Gestrin@eduskunta.fi

Sanni.Grahn-Laasonen@eduskunta.fi

Jukka.Gustafsson@eduskunta.fi

Maria.Guzenina@eduskunta.fi

LarsErik.Gastigvars@eduskunta.fi

Satu.Haapanen@eduskunta.fi

haavisto@fin.la

Teuvo.Hakkarainen@eduskunta.fi

Leena.Harkimo@eduskunta.fi

Lasse.Hautala@eduskunta.fi

Lauri.Heikkila@eduskunta.fi

Timo.Heinonen@eduskunta.fi

Eero.Heinaluoma@eduskunta.f

Pentti.Hemmila@eduskunta.fi

Anna-Maja.Henriksson@eduskunta.fi

Rakel.Hiltunen@eduskunta.fi

James.Hirvisaari@eduskunta.fi

Anne.Holmlund@eduskunta.fi

Reijo.Hongisto@eduskunta.fi

Susanna.Huovinen@eduskunta.fi

Katja.Hanninen@eduskunta.fi

Lauri.Ihalainen@eduskunta.fi


Olli.Immonen@eduskunta.fi

Ari.Jalonen@eduskunta.fi

Harri.Jaskari@eduskunta.fi

Kalle.Jokinen@eduskunta.fi

Antti.Joutsenlahti@eduskunta.fi

Mikael.Jungner@eduskunta.fi

Johanna.Jurva@eduskunta.fi

Arja.Juvonen@eduskunta.fi

Jouko.Jaaskelainen@eduskunta.fi

Pietari.Jaaskelainen@eduskunta.fi

Antti.Kaikkonen@eduskunta.fi

Timo.Kalli@eduskunta.fi

Risto.Kalliorinne@eduskunta.fi

Anne.Kalmari@eduskunta.fi

Ilkka.Kanerva@eduskunta.fi

Ilkka.Kantola@eduskunta.fi

Saara.Karhu@eduskunta.fi

Mika.Kari@eduskunta.fi

Johanna.Karimaki@eduskunta.fi

Elsi.Katainen@eduskunta.fi

Sampsa.Kataja@eduskunta.fi

Pia.Kauma@eduskunta.fi

Inkeri.Kerola@eduskunta.fi

Pentti.Kettunen@eduskunta.fi

Anneli.Kiljunen@eduskunta.fi

Krista.Kiuru@eduskunta.fi

Pauli.Kiuru@eduskunta.fi

Kimmo.Kivela@eduskunta.fi

Mari.Kiviniemi@eduskunta.fi

Esko.Kiviranta@eduskunta.fi

Osmo.Kokko@eduskunta.fi

Katri.Komi@eduskunta.fi

Anna.Kontula@eduskunta.fi

Jukka.Kopra@eduskunta.fi

Martti.Korhonen@eduskunta.fi

TimoV.Korhonen@eduskunta.fi

Laila.Koskela@eduskunta.fi

Johannes.Koskinen@eduskunta.fi

Esko.Kurvinen@eduskunta.fi

Merja.Kuusisto@eduskunta.fi

Suna.Kymalainen@eduskunta.fi

Jukka.Karna@eduskunta.fi

Seppo.Kaariainen@eduskunta.fi

Annika.Lapintie@eduskunta.fi

Sanna.Lauslahti@eduskunta.fi

Eero.Lehti@eduskunta.fi

Paula.Lehtomäki@eduskunta.fi

Elina.Lepomaki@eduskunta.fi

Jari.Leppa@eduskunta.fi

Jari.Lindstrom@eduskunta.fi

Antti.Lindtman@eduskunta.fi

Mika.Lintila@eduskunta.fi

Paivi.Lipponen@eduskunta.fi

Maria.Lohela@eduskunta.fi

Markus.Lohi@eduskunta.fi

Anne.Louhelainen@eduskunta.fi

Eeva-Maria.Maijala@eduskunta.fi

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


Marjo.Matikainen-Kallstrom@eduskunta.fi

Pirkko.Mattila@eduskunta.fi

Silvia.Modig@eduskunta.fi

Markus.Mustajarvi@eduskunta.fi

Riitta.Myller@eduskunta.fi

Jari.Myllykoski@eduskunta.fi

Outi.Makela@eduskunta.fi

Tapani.Makinen@eduskunta.fi

Lea.Makipaa@eduskunta.fi

Merja.Makisalo-Ropponen@eduskunta.fi

Lasse.Mannisto@eduskunta.fi

Hanna.Mantula@eduskunta.fi

Markku.Mantymaa@eduskunta.fi

Matti.Molsa@eduskunta.fi

Elisabeth.Nauclér@eduskunta.fi

Mika.Niikko@eduskunta.fi

Jussi.Niinisto@eduskunta.fi

Ville.Niinisto@eduskunta.fi

Mikaela.Nylander@eduskunta.fi

Mats.Nylund@eduskunta.fi

Pentti.Oinonen@eduskunta.fi

Johanna.Ojala-Niemela@eduskunta.fi

Petteri.Orpo@eduskunta.fi

Heli.Paasio@eduskunta.fi

Sirpa.Paatero@eduskunta.fi

Tom.Packalén@eduskunta.fi

Sari.Palm@eduskunta.fi

Mikael.Palola@eduskunta.fi

Aila.Paloniemi@eduskunta.fi

Mauri.Pekkarinen@eduskunta.fi

Aino-Kaisa.Pekonen@eduskunta.fi

Jaana.Pelkonen@eduskunta.fi

Tuula.Peltonen@eduskunta.fi

Raimo.Piirainen@eduskunta.fi

Arto.Pirttilahti@eduskunta.fi

Tuomo.Puumala@eduskunta.fi

Mika.Raatikainen@eduskunta.fi

Kari.Rajamaki@eduskunta.fi

Antti.Rantakangas@eduskunta.fi

Leena.Rauhala@eduskunta.fi

Pekka.Ravi@eduskunta.fi

Juha.Rehula@eduskunta.fi

Eero.Reijonen@eduskunta.fi

Paula.Risikko@eduskunta.fi

Markku.Rossi@eduskunta.fi

Simo.Rundgren@eduskunta.fi

Pirkko.Ruohonen-Lerner@eduskunta.fi

Paivi.Rasanen@eduskunta.fi

Vesa-Matti.Saarakkala@eduskunta.fi

Annika.Saarikko@eduskunta.fi

Matti.Saarinen@eduskunta.fi

Pertti.Salolainen@eduskunta.fi

Kristiina.Salonnen@eduskunta.fi

Janne.Saakelo@eduskunta.fi

Sari.Sarkomaa@eduskunta.fi

Kimmo.Sasi@eduskunta.fi

Arto.Satonen@eduskunta.fi

Mikko.Savola@eduskunta.fi

Anni.Sinnemaki@eduskunta.fi

Juha.Sipila@eduskunta.fi

Jouko.Skinnari@eduskunta.fi

Timo.Soini@eduskunta.fi

Osmo.Soininvaara@eduskunta.fi

Ismo.Soukola@eduskunta.fi

Alexander.Stubb@eduskunta.fi

Eero.Suutari@eduskunta.fi

Katja.Taimela@eduskunta.fi

Hanna.Tainio@eduskunta.fi

Eila.Tiainen@eduskunta.fi

Kimmo.Tiilikainen@eduskunta.fi

Lenita.Toivakka@eduskunta.fi

Jani.Toivola@eduskunta.fi

Maria.Tolppanen@eduskunta.fi

Kari.Tolvanen@eduskunta.fi

Ari.Torninen@eduskunta.fi

Reijo.Tossavainen@eduskunta.fi

Erkki.Tuomioja@eduskunta.fi

Tytti.Tuppurainen@eduskunta.fi

Kaj.Turunen@eduskunta.fi

Kauko.Tuupiainen@eduskunta.fi

Oras.Tynkkynen@eduskunta.fi

Tapani.Tolli@eduskunta.fi

Kari.Uotila@eduskunta.fi

Anu.Urpalainen@eduskunta.fi

Jutta.Urpilainen@eduskunta.fi

Raija.Vahasalo@eduskunta.fi

Jan.Vapaavuori@eduskunta.fi

Mirja.Vehkapera@eduskunta.fi

Anu.Vehvilainen@eduskunta.fi

Pauliina.Viitamies@eduskunta.fi

Pia.Viitanen@eduskunta.fi

Sofia.Vikman@eduskunta.fi

Anne-Mari.Virolainen@eduskunta.fi

Erkki.Virtanen@eduskunta.fi

Pertti.Virtanen@eduskunta.fi

Ville.Vahamaki@eduskunta.fi

Juha.Vaatainen@eduskunta.fi

Tuula.Vaatainen@eduskunta.fi

Harry.Wallin@eduskunta.fi

Stefan.Wallin@eduskunta.fi

Sinuhe.Wallinheimo@eduskunta.fi

Ulla-Maj.Wideroos@eduskunta.fi

Jyrki.Yrttiaho@eduskunta.fi

Ben.Zyskowicz@eduskunta.fi

Peter.Osterman@eduskunta.fi