torstaina, heinäkuuta 11, 2013

Oikeistolaisten ällistyttävä pyrkimys historian vääristelyyn


    Oikeistolaisten ällistyttävä pyrkimys historian vääristelyyn



Kansainvälisten sopimusten rikkominen Bolivian presidentin koneen kaappaamisessa nostaa hollille taas selkeän oikeistolaisen ideologisen taistelun ja terrorin - jota oikeistolaiset eivät historiallisesti eivätkä reaalisesti myönnä.

”Liberaalit” ja oikeistolaiset ovat omaksuneet kokoomuksen retoriikan ikään kuin oikeistolla ei olisi ideologista taistelua vasemmistoa vastaan. Ikään kuin oikeistolaisuus olisi vain talouspuhetta ja vasemmiston typeryyden kauhistelua.
Oikeistolainen "talouspuhe" esiintyy historiallisena ja "neutraalina".
Sitä esitetään ideologiavapaana.


Ei ole olemassa ideologiavapaata talousteoriaa.

Arvot ohjaavat ensisijaisia talouden määreitä ja päämäärää.


Nyt kun oikeisto on saanut vapaasti propagoida ja aiheuttaa EU:n talouskatastrofin, pankkikriisin ja massiivisen eliitin veronkierron pörssikapitalismin paisuttamiseksi, eikö olisi sopiva hetki myöntää pörssikapitalismin itsetuho?
Ja sen karmean historian, jatkuvuuden?  

Vasemmiston ja kommunistien historian oikeistolaiset tulkitsijat tulkitsevat historiaa tahallisesti vääristellen ja rajaten.


Chilen historiasta puhutaan yhä puppua koska ei kerrota koko kuvaa:
kuten Kuuban tapauksessakin Allenden Chilen tuotannon väheneminen johtui mm. YK:n vastaisista pakotteista, teknologian, lääkkeiden yms vientikillosta ja tuotannon sabotoinnista, joita Amerikka, UK ja Ranska ajavat törkeästi usessa maassa - ja aiheuttavat kurjuutta taloudellisella sodalla.
Allende oli ensimmäinen demokraattisesti valittu johtaja korruptiota vastaan.
Egyptissä nyt tapahtunut kansannousu taas johtui siitä, että demokraattisesti valittu ei luopunut korruptiosta, laajasta elitismistä ja suosikkien (muslimiveljet) toteuttamasta terrorista.

Pörssikapitalismia sokeasti ajavat maat aiheuttavat tuhoa ideologisella katkeruudellaan ja epärehellisyydellään historiallisesta syyllisyydestän.

Totta kai maalla on oikeus kansallistaa kaivokset ja pellot kun suurtellisuus osallistuu korruptioon, kidutukseen, terroriin ja murhiin.
Tietysti kansa saa nousta.

  Ranska on siitä perverssi esimerkki:

Ranska ylpeilee omalla historiallisella kansannousullaan kirjaimellisesti kansallislaulussaankin mutta osallistuu mm. Haitin, Malin ja Kuuban terrorisointiin.

Historia on kokonaisuus ja sitä huomioiden äärioikeistolainen tulkinta vasemmistosta on aika halpamaista, kun ei puhutaan koko kuvasta ja eliitin terrorista.

Käsitättekö, että Haitin vapautumisesta on yli 100 vuotta
mutta katkera Ranska aiheuttaa köyhyyttä ja lapsikuolleisuutta vieläkin laajalla kauppasaarrolla.
Ymmärättekö tämän pörssikapitalismin terroriluonnetta ja ideologiaa?

Tietysti kansat unelmoivat ihmisarvosta ja suurpääoman tukemien diktaatorien ja korruption kumoamisesta.
Suomessa kansa ei nouse kapinaan sillä se luulee eläväsnä demokratiassa eikä ymmärrä oikeistolaisten piirien laajaa virkamieskorruptiota, rakenteellist akorruptiota homerakennusbisneksessä ja salaista kabinettiavaltaa kaiken yli myös salaisessa Nato-junttauksessa.

Perustuslaissamme lukee selvästi että valtion tehtävä on työllistää valtion KAIKIN keinoin.

Kun oikeistohallitus ei tätä toteuta niin uskaltaako hallituksemme ehdottaa eduskunnalle tämän lain poistamista?
Ei.
Sillä muuten kansa heräisi unestaan "lottovoittajien" maasta.

Silti hallitus huoletta rikkoo lakia oikeistolaisen oikeuskanslerin leikkiessä nukkuvaa ja kansa unenomaisesti lohduttautuu että meillä on loistava perustuslaki eikä kiinnitä huomiota hallituksen kattavan rikolliseen toimintaan että kaikki EU-säädökset ovat perustuslakia vastaan. Aivan kaikki.
Tietysti Allende kysyi apua Neuvostoliitolta Amerikan ja CIA:n terroria vastaan. Jotta kansa voisi elää.
CIA järjesti lopulta kenraalien ohjaaman murha- ja kidutusaallon ja vallankaappauksen.

Chilessä tapahtui Allendea ja demokratiaa vastaan myös Chilen oman eliitin aiheuttamaa taloudellista terrorismia:
rikas eliitti lahjoi virkamiehiä ja tehtaanjohtajia sabotoimaan ja olemaan tottelematta hallituksen päätöksiä.

Sama juttu tapahtui Suomessa
1917-1918:

suomenruotsalainen eliitti aloitti korruptiosodan eduskuntaa vastaan taloudellisella sabotaasilla - lahjomalla virkamiehiä ja työläisiäkin estääkseen ja mustatakseen eduskunnan toiminnan.

Sisällissotamme alkoi selvästi rikkaan suomenruotsalaisen porvariston systemaattisena terrorina ja luokkasotana kansaa ja uutta lakia vastaan.

Hyvät ihmiset:
tuntekaa oikea historia ja eliitin terrorin luone.
Kuuban nykyisin kokema taloussaarron amerikkalainen terrori on YK:n päätösten mukaan laiton mutta Amerikka käy huoletta saartosotaa - uhkaillen YK:ta, kaikkia maita, Suomeakin.

Katkerat totalitarismia kannattavat kapitalistit, jotka eivät tunnusta kaaosta, murhia ja korruptiota, joita saivat aikaan diktaattoreja ja eliittiä lahjoessaan.

Valtio voi perustua yhteiskuntasopimukselle.
Kuten pohjoismainen onnistunut malli osoitti.

Nyt oikeisto ja "liberaalit" purkavat ihmisten perusoikeuksia ja yhteiskuntasopimusta koska "talous". Koska eliitin voitonteon ja korruption avaaminen "luo uusia mahdollisuuksia". Eiitille.
Talous on vain valitun päämäärän toteuttamista.
Ei ole olemassa taloutta "vapaana".
EU:n kammottava katastrofi on todiste pörssivoimien ja pankkiirien ahneuden tuhoavasta voimasta.
Suomen antama pankkituki saksalaisille pankeille "Kreikan" kautta on kammottavaa pörssikapitalismia ja plutokratian rakentamista valtioita tuhoamalla.

Eikö se herätä oikeistoa itsekritiikkiin?
Ei.





        Ja painavin sana on sanottu;

 Helsingin Sanomissa Tapiola-ryhmän entisen pääjohtaja Asmo Kalpalan haastattelu on tärkein talouselittimme tunnustus katastrofaalisesta talousideologiasta, jota kokoomus on ajanut käyttäen hyväkseen 1989 lamapaniikkia:

  • Kalpalan mielestä Suomen talouden rakenteet eivät ole syntyneet markkinatalouden pohjalta, vaan valtion toimilla ja konsensuksen aikana.

    "Jos tällainen talous annetaan täysin lyhytnäköisen pääoman käsiin, ollaan lähellä oligarkiaa", Kalpala sanoo

    "Uskon, että yhteiskunta huutaa nyt sosiaalisemman yritystoiminnan perään."

    Kalpalan mielestä markkinatalous ei toimi, jos puhtaan kapitalismin pörssiyhtiöille ei ole vaihtoehtoja, joissa omistuksen motiivi on muu kuin pelkkä rahan tekeminen.







  • Syria: The Faces Behind The Terror








::

Ei kommentteja: