torstaina, kesäkuuta 30, 2016


Suomen kirkko naulattuna keskiaikaan eliitin koneistona

* nosto 





Suomen kirkko on kuin 900-vuotias Nokia.

Kuten monessa puolueessa (SDP) ja Neuvostoliitossa, ristiriidat ja ihmisten tarpeet pyritään johdon taholta pitämään piilossa ja halveksuen vähäteltyinä  niin paine vain kasvaa ja kasvaa.

Mitä tapahtuu kun paine kasvaa? Lapsikin sen tietää vesi-ilmapalloista.

Kirkkoa eivät lopulta hajota fundamentalistit, jotka eivät hyväksy jatkuvan uskonpuhdistuksen (tervejärkisyyden & yksilökeskeisyyden) periaatetta ja humanistista ihmiskuvaa - vaan piispat ja kirkkohallitus, jotka pyrkivät epätoivoisesti miellyttämään kaikkia ja pyrkivät olemaan diplomaatteja eivätkä rehellisiä protestantteja, yksilöä hyödyntävän muutoksen ja ihmisoikeuksia puolustavia johtajia.

  • Onko  kirkossa nyt menossa hallittu vai hallitsematon muutos?

    •    "Yksitoista Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvaa teologia ilmottaa, että he luopuvat kirkkonsa piispoista."

Hallitsematon muutos käynnissä.
Avoin ristiriita olisi muutostietoisuutta.

Kirkolla ei ole linjaa. Kirkon linja on linjattomuus. "Perinteen suojelu".
"No, rukoillaan melun takia vähän homojen puolesta mutta pidetään ne kuitenkin nurkassa kyykyssä"

Vielä  suuremman romahduksen edessä johto pyytää taas "maltillisuutta" eli keskustelun hiljentämistä ja linjattomuuta, joka on yhä jäykempi ja sulkeutuneempi brändi ajasta vieraantuneiden johtajien johdossa.

Suomen kirkollakin on oma Troijan hevosensa kuten Nokialla.

Piispa Eero Huovinen on puuhannut 12 vuotta kulissien takana ahkerasti kirkkohallituksessa kirkkoa takaisin katolisen kirkon tapoihin ja oppeihin. Siis takaisin  paavin pesäkkeeksi, piispoille turvalliseen hierarkian ja byrokratian laitokseen.

Mediassa kuohunut homokeskustelu ja fundamentalistien homoviha on vain pintakerman kuohuntaa kirkon sisäisestä jättijännitteessä. Uusi homokapina asettaa piispat taas näyttämölle - taasko he yrittävät leikkiä kuollutta lahnaa ristiriitojen noustessa esille?

Kirkolliskokouksesta yli  80% edustaa fundamentalistista maailmankuvaa, mikä on häikäisevän räikeä epäsuhta siihen, että kirkon jäsenistä n.62% on liberaaleja. Piispojen mieltymys "ekumeniaan" ja katolilaiseen teologiaan edustaa jopa vain parin prosentin osuutta kirkon jäsenten uskonnollisista mieltymyksistä.

Homoilta ei ollut vahinko vaan väistämätön prosessin yksi vaihe. Jännitteen esilletulo. Piispan selkeä vihapuhe erilaisia ihmisiä kohtaan. Kuinka ymmärtää nyt kapinoivat / kirkosta eroavat viidesläiset ja lestadiolaiset patriarkaattipapit ja vinkuen tasapainoilevat piispat?

Mikä on ongelman taustalla?

Onko ev.lut-kirkko loppujen lopuksi aidosti luterilainen eli protestanttinen?

  • Protestanttinen teologia on hyvin yksinkertaista.

Se ei hyväksy, että instituutiolla ts kirkolla on maagisia voimia mm. myydä aneita, kastetta tai rippiä pelastukseen tai erottaa saastaiset ihmiset puhtaista - mitä fundamentalistit yrittävät seksuaalisella rasismilla, lahkotoiminnalla ja ajojahdilla saada aikaan.

Lutherin teologia oli (alunperin) instituutiota rajusti purkavaa teologiaa: byrokratiaa palvovaa kirkkoa ei itseasiassa tarvita protestanttisessa teologiassa. On vain yksilöiden yhteisöjä, jossa yksilöt tukevat toisiaan.

Maagisia välittäjiäkään eli pappeja ei protestanttisen teologisesti tarvita. Yleinen pappeus on tärkein luterilainen oppi mutta myös eniten sensuroitu piispojen hierarkisessa unelmassa.

 Protestanttisella, valistuneella ihmisellä on halu etsiä totuutta hyvästä elämästä ja käsitellä pahuuden tiedostamista. Ja ripaus mystiikkaa, joka ei saa menna etiikan, tieteen, sovittujen lakien, tasa-arvon ja luonnonlakien edelle.

Mystiikka ei saa olla magiaa - tässä on luterilaisuus viidellä sanalla.
Protestanttinen teologia on yksilökeskeistä uskontokulttuuria: jokaisella saa olla oma usko mutta mitään instituutiota mm. kirkkoa ei saa ottaa aseeksi toista ihmistä vastaan erilaisuuden takia.

Protestanttinen teologia perustuu ideologisesti uskonnonvapauteen.

Kirkko ja valtio ovat kaksi eri toimijaa protestanttinen teologian näkökulmasta: nykyinen kuninkaan luoma Suomen kirkkolaki ja kirkon pitäminen valtion ylistäjänä mm. sotilaspappien ja muilta uskonnoilta kielletyn kirkkoveron kautta on protestanttisesti täysin kestämätön tilanne.

Elämme juuri nyt roomalais-katolisessa valtionkirkko-politiikassa.

Ev.lut piispojen viime vuonna voimaan saattama magiaan tukeutuva  ehtoollisoppi, jonka mukaan viini muuttuu ehtoollisella oikeasti roomalaiskatolisen transsubstaatio-opin mukaan vereksi, on myös totaalinen harhaoppi protestanttinen teologian ja maailmankuvan mukaan.
Magia ei saa olla uskontoa määrittävä protestanttisessa uskontokäsityksessä.

Lutherin protestantismin ja kirkkokapinan perusidea on se, että instituutio ei voi eikä saa kontrolloida ja manipuloida yksilön uskoa.

Avioliittokin kirkollisena toimenpiteenä keksittiin vasta 1400-luvulla - jotta kirkko voisi kaapata rikkaille suvuille tärkeimmän rituaalin itselleen ja omaa arvovaltaansa ja kassaansa pönkittääkseen. Kirkkoisät 200-500 luvuilla vihasivat alunperin heteroavioliittoa syntinä ja itsekkyytenä.

Uskonnollinen ja Jeesuksen mukainen eettinen ajattelu ja toiminta on noustava yksilöistä. Ei kirkosta, yksilön vastuuttomuudesta antaa kirkon hoitaa ihmisyyden kysymykset.

Onko tämä alkuperäinen protestanttinen idea liikaa vaadittu?

Onko tämä epärealistista?

Tahtovatko ihmiset vain rituaalilaitoksen, jonka oppidogmeja he eivät ymmärrä eivätkä tahdo ymmärtää? Tahtovatko ihmiset olla tiukassa johdatuksessa ilman ymmärrystä teologiasta?

  • Haluaako suomalainen olla protestantti, vastuullinen ajatuksistaan ja valinnoistaan?

http://www.evl.fi/kkh/ktk/jlakuva.htm

Gallupin mukaan  alle 24-vuotiaista vain joka neljäs (25 %) suomalaisista uskoo täsmällisesti kirkon nykyisiin opetuksiin. Joten suomalaiset tahtovat olla yksilöitä yhä enenevässä määrin. Kun kirkko haluaa puhutella vain vanhuksia, seuraamus on looginen.

Rehellisyys on kuitenkin asia, jota jokaisen ihmisen tulisi vaatia sekä instituutiolta että itseltään.

Onko  siis ev.lut kirkko protestanttinen vai voidaanko kirkkohallituksen (ja useimpien piispojen) poliittisten linjausten mukaan siirtyä takaisin paavin kirkon osaksi?

Piispat ovat täysin hukassa istuessaan kahdella pallila.
He ovat samaan aikaan fundamentalistien luottomiehiä ja jopa fundamentalististen lahkojen (lestadiolaiset) suojeljoita.
Protestanteiksi itseään kutsuvat edistävät samalla epäprotestanttista toimintaa, ihmisoikeusrikkomuksia: vanhoillislestadioilaset harrastavat ihmisten painostusta (naisilta kielletään ehkäisy) ja lasten helvetillä pelottelua kondomin käytöstä.

Tämä kaikki piispallisella siunauksella ja tuella ev.lut-seurakunnan maksamilla, lestadiolaisten omilla kiihkopapeilla.

Kun piispat kääntyvät vain menneeseen ja vetoavat "suomalaiseen" kirkkouskoon ja perinteisiin, he sulkevat korvansa ihmisten tarpeilta.

Kirkko ei laajenna palveluitaan ihmisten arkipäivän tarpeisiin vaan pienenevästä verobudjetista yhä suurempi rahaosa menee homeisiin kiinteistöihin, pahan päivän sijoituksiin (kirkon jemmaan epäeettisiin sijoituksiin mm. öljy- ja asesijoituksiin sekä futuuripörssipeleihin ylikansallisten sijoituspalveluiden kautta) ja kasvavaan eläketaakkaan (joka on laskettu väärin, "optimistisesti")

Kirkko on täynnä palkkaansa tyytyväisiä pappeja, jotka eivät halua kirkon olevan tunnustuksellinen. Sekö on hyvä?

Eli kirkko ei ole protestanttinen ja yksilökeskeinen vaan pappiskeskeinen: papit saavat säätää opillisesti lähes mitä lystäävät ilman piispojen väliintuloa.

Tämä on paradoksaalisesti mahdollistanut myös hyvin inhimilliset sielunhoitajapapit ja mukavan lokoisat seurakuntasisäpiirit mutta se toisaalta myös hyväksyy ja tukee törkeätä henistä väkivaltaa mm. homoseksuaalien työntekijöiden painostamisen ja erottamisen.

Suurin osa kirkkoherroista ei missään nimessä palkkaisi homoa. Tähän eivät piispat halua puuttua lainkaan. Kuopiossa on nyt seksuaalisesti vapaa keidas humaanin piispan ansiosta mutta sekin toisaalta luo pakopaikkana vääristymän, koska muut piispat eivät kunnioita koko Suomen kattavasti ihmisten perusoikeuksia ja humanistista ihmiskuvaa.

Kirkko on olevinaan kaikkea kaikille vaikkakin median edustajille kiihkeästi esitellään humanistista näkökulma-asennetta ja kirkkaita valheita kirkon virallisesta toiminnasta.
Kirkolliskokouksen hyväksmä homojen puolesta rukoileminen ei teologisesti merkitse homojen hyvksymistä. Teologisesti kirkko suostuu siunaamaan koiria ja kauppakeskuksia - mutta ei homoja. Siunaaminen on teologisesti aivan eri asia kuin "puolesta rukoileminen". Siunaaminen on hyväksymista, rukoileminen parannuksen toivomista.

 Kirkon jäsenet voivat nyt herätä 900-vuotisesta unesta kyselemään, onko kirkko todella protestanttinen, onko pappi lähempänä Jumalaa ja mitä käsityksiä ja vihaa kirkon papit jakaa ihmisille erilaisista ihmisistä.

  • Mitä olisi instituution joustava muutos?

Kirkko noudattaa vieläkin kuninkaan läänityspolitiikkaa eli ihminen pakotetaan maksamaan veronsa maantieteellisen sijaintinsa mukaan seurakunnalle.
Jos kirkkohallitus ja kirkolliskokous älyää purkaa kuninkaan läänitysoikeuden, ihmiset voisivat muokata itsensä näköisiä heimoja.

Syntyisi todellinen demokratia, jossa änkyräkirkkoherrat ja homovihaiset seurakunnat saisivat kokea todellisen kannatuksensa.

Kirkko jakautuisi ideologisesti mutta se olisi vain näkyvää jakaantuneisuuden esilletuloa.

Nyt kirkon totalitäärinen hallinta rahoittaa fundamentalisteja ilman jäsentensä lupaa. 

Ideologisesti minua häiritsee todella tämä luterialisen nimikkeen käyttö. Miksi Suomen valtionkirkko ylläpitää monia ristiriitaisia oppeja ja adoptoi tiuhaan room.katolisen kirkon oppeja - eikä jäsenistö tiedä siitä mitään? Hajota ja hallitse.  Pidä alamaiset hämmentyneinä, tietämättöminä ja korosta hierarkian merkitystä. Keskitä valtaa, lupaile joka taholle kaikkea.

Tämäkö on todella 2000-luvun hengellisyyttä? Miten ääripisteeseen kirkon sisäisten valheiden ja propagandan täytyy mennä ennen kuin protestanttisesti ajattelevat ihmiset haluavat jakaa/perustaa oman kirkon - tai aktivoituvat fundamentalistit?
Ei kovinkaan kauas tämän hetkisestä tilanteesta.

Kirkon on valittava linjansa ja sitä ennen rehellisesti tunnustettava teologinen sota ja teologiset ristiriidat.

Jos halutaan hallittua muutosta.
Sillä nyt on meneillään hallitsematon muutos, ns hidas romahdus. Ongelmia ei ole, kun katsotaa taaksepäin kirkon uljaaseen menneisyyteen kuninkaan vallan vartijana.
 Kirkko on muuttumassa kiihtyvällä vauhdilla kirkkomuseoksi, joka romahtaa omaan mahdottomuuteensa kellon taaksepäin kääntäjänä.


  • II Jälkipuhe
Voiko kirkko tehdä kompromisseja rehellisesti?

 Onko sillä mitään väliä, mitä piispat valitsevat?
Uskonto on suomalaisille tärkeä osa sosiaalista ryhmäyhteenkuuluvuutta ja sosiaalista hyvän kansalaisen asiallista statusta. 900-vuoden aikana suomalaisia on uhkaillen pakotettu kirkon pakkojäseniksi ja se on mennyt alitajuntaan. Kirkko hoitaa uudet jäsenet yhteisöön hyväksyvällä kastella ja kirkko lupaa hoitaa vainajan hyvään paikkaan hautajaisissa.
Hautajaiset ovat gallupeissa suomalaisille kaikkein tärkein kirkon toimintamuoto, oli se hassua tai ei.

Suomalaisille tärkeintä on rituaali, yhteisöllinen vaiheinitiaatioriitti, jonka pappi hoitaa. Ei sinänsä kirkon "tarkka" oppi.

Kirkon äkkikäännös synnin korostamisesta armon korostamiseen 60-luvulla kelpasi tavallisille kirkon jäsenille todella hyvin. Kirkko maastoutui yleiseen humanismiin ihmisarvosta kuin nappia painaen ja pölyttyneet protestanttiset ideat kaivettiin esille kiihkeästi. Luterilainen renesanssi kukki Suomen kirkossa helvettijulistuksen poistamisena1960-1989 kunnes laman nostattama vanhoillinen ja oikeistolainen patriarkalismi nosti päätään.

::


  • Tässä on fundamentalistiteologien avoin ilmoitus ja tulkinta protestanttisesta teologiasta (eivät tunnu viisaudessaan muistavan, että avioliitto ei ole sakramentti protestanteille):

Piispainkokouksen ohjeet homoseksuaalisten parisuhteiden puolesta pidettävistä rukouksista on nyt julkistettu. Vaikka saivarrellen voidaan väittää, ettei tässä ole kysymys homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisestä, kirkon ja median keskustelukontekstissa ei asiaa voi muuksi ymmärtää. Ja näinhän ovat jotkut piispatkin asian tulkinneet.
Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto ainoana Jumalan asettamana aviosäätynä on kirkon opin asia. Antamalla luvan ja suosittelemalla rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle, joka yksiselitteisesti on Raamatun vastainen, piispat ovat antaneet luvan ja toisen käskyn vastaisesti kehottavat papistoa rukoilemaan Jumalan siunausta synnille. Jumalan Pojan veri vuoti ristillä synnin sovittamiseksi ja voittamiseksi, ei synnin tekemisen oikeuttamiseksi. Siksi piispojen ohje sotii itse evankeliumia vastaan.
Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana. Allekirjoittaneista Anssi Simojoki ja Martti Vaahtoranta ovat aikanaan ilmoittaneet tämän myös Turun tuomiokapitulille. Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä. Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä. Päinvastoin, Sodomasta on paettava. Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta. Antamalla synnille luvan ja kirkollisen muodon, piispat johtavat ihmisiä perässään iankaikkiseen kadotukseen.
Luterilainen päätunnustuksemme, Augsburgin tunnustus, sanoo yksiselitteisesti luvussaan kirkollisesta vallasta (CA 28:23-28):
“Mutta kun piispat opettavat ja määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä: ’Kavahtakaa vääriä profeettoja’ (Matt. 7); ’Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille toista evankeliumia, hän olkoon kirottu’ (Gal. 1); ’Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta’ (2 Kor. 13). Edelleen on kirjoitettu. ’Meille on annettu valta rakentaa, ei hajottaa.’ Näin määräävät myös kirkkosäännöt (II quaest. VII, cap. Sacerdotes et cap. oves). Kirjeessään Petilianusta vastaan Augustinus huomauttaa:’Katolisillekaan piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia.’ ”
Ilmoitamme täten, että luovumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista yllä olevan Augsburgin tunnustuksen selvän kohdan vaatimuksesta. Harhaoppisen rukoushetkiohjeen antaneet piispat näemme lähinnä hengellisen elämän ulkopuolella oleviksi hallintovirkamiehiksi.
Luterilaisen uskon ja opin vaatimana 17. helmikuuta 2011
Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki
Risto Soramies, rovasti, Istanbul
Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta
Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada
Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki
Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki
Juha Santala, TM, Turku
Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola
Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki
Juha Muukkonen, pastori, Tornio
Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen

Ei kommentteja: