perjantaina, huhtikuuta 28, 2017

CIA-NATO on suurin terroristi Euroopassa - uusi paljastus



Gladio B.

Tietääkseni kukaan toimittaja ei ole Suomessa kirjoittanut kuinka Nato luotiin alunperin Euroopan suurimmaksi terroriorganisaatioksi ja teki siviileille 15000 terrori-iskua, jotka media sitten käänsi suunnitellusti "kommunistien" iskuiksi luodakseen onnistuneesti pelkoa ja inhoa vasemmistoa vastaan ja massamedia toistaa valhetta yhä kuten mm. Baader-meinhoffin Baader oli cia-nato palkkasotilas.

Euroopassa nyt tapahtuneissa terrori-iskuissa kaikki tekijät ovat olleet poliisin ja armeijan seurannassa vapaasti liikkuvia vaikka ovat olleet selvissä kontakteissa ja mielipiteissä terrorismin kanssa. Oudolla tavalla terroristit ovat Euroopassakin viljelleet passejaan - miksi terrori-iskuun lähtevä muka haluaa paljastaa itsensä ja toverinsa?

Moni isku näyttää jo valokuvissa lavastetulta, ison organisaation lavastamalta, epäuskottavia tapahtumakuvia. Ranskan isossa iskussa muka kahvilaan tehtiin pommi-isku mutta ikkunat ym eivät vahingoittuneet ja konsertti-iskusta vokalisti kertoi että turvamiehet olivat etukäteen häipyneet pois paikalta.


.








Naton salainen verkosto ei kuitenkaan tyytynyt vain odottelemaan Neuvostoliiton hyökkäystä, jota ei koskaan tullut, vaan ryhtyi monissa maissa käymään salaista sotaa kotimaista vasemmistoa vastaan.
Vyyhti alkoi purkautua italialaisen tutkintatuomarin Peteanossa vuonna 1972 tehtyä pommiattentaattia koskevien tutkimusten myötä. Paljastusten seurauksena pääministeri Giulio Andreotti joutui elokuussa 1990 vahvistamaan, että Italiassa ja muissa Länsi-Euroopan maissa toimi salaisia armeijoita. Muualtakin tihkui tietoja verkoston operaatioista, ja asiasta kehkeytyi Länsi-Euroopan laajuinen skandaali, joka kuitenkin jäi Persianlahden kriisin varjoon.
... Tutkimusten myötä julkisuuteen nousi ilmaus ”jännitteen strategia”, jolla viitattiin pyrkimykseen säilyttää poliittinen status quo tarvittaessa väkivalloin — mm. terrori-iskuin, joista syyllistettiin poliittinen vasemmisto. Peteanon iskusta tuomitun Vincenzo Vinciguerran lausunnon mukaan siviileihin kohdistuneiden iskujen tarkoituksena oli saada kansalaiset vaatimaan valtiolta lisää turvallisuutta. "



EU-fasismi ja Jugoslavian tuhoaminen terroisteilla, IMF:n taloussabotaasilla ja pommituksilla
Entinen CIA-agentti ja kirjailija Mike Bauer kertoi saaneensa toimeksiannon CIA:lta vuonna 1991 tehtäviin Jugoslaviassa, jossa hänen olisi lisättävä kansanryhmien välistä vihanpitoa ja syytettävä siitä Serbiaa. Bauerin mukaan ne jotka lietsoivat vihaa ja myöhemmin sanelivat rauhanehtoja ovat rikastuneet hyödyntämällä alueen luonnonrikkauksia. Paikalliset eivät juuri hyötyneet mitään vaan rikkauden valuivat Saksaan ja USA:han.


 




II



Kirja Galdio-terrorista - 15000 iskua eurooppalaisia pelotellen





Pakolla ulkomaille taistelemaan? Oikeuskansleri ja ammattisotilaat pitävät hallituksen lakiluonnosta ongelmallisena.
VASTAVALKEA.FI






Ei ole mitään keskustelua Suomen sodasta natomaiden hyökkäyssodissa mukana ja asekauppiaana - kun faktat ohitetaan joka valtamediassa









      III


     Fasistinen kapitalismi



         Uusi fasismi








Pia Pirre Salmi 

-- Finanssimaailman entinen insideri kertoo, kuinka sairas porukka tätä maailmaa johtaa. Kohta Hesari ja Yle ei enää varmaan pysty naureskelemaan mokomille "salaliittoteorioille", kun näitä uskottavan oloisia todistajia tulee toivottavasti enemmänkin esiin. Artikkelin lopussa alkuperäinen haastatteluvideo suomennettuna.
Katso itse ja mieti https://vastavalkea.fi/2017/04/27/valkeus-paljastaa-pimeyden-tyot/






Ihmiset rakastavat mainostoimistojen tuotteita, on opetettu rakastamaan ja tottelemaan massamedian innostusta, tarttumaan hypeen ja nuorekkuuteen



" Mac(a)ron todistaa jälleen kerran, että suurpankkiirit pystyvät huiputtamaan ihmisiä kerta toisensa jälkeen, kunhan muistavat kääriä huiputukset vaihtuviin ihmispaketteihin.




Meet The Real Emmanuel Macron: Consummate Banker Puppet, Bizarre Elitist Creation | Zero Hedge


  • - The bottom line is Macron is a total fake. Indeed, he’s almost embarrassingly phony, but will it matter?  ZEROHEDGE.COM







Eurodiktatuuri aikoo olla absoluuttinen. Puolittainenkin demokratia tuhotaan ponnekkaasti ja varmistetaan militarismilla.




Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka nytkähti konkreettisesti eteenpäin viime vuoden lopulla, kun EU:n korkein elin Eurooppa-neuvosto antoi siunauksensa komission ehdottamalle Euroopan…
JMPELKON.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI




Jokainen massamedian journalisti on nato-trolli. Valheiden levittäjä, hyökkäysotien suojelija.
Miten CIA loi läntisen valhetodellisuuden sodankäyntivälineeksi?



In 1950, the CIA helped establish the Congress for Cultural Freedom—an anti-communist advocacy group—to neutralize political opposition to Anglo-American…

TRUTHDIG.COM





Osta banaani




Ainakin Chiquita, Del Monte ja Dole Food Company ovat voidelleet bisneksiään demokratian puolesta kamppailevien verellä.

VASTAVALKEA.FI












There is nothing surprising in Boris Johnson saying that it would be difficult for the UK not to join US military action in Syria against President Bashar al-Assad’s… INDEPENDENT.CO.UK




Erno Linnola "Probably Johnson’s words will lead to nothing except a few headlines, but play-acting in a place as dangerous as the Middle East can be a risky business."



Arhi Kuittinen Sota on suuri mahdollisuus palauttaa britti-imperiumi - joka siis omistaa nytkin Washingtonin. Crown imperium ja Rotschildit, vanhat venetsialaiset imperialisti pankkiirisuvut.
















Myös Facebook on massamediaa, kontrollimediaa:


Sosiaalinen media on hajottanut valtamedian aseman, jossa se on voinut päättää mitä ihmiset saavat tietää ja määrittää sen miten ihmiset ajattelevat. Nyt tämä halutaan takaisin. Facebookista tehdään yksi valtamedia. Ennustan alamäkeä Facebookille.




Facebookin julkaisema raportti kertoo, miten palvelussa vaikutettu vaaleihin ja levitetty valeuutisia.

IS.FI


















Washington Plans to Nuke Russia and China Paul Craig Roberts Not everyone likes to hear about the threat of nuclear war. Some find refuge in denial and…

PAULCRAIGROBERTS.ORG





Rebecca Olsen jakoi lainauksen.

-- As I explained previously, the theory behind this insane scheme is that after America’s preemptive strike Russia will be so devastated that Russia would not retaliate with any remaining forces out of fear that Washington would launch a second major strike. Washington also plans to use agents in place to assassinate as many members as possible of the Russian government, thus leaving the government in confusion without leadership.
























































Miksi Suomen pitää hävitä taluelliststi ja suostua Amerikan sanelemaan kauppasotaan?

In the end, there was hardly a reset; rather a sort of tentative pause on Cold War 2.0. Interminable days of sound and fury were trudging along when President…
RUSSIA-INSIDER.COM


























































.

Ei kommentteja: